maanantai 20. elokuuta 2012

Elämää kaksiviikkoisen kanssa

Pikkuveli on ihana vauva. Syö ja nukkuu noin 2,5-3 tunnin sykleissä ympäri vuorokauden. Välillä se on hereillä ja killittelee tyytyväisenä maailmaa ihanilla nappisilmillään. Muutama äännähdyskin on jo kuultu, siis hapuilee ekoja jokelteluääniä. Kakkaa tulee ihan hirveästi! En muistanutkaan että vauvat kakkaa noin paljon! :D

Mutta kun nälkä iskee, poika vaatii ruokaa heti! Ja kovaan ääneen! Myös pukemisesta herra hermostuu melko helposti. Masullaan ei tykkää köllötellä yhtään, toisin kuin siskonsa aikoinaan joka viihtyi isin masun päällä mahallaan makoillen.

Yöt on sekavia, joskus heräillään kahden tunnin välein ja joskus kolmen. Joskus heräillään 1,5 tunnin välein. Yölliset imetykset ovat jotain ihan hanurista. Miksi päivisin tuo syö ihan nätisti mutta öisin pitää koheltaa ja soheltaa ja huitoa nyrkeillä ja raapia nännejä terävillä kynsillä... huoh. Muuten imetys sujuu ihan hyvin! Terkan kotikäynnillä poika oli jo melkein syntymäpainossaan, joten ainakin se jotain saa tuolta tissistä kun niissä roikkuu pitkin päivää.

Isosisko on toistaiseksi suhtautunut veljeen hellästi, tosin välillä hermostuttaa kun äiti ei ehdi tulla apuun kun pitää veikkaa imettää. Mutta autossa takapenkillä tyttö hyssyttää veljeä ja laittaa tuttia suuhun. Mun rakas pieni tyttö joka tuntuu nyt niin isolta. Odotan milloin se mustasukkaisuus iskee... toistaiseksi ei vielä. Veikkaan, että ensi viikolla kun isi lähtee töihin ja meidän pitää pärjätä keskenämme täällä niin voi olla että alkaa typyn oireilu... kun isi ei olekkaan leikittämässä ja viihdyttämässä koko ajan... huh. :p Ja mitenhän me klaarataan sitten iltavuoroviikot kun vauvalla on iltatankkaukset menossa ja Typylle pitäisi iltahommat saada tehtyä.... jännää on! Mutta muistan joka päivä sanoa tytölle miten paljon äiti rakastaa ja miten ihana hän on. Ja suukottelen ja halailen. Miten ihanaa muuten olikaan saada halata tyttöä ilman isoa mahaa!!! Tuntui niin ihanalta saada ne pienet kädet kaulan ympärille puristamaan.

Mä en ole tänne synnytyskertomusta vielä rustannut, mutta laitan sen tässä joku päivä. Sen verran kerron, että sain aikamoiset repeämät ja epparikin leikattiin, ja olen ollut nämä kaksi viikkoa melko kipeänä. En ole siis voinut pitää lupaustani typylle, että sitten kun äitillä ei ole enää vauvaa masussa niin tehdään sitä ja tätä ja vaikka mitä... No, nyt olo alkaa olemaan jo parempi. Tosin musta tuntuu ettei mun suhde vähään aikaan tule olemaan sama tyttäreeni. Ja se surettaa. Mutta ehkä se palautuu ajan myötä. Meillä oli tytön kanssa tosi ihana läheinen suhde, on se edelleenkin mutta sitä varjostaa viikkoja kestänyt; äiti ei nyt pysty- kausi. Mutta ehkä se siitä taas, ajan kanssa.

Mutta mä rakastan tuota pientä poikaa ihan älyttömästi. Tyttöä myös rakastan, kipeän vahvasti, vaikka kolmevuotiaan uhmiksen rakastaminen on aika ajoin hiukan haasteellisempaa...mutta joka päivä mä huomaan miten ihana tytär mulla on, miten ihanasti se pussaa pikkuveljeä ja miten ihanan älykäs ja omatoiminen ja kiltti se onkaan. Mutta pikkuveljen rakastaminen tuli niin helposti! Mä suren jo valmiiksi sitä, että mun pieni vauva kasvaa.

Hämmästelen miten silkkinen tukka sillä pienellä on,
rakastan sitä pientä suuta joka aukeaa kuin pienellä linnunpojalla,
rakastan niitä silmiä,
sitä tuoksua,
sitä pientä kippuraista joka unisena käpertyy syliin tuttia lutkuttaen.... huoh.

Kumpa voisin tallettaa johonkin purkkiin nämä kaikki tuoksut ja tuntemukset!!!
En halua että tuo vauva kasvaa ikinä!!

1 kommentti:

Paljasjalka kirjoitti...

Eikös oo hienoo, kun kaiken sen surun ja murheen jälkeen saa käsivarsilleen jotain tuollaista? <3