seitsemänkuisen kitinät

Jepulis. Pikku O on jo 7 kk! IStua tapittaa ilman tukea itsekseen lelukopan ääressä ja tutkii tavaroita. Ottaa lelun käteensä ja sitten kääntelee kättä ja heiluttelee sitä ja tuijottaa lelua. Jos siitä lähtee kilinää tai muuta kivaa ääntä niin sitten sitä pitää heiluttaa tosi kovaa ja hymyillä riemastuneesti sille äänelle. Sitten se lelu vintataan menemään ja kaivetaan uusi tilalle.

Pikku O haluaisi kävellä. Kun joku viitsii nostaa hänet kävelyasentoon ja seisomaan kasvoille puhkeaa niin suloisen riemastunut hymy että siinä sulaa kuka vain! Ja huvittavaa on kun tuo pikku tappi ottaa ihan oikeita kävelyaskeleita tuettaessa. Höntti.

Koitin selittää pikku Oolle että kuules muru, hienosti menee kävelykin mutta ensin pitäis opetella vähän muita juttuja. Esimerkiksi vaikka konttaamaan. Ryömimään tuo lapsi ei lähde koskaan, se on varma se. Masullaan ei ole hetkeäkään! Kai sitä ois pitänyt vähän enemmän sietää sitä itkua jos se olis tottunut siihen masullaan olemiseen paremmin? No jaa, ken tietää. Ehkä se refluksi tekee sen että ei halua siellä olla. No ei se mitään, pääsee sitä muutenkin liikkeelle.

Pikku O kränää. Istuu lattialla ja komentaa kovaan ääneen. Voi kuvitella mitä se sanoo: "tule äiti tänne! haluan mennä tuonne missä on johto! äiti! äääää! haluan NYT!" Kova olisi halu liikkua mutta ihan vielä ei taidot riitä.

Pikku Oo varmasti lähtee liikkeelle samoin kuin siskonsa aikoinaan, eli istuma-asennosta sitten konttimaan. Nyt jo Oo menee pitkälle eteen kun tavoittelee lelua! Siitä se lähtee kun se alkaa varaamaan painoa enemmän sinne käsille ja joku kerta se ottaa käsillä koko painon vastaan. Siitä se sitten toivottavasti pikkuhiljaa...

Mutta nyt. Suu on turvoksissa. Ja sinne kutittaa ja sattuu. Hampaat tekee kovasti tuloaan mutta vieläkään niitä ei näy! Oolla tuli myös yhtäkkinen ripuli viime keskiviikkona. Se on jatkunut enemmän tai vähemmän näihin päiviin saakka, vatsan toiminta on jotenkin tosi outoa nyt.

Ja koska atopiakaan ei vielä ole helpottanut niin päätettiin VIELÄ KERRAN kokeilla maidotonta diettiä. Ostin apteekista soijamaitokorviketta ja onneksi Oo juo sitä ihan mielellään. Katsotaan onko siitä mitään apua levottomiin öihin ja kutisevaan ihoon tai mihinvaan.

Hiukan rankka vaihe menossa kun Oota saa kantaa ja viihdyttää KOKO AJAN kun se ei viihdy yhtään itsekseen. Huoh. No kylsetästä. :)

Maaliskuun virallinen valitusosio

mä oon taas niin poikki ja uupunut... pikku O valvottaa, päivisin sitä pitää kanniskella tai ttu kävelyttää koko ajan, muuten se itkeä vollottaa vaan niitä hampaitaan. Tai jotain!! Eikä ne oo vieläkään läpi! Isosiskolla on ollu loma ja sekin koettelee mun hermojani... ja nyt aamulla se on kyllä ollut ihan oma herttainen ja puhelias (huoh) itsensä mut mä en nyt jaksa jotenkin sitä jatkuvaa "äiti? Äiti? Äiti!!! Äitiiii!!! Arvaa mitä? -No? - Nyt onki talvi! Äiti, äitiiii onko poikanen sama ku poika? Äiti saanko kattoa telkkariaaaa!! Äiti en syö enää, äiti en tahdo, äiti mulla ei oo tekemistäää....."  äiti, äiti, äiti, äiti.

Maailman ihanin sana mut joinain päivinä sitä kuulee vaan ihan liikaa!

Kun sais nukkua, kun sais tehdä muutakin kuin siivota tai kanniskella kitisevää vauvaa niin mulla ois ehkä energiaa tuolle isommallekkin lapselle. se jää nyt niin vähälle huomiolle et oikein hävettää!! Mä niin haluisin olla sellainen energinen ja hyväntuulinen äiti joka keksii kivaa puuhaa ja lähtee lasten kanssa ulos tutkimaan männynkäpyjä tai jotain mut EN JAKSA! ONNEKS mies lupas että mä saan nukkua ens yön ja se hoitaa pikku O:n heräämiset! Ja jos joku tietää miten saan vauvan heräämään normaaliin aikaan eikä perkele viideltä tai PUOLI viideltä niin otan kaikki vinkit vastaan!!

Se siis tekee hampaita. Luulisin. Ruoka ei maistu, pelkkää kitinää ja kyynelsilmää koko sen elo tällä hetkellä, jäystää koko ajan jotain ja kyllä ne ikenet on mun mielestä turvoksissakin. Huoh. Tulis nyt läpi!

Mut pitäis ulkoilla enemmän lasten kanssa. Jotenkin meidän rytmit menee vaan vauvan ja isomman kanssa niin ristiin, että ainut hetki milloin kannattaa lähteä pihalle on iltapäivällä molempien päikkäreitten jälkeen. Ja siinä on siis sitä hereilläoloaikaa pikku Oollakin  muutama tunti, mut ei siinäkään paljoo ehdi. Ja eihän se viihdy hereillä kököttämässä rattaissa ulkona ja samalla isosisko kitisee ja narisee kun ulkona ei oo mitään tekemistä! Ei kelpaa mäenlasku tai lumisopan tekeminen. Ei lumikasoille kiipeily.

Sulais nyt toi paska lumi ja tulis kevät. Alkais nyt pikku O viihtymään lattialla ja LIIKKUMAAN niin mun ei koko aikaa tarttis sitä kanniskella tai viihdyttää. Mä tiedän, pari kuukautta niin se liikkuu jo johonkin suuntaan! Mut tää seuraava kuukausi tulee olemaan rankka... mä vaan tiedän sen. Pikku Oo ei liiku ja se kaipais jo hirveesti virikkeitä! Pitäis pitää unikoulukin sille. Huoh.

Onneks on jo maaliskuu!!!!

pikapäivitys sohvan pohjalta

Maidoton dietti menossa... katsotaan mitä tulee...

Ja mulla on poskiontelontulehdus, miehellä iltavuoroviikko.
Pää räjähtää ja silleen... juhhuu.

32+0

Taas ne viikot poksuu. Nyt jo 32+0! Eilen iski illalla paniikki, että hitto, kahdeksan viikkoa laskettuun aikaan! Ei voi olla! Alkoi jännittämään ja tuli sellainen olo että eihän täällä oo mitään valmista!

Sairaalakassi pitää pakata, vauvan vaatteet pitäis kai jotenkin inventoida ja pestä. Missähän on edellisestä äippäpakkauksesta tulleet makuupussi, peitto ja muut tarvikkeet... pitäis vissiin tuttipulloja kaivaa jostain kans ja kattoa että onko ne pullotutit missä kunnossa.

Seisomalauta pitää ostaa rattaisiin, kaukalon pehmusteet pitäis pestä, sänky hakea ja tehdä siihen reunapehmusteet... ja kinuta kaverille lainattuja lakanoita yms. takaisin.

Mistähän sitä alottais?!

Ja kun tämä raskaus on mulla jotenkin fyysisesti nyt raskasta, niin tuntuu että yhden pienen homman jaksaa tehä ja sit jo on ihan puhki. Kävellessä alapäähän vihloo ihan koko ajan! Onkohan tääkin kaveri täällä perätilassa kun niin ottaa tuonne alas... Näiden lisäksi ois tietty kaikki ne muut kotihommat tehtävänä. Typy on vielä tämän viikon päiväkodissa, jonka jälkeen silläkin alkaa loma. Kai pitäisi yrittää nauttia tästä vapaa-ajasta vielä tämän viikon...


Mutta positiivisella mielellä oon vaikka vähän meinaa sitä paniikkia pukata.
Kahdeksan viikkoa!

Ku ei vaan JAKSA

Tämän viikon ensimmäinen työpäivä ohi. Makaan sängyllä. Sohvalla. Makaan. En JAKSA tehdä mitään. Onneksi on miehen aamuvuoroviikko ja hän on ollut typyn kanssa pihalla ja lähti vielä pyöräilemäänkin tytön kanssa.

Minä katselen ympärilleni ja haluaisin laittaa pyykkiä. Keittiön lattia pitäisi pestä. Olkkarissa on roinaa. Tytön vaatekaappi pitäis siivota. Ja oma. Vauvan kamojakin ois kiva jo laittaa. Mulla on nyt vähän raskausmasennus. Haluaisin pystyä tekemään jotain mut kun ei niin ei. :( Sattuu, uuvuttaa, supistaa.

 Ja tunnen olevani laiska paska, vaikka mä en oikeasti pysty just nyt tekemään mitään. Mulla on sellainen olo, et jos mä vielä jatkan tätä töissäkäymistä tää lapsi syntyy takuulla ennen aikojaan. Aikamoisia supistuksia tullut pitkin päivää työtuolissa istuessani... ja vihloo kohdunsuuta ihan sikana. Huoh. Lepoahan se huutaa tämä kroppa.

Huomiselle on varattu aika työterveyslääkärille. Se taitaa olla tässä tämä minun työurani tällä kertaa.
Huoh.

AINIIN!  Tänään on rv 30+0!!!
USKOMATONTA!

(ja mitään ei ole vauvaa varten tehtynä... :p )

Saikkuterveiset!

Nyt on selvitty typyn synttäreistä! Mukavaa oli mutta myös rankkaa... minä kun olen sellainen, että en osaa jättää kämppää sotkuiseksi tai tehdä tarjottavia puolinaisesti... onnistuin sitten saamaan selkäni rikki. Se kyllä taisi olla vain ajan kysymys, sillä tämä sama inhottava selkävaiva oli myös Typyä odottaessa. Jokainen kumarrus, sohvalta nousu, kyljen kääntö jne on aikamoista tuskaa alaselässä. Kipu on ihan tuolla alhaalla, jossain viimeisen nikaman kohdilla.

Siispä olen nyt tämän viikon sairauslomalla. Ja onnistun silti tuntemaan syyllisyyttä, vaikka minulla on Ihan Oikea Syy olla saikulla! Enhän mitenkään pystyisi istumaan työtuolissa päätteen edessä tällä kipeällä selällä. Ja menneistä selkäkipukausista oppineena tiedän, että tämä menee itsestään ohi. Se menee ohi kevyellä kävelyllä ja liikunnalla yhdistettynä sopivaan määrään lepoa. Istuminen on pahinta kaikista - siinä se oikein jumiutuu paikoilleen.

Muuten täällä voidaan paksusti kuten asiaan kuuluu. Viikonloppuna kun oli Typyn synttärit, muutama sanoi että no ompa se maha jo iso ja muhkea. "Siitä tulee varmaan tosi iso!" Eh. No, ehkä... sanoin kyllä että sf-mitta (kohdunpohjan korkeus) on täysin sama kuin mitä oli Typystäkin näillä viikoilla. Jotenkin en osaa suhtautua tuohon mahan kokoon viittaaviin kommentteihin, vaikka ne nyt vaan kuuluu asiaan. Se on mikä se on. Sitäpaitsi varmaan tulee kasvuspurtti näillä main kun se "yhtäkkiä" tuntuu kasvavan tosi isoksi. Mutta tosiaan, eipä sitä paljoa itse hallita sitä mahan kasvua. No, olenhan mä syönyt ihan reippaasti mutta en mitenkään älyttömästi. Pääasia on että maha kasvaa, sillä se tarkoittaa että vauva kasvaa. Ja se jos mikä on tässä oleellista.

Selkäkipuja lukuunottamatta täällä menee hyvin. Vatsa tuntuu kestävän Iron Vital- rautavalmisteen, jota olen nyt ottanut päivittäin. Mitään vaikutusta en itse ole huomannut - edelleen haukottelen pitkin päivää. Se saattaa tietenkin johtua jostain muustakin... kuten katkonaisista yöunista. Kyljen kääntäminen kun sattuu, sitten janottaa ja pissattaa ja kaikkea sitä mikä tähän hommaan kuuluukin. Eli kremppaa on jos jonkinmoista. Mutta en vaihtaisi päivääkään pois! Tämä on niin ainutlaatuista että sisälläni kasvaa näillä näkymin terve vauva! Joka päivä se kasvattaa jotain lisää ja kehittyy. Nyt taitaa olla painon kerrytystä ja aivojen joidenkin tiettyjen osien kehitys menossa...

Elokuisten keskusteluryhmässä, jossa olen, on alettu jo ensimmäiset pohdinnat sairaalakassin suhteen. Häh? Itse en ole suonut ajatustakaan synnytykselle tai sairaalakassille. En vielä. Sen verran pohdin synnytystä, että kirjoitin neuvolan lappuun toiveeni synnytyssairaalalle. Jotain sinne hölisin että kaikki lääkkeet mulle kiitos, mutta haluaisin liikkua ja kävellä mahdollisimman paljon synnytyksen aikana ja ehkä kokeilla synnytysjakkaraa. JOS mulle tulee eteen se tavissynnytys. Jos tulee sektio niin ainoa toiveeni on saada vauva luokseni heräämöön mahdollisimman pian. Toivoin myös vuodeosastolla erityistä tukea imetykseen.

Huomenna voisin lajitella noita vauvanvaatteita hiukan... niitä onkin kertynyt jo ihan mukavasti. Pienen pieniä bodyja ja housuja...

huoh

Perjantai! Tämä viikko on ollut tosi pitkä... aikaisia aamuheräämisiä, kaatosateessa rattaiden puskemista, ärsyttävää käyttäytymistä pomolta... huoh.

Mä olen jo niin valmis jäämään äitiyslomalle. Niinkun NYT. Valitettavasti vaan en saa pitää lomiani kuten haluaisin, vaan pomo määräsi ne pidettäväksi juuri ennen äitiyslomaa. No, en todellakaan aio kesäkuun puolen välin jälkeen enää tulla toimistolle, että siinähän sitten maksaa mulle saikkuajan lomapäivät. Kele. Menen tasan hakemaan saikkua tuossa kesäkuun puolenvälin tienoilla viimeistään ja en tule enää sen jälkeen tänne. Hah! Siitäs saa.

Rehellisesti sanottuna mä alan olemaan jo ihan puhki. Joinain aamuina olen niin väsynyt että tekee mieli vaan itkeä. Mutta ei auta, se on puettava itsensä ja lapsi ja lähdettävä työntämään rattaita kaatosateessa päiväkodille, että ehtii ajoissa töihin.

Mä jaksan vielä vähän. Mä melkein TOIVON että mun selkä napsahtais nyt huonoon kuosiin niin saisin jäädä saikulle ihan oikeesti. Kai mun pitää olla pää kainalossa ja vuoteenomana ennen kuin mun tyhmä työmoraali ja luonto antaa periksi hakea saikkua. Vaikka kai mä ihan hyvin voisin.

Onko uupumus ja väsymys tarpeeksi hyvä syy saikulle? Supisteleekin kyllä aina aika ajoin, selkä vähän kipeytyy päivän istumisesta... huoh. Jos nyt jaksais vielä vähän...

Nyt on onneksi tulossa kaunis viikonloppu ja vappu.
Ensi viikollakin on vaan muutama päivä töitä! Huoh.

lepoa

Viikonlopun rentoutumisen jäljiltä olo on parempi. Kai se on tunnustettava, että en ole yhtä hyvässä kunnossa nyt kuin olin esikoista odottaessa. Silloin vaivoinani oli hyvin kipeä selkä, mutta muuten voin oikein loistavasti. Nyt tuntuu siltä, että pienikin kävely saa aikaan kipuja ja vihlontoja. Ei kiva.

Nyt tiedän kuitenkin, että lepäämällä olo paranee. Ja sitten niitä mahdollisuuksia lepäämiseen haetaan vaikka sairausloman muodossa, jos on pakko. Kuitenkin oma olo ja tämä vauva on nyt tärkeintä mulle mitä voi olla. Hitot töistä.

Huomenna takaisin töihin, mikä on oikeasti aika kivaa. Tuo kolmevee vesirokkopotilas on ollut nyt viikon kotona ja hyppii jo seinille. Tämä vahvistaa meidän ajatusta siitä, että ensi syksynä Typy on pari päivää viikossa päiväkodissa. Eilen se itkeskeli, että äiti haluan mennä jo päiväkotiin...

Mutta näin, pikakuulumiset. Raskausviikkokin vaihtui eilen, nyt on menossa jo rv 23+1! Huhhei. Noin neljän kuukauden päästä tässä talossa on uusi mies valtaapitämässä... mahtavaa!

Raskasta joskus tämä raskaus

Nyt on muutamana päivänä ollut jotenkin tosi raskas olo. Maha tuntuu jo tosi isolta ja sellainenkin yksinkertainen asia kuin käveleminen kaupungilla on tuntunut jotenkin pahalta. Minua ei supistele mitenkään, mutta maha tuntuu PAINAVAN ihan älyttömän paljon. Se jotenkin hölskyy ja tuntuu jotenkin hankalalta. Mutta kuitenkin jaksoin eilen jumpassa olla ihan hyvin. Sanoinkin miehelle, että tuntuu, kuin tämä vauva olisi välillä tulossa täältä ulos! Toivottavasti nyt ei vielä sentään…

Outoja vihlaisuja on myös ollut, eli pari kertaa kun olen vaihtanut asentoa, kumartunut tai noussut esim. sohvalta on kohtua vihlaissut ikävästi. Ja tämä ei ole sellainen tyypillinen liitosvihlaisu tuolla alavatsalla tai nivusissa, vaan juurikin siinä kohdalla missä oletan istukan olevan. Se tietenkin saa mun villit ajatukset liikkeelle että esimerkiksi voiko istukka irrota? Pitäisikö mun olla huolissani tällaisesta äkillisestä repäisykivusta?

Poika on tosi vilkas tapaus, potkuja satelee pitkin päivää. Nyt ne on lähipäivinä tulleet melko alas, että luulen tyypin majailevan perätilassa tällä hetkellä. Kun vaan ei olisi yhtä itsepäinen kuin isosiskonsa, vaan ymmärtäisi vielä kääntyä oikein päin jossain kohtaa. Vaikka oikeastaan sama se – ei mua sektio pelota kun se on jo kerran koettu. Mieluummin ottaisin alatiesynnytyksen mutta jos olen jotain oppinut niin sen, ettei näitä asioita voi päättää etukäteen. On siis ihan turha stressata sitä asiaa.

Vaikka olo onkin välillä raskaasti raskaanaoleva, niin olen silti hyvin tyytyväinen elämääni tällä hetkellä. Väsyttää kyllä ja olen täysin kypsä tähän kylmään ilmaan ja loskaan ja lumeen, mutta tiedän että kevät ja kesä ja äitiysloma tulevat väistämättä! Näin eilen ensimmäiset leskenlehdetkin.

Uupumus

Olenkohan kuitenkin haukannut liian suuren palan? Kun otin tämän nykyisen työni vastaan, kuvittelin, että jaksan kyllä. Ajattelin, että äkkiähän se talvi menee ja tulee kevät. Mutta nyt olen kovin väsynyt. Olen uupunut.

Tänään aamulla katsoin ikkunasta ulos ja aloin melkein itkemään; lunta sataa. Miksi vitussa pitää taas sataa lunta!? Ajatuskin siitä, että minun olisi pitänyt lähteä ulos vetämään tyttöä pulkassa päiväkotiin siinä tuiskussa, sai minut ahdistuneeksi ja ihan itkun partaalle. Soitin isälleni, jolla onneksi oli aikaa ja hän antoi meille kyydin autolla. Muuten olisin varmaan vintannut kintaalla labra-ajalle ja työlle ja painunut peiton alle. Ihan oikeasti.

Meidän matka päiväkodille ei ole mikään hirmuisen pitkä, noin 1,5 km. Se kuulostaa melko lyhyeltä matkalta, mutta kun yhtälöön lisätään naamaan roiskiva lumisade, tuuli, väsymys, pulkassa istuva 15-kiloinen lapsi, pimeys ja pitkä ylämäki, alkaa matka tuntumaan lähemmäs viideltä kilometriltä. On niin eri asia esim. työntää rattaita lumettomilla, auratuilla ja tasaisilla kaupungin kaduilla se puolitoista kilometriä, kuin täällä meidän nurkilla. Niin, ja aamullahan on vielä yleensä kiire bussiin kaiken lisäksi.

Uupumusta lisää tietenkin myös tämä odottava pelonsekainen olotila. En pysty keskittymään mihinkään ja toivon, että voisin ihan oikeasti nyt olla vaan kotona viltin alla. Koko ajan palelee, väsyttää ja kiukuttaa. Onko tämä työssäolo sen kaiken arvoista? Kuitenkin teen nykyistä työtäni mielelläni, enkä haluaisi aiheuttaa mitään pettymystä muille.

Kävi tämän raskauden suhteen kuinka vaan, tämä kevät tulee olemaan raskas. Raskas joko hyvällä tavalla tai raskas sillä ikävämmällä tavalla. Mutta mitenhän mä jaksan tämän kevään? Jos minulla olisi auto käytössäni, se helpottaisi elämää huomattavasti. Melkein pohdin, että pitäisikö ostaa joku muutaman sadan kottero, ihan vaan täksi kevääksi ja kesäksi... katsastusaika syksylle niin voisi sillä ajella ainakin kevään ja kesän. Meillähän on siis auto, mutta se on miehellä käytössä sillä hänen työmatkaansa ei pysty kulkemaan julkisilla. Kimppakyyti hänellä oli viime vuonna, mutta sekin lakkasi nyt vuodenvaihteen jälkeen. huoh.

En tiedä, ehkä tämä tästä helpottuu jossain vaiheessa, mutta nyt on kyllä raskasta. Uuvuttavaa. Onneksi huomenna on lauantai ja me lähdetään miehen kanssa kahdestaan kylpylään viikonlopuksi. Tosin en saa mennä porealtaaseen enkä saa ottaa mitään hoitokylpyjä enkä hierontoja kun olen raskaana... kasvohoitoon ajattelin mennä kuitenkin.

Tulis nyt se tiistai. Tai ei tulis. En mä tiedä.

Ps. Kirjoitin omalle sivulleen raskaudenkeskeytyksestä informaatioluontoisen tekstin. Se löytyy tuolta ylävalikosta.