Uuden vuoden alussa

Mitä tämä vuosi tuo tullessaan? Työpaikan minulle, kaiketi. Tai oikeastaan pakosti. Mutta onko pakko poistua tästä kotikolosta todelliseen maailmaan? Entä jos en tahdo?

Päiväkoti, kiireiset aamut, työmatkat, vanhempia ikävöivät lapset, lapsia ikävöivä äiti, liian lyhyet illat kun lasten kanssa ei ehdi tehdä mitään.... kiire, väsymys. Miksi työelämään siirtyminen tuo mulle negatiivisia mielikuvia ensin? Toki ajatus lounaasta kaupungilla ja siitä ,että saisi tehdä jotain missä olisi hyvä, kutkuttelee mieltä kun tuolla hiekkalaatikon reunalla ei paljon itseä kehitetä...

Mutta työelämään ois pakko palata. Vaikka kun tuo pikkuinen apinamarakatti kiipeää syliin ja kietoo kätensä kaulan ympärille, tulee sellainen olo, että haluaisin sen hetken jatkuvan ikuisesti. Että se mun pieni poika olis vaan aina siinä sylissä pienenä ja suloisena. huoh.

Ja onko tämä niiden kahden menetetyn lapsen syytä, että en tunne perheen olevan vielä lukumäärältään valmis? Tuleeko mun perheestä AINA puuttumaan joku? Nimittäin tuttavapiirissä on taas tullut raskausuutisia ja tämä naisena olemisen kirous- kun kuulee että joku odottaa vauvaa niin tulee heti sellainen olo että minäkin haluan. Raskauden ja vauvan. Vielä kerran haluan. Ne ensimmäiset hetket sairaalassa. sen pienen kippuravarpaan kainaloon.... Ja kuinka hullua olis kuvitella, että meille muka vielä suotaisiin terve lapsi? Oisko mulla muka lupa pyytää sellaista enää? Mut aina välillä iskee se vauvakuume. Etenkin kun joku tuttava raskautuu!

No, sydän sanoo toista ja järki toista. Pitää vaan muistuttaa itselleen että mistä siinä meidän kohdalla on oikeasti kyse. Ja pitää muistuttaa myös itseään niistä unettomista öistä ja siitä väsymyksestä.... raskausajan kivuista ja säryistä. synnytyksestä. Ehkä shokkiterapia auttais...

Nyt olis oikeasti mun aika siirtyä työelämään. Mutta mihin? Ei mitään hajua...Suunta on hukassa eikä mitään ole tiedossa. En tiedä yhtään mitä haluaisin tehdä ja mitä voisin tehdä. Toivon saavani apuja eräältä life coachilta asian selkeyttämiseen. Ehkä se tänä vuonna löytyy, se seuraava mikä haluan olla isona.

Tämä blogin tulevaisuus myös on hämärä. Mitähän tälle tekis?

Lintuset

Ensimmäinen tatuointini. Yksi lintu jokaiselle lapselle. 

Kuume iski heti - haluan lisää!  (Ai miten niin kolmenkympin kriisi lähenee)

Siniset kynnet ovat peruja tiistain PiNKin konsertista! Pitihän mun lakata rokkikynnet rokkikeikalle! Mutta vihdoin peilistä mua alkaa katsomaan sen näköinen nainen, jonka tunnistan! Päätin olla punapää ainakin tämän kesän, tuossa kuvassa se ei näytä niin punaiselta kuin oikeasti on. Ulkona luonnonvalossa se suorastaan säkenöi kirkkaan punaisena! Ah!

Olen myös tammikuun jälkeen saanut neljä kiloa pois ja vyötäröltä yli 10 cm! Kiitos kuntosalin ja pilateksen sekä ruokavaliomuutoksen. Vielä mahalöllö tuossa löllöttää mut ehkä se siitä pikkuhiljaa katoaa. Bikinikuntoon en täksi kesäksi pääse mutta tavoitteena on ensi kesänä olla taas siinä kunnossa että kehtaan olla biksuissa rannalla! :D Nyt siis paino on suurin piirtein sama kuin ennen raskautta. Siitä toiveena ois vielä pudottaa muutama kilo ja kiinteyttää vielä yltympäriinsä.

Kohta se kuuluisa 30 on täällä mut mä oon valmis! Bring it on!

noin 10 jäljellä

Viimeinen työpäivä (toivottavasti lääkäri on samaa mieltä),
kymmenen viikkoa laskettuun (tai vähän vähemmän tai ehkä enemmän),
aika päästä tekemään listoja (pitäiskö vauvalle jotain hankkia?)
aika päästä miettimään makuuhuoneen järjestystä (mahtuuko se sänky sinne?)
aika antaa huomiota esikoiselle ("Äiti, äiti! Joko se pikkuveli  huomenna syntyy?")
aika kastella tomaatintaimia takapihalla (meillä on oma pieni kasvihuone!)

Nyt on aika siirtyä taas eteenpäin.
Kotiinpäin.

aurinko

Tämä Reino & the Rhinosin kappale kertoo oloistani tällä hetkellä. Kuunelkaa. Aistikaa kevät ja aurinko. Odotan sitä kun voin astella keväiselle kadulle ja hengittää syvään ihanaa keväistä ilmaa.