Näytetään tekstit, joissa on tunniste neuvola. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste neuvola. Näytä kaikki tekstit
maanantai 11. helmikuuta 2013
Venytä venytä!
Pikku O kävi 6kk neuvolassa:
Ei pitäisi huolehtia, sanoi terkka. Mutta tottakai mä huolehdin. Milläs mä nyt tuota venyttäisin?!
maanantai 10. syyskuuta 2012
kuulumisia!
Me ollaan ihan elossa! On vaan melko kiireistä elämä kahden lapsen kanssa, varsinkin kun toinen niistä on melko vaativainen tapaus.
Käytiin taas neuvolassa Pikkuveljen kanssa. Nyt 1kk neuvolassa.
Hienosti kasvaa poika rintamaidolla, korviketta me annetaan ehkä kerran päivässä iltaisin kun sillä on kova itku päällä ja kun mulla palaa käpy. :D
1kk mittoja
Paino 4900 g
Pituus 54,5 cm
Myssy 38 cm
Pikkuveli itkee aika paljon. Tosi paljon. Neuvolan terkka sanoi että "no koliikiltahan se vähän kuulostaa" mutta mä en niin herkästi laittais sitä leimaa .Syitähän itkuun voi olla moniakin.
Sen iho on ollut tosi huonona, käytiin ihan lastenlääkärillä näyttämässä sitä viime perjantaina. Se oli tosi, TOSI kuiva ja näppyläinen, suorastaan sellainen kova kuori oli sen kasvoissa. :( Lääkäri käski laittamaan kortisoonirasvaa ja ceridalin lipolania, ja ollaankin saatu iho paremman näköiseksi. Sitä punaista näppylää on myös tullut niskaan, kaulaan selkään ja käsivarsiin... Lääkäri sanoi että jos se leviää kasvoista muuallekin, kyseessä on todennäköisesti atooppinen iho tai/ ja allergia. Huoh.
No, me rasvaillaan ja seuraillaan kaksi viikkoa. Jos iho ei parane siinä ajassa niin soitellaan lääkärille uudestaan ja katsotaan että mihin suuntaan lähdetään. Mennäänkö allergologille vai ihotautilääkärille.
Se kuiva ihokin saattaa vaivata ja itkettää. Tai sitten ne on niitä "normaaleja" ilmavaivoja mitä vauvalla on. Tai, voihan se olla koliikkiakin. Mutta pikkuveli ei viihdy missään muualla oikein kuin sylissä ja siinäkin itkeskelee paljon. Harvassa on ne hetket kun vauva olisi ihan vain tyytyväisenä hereillä ja seurustelisi...
Mutta oli koliikkia tai ei, niin se kestää aikansa ja loppuu ajallaan. Tiedän, että tämä on vain väliaikaista niin jaksan kyllä kanniskella pientä ja kuunnella itkuja. Melkein aina. Sitä mä en meinaa jaksaa kun se ei käy nukkumaan! Typyhän nukahti aina itsekseen sänkyyn, tää ei ainakaan vielä osaa sitä. Mut vielä mä sen koulin siihen...
Muutenhan pikkuveli on ihana mussukkainen. Söpö kuin mikä ja ollaan me jo saatu ensimmäiset hymytkin! Päivää ennen 1kk päivää veli hymyili ensimmäisen kerran mulle kun lepertelin sille. Sen jälkeen hymyjä onkin sadellut päivittäin! Mun ihana vauveli... <3
Käytiin taas neuvolassa Pikkuveljen kanssa. Nyt 1kk neuvolassa.
Hienosti kasvaa poika rintamaidolla, korviketta me annetaan ehkä kerran päivässä iltaisin kun sillä on kova itku päällä ja kun mulla palaa käpy. :D
1kk mittoja
Paino 4900 g
Pituus 54,5 cm
Myssy 38 cm
Pikkuveli itkee aika paljon. Tosi paljon. Neuvolan terkka sanoi että "no koliikiltahan se vähän kuulostaa" mutta mä en niin herkästi laittais sitä leimaa .Syitähän itkuun voi olla moniakin.
Sen iho on ollut tosi huonona, käytiin ihan lastenlääkärillä näyttämässä sitä viime perjantaina. Se oli tosi, TOSI kuiva ja näppyläinen, suorastaan sellainen kova kuori oli sen kasvoissa. :( Lääkäri käski laittamaan kortisoonirasvaa ja ceridalin lipolania, ja ollaankin saatu iho paremman näköiseksi. Sitä punaista näppylää on myös tullut niskaan, kaulaan selkään ja käsivarsiin... Lääkäri sanoi että jos se leviää kasvoista muuallekin, kyseessä on todennäköisesti atooppinen iho tai/ ja allergia. Huoh.
No, me rasvaillaan ja seuraillaan kaksi viikkoa. Jos iho ei parane siinä ajassa niin soitellaan lääkärille uudestaan ja katsotaan että mihin suuntaan lähdetään. Mennäänkö allergologille vai ihotautilääkärille.
Se kuiva ihokin saattaa vaivata ja itkettää. Tai sitten ne on niitä "normaaleja" ilmavaivoja mitä vauvalla on. Tai, voihan se olla koliikkiakin. Mutta pikkuveli ei viihdy missään muualla oikein kuin sylissä ja siinäkin itkeskelee paljon. Harvassa on ne hetket kun vauva olisi ihan vain tyytyväisenä hereillä ja seurustelisi...
Mutta oli koliikkia tai ei, niin se kestää aikansa ja loppuu ajallaan. Tiedän, että tämä on vain väliaikaista niin jaksan kyllä kanniskella pientä ja kuunnella itkuja. Melkein aina. Sitä mä en meinaa jaksaa kun se ei käy nukkumaan! Typyhän nukahti aina itsekseen sänkyyn, tää ei ainakaan vielä osaa sitä. Mut vielä mä sen koulin siihen...
Muutenhan pikkuveli on ihana mussukkainen. Söpö kuin mikä ja ollaan me jo saatu ensimmäiset hymytkin! Päivää ennen 1kk päivää veli hymyili ensimmäisen kerran mulle kun lepertelin sille. Sen jälkeen hymyjä onkin sadellut päivittäin! Mun ihana vauveli... <3
maanantai 30. heinäkuuta 2012
maanantai 23. heinäkuuta 2012
lauantai 2. kesäkuuta 2012
Ajatuksia tulevasta ja kipuja
Jännittää tuleva. Ei niinkään synnytys vaan se vauva-arki. Mitenhän sitä pärjää? Mitenhän sen imetyksen kanssa tulee sujumaan? Osaanko ottaa lunkisti vai tuleeko siitä taas sellainen stressin ja paskaäiti-fiiliksen lähde? Ei kyllä tarttis tulla... kovasti puhutaan siitä, että rintamaidolla kasvaa terveitä lapsia. No, meidän tyttö sai just hikeen kolme kuukautta tissimaitoa ja on ihan tosi terveenä ollut. Viime talvena vissiin kaks flunssaa ja vesirokko. Ei mitään muuta. Ei korvatulehduksia, ei allergoita, ei astmaa, ei tautikierteitä. Kun taas olen huomannut, että monella pitkään imetetyllä lapsella taas on joka hemmetin korvatulehduskierre ja vaikka mitä. Että kuinkahan suuri todenperäisyys sillä on, että väitetään rintamaidon vaikuttavan lasten terveyteen... no, meillä ainakin on terve tyttö vaikka imetys ei ollutkaan kovin onnistunut. Ja älykäs ja kaikkea. Eli sen puoleen ei tarvitsisi sitä stressata. Mutta kuitenkin se on mielessä kun se oli silloin NIIN iso asia meillä. Huoh. Ja sehän selviää vasta sitten kun lapsi on maailmassa!
Njoo... selkäkivut on kadonneet mutta tilalla on JÄRKYTTÄVÄT liitoskivut. Se voi olla että ensi viikolla lähtee soittoa työterveyteen ja mä sanon että tästä ei vaan tuu mitään. Viime viikolla kun työnsin tyttöä rattailla päiväkodista kotiin iltapäivällä meinasin oikeasti vain itkeä. Sattui niin paljon! Ja oli miehen iltavuoroviikko, ja mun piti pärjätä kotona ihan yksin ja SATTUI. Jokainen kyykistyminen ja kyljenkääntö ynnä muu sattuu hirmusti. Toivottavasti loppuu vielä jossain kohtaa!!
Keskiviikkona kävin neuvolassa, kaikki hyvin! Hb edelleen alhainen, eli 104, mut ei ollut ainakaan laskenut. Painoa oli tullut taas (miksi neuvolan vaaka näyttää aina enemmän kuin kotona?!). Kurkattiin ultralla ja vauva oli poikittain! Kiva. Sehän on oikein hyvä tarjonta... prkl. No tilaahan siellä on vielä kääntyillä, että toivotaan kaverin tajuavan kiepsahtaa oikein päin. Ja pojalta se edelleen näytti. Hyvin selvästi. :D
Njoo... selkäkivut on kadonneet mutta tilalla on JÄRKYTTÄVÄT liitoskivut. Se voi olla että ensi viikolla lähtee soittoa työterveyteen ja mä sanon että tästä ei vaan tuu mitään. Viime viikolla kun työnsin tyttöä rattailla päiväkodista kotiin iltapäivällä meinasin oikeasti vain itkeä. Sattui niin paljon! Ja oli miehen iltavuoroviikko, ja mun piti pärjätä kotona ihan yksin ja SATTUI. Jokainen kyykistyminen ja kyljenkääntö ynnä muu sattuu hirmusti. Toivottavasti loppuu vielä jossain kohtaa!!
Keskiviikkona kävin neuvolassa, kaikki hyvin! Hb edelleen alhainen, eli 104, mut ei ollut ainakaan laskenut. Painoa oli tullut taas (miksi neuvolan vaaka näyttää aina enemmän kuin kotona?!). Kurkattiin ultralla ja vauva oli poikittain! Kiva. Sehän on oikein hyvä tarjonta... prkl. No tilaahan siellä on vielä kääntyillä, että toivotaan kaverin tajuavan kiepsahtaa oikein päin. Ja pojalta se edelleen näytti. Hyvin selvästi. :D
torstai 3. toukokuuta 2012
ai äm aironmän...
Terveiset neuvolasta ja lääkäristä. Kaikki oli vallan hienosti paitsi veren rauta-arvot tosi matalat. Anemian pukkasi siis... Normaalisti mulla on arvot sellaista 130 luokkaa, nyt se oli 104. Ei ihme kuulkaa että väsyttää! Terkka antoi obsidania, mutta mä aloin vähän epäilemään että mitä se tarkoittaa mun suolistosairauden kannalta. Kysyin vielä lääkäriltä, joka sanoi että kannattaa käydä apteekin kautta, jos niillä olisi tarjota vaihtoehto noille kapseleille. Reippaana tyttönä tein kuten käskettiin ja nyt tuossa työpöydälläni nököttää pullo Iron Vital F -litkua. Varmaan herkkua. Nuo nestemäiset eivät ole niin tehokkaita kuin kapselit, mutta ovat suolistolle hellempiä. En ota tässä kohtaa mitään riskiä sen suhteen, että ärsyttäisin tuota rauhallisessa vaiheessa olevaa suolta.
Painoa on tullut IHAN LIIKAA. Nyt napsahtaa herkkulaari kiinni täällä että hep vaan. Neuvolakortin esimmäiseen lukemaan on tullut jo 8 kiloa lisää. Mutta sekään ei ole koko totuus, sillä painoni nousi jo ennen ensimmäistä neuvolaa kahdella kilolla. Pah. Eli kymppi 'saavutettu'. En taida pysyä tässä raskaudessa siinä 15 kilossa, mikä tytöstä silloin tuli. No, en nyt ihan hirveetä stressiä aio ottaa tästä mut pakko vähän alkaa kattomaan mitä suuhunsa laittaa...
Verenpaineet, sykkeet, liikkeet, kohdun koko yms oli kaikki vallan asianmukaisia. Paikat on vielä kiinni, kiinteinä ja kuten kuuluukin. Sf-mitta oli 24, näyttäis olevan aika keskikäyrää.
Olisin varmaan saanut sairauslomaa, lääkäri kysyi että jaksatko sä vielä olla töissä. Vastasin että nyt toistaiseksi jaksan, mutta en tiedä kuinka pitkään. Siinä mietin omaa oloani ja eloani ja totesin, että en mä kyllä halua vielä saikulle. Vaikka mä sitä täällä vähän ulisenkin, mut jospa se väsymys helpottais vähän tuon lisäraudan avulla. Mielelläni mä oisin kuitenkin vielä jonkun aikaa, sit sitä kotonaolemista on kyllä taas ihan tarpeeksi. Nyt on kuitenkin menossa vasta 26. raskausviikko, et jos nyt jaksais joitain viikkoja olla. Sit on kivempi jäädä kotiinkin kun ei tarvii murehtia että jääkö ne töissä pulaan jos jään pois liian aikaisin...
En ole ehtinyt tänne päivittämään aikoihin, jotenkin väsymys vie voiton blogin päivittämisestä. ;) Typyllä on ensi viikonloppuna kolmevee-bileet, joten ylimääräinen aika meneekin niiden järjestelyihin.
Painoa on tullut IHAN LIIKAA. Nyt napsahtaa herkkulaari kiinni täällä että hep vaan. Neuvolakortin esimmäiseen lukemaan on tullut jo 8 kiloa lisää. Mutta sekään ei ole koko totuus, sillä painoni nousi jo ennen ensimmäistä neuvolaa kahdella kilolla. Pah. Eli kymppi 'saavutettu'. En taida pysyä tässä raskaudessa siinä 15 kilossa, mikä tytöstä silloin tuli. No, en nyt ihan hirveetä stressiä aio ottaa tästä mut pakko vähän alkaa kattomaan mitä suuhunsa laittaa...
Verenpaineet, sykkeet, liikkeet, kohdun koko yms oli kaikki vallan asianmukaisia. Paikat on vielä kiinni, kiinteinä ja kuten kuuluukin. Sf-mitta oli 24, näyttäis olevan aika keskikäyrää.
Olisin varmaan saanut sairauslomaa, lääkäri kysyi että jaksatko sä vielä olla töissä. Vastasin että nyt toistaiseksi jaksan, mutta en tiedä kuinka pitkään. Siinä mietin omaa oloani ja eloani ja totesin, että en mä kyllä halua vielä saikulle. Vaikka mä sitä täällä vähän ulisenkin, mut jospa se väsymys helpottais vähän tuon lisäraudan avulla. Mielelläni mä oisin kuitenkin vielä jonkun aikaa, sit sitä kotonaolemista on kyllä taas ihan tarpeeksi. Nyt on kuitenkin menossa vasta 26. raskausviikko, et jos nyt jaksais joitain viikkoja olla. Sit on kivempi jäädä kotiinkin kun ei tarvii murehtia että jääkö ne töissä pulaan jos jään pois liian aikaisin...
En ole ehtinyt tänne päivittämään aikoihin, jotenkin väsymys vie voiton blogin päivittämisestä. ;) Typyllä on ensi viikonloppuna kolmevee-bileet, joten ylimääräinen aika meneekin niiden järjestelyihin.
sunnuntai 18. maaliskuuta 2012
neuvolaa ja sairastamista
Perjantaina oli neuvola, siellä oli kaikki kuten pitääkin. Painoa on tullut, mutta tulkoon. ;) Raskauden alusta tähän asti on tullut noin viisi kiloa. No, toivotaan että se hidastuisi ettei nyt ihan hirveesti tulisi kiloja... Ihan oman hyvinvoinnin vuoksi olisi pidettävä joku kontrolli painon kanssa. Vielä en ole huolissani, sillä tämä painonnousu on vallan sopiva ja asiaankuuluva.Tämän laskurin mukaan olen vallan kerryttänyt painoa kuten kuuluukin.
Perjantain neuvolassa:
Lauantaina typy lähti aamupäivällä mummilaan yökylään. On niin ihanaa, että tuo tyttö rakastaa isovanhempiaan. Aamulla kun silmänsä ekaa kertaa aukaisi, alkoi kuiskimaan että "tänään pääsen mummille ja vaalille yökylään.". Suosittelen kaikkia, joilla on lapsen isovanhemmat lähellä, että viette mahdollisuuksien mukaan lasta hoitoon ja yökylään pienestä pitäen. Ainakin meidän tyttö saa siitä ihan hirveästi iloa ja samoin isovanhemmat nauttivat kun saavat touhuta rakkaan lapsenlapsensa kanssa. Meidän tyttö on kyllä siitä ihana, että hän ei ole koskaan jäänyt itkemään kun ollaan jätetty hoitoon mummilaan tai toisen mummin luo. Eikä kyllä muuallakaan. Silloin kun aloitti päiväkodin, niin silloin oli pientä itkuisuutta tietenkin, mutta sen jälkeen ei ollenkaan. Eilenkin tuskin malttoi heipat sanoa kun lähti ovesta ulos käsi kädessä vaarin kanssa. Kun on pienestä pitäen tottunut olemaan isovanhemmillaan hoidossa, niin siitä tulee erikoista ja kivaa kun sinne pääsee hoitoon. :) Koska mummi ja vaari kun hoitaa, niin ne jaksaa touhuta lapsen kanssa ihan koko ajan. Äiti ja iskä kun touhuaa kaikkea muutakin tylsää, kuten siivoaa tai tekee muita kotihommia. Mutta mummilassa saa huomiota koko ajan! :D
Meillä oli siis miehen kanssa vapaa viikonloppu ihan kahdestaan. Ja mitä me tehtiin? maattiin kotona koko lauantai. :( Olen ollut flunssassa ja harmitti tosi paljon, että tämä vapaa viikonloppu meni nyt sairastaessa. Eilen olin niin kipeä, etten jaksanut tehdä mitään. No, ainakin sain sairastaa rauhassa. On se sohvalla makaaminenkin joskus ihan kivaa, mutta vähän tuntuu että meni lauantai ihan hukkaan...
Olo on vieläkin aika kipeä, en tiedä menenkö huomenna töihin. Mulla on kiva työ, mutta siinä on huonotkin puolensa. Kun omalla vastuulla on tiettyjä projekteja, niin sairastaminen ottaa aina omalletunnolle. Jos tietää että töissä olisi tärkeitä asioita hoidettavana, ja joutuu sairastamaan kotona niin heti alkaa olemaan syyllisyyden tuskia. Mutta minkäs sille voi, jos on kipeä, on kipeä. :/
Mutta sellaisissa tunnelmissa täällä näin sunnuntaiaamuna. Huomenna vaihtuu taas uusi raskausviikko. Kylläpä aika nyt juoksee...
rv 18+6
Perjantain neuvolassa:
Sykkeitä saatiin metsästää vähän aikaa kun se istukka on tuossa etuseinässä. Mutta sieltä ne sitten löytyi ja ihana tok-tok-tok-tok sieltä kuului.
Lauantaina typy lähti aamupäivällä mummilaan yökylään. On niin ihanaa, että tuo tyttö rakastaa isovanhempiaan. Aamulla kun silmänsä ekaa kertaa aukaisi, alkoi kuiskimaan että "tänään pääsen mummille ja vaalille yökylään.". Suosittelen kaikkia, joilla on lapsen isovanhemmat lähellä, että viette mahdollisuuksien mukaan lasta hoitoon ja yökylään pienestä pitäen. Ainakin meidän tyttö saa siitä ihan hirveästi iloa ja samoin isovanhemmat nauttivat kun saavat touhuta rakkaan lapsenlapsensa kanssa. Meidän tyttö on kyllä siitä ihana, että hän ei ole koskaan jäänyt itkemään kun ollaan jätetty hoitoon mummilaan tai toisen mummin luo. Eikä kyllä muuallakaan. Silloin kun aloitti päiväkodin, niin silloin oli pientä itkuisuutta tietenkin, mutta sen jälkeen ei ollenkaan. Eilenkin tuskin malttoi heipat sanoa kun lähti ovesta ulos käsi kädessä vaarin kanssa. Kun on pienestä pitäen tottunut olemaan isovanhemmillaan hoidossa, niin siitä tulee erikoista ja kivaa kun sinne pääsee hoitoon. :) Koska mummi ja vaari kun hoitaa, niin ne jaksaa touhuta lapsen kanssa ihan koko ajan. Äiti ja iskä kun touhuaa kaikkea muutakin tylsää, kuten siivoaa tai tekee muita kotihommia. Mutta mummilassa saa huomiota koko ajan! :D
Meillä oli siis miehen kanssa vapaa viikonloppu ihan kahdestaan. Ja mitä me tehtiin? maattiin kotona koko lauantai. :( Olen ollut flunssassa ja harmitti tosi paljon, että tämä vapaa viikonloppu meni nyt sairastaessa. Eilen olin niin kipeä, etten jaksanut tehdä mitään. No, ainakin sain sairastaa rauhassa. On se sohvalla makaaminenkin joskus ihan kivaa, mutta vähän tuntuu että meni lauantai ihan hukkaan...
Olo on vieläkin aika kipeä, en tiedä menenkö huomenna töihin. Mulla on kiva työ, mutta siinä on huonotkin puolensa. Kun omalla vastuulla on tiettyjä projekteja, niin sairastaminen ottaa aina omalletunnolle. Jos tietää että töissä olisi tärkeitä asioita hoidettavana, ja joutuu sairastamaan kotona niin heti alkaa olemaan syyllisyyden tuskia. Mutta minkäs sille voi, jos on kipeä, on kipeä. :/
Mutta sellaisissa tunnelmissa täällä näin sunnuntaiaamuna. Huomenna vaihtuu taas uusi raskausviikko. Kylläpä aika nyt juoksee...
rv 18+6
torstai 26. tammikuuta 2012
... kunnes toisin todistetaan!
Varasin ajan yksityiselle ultraan kahden viikon päähän. Se tuntuu sopivalta ajalta. kävin eilen myös neuvolassa, missä kaikki oli kuten pitääkin. Minun terveydenhoitajani on aivan ihana. Hän ymmärtää minua täysin ja sanoikin, että minulla on täysi oikeus olla itseeni kääriytynyt ja olla huomioimatta nyt muiden murheita. Terkka sanoi myös, että voin milloin tahansa soittaa jos ahdistaa, niin aina löytyy joku rako että voidaan ultralla kurkata vauvaa. Se tieto myös helpottaa.
Olin vielä eilen jotenkin masentunut, sillä asetin niin suuria odotuksia tuohon ekaan ultraan, että oli tosi iso pettymys kun ne eivät täyttyneetkään. Nyt kuitenkin kun olen toipunut shokista hiukan, olen ihan hyvällä mielellä: Juuri nyt on kaikki hyvin!
Kerroin tänään myös esimiehelleni tästä raskaudesta, ja hän otti sen todella hyvin vastaan. Sanoi, että turhaan murehdin näitä vastuuasioita ja projekteja, että yksityiselämä on ihan irrallaan tästä työelämästä eikä ne liity mitenkään toisiinsa. Pheeeew. Kivi vierähti sydämeltä kun sain kerrottua. Ei tarvitse kokea huonoa omaatuntoa enää. Kerroin myös meidän surullisen taustan ja hän oli kovin kannustava ja rohkaiseva.
Olen jopa antanut nyt itselleni luvan hiukan rentoutua. Elämäni miehet (aviomies ja isä) osaavat suhtautua tähän tosi hienosti. He eivät kyseenalaista tätä raskautta mitenkään, vaan elävät tässä hetkessä kun kaikki on niin kuin pitääkin. Ja juuri sellaista tukea minä nyt kaipaankin muilta – rohkaisua ja positiivista asennetta. Ahdistuksia kun on omasta takaa ihan tarpeeksi, niin muiden positiivisella tsemppauksella pysyn kuosissa.
Joten nyt - ajattelin näyttää kohtalolle keskisormea ja olla vähän aikaa ihan onnellinen. (Tai ainakin yrittää olla.) Kaikki on hyvin kunnes tosin todistetaan.
Olin vielä eilen jotenkin masentunut, sillä asetin niin suuria odotuksia tuohon ekaan ultraan, että oli tosi iso pettymys kun ne eivät täyttyneetkään. Nyt kuitenkin kun olen toipunut shokista hiukan, olen ihan hyvällä mielellä: Juuri nyt on kaikki hyvin!
Kerroin tänään myös esimiehelleni tästä raskaudesta, ja hän otti sen todella hyvin vastaan. Sanoi, että turhaan murehdin näitä vastuuasioita ja projekteja, että yksityiselämä on ihan irrallaan tästä työelämästä eikä ne liity mitenkään toisiinsa. Pheeeew. Kivi vierähti sydämeltä kun sain kerrottua. Ei tarvitse kokea huonoa omaatuntoa enää. Kerroin myös meidän surullisen taustan ja hän oli kovin kannustava ja rohkaiseva.
Olen jopa antanut nyt itselleni luvan hiukan rentoutua. Elämäni miehet (aviomies ja isä) osaavat suhtautua tähän tosi hienosti. He eivät kyseenalaista tätä raskautta mitenkään, vaan elävät tässä hetkessä kun kaikki on niin kuin pitääkin. Ja juuri sellaista tukea minä nyt kaipaankin muilta – rohkaisua ja positiivista asennetta. Ahdistuksia kun on omasta takaa ihan tarpeeksi, niin muiden positiivisella tsemppauksella pysyn kuosissa.
Joten nyt - ajattelin näyttää kohtalolle keskisormea ja olla vähän aikaa ihan onnellinen. (Tai ainakin yrittää olla.) Kaikki on hyvin kunnes tosin todistetaan.
torstai 29. joulukuuta 2011
neuvola nro 1
Kävin tänään ensimmäisessä neuvolassa. Sovittiin mun terkan kanssa se näin aikaisin, että saadaan ajoissa käytyä kaikki asiat läpi. Olo olikin aika pettynyt, kun vastassa olikin ihan vieras täti. Kätilö ja kuulemma harjoittelussa siellä äitiysneuvolassa... tai jotain. No menin kuitenkin sinne sisään, vaikka mietin jo että voi ristus nyt mun pitää alkaa selittämään koko repertuaari tälle naiselle.
No se oli onneksi lukenut meidän tiedot, mutta ne TAYSista lähetetyt paperit oli siis mun terkalla vaan paperimuodossa ja siksi siis tämä tuuraaja ei ollut löytänyt niitä. Hmph. No, selostin lyhyesti että mistä on kyse. Terkka osoittautuikin hyvin mukavaksi tädiksi, joka ihanasti sanoi (kuten anniina tuolla aikaisemman tekstin kommentissa) että raskaus on aina tavallaan riski, ja että koskaan ei ole takeita siitä, että lapsi syntyy terveenä. Vaikka seulat ja ultrat ja kaikki näyttäisivät normaaleilta, aina on mahdollista että jotain tapahtuu tai että lapsella on joku sairaus. Useimmiten kaikki menee hyvin, mutta aina ei. Hän ei pitänyt meitä mitenkään hulluina ryhtyessämme tähän uudestaan.
Neuvolassa katsottiin paino (pari kiloa jo tullut ajasta ennen raskautta! kääk!), hemoglobiini ja verenpaine. Kaikki oli hienosti. Meidän neuvolaan on tullut edellisen kerran jälkeen sellainen liikuteltava ultra, ja kysäisin että voidaanko kurkata sillä... terkka varoitteli, että viikot on kovin aikaiset ja laite melko vanha, että se voi olla että siellä näkyy pelkkä ruskuaispussi ja siitä ei sitten pidä huolestua. No, aikansa siinä ultralla pyörittelivät niin löytyihän ötökkä sieltä. :) Mitään laskennallista sykettä ei löydetty näin pieneltä mutta jotain liikehdintää olimme havaitsevinnamme. Että eiköhän siellä kaikki ihan kunnossa ole... Ainakin tiedetään, että siellä on oikeassa paikassa ihan oikea pieni ötökkä.
Muutenkin olo ensimmäisen neuvolan jälkeen oli iloinen ja positiivinen, vaikka sitä sykettä siellä ei nyt nähtykään. Minua kuunneltiin ja kaikki asiat käytiin läpi. Lääkäri tulee tekemään niskapoimu-ultran, toivottavasti paras mitä sieltä äippäpolilta löytyy. Ja suolistosairauteni laitettiin lähetteeseen mukaan, joten he siellä arvioivat tarkoittaako se jotain seurantaa.
Jos joku minua alkaa huolettamaan tässä lähiviikkoina, en epäröi yhtään soittaa omalle terkalleni ja pyytää mahdollisuutta pikaiseen ultraukseen. Jotenkin luulen, että sellainen pieni ylellisyys minulle suotaisiin...
Sellaista täällä tänään.
rv 7+3
No se oli onneksi lukenut meidän tiedot, mutta ne TAYSista lähetetyt paperit oli siis mun terkalla vaan paperimuodossa ja siksi siis tämä tuuraaja ei ollut löytänyt niitä. Hmph. No, selostin lyhyesti että mistä on kyse. Terkka osoittautuikin hyvin mukavaksi tädiksi, joka ihanasti sanoi (kuten anniina tuolla aikaisemman tekstin kommentissa) että raskaus on aina tavallaan riski, ja että koskaan ei ole takeita siitä, että lapsi syntyy terveenä. Vaikka seulat ja ultrat ja kaikki näyttäisivät normaaleilta, aina on mahdollista että jotain tapahtuu tai että lapsella on joku sairaus. Useimmiten kaikki menee hyvin, mutta aina ei. Hän ei pitänyt meitä mitenkään hulluina ryhtyessämme tähän uudestaan.
Neuvolassa katsottiin paino (pari kiloa jo tullut ajasta ennen raskautta! kääk!), hemoglobiini ja verenpaine. Kaikki oli hienosti. Meidän neuvolaan on tullut edellisen kerran jälkeen sellainen liikuteltava ultra, ja kysäisin että voidaanko kurkata sillä... terkka varoitteli, että viikot on kovin aikaiset ja laite melko vanha, että se voi olla että siellä näkyy pelkkä ruskuaispussi ja siitä ei sitten pidä huolestua. No, aikansa siinä ultralla pyörittelivät niin löytyihän ötökkä sieltä. :) Mitään laskennallista sykettä ei löydetty näin pieneltä mutta jotain liikehdintää olimme havaitsevinnamme. Että eiköhän siellä kaikki ihan kunnossa ole... Ainakin tiedetään, että siellä on oikeassa paikassa ihan oikea pieni ötökkä.
Muutenkin olo ensimmäisen neuvolan jälkeen oli iloinen ja positiivinen, vaikka sitä sykettä siellä ei nyt nähtykään. Minua kuunneltiin ja kaikki asiat käytiin läpi. Lääkäri tulee tekemään niskapoimu-ultran, toivottavasti paras mitä sieltä äippäpolilta löytyy. Ja suolistosairauteni laitettiin lähetteeseen mukaan, joten he siellä arvioivat tarkoittaako se jotain seurantaa.
Jos joku minua alkaa huolettamaan tässä lähiviikkoina, en epäröi yhtään soittaa omalle terkalleni ja pyytää mahdollisuutta pikaiseen ultraukseen. Jotenkin luulen, että sellainen pieni ylellisyys minulle suotaisiin...
Sellaista täällä tänään.
rv 7+3
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)