Lapsentekorintamalla ei mitään uutta. Kaksi yrityskiertoa takana ja tänään juuri alkoi koopee ykkönen. No, en ole mitenkään musertunut. Jotenkin ajatuksissa on ollutkin että meille tulisi syysvauva... joten nyt laitetaan taas uudet toiveet uuteen kiertoon. Välillä olo on jotenkin surullinen, muistelen nimittäin paljon sitä että vuosi sitten olin onnellisesti raskaana. Väsynyt ja onnellinen. Miten äkkiä se muuttuikaan...
tämä pimeä vuodenaika myös saa olon sisäänpäinkääntyneeksi. Olen hakenut muutamaa mielenkiintoista työpaikkaa, mihin uskon että minulla voisi olla mahdollisuuksiakin. Mutta en jaksa innostua niistä oikein. Jotenkin on vaikeaa jatkaa elämää normaalisti. Hankkia työpaikka vaikka ainoa mitä haluaisin tällä hetkellä olisi raskaus? Ja kuinka mahdollisissa haastatteluissa mun tekisikään mieleni kovaan ääneen sanoa että hei, mä saatan sit jäädä jossain vaiheessa joko äitiyslomalle tai pitkälle saikulle. Ku me nääs yritetään lasta. Et ei mua oikeestaan kannattais palkata. Mut mä oisin kyllä hyvä tässä hommassa.
Sairauteni (CU) on nyt hienosti kurissa, tulehdus on poissa ja voin oikein hyvin. Lääkkeitä menee aamuin illoin mutta eipä sillä väliä. Tekee mieli huutaa universumille, että HALOO! Nyt ois kaikki kunnossa kropassa ja aikalailla myös tuolla pään sisälläkin: voitaisiin jatkaa meidän haaveilemaa elämää nyt kiitos. Et oltais niinkuin valmiita sille toiselle lapselle. Niin pian kuin vain suinkin sopii.
No kohta on joulu. Mikä sekin vähän masentaa kun mietin vaan että meillä olisi pitänyt olla 5kk ikäinen tyttö tänä jouluna. :/ Mielessä käy että minkälaista meidän elämä ois ollut... Minkälainen joulu olisikaan ollut. *huokaus*.
Jaadi jaadi.
