Puuh.

Töissä taas:

Iltapäivän supistelut.
Kaatosade.
Paskat rattaat.
Palelu.
Risa sateenvarjo.
Litimärkä.
Kiukutteleva uhmis.
Väsy.
Puuh.

Saapi nähdä kauan mä jaksan.
Tänään raskausviikkoja 29+0!

Kolmas kolmannes

Ihan jotenkin uskomatonta että nyt ollaan raskauden kolmannen kolmanneksen kynnyksellä. Tänään raskausviikkoja on kasassa 28+0. Mihin ihmeeseen tämä aika katoaa? Ihan pian meistä tulee nelihenkinen perhe, enkä jotenkin osaa yhtään kuvitella sitä mielessäni. :D

Selkä on just nyt aika hyvässä kuosissa, yritän miettiä mikä olisi paras lähestymistapa että se myös pysyisi hyvässä kuosissa... lepo vai jumppa? Nyt kun siihen ei kovasti enää satu, meinaan. Ehkä vähän molempia? Jospa ensi maanantaina pääsisin takaisin töihin... ainakin jos pari viikkoa jaksaisi siellä olla laittamassa pillit pussiin niin sanotusti. :)

Mä olen päässyt alkuun näiden vauvahankintojen kanssa. Ostin kaverilta tärisevän sitterin (Fisher Price) ja sellaisen söpön leikkimaton. Vaunut pitäisi vielä jostain hommata, enkä yhtään nyt tiedä että hommaisko yhdistelmät vai ihan rehelliset koppavaunut. Vai myydäänköhän missään enää koppavaunuja? Jos panostaisi kunnollisiin rattaisiin kun se vaunuvaihe on kuitenkin melko lyhyt... mutta ei me mitään kalliita haluta ostaa. Käytettynä jos löytäis jotkut hyvät... Eli jos jollain pyörii tarpeettomana nurkissa käytetyt yhdistelmärattaat niin pistäkää tarjousta sähköpostiin!

Olo on nyt siis melko hyvä. Kumpa tuo selkä nyt pysyisi kunnossa loppuajan! Soitin myös ajan terveyskeskuksen fysioterapiaan että saisin lainaan sellaisen SI-nivelen tukivyön, mikä oli tyttöä odottaessakin mulla lainassa. Se vois auttaa tähän selkään ainakin siten että se tukisi sitä hiukan. Närästys vaivaa aika ajoin ja tietenkin ne ihanat liitoskivut öisin. Mutta silti tämä raskaanaoleminen on niin ihmeellistä. Pieni MacGyver potkuttelee ahkeraan ja joskus melko tuntuvastikin. Yhtään ei tarvitse kuulostella tai tehdä liikelaskentaa, sillä tämä on hyvin aktiivinen tapaus. Voihan se olla, että kohta kun tila yksiössä alkaa vähenemään, muuttuu liikkeetkin erilaisiksi ja joudun kuulostelemaan niitä vielä. Tai sitten en.

Mutta minä olen niin nauttinut näistä muutamasta viikosta kotona sairauslomalla, vaikka kipeän selän vuoksi en ole voinut tehdä mitään. Se on kuitenkin ollut mukavaa olla rauhassa kotona. Olisi mukava palata töihin ja kaupungin vilinään kyllä vielä hetkeksi, jonka jälkeen voisi rauhoittua luvan kanssa sitten kotiin ja alkaa todella odottamaan vauvaa maailmaan. Pitäkää peukkuja että hyvä suunta selkäkivun suhteen jatkuu ja pääsen vielä viikon päästä hetkeksi töihin!

Jumissa

Olisi paljonkin sanottavaa. Siitä, miten hämmästyn nähdessäni peilikuvani nykyään. Miten raskaanaolevalta näytänkään... Pitäisi kirjoittaa siitä, miten en osaa vieläkään täysin luottaa että saamme tämän vauvan ihan oikeasti. Kun naapurit tulevat sanomaan, että teille taitaa olla toinen pieni tulossa niin mieli tekisi jotenkin ohittaa tai sivuuttaa asia. Kun jos sitten joutuisinkin selittämään taas... Että vaikka periaatteessa tiedän kaiken olevan hyvin ja koitan uskoa, että me tosiaan saamme tämän lapsen niin joku se minun takaraivossani kuiskii vastaan.

Tiedän, että monet jo hamstraavat vaatteita ja muita tarvikkeita tässä vaiheessa, mutta minä en jotenkin osaa. Onhan tuolla lipastossa jo vaatteita, mutta muuten jotenkin... vaikeaa. Ehkä se tulee sitten jossain kohtaa vastaan se pesänrakennusvietti.

Maha on iso. Selkään sattuu ja joka paikka on jumissa. Vauva potkii.
Vauva.
Meidän pieni poika.

Ei nyt oikein irtoa tekstiä... vähän olen jumissa. Siltäkin kannalta.
Laitetaan loppuun kuva maanantailta kun viikkoja oli tasan 27+0.

Tunnelmakuvia 3-v synttäreiltä

kyllä minä niin mieleni pahoitin...

Soitin aamulla esimiehelleni, että en pääse tulemaan vielä töihin tällä viikolla koska selkä on niin kipeä. Sanoin, että minulla on aika työterveyteen että ilmoitan mitä lääkäri sanoo. No, esimes vaatii että toimitan sairauslomatodistukset henkilökohtaisesti hänelle tänään.

"Ai tänään?"
"No kyllä, tänään ne pitäisi toimittaa...mielellään."
"No, kai mun sitten täytyy... aamupäivällä pääsen niin saan mieheltä kyydin, muuten menee tämän kipeän selän kanssa hyvin vaikeaksi... "
"Okei, katotaan niitä todistuksia sitten."

Ja esimiehen luona: "ai vielä kaksi viikkoa sairauslomaa. Ompa harmillista... niin, ikävää että sun työparisi jää nyt pulaan kun jäät sairauslomalle."
"Miten sä pystyisit olemaan töissä?"

"Öh? Niin lääkäri kirjoitti mulle kaksi viikkoa sairauslomaa... että aika kipeä on tuo selkä. En valitettavasti voi tälle mitään. Mielummin olisin töissä terveen selkäni kanssa kuin tuskaisena kotona."

"Niin niin, tietysti." *naurahdus*

Kyllä minä niin mieleni pahoitin! Ihan kuin huvikseni olisin sairauslomalla! Muutenkin tunnen jo syyllisyyttä kun joudun olemaan pois, ja ei paljon auta esimiehen vittuilu. Ei pitäisi ottaa itseensä mutta kyllä tulee paha mieli! En minä näitä selkäkipuja keksi päästäni.. :( Tyhmä esimies. Teki mieli sanoa muutama kova sana mutta en sanonut. Ei kai parane polttaa kaikkia siltoja takanaan, vaikka en tosiaan tiedä haluaisinko edes tuollaiseen työpaikkaan koskaan uudestaan töihin, missä henkilöstöä kohdellaan noin.

valkovuokkojen kosto

Sain onnittelulaulun sekä lahjoja. Sain muutaman kirjan, typyn itsetekemän taulun päiväkodista sekä Typyn valitsemat lahjat: angry birds possun jonka voi laittaa johonkin roikkumaan sekä hienon ripustettavan perhosen. :D

Äitienpäivää vietettiin käymällä keräämässä valkovuokkoja aamulla yhdessä, mikä oli kyllä virhe. Melkein jo parantunut selkäni meni uudelleen hyvin kipeäksi. :( Itseasiassa vielä kipeämmäksi kuin mitä se oli aikaisemmin! Yhyy!!! En siis pääse töihin huomenna. Mutta uskokaa, olisin mielummin töissä terveellä selällä kuin kärvistelen tämän kipeän selkäni kanssa kotona. Se on nimittäin ihan järkyttävän kipeä! Jokainen liikahdus tuottaa tuskaa... jokainen kumarrus, kyljen kääntäminen ja itseasiassa jopa pään kääntäminen saa kovan vihlonnan aikaiseksi tuolla ihan ihan alhaalla selässä. Siis tuolla alimman nikaman kohdalla. Huokaus sentään.

Muuten aurinkoinen ilma on saanut minut hyvälle mielelle, vaikka olenkin ollut aikamoisissa tuskissa tämän päivän.

Että sellainen äitienpäivä... kukkien kerääminen voi olla vaarallista. :(

Kiitollisuutta

Tänään on lapsettomien lauantai. Toivon kaikesta sydämestäni, että kaikki lapsettomuudesta kärsivät saisivat haaveensa todeksi ja saisivat kantaa lasta kohdussaan, sylissään ja sydämessään. Jos minulla olisi valtaa, soisin sen jokaiselle.

Seuraan lapsettomien blogeja jonkun verran, olen seurannut itseasiassa aina ensimmäisestä raskaudenkeskeytyksestä lähtien. Vaikka en samassa tilanteessa ole koskaan ollutkaan, sain pahoina hetkinä paljon lohtua näistä blogeista. Kun kaipuu lapseen on suuri, sitä kaipaa vertaistukea ja tietoa siitä, että ei ole toiveidensa kanssa yksin.

Sitä kaipuun ja tuskan määrää ei kukaan muu voi tietää kuin itse oikeasti lapsettomuudesta kärsivä, mutta me muut voimme yrittää ymmärtää ja olla tukena. Ja muistaa, että utelut lastenhankinnasta voivat satuttaa hyvin syvältä keskustelukumppania. Siksi on parempi jättää se keskustelunaihe vähemmälle, ja unohtaa utelut tuoreelta pariskunnalta niistä pikkujalkojen tepsutuksesta.

Olen äärettömän kiitollinen omasta pienestä tyttärestäni ja mahassa potkivasta tulokkaasta.

Äärettömän kiitollinen.

badass

Olen tällä viikolla mm. maannut sängyssä syömässä karkkia, lueskellut kirjaa ja kuunnellut sateen ropinaa. Sillä välin lapsi oli päiväkodissa leikkimässä ja touhuumassa. Aamulla köpöttelin lasta rattaissa tyrkäten päiväkotiin ja sitten tulin kotiin lepäämään kipeän selkäni kanssa. Olen myös katsellut netistä ja boksilta sarjoja, surffaillut netissä ja maannut vuoroin sohvalla ja vuoroin sängyllä. Ah.

Ja tajusin, miten ihanaa onkaan joskus olla yksin kotona. Hurraa subjektiivinen päivähoito-oikeus - meidän isompi lapsi saa syksyllä jatkaa päiväkodissa parina päivänä viikossa. Ajatelkaa - ensi syksynä saan ehkä samanmoisia hetkiä vauvan ollessa unilla! Mitä luksusta! Ja jos tällainen luksus pitää minut järjissäni ja arjen mukavana, niin miksi ihmeessä en sitä toteuttaisi? Näin katosi viimeisetkin ennakkoluulot ensi syksyn päivähoitokuvioita kohtaan. On ihan ok päästää itseään vähän helpommalla. Mulla kun ei ole tarvetta kilpailla maailman paras tai yhteiskuntakelpoisin tai eettisin tai ekologisin tai superlapsentahtisin äiti - tittelistä. ;) Mä ajattelin ihan vaan että vois olla vaikka onnellinen ja tyytyväinen elämäänsä. Ja uskon, että hyvinvoiva äiti on siinä avainasemassa. Omalla kohdallani uskon näiden pienten rauhallisten hetkien arjessa olevan tärkeä osa omaa hyvinvointiani.

Tässä elämän edetessä, lapsen kasvaessa ja murheitakin kohdanneena voin kyllä reilusti sanoa että olen kasvanut lähivuosina ihmisenä hurjasti. Olen muuttunut avarakatseisemmaksi ja olen oppinut ymmärtämään erilaisia ihmisiä, perheitä, äitejä. Minä en ole mikään suurien periaatteiden ihminen, tarkoittaen, että koti- tai päivähoitoasia on minulle yksi ja sama, jokainenhan tekee valintansa oman elämäntilanteensa mukaan. Samoin muut valinnat mitä vauva- tai lapsiperheessä tehdään, tehdään yksilöllisistä lähtökohdista. Meidän kohdalla aion antaa itselleni armoa, en vaadi mitään liikaa ja aion kyetä nauttimaan ensi syksyn vauva-arjesta. En  uhraa esikoistani tämän vauva-arjen vuoksi, sillä hän rakastaa päiväkotia. Eräänä päivänä hän sanoi: "äiti, kotona on ihan tylsää. mennään päiväkotiin takaisin. " heh. :D

Ja minusta on ihanaa tietää, että tyttäreni on tasapainoinen lapsi joka kehittyy ja kasvaa hienosti. Päiväkoti tuo oman virikkeensä lapsen elämään ja antaa hengähdystauon minulle. Täydellistä. Eilen illalla Typy halasi kättäni oikein lujasti ja sanoi: "minä tykkään äitistä tosi paljon" aww... ja tänään aamulla pieni halasi mun isoa masua ja sanoi: "ihanaa kun sieltä masusta tulee vauva! Minä sitä sitten hoidan."

Mikähän mun pointti tässä oli... niin, ehkä mä olen vähän badass ja aion ensi syksynäkin saada itselleni muutaman rauhallisen tuokion vaikka kahden lapsen äiti sitten olenkin.

Jos ei vaadi - ei voi saadakaan.Vaikka ei se aina ole ihan niin yksinkertaista...

Saikkuterveiset!

Nyt on selvitty typyn synttäreistä! Mukavaa oli mutta myös rankkaa... minä kun olen sellainen, että en osaa jättää kämppää sotkuiseksi tai tehdä tarjottavia puolinaisesti... onnistuin sitten saamaan selkäni rikki. Se kyllä taisi olla vain ajan kysymys, sillä tämä sama inhottava selkävaiva oli myös Typyä odottaessa. Jokainen kumarrus, sohvalta nousu, kyljen kääntö jne on aikamoista tuskaa alaselässä. Kipu on ihan tuolla alhaalla, jossain viimeisen nikaman kohdilla.

Siispä olen nyt tämän viikon sairauslomalla. Ja onnistun silti tuntemaan syyllisyyttä, vaikka minulla on Ihan Oikea Syy olla saikulla! Enhän mitenkään pystyisi istumaan työtuolissa päätteen edessä tällä kipeällä selällä. Ja menneistä selkäkipukausista oppineena tiedän, että tämä menee itsestään ohi. Se menee ohi kevyellä kävelyllä ja liikunnalla yhdistettynä sopivaan määrään lepoa. Istuminen on pahinta kaikista - siinä se oikein jumiutuu paikoilleen.

Muuten täällä voidaan paksusti kuten asiaan kuuluu. Viikonloppuna kun oli Typyn synttärit, muutama sanoi että no ompa se maha jo iso ja muhkea. "Siitä tulee varmaan tosi iso!" Eh. No, ehkä... sanoin kyllä että sf-mitta (kohdunpohjan korkeus) on täysin sama kuin mitä oli Typystäkin näillä viikoilla. Jotenkin en osaa suhtautua tuohon mahan kokoon viittaaviin kommentteihin, vaikka ne nyt vaan kuuluu asiaan. Se on mikä se on. Sitäpaitsi varmaan tulee kasvuspurtti näillä main kun se "yhtäkkiä" tuntuu kasvavan tosi isoksi. Mutta tosiaan, eipä sitä paljoa itse hallita sitä mahan kasvua. No, olenhan mä syönyt ihan reippaasti mutta en mitenkään älyttömästi. Pääasia on että maha kasvaa, sillä se tarkoittaa että vauva kasvaa. Ja se jos mikä on tässä oleellista.

Selkäkipuja lukuunottamatta täällä menee hyvin. Vatsa tuntuu kestävän Iron Vital- rautavalmisteen, jota olen nyt ottanut päivittäin. Mitään vaikutusta en itse ole huomannut - edelleen haukottelen pitkin päivää. Se saattaa tietenkin johtua jostain muustakin... kuten katkonaisista yöunista. Kyljen kääntäminen kun sattuu, sitten janottaa ja pissattaa ja kaikkea sitä mikä tähän hommaan kuuluukin. Eli kremppaa on jos jonkinmoista. Mutta en vaihtaisi päivääkään pois! Tämä on niin ainutlaatuista että sisälläni kasvaa näillä näkymin terve vauva! Joka päivä se kasvattaa jotain lisää ja kehittyy. Nyt taitaa olla painon kerrytystä ja aivojen joidenkin tiettyjen osien kehitys menossa...

Elokuisten keskusteluryhmässä, jossa olen, on alettu jo ensimmäiset pohdinnat sairaalakassin suhteen. Häh? Itse en ole suonut ajatustakaan synnytykselle tai sairaalakassille. En vielä. Sen verran pohdin synnytystä, että kirjoitin neuvolan lappuun toiveeni synnytyssairaalalle. Jotain sinne hölisin että kaikki lääkkeet mulle kiitos, mutta haluaisin liikkua ja kävellä mahdollisimman paljon synnytyksen aikana ja ehkä kokeilla synnytysjakkaraa. JOS mulle tulee eteen se tavissynnytys. Jos tulee sektio niin ainoa toiveeni on saada vauva luokseni heräämöön mahdollisimman pian. Toivoin myös vuodeosastolla erityistä tukea imetykseen.

Huomenna voisin lajitella noita vauvanvaatteita hiukan... niitä onkin kertynyt jo ihan mukavasti. Pienen pieniä bodyja ja housuja...

ai äm aironmän...

Terveiset neuvolasta ja lääkäristä. Kaikki oli vallan hienosti paitsi veren rauta-arvot tosi matalat. Anemian pukkasi siis... Normaalisti mulla on arvot sellaista 130 luokkaa, nyt se oli 104. Ei ihme kuulkaa että väsyttää! Terkka antoi obsidania, mutta mä aloin vähän epäilemään että mitä se tarkoittaa mun suolistosairauden kannalta. Kysyin vielä lääkäriltä, joka sanoi että kannattaa käydä apteekin kautta, jos niillä olisi tarjota vaihtoehto noille kapseleille. Reippaana tyttönä tein kuten käskettiin ja nyt tuossa työpöydälläni nököttää pullo Iron Vital F -litkua. Varmaan herkkua. Nuo nestemäiset eivät ole niin tehokkaita kuin kapselit, mutta ovat suolistolle hellempiä. En ota tässä kohtaa mitään riskiä sen suhteen, että ärsyttäisin tuota rauhallisessa vaiheessa olevaa suolta.

Painoa on tullut IHAN LIIKAA. Nyt napsahtaa herkkulaari kiinni täällä että hep vaan. Neuvolakortin esimmäiseen lukemaan on tullut jo 8 kiloa lisää. Mutta sekään ei ole koko totuus, sillä painoni nousi jo ennen ensimmäistä neuvolaa kahdella kilolla. Pah. Eli kymppi 'saavutettu'. En taida pysyä tässä raskaudessa siinä 15 kilossa, mikä tytöstä silloin tuli. No, en nyt ihan hirveetä stressiä aio ottaa tästä mut pakko vähän alkaa kattomaan mitä suuhunsa laittaa...

Verenpaineet, sykkeet, liikkeet, kohdun koko yms oli kaikki vallan asianmukaisia. Paikat on vielä kiinni, kiinteinä ja kuten kuuluukin. Sf-mitta oli 24, näyttäis olevan aika keskikäyrää.

Olisin varmaan saanut sairauslomaa, lääkäri kysyi että jaksatko sä vielä olla töissä. Vastasin että nyt toistaiseksi jaksan, mutta en tiedä kuinka pitkään. Siinä mietin omaa oloani ja eloani ja totesin, että en mä kyllä halua vielä saikulle. Vaikka mä sitä täällä vähän ulisenkin, mut jospa se väsymys helpottais vähän tuon lisäraudan avulla. Mielelläni mä oisin kuitenkin vielä jonkun aikaa, sit sitä kotonaolemista on kyllä taas ihan tarpeeksi. Nyt on kuitenkin menossa vasta 26. raskausviikko, et jos nyt jaksais joitain viikkoja olla. Sit on kivempi jäädä kotiinkin kun ei tarvii murehtia että jääkö ne töissä pulaan jos jään pois liian aikaisin...

En ole ehtinyt tänne päivittämään aikoihin, jotenkin väsymys vie voiton blogin päivittämisestä. ;) Typyllä on ensi viikonloppuna kolmevee-bileet, joten ylimääräinen aika meneekin niiden järjestelyihin.