Mitä tämä vuosi tuo tullessaan? Työpaikan minulle, kaiketi. Tai oikeastaan pakosti. Mutta onko pakko poistua tästä kotikolosta todelliseen maailmaan? Entä jos en tahdo?
Päiväkoti, kiireiset aamut, työmatkat, vanhempia ikävöivät lapset, lapsia ikävöivä äiti, liian lyhyet illat kun lasten kanssa ei ehdi tehdä mitään.... kiire, väsymys. Miksi työelämään siirtyminen tuo mulle negatiivisia mielikuvia ensin? Toki ajatus lounaasta kaupungilla ja siitä ,että saisi tehdä jotain missä olisi hyvä, kutkuttelee mieltä kun tuolla hiekkalaatikon reunalla ei paljon itseä kehitetä...
Mutta työelämään ois pakko palata. Vaikka kun tuo pikkuinen
apinamarakatti kiipeää syliin ja kietoo kätensä kaulan ympärille, tulee
sellainen olo, että haluaisin sen hetken jatkuvan ikuisesti. Että se mun
pieni poika olis vaan aina siinä sylissä pienenä ja suloisena. huoh.
Ja onko tämä niiden kahden menetetyn lapsen syytä, että en tunne perheen olevan vielä lukumäärältään valmis? Tuleeko mun perheestä AINA puuttumaan joku? Nimittäin tuttavapiirissä on taas tullut raskausuutisia ja tämä naisena olemisen kirous- kun kuulee että joku odottaa vauvaa niin tulee heti sellainen olo että minäkin haluan. Raskauden ja vauvan. Vielä kerran haluan. Ne ensimmäiset hetket sairaalassa. sen pienen kippuravarpaan kainaloon.... Ja kuinka hullua olis kuvitella, että meille muka vielä suotaisiin terve lapsi? Oisko mulla muka lupa pyytää sellaista enää? Mut aina välillä iskee se vauvakuume. Etenkin kun joku tuttava raskautuu!
No, sydän sanoo toista ja järki toista. Pitää vaan muistuttaa itselleen että mistä siinä meidän kohdalla on oikeasti kyse. Ja pitää muistuttaa myös itseään niistä unettomista öistä ja siitä väsymyksestä.... raskausajan kivuista ja säryistä. synnytyksestä. Ehkä shokkiterapia auttais...
Nyt olis oikeasti mun aika siirtyä työelämään. Mutta mihin? Ei mitään hajua...Suunta on hukassa eikä mitään ole tiedossa. En tiedä yhtään mitä haluaisin tehdä ja mitä voisin tehdä. Toivon saavani apuja eräältä life coachilta asian selkeyttämiseen. Ehkä se tänä vuonna löytyy, se seuraava mikä haluan olla isona.
Tämä blogin tulevaisuus myös on hämärä. Mitähän tälle tekis?
Näytetään tekstit, joissa on tunniste arkea. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste arkea. Näytä kaikki tekstit
lauantai 11. tammikuuta 2014
keskiviikko 23. lokakuuta 2013
Mukavaa eloa ja oloa
No kappas! Meinaa vähän jäädä tämä kirjoittelu... pistetääs vähän kuulumisia!
Elo lasten kanssa on melko mukavaa tällä hetkellä. isosisko on ihana ja raivostuttava neljävuotias, joka aloittaa jokaisen lauseensa sanoilla: "eikä ku äiti mä ensin..." Se vitkuttelee, valittaa ja vikisee. On kranttu ruokapöydässä ja puhuu taukoamatta vessajuttuja. Läpsii kun kiukku iskee ja istuu sen jälkeen jäähyllä. Huoh. No, vaihevaihevaihe vaan.... joka alkoi viime keväänä! Varsinaista uhmaahan isosiskolla ei oikeastaan koskaan ollut, joten tämä on nyt kai sitten se uhma... joinain päivinä älyttömän raskasta!
Pikku Oo taasen. Hurmaava pikku vekkuli! Voi jestas että yksivuotiaat osaavat olla ihania. :) Se juoksee kovaa, kikattaa ja menee piiloon omien käsiensä taa. Osoittele lamppua ja napaa "pamppu" "papa" ja tunnistaa monen monta eläintä ja niiden ääntä. Pikku Oo on myös valloittava pikku riiviö, kiskoo verhoja alas ja levittää kamaa ympäri kämppää. Siis se sotkee, voi hyvänen aika sentään se sotkee! Yksivuotiaissa on paljon työtä mutta ne on vaan jotenkin niin hurmaavia, jopa kiukutellessaan. Ehkä niiden kiukku on niin kovin suoraviivaista, eikä samaa luokkaa kuin isosiskonsa: "äiti sinä olet kakka! minä en enää ikinä leiki jennan kanssa ja minä varmasti lyön neaa! No sitten minä varmasti kiusaan ainakin pikkuveljeä!" huokausssss...
Sisko käy kerhossa kolme kertaa viikossa (mikä alkaa tuntua vähän tämän äidin kunnossa, kolme kertaa viikossa on aika paljon). Kerho on kahden kilsan päässä, jonne pitkälti olen kulkenut kävellen, rattaita työtäen joissa sisko on seisomalaudalla. Parhaimpina päivinä siis kävelyä rattaiden kera tulee 8 km! Sinne, takaisin, sinne ja takaisin.... no, mikäs sen parempaa kuntoilua! Mutta muuten meinaa kolme lähtöä viikossa käydä voimille, täytyy katsoa, että jätänkö yhden kerran pois kokonaan....
Lisäksi sisko käy tanhuissa . Keskiviikkoisin 45 min ajan. Se on mukavaa ja hän tykkää kovasti! :)
Mulla on menossa "hoitovapaa". Siksi lainausmerkeissä koska nostan ansiosidonnaista työttömyskorvausta näiltä päiviltä. Onneksi on näin haastava ammatti - se mahdollistaa mun jäämisen kotiin vielä ensi kevään ajaksi. Koska ammattiani vastaavia töitä ei ole tarjolla niin olen kotona lapsia hoitamassa. Tosissani ajattelin alkaa ensi keväänä sitten katselemaan työpaikkaa. Koitan nauttia nyt tästä kotonaolosta ja vielä olen siitä nauttinutkin. Toki tulee päiviä kun kaikki tuntuu kaameelta ja seinät kaatuu päälle, mutta ei mulla ole mikään kiire työelämään. Ei vielä.
Tämän vuoksi sitten tietysti mun talohaaveet on jäissä! Koska lainanhakuun on turha lähteä jos mulla ei ole työpaikkaa... mutta taas sen työn mihin mä pääsen pitäisi sitten olla niin hyvällä palkalla, että lasten päiväkotimaksujen (500e/kk) ja työmatkakulujen ym. jälkeen rahaa jäisi enemmän käteen kuin nyt... Eli niin kauan kun mulla on mahdollisuus tähän työttömyyskorvaukseen, aion sen ottaa. Ja hoitaa lapsia kotona. Vaikka välillä seinät kaatuu niskaan.
(ihan salaa haaveilen, että joskus meillä voisi olla kolmas lapsi. Mutta se on niin kaukana järjen tuolla puolen että en sitä vielä sen kummemmin aio pohdiskella. Se ois ihanaa. Ja kamalaa. Ja taloudellinen itsemurha. Ja ihan hullua. Mut.....huoh. vielä yksi vauva. joskus? en tiedä...)
Pikku Oo on melko aikainen poika. Pitkään se heräili viiden aikaan aamulla, mikä on onneksi nyt vaihtunut kello kuuden aamuihin. Päivärytmihän menee suurin piirtein näin:
6.00 herätys
7.00 aamupala
9.00 ulos
10.30-11 lounas
11.30-15 päikkärit kestoltaan 2-3h
16-17 maissa ruoka
19.00 puuro
20.00 nukkumaan.
Sisko menee samalla rytmillä, paitsi herää yleensä seiskalta ja ei nuku päikkäreitä. Paitsi jos herää ennen seiskaa, sitten laitan sen nukkumaan. Siskolla on aina joku lepohetki päivässä vaikka ei nukkuiskaan unia.
Sillä tavalla elo on helppoa, koska Siskolla on tässä naapurissa kaksi leikkikaveria. Voin avata oven ja Isosisko juoksee joko naapuriin leikkimään tai ulos leikkimään tyttöjen kanssa. Tai sitten jompi kumpi tytöistä on meillä leikkimässä. Miten HELPPOA onkaan kun toinen ei koko ajan napise tekemisen puutetta vieressä. :) Ja isosiskokin saa paljon ulkoilua ja oppii paljon reippautta.
Siskohan on melko etevä kaikissa näpertelyjutuissa. Se kirjoittaa jo kaikki kirjaimet melko hienosti ja veikkaan, että vuoden sisään se oppii lukemaan. Mut eihän sillä kiire ole. Oppii kun oppii. Kiipeilyjutuissa ja muissa liikunnallisissa jutuissa se ei oo niin kauheen hyvä, joten niihin me kannustetaan. Siksi en kiellä hyppimästä säkkituoliin arkun päältä enkä kiellä juoksemasta ulkona vaikka ois vähän liukasta, enkä sano että pitäis ajaa pyörällä hiljempaa. Vähän rohkeutta noihin juttuhin tarvittaisiin. Mut sisko laulaa tosi hienosti, keksii loruja ja riimejä, keksii satuja ja piirtää ja askartelee ja haluais jo kovasti kirjoittaa. Se käyttää tablettia sujuvasti ja osaa myös käsitellä tietokoneen hiirtä. Etevä tyttö.
Mutta elo on melko mukavaa tällä hetkellä. Parisuhteelle ois kiva saada enemmän aikaa ja ois mahtavaa jos ois vähän enemmän rahaa. Nimimerkki matti kukkarossa. Mies piti kuuden viikon isäkuukauden elo-syyskuussa ja se pisti meidän talouden ihan sekaisin. :( No, veronpalautuksia ootellessa...
Jos täällä vielä joku käy, niin pistäkää vaikka HEP kommenttilootaan niin näen että onko täällä enää kukaan muu kuin minä! :)
Elo lasten kanssa on melko mukavaa tällä hetkellä. isosisko on ihana ja raivostuttava neljävuotias, joka aloittaa jokaisen lauseensa sanoilla: "eikä ku äiti mä ensin..." Se vitkuttelee, valittaa ja vikisee. On kranttu ruokapöydässä ja puhuu taukoamatta vessajuttuja. Läpsii kun kiukku iskee ja istuu sen jälkeen jäähyllä. Huoh. No, vaihevaihevaihe vaan.... joka alkoi viime keväänä! Varsinaista uhmaahan isosiskolla ei oikeastaan koskaan ollut, joten tämä on nyt kai sitten se uhma... joinain päivinä älyttömän raskasta!
Pikku Oo taasen. Hurmaava pikku vekkuli! Voi jestas että yksivuotiaat osaavat olla ihania. :) Se juoksee kovaa, kikattaa ja menee piiloon omien käsiensä taa. Osoittele lamppua ja napaa "pamppu" "papa" ja tunnistaa monen monta eläintä ja niiden ääntä. Pikku Oo on myös valloittava pikku riiviö, kiskoo verhoja alas ja levittää kamaa ympäri kämppää. Siis se sotkee, voi hyvänen aika sentään se sotkee! Yksivuotiaissa on paljon työtä mutta ne on vaan jotenkin niin hurmaavia, jopa kiukutellessaan. Ehkä niiden kiukku on niin kovin suoraviivaista, eikä samaa luokkaa kuin isosiskonsa: "äiti sinä olet kakka! minä en enää ikinä leiki jennan kanssa ja minä varmasti lyön neaa! No sitten minä varmasti kiusaan ainakin pikkuveljeä!" huokausssss...
Sisko käy kerhossa kolme kertaa viikossa (mikä alkaa tuntua vähän tämän äidin kunnossa, kolme kertaa viikossa on aika paljon). Kerho on kahden kilsan päässä, jonne pitkälti olen kulkenut kävellen, rattaita työtäen joissa sisko on seisomalaudalla. Parhaimpina päivinä siis kävelyä rattaiden kera tulee 8 km! Sinne, takaisin, sinne ja takaisin.... no, mikäs sen parempaa kuntoilua! Mutta muuten meinaa kolme lähtöä viikossa käydä voimille, täytyy katsoa, että jätänkö yhden kerran pois kokonaan....
Lisäksi sisko käy tanhuissa . Keskiviikkoisin 45 min ajan. Se on mukavaa ja hän tykkää kovasti! :)
Mulla on menossa "hoitovapaa". Siksi lainausmerkeissä koska nostan ansiosidonnaista työttömyskorvausta näiltä päiviltä. Onneksi on näin haastava ammatti - se mahdollistaa mun jäämisen kotiin vielä ensi kevään ajaksi. Koska ammattiani vastaavia töitä ei ole tarjolla niin olen kotona lapsia hoitamassa. Tosissani ajattelin alkaa ensi keväänä sitten katselemaan työpaikkaa. Koitan nauttia nyt tästä kotonaolosta ja vielä olen siitä nauttinutkin. Toki tulee päiviä kun kaikki tuntuu kaameelta ja seinät kaatuu päälle, mutta ei mulla ole mikään kiire työelämään. Ei vielä.
Tämän vuoksi sitten tietysti mun talohaaveet on jäissä! Koska lainanhakuun on turha lähteä jos mulla ei ole työpaikkaa... mutta taas sen työn mihin mä pääsen pitäisi sitten olla niin hyvällä palkalla, että lasten päiväkotimaksujen (500e/kk) ja työmatkakulujen ym. jälkeen rahaa jäisi enemmän käteen kuin nyt... Eli niin kauan kun mulla on mahdollisuus tähän työttömyyskorvaukseen, aion sen ottaa. Ja hoitaa lapsia kotona. Vaikka välillä seinät kaatuu niskaan.
(ihan salaa haaveilen, että joskus meillä voisi olla kolmas lapsi. Mutta se on niin kaukana järjen tuolla puolen että en sitä vielä sen kummemmin aio pohdiskella. Se ois ihanaa. Ja kamalaa. Ja taloudellinen itsemurha. Ja ihan hullua. Mut.....huoh. vielä yksi vauva. joskus? en tiedä...)
Pikku Oo on melko aikainen poika. Pitkään se heräili viiden aikaan aamulla, mikä on onneksi nyt vaihtunut kello kuuden aamuihin. Päivärytmihän menee suurin piirtein näin:
6.00 herätys
7.00 aamupala
9.00 ulos
10.30-11 lounas
11.30-15 päikkärit kestoltaan 2-3h
16-17 maissa ruoka
19.00 puuro
20.00 nukkumaan.
Sisko menee samalla rytmillä, paitsi herää yleensä seiskalta ja ei nuku päikkäreitä. Paitsi jos herää ennen seiskaa, sitten laitan sen nukkumaan. Siskolla on aina joku lepohetki päivässä vaikka ei nukkuiskaan unia.
Sillä tavalla elo on helppoa, koska Siskolla on tässä naapurissa kaksi leikkikaveria. Voin avata oven ja Isosisko juoksee joko naapuriin leikkimään tai ulos leikkimään tyttöjen kanssa. Tai sitten jompi kumpi tytöistä on meillä leikkimässä. Miten HELPPOA onkaan kun toinen ei koko ajan napise tekemisen puutetta vieressä. :) Ja isosiskokin saa paljon ulkoilua ja oppii paljon reippautta.
Siskohan on melko etevä kaikissa näpertelyjutuissa. Se kirjoittaa jo kaikki kirjaimet melko hienosti ja veikkaan, että vuoden sisään se oppii lukemaan. Mut eihän sillä kiire ole. Oppii kun oppii. Kiipeilyjutuissa ja muissa liikunnallisissa jutuissa se ei oo niin kauheen hyvä, joten niihin me kannustetaan. Siksi en kiellä hyppimästä säkkituoliin arkun päältä enkä kiellä juoksemasta ulkona vaikka ois vähän liukasta, enkä sano että pitäis ajaa pyörällä hiljempaa. Vähän rohkeutta noihin juttuhin tarvittaisiin. Mut sisko laulaa tosi hienosti, keksii loruja ja riimejä, keksii satuja ja piirtää ja askartelee ja haluais jo kovasti kirjoittaa. Se käyttää tablettia sujuvasti ja osaa myös käsitellä tietokoneen hiirtä. Etevä tyttö.
Mutta elo on melko mukavaa tällä hetkellä. Parisuhteelle ois kiva saada enemmän aikaa ja ois mahtavaa jos ois vähän enemmän rahaa. Nimimerkki matti kukkarossa. Mies piti kuuden viikon isäkuukauden elo-syyskuussa ja se pisti meidän talouden ihan sekaisin. :( No, veronpalautuksia ootellessa...
Jos täällä vielä joku käy, niin pistäkää vaikka HEP kommenttilootaan niin näen että onko täällä enää kukaan muu kuin minä! :)
maanantai 17. kesäkuuta 2013
10kk ja rapiat
Niin se vaan menee aika nopsaan. Pikku Oo on jo yli 10 kk!
Pikku Oo osaa 10,5kk iässä:
- vilkuttaa kun joku sanoo hei-hei!
- Kontata tai mennä tuollaista peppukiidon ja konttauksen välimuotoa
.- kävellä pitäen yhdestä kädestä kiinni
- seistä ilman tukea joitain aikoja
- kävellä ilman tukea viitisen askelta
- toistella sanoja: kissa "issa", äiti "äti/ täti", isi "iisssh", ankka "kaakkaa" jne.
- suuttua ja heittää selän kaarelle kun äiti ei suostu kävelyttämään vaan pistää lattialle konttaamaan.
- syödä leipää, mansikoita, herneitä, makaronia, lihapullaa jne. itse sormin.
- huitoa lusikkaruokaa aika ajoin kauemmas. tosin nyt taas pari päivää on ruoka maistunut...
- juoda nokkamukista ihan itse
- nousta tukea vasten korkeaan polviseisontaan
- tanssia hytkyen kuullessaan musiikkia
- laulaa! se jos mikä on suloista!
- kiskoa tukasta. vaikka kuinka kieltää niin se kiskoo mua ja isosiskoaan tukasta.... huoh.
- levittää kaikki tavarat
- syödä murusia pöydän alta
- kikattaa ja käkättää kaikelle!
Mutta se osaa myös olla toooodella rasittava. Komentaa minkä kerkiää kun ei löydy ketään joka suostuisi kävelyttämään! Ja suuttuu kun ei pääse itse nousemaan seisomaan. Herättelee vieläkin öisin vaikka kuinka ja syö vielä kerran yöllä. Viime yönä joi viideltä maitoa ja sillä saatiin se nukahtamaan uudelleen ja nukkuikin seitsemään saakka! Ja sitten menikin päivä vain yksillä päikyillä! :) Mutta millä sen maidon jättäis pois... ja milloin ja millä energialla... :p
Mutta tosiaan, pikku O lähti konttaamaan viikko sitten, mun ollessa pilateksessa se oli isosiskon huoneessa leikkimässä ja sitten yhtäkkiä se lähti! Ja nyt se viilettää jo pitkin kämppää hassunhauskalla tyylillään. :) Ja voi että tuon liikkumisen myötä se kasvoi viikossa ihan hurjasti! Se ei ole enää semmoinen pikkuvauva vaan touhukas pieni tutkimusmatkailija! Sitä on niin ihana seurata! :) Ja kova hinku on ulos ja maailmalle - kotiseinät ei aina jaksa enää kiinnostaa. kävyt, lätäköt, hiekka, kivet, kukat, muurahaiset, koppakuoriaiset.... niin mielenkiintoinen maailma!!
En kestä. Kohtahan se on jo 1v. Mun vauva!!!
Pikku Oo osaa 10,5kk iässä:
- vilkuttaa kun joku sanoo hei-hei!
- Kontata tai mennä tuollaista peppukiidon ja konttauksen välimuotoa
.- kävellä pitäen yhdestä kädestä kiinni
- seistä ilman tukea joitain aikoja
- kävellä ilman tukea viitisen askelta
- toistella sanoja: kissa "issa", äiti "äti/ täti", isi "iisssh", ankka "kaakkaa" jne.
- suuttua ja heittää selän kaarelle kun äiti ei suostu kävelyttämään vaan pistää lattialle konttaamaan.
- syödä leipää, mansikoita, herneitä, makaronia, lihapullaa jne. itse sormin.
- huitoa lusikkaruokaa aika ajoin kauemmas. tosin nyt taas pari päivää on ruoka maistunut...
- juoda nokkamukista ihan itse
- nousta tukea vasten korkeaan polviseisontaan
- tanssia hytkyen kuullessaan musiikkia
- laulaa! se jos mikä on suloista!
- kiskoa tukasta. vaikka kuinka kieltää niin se kiskoo mua ja isosiskoaan tukasta.... huoh.
- levittää kaikki tavarat
- syödä murusia pöydän alta
- kikattaa ja käkättää kaikelle!
Mutta se osaa myös olla toooodella rasittava. Komentaa minkä kerkiää kun ei löydy ketään joka suostuisi kävelyttämään! Ja suuttuu kun ei pääse itse nousemaan seisomaan. Herättelee vieläkin öisin vaikka kuinka ja syö vielä kerran yöllä. Viime yönä joi viideltä maitoa ja sillä saatiin se nukahtamaan uudelleen ja nukkuikin seitsemään saakka! Ja sitten menikin päivä vain yksillä päikyillä! :) Mutta millä sen maidon jättäis pois... ja milloin ja millä energialla... :p
Mutta tosiaan, pikku O lähti konttaamaan viikko sitten, mun ollessa pilateksessa se oli isosiskon huoneessa leikkimässä ja sitten yhtäkkiä se lähti! Ja nyt se viilettää jo pitkin kämppää hassunhauskalla tyylillään. :) Ja voi että tuon liikkumisen myötä se kasvoi viikossa ihan hurjasti! Se ei ole enää semmoinen pikkuvauva vaan touhukas pieni tutkimusmatkailija! Sitä on niin ihana seurata! :) Ja kova hinku on ulos ja maailmalle - kotiseinät ei aina jaksa enää kiinnostaa. kävyt, lätäköt, hiekka, kivet, kukat, muurahaiset, koppakuoriaiset.... niin mielenkiintoinen maailma!!
En kestä. Kohtahan se on jo 1v. Mun vauva!!!
keskiviikko 27. helmikuuta 2013
Aikainen mato vai mitensenytmeni
Meidän pikku oo herää joka aamu viiden aikaan. VIIDELTÄ! Voi kiesus!!!! Koitetiin laittaa sitä myöhemmin nukkumaan, ei auta. Pah pah pah. Tämän takia meidän päivän rytmitkin on vielä ihan sekaisin kun ei oikein tiedä että mihin aikaan pitäis nukkua ja milloin syödä ja milloin leikkiä ja tuleeko sillä nyt tarpeeksi unta ja ja ja .
No, meidän päivärytmi menee nyt näin:
klo 5-6 herätys
klo 7 aamupalaa jos maistuu (puuro maitoon tehtynä/jugurtti + maito)
klo 8-9 unille, kesto 1,5-2h
klo 10-11 lounas (sosetta ja tilppa maitoa sen kanssa)
klo 12 unille, kesto 1,5-2h
klo 14 välipalaa (maitoa 150ml ja jotain sormiruokaa ehkä tai jugurttia)
klo 16-16.30 ruoka (sosetta ja tilkkanen maitoa)
klo 17.00 unille, kesto 30-60 min
klo 19 iltapuuro
klo 20 iltamaito (150ml) ja sänkyyn.
klo 20.30 Pikku O nukkuu
Mua ärsyttää noi viimeiset iltatorkut! OIS KIVAA jos pikku O suvaitsis herätä vähän myöhemmin niin päivä vois mennä kaksilla unilla. Et ekat ois jotenkin klo 9.30-11, ja sit tokat joskus 14-16. Sit se varmaan jaksais koko illan. Vois vaikuttaa positiivisesti myös yöuniin.
Mut mä luulen että vasta unikoulu ratkaisee tän ongelman. Ja sitä ei voi pitää vielä kun 9.3. O on menossa yökylään vanhempien lähtiessä humputtelemaan enkä halua viedä mummille hoitoon vauvaa jonka unikoulu saattaa olla ihan vaiheessa! Kun sen maitopullolla saa yleensä melkein aina nukkumaan niin sillä mennään vielä. O syö kaksi kertaa yöllä, klo 00 kieppeillä ja klo 3 kieppeillä. Tai klo 2 ja klo 5. Tai klo 1 ja klo 4.
Huoh. Et ei mulla muuta. Pikkasen vaan väsyttää.
Mitähän ammattiauttajat sanois tähän mun univajeeseen...
http://www.iltalehti.fi/terveys/2013022616719783_tr.shtmlhttp://www.iltalehti.fi/terveys/2013022616719783_tr.shtml
No, meidän päivärytmi menee nyt näin:
klo 5-6 herätys
klo 7 aamupalaa jos maistuu (puuro maitoon tehtynä/jugurtti + maito)
klo 8-9 unille, kesto 1,5-2h
klo 10-11 lounas (sosetta ja tilppa maitoa sen kanssa)
klo 12 unille, kesto 1,5-2h
klo 14 välipalaa (maitoa 150ml ja jotain sormiruokaa ehkä tai jugurttia)
klo 16-16.30 ruoka (sosetta ja tilkkanen maitoa)
klo 17.00 unille, kesto 30-60 min
klo 19 iltapuuro
klo 20 iltamaito (150ml) ja sänkyyn.
klo 20.30 Pikku O nukkuu
Mua ärsyttää noi viimeiset iltatorkut! OIS KIVAA jos pikku O suvaitsis herätä vähän myöhemmin niin päivä vois mennä kaksilla unilla. Et ekat ois jotenkin klo 9.30-11, ja sit tokat joskus 14-16. Sit se varmaan jaksais koko illan. Vois vaikuttaa positiivisesti myös yöuniin.
Mut mä luulen että vasta unikoulu ratkaisee tän ongelman. Ja sitä ei voi pitää vielä kun 9.3. O on menossa yökylään vanhempien lähtiessä humputtelemaan enkä halua viedä mummille hoitoon vauvaa jonka unikoulu saattaa olla ihan vaiheessa! Kun sen maitopullolla saa yleensä melkein aina nukkumaan niin sillä mennään vielä. O syö kaksi kertaa yöllä, klo 00 kieppeillä ja klo 3 kieppeillä. Tai klo 2 ja klo 5. Tai klo 1 ja klo 4.
Huoh. Et ei mulla muuta. Pikkasen vaan väsyttää.
Mitähän ammattiauttajat sanois tähän mun univajeeseen...
http://www.iltalehti.fi/terveys/2013022616719783_tr.shtmlhttp://www.iltalehti.fi/terveys/2013022616719783_tr.shtml
torstai 15. marraskuuta 2012
Kolmikuinen pikku O
Meidän vauveli on jo kolme kuukautta ja rapiat päälle! Huisia!
Pikku O syö hela tiden, myös yöllä. Siksipä meillä aletaan piakkoin maistelemaan jotain vähän tuhdimpaa tavaraa. Bataattia kaiketi ensin. :) Pikku O oli kasvanut myös hienosti, nyt painoa on jo 6100g ja pituutta 59,6 cm. Eli oon aika ylpeä että mun tissimaidolla on kasvettu noin hienosti. No kyllähän se välillä on saanut korviketta ja velliäkin mut käytännössä suurin osa ravinnosta on tullut meikäläisen tisseistä.Syömistahti on vaan niin kovin tiuha että tämä äippä alkaa olemaan tyhjiin imetty. (heh). Että jospa mössöt pitäis vähän paremmin pojan nälkää!
Meidän päivärytmi kolmen kuukauden ikäisen vauvan kanssa:
6.30-8.00 Herätys
8.30-9.00 Ekoille unille, kesto 2-3h
13.00-14.00 tokille unille, kesto 1.5-2.5h
17.00-18.00 vikoille unille, kesto noin 1h
19.30-20.30 vellipullon kautta yöunille
Sitten kun soseet tulee mukaan kuvioihin, muotoutuu päivärytmikin selkeämmäksi. Nyt ajat heittelee vielä paljon ja tissittelytuokiot on hämärästi jossain unien välimaastoissa. Joskus se syö koko hereilläoloaikansa ja joskus syö vaan kerran eikä suostu enää ottamaan unimaitoja.
Pikku O osaa kolmikuisena:
- nauraa ja hymyillä!
- jokeltaa, kurluttaa ja kiljahdella
- huitoa käsillä niin maan vimmatusti sekä leikkimaton leluja että ihan muuten vaan
- ottaa lelun käsiinsä keskittynein ilmein ja viedä sitä suutaan kohti. Usein se kyllä putoaa käsistä ennen päämääräänsä.
- huutaa kuin kuolema tulisi kun kynsiä leikataan
- huutaa kuin kuolema tulisi kun nälkä iskee
- huutaa kuin kuolema tulisi kun pitää mennä illalla nukkumaan
- melkein osaa ottaa jo varpaistaan kiinni
- tuijottaa lastenohjelmia telkkarista kuin vanha tekijä
- tuijottaa lastenohjelmia telkkarista samalla kun pitäisi syödä
- polskia kylpyammeessa
- herättää äitin kahden tunnin välein öisin
- rapsutella kaikkea: päätä, masua, kaulaa, hihaa, äitin tissiä... (kivoja naarmuja joka paikassa)
- nauraa peilikuvalleen
- seurata isosiskon puuhia silmä tarkkana
- olla niin hellyyttävän suloinen pullukkaposki että tekisi mieli koko ajan vaan pussailla sen poskia
Pikku O syö hela tiden, myös yöllä. Siksipä meillä aletaan piakkoin maistelemaan jotain vähän tuhdimpaa tavaraa. Bataattia kaiketi ensin. :) Pikku O oli kasvanut myös hienosti, nyt painoa on jo 6100g ja pituutta 59,6 cm. Eli oon aika ylpeä että mun tissimaidolla on kasvettu noin hienosti. No kyllähän se välillä on saanut korviketta ja velliäkin mut käytännössä suurin osa ravinnosta on tullut meikäläisen tisseistä.Syömistahti on vaan niin kovin tiuha että tämä äippä alkaa olemaan tyhjiin imetty. (heh). Että jospa mössöt pitäis vähän paremmin pojan nälkää!
Meidän päivärytmi kolmen kuukauden ikäisen vauvan kanssa:
6.30-8.00 Herätys
8.30-9.00 Ekoille unille, kesto 2-3h
13.00-14.00 tokille unille, kesto 1.5-2.5h
17.00-18.00 vikoille unille, kesto noin 1h
19.30-20.30 vellipullon kautta yöunille
Sitten kun soseet tulee mukaan kuvioihin, muotoutuu päivärytmikin selkeämmäksi. Nyt ajat heittelee vielä paljon ja tissittelytuokiot on hämärästi jossain unien välimaastoissa. Joskus se syö koko hereilläoloaikansa ja joskus syö vaan kerran eikä suostu enää ottamaan unimaitoja.
Pikku O osaa kolmikuisena:
- nauraa ja hymyillä!
- jokeltaa, kurluttaa ja kiljahdella
- huitoa käsillä niin maan vimmatusti sekä leikkimaton leluja että ihan muuten vaan
- ottaa lelun käsiinsä keskittynein ilmein ja viedä sitä suutaan kohti. Usein se kyllä putoaa käsistä ennen päämääräänsä.
- huutaa kuin kuolema tulisi kun kynsiä leikataan
- huutaa kuin kuolema tulisi kun nälkä iskee
- huutaa kuin kuolema tulisi kun pitää mennä illalla nukkumaan
- melkein osaa ottaa jo varpaistaan kiinni
- tuijottaa lastenohjelmia telkkarista kuin vanha tekijä
- tuijottaa lastenohjelmia telkkarista samalla kun pitäisi syödä
- polskia kylpyammeessa
- herättää äitin kahden tunnin välein öisin
- rapsutella kaikkea: päätä, masua, kaulaa, hihaa, äitin tissiä... (kivoja naarmuja joka paikassa)
- nauraa peilikuvalleen
- seurata isosiskon puuhia silmä tarkkana
- olla niin hellyyttävän suloinen pullukkaposki että tekisi mieli koko ajan vaan pussailla sen poskia
 |
| huom. kuvaa ei saa kopioida!!!! |
maanantai 29. lokakuuta 2012
Melkoisen hidas mun päivitystahti....
Mutta ymmärtänette! Kun lapset nukkuu ja on vapaa-aikaa, ei meinaa jaksaa istua blogin ääreen vaikka olisi hirveästi kerrottavaa. Meidän pikkuveli kasvaa koko ajan ja mulla on jo sääli kun se kasvaa... nyyh. Kohta jo kolme kuukautta! Mihin tää aika menee!!
Meillä veikka edelleen herättelee öisin kahden tunnin välein ja mä en tiedä et mitä sille asialle tekis. Huoh.
Muuten meillä menee hienosti - mun mies sai uuden työn ja aloittaa viikon päästä PÄIVÄTYÖSSÄ mikä on kahdeksasta neljään! Ei enää iltavuoroja!!! <3 Vuoden loppuun saakka sen pitää käydä toisella paikkakunnalla aika kaukanakin töissä et se vähän pidentää päiviä (niillä on joku koulutusjakso) mut sen jälkeen sen työt on tuossa tosi lähellä ja 8-16!!Olenko vähän onnellinen - ei enää iltavuoroja!!
Meillä jo jutellaan, kurlutellaan, nauretaan ja hymyillään! Käsi huitoo leluja jo hienosti mutta kiinni ei vielä osata tarrata. Hymyjä on helppo kalastella - pikkaisen lepertelyä ja heti veikka puhkeaa isoon hymyyn. Veikkaa kiinnostaa kovasti kaikki ympärillä oleva ja etenkin hönttipöö isosiskonsa joka temppuilee ympärillä.
Mutta sellaisia kuulumisia meillä... nyt onkin aika mennä suihkuun ja nukkumaan. PArhaillaan on menossa miehen viimeinen iltavuoroviikko, joka pitää vielä selättää! :)
Meillä veikka edelleen herättelee öisin kahden tunnin välein ja mä en tiedä et mitä sille asialle tekis. Huoh.
Muuten meillä menee hienosti - mun mies sai uuden työn ja aloittaa viikon päästä PÄIVÄTYÖSSÄ mikä on kahdeksasta neljään! Ei enää iltavuoroja!!! <3 Vuoden loppuun saakka sen pitää käydä toisella paikkakunnalla aika kaukanakin töissä et se vähän pidentää päiviä (niillä on joku koulutusjakso) mut sen jälkeen sen työt on tuossa tosi lähellä ja 8-16!!Olenko vähän onnellinen - ei enää iltavuoroja!!
Meillä jo jutellaan, kurlutellaan, nauretaan ja hymyillään! Käsi huitoo leluja jo hienosti mutta kiinni ei vielä osata tarrata. Hymyjä on helppo kalastella - pikkaisen lepertelyä ja heti veikka puhkeaa isoon hymyyn. Veikkaa kiinnostaa kovasti kaikki ympärillä oleva ja etenkin hönttipöö isosiskonsa joka temppuilee ympärillä.
Mutta sellaisia kuulumisia meillä... nyt onkin aika mennä suihkuun ja nukkumaan. PArhaillaan on menossa miehen viimeinen iltavuoroviikko, joka pitää vielä selättää! :)
torstai 4. lokakuuta 2012
Kuulumiset!
3.10. Kuultiin ensimmäinen nauru! Ihana hekotus, voi että!
Meillä alkaa muodostumaan pikkuhiljaa jonkinlainen päivärytmikin. Veikka herää aamulla 7-9 välillä, yleensä 8 pintaan. Ekoille unille mennään vaunuihin 9.30-10 aikaan ja ne kestää noin kolme tuntia. Sitten Veikka käy vähän vaipanvaihdolla ja maitotankkauksella ja menee melko pian jatkamaan unia. Sitten onkin jo päiväruoka-aika muulla perheellä ja yleensä Veikkakin haluaa yleensä samaan aikaan tissille. Sitten hetkinen venkoilua ja itkeskelyä ja ehkä seurusteluakin ja pienet nokkaunet vielä siinä illalla 18-19 maissa. Kahdeksalta Veikka syö tissiä, pulloa, tissiä... vähän illasta riippuen ja nukahtaa yöunilleen noin 21-21.30. Tärkeintä meidän rytmissä on se, että Veikka nukkuu yhdet 3 h päikkärit ja yhdet 2 h päikkärit sekä 1h iltatirsat. Järjestyksellä ei niin väliä.Veikka on myös kovin samanlainen kuin siskonsa aikanaan, ei jaksa pysyä virkeänä tuntia kauempaa. Eli syötöt, vaipanvaihdot ja pieni hetki seurustelua ja toinen on jo ihan väsy. :)
Ihan ok rytmi, pakko se vaan on kyllä koittaa muiluttaa vielä vähän aikaisemmaksi... jos Veikka kävisi yöunille jo 19.30-20 ja heräisi aamulla 7 pintaan niin mentäsiin samassa rytmissä Typyn kanssa. Ja silloin mulla jäis illalla aikaa kunnolla viedä Typy nukkumaan siten että mulla ois oikeesti aikaa lukea satu ja vähän antaa läheisyyttä. Varsinkin siis iltavuoroviikoilla!
Veikka heräilee öisin 2,5-3 tunnin välein syömään, eka unipätkä alkaa olemaan kyllä jo 4-5 tuntia. :) MUTTA koska Veikka on melko iso poika niin maito ei oikein meinaa riittää, luulen että me lykätään iltoihin maissivellipullo tässä muutaman viikon sisään. Toivoisin että se pidentäisi Veikan unia siten, että poika nukkuisi ekan pätkän klo 21-03. :D :D Nojaa, me kokeillaan.
Veikan iho on parempi, olin maidottomalla kuurilla kaksi viikkoa ja sinä aikana se parani. Mutta kun aloitin maidon uudestaan ei pahenemista ole tapahtunut, että en usko Veikan olevan allerginen ainakaan maidolle. Jotain näppylöitä kyllä taas tuli itseasiassa poskiin, mutta jaa-a. Iho on KUIVA. Siis saharakuiva. hiekkapaperikuiva. Päänahka on kuiva, vaippa-alue on kuiva, selkä ja kädet ja jalat. Iho pysyykohtuullisessa kunnossa kun me kylvetetään joka toinen päivä vauvaöljyllä maustetussa vedessä ja rasvataan joka päivä. Toivotaan että se kuivuus jossain kohtaa vähän helpottaisi. Typyllähän oli kans kuiva iho mutta ei todellakaan näin kuiva.
Mutta melko vaativa vauva Veikka on kuten oli siskonsakin aikoinaan. Tuttua huttua siis. Ei viihdy yksin köllöttelemässä missään, koko ajan pitää pitää seuraa ja vaihtaa paikkaa ja kanniskella ja niin edelleen. Tämä on kuitenkin niin kovin väliaikaista että kyllä sitä jaksaa. Joskus menee hermot kyllä ihan totaalisesti ja uupumus valtaa mielen varsinkin NIkon iltavuoroviikoilla. Kun vauva itkee ja usva kiukkuaa ja ei tiedä kumpaan repeäisi ensin... huoh. Veikka myös pulauttelee PALJON. Kuten myös siskonsa aikoinaan. Oksennusta ja pulautuksia on kyllä pitkin kämppää. Refluksiakin pohdiskelin mutta ei tuo nyt kovin kivuliaalta vaikuta. Yötkin se nukkuu vaikka heräileekin usein syömään...
Paljon on taas kaikkea pohdittavaa. Allergiat, refluksi, kuivan ihon hoito... näin pienen vauvan kanssa pitää vaan katsoa ajan kanssa. Pitää seurata mihin tilanne alkaa kehittymään.
Mutta ihana se on. Ihania ne on molemmat.
maanantai 18. kesäkuuta 2012
32+0
Taas ne viikot poksuu. Nyt jo 32+0! Eilen iski illalla paniikki, että hitto, kahdeksan viikkoa laskettuun aikaan! Ei voi olla! Alkoi jännittämään ja tuli sellainen olo että eihän täällä oo mitään valmista!
Sairaalakassi pitää pakata, vauvan vaatteet pitäis kai jotenkin inventoida ja pestä. Missähän on edellisestä äippäpakkauksesta tulleet makuupussi, peitto ja muut tarvikkeet... pitäis vissiin tuttipulloja kaivaa jostain kans ja kattoa että onko ne pullotutit missä kunnossa.
Seisomalauta pitää ostaa rattaisiin, kaukalon pehmusteet pitäis pestä, sänky hakea ja tehdä siihen reunapehmusteet... ja kinuta kaverille lainattuja lakanoita yms. takaisin.
Mistähän sitä alottais?!
Ja kun tämä raskaus on mulla jotenkin fyysisesti nyt raskasta, niin tuntuu että yhden pienen homman jaksaa tehä ja sit jo on ihan puhki. Kävellessä alapäähän vihloo ihan koko ajan! Onkohan tääkin kaveri täällä perätilassa kun niin ottaa tuonne alas... Näiden lisäksi ois tietty kaikki ne muut kotihommat tehtävänä. Typy on vielä tämän viikon päiväkodissa, jonka jälkeen silläkin alkaa loma. Kai pitäisi yrittää nauttia tästä vapaa-ajasta vielä tämän viikon...
Mutta positiivisella mielellä oon vaikka vähän meinaa sitä paniikkia pukata.
Kahdeksan viikkoa!
Sairaalakassi pitää pakata, vauvan vaatteet pitäis kai jotenkin inventoida ja pestä. Missähän on edellisestä äippäpakkauksesta tulleet makuupussi, peitto ja muut tarvikkeet... pitäis vissiin tuttipulloja kaivaa jostain kans ja kattoa että onko ne pullotutit missä kunnossa.
Seisomalauta pitää ostaa rattaisiin, kaukalon pehmusteet pitäis pestä, sänky hakea ja tehdä siihen reunapehmusteet... ja kinuta kaverille lainattuja lakanoita yms. takaisin.
Mistähän sitä alottais?!
Ja kun tämä raskaus on mulla jotenkin fyysisesti nyt raskasta, niin tuntuu että yhden pienen homman jaksaa tehä ja sit jo on ihan puhki. Kävellessä alapäähän vihloo ihan koko ajan! Onkohan tääkin kaveri täällä perätilassa kun niin ottaa tuonne alas... Näiden lisäksi ois tietty kaikki ne muut kotihommat tehtävänä. Typy on vielä tämän viikon päiväkodissa, jonka jälkeen silläkin alkaa loma. Kai pitäisi yrittää nauttia tästä vapaa-ajasta vielä tämän viikon...
Mutta positiivisella mielellä oon vaikka vähän meinaa sitä paniikkia pukata.
Kahdeksan viikkoa!
maanantai 21. toukokuuta 2012
Kolmas kolmannes
Ihan jotenkin uskomatonta että nyt ollaan raskauden kolmannen kolmanneksen kynnyksellä. Tänään raskausviikkoja on kasassa 28+0. Mihin ihmeeseen tämä aika katoaa? Ihan pian meistä tulee nelihenkinen perhe, enkä jotenkin osaa yhtään kuvitella sitä mielessäni. :D
Selkä on just nyt aika hyvässä kuosissa, yritän miettiä mikä olisi paras lähestymistapa että se myös pysyisi hyvässä kuosissa... lepo vai jumppa? Nyt kun siihen ei kovasti enää satu, meinaan. Ehkä vähän molempia? Jospa ensi maanantaina pääsisin takaisin töihin... ainakin jos pari viikkoa jaksaisi siellä olla laittamassa pillit pussiin niin sanotusti. :)
Mä olen päässyt alkuun näiden vauvahankintojen kanssa. Ostin kaverilta tärisevän sitterin (Fisher Price) ja sellaisen söpön leikkimaton. Vaunut pitäisi vielä jostain hommata, enkä yhtään nyt tiedä että hommaisko yhdistelmät vai ihan rehelliset koppavaunut. Vai myydäänköhän missään enää koppavaunuja? Jos panostaisi kunnollisiin rattaisiin kun se vaunuvaihe on kuitenkin melko lyhyt... mutta ei me mitään kalliita haluta ostaa. Käytettynä jos löytäis jotkut hyvät... Eli jos jollain pyörii tarpeettomana nurkissa käytetyt yhdistelmärattaat niin pistäkää tarjousta sähköpostiin!
Olo on nyt siis melko hyvä. Kumpa tuo selkä nyt pysyisi kunnossa loppuajan! Soitin myös ajan terveyskeskuksen fysioterapiaan että saisin lainaan sellaisen SI-nivelen tukivyön, mikä oli tyttöä odottaessakin mulla lainassa. Se vois auttaa tähän selkään ainakin siten että se tukisi sitä hiukan. Närästys vaivaa aika ajoin ja tietenkin ne ihanat liitoskivut öisin. Mutta silti tämä raskaanaoleminen on niin ihmeellistä. Pieni MacGyver potkuttelee ahkeraan ja joskus melko tuntuvastikin. Yhtään ei tarvitse kuulostella tai tehdä liikelaskentaa, sillä tämä on hyvin aktiivinen tapaus. Voihan se olla, että kohta kun tila yksiössä alkaa vähenemään, muuttuu liikkeetkin erilaisiksi ja joudun kuulostelemaan niitä vielä. Tai sitten en.
Mutta minä olen niin nauttinut näistä muutamasta viikosta kotona sairauslomalla, vaikka kipeän selän vuoksi en ole voinut tehdä mitään. Se on kuitenkin ollut mukavaa olla rauhassa kotona. Olisi mukava palata töihin ja kaupungin vilinään kyllä vielä hetkeksi, jonka jälkeen voisi rauhoittua luvan kanssa sitten kotiin ja alkaa todella odottamaan vauvaa maailmaan. Pitäkää peukkuja että hyvä suunta selkäkivun suhteen jatkuu ja pääsen vielä viikon päästä hetkeksi töihin!
Selkä on just nyt aika hyvässä kuosissa, yritän miettiä mikä olisi paras lähestymistapa että se myös pysyisi hyvässä kuosissa... lepo vai jumppa? Nyt kun siihen ei kovasti enää satu, meinaan. Ehkä vähän molempia? Jospa ensi maanantaina pääsisin takaisin töihin... ainakin jos pari viikkoa jaksaisi siellä olla laittamassa pillit pussiin niin sanotusti. :)
Mä olen päässyt alkuun näiden vauvahankintojen kanssa. Ostin kaverilta tärisevän sitterin (Fisher Price) ja sellaisen söpön leikkimaton. Vaunut pitäisi vielä jostain hommata, enkä yhtään nyt tiedä että hommaisko yhdistelmät vai ihan rehelliset koppavaunut. Vai myydäänköhän missään enää koppavaunuja? Jos panostaisi kunnollisiin rattaisiin kun se vaunuvaihe on kuitenkin melko lyhyt... mutta ei me mitään kalliita haluta ostaa. Käytettynä jos löytäis jotkut hyvät... Eli jos jollain pyörii tarpeettomana nurkissa käytetyt yhdistelmärattaat niin pistäkää tarjousta sähköpostiin!
Olo on nyt siis melko hyvä. Kumpa tuo selkä nyt pysyisi kunnossa loppuajan! Soitin myös ajan terveyskeskuksen fysioterapiaan että saisin lainaan sellaisen SI-nivelen tukivyön, mikä oli tyttöä odottaessakin mulla lainassa. Se vois auttaa tähän selkään ainakin siten että se tukisi sitä hiukan. Närästys vaivaa aika ajoin ja tietenkin ne ihanat liitoskivut öisin. Mutta silti tämä raskaanaoleminen on niin ihmeellistä. Pieni MacGyver potkuttelee ahkeraan ja joskus melko tuntuvastikin. Yhtään ei tarvitse kuulostella tai tehdä liikelaskentaa, sillä tämä on hyvin aktiivinen tapaus. Voihan se olla, että kohta kun tila yksiössä alkaa vähenemään, muuttuu liikkeetkin erilaisiksi ja joudun kuulostelemaan niitä vielä. Tai sitten en.
Mutta minä olen niin nauttinut näistä muutamasta viikosta kotona sairauslomalla, vaikka kipeän selän vuoksi en ole voinut tehdä mitään. Se on kuitenkin ollut mukavaa olla rauhassa kotona. Olisi mukava palata töihin ja kaupungin vilinään kyllä vielä hetkeksi, jonka jälkeen voisi rauhoittua luvan kanssa sitten kotiin ja alkaa todella odottamaan vauvaa maailmaan. Pitäkää peukkuja että hyvä suunta selkäkivun suhteen jatkuu ja pääsen vielä viikon päästä hetkeksi töihin!
perjantai 27. huhtikuuta 2012
huoh
Perjantai! Tämä viikko on ollut tosi pitkä... aikaisia aamuheräämisiä, kaatosateessa rattaiden puskemista, ärsyttävää käyttäytymistä pomolta... huoh.
Mä olen jo niin valmis jäämään äitiyslomalle. Niinkun NYT. Valitettavasti vaan en saa pitää lomiani kuten haluaisin, vaan pomo määräsi ne pidettäväksi juuri ennen äitiyslomaa. No, en todellakaan aio kesäkuun puolen välin jälkeen enää tulla toimistolle, että siinähän sitten maksaa mulle saikkuajan lomapäivät. Kele. Menen tasan hakemaan saikkua tuossa kesäkuun puolenvälin tienoilla viimeistään ja en tule enää sen jälkeen tänne. Hah! Siitäs saa.
Rehellisesti sanottuna mä alan olemaan jo ihan puhki. Joinain aamuina olen niin väsynyt että tekee mieli vaan itkeä. Mutta ei auta, se on puettava itsensä ja lapsi ja lähdettävä työntämään rattaita kaatosateessa päiväkodille, että ehtii ajoissa töihin.
Mä jaksan vielä vähän. Mä melkein TOIVON että mun selkä napsahtais nyt huonoon kuosiin niin saisin jäädä saikulle ihan oikeesti. Kai mun pitää olla pää kainalossa ja vuoteenomana ennen kuin mun tyhmä työmoraali ja luonto antaa periksi hakea saikkua. Vaikka kai mä ihan hyvin voisin.
Onko uupumus ja väsymys tarpeeksi hyvä syy saikulle? Supisteleekin kyllä aina aika ajoin, selkä vähän kipeytyy päivän istumisesta... huoh. Jos nyt jaksais vielä vähän...
Nyt on onneksi tulossa kaunis viikonloppu ja vappu.
Ensi viikollakin on vaan muutama päivä töitä! Huoh.
Mä olen jo niin valmis jäämään äitiyslomalle. Niinkun NYT. Valitettavasti vaan en saa pitää lomiani kuten haluaisin, vaan pomo määräsi ne pidettäväksi juuri ennen äitiyslomaa. No, en todellakaan aio kesäkuun puolen välin jälkeen enää tulla toimistolle, että siinähän sitten maksaa mulle saikkuajan lomapäivät. Kele. Menen tasan hakemaan saikkua tuossa kesäkuun puolenvälin tienoilla viimeistään ja en tule enää sen jälkeen tänne. Hah! Siitäs saa.
Rehellisesti sanottuna mä alan olemaan jo ihan puhki. Joinain aamuina olen niin väsynyt että tekee mieli vaan itkeä. Mutta ei auta, se on puettava itsensä ja lapsi ja lähdettävä työntämään rattaita kaatosateessa päiväkodille, että ehtii ajoissa töihin.
Mä jaksan vielä vähän. Mä melkein TOIVON että mun selkä napsahtais nyt huonoon kuosiin niin saisin jäädä saikulle ihan oikeesti. Kai mun pitää olla pää kainalossa ja vuoteenomana ennen kuin mun tyhmä työmoraali ja luonto antaa periksi hakea saikkua. Vaikka kai mä ihan hyvin voisin.
Onko uupumus ja väsymys tarpeeksi hyvä syy saikulle? Supisteleekin kyllä aina aika ajoin, selkä vähän kipeytyy päivän istumisesta... huoh. Jos nyt jaksais vielä vähän...
Nyt on onneksi tulossa kaunis viikonloppu ja vappu.
Ensi viikollakin on vaan muutama päivä töitä! Huoh.
perjantai 24. helmikuuta 2012
huoh
Kylläpä voi ihmistä väsyttää. Onneksi nyt on perjantai!
Eilen olisi ollut jumppa, mutta päähän sattui, nivusiin sattui ja alapäähänkin vihloi ilkeästi joten päätin jättää väliin. Miten nämä liitoskivut alkavat jo nyt? Hmph.
Mutta huono olo on poistunut lähes kokonaan! Joskus jos ei ole syönyt kunnolla niin se saattaa yllättää, samoin joku tosi paha haju tekee myös sen. (vanha valkosipuli, hiki, tupakka, juopporenttu ect.)
Mutta uuvuttaa. Töissä ei ole stressaavaa ja työ on aika simppeliä toimistotyötä. Mutta se kaikki muu! Bussin odottaminen tuiskussa, lapsen hakeminen päiväkodista ja kiskominen pulkalla kotiin. (ne oli just sitten päättäneet hiekoittaa kävelytiet! eihän siellä sohjossa voi mitään rattaitakaan työntää... kele) Sitten lapselle ruokaa laittamaan ja kun olis lopulta aikaa leikkiä lapsen kanssa hetken aikaa niin ei vaan jaksa.
Mä tarviin lomaa.
Kunhan mun työssäoloehto tai mikäsenyton tulee täyteen ja oon oikeutettu palkalliseen saikkuun, käyn pyytämässä muutaman päivän työterveydestä. Pakko muutama päivä saada huilata. Olen kai siis jokaisen työnantajan painajainen. huoh.
Eilen olisi ollut jumppa, mutta päähän sattui, nivusiin sattui ja alapäähänkin vihloi ilkeästi joten päätin jättää väliin. Miten nämä liitoskivut alkavat jo nyt? Hmph.
Mutta huono olo on poistunut lähes kokonaan! Joskus jos ei ole syönyt kunnolla niin se saattaa yllättää, samoin joku tosi paha haju tekee myös sen. (vanha valkosipuli, hiki, tupakka, juopporenttu ect.)
Mutta uuvuttaa. Töissä ei ole stressaavaa ja työ on aika simppeliä toimistotyötä. Mutta se kaikki muu! Bussin odottaminen tuiskussa, lapsen hakeminen päiväkodista ja kiskominen pulkalla kotiin. (ne oli just sitten päättäneet hiekoittaa kävelytiet! eihän siellä sohjossa voi mitään rattaitakaan työntää... kele) Sitten lapselle ruokaa laittamaan ja kun olis lopulta aikaa leikkiä lapsen kanssa hetken aikaa niin ei vaan jaksa.
Mä tarviin lomaa.
Kunhan mun työssäoloehto tai mikäsenyton tulee täyteen ja oon oikeutettu palkalliseen saikkuun, käyn pyytämässä muutaman päivän työterveydestä. Pakko muutama päivä saada huilata. Olen kai siis jokaisen työnantajan painajainen. huoh.
torstai 9. helmikuuta 2012
kiloja ja iloja
Jestas mikä ruokahalu mulla on.
Mä syön.
Koko ajan.
Päivän ruokailut menee jotakuinkin näin:
klo 6.15 pika-aamupala, eli yksi jukurtti ja lasi mehua. Tai vähän mysliä.
klo 8.30 teetä ja hapankorppua tai vastaavaa
klo 11.00 lounas
klo 13.30 välipala (kahvia, leipää, pullaa, hapankorppua tjsp)
klo 17.00 ruoka
klo 19.00 jukurtti tai vastaava
klo 21.00 leipää tai kuten eilen MAKAROONIA.
Ja silti ehtii tulla huono olo. Mä en käsitä, se huono olo meni pois jo mutta se tuli nyt takaisin!
Ei auta kun syödä vaan, sillä ruualla se paha olo pysyy poissa.
Maha tuntuu jo kasvaneen, mutta taitaa olla vaan läskiä näiden ruokamäärien perusteella...
Ja väsyttääkin. Heräsin viime yönä klo 4.30 käymään pissalla, enkä sen jälkeen nukkunut yhtään. Kello soi klo 6.00.
Mä oon NIIN väsynyt. Ja tänään ois jumppapäiväkin.
Että sellainen valitusvirsi.
Mut muuten kaikki ok.
rv 13+3
Mä syön.
Koko ajan.
Päivän ruokailut menee jotakuinkin näin:
klo 6.15 pika-aamupala, eli yksi jukurtti ja lasi mehua. Tai vähän mysliä.
klo 8.30 teetä ja hapankorppua tai vastaavaa
klo 11.00 lounas
klo 13.30 välipala (kahvia, leipää, pullaa, hapankorppua tjsp)
klo 17.00 ruoka
klo 19.00 jukurtti tai vastaava
klo 21.00 leipää tai kuten eilen MAKAROONIA.
Ja silti ehtii tulla huono olo. Mä en käsitä, se huono olo meni pois jo mutta se tuli nyt takaisin!
Ei auta kun syödä vaan, sillä ruualla se paha olo pysyy poissa.
Maha tuntuu jo kasvaneen, mutta taitaa olla vaan läskiä näiden ruokamäärien perusteella...
Ja väsyttääkin. Heräsin viime yönä klo 4.30 käymään pissalla, enkä sen jälkeen nukkunut yhtään. Kello soi klo 6.00.
Mä oon NIIN väsynyt. Ja tänään ois jumppapäiväkin.
Että sellainen valitusvirsi.
Mut muuten kaikki ok.
rv 13+3
keskiviikko 21. joulukuuta 2011
nimi paperissa
Noniin, nyt on sitten nimi työsopparissa. Kävipä tämä kaikki nopeasti! Perjantaina haastattelukutsu, maanantaina haastattelu ja keskiviikkona nimi paperiin. :D
Jännittää tosiaan kovasti oma jaksaminen, mutta kuitenkin kevättä kohti mennään niin eiköhän se siitä suttaannu. Muistan edellisestä syksystä kun olin raskaana ja kuljetin lasta päiväkotiin ja kävin itse töissä... niin siis en muista. Muistan vaan että olin väsynyt. Infernaalisen väsynyt. Muistan, että oli pimeää ja että oli raskasta, mutta en juurikaan mitään muuta. Saapi nähdä katoaako minulta koko alkuvuosi tämän väsymyksen ja uuden työn ja kaiken muun siihen liittyvän alle...
Koitan kuitenkin ottaa kaiken positiivisella mielellä vastaan: ainakin uusi työpaikka estää pohtimasta raskautta 24/7, ainakin autottomuus tarkoittaa sitä, että tulee ainakin vähän liikuntaa joka päivä, ainakin taloustilanteemme kohenee niin, että saatan saada jopa rahaa säästöön nihkeämpiä tulevia kotikuukausia varten.
Jännittää myös, miten lapsi tottuu taas päiväkotiarkeen, mutta eiköhän se siitä. Onneksi miehellä on vuorotyö, niin ei Tipusen tarvitse olla megapitkiä päiviä hoidossa. Varmaan päivät tulee olemaan 7-15 ja 10-17. Vuorotyössä on tietenkin myös huonot puolensa, sillä iltavuoroviikkoina emme tule tapaamaan mieheni kanssa ollenkaan. Eli rankat ajat edessäpäin, mutta kyllä tämä työkokemus on kullan arvoinen minulle tulevaisuutta ajatellen. Ja myös kullan arvoinen äitiyspäivärahan suuruuden suhteen. ;)
Tällaisissa tunnelmissa tänään! Ainiin, onko joku joulukin tässä jossain.... no kuusi kimmeltää jo olohuoneessa. :) Voin sanoa että nyt on aika hyvä mieli. Joko nyt meidän onnemme kääntyisi? Joko nyt alkaa asiat luistamaan? Uusi vuosi alkaa hyvissä merkeissä...
Jännittää tosiaan kovasti oma jaksaminen, mutta kuitenkin kevättä kohti mennään niin eiköhän se siitä suttaannu. Muistan edellisestä syksystä kun olin raskaana ja kuljetin lasta päiväkotiin ja kävin itse töissä... niin siis en muista. Muistan vaan että olin väsynyt. Infernaalisen väsynyt. Muistan, että oli pimeää ja että oli raskasta, mutta en juurikaan mitään muuta. Saapi nähdä katoaako minulta koko alkuvuosi tämän väsymyksen ja uuden työn ja kaiken muun siihen liittyvän alle...
Koitan kuitenkin ottaa kaiken positiivisella mielellä vastaan: ainakin uusi työpaikka estää pohtimasta raskautta 24/7, ainakin autottomuus tarkoittaa sitä, että tulee ainakin vähän liikuntaa joka päivä, ainakin taloustilanteemme kohenee niin, että saatan saada jopa rahaa säästöön nihkeämpiä tulevia kotikuukausia varten.
Jännittää myös, miten lapsi tottuu taas päiväkotiarkeen, mutta eiköhän se siitä. Onneksi miehellä on vuorotyö, niin ei Tipusen tarvitse olla megapitkiä päiviä hoidossa. Varmaan päivät tulee olemaan 7-15 ja 10-17. Vuorotyössä on tietenkin myös huonot puolensa, sillä iltavuoroviikkoina emme tule tapaamaan mieheni kanssa ollenkaan. Eli rankat ajat edessäpäin, mutta kyllä tämä työkokemus on kullan arvoinen minulle tulevaisuutta ajatellen. Ja myös kullan arvoinen äitiyspäivärahan suuruuden suhteen. ;)
Tällaisissa tunnelmissa tänään! Ainiin, onko joku joulukin tässä jossain.... no kuusi kimmeltää jo olohuoneessa. :) Voin sanoa että nyt on aika hyvä mieli. Joko nyt meidän onnemme kääntyisi? Joko nyt alkaa asiat luistamaan? Uusi vuosi alkaa hyvissä merkeissä...
tiistai 29. marraskuuta 2011
Hiljaiseloa ja joulujuttuja
Haloo haloo, täällä ollaan. Elämä kulkee jotenkin omia uomiaan, vähän laiskanpuoleisesti. Mitään uutta tänne ei kuulu, ei töitä (muutama haku menossa joista saattaa jotain poikia) eikä raskautta. Ei oikein ole ollut mitään kirjoitettavaakaan.
Nyt alan laittamaan kotiin joulua pikkuhiljaa; valoja, kynttilöitä ja tunnelmaa. Lapsi on jo sen ikäinen, että osallistuu mielellään kaikkeen askartelupuuhaan, joten kodin joulusisustus ei varmaan tule näyttämään ihan samalta kuin sisustuslehdissä. Pitäähän lapsenkin kädenjälki näkyä kotona.
Joulukortit ja häiden kiitoskortit pitää saada valmiiksi ja muutaman viikon sisään postiin myös. Meillä menee tänä vuonna kaksi kärpästä yhdellä iskulla - eli joulukortit ja kiitoskortit samoissa kuorissa. (Onkohan niissä joulumerkeissä joku painoraja?)
Sitten pitää suunnitella mitä annetaan päiväkodin tädeille joulumuistamiseksi, suunittelin itse koristeltua paperitötteröä, jossa olisi sitten vaikka itsetehtyjä namusia... jos on hyviä vinkkejä että minkälaisia namusia voisi tehdä niin laittakaa kommenttiboksiin viestiä! Myös tanhuryhmän opeille pitää jotain kivaa keksiä, ehkä saman voisi tehdä kaikille...
Joululahjoja ei ole vielä hankittu yhtään, mutta mielessä on jo että mitä hankitaan. Ainakin suurimmalle osalle. Sitten ne pitää enää hakea ja paketoida. Se onkin ihanaa puuhaa - kun lapsi on nukkumassa niin illan hämyssä ja kynttilän valossa kääriä lahjoja paketteihin.
Sitten voitaisiin typyn kanssa tehdä piparitalo jonka ipana saisi koristella ihan itse, äiti avustaisi vain teknisesti ja lapsi pääsisi käyttämään luovuuttaan. Joulukuu on pimeä ja nähtävästi märkä, onneksi siis on kaikkea puuhaa jota voidaan tytön kanssa touhuilla ettei elo käy tylsäksi. (En nimittäin todellakaan saa mitään intoa lähteä ulos pimeällä ja sateisella kelillä vain siksi kun lapsen kanssa pitää mennä ulos... onneksi päiväkodissa ulkoillaan säännöllisesti.) Kyllä me jonkun verran ulkoillaankin. Mut aina ei vaan huvita.
Vuosi alkaa lähenemään loppuaan. Vielä pitää jaksaa tsempata jonkun aikaa. Odotan, että uusi vuosi toisi tullessaan jotain uutta myös minun ja meidän elämäämme. Toivottavasti lapsen, mutta myös toivottavasti jotain muuta uutta. Kaipaan niin uutta suuntaa elämälleni... sen löytäminen vaan ei ole helppoa.
Kuulumisiin - lupaan aktivoitua taas täällä blogissakin!
Nyt alan laittamaan kotiin joulua pikkuhiljaa; valoja, kynttilöitä ja tunnelmaa. Lapsi on jo sen ikäinen, että osallistuu mielellään kaikkeen askartelupuuhaan, joten kodin joulusisustus ei varmaan tule näyttämään ihan samalta kuin sisustuslehdissä. Pitäähän lapsenkin kädenjälki näkyä kotona.
Joulukortit ja häiden kiitoskortit pitää saada valmiiksi ja muutaman viikon sisään postiin myös. Meillä menee tänä vuonna kaksi kärpästä yhdellä iskulla - eli joulukortit ja kiitoskortit samoissa kuorissa. (Onkohan niissä joulumerkeissä joku painoraja?)
Sitten pitää suunnitella mitä annetaan päiväkodin tädeille joulumuistamiseksi, suunittelin itse koristeltua paperitötteröä, jossa olisi sitten vaikka itsetehtyjä namusia... jos on hyviä vinkkejä että minkälaisia namusia voisi tehdä niin laittakaa kommenttiboksiin viestiä! Myös tanhuryhmän opeille pitää jotain kivaa keksiä, ehkä saman voisi tehdä kaikille...
Joululahjoja ei ole vielä hankittu yhtään, mutta mielessä on jo että mitä hankitaan. Ainakin suurimmalle osalle. Sitten ne pitää enää hakea ja paketoida. Se onkin ihanaa puuhaa - kun lapsi on nukkumassa niin illan hämyssä ja kynttilän valossa kääriä lahjoja paketteihin.
Sitten voitaisiin typyn kanssa tehdä piparitalo jonka ipana saisi koristella ihan itse, äiti avustaisi vain teknisesti ja lapsi pääsisi käyttämään luovuuttaan. Joulukuu on pimeä ja nähtävästi märkä, onneksi siis on kaikkea puuhaa jota voidaan tytön kanssa touhuilla ettei elo käy tylsäksi. (En nimittäin todellakaan saa mitään intoa lähteä ulos pimeällä ja sateisella kelillä vain siksi kun lapsen kanssa pitää mennä ulos... onneksi päiväkodissa ulkoillaan säännöllisesti.) Kyllä me jonkun verran ulkoillaankin. Mut aina ei vaan huvita.
Vuosi alkaa lähenemään loppuaan. Vielä pitää jaksaa tsempata jonkun aikaa. Odotan, että uusi vuosi toisi tullessaan jotain uutta myös minun ja meidän elämäämme. Toivottavasti lapsen, mutta myös toivottavasti jotain muuta uutta. Kaipaan niin uutta suuntaa elämälleni... sen löytäminen vaan ei ole helppoa.
Kuulumisiin - lupaan aktivoitua taas täällä blogissakin!
keskiviikko 20. huhtikuuta 2011
liikaa huonoja päiviä
Jostain syystä olen tosi usein kiukkuinen tai kärttyinen. Tuntuu, että kaikessa on jotain pielessä ja kiukuttelen herkästi puolisolle. Ja jos päätän olla hiljaa koska muuten menee mäkätyksen tai kiukuttelun puolelle, ihmettelee puoliso mikä on kun mökötät. No eikö saa olla huonoja päiviä? Eikö saa mököttää? Sitä on ollut nyt kyllä tosi paljon, sitä mökötystä ja hiljaisuutta. Tunnustan.
Uskon, että se johtuu tästä kaikesta mitä on tapahtunut. Ja siitä, kun elämälläni ei tunnu olevan mitään suuntaa. En osaa olla. Työ tuntuu merkityksettömältä ja se ei kiinnosta lainkaan, loman jälkeen sitä on jäljellä enää 5 viikkoa ja siinä se. Mitään uutta töissä ei ehdi tai voi aloittaa, täytyy vaan lopetella hommat siellä. Tulevaisuus on kuin valtava aavikko, missä ei ole mitään merkkiä siitä, mihin pitäisi mennä.
Koitan kovasti nyt tsempata ja olla enemmän läsnä henkisesti. Olen välillä hiukan poissaoleva ja eniten tuo puolisoni saa siitä kärsiä. Ja tuolla puolisollani on tapana keksiä aina kaikkia uusia innostuksen kohteita. Milloin se on uistinten väsäämistä, milloin kirjojen sitomista, milloin yrttien keräämistä ja nyt uusimpana tuli Superfood -innostus. Ja jos en jaksa lähteä innolla mukaan joka kerta, hän ottaa sen itseensä. *huokaus*
Ja kun hän kohtaa minulta poissaolevaa habitusta, mäkätystä kotitöistä ja passiivisuutta näihin hänen innostuksen kohteisiinsa, vaikutan varmasti melko tylyltä. Olen tämän huomannut ja nyt tiedostan sen, joten pystyn ehkä nyt korjaamaan käytöstäni hiukan. Ehkä voisin koittaa olla enemmän innoissani hänen ideoistaan ja ajatuksistaan. Sysätä omat ahdistukset syrjään aina välillä.
Kylsesiit. Kun vaan tapahtuis tässä elämässä nyt jotain... kivaa. Jotain onnekasta ja iloa tuottavaa. Olisin oikeesti sellaisen tarpeessa. Jotain positiivista tänne nyt, jookos?
Uskon, että se johtuu tästä kaikesta mitä on tapahtunut. Ja siitä, kun elämälläni ei tunnu olevan mitään suuntaa. En osaa olla. Työ tuntuu merkityksettömältä ja se ei kiinnosta lainkaan, loman jälkeen sitä on jäljellä enää 5 viikkoa ja siinä se. Mitään uutta töissä ei ehdi tai voi aloittaa, täytyy vaan lopetella hommat siellä. Tulevaisuus on kuin valtava aavikko, missä ei ole mitään merkkiä siitä, mihin pitäisi mennä.
Koitan kovasti nyt tsempata ja olla enemmän läsnä henkisesti. Olen välillä hiukan poissaoleva ja eniten tuo puolisoni saa siitä kärsiä. Ja tuolla puolisollani on tapana keksiä aina kaikkia uusia innostuksen kohteita. Milloin se on uistinten väsäämistä, milloin kirjojen sitomista, milloin yrttien keräämistä ja nyt uusimpana tuli Superfood -innostus. Ja jos en jaksa lähteä innolla mukaan joka kerta, hän ottaa sen itseensä. *huokaus*
Ja kun hän kohtaa minulta poissaolevaa habitusta, mäkätystä kotitöistä ja passiivisuutta näihin hänen innostuksen kohteisiinsa, vaikutan varmasti melko tylyltä. Olen tämän huomannut ja nyt tiedostan sen, joten pystyn ehkä nyt korjaamaan käytöstäni hiukan. Ehkä voisin koittaa olla enemmän innoissani hänen ideoistaan ja ajatuksistaan. Sysätä omat ahdistukset syrjään aina välillä.
Kylsesiit. Kun vaan tapahtuis tässä elämässä nyt jotain... kivaa. Jotain onnekasta ja iloa tuottavaa. Olisin oikeesti sellaisen tarpeessa. Jotain positiivista tänne nyt, jookos?
tiistai 19. huhtikuuta 2011
kutsumaton vieras
Ei, en ole raskaana. Niin sitä vaan se oma pää ja keho käy kaksintaistelua olemattomista oireista, jomotuksista ja nipistelyistä. Täti kurvasi paikalle punaisella ferrarillaan kaksi päivää etuajassa, mokoma. Minä en sitä tänne kutsunut ja nyt se on jo muutaman päivän majaillut täällä meidän nurkissamme. Toivottavasti se pakkaisi pian laukkunsa ja lähtisi vauhdilla muualle. Ja en mielelläni ottaisi tätä tätiä enää meille kyläilemään, ehkä vasta joskus reilun vuoden päästä seuraavan kerran.
Tunnustan, että aloin taas hötkyilemään. Häsläsin, hössötin ja olin suuna päänä ihan varma että olen raskaana. Jepjep. Koitan nyt ottaa jatkossa vähän rauhallisemmin, en halua löytää itseäni siitä maanisesta yrittämisestä tulla raskaaksi kuten viime kerralla. Se on kovin kuluttavaa, ja minulla on kuitenkin perhe joka kaipaa täyden huomioni. Yritän siis nauttia siitä että en ole raskaana. Koitan nautiskella keväästä, liikunnasta, ehkä ystävistä kera punaviinin ja ihanista valostuvista illoista. Pian on Tipusen 2-vuotissyntymäpäivät, ja niiden järjestelyyn saankin sitten suunnata energiani seuraavaksi.
Perinnöllisyyspolilta ei ole kuulunut vielä mitään! Jokohan kohta voisin soitella sinne perään. Olisi nyt kiva jo saada tietää missä mennään ja saada joku päätös tälle asialle. En voi laittaa pistettä ennen kuin tiedän.
Nyt olen lomalla tämän viikon, Tipunen päiväkodissa ja aion tänään pestä ikkunoita, lapioida lunta ja jos aikaa ja energiaa vielä jää: ommella hiukan. (Sain vihdoin, puolen vuoden tauon jälkeen, ompelukoneeni kuntoon ostamalla yhden pienen pienen ruuvin.)
Tunnustan, että aloin taas hötkyilemään. Häsläsin, hössötin ja olin suuna päänä ihan varma että olen raskaana. Jepjep. Koitan nyt ottaa jatkossa vähän rauhallisemmin, en halua löytää itseäni siitä maanisesta yrittämisestä tulla raskaaksi kuten viime kerralla. Se on kovin kuluttavaa, ja minulla on kuitenkin perhe joka kaipaa täyden huomioni. Yritän siis nauttia siitä että en ole raskaana. Koitan nautiskella keväästä, liikunnasta, ehkä ystävistä kera punaviinin ja ihanista valostuvista illoista. Pian on Tipusen 2-vuotissyntymäpäivät, ja niiden järjestelyyn saankin sitten suunnata energiani seuraavaksi.
Perinnöllisyyspolilta ei ole kuulunut vielä mitään! Jokohan kohta voisin soitella sinne perään. Olisi nyt kiva jo saada tietää missä mennään ja saada joku päätös tälle asialle. En voi laittaa pistettä ennen kuin tiedän.
Nyt olen lomalla tämän viikon, Tipunen päiväkodissa ja aion tänään pestä ikkunoita, lapioida lunta ja jos aikaa ja energiaa vielä jää: ommella hiukan. (Sain vihdoin, puolen vuoden tauon jälkeen, ompelukoneeni kuntoon ostamalla yhden pienen pienen ruuvin.)
tiistai 12. huhtikuuta 2011
No taas se karkasi! Motivaatio nimittäin.
Onko se mikään ihme, että ei ole työmotivaatiota? Työsuhde loppuu seitsemän viikon päästä ja jatkoa ei ole tiedossa. Ei oikein jaksa kiinnostua enää näistä asioista, ei oikein huvittaisi olla täällä. Ahdistaa kaikki ihmiset jotka vatvovat samoja kuvioita kuin ennenkin.
Esimiehen pyynnöstä jouduin hajauttamaan vähäiset lomani, joten olen ensi viikon lomalla ja sitten muutamia päiviä ennen työsuhteen päättymistä. *huokaus* mitähän tekisin täällä siihen saakka?
Kesällä harjoitan sitten sitä niin trendikästä kotoilua. Aion olla ulkona, kuokkia kukkapenkkejä, harrastaa liikuntaa ja siivoilla ja somistella kotia. Ja tietenkin tehdä häitä. Siinä on minun kesäsuunnitelmani. Mitään lomaa tuolla miehenpuoliskolla ei ole, joten minnekään lomalle emme pääse. Tipu on hoidossa kesällä 14 pv. kuukaudessa, paitsi päivystysajan hän on kotona. Eli viisi viikkoa juhannuksesta heinäkuun loppuun.
Vähän häiritsee se, kun tulevaisuus on ihan auki. Jos olisi edes vauva tulossa, niin voisi olla kotona ja odottaa vauvan saapumista. Mutta nyt ei ole mitään tietoa siitä, missä olen ensi syksynä. Toivoisin saavani jotain töitä, että haaveemme omasta kodista voisi tulla joskus edes toteen. Ystävät ovat juuri tekemässä tarjousta omasta talosta, toiset ovat juuri saaneet remontoitua omansa ja muuttivat sinne… Mulla on hirmuinen talokuume mutta eihän me voida harkita mitään asuntolainaa jos mulla ei ole töitä.
Kaikki aikanaan, tiedän.
Mutta se on niin tyhmää.
Haluan haluan haluan haluan!
Vauvan.
Talon.
Töitä.
Kaikkea.
Plaah. Ei ole motivaatiota töissä. Taidan karata lounaalle ulos jonnekin.
Esimiehen pyynnöstä jouduin hajauttamaan vähäiset lomani, joten olen ensi viikon lomalla ja sitten muutamia päiviä ennen työsuhteen päättymistä. *huokaus* mitähän tekisin täällä siihen saakka?
Kesällä harjoitan sitten sitä niin trendikästä kotoilua. Aion olla ulkona, kuokkia kukkapenkkejä, harrastaa liikuntaa ja siivoilla ja somistella kotia. Ja tietenkin tehdä häitä. Siinä on minun kesäsuunnitelmani. Mitään lomaa tuolla miehenpuoliskolla ei ole, joten minnekään lomalle emme pääse. Tipu on hoidossa kesällä 14 pv. kuukaudessa, paitsi päivystysajan hän on kotona. Eli viisi viikkoa juhannuksesta heinäkuun loppuun.
Vähän häiritsee se, kun tulevaisuus on ihan auki. Jos olisi edes vauva tulossa, niin voisi olla kotona ja odottaa vauvan saapumista. Mutta nyt ei ole mitään tietoa siitä, missä olen ensi syksynä. Toivoisin saavani jotain töitä, että haaveemme omasta kodista voisi tulla joskus edes toteen. Ystävät ovat juuri tekemässä tarjousta omasta talosta, toiset ovat juuri saaneet remontoitua omansa ja muuttivat sinne… Mulla on hirmuinen talokuume mutta eihän me voida harkita mitään asuntolainaa jos mulla ei ole töitä.
Kaikki aikanaan, tiedän.
Mutta se on niin tyhmää.
Haluan haluan haluan haluan!
Vauvan.
Talon.
Töitä.
Kaikkea.
Plaah. Ei ole motivaatiota töissä. Taidan karata lounaalle ulos jonnekin.
torstai 31. maaliskuuta 2011
raskaana tai rantakunnossa
Olen kärsinyt viime aikoina vatsaoireista. Tuntuu, että vatsa on sekaisin ja vessassa pitää ravata jatkuvasti. Olenkin nyt alkanut pohtimaan, että missä vika. Ehkä menneet tapahtumat, stressi ja ahdistus vaikuttavat vatsaani. En ole aiemmin ollut vatsallani reagoiva, mutta voihan se olla että nyt on iskenyt joku ärtyvä suoli –oireilu. Jippii.
Joka tapauksessa olen nyt kokeilemassa sellaista vähäviljaista ruokavaliota. Jospa viljaton ruokavalio auttaisi vatsaani. Eikä ole yhtään pahitteeksi jättää leivän ja pastan pupeltamista vähemmälle noin painonkaan kannalta.
Nyt sitten onkin vähän vaikeaa kehitellä jotain nopeasti valmistuvaa arkiruokaa, joka maistuisi taaperollekin. Tipu Taaperoinen tarvitsee kyllä hiilareita, joten hänelle on helppo keittää makaronit tai riisit siinä ruuan lisäksi. On yllättävän vaikeaa keksiä aamupalaa kun ei voikkaan syödä leipää ja muroja. Nyt olen mennyt linjalla jukurttia/hedelmää, jukurttia/marjoja tai ei mitään aamupalaa. Perunaa en varmaan kuitenkaan jätä ruokavaliosta, vaikka noin muuten vähähiilarista diettiä ajattelinkin. Lähinnä tosiaan tuo vilja ja ylimääräiset sokerit pois.
Tällä viikolla mun omalla ruokalistalla on ollut mm. tonnikalasalaatti, kanasalaatti, kasvissosekeitto ja täytetyt kesäkurpitsat. Jos teillä on jotain kivoja ruokaohjeita, helppoja ja nopeita niin pistäkää ihmeessä kommenttiboksiin viestiä!
Toivon, että saan tästä vähän helpotusta vatsaoireisiini ja ehkä kilon, kaksi pois myös. Joko kesällä ollaan raskaana tai ainakin rantakunnossa. Heh. :)
Toivoisin löytäväni myös innostuksen liikkumiseen jälleen. Kun lumet sulaa niin on kivempi lähteä ulos lenkille, ehkä voisin lähteä kokeilemaan ihan juoksua, jota viime syksynä ennen raskautta aloittelinkin. Nyt vaan motivaatio kaikkeen tällaiseen on ollut hukassa. Jospa sitä kevään myötä saisi itsestään taas vähän enemmän irti, löytäisi taas innon parantaa elämänlaatuaan jollain konsteilla...
Joka tapauksessa olen nyt kokeilemassa sellaista vähäviljaista ruokavaliota. Jospa viljaton ruokavalio auttaisi vatsaani. Eikä ole yhtään pahitteeksi jättää leivän ja pastan pupeltamista vähemmälle noin painonkaan kannalta.
Nyt sitten onkin vähän vaikeaa kehitellä jotain nopeasti valmistuvaa arkiruokaa, joka maistuisi taaperollekin. Tipu Taaperoinen tarvitsee kyllä hiilareita, joten hänelle on helppo keittää makaronit tai riisit siinä ruuan lisäksi. On yllättävän vaikeaa keksiä aamupalaa kun ei voikkaan syödä leipää ja muroja. Nyt olen mennyt linjalla jukurttia/hedelmää, jukurttia/marjoja tai ei mitään aamupalaa. Perunaa en varmaan kuitenkaan jätä ruokavaliosta, vaikka noin muuten vähähiilarista diettiä ajattelinkin. Lähinnä tosiaan tuo vilja ja ylimääräiset sokerit pois.
Tällä viikolla mun omalla ruokalistalla on ollut mm. tonnikalasalaatti, kanasalaatti, kasvissosekeitto ja täytetyt kesäkurpitsat. Jos teillä on jotain kivoja ruokaohjeita, helppoja ja nopeita niin pistäkää ihmeessä kommenttiboksiin viestiä!
Toivon, että saan tästä vähän helpotusta vatsaoireisiini ja ehkä kilon, kaksi pois myös. Joko kesällä ollaan raskaana tai ainakin rantakunnossa. Heh. :)
Toivoisin löytäväni myös innostuksen liikkumiseen jälleen. Kun lumet sulaa niin on kivempi lähteä ulos lenkille, ehkä voisin lähteä kokeilemaan ihan juoksua, jota viime syksynä ennen raskautta aloittelinkin. Nyt vaan motivaatio kaikkeen tällaiseen on ollut hukassa. Jospa sitä kevään myötä saisi itsestään taas vähän enemmän irti, löytäisi taas innon parantaa elämänlaatuaan jollain konsteilla...
keskiviikko 30. maaliskuuta 2011
Tunteiden tunkio
Arki on startannut. Tavallaan on aika mukavaa olla töissä, minut on otettu hyvin vastaan ja on ihan kivaa päästä tekemään hommia. Vähäksi aikaa. Huomaan kuitenkin tuijottelevani tyhjyyteen ja ajatuksen seisovan... vähän nihkeältä alku tuntuu. Ehkä se siitä. Ainakin tiedän että pääsen pitkälle lomalle seitsemän viikon päästä. Toisaalta on ihan kivaa ajatella välillä muutakin vaikka suurta motivaatiota ei olekkaan.
Kävin jälkitarkastuksessa. Kaikki oli kunnossa, keho on palautunut raskaudesta hyvin ja yhdet kuukautisetkin on jo takanapäin. Mitään uutta tietoa vauvamme oireyhtymän suhteen ei saatu, ja perinnöllisyysneuvontaa joudutaan odottamaan vielä ties kuinka kauan. Olo ei keventynyt, ei tunnu siltä kuin viimeksi jälkitarkastuksen jälkeen. Silloin olo oli kevyt ja tuntui kuin iso taakka olisi nostettu harteilta. Nyt edelleen ahdistaa. Olen nähnyt raskaanaolevaa työtoveria ja raskaana olevaa ystävää, vähän mua ahdistaa nähdä ne isot mahat. Mulla olis nyt samanlainen...
Kävin katsomassa viime viikonloppuna tulevaa pientä kummipoikaani. Voi miten ihana se oli! Se tuoksui ihanalle ja iho oli pehmoinen, Haluan vauvan. Voinkin nyt ilmoittaa, että häiden ja elämänmenon ja surun lisäksi tästä blogista tulee lapsentekoblogi.
Luvassa siis kiertopäiviä, ovulaatioita, raskaustestejä, jännitystä ja pettymyksiä. Tämä blogihan on tunteideni tunkio ja kirousteni kaatopaikka! Varautukaa siis kohtaamaan manauksia kovalle kohtalolle ja toivottavasti myös ylistystä onnettarelle. Ja pelkoa persiissä varmastikin!
Kävin jälkitarkastuksessa. Kaikki oli kunnossa, keho on palautunut raskaudesta hyvin ja yhdet kuukautisetkin on jo takanapäin. Mitään uutta tietoa vauvamme oireyhtymän suhteen ei saatu, ja perinnöllisyysneuvontaa joudutaan odottamaan vielä ties kuinka kauan. Olo ei keventynyt, ei tunnu siltä kuin viimeksi jälkitarkastuksen jälkeen. Silloin olo oli kevyt ja tuntui kuin iso taakka olisi nostettu harteilta. Nyt edelleen ahdistaa. Olen nähnyt raskaanaolevaa työtoveria ja raskaana olevaa ystävää, vähän mua ahdistaa nähdä ne isot mahat. Mulla olis nyt samanlainen...
Kävin katsomassa viime viikonloppuna tulevaa pientä kummipoikaani. Voi miten ihana se oli! Se tuoksui ihanalle ja iho oli pehmoinen, Haluan vauvan. Voinkin nyt ilmoittaa, että häiden ja elämänmenon ja surun lisäksi tästä blogista tulee lapsentekoblogi.
Luvassa siis kiertopäiviä, ovulaatioita, raskaustestejä, jännitystä ja pettymyksiä. Tämä blogihan on tunteideni tunkio ja kirousteni kaatopaikka! Varautukaa siis kohtaamaan manauksia kovalle kohtalolle ja toivottavasti myös ylistystä onnettarelle. Ja pelkoa persiissä varmastikin!
sunnuntai 27. maaliskuuta 2011
paluu arkeen
Huomenna koittaa paluu arkeen. Töitä olisi jäljellä vielä joitain viikkoja, kunnes pidän kertyneet lomat ja sitten työsopimus loppuu, jatkoa samassa paikassa ei ole tiedossa. Pari kuukautta pitäisi jaksaa, jonka jälkeen alkaa sellainen pidemmän puoleinen kesäloma eli työttömyys. Ellei nyt satu löytymään jotain tässä ennen sitä, mitä kyllä suuresti epäilen. Kulttuurialan työt ovat niin kovin tiukassa.
Vähän tuntuu nihkeältä. Ei kiinnostaisi YHTÄÄN mennä töihin. Mutta voi olla että siellä on ihan mukavaakin kunhan pääsen taas vauhtiin. Mitään suurempia projekteja siellä en ehdi tekemään kun aikaa on vajaa kahdeksan viikkoa. Pelottaa työkaverien kohtaaminen, vaikka he ovatkin suurin osa todella mukavia ja ymmärtäväisiä.
Häiden juttuja pitäisi nyt oikeasti saada eteenpäin mutta ei meinaa innostaa. Ehkäpä töihin palaaminen saa taas innostumaan niistäkin... Eli innostusta ja motivaatiota odotellessa... Onneksi sentään on valoisaa ja tietkin kohta sulavat.
Paluu arkeen vaikuttaa myös päivitystahtiin, joten katsotaan miten usein se onnistuu ensi viikolla.
... Confusion never stops
Closing walls and ticking clocks
Gonna, come back and take you home
I could not stop that you now know...
Näissä fiiliksissä uuteen viikkoon!
Vähän tuntuu nihkeältä. Ei kiinnostaisi YHTÄÄN mennä töihin. Mutta voi olla että siellä on ihan mukavaakin kunhan pääsen taas vauhtiin. Mitään suurempia projekteja siellä en ehdi tekemään kun aikaa on vajaa kahdeksan viikkoa. Pelottaa työkaverien kohtaaminen, vaikka he ovatkin suurin osa todella mukavia ja ymmärtäväisiä.
Häiden juttuja pitäisi nyt oikeasti saada eteenpäin mutta ei meinaa innostaa. Ehkäpä töihin palaaminen saa taas innostumaan niistäkin... Eli innostusta ja motivaatiota odotellessa... Onneksi sentään on valoisaa ja tietkin kohta sulavat.
Paluu arkeen vaikuttaa myös päivitystahtiin, joten katsotaan miten usein se onnistuu ensi viikolla.
... Confusion never stops
Closing walls and ticking clocks
Gonna, come back and take you home
I could not stop that you now know...
Näissä fiiliksissä uuteen viikkoon!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)