Mihin tää aika oikein katoaa

EN jaksa ja kerkii päivittää ees blogia! :)

Mut pikaisesti - meillä menee hyvin! Pikku O on ihana ihana ihana vauva. Hyväntuulinen ja nauravainen. Yöt on vähän mitä on, mut nyt kaks viimeisintä vain 2 herätyksellä. :D

Soseet maistuu, tissi maistuu ja maitopullo maistuu. Meillä kääntyillääkin jo, vähän vaille 4kk O kääntyi!!!

Kolmikuinen pikku O

Meidän vauveli on jo kolme kuukautta ja rapiat päälle! Huisia!

Pikku O syö hela tiden, myös yöllä. Siksipä meillä aletaan piakkoin maistelemaan jotain vähän tuhdimpaa tavaraa. Bataattia kaiketi ensin. :) Pikku O oli kasvanut myös hienosti, nyt painoa on jo 6100g ja pituutta 59,6 cm. Eli oon aika ylpeä että mun tissimaidolla on kasvettu noin hienosti. No kyllähän se välillä on saanut korviketta ja velliäkin mut käytännössä suurin osa ravinnosta on tullut meikäläisen tisseistä.Syömistahti on vaan niin kovin tiuha että tämä äippä alkaa olemaan tyhjiin imetty. (heh). Että jospa mössöt pitäis vähän paremmin pojan nälkää!


Meidän päivärytmi kolmen kuukauden ikäisen vauvan kanssa:

6.30-8.00 Herätys
8.30-9.00 Ekoille unille, kesto 2-3h
13.00-14.00 tokille unille, kesto 1.5-2.5h
17.00-18.00 vikoille unille, kesto noin 1h
19.30-20.30 vellipullon kautta yöunille


Sitten kun soseet tulee mukaan kuvioihin, muotoutuu päivärytmikin selkeämmäksi. Nyt ajat heittelee vielä paljon ja tissittelytuokiot on hämärästi jossain unien välimaastoissa. Joskus se syö koko hereilläoloaikansa ja joskus syö vaan kerran eikä suostu enää ottamaan unimaitoja. 

Pikku O osaa kolmikuisena:

- nauraa ja hymyillä!
- jokeltaa, kurluttaa ja kiljahdella
- huitoa käsillä niin maan vimmatusti sekä leikkimaton leluja että ihan muuten vaan
- ottaa lelun käsiinsä keskittynein ilmein ja viedä sitä suutaan kohti. Usein se kyllä putoaa käsistä ennen päämääräänsä.
- huutaa kuin kuolema tulisi kun kynsiä leikataan
- huutaa kuin kuolema tulisi kun nälkä iskee
- huutaa kuin kuolema tulisi kun pitää mennä illalla nukkumaan
- melkein osaa ottaa jo varpaistaan kiinni
- tuijottaa lastenohjelmia telkkarista kuin vanha tekijä
- tuijottaa lastenohjelmia telkkarista samalla kun pitäisi syödä
- polskia kylpyammeessa
- herättää äitin kahden tunnin välein öisin
- rapsutella kaikkea: päätä, masua, kaulaa, hihaa, äitin tissiä... (kivoja naarmuja joka paikassa)
- nauraa peilikuvalleen
- seurata isosiskon puuhia silmä tarkkana
- olla niin hellyyttävän suloinen pullukkaposki että tekisi mieli koko ajan vaan pussailla sen poskia

huom. kuvaa ei saa kopioida!!!!

Huhuu!

Kekrikummitukset ovat saapuneet jälleen olkkariin

Melkoisen hidas mun päivitystahti....

Mutta ymmärtänette! Kun lapset nukkuu ja on vapaa-aikaa, ei meinaa jaksaa istua blogin ääreen vaikka olisi hirveästi kerrottavaa. Meidän pikkuveli kasvaa koko ajan ja mulla on jo sääli kun se kasvaa... nyyh. Kohta jo kolme kuukautta! Mihin tää aika menee!!

Meillä veikka edelleen herättelee öisin kahden tunnin välein ja mä en tiedä et mitä sille asialle tekis. Huoh.

Muuten meillä menee hienosti - mun mies sai uuden työn ja aloittaa viikon päästä PÄIVÄTYÖSSÄ mikä on kahdeksasta neljään! Ei enää iltavuoroja!!! <3 Vuoden loppuun saakka sen pitää käydä toisella paikkakunnalla aika kaukanakin töissä et se vähän pidentää päiviä (niillä on joku koulutusjakso) mut sen jälkeen sen työt on tuossa tosi lähellä ja 8-16!!Olenko vähän onnellinen - ei enää iltavuoroja!!

Meillä jo jutellaan, kurlutellaan, nauretaan ja hymyillään! Käsi huitoo leluja jo hienosti mutta kiinni ei vielä osata tarrata. Hymyjä on helppo kalastella - pikkaisen lepertelyä ja heti veikka puhkeaa isoon hymyyn. Veikkaa kiinnostaa kovasti kaikki ympärillä oleva ja etenkin hönttipöö isosiskonsa joka temppuilee ympärillä.

Mutta sellaisia kuulumisia meillä... nyt onkin aika mennä suihkuun ja nukkumaan. PArhaillaan on menossa miehen viimeinen iltavuoroviikko, joka pitää vielä selättää! :)

voihan yöheräilyt!

Meillä pikkuveli valvottaa... ensimmäinen unipätkä on klo 20-24, sen jälkeen heräillään syömään KAHDEN TUNNIN VÄLEIN! Argh! Millähän mä pidentäisin noita syöttövälejä?! Pakkohan mun on itsekin nukkua joskus... vai pitääkö mun luopua imetyksestä ja siirtää poitsu pullolle että saan nukkua?

et ei mulla muuta tänään.

imetysangsti

Niin, se mulla on.

Imetys sujuu hienosti. Mutta mulla on agsti. Just nyt en jaksais, ei huvittais eikä kiinnostais. Varsinkin öisin mua ärsyttää ihan hirveesti se että pitää imettää. Jos mä nyt lopettaisin pelkän tympimisen takia niin mua harmittais todellakin myöhemmin, et sitähän mä en meinaa tehdä. Mut ärsyttää.

Poika meuhkaa tissillä. Ei raivoa mut meuhkaa. Potkii, venkoilee, raapii, venyttelee nänniä ja tekee kaikkea muutakin... ja saattaa kesken imetyksen ilman mitään varoitusta PULAUTTAA: kesken kaiken! Ärrsssyttävää.

Huoh. Toivottavasti menee pian ohi tämä angsti. Haluaisin taas tykätä imetyksestä.

Kuulumiset!

Ei meinaa millään aika ja energia riittää päivittämiseen... MUTTA koitetaan nyt!
3.10. Kuultiin  ensimmäinen nauru! Ihana hekotus, voi että!

Meillä alkaa muodostumaan pikkuhiljaa jonkinlainen päivärytmikin. Veikka herää aamulla 7-9 välillä, yleensä 8 pintaan. Ekoille unille mennään vaunuihin 9.30-10 aikaan ja ne kestää noin kolme tuntia. Sitten Veikka käy vähän vaipanvaihdolla ja maitotankkauksella ja menee melko pian jatkamaan unia. Sitten onkin jo päiväruoka-aika muulla perheellä ja yleensä Veikkakin haluaa yleensä samaan aikaan tissille. Sitten hetkinen venkoilua ja itkeskelyä ja ehkä seurusteluakin ja pienet nokkaunet vielä siinä illalla 18-19 maissa. Kahdeksalta Veikka syö tissiä, pulloa, tissiä... vähän illasta riippuen ja nukahtaa yöunilleen noin 21-21.30. Tärkeintä meidän rytmissä on se, että Veikka nukkuu yhdet 3 h päikkärit ja yhdet 2 h päikkärit sekä 1h iltatirsat. Järjestyksellä ei niin väliä.Veikka on myös kovin samanlainen kuin siskonsa aikanaan, ei jaksa pysyä virkeänä tuntia kauempaa. Eli syötöt, vaipanvaihdot ja pieni hetki seurustelua ja toinen on jo ihan väsy. :)

Ihan ok rytmi, pakko se vaan on kyllä koittaa muiluttaa vielä vähän aikaisemmaksi... jos Veikka kävisi yöunille jo 19.30-20 ja heräisi aamulla 7 pintaan niin mentäsiin samassa rytmissä Typyn kanssa. Ja silloin mulla jäis illalla aikaa kunnolla viedä Typy nukkumaan siten että mulla ois oikeesti aikaa lukea satu ja vähän antaa läheisyyttä. Varsinkin siis iltavuoroviikoilla!

Veikka heräilee öisin 2,5-3 tunnin välein syömään, eka unipätkä alkaa olemaan kyllä jo 4-5 tuntia. :) MUTTA koska Veikka on melko iso poika niin maito ei oikein meinaa riittää, luulen että me lykätään iltoihin maissivellipullo tässä muutaman viikon sisään. Toivoisin että se pidentäisi Veikan unia siten, että poika nukkuisi ekan pätkän klo 21-03. :D :D Nojaa, me kokeillaan.

Veikan iho on parempi, olin maidottomalla kuurilla kaksi viikkoa ja sinä aikana se parani. Mutta kun aloitin maidon uudestaan ei pahenemista ole tapahtunut, että en usko Veikan olevan allerginen ainakaan maidolle. Jotain näppylöitä kyllä taas tuli itseasiassa poskiin, mutta jaa-a. Iho on KUIVA. Siis saharakuiva. hiekkapaperikuiva. Päänahka on kuiva, vaippa-alue on kuiva, selkä ja kädet ja jalat. Iho pysyykohtuullisessa  kunnossa kun me kylvetetään joka toinen päivä vauvaöljyllä maustetussa vedessä ja rasvataan joka päivä. Toivotaan että se kuivuus jossain kohtaa vähän helpottaisi. Typyllähän oli kans kuiva iho mutta ei todellakaan näin kuiva.

Mutta melko vaativa vauva Veikka on kuten oli siskonsakin aikoinaan. Tuttua huttua siis. Ei viihdy yksin köllöttelemässä missään, koko ajan pitää pitää seuraa ja vaihtaa paikkaa ja kanniskella ja niin edelleen. Tämä on kuitenkin niin kovin väliaikaista että kyllä sitä jaksaa. Joskus menee hermot kyllä ihan totaalisesti ja uupumus valtaa mielen varsinkin NIkon iltavuoroviikoilla. Kun vauva itkee ja usva kiukkuaa ja ei tiedä kumpaan repeäisi ensin... huoh. Veikka myös pulauttelee PALJON. Kuten myös siskonsa aikoinaan. Oksennusta ja pulautuksia on kyllä pitkin kämppää. Refluksiakin pohdiskelin mutta ei tuo nyt kovin kivuliaalta vaikuta. Yötkin se nukkuu vaikka heräileekin usein syömään...

Paljon on taas kaikkea pohdittavaa. Allergiat, refluksi, kuivan ihon hoito... näin pienen vauvan kanssa pitää vaan katsoa ajan kanssa. Pitää seurata mihin tilanne alkaa kehittymään.

Mutta ihana se on. Ihania ne on molemmat.

Mutta muuten menee hienosti

Äiti on puhki kuin kenkäraja,
tehkää tyynyistä äidille maja!
Äiti on loppu kuin tiskirätti,
antakaa äidille halaus nätti,

hymy ja suukko ja vessarauha,
kasvonaamio, jäätelökauha,
jättäkää huoleti kahvia juomaan,
saatelkaa Nukkumatin huomaan.

(Tittamari Marttinen)

POika kasvaa, juttelee, syö, nukkuu... kirjoitan teille meidän nykyistä päivärytmiä ja muita kuulumisia tässä lähiaikoina kunhan saan aikaiseksi. :D

pikapäivitys sohvan pohjalta

Maidoton dietti menossa... katsotaan mitä tulee...

Ja mulla on poskiontelontulehdus, miehellä iltavuoroviikko.
Pää räjähtää ja silleen... juhhuu.

Maitorupea?

Mä luulen että meidän pojalla on maitorupi... Pojan isällä on atooppista ihottumaa, joten on hyvin mahdollista että tälläkin on se. Näyttää kovin kurjalta nyt tuo iho taas... huoh.

Eikun soittoa Mehiläiseen taas huomenna. :/

Tällaista näppylää meillä...

kuulumisia!

Me ollaan ihan elossa! On vaan melko kiireistä elämä kahden lapsen kanssa, varsinkin kun toinen niistä on melko vaativainen tapaus.

Käytiin taas neuvolassa Pikkuveljen kanssa. Nyt 1kk neuvolassa.
Hienosti kasvaa poika rintamaidolla, korviketta me annetaan ehkä kerran päivässä iltaisin kun sillä on kova itku päällä ja kun mulla palaa käpy. :D

1kk mittoja

Paino 4900 g
Pituus 54,5 cm
Myssy 38 cm

Pikkuveli itkee aika paljon. Tosi paljon. Neuvolan terkka sanoi että "no koliikiltahan se vähän kuulostaa" mutta mä en niin herkästi laittais sitä leimaa .Syitähän itkuun voi olla moniakin. 

Sen iho on ollut tosi huonona, käytiin ihan lastenlääkärillä näyttämässä sitä viime perjantaina. Se oli tosi, TOSI kuiva ja näppyläinen, suorastaan sellainen kova kuori oli sen kasvoissa. :( Lääkäri käski laittamaan kortisoonirasvaa ja ceridalin lipolania, ja ollaankin saatu iho paremman näköiseksi. Sitä punaista näppylää on myös tullut niskaan, kaulaan selkään ja käsivarsiin... Lääkäri sanoi että jos se leviää kasvoista muuallekin, kyseessä on todennäköisesti atooppinen iho tai/ ja allergia. Huoh.

No, me rasvaillaan ja seuraillaan kaksi viikkoa. Jos iho ei parane siinä ajassa niin soitellaan lääkärille uudestaan ja katsotaan että mihin suuntaan lähdetään. Mennäänkö allergologille vai ihotautilääkärille.

Se kuiva ihokin saattaa vaivata ja itkettää. Tai sitten ne on niitä "normaaleja" ilmavaivoja mitä vauvalla on. Tai, voihan se olla koliikkiakin. Mutta pikkuveli ei viihdy missään muualla oikein kuin sylissä ja siinäkin itkeskelee paljon. Harvassa on ne hetket kun vauva olisi ihan vain tyytyväisenä hereillä ja seurustelisi...

Mutta oli koliikkia tai ei, niin se kestää aikansa ja loppuu ajallaan. Tiedän, että tämä on vain väliaikaista niin jaksan kyllä kanniskella pientä ja kuunnella itkuja. Melkein aina. Sitä mä en meinaa jaksaa kun se ei käy nukkumaan! Typyhän nukahti aina itsekseen sänkyyn, tää ei ainakaan vielä osaa sitä. Mut vielä mä sen koulin siihen...

Muutenhan pikkuveli on ihana mussukkainen. Söpö kuin mikä ja ollaan me jo saatu ensimmäiset hymytkin! Päivää ennen 1kk päivää veli hymyili ensimmäisen kerran mulle kun lepertelin sille. Sen jälkeen hymyjä onkin sadellut päivittäin! Mun ihana vauveli... <3

Ammuu - eli asiaa imetyksestä

Esikoisen kanssa imetys meni jo sairaalan osastolla pieleen. Sukset ristissä oltiin samantien. Imetystaival jatkui kivuliaana, vaikeana, tuskastuttavana. En osannut imettää istualteen, jostain syystä mua ei opastettu laitoksella siihen lainkaan. Tietty sektion vuoksi en pystynyt jotenkin imettämään istualteen kunnolla (taisi vauva painaa haavaa jos yritin) ja siksi imetin vain makuultaan. Ja en koskaan oppinut imettämään istualteen. Tämä rajasi paljon mun liikkumista vauvan kanssa! Sitten koitti rintaraivarikaudet ja muistan että minä itkin, vauva itki, mies seisoi neuvottomana vieressä. Kun viimeinen imetyskerta oli takana, itkin kun olin epäonnistunut imetyksessä. Se oli KAMALAA. Miten olinkin saanut itseni niin jumiin sen ajatuksen kanssa että "olisinko voinut kuitenkin tehdä vielä jotain ja olen huono äiti" blaa blaa. Mutta päätin, että tämän toisen kohdalla ei tule käymään niin. Minä en pilaa muistojani ensimmäisitä kuukausista sillä, että itken epäonnistunutta imetystä. Jos se ei onnistu niin sitten saa syödä pullosta!

Juuri nyt imetys sujuu hyvin. Se tuntuu tosi luonnolliselta ja toimivalta! Poika osaa imeä hyvin ja maitoa tuntuu riittävän. No, se selviää seuraavassa neuvolassa. Joskus iltaisin tai öisin annan lisämaitoa tilkan pullosta, ihan vaan kun tuntuu että poika jää pitkän imetyksen jälkeen joskus tyytymättömäksi. Päivisin pikkuveli osaa tissittelyhomman upeasti, öisin jostain syystä vaan pitää meuhkata siinä tissillä ja koheltaa! Öisin joskus tulee sellainen olo että mä lopetan koko touhun kohta, mutta en ole onneksi luovuttanut enkä luovuttamassa.

Imetyshän on ihan tosi kätevää. Oltiin leikkarilla tytön kanssa, vauvalla tuli nälkä ja hops - penkille imettämään. Samoin kun käytiin ravintolassa syömässä ja vauvalla tuli nälkä niin ruoka oli kätevästi siinä heti valmiina. Siis minä, joka esikoisen aikaan en olisi ikinä onnistunut tuossa, imetin ravintolassa ja leikkipuistossa!

Olen iloinen, että nyt imetys sujuu. Toivon, että kestämme myös rintaraivarikaudet ja että imetystaipaleemme jatkuisi ainakin sen puoli vuotta, miksei pidempäänkin. :) Mutta täysimetyksestä en vouhkaa, poika saa kyllä korvikettakin tai pumpattua mauitoa joskus pullosta jos sen tarve on. Nyt minun pitääkin sitten hankkia hyviä imetysvaatteita, niin julki-imetyskin sujuu ilman paitojen nosteluita...

Elämää kaksiviikkoisen kanssa

Pikkuveli on ihana vauva. Syö ja nukkuu noin 2,5-3 tunnin sykleissä ympäri vuorokauden. Välillä se on hereillä ja killittelee tyytyväisenä maailmaa ihanilla nappisilmillään. Muutama äännähdyskin on jo kuultu, siis hapuilee ekoja jokelteluääniä. Kakkaa tulee ihan hirveästi! En muistanutkaan että vauvat kakkaa noin paljon! :D

Mutta kun nälkä iskee, poika vaatii ruokaa heti! Ja kovaan ääneen! Myös pukemisesta herra hermostuu melko helposti. Masullaan ei tykkää köllötellä yhtään, toisin kuin siskonsa aikoinaan joka viihtyi isin masun päällä mahallaan makoillen.

Yöt on sekavia, joskus heräillään kahden tunnin välein ja joskus kolmen. Joskus heräillään 1,5 tunnin välein. Yölliset imetykset ovat jotain ihan hanurista. Miksi päivisin tuo syö ihan nätisti mutta öisin pitää koheltaa ja soheltaa ja huitoa nyrkeillä ja raapia nännejä terävillä kynsillä... huoh. Muuten imetys sujuu ihan hyvin! Terkan kotikäynnillä poika oli jo melkein syntymäpainossaan, joten ainakin se jotain saa tuolta tissistä kun niissä roikkuu pitkin päivää.

Isosisko on toistaiseksi suhtautunut veljeen hellästi, tosin välillä hermostuttaa kun äiti ei ehdi tulla apuun kun pitää veikkaa imettää. Mutta autossa takapenkillä tyttö hyssyttää veljeä ja laittaa tuttia suuhun. Mun rakas pieni tyttö joka tuntuu nyt niin isolta. Odotan milloin se mustasukkaisuus iskee... toistaiseksi ei vielä. Veikkaan, että ensi viikolla kun isi lähtee töihin ja meidän pitää pärjätä keskenämme täällä niin voi olla että alkaa typyn oireilu... kun isi ei olekkaan leikittämässä ja viihdyttämässä koko ajan... huh. :p Ja mitenhän me klaarataan sitten iltavuoroviikot kun vauvalla on iltatankkaukset menossa ja Typylle pitäisi iltahommat saada tehtyä.... jännää on! Mutta muistan joka päivä sanoa tytölle miten paljon äiti rakastaa ja miten ihana hän on. Ja suukottelen ja halailen. Miten ihanaa muuten olikaan saada halata tyttöä ilman isoa mahaa!!! Tuntui niin ihanalta saada ne pienet kädet kaulan ympärille puristamaan.

Mä en ole tänne synnytyskertomusta vielä rustannut, mutta laitan sen tässä joku päivä. Sen verran kerron, että sain aikamoiset repeämät ja epparikin leikattiin, ja olen ollut nämä kaksi viikkoa melko kipeänä. En ole siis voinut pitää lupaustani typylle, että sitten kun äitillä ei ole enää vauvaa masussa niin tehdään sitä ja tätä ja vaikka mitä... No, nyt olo alkaa olemaan jo parempi. Tosin musta tuntuu ettei mun suhde vähään aikaan tule olemaan sama tyttäreeni. Ja se surettaa. Mutta ehkä se palautuu ajan myötä. Meillä oli tytön kanssa tosi ihana läheinen suhde, on se edelleenkin mutta sitä varjostaa viikkoja kestänyt; äiti ei nyt pysty- kausi. Mutta ehkä se siitä taas, ajan kanssa.

Mutta mä rakastan tuota pientä poikaa ihan älyttömästi. Tyttöä myös rakastan, kipeän vahvasti, vaikka kolmevuotiaan uhmiksen rakastaminen on aika ajoin hiukan haasteellisempaa...mutta joka päivä mä huomaan miten ihana tytär mulla on, miten ihanasti se pussaa pikkuveljeä ja miten ihanan älykäs ja omatoiminen ja kiltti se onkaan. Mutta pikkuveljen rakastaminen tuli niin helposti! Mä suren jo valmiiksi sitä, että mun pieni vauva kasvaa.

Hämmästelen miten silkkinen tukka sillä pienellä on,
rakastan sitä pientä suuta joka aukeaa kuin pienellä linnunpojalla,
rakastan niitä silmiä,
sitä tuoksua,
sitä pientä kippuraista joka unisena käpertyy syliin tuttia lutkuttaen.... huoh.

Kumpa voisin tallettaa johonkin purkkiin nämä kaikki tuoksut ja tuntemukset!!!
En halua että tuo vauva kasvaa ikinä!!

Olen rakastunut

Meillä menee hyvin! Pikkuveli on ihana pieni kippurainen. Rakastan hänen tummaa tukkaansa ja sitä kuinka hän käpertyy mun kylkeeni kiinni. Kun hänellä on nälkä tai kun hän hermostuu, huulet menee mutrulle ja poika on NIIN hellyyttävän näköinen (ja kovaääninen) että tämä mamma on ihan kiedottu jo pikkusormen ympärille.

Typy meni tänään päiväkotiin, hänellä olikin jo kova ikävä sinne kavereiden kanssa leikkimään. Alkoi kotonaolo tympimään jo selvästi ja aktiviteetteja kaivattiin. Isosisko pussaa ja silittää veljeä hellästi, mutta samalla hermostuu kun äiti ei ehdi leikkimään. Mulla itselläni tuli synnytyksessä hiukan taisteluvammoja ja en pysty vielä edes istumaan... Kunhan saan itseni kuntoon niin lupaan pyhittää enemmän aikaa esikoiselle.

Mutta hämmentävää on, kuinka helppoa tuota vauvaa onkaan rakastaa! Esikoisen aikaan muistan, että iso osa siitä nauttimisesta katosi kaikkeen siihen opetteluun, huolehtimiseen ja muuhun mikä kuuluu ensimmäisen lapsen kanssa olemiseen. Nyt tämän toisen kanssa oleminen on niin helppoa! Toistaiseksi. Poika syö tissiäkin hyvin, öisin vähän turhan tiheään ja 30 min kerrallaan mutta ehkä se siitä tehostuu...

Tässä pieni kuvamaistiainen meidän viikon vanhasta pojasta. Joko kerroin että olen ihan rakastunut?!

poika on täällä

Poika on maailmassa! 4075g ja 50,5cm. :) hän saapui 7.8.2012 klo 12.30.

Olemme onnellisia!!!!

Published with Blogger-droid v2.0.6

tihkuva lapsivesi

Niin! Synnärillä ollaan. Alkoi tihkumaan lapsivettä ja synnytystä käynnistellään täällä parhaillaan... eli pian on poika maailmassa!

Toivottakaa onnea matkaan!

Published with Blogger-droid v2.0.6

ei jaksa odottaa

Sänky on pedattu, pullot ja tutit keitetty, vaipat ostettu, hoitopöytä valmiina, imetystarvikkeet valmiina, sairaalakassi pakattu, esikoisen hoitosuunnitelmat tehty...

Ala tulla jo, me ei jakseta enää odottaa!

Minä en jaksa enää odottaa! Olo on niin kovin tukala ja masentunut ja itkuinen, haluaisin että tämä vaihe loppuisi jo ja päästäsiin aloittamaan sitä uutta vaihetta...

Ei viitsisi kotona vaan odotella, mutta mihinkään ei jaksa lähteäkkään kun olo on niin tuskainen. Äh. Mä haluan pois tämän ison mahan ja tämän olotilan!!!

Haluan haluan kaikkea tietenkin. Vauva tulee kun se on valmis, sanotaan. Noh, me kaikki muut ollaan valmiita! Tule nyt jo!

Aamuyön mörköjä

"Mitä jos tää vauva onkin sitten liian iso kun se syntyy? Mitä jos mä en pystykkään siihen? Mitä jos tää menee vaan yliajalle ja kasvaa ja mä repeän tuhanneksi palaseksi synnytyksessä?"

"Mitä jos se ei olekkaan terve?"

"Mitä jos mun suolistosairaus pahenee synnytyksessä ja mä joudun aloittamaan jotain hurjia lääkkeitä siihen?"

"Mitä jos kaikki ei meekkään hyvin ja tää vauva kuolee synnytyksessä?"

sheikkaa se ulos

hormoneja

Heräsin tänään aamulla aika hyvin nukutun yön jälkeen. Mies nousi tytön kanssa ja sain jäädä vähäksi aikaa nukkumaan. No, oisin saanut jäädä nukkumaan, mutta sen sijaan aloinkin itkemään. Nyyhkin itsekseni siellä sängyssä, en edes tiedä että mitä. Ehkä sitä, että olen henkisesti ihan puhki.

Olen mä fyysisestikin hajalla kun kolottelee ja vihloo ja muuta, mut ennen kaikkea mä oon henkisesti ihan loppu. Pelkään että tämä menee yliajalle, mikä on ihan mahdollista tietenkin! Mutta jos joudun tässä olotilassa olemaan vielä monta viikkoa, en tiedä miten kestän.

Mies ja tytär ei ansaitse tällaista mörköä vaimoksi ja äidiksi. Tiuskin ja mökötän. Olen surullinen ja itkuinen, ja haluaisin niin tämän vaiheen olevan jo ohi! Tämän ajan pitäisi olla iloista, jännittävää odotuksen aikaa mutta mua vaan masentaa.

Tyttöä odottaessa voin hyvin loppuun saakka. Olin hyväntuulinen ja iloinen, vaikka silloinkin oli nukkumisvaikeuksia ja kremppaa. Mutta en ollut henkisesti näin rikki kuin nyt olen. Ja nyt on vaan päivistä kiinni, toivottavasti ei viikoista. Mutta en osaa aloittaa mitään, en osaa suunnitella mitään enkä halua nähdä ketään.

Tämä aika tuntuu tosi pitkältä. Odottavan aika on pitkä. Kumpa se kuitenkin olisi kovin kovin lyhyt.

ttu. kele. tana.

Tänään vituttaa kaikki. Sattuu, jomottaa, vihloo ja vauva painaa tosi alas. Kaiken tekeminen sattuu. Supistukset on säälittäviä harkkaversioita eikä yhtään kipeetä oo tullut. Maha on kuralla ja on huono olo.

Mä olen räjähtelevä ruutitynnyri, olo on antisosiaalinen ja tekee mieli vaan mököttää peiton alla.

Kävin tänään ostoksilla ja ai että niitä sympaattisia hymyjä ja katseita. Argh! Teki mieli tirvaista niitä kaikkia naamaan!

Että sellainen fiilis täällä.

38+0

Vähiin käy ennen kuin loppuu.

Eilisen sisätutkimuksen jäljiltä koko illan jomotteli ja tulipa niitä kipeähköjä suppareitakin yötä myöten. Yhdessä kohtaa ihan säännöllisestikin. Kunnes ne loppuivat yöllä. Ja tänään  - ei mitään. Pah.

Tule jo vauva!!!
En olis uskonut sanovani näin mutta: haluaisin jo synnyttää, kiitos.

Terveiset äitiyspolilta!!

rv 37+6
painoarvio tällä hetkellä 3560 g.

Kahdelle sormelle auki, kanavaa noin 1 cm jäljellä. =)
Et hyvältä vaikuttaa!

Kattoi myös tuon lantion ja sanoi että hyvin mahtuu vauva tulemaan, ei mitään ihmeellistä siellä. Sattui se ronkkiminen ihan kunnolla, mut hyvä vaan!!! Ehkä se tästä sit vielä vähän vauhdittuis...

Toi vauvan koko mua ensin säikäytti mut sit se lääkäri näytti niitä käyriä että ihan keskikäyrällä menee. :) Reisiluu ja maha pikkasen muita mittoja isompia, mut se on vaan vauvan ominaisuus.Muistelen, että Typyn  rakenneultrassa silloin mitattiin se reisi niin sekin oli raskausviikkoja edellä, et mä luulen että meidän lapsilla vaan on pitkät reiret. ;)

Mukavasti jäi supistelemaan tuon kohdunkaulan ronkkimisen jälkeen.... eipä sitä tiedä vaikka jo tällä viikolla pääsis synnyttämään!!!

Sokereista rasittunut

En ole! Eli kaikki arvot olivat raja-arvojen alla, eli ei rheittoja sokeriarvoissa eikä mitään viitteitä raskausdiabetekseen. Jiihaa! Sen kunniaksi söin iiiison palan mansikkarahkatorttua!!!

Maanantaina on vielä kontrolliaika polilla, joten pääsen vielä näkemään miten poika kasvaa. Ja toivottavasti kohdunsuuntilanne tarkistetaan myös ronskeilla otteilla niin että saadaan vaikka vähän meininkiä aikaiseksi...


Näillä tiedoilla on kiva lähteä viikonlopun viettoon!!!

*

Kun poika tuodaan kotiin

Hänet puetaan näihin vaatteisiin. No, puuvillapukuun jos on viileää.
Ja jos on vielä viileämpää niin heitetään vielä kaukalon päälle viltti.

Täysiaikainen

Se on 37+0, eli hurraa hurraa! Kuulkaa kaikki kansa: vauva on täysiaikainen! Saat tulla poikaseni maailmaan - tervetuloa vaan!! Äiti ja isi ja hyvin malttamaton isosisko sinua täällä jo odottelee...

Mutta tiedetään.
Vielä kolme viikkoa laskettuun aikaan.
Ja mahdollisesti vielä pari viikkoa yli.

Vaikka synnytys mua jännittää niin täytyy sanoa että just nyt mä alan oikeesti ODOTTAMAAN sitä.

Poika puskee ihan hirveesti tuolla mahassa. Venyttää ja mönkii. Tekee suorastaan ilkeetä ja sattuu... tarkistelen illalla suihkun jälkeen onko mustelmia jossain kun se niin kovaa punkee ulos noita raajojaan.

Positiivista: mönkiminen saa usein aikaiseksi supistuksia. Tänään tullut jo aika tiuhaan niitä, kivuttomia mutta tiukkoja. Jes jes. Hyvä että edes JOTAIN, vaikka juu juu, tiedetään - ne ei välttämättä merkkaa vielä mitään mihinkään suuntaan.

Alapään vuoto-osastokin on muuttunut eilisen ja tämän päivän aikana hiukan normaalia limaisemmaksi ja venyvämmäksi... hyvä merkki sekin. Ainakin jotain tapahtuu, ja ehkä tämä lapsi oikeasti tulee täältä ulos ihan itsekseenkin vielä!

Nyt kun selviän kunnialla torstain sokerirasituksesta ja jospa maanantaina äippäpolin kontrollissa ne runnois vähän kovemmalla kädellä tuon sisätutkimuksen... ensi viikko vois olla oikein hyvä viikko vaikka syntyä.

Kuulitkos poikaseni?

Neuvolakuulumiset rv 36+6

Painonmuutos + 921 (öhöm)
turvotus + -
RR 110/77
Pissa puhdas
hemppa: 120
Sf 33 (supisti kyl vähän samaan aikaan et voi olla syy suurehkoon mittaan)
Lapsiveden määrä N
Tarjonta RT
Syke 168
Liikkeet ++

Ei ollu oma terkka tällä kertaa ja sitä nauratti kauheesti kun poika ei rauhoittunut ollenkaan. Koko ajan mylläs menemään... :D Sykkeetkin oli koko ajan tuolla jossain 170 paremmalla puolella...

Ja sit koko ajan tuli supistuksia, ei siis kipeitä supistuksia, mut tän terkan mielestä mä en enää mee seuraavaan neuvolaan kahen viikon päästä... et oon muka synnyttänyt ennen sitä. :D Mä en nyt ihan ehkä uskois... ja sit se sanoi että vauva kun on jo kolmikiloinen niin hyvin voi jo tulla jos on tullakseen että siitä vaan kuuraamaan lattioita. =)

Pää tosi alhaalla mutta ei kiinnittynyt, sen verran vielä pääsee kääntyilemään ja kierimään. :)
Et kaikki on niinkuin pitääkin...

Torstaina sokerirasitukseen. Puuh. :/

vaikka ulisen

Mä olen äärettömän kiitollinen ja onnellinen siitä, että mulla on hyvin eläväinen vauva masussa. Ja että mulla ylipäänsä on vauva masussa, todennäköisesti terve lapsi. Ja tiedän, että on vaikeaa kuunnella näitä loppuraskauden valituksia, varsinkin jos toivoisi itse olevansa samassa tilanteessa. Muistan sen nimittäin varsin hyvin kun ystäväni oli raskaana ja itse olin juuri menettänyt lapseni ja hän valitteli kovaan ääneen kipujaan ja olojaan. Muistan ajatelleeni että voisiko se olla hiljaa kun mähän ottaisin mielelläni ne kaikki vaivat ja krempat.... jos vain saisin sen vauvani takaisin!

Kuitenkin elämä kulkee polkujaan, eikä se loppuraskauden kipuilu ja ahdistus ole yhtään sen lievempi minullakaan, vaikka kuinka olen kokenut menetyksiä ja vaikka kuinka olen kiitollinen tästä raskaudesta. Silti siihen lantioon särkee yöllä ihan tuhottomasti, silti ahdistaa ja silti toivon että saisin tämän pian syliini.

Joten, vaikka täällä nyt valitan ja ulisenkin väsymystäni ja kipujani, tietänette että olen äärettömän onnellinen ollessani tässä tilanteessa juuri nyt. Mutta raskautta ei kutsuta sillä nimellä huvin vuoksi - tämä on joskus todella raskasta. Varsinkin nyt kun on jo yksi tiitiäinen hoivattavana ja ei voi levätä aina kun haluaa...

Mutta todella onnellinen olen kun poika on maailmassa. Noin kolmen viikon sisään... hui!!! Hui!!!!! HUI!!!! :D :D

*

kypsä

Mä haluaisin jo tämän vauvan syliini ja etenkin tämän mahan pois. Tähän saakka musta on ollut ihan kivaa olla raskaana - kremppoineen kaikkineen. Mut nyt olo on ollut pari päivää tosi inhottava. Maha on kireenä koko ajan kun supistaa, jokainen kumarrus tuntuu tuskaiselta kun joku pää tai peppu (toivottavasti jälkimmäinen) painaa aina keuhkoihin... närästää ihan jatkuvasti ja olen tosi kärttyinen koko ajan.

Ja nyt on vasta rv 36+1. Tässä on vielä matkaa siihen että synnytys oikeasti käynnistyy. Tai no, voihan sitä kuvitella ja toivoa että tämä tulisi jo vaikka viikon, puolentoista päästä mutta mä en kyllä usko. Asenne on muuttunut posiitiivisesta pessimistiseksi - tämä menee yliaikaiseksi, on joku hemmetin neljä ja puoli  kiloa syntyessään ja kun mä oon puskenut sitä ulos jonkun aikaa huomataan että se on jonkinlaisessa virhetarjonnassa ja joudutaan tekemään joku kiireellinen sektio kuitenkin.

*mökötys*

Mä en pysty kävelemään, laittamaan sukkaa jalkaan, kumartumaan enkä kyykistymään. Tai pystyn mutta se kaikki sattuu. Haluaisin hömppäillä jotain vauvajuttuja valmiiksi ja asetella vaikka vaippoja hoitopöydän koriin valmiiksi mut mikään ei kiinnosta kun koko ajan ahdistaa, supistaa ja sattuu ja vihloo.

Toisin sanoen - mä olen ihan kypsä.


*

Alla vertailun vuoksi: vasemmalla tämänhetkinen maha, oikealla maha samaan aikaan kun esikoista odotin... Onhan siinä vähän eroa. :( Ehkä täältä on tulossa joku jättivauva.

Ärsytysvitutusmasennusmaximus!!!!!!

Terveiset synnytystapa-arviosta. Siellä poika olla möllöttää pää alaspäin. Ylhäällä kuitenkin vielä, ei kiinnittyneenä. Kaulaa jäljellä vielä 2,5 cm, kohdun ulkosuu auki, sisäsuu kiinni ja paikat pehmeät. Niin kai näillä viikoilla sopii ollakkin.

Painoarvio tällä hetkellä (rv 35+6) 2867g, syntymäpainoksi laskettuna aikana arvioi 3800g. Eli melko samankokoinen kuin mitä esikoinen oli syntyessään.

Lääkäri sanoi, että ei näe mitään estettä normaalille alatiesynnytykselle.

MUTTA.

Vauvan vatsan ympärys oli muita mittoja suurempi, mikä kuulemma voi olla merkki siitä ,että mulla on sokereissa jotain vikaa. Kiva. Ja tästähän seurasi sitten käsky SOKERIRASITUKSEEN. Voi kilin kellit mä sanon. En ois halunnut mitään tällaista tähän kohtaan enää, en millään! Oisin vaan halunnut nauttia huolettomasta loppuraskaudesta, mut nyt mun pitää alkaa kyttäämään syömisiäni ja pelätä jotain saamarin raskausdiabetesta!!! Ja isoa vauvaa. :(

En halua puskea mitään yli nelikiloista ulos! En halua! Enenenenen! Mä haluan sen normaalin vähän reilu kolmekiloisen vauvan joka syntyy ennen laskettua aikaa siististi ja nätisti siten että äitiä ei pelottaisi jättiläisvauvat tai sokeriarvot tai muut!!!

Haluan sittenkin sektioon... :(

Puuuuh. Mä niin toivoin erilaista fiilistä tästä polikäynnistä. En tällaista. Kai mun raskaushormonit tekee tästä nyt maailman isoimman ongelman, mutta mua ahistaa ihan sikana!!

En halua enempää diagnooseja!!! Meidän perheessä niitä on saatu jo ihan tarpeeksi!!

Mahakuvaa

The Pötsi, raskausviikkoja 35+4

This is it

Mä selvisin!

Miehen neljän viikon kesäloma alkaa just nyt! Seuraavan neljän viikon aikana tämä vauva tulee täältä ulos - vaikka väkisin. :D

Seuraavan kerran kun mies menee töihin me ollaan nelihenkinen perhe.

Paras ois olla. Mä en aio nimittäin neljän viikon päästä rv 40 + jäädä typyn kanssa kotiin kun mies palaa töihin... :d

Uneksi, lennä!

Pienempää, myöhään, vähemmän, puolet
Sua ei ole tehty kenenkään kylkiluusta
ei raudasta tai puusta
Miten tyttöjä tehdään
No ne on toisia aineita mistä tämmöset koostuu
ne kasvaa ihanaksi
ja pärjää pakon eessä
kun itsensä ne itse kasvattaa

nainen, sanon sulle: Uneksi, lennä!

Kun on saanu aina alottaa kaiken alusta
ei oo näkyny tyhjän paperin kauhua
Kaikki kel on sakset osaa leikata
jos mokaatte, kukaan ei muista sitä huomenna
Kannattaa kokeilla itsensä häpäisyä
siihen ei kuole, kokeilin, oon vielä hengissä

Sä voit tehdä ja mennä
Tehän ootte jo oikein
kun te ootte vaan just noin
Kaikki mitä te teette
ja se miten te ootte
Hunninko maailmankartalle

(PMMP: Tytöt)

Äitiysloma

Se olisi sitten raskausviikkoja kasassa 35+0 ja äitiysloma alkoi. Hurjaa ajatella, että oikeasti vasta nyt voisi jäädä pois töistä! En olisi millään kyennyt olemaan töissä näin pitkään... Onneksi sain sairauslomaa ja sain olla kotona.

Olo on ihan jees siihen nähden että kannan ylimääräistä 15 kiloa mukanani, ja että poika venyttää mahanahkaani joskus oikein urakalla - niin että sattuu. Päätä se poraa johonkin tuonne alas ja saa paikat vihlomaan... auh. Yöt on yhtä tuskaa kun lantiota särkee. Vaihdan kylkeä ehkä sata kertaa yössä kun aina puutuu ja särkee ja käyn ainakin kolme kertaa pissalla.

Käväisin neuvolassakin tuossa viikko sitten, kaikki oli mallillaan. Terkan mielestä poika oli pää alaspäin kuten kuuluukin. Hemoglobiinikin oli vähän noussut ja tuntuu nyt pysyttelevän tuolla 116 huitteilla. Kelpaa mulle. Ja tämä ilman lisärautaa - aloin vaan syömään raskausajan monivitamiinia ja se korjaantui sillä. Koska kukaan ei mua ole mitenkään ohjeistanut että miten tämä mun krooninen sairauteni (CU) ja siihen syömäni lääkkeet vaikuttaa raskausajan kaikkiin arvoihin, löysin jännittävää tietoa itse. "saattaa vaikuttaa foolihapon aiheenvaihduntaan, ja raskauden aikana annetaan tämän takia foolihappoa, käyttäen esim. Matrifolin-nimistä preparaattia, joka sisältää sekä rautaa että foolihappoa."  Jep. Eikä kukaan missään tällaista mulle osannut kertoa, ennen kuin itse googlailin että mikäs auttaisi alhaisiin veren rauta-arvoihin kun ei kovia rautalääkkeitä halua syödä.

No, onneksi löysin tiedon ja rauta-arvot korjaantui kun lisäsin foolihappoa ja rautaa ihan vain tuon raskausajan monivitamiinin muodossa.

Mies on vielä tämän viikon töissä jonka jälkeen hänellä alkaa neljän viikon kesäloma. Jonka jälkeen vielä muutama viikko isyyslomaa. Onneksi. Tämä alkaa käymään raskaaksi olla tuon tytön kanssa kaksistaan, vaikka ihan hurmaava tapaus se onkin. Mun pinna vaan ei kestä yhtään ja sen venymiskapasiteetti on vähentynyt huomattavasti. En. vaan. jaksa. Tytön uhma on hyvin pientä mutta mä en muuta tarviikkaan kun hermot menee...

Viikon päästä olisi synnytystapa-arvio. Kahden viikon päästä tämä vauva on ns. täysiaikainen. Silloin alan kuuraamaan lattioita kontillani että saan tämän ulos ennen laskettua aikaa. :d Vaikka juu juu, tiedän ettei mikään välttämättä auta ja että lapsi tulee kun se on valmis ja blaadi blaa. :D Mut MÄ alan jo kohta olemaan valmis. Kypsä. Iso.

Enkä ole vieläkään pakannut sitä sairaalakassia.

ihana päivä

Published with Blogger-droid v2.0.4

Antti-Kristo Lucifer vai Sherlock MacGyver?

Meille lapsen nimellä on suuri merkitys. Niinkuin varmaan kaikille tuleville vanhemmille. Lapsen nimi mietitään tarkkaan ja nimien merkitykset ja selitykset ovat meille tärkeitä. Haluamme, että nimi kantaa lasta ja tietenkin että lapsi kantaa nimeään ilolla. Jotenkin näen, että vahva nimi lapsella antaa vahvuutta elämään.

Esikoisemme on tyttö, ja hänen nimensä on valittu tietyllä periaatteella. Ensimmäinen nimi, eli kutsumanimi, on valittu nimen soinnin ja kauneuden perusteella. Ensimmäinen nimi meillä on supisuomalainen, liittyy luontoon ja se sointuu kauniisti meidän tavalliseen suomalaiseen sukunimeen. Emme koskaan halunneet sellaista nimeä, josta lapsi joutuisi selittämään että kamilla koolla tai nico ceellä. Kuitenkin kutsumanimeksi halusimme erikoisemman ja harvinaisemman nimen. Sellaisen, jota ei ole kovin montaa samalla luokalla... Nimi saa olla erikoinen mutta ei outo.

Toinen nimi on valittu merkityksen perusteella - tyttäremme toinen nimi tarkoittaa eräänlaista jalokiveä. Kolmas nimi on Amanda, jolla on latinankielinen merkitys. (rakastettava, ystävällinen).

Tarkoituksena on valita tälle pojalle nimi saman periaatteen mukaan: ensimmäinen nimi sointinsa ja kauneutensa vuoksi, toinen nimi tulee olla joku, millä on jokin merkitys. Esim. Toivo, Onni, Voitto jne. Kolmas nimi valitaan samalla periaatteella kuin tytöllekin, eli sillä tulee olla joku latinankielinen merkitys.

Nimenvalintaprosessi meillä menee siten, että kirjoitamme omia suosikkejamme lapsen isän kanssa vihkoon. Sitten aina silloin tällöin lueskellaan niitä ääneen ja viivaillaan yli niitä jotka eivät enää tunnu hyviltä vaihtoehdoilta. Tälle pojalle on nimi jo valikoitunut, ainakin todennäköisesti kutsumanimi on nyt päätetty. Ellei joku yllättäjä hyökkää takavasemmalta. :) Toinen ja kolmas nimi ovat vielä hakusessa, mutta monta hyvää vaihtoehtoa on niihinkin jo.

Kun sain tietää että odotamme poikaa, mulle iski paniikki - nimipaniikki! Tytölle olisin löytänyt roppakaupalla hyviä nimivaihtoehtoja, mutta poika. Niin vaikeaa keksiä pojalle nimeä! Onneksi nyt on kuitenkin kaivamisen ja pohtimisen tuloksena löytynyt yksi sellainen, joka tuntuu meistä molemmista hyvältä.

Tsemppiä ja jännitystä

Mä olen tsempannut kuluneella viikolla. Nyt on vauvalla hoitotaso, sänky ja turvakaukalo valmiina. Pienet vaatteet on pestynä lipastossa odottamassa ja harsot viikattuna valmiiksi myös. Makuupussi ja imetysliivit pesukoneessa.

Sairaalakassia en oo vielä alkanut pakkaamaan, mut oon vähän haalinut kamaa mitä sinne haluan mukaan. Edelliskerrasta oppineena haluan kassiin juotavaa ja syötävää. Pähkinöitä, pillimehuja, suklaata! Sitten sinne pakataan rintakumit, imetysliivit, liivinsuojia. Vauvalle muutama tutti ja harso. Äidille myös joku hömppä-kioskiromaani niitä hetkiä varten kun uni ei tule ja vauva nukkuu... Ja sitten tietenkin perussettinä kännykän laturi, kamera ja niin edelleen. Hmm... mitähän muuta sinne vielä tunkisi. Ainiin - äidin kotiutumisvaatteet, meikkipussi, hammasharja ja muut hygieniavälineet. Naamarasva, korvatulpat ja silmälaput. EIköhän siinä ole kylliksi. :) Ehkä vielä ipodin voisi napata laukkuun niin voi kuunnella jotain muutakin kuin naapurisängyn naisen vauvan korviaraastavaa itkua... (jostain syystä toisten vauvojen itku on aina liian kovaäänistä tai kimeetä tai muuten vaan kamalan kuuloista).

Niin, ennen sitä mukavaa osastoaikaa on vuorossa se iso S. Ja sepä mua jännittää. Kaksi synnytystä mulla on takana, mutta niistä toinen oli rv 20 ja toinen rv 23. Hiukan eri juttu kuitenkin kuin mennä synnyttämään rv 40. Mä uskon, että kun kuitenkin kohtu on muutaman kerran hoitanut synnytyksen, sillä on joku lihasmuisti ja se osaa homman hyvin. Ponnistusvaihe jännittää ehkä jopa enemmän.... Mulla on sektion vuoksi synnytystapa-arvio rv 36, joten siellä sitten katsotaan että miten tämä poika tulee maailmaan. Uskon, että tyyppi on oikein päin ja mulle suositellaan ihan normaalia alatiesynnytystä. Voihan se siltikin päätyä sektioon, mutta sen näkee sitten vasta.. Go with the flow on mun teemani synnytykseen liittyen.

Mut kyllä se on jo alkanut jännittämään. Hui. Osaankohan mä? Pärjäänköhän mä?

hyvää juhannusta

Published with Blogger-droid v2.0.4

32+0

Taas ne viikot poksuu. Nyt jo 32+0! Eilen iski illalla paniikki, että hitto, kahdeksan viikkoa laskettuun aikaan! Ei voi olla! Alkoi jännittämään ja tuli sellainen olo että eihän täällä oo mitään valmista!

Sairaalakassi pitää pakata, vauvan vaatteet pitäis kai jotenkin inventoida ja pestä. Missähän on edellisestä äippäpakkauksesta tulleet makuupussi, peitto ja muut tarvikkeet... pitäis vissiin tuttipulloja kaivaa jostain kans ja kattoa että onko ne pullotutit missä kunnossa.

Seisomalauta pitää ostaa rattaisiin, kaukalon pehmusteet pitäis pestä, sänky hakea ja tehdä siihen reunapehmusteet... ja kinuta kaverille lainattuja lakanoita yms. takaisin.

Mistähän sitä alottais?!

Ja kun tämä raskaus on mulla jotenkin fyysisesti nyt raskasta, niin tuntuu että yhden pienen homman jaksaa tehä ja sit jo on ihan puhki. Kävellessä alapäähän vihloo ihan koko ajan! Onkohan tääkin kaveri täällä perätilassa kun niin ottaa tuonne alas... Näiden lisäksi ois tietty kaikki ne muut kotihommat tehtävänä. Typy on vielä tämän viikon päiväkodissa, jonka jälkeen silläkin alkaa loma. Kai pitäisi yrittää nauttia tästä vapaa-ajasta vielä tämän viikon...


Mutta positiivisella mielellä oon vaikka vähän meinaa sitä paniikkia pukata.
Kahdeksan viikkoa!

ensi syksylle jotain muutakin odotettavaa

Huomisen synttärini kunniaksi ostin tänään tällaisen:





















Ompahan jotain kivaa odotettavissa ensi joulukuulle!!! :D



'

SIellä kasvaa ihminen

"Ompa se VALTAVA!"
"Siellä on varmaan kaksoset..."
"Nyt jo noin iso, siitä tulee varmaan mahtavan kokoinen maha vielä!"
"Ihan varmasti tulee yli nelikiloinen, eikös teidän esikoinekin ollut 3800? Joo, nelikiloinen ainakin"
"Ai elokuussa vasta laskettu aika?"
" Joko se masu painaa kun se on Niiiiiin iso?"

Joo on se iso. Siellä kasvaa ihminen!!
Ja ihan kiitos on mitat keskikäyrillä että se on JUST sen kokoinen kuin sen kuuluukin nyt olla!

Nih.

Poijaan menopelit

Tällaiset löytyi käytettyinä meidän poikaselle. On nyt menopelit sitten... maastokuviointi ei oo ihan mikään ykkösjuttu mulle mutta vähän joustan tässä kun on muuten niin hyvässä kunnossa. Ja en jaksanut enää metsästää. :D

elämä on jatkuvaa muutosta

Nyt saatiin veivattua meidän ompelu/askartelupöytä pois makkarista ja siirrettyä olkkariin. Vähän haasteellista kun lapsi kiukuttelee huomiota ja miestä ei huvittaisi siirrellä mitään ja piti vielä narista että olkkarista tulee ruma ja ahdas ja kaikkea...  Ja voiko ne askartelutarvikkeet sitten olla siinä pöydällä levällään? Ei se pöytä sit aina oo siistinä... ja valivali.

*huokaus*


Olin kärsivällinen ja en suuttunut vaikka mieli teki. Jos perheseen tulee yksi henkilö lisää niin kyllä sille pitää tehdä tilaa, valitettavasti. Murh. "Voihan ne vaipat vaihtaa vaikka sängyn päällä" no voi, mut miks mä vaihtaisin jos meillä kerran on olemassa hoitopöytä?! Joka mahtuu makkariin ja johon saa lähelle kaikki vaatteet, purkit ja hoitotuotteet ja vaipat?

*huokaus taas*

Kun ei valitettavasti ole enempää tilaa tässä kämpässä. Kun on sopeuduttava. Kun on vaan keksittävä ratkaisut ja tehtävä vauvalle tilaa. Teki mieli kiukustua tosissaan: vauva muuttaa asioita jos et muista! Jälleen kerran! Askartelupöydän paikka on mm. yksi sellainen. Sitten se on olohuoneessa, mitä sitten? Kun poika kasvaa ja mekin varmaan jossain kohtaa etsitään isompi asunto niin sitten varmaan saadaan taas enemmän tilaa ja paikka jossa mies voi levitellä tavaroitaan rauhassa.

Mies osaa kehittää kyllä kaikesta jonkun ison ongelman tai stressin nykyään. Koitan vaan sanoa sille rauhallisesti, että rentoudu ja rauhoitu - elämä on jatkuvaa muutosta, varsinkin kun vauva tulee taas kuvioihin. Koita tottua siihen että aikataulut ei aina sovi, että vauvan myötä myös moni muu asia mutkistuu...

No, tästä se tilan raivaaminen lasta varten alkaa. Odottakaapas vaan kun huomenna haetaan vauvan vaunut ja niille pitää löytyä joku paikka... minkähänlaisen ongelman tuo mies siitä keksii?!

*huokaus*

noin 10 jäljellä

Viimeinen työpäivä (toivottavasti lääkäri on samaa mieltä),
kymmenen viikkoa laskettuun (tai vähän vähemmän tai ehkä enemmän),
aika päästä tekemään listoja (pitäiskö vauvalle jotain hankkia?)
aika päästä miettimään makuuhuoneen järjestystä (mahtuuko se sänky sinne?)
aika antaa huomiota esikoiselle ("Äiti, äiti! Joko se pikkuveli  huomenna syntyy?")
aika kastella tomaatintaimia takapihalla (meillä on oma pieni kasvihuone!)

Nyt on aika siirtyä taas eteenpäin.
Kotiinpäin.

Ku ei vaan JAKSA

Tämän viikon ensimmäinen työpäivä ohi. Makaan sängyllä. Sohvalla. Makaan. En JAKSA tehdä mitään. Onneksi on miehen aamuvuoroviikko ja hän on ollut typyn kanssa pihalla ja lähti vielä pyöräilemäänkin tytön kanssa.

Minä katselen ympärilleni ja haluaisin laittaa pyykkiä. Keittiön lattia pitäisi pestä. Olkkarissa on roinaa. Tytön vaatekaappi pitäis siivota. Ja oma. Vauvan kamojakin ois kiva jo laittaa. Mulla on nyt vähän raskausmasennus. Haluaisin pystyä tekemään jotain mut kun ei niin ei. :( Sattuu, uuvuttaa, supistaa.

 Ja tunnen olevani laiska paska, vaikka mä en oikeasti pysty just nyt tekemään mitään. Mulla on sellainen olo, et jos mä vielä jatkan tätä töissäkäymistä tää lapsi syntyy takuulla ennen aikojaan. Aikamoisia supistuksia tullut pitkin päivää työtuolissa istuessani... ja vihloo kohdunsuuta ihan sikana. Huoh. Lepoahan se huutaa tämä kroppa.

Huomiselle on varattu aika työterveyslääkärille. Se taitaa olla tässä tämä minun työurani tällä kertaa.
Huoh.

AINIIN!  Tänään on rv 30+0!!!
USKOMATONTA!

(ja mitään ei ole vauvaa varten tehtynä... :p )

Ajatuksia tulevasta ja kipuja

Jännittää tuleva. Ei niinkään synnytys vaan se vauva-arki. Mitenhän sitä pärjää? Mitenhän sen imetyksen kanssa tulee sujumaan? Osaanko ottaa lunkisti vai tuleeko siitä taas sellainen stressin ja paskaäiti-fiiliksen lähde? Ei kyllä tarttis tulla... kovasti puhutaan siitä, että rintamaidolla kasvaa terveitä lapsia. No, meidän tyttö sai just hikeen kolme kuukautta tissimaitoa ja on ihan tosi terveenä ollut. Viime talvena vissiin kaks flunssaa ja vesirokko. Ei mitään muuta. Ei korvatulehduksia, ei allergoita, ei astmaa, ei tautikierteitä. Kun taas olen huomannut, että monella pitkään imetetyllä lapsella taas on joka hemmetin korvatulehduskierre ja vaikka mitä. Että kuinkahan suuri todenperäisyys sillä on, että väitetään rintamaidon vaikuttavan lasten terveyteen... no, meillä ainakin on terve tyttö vaikka imetys ei ollutkaan kovin onnistunut. Ja älykäs ja kaikkea. Eli sen puoleen ei tarvitsisi sitä stressata. Mutta kuitenkin se on mielessä kun se oli silloin NIIN iso asia meillä. Huoh. Ja sehän selviää vasta sitten kun lapsi on maailmassa!

Njoo... selkäkivut on kadonneet mutta tilalla on JÄRKYTTÄVÄT liitoskivut. Se voi olla että ensi viikolla lähtee soittoa työterveyteen ja mä sanon että tästä ei vaan tuu mitään. Viime viikolla kun työnsin tyttöä rattailla päiväkodista kotiin iltapäivällä meinasin oikeasti vain itkeä. Sattui niin paljon! Ja oli miehen iltavuoroviikko, ja mun piti pärjätä kotona ihan yksin ja SATTUI. Jokainen kyykistyminen ja kyljenkääntö ynnä muu sattuu hirmusti. Toivottavasti loppuu vielä jossain kohtaa!!

Keskiviikkona kävin neuvolassa, kaikki hyvin! Hb edelleen alhainen, eli 104, mut ei ollut ainakaan laskenut. Painoa oli tullut taas (miksi neuvolan vaaka näyttää aina enemmän kuin kotona?!). Kurkattiin ultralla ja vauva oli poikittain! Kiva. Sehän on oikein hyvä tarjonta... prkl. No tilaahan siellä on vielä kääntyillä, että toivotaan kaverin tajuavan kiepsahtaa oikein päin. Ja pojalta se edelleen näytti. Hyvin selvästi. :D

Kuvia ja tunnelmia

Puuh.

Töissä taas:

Iltapäivän supistelut.
Kaatosade.
Paskat rattaat.
Palelu.
Risa sateenvarjo.
Litimärkä.
Kiukutteleva uhmis.
Väsy.
Puuh.

Saapi nähdä kauan mä jaksan.
Tänään raskausviikkoja 29+0!

Kolmas kolmannes

Ihan jotenkin uskomatonta että nyt ollaan raskauden kolmannen kolmanneksen kynnyksellä. Tänään raskausviikkoja on kasassa 28+0. Mihin ihmeeseen tämä aika katoaa? Ihan pian meistä tulee nelihenkinen perhe, enkä jotenkin osaa yhtään kuvitella sitä mielessäni. :D

Selkä on just nyt aika hyvässä kuosissa, yritän miettiä mikä olisi paras lähestymistapa että se myös pysyisi hyvässä kuosissa... lepo vai jumppa? Nyt kun siihen ei kovasti enää satu, meinaan. Ehkä vähän molempia? Jospa ensi maanantaina pääsisin takaisin töihin... ainakin jos pari viikkoa jaksaisi siellä olla laittamassa pillit pussiin niin sanotusti. :)

Mä olen päässyt alkuun näiden vauvahankintojen kanssa. Ostin kaverilta tärisevän sitterin (Fisher Price) ja sellaisen söpön leikkimaton. Vaunut pitäisi vielä jostain hommata, enkä yhtään nyt tiedä että hommaisko yhdistelmät vai ihan rehelliset koppavaunut. Vai myydäänköhän missään enää koppavaunuja? Jos panostaisi kunnollisiin rattaisiin kun se vaunuvaihe on kuitenkin melko lyhyt... mutta ei me mitään kalliita haluta ostaa. Käytettynä jos löytäis jotkut hyvät... Eli jos jollain pyörii tarpeettomana nurkissa käytetyt yhdistelmärattaat niin pistäkää tarjousta sähköpostiin!

Olo on nyt siis melko hyvä. Kumpa tuo selkä nyt pysyisi kunnossa loppuajan! Soitin myös ajan terveyskeskuksen fysioterapiaan että saisin lainaan sellaisen SI-nivelen tukivyön, mikä oli tyttöä odottaessakin mulla lainassa. Se vois auttaa tähän selkään ainakin siten että se tukisi sitä hiukan. Närästys vaivaa aika ajoin ja tietenkin ne ihanat liitoskivut öisin. Mutta silti tämä raskaanaoleminen on niin ihmeellistä. Pieni MacGyver potkuttelee ahkeraan ja joskus melko tuntuvastikin. Yhtään ei tarvitse kuulostella tai tehdä liikelaskentaa, sillä tämä on hyvin aktiivinen tapaus. Voihan se olla, että kohta kun tila yksiössä alkaa vähenemään, muuttuu liikkeetkin erilaisiksi ja joudun kuulostelemaan niitä vielä. Tai sitten en.

Mutta minä olen niin nauttinut näistä muutamasta viikosta kotona sairauslomalla, vaikka kipeän selän vuoksi en ole voinut tehdä mitään. Se on kuitenkin ollut mukavaa olla rauhassa kotona. Olisi mukava palata töihin ja kaupungin vilinään kyllä vielä hetkeksi, jonka jälkeen voisi rauhoittua luvan kanssa sitten kotiin ja alkaa todella odottamaan vauvaa maailmaan. Pitäkää peukkuja että hyvä suunta selkäkivun suhteen jatkuu ja pääsen vielä viikon päästä hetkeksi töihin!

Jumissa

Olisi paljonkin sanottavaa. Siitä, miten hämmästyn nähdessäni peilikuvani nykyään. Miten raskaanaolevalta näytänkään... Pitäisi kirjoittaa siitä, miten en osaa vieläkään täysin luottaa että saamme tämän vauvan ihan oikeasti. Kun naapurit tulevat sanomaan, että teille taitaa olla toinen pieni tulossa niin mieli tekisi jotenkin ohittaa tai sivuuttaa asia. Kun jos sitten joutuisinkin selittämään taas... Että vaikka periaatteessa tiedän kaiken olevan hyvin ja koitan uskoa, että me tosiaan saamme tämän lapsen niin joku se minun takaraivossani kuiskii vastaan.

Tiedän, että monet jo hamstraavat vaatteita ja muita tarvikkeita tässä vaiheessa, mutta minä en jotenkin osaa. Onhan tuolla lipastossa jo vaatteita, mutta muuten jotenkin... vaikeaa. Ehkä se tulee sitten jossain kohtaa vastaan se pesänrakennusvietti.

Maha on iso. Selkään sattuu ja joka paikka on jumissa. Vauva potkii.
Vauva.
Meidän pieni poika.

Ei nyt oikein irtoa tekstiä... vähän olen jumissa. Siltäkin kannalta.
Laitetaan loppuun kuva maanantailta kun viikkoja oli tasan 27+0.

Tunnelmakuvia 3-v synttäreiltä

kyllä minä niin mieleni pahoitin...

Soitin aamulla esimiehelleni, että en pääse tulemaan vielä töihin tällä viikolla koska selkä on niin kipeä. Sanoin, että minulla on aika työterveyteen että ilmoitan mitä lääkäri sanoo. No, esimes vaatii että toimitan sairauslomatodistukset henkilökohtaisesti hänelle tänään.

"Ai tänään?"
"No kyllä, tänään ne pitäisi toimittaa...mielellään."
"No, kai mun sitten täytyy... aamupäivällä pääsen niin saan mieheltä kyydin, muuten menee tämän kipeän selän kanssa hyvin vaikeaksi... "
"Okei, katotaan niitä todistuksia sitten."

Ja esimiehen luona: "ai vielä kaksi viikkoa sairauslomaa. Ompa harmillista... niin, ikävää että sun työparisi jää nyt pulaan kun jäät sairauslomalle."
"Miten sä pystyisit olemaan töissä?"

"Öh? Niin lääkäri kirjoitti mulle kaksi viikkoa sairauslomaa... että aika kipeä on tuo selkä. En valitettavasti voi tälle mitään. Mielummin olisin töissä terveen selkäni kanssa kuin tuskaisena kotona."

"Niin niin, tietysti." *naurahdus*

Kyllä minä niin mieleni pahoitin! Ihan kuin huvikseni olisin sairauslomalla! Muutenkin tunnen jo syyllisyyttä kun joudun olemaan pois, ja ei paljon auta esimiehen vittuilu. Ei pitäisi ottaa itseensä mutta kyllä tulee paha mieli! En minä näitä selkäkipuja keksi päästäni.. :( Tyhmä esimies. Teki mieli sanoa muutama kova sana mutta en sanonut. Ei kai parane polttaa kaikkia siltoja takanaan, vaikka en tosiaan tiedä haluaisinko edes tuollaiseen työpaikkaan koskaan uudestaan töihin, missä henkilöstöä kohdellaan noin.

valkovuokkojen kosto

Sain onnittelulaulun sekä lahjoja. Sain muutaman kirjan, typyn itsetekemän taulun päiväkodista sekä Typyn valitsemat lahjat: angry birds possun jonka voi laittaa johonkin roikkumaan sekä hienon ripustettavan perhosen. :D

Äitienpäivää vietettiin käymällä keräämässä valkovuokkoja aamulla yhdessä, mikä oli kyllä virhe. Melkein jo parantunut selkäni meni uudelleen hyvin kipeäksi. :( Itseasiassa vielä kipeämmäksi kuin mitä se oli aikaisemmin! Yhyy!!! En siis pääse töihin huomenna. Mutta uskokaa, olisin mielummin töissä terveellä selällä kuin kärvistelen tämän kipeän selkäni kanssa kotona. Se on nimittäin ihan järkyttävän kipeä! Jokainen liikahdus tuottaa tuskaa... jokainen kumarrus, kyljen kääntäminen ja itseasiassa jopa pään kääntäminen saa kovan vihlonnan aikaiseksi tuolla ihan ihan alhaalla selässä. Siis tuolla alimman nikaman kohdalla. Huokaus sentään.

Muuten aurinkoinen ilma on saanut minut hyvälle mielelle, vaikka olenkin ollut aikamoisissa tuskissa tämän päivän.

Että sellainen äitienpäivä... kukkien kerääminen voi olla vaarallista. :(

Kiitollisuutta

Tänään on lapsettomien lauantai. Toivon kaikesta sydämestäni, että kaikki lapsettomuudesta kärsivät saisivat haaveensa todeksi ja saisivat kantaa lasta kohdussaan, sylissään ja sydämessään. Jos minulla olisi valtaa, soisin sen jokaiselle.

Seuraan lapsettomien blogeja jonkun verran, olen seurannut itseasiassa aina ensimmäisestä raskaudenkeskeytyksestä lähtien. Vaikka en samassa tilanteessa ole koskaan ollutkaan, sain pahoina hetkinä paljon lohtua näistä blogeista. Kun kaipuu lapseen on suuri, sitä kaipaa vertaistukea ja tietoa siitä, että ei ole toiveidensa kanssa yksin.

Sitä kaipuun ja tuskan määrää ei kukaan muu voi tietää kuin itse oikeasti lapsettomuudesta kärsivä, mutta me muut voimme yrittää ymmärtää ja olla tukena. Ja muistaa, että utelut lastenhankinnasta voivat satuttaa hyvin syvältä keskustelukumppania. Siksi on parempi jättää se keskustelunaihe vähemmälle, ja unohtaa utelut tuoreelta pariskunnalta niistä pikkujalkojen tepsutuksesta.

Olen äärettömän kiitollinen omasta pienestä tyttärestäni ja mahassa potkivasta tulokkaasta.

Äärettömän kiitollinen.

badass

Olen tällä viikolla mm. maannut sängyssä syömässä karkkia, lueskellut kirjaa ja kuunnellut sateen ropinaa. Sillä välin lapsi oli päiväkodissa leikkimässä ja touhuumassa. Aamulla köpöttelin lasta rattaissa tyrkäten päiväkotiin ja sitten tulin kotiin lepäämään kipeän selkäni kanssa. Olen myös katsellut netistä ja boksilta sarjoja, surffaillut netissä ja maannut vuoroin sohvalla ja vuoroin sängyllä. Ah.

Ja tajusin, miten ihanaa onkaan joskus olla yksin kotona. Hurraa subjektiivinen päivähoito-oikeus - meidän isompi lapsi saa syksyllä jatkaa päiväkodissa parina päivänä viikossa. Ajatelkaa - ensi syksynä saan ehkä samanmoisia hetkiä vauvan ollessa unilla! Mitä luksusta! Ja jos tällainen luksus pitää minut järjissäni ja arjen mukavana, niin miksi ihmeessä en sitä toteuttaisi? Näin katosi viimeisetkin ennakkoluulot ensi syksyn päivähoitokuvioita kohtaan. On ihan ok päästää itseään vähän helpommalla. Mulla kun ei ole tarvetta kilpailla maailman paras tai yhteiskuntakelpoisin tai eettisin tai ekologisin tai superlapsentahtisin äiti - tittelistä. ;) Mä ajattelin ihan vaan että vois olla vaikka onnellinen ja tyytyväinen elämäänsä. Ja uskon, että hyvinvoiva äiti on siinä avainasemassa. Omalla kohdallani uskon näiden pienten rauhallisten hetkien arjessa olevan tärkeä osa omaa hyvinvointiani.

Tässä elämän edetessä, lapsen kasvaessa ja murheitakin kohdanneena voin kyllä reilusti sanoa että olen kasvanut lähivuosina ihmisenä hurjasti. Olen muuttunut avarakatseisemmaksi ja olen oppinut ymmärtämään erilaisia ihmisiä, perheitä, äitejä. Minä en ole mikään suurien periaatteiden ihminen, tarkoittaen, että koti- tai päivähoitoasia on minulle yksi ja sama, jokainenhan tekee valintansa oman elämäntilanteensa mukaan. Samoin muut valinnat mitä vauva- tai lapsiperheessä tehdään, tehdään yksilöllisistä lähtökohdista. Meidän kohdalla aion antaa itselleni armoa, en vaadi mitään liikaa ja aion kyetä nauttimaan ensi syksyn vauva-arjesta. En  uhraa esikoistani tämän vauva-arjen vuoksi, sillä hän rakastaa päiväkotia. Eräänä päivänä hän sanoi: "äiti, kotona on ihan tylsää. mennään päiväkotiin takaisin. " heh. :D

Ja minusta on ihanaa tietää, että tyttäreni on tasapainoinen lapsi joka kehittyy ja kasvaa hienosti. Päiväkoti tuo oman virikkeensä lapsen elämään ja antaa hengähdystauon minulle. Täydellistä. Eilen illalla Typy halasi kättäni oikein lujasti ja sanoi: "minä tykkään äitistä tosi paljon" aww... ja tänään aamulla pieni halasi mun isoa masua ja sanoi: "ihanaa kun sieltä masusta tulee vauva! Minä sitä sitten hoidan."

Mikähän mun pointti tässä oli... niin, ehkä mä olen vähän badass ja aion ensi syksynäkin saada itselleni muutaman rauhallisen tuokion vaikka kahden lapsen äiti sitten olenkin.

Jos ei vaadi - ei voi saadakaan.Vaikka ei se aina ole ihan niin yksinkertaista...

Saikkuterveiset!

Nyt on selvitty typyn synttäreistä! Mukavaa oli mutta myös rankkaa... minä kun olen sellainen, että en osaa jättää kämppää sotkuiseksi tai tehdä tarjottavia puolinaisesti... onnistuin sitten saamaan selkäni rikki. Se kyllä taisi olla vain ajan kysymys, sillä tämä sama inhottava selkävaiva oli myös Typyä odottaessa. Jokainen kumarrus, sohvalta nousu, kyljen kääntö jne on aikamoista tuskaa alaselässä. Kipu on ihan tuolla alhaalla, jossain viimeisen nikaman kohdilla.

Siispä olen nyt tämän viikon sairauslomalla. Ja onnistun silti tuntemaan syyllisyyttä, vaikka minulla on Ihan Oikea Syy olla saikulla! Enhän mitenkään pystyisi istumaan työtuolissa päätteen edessä tällä kipeällä selällä. Ja menneistä selkäkipukausista oppineena tiedän, että tämä menee itsestään ohi. Se menee ohi kevyellä kävelyllä ja liikunnalla yhdistettynä sopivaan määrään lepoa. Istuminen on pahinta kaikista - siinä se oikein jumiutuu paikoilleen.

Muuten täällä voidaan paksusti kuten asiaan kuuluu. Viikonloppuna kun oli Typyn synttärit, muutama sanoi että no ompa se maha jo iso ja muhkea. "Siitä tulee varmaan tosi iso!" Eh. No, ehkä... sanoin kyllä että sf-mitta (kohdunpohjan korkeus) on täysin sama kuin mitä oli Typystäkin näillä viikoilla. Jotenkin en osaa suhtautua tuohon mahan kokoon viittaaviin kommentteihin, vaikka ne nyt vaan kuuluu asiaan. Se on mikä se on. Sitäpaitsi varmaan tulee kasvuspurtti näillä main kun se "yhtäkkiä" tuntuu kasvavan tosi isoksi. Mutta tosiaan, eipä sitä paljoa itse hallita sitä mahan kasvua. No, olenhan mä syönyt ihan reippaasti mutta en mitenkään älyttömästi. Pääasia on että maha kasvaa, sillä se tarkoittaa että vauva kasvaa. Ja se jos mikä on tässä oleellista.

Selkäkipuja lukuunottamatta täällä menee hyvin. Vatsa tuntuu kestävän Iron Vital- rautavalmisteen, jota olen nyt ottanut päivittäin. Mitään vaikutusta en itse ole huomannut - edelleen haukottelen pitkin päivää. Se saattaa tietenkin johtua jostain muustakin... kuten katkonaisista yöunista. Kyljen kääntäminen kun sattuu, sitten janottaa ja pissattaa ja kaikkea sitä mikä tähän hommaan kuuluukin. Eli kremppaa on jos jonkinmoista. Mutta en vaihtaisi päivääkään pois! Tämä on niin ainutlaatuista että sisälläni kasvaa näillä näkymin terve vauva! Joka päivä se kasvattaa jotain lisää ja kehittyy. Nyt taitaa olla painon kerrytystä ja aivojen joidenkin tiettyjen osien kehitys menossa...

Elokuisten keskusteluryhmässä, jossa olen, on alettu jo ensimmäiset pohdinnat sairaalakassin suhteen. Häh? Itse en ole suonut ajatustakaan synnytykselle tai sairaalakassille. En vielä. Sen verran pohdin synnytystä, että kirjoitin neuvolan lappuun toiveeni synnytyssairaalalle. Jotain sinne hölisin että kaikki lääkkeet mulle kiitos, mutta haluaisin liikkua ja kävellä mahdollisimman paljon synnytyksen aikana ja ehkä kokeilla synnytysjakkaraa. JOS mulle tulee eteen se tavissynnytys. Jos tulee sektio niin ainoa toiveeni on saada vauva luokseni heräämöön mahdollisimman pian. Toivoin myös vuodeosastolla erityistä tukea imetykseen.

Huomenna voisin lajitella noita vauvanvaatteita hiukan... niitä onkin kertynyt jo ihan mukavasti. Pienen pieniä bodyja ja housuja...

ai äm aironmän...

Terveiset neuvolasta ja lääkäristä. Kaikki oli vallan hienosti paitsi veren rauta-arvot tosi matalat. Anemian pukkasi siis... Normaalisti mulla on arvot sellaista 130 luokkaa, nyt se oli 104. Ei ihme kuulkaa että väsyttää! Terkka antoi obsidania, mutta mä aloin vähän epäilemään että mitä se tarkoittaa mun suolistosairauden kannalta. Kysyin vielä lääkäriltä, joka sanoi että kannattaa käydä apteekin kautta, jos niillä olisi tarjota vaihtoehto noille kapseleille. Reippaana tyttönä tein kuten käskettiin ja nyt tuossa työpöydälläni nököttää pullo Iron Vital F -litkua. Varmaan herkkua. Nuo nestemäiset eivät ole niin tehokkaita kuin kapselit, mutta ovat suolistolle hellempiä. En ota tässä kohtaa mitään riskiä sen suhteen, että ärsyttäisin tuota rauhallisessa vaiheessa olevaa suolta.

Painoa on tullut IHAN LIIKAA. Nyt napsahtaa herkkulaari kiinni täällä että hep vaan. Neuvolakortin esimmäiseen lukemaan on tullut jo 8 kiloa lisää. Mutta sekään ei ole koko totuus, sillä painoni nousi jo ennen ensimmäistä neuvolaa kahdella kilolla. Pah. Eli kymppi 'saavutettu'. En taida pysyä tässä raskaudessa siinä 15 kilossa, mikä tytöstä silloin tuli. No, en nyt ihan hirveetä stressiä aio ottaa tästä mut pakko vähän alkaa kattomaan mitä suuhunsa laittaa...

Verenpaineet, sykkeet, liikkeet, kohdun koko yms oli kaikki vallan asianmukaisia. Paikat on vielä kiinni, kiinteinä ja kuten kuuluukin. Sf-mitta oli 24, näyttäis olevan aika keskikäyrää.

Olisin varmaan saanut sairauslomaa, lääkäri kysyi että jaksatko sä vielä olla töissä. Vastasin että nyt toistaiseksi jaksan, mutta en tiedä kuinka pitkään. Siinä mietin omaa oloani ja eloani ja totesin, että en mä kyllä halua vielä saikulle. Vaikka mä sitä täällä vähän ulisenkin, mut jospa se väsymys helpottais vähän tuon lisäraudan avulla. Mielelläni mä oisin kuitenkin vielä jonkun aikaa, sit sitä kotonaolemista on kyllä taas ihan tarpeeksi. Nyt on kuitenkin menossa vasta 26. raskausviikko, et jos nyt jaksais joitain viikkoja olla. Sit on kivempi jäädä kotiinkin kun ei tarvii murehtia että jääkö ne töissä pulaan jos jään pois liian aikaisin...

En ole ehtinyt tänne päivittämään aikoihin, jotenkin väsymys vie voiton blogin päivittämisestä. ;) Typyllä on ensi viikonloppuna kolmevee-bileet, joten ylimääräinen aika meneekin niiden järjestelyihin.

huoh

Perjantai! Tämä viikko on ollut tosi pitkä... aikaisia aamuheräämisiä, kaatosateessa rattaiden puskemista, ärsyttävää käyttäytymistä pomolta... huoh.

Mä olen jo niin valmis jäämään äitiyslomalle. Niinkun NYT. Valitettavasti vaan en saa pitää lomiani kuten haluaisin, vaan pomo määräsi ne pidettäväksi juuri ennen äitiyslomaa. No, en todellakaan aio kesäkuun puolen välin jälkeen enää tulla toimistolle, että siinähän sitten maksaa mulle saikkuajan lomapäivät. Kele. Menen tasan hakemaan saikkua tuossa kesäkuun puolenvälin tienoilla viimeistään ja en tule enää sen jälkeen tänne. Hah! Siitäs saa.

Rehellisesti sanottuna mä alan olemaan jo ihan puhki. Joinain aamuina olen niin väsynyt että tekee mieli vaan itkeä. Mutta ei auta, se on puettava itsensä ja lapsi ja lähdettävä työntämään rattaita kaatosateessa päiväkodille, että ehtii ajoissa töihin.

Mä jaksan vielä vähän. Mä melkein TOIVON että mun selkä napsahtais nyt huonoon kuosiin niin saisin jäädä saikulle ihan oikeesti. Kai mun pitää olla pää kainalossa ja vuoteenomana ennen kuin mun tyhmä työmoraali ja luonto antaa periksi hakea saikkua. Vaikka kai mä ihan hyvin voisin.

Onko uupumus ja väsymys tarpeeksi hyvä syy saikulle? Supisteleekin kyllä aina aika ajoin, selkä vähän kipeytyy päivän istumisesta... huoh. Jos nyt jaksais vielä vähän...

Nyt on onneksi tulossa kaunis viikonloppu ja vappu.
Ensi viikollakin on vaan muutama päivä töitä! Huoh.

Rohkea ylittää aidan, uhkarohkea ylittää railon, tyhmä putoaa kanjoniin.

No, joka tapauksessa olen ottanut seuraavan askeleen tämän raskauden suhteen: tulin fb:ssä "kaapista" ulos. Olen kaksi kertaa joutunut naamakirjassa kertomaan että vauvaa ei tulekkaan, ja voin sanoa että se ei ole mikään mukavin juttu. Viimeksi uskaltauduin laittamaan jotain raskauteen viittaavaa muistaakseni raskausviikolla 20, ja sitten menin rakenneultraan ja pam. Ei vauvaa. Jos sitä suru-uutista ei olisi siellä ilmoittanut, niin eipä olisi ollut mukavaa saada kuukauden päästä keskeytyksestä kyselyjä, että no mitenkäs siellä masuasukki jakselee...

Nyt siis olen tullut kaapista sielläkin. Sanokaa mitä sanotte, mutta minulle sosiaalinen media on jo niin iso osa elämää, että tämä on noteerattava asia. Käytän Facebookkia paljon eli päivittäin. Ystävikseni huolin kuitenkin yleensä vain ystäviäni tai tuttujani, ketään puolituttua en huoli lukemaan ajatuksiani tai katsomaan kuvia meidän elämästä. Minä pidän siitä, että voin jakaa meidän elämän pieniä asioita naamakirjassa, kuitenkin suuri osa ystävistä asuu ympäri Suomea ja jopa ympäri maailmaa.

Nyt sitten kaikki tietää että meille odotetaan lasta. Tämä oli sellainen päätös, joka minun oli tehtävä. Ei huomionhakuisuuttani vaan siksi, että sillä on voimauttava vaikutus. Uskon tähän raskauteen ja siihen, että vauvamme syntyy elokuussa. Tietenkin maailma on täynnä kaikenlaisia kamaluuksia ja mahdollisuuksia suruun, mutta haluan uskoa että me olemme jo kärsineet tarpeeksi ja on meidän vuoromme olla onnellisia.

Sen nimittäin tajusin juuri. Stressasin jotain raha-asiaa illalla ja sitten yhtäkkiä tajusin: mä olen onnellinen. Mulla on ihana mies, maailman suloisin tytär ja näillä näkymin terve poikalapsi kohdussa. Läheiseni ovat terveitä, minä olen terve. Meillä on kaikki hyvin. Vihdoinkin.

Masukuva

Tuore kuvaus mahasta. Se on jo aika mukava pallo... tosi ylhäällä ja tosi pyöreä.
Eli ihana. Tässä kuvassa siis rv 23+2.

Ja ei mulla muuta. Nyt otan Rennietä ja menen nukkumaan.

lepoa

Viikonlopun rentoutumisen jäljiltä olo on parempi. Kai se on tunnustettava, että en ole yhtä hyvässä kunnossa nyt kuin olin esikoista odottaessa. Silloin vaivoinani oli hyvin kipeä selkä, mutta muuten voin oikein loistavasti. Nyt tuntuu siltä, että pienikin kävely saa aikaan kipuja ja vihlontoja. Ei kiva.

Nyt tiedän kuitenkin, että lepäämällä olo paranee. Ja sitten niitä mahdollisuuksia lepäämiseen haetaan vaikka sairausloman muodossa, jos on pakko. Kuitenkin oma olo ja tämä vauva on nyt tärkeintä mulle mitä voi olla. Hitot töistä.

Huomenna takaisin töihin, mikä on oikeasti aika kivaa. Tuo kolmevee vesirokkopotilas on ollut nyt viikon kotona ja hyppii jo seinille. Tämä vahvistaa meidän ajatusta siitä, että ensi syksynä Typy on pari päivää viikossa päiväkodissa. Eilen se itkeskeli, että äiti haluan mennä jo päiväkotiin...

Mutta näin, pikakuulumiset. Raskausviikkokin vaihtui eilen, nyt on menossa jo rv 23+1! Huhhei. Noin neljän kuukauden päästä tässä talossa on uusi mies valtaapitämässä... mahtavaa!

Raskasta joskus tämä raskaus

Nyt on muutamana päivänä ollut jotenkin tosi raskas olo. Maha tuntuu jo tosi isolta ja sellainenkin yksinkertainen asia kuin käveleminen kaupungilla on tuntunut jotenkin pahalta. Minua ei supistele mitenkään, mutta maha tuntuu PAINAVAN ihan älyttömän paljon. Se jotenkin hölskyy ja tuntuu jotenkin hankalalta. Mutta kuitenkin jaksoin eilen jumpassa olla ihan hyvin. Sanoinkin miehelle, että tuntuu, kuin tämä vauva olisi välillä tulossa täältä ulos! Toivottavasti nyt ei vielä sentään…

Outoja vihlaisuja on myös ollut, eli pari kertaa kun olen vaihtanut asentoa, kumartunut tai noussut esim. sohvalta on kohtua vihlaissut ikävästi. Ja tämä ei ole sellainen tyypillinen liitosvihlaisu tuolla alavatsalla tai nivusissa, vaan juurikin siinä kohdalla missä oletan istukan olevan. Se tietenkin saa mun villit ajatukset liikkeelle että esimerkiksi voiko istukka irrota? Pitäisikö mun olla huolissani tällaisesta äkillisestä repäisykivusta?

Poika on tosi vilkas tapaus, potkuja satelee pitkin päivää. Nyt ne on lähipäivinä tulleet melko alas, että luulen tyypin majailevan perätilassa tällä hetkellä. Kun vaan ei olisi yhtä itsepäinen kuin isosiskonsa, vaan ymmärtäisi vielä kääntyä oikein päin jossain kohtaa. Vaikka oikeastaan sama se – ei mua sektio pelota kun se on jo kerran koettu. Mieluummin ottaisin alatiesynnytyksen mutta jos olen jotain oppinut niin sen, ettei näitä asioita voi päättää etukäteen. On siis ihan turha stressata sitä asiaa.

Vaikka olo onkin välillä raskaasti raskaanaoleva, niin olen silti hyvin tyytyväinen elämääni tällä hetkellä. Väsyttää kyllä ja olen täysin kypsä tähän kylmään ilmaan ja loskaan ja lumeen, mutta tiedän että kevät ja kesä ja äitiysloma tulevat väistämättä! Näin eilen ensimmäiset leskenlehdetkin.

pääsiäisen askarteluja

Kortteja. Tipuja ja pupuja. :)

Leppoisaa

kuinka pelolla rahastetaan

Eräässä keskustelussa täällä internetin ihmeellisessä maailmassa keskusteltiin siitä, miten vanhassa patjassa saattaa olla bakteereita ja sitten vauva voi saada siitä jotain (?) ja tulee kätkytkuolema. ONNEKSI on olemassa kätkythälyttimiä!

Jep. Tai puu kaatuu päälle ulkona tai liukastut itse vauva sylissä tai kaupassa ollessa iskee superinfluenssabakteeri tai tai tai.... vaikka sun mitä. Kaikkeen varmaan löytyy ensin se "tieteellinen artikkeli" tai todeksi kerrottu tarina, jonka jälkeen yllättäen siihenkin pelkoon löytyy ratkaisu joka maksaa vain X euroa!

Kun ostat tämän laitteen niin turvaat lapsesi siltä ja tältä ja kaikelta mahdolliselta! Kai olet hyvä äiti ja haluat suojella lastasi ja antaa hänelle vain parasta?

Jos pelkää koko ajan kaikkea niin äiti varmasti tartuttaa sen pelkonsa lapseensa. Itse haluan, että lapseni tutkivat maailmaa järki päässä mutta rohkein ja avoimin mielin. Jos vanhemmat pelkäävät hysteerisesti koko ajan kaikkea (älä juokse ettet liukastu, älä kiipeä ettet putoa, älä katso, älä koske, älä pistä suuhun, älä sitä tätä tota) niin, eikö se pelko tartu siihen lapseenkin?


Eihän sitä voi elää elämäänsä peläten kaikkea koko ajan. Jos pelkäisin kaikkea sitä, mitä lapselleni voi tapahtua, tulisin hulluksi. Eikä elämää voi elää niin. Milloin sitä ehtii nauttia elämästä jos koko ajan pelkää? Ja tuoreita äitejä pelotellaan sitten niillä kaikilla mahdollisuuksilla ja vakuutetaan, että osta tämä niin ostat itsellesi mielenrauhan ja lapsellesi tulevaisuuden.

Yli puolenvälin!

Tänään raskautta on kestänyt 21 viikkoa. Vauva liikkuu pitkin päivää ja potkiskelee hellästi ja tiheään tahtiin. Olo on melko hyvä, mitään suurempia kremppoja ei närästystä lukuunottamatta juuri nyt ole. Lonkissa lonksuu, ainakin zumbic-tunnilla huomasin että sieltä kuuluu lonks klonks, mutta kipeää ei tee. Kai ne vaan on vähän löysällä...

Satuin erään keskustelun kautta löytämään tieni kurkkaamaan tällaista blogia, jossa kolmosvauvat olivat syntyneet rv 25. Voi hurja miten pieniä ne olivatkaan, mutta selvisivät kaikki. Ajatella, meillä tuohon raskausviikkojen määrään on enää muutama viikko! Tietysti toivon, että poika pysyy hyvin tiukasti masussa sinne elokuulle saakka, ennen sitä ei parane nokkaansa näyttää kohdun tällä puolen. Mutta lähinnä ajatus siitä, että muutaman viikon päästä tälläkin lapsella olisi pienet mahdollisuudet selvitä on jotenkin hurja.

Mutta rakenneultran jälkeen on pelko kyllä suurimmaksi osaksi haihtunut. En kuulostele joka päivä vauvan liikkeitä (ei tarvitse kun tyyppi on sen verran vilkas tapaus) ja hankin jo mielelläni vauvan tarvikkeita valmiiksi ja mietin muutenkin tulevaa.

Alan uskomaan siihen, että meistä oikeasti on tulossa nelihenkinen perhe! Ihanaa!
Ollaan jo alettu vaivihkaa miettimään lapselle nimeäkin. Kylläpäs poikien nimet onkin vaikeita, ei meinaa löytyä sellaista mikä miellyttäisi!

Väsyneenä, kyrsiintyneenä tähän lumeen mutta muuten hyvällä mielellä.
rv 21+0

Lapset turvaan

Taas ammuskeluja koulussa.

Vakuutun yhä enemmän ja enemmän siitä, että haluan laittaa lapseni yksityiseen kouluun. En usko, että opetus yksityisessä koulussa on yhtään sen parempaa tai huonompaa kuin normaalissakaan julkisessa koulussa, mutta ehkä siellä olisi vähemmän näitä hulluja?

Mitä enemmän näitä sattuu, sitä enemmän mua pelottaa laittaa tuota lastani kouluun. Haluan, että hän saa käydä koulua rauhassa, olla lapsi rauhassa ilman pelkoja tällaisista hulluista. Ja minä pelkään!

Olkoon vain porvarillista, olkoon mitä hyvänsä, mutta jos niillä koulumaksuilla saan lapselleni hiukan enemmän turvaa niin en epäröi hetkeäkään. Vakavassa harkinnassa on meillä Steiner-koulu. Pedagogiikka uppoaa tällaiseen semihihhuliin hyvin. Luonto, taito- ja taideaineiden arvostus, yksilöllisyys, turvallisuus. Siinä avainsanoja jotka iskevät meikäläiseen.

Kohta sitä vois alkaa hakemusta rustailemaan...

Puolivälissä

Toisiin aiheisiin...

Olen puolivälissä raskautta. Voitteko uskoa? Mä en. En jotenkin uskonut silloin joulukuussa kun itsenäisyyspäivänä ne kaksi viivaa ilmestyi testiin, että olisin vielä tässä. Että ihan oikeasti meille odotetaan lasta, ja tällä kertaa ihan todella!

Mieli karkailee töissä jatkuvasti muualle. On jotenkin tosi vaikeaa keskittyä töihin, ja vielähän sitä tässä olisi muutama kuukausi jäljellä ennen lomailuja... Kunhan kevät pääsee kunnolla vauhtiin niin eiköhän se siittä taas.  Mut jotenkin energiat on vähissä - aaamulla kun herää olen aina väsynyt. Pitkin päivää vaan haukottelen, vaikka oisin nukkunutkin ihan hyvin. Nyt olenkin onneksi nukkunut ihan ok, en ole hirveesti heräillyt öisin.

Vointi on aika hyvä. Masu on söpö pieni pallukka, ei vielä liikaa edessä. Liitoskipuja ei vielä pahemmin ole, joinain öinä kyllä vähän särkee lantiota, mutta ei mitään kovin vakavaa vielä. Vauva liikkuu kiitettävästi, potkuja tuntuu joka päivä. :) Närästys on tullut jäädäkseen, kahvi ja omenamehu yhdet niistä pahimmista. Mutta vielä sekin on siedettävää niin en ole niistäkään luopunut...

Painoa on tullut raskauden alusta tähän päivään sellaiset 5 kiloa kaiketi, saman verran tuli Typystäkin aikanaan. Kokonaissaldo typystä oli silloin 15 kiloa, toivottavasti tässäkin tapauksessa ollaan suurinpiirtein samoilla linjoilla.
Kävelyssä alkaa jo huomaamaan raskauden. Kuvittelen käveleväni nopeasti, mutta kaikki menee musta ohi kaupungilla. :D Liian kovaa jos kävelee, niin alkaa tuntumaan tuolla lantionseudulla ja pienenä kiristyksen tunteena masussa. Varsinaisia harkkasupistuksia on tullut muutamia, ei mitään mainitsemisen arvoisia.
Mutta tässä sitä ollaan. Puolivälissä. "About 139 days to go" sanoo mun laskurini. Noin neljä ja puoli kuukautta. Hiphei! Kolmisen kuukautta töitä, jesh.

Tänään rv 20+1
Mitä lapselle näillä viikoilla tapahtuu? Jos kiinnostaa, käy kurkkaamassa täältä.