huoh

Perjantai! Tämä viikko on ollut tosi pitkä... aikaisia aamuheräämisiä, kaatosateessa rattaiden puskemista, ärsyttävää käyttäytymistä pomolta... huoh.

Mä olen jo niin valmis jäämään äitiyslomalle. Niinkun NYT. Valitettavasti vaan en saa pitää lomiani kuten haluaisin, vaan pomo määräsi ne pidettäväksi juuri ennen äitiyslomaa. No, en todellakaan aio kesäkuun puolen välin jälkeen enää tulla toimistolle, että siinähän sitten maksaa mulle saikkuajan lomapäivät. Kele. Menen tasan hakemaan saikkua tuossa kesäkuun puolenvälin tienoilla viimeistään ja en tule enää sen jälkeen tänne. Hah! Siitäs saa.

Rehellisesti sanottuna mä alan olemaan jo ihan puhki. Joinain aamuina olen niin väsynyt että tekee mieli vaan itkeä. Mutta ei auta, se on puettava itsensä ja lapsi ja lähdettävä työntämään rattaita kaatosateessa päiväkodille, että ehtii ajoissa töihin.

Mä jaksan vielä vähän. Mä melkein TOIVON että mun selkä napsahtais nyt huonoon kuosiin niin saisin jäädä saikulle ihan oikeesti. Kai mun pitää olla pää kainalossa ja vuoteenomana ennen kuin mun tyhmä työmoraali ja luonto antaa periksi hakea saikkua. Vaikka kai mä ihan hyvin voisin.

Onko uupumus ja väsymys tarpeeksi hyvä syy saikulle? Supisteleekin kyllä aina aika ajoin, selkä vähän kipeytyy päivän istumisesta... huoh. Jos nyt jaksais vielä vähän...

Nyt on onneksi tulossa kaunis viikonloppu ja vappu.
Ensi viikollakin on vaan muutama päivä töitä! Huoh.

Rohkea ylittää aidan, uhkarohkea ylittää railon, tyhmä putoaa kanjoniin.

No, joka tapauksessa olen ottanut seuraavan askeleen tämän raskauden suhteen: tulin fb:ssä "kaapista" ulos. Olen kaksi kertaa joutunut naamakirjassa kertomaan että vauvaa ei tulekkaan, ja voin sanoa että se ei ole mikään mukavin juttu. Viimeksi uskaltauduin laittamaan jotain raskauteen viittaavaa muistaakseni raskausviikolla 20, ja sitten menin rakenneultraan ja pam. Ei vauvaa. Jos sitä suru-uutista ei olisi siellä ilmoittanut, niin eipä olisi ollut mukavaa saada kuukauden päästä keskeytyksestä kyselyjä, että no mitenkäs siellä masuasukki jakselee...

Nyt siis olen tullut kaapista sielläkin. Sanokaa mitä sanotte, mutta minulle sosiaalinen media on jo niin iso osa elämää, että tämä on noteerattava asia. Käytän Facebookkia paljon eli päivittäin. Ystävikseni huolin kuitenkin yleensä vain ystäviäni tai tuttujani, ketään puolituttua en huoli lukemaan ajatuksiani tai katsomaan kuvia meidän elämästä. Minä pidän siitä, että voin jakaa meidän elämän pieniä asioita naamakirjassa, kuitenkin suuri osa ystävistä asuu ympäri Suomea ja jopa ympäri maailmaa.

Nyt sitten kaikki tietää että meille odotetaan lasta. Tämä oli sellainen päätös, joka minun oli tehtävä. Ei huomionhakuisuuttani vaan siksi, että sillä on voimauttava vaikutus. Uskon tähän raskauteen ja siihen, että vauvamme syntyy elokuussa. Tietenkin maailma on täynnä kaikenlaisia kamaluuksia ja mahdollisuuksia suruun, mutta haluan uskoa että me olemme jo kärsineet tarpeeksi ja on meidän vuoromme olla onnellisia.

Sen nimittäin tajusin juuri. Stressasin jotain raha-asiaa illalla ja sitten yhtäkkiä tajusin: mä olen onnellinen. Mulla on ihana mies, maailman suloisin tytär ja näillä näkymin terve poikalapsi kohdussa. Läheiseni ovat terveitä, minä olen terve. Meillä on kaikki hyvin. Vihdoinkin.

Masukuva

Tuore kuvaus mahasta. Se on jo aika mukava pallo... tosi ylhäällä ja tosi pyöreä.
Eli ihana. Tässä kuvassa siis rv 23+2.

Ja ei mulla muuta. Nyt otan Rennietä ja menen nukkumaan.

lepoa

Viikonlopun rentoutumisen jäljiltä olo on parempi. Kai se on tunnustettava, että en ole yhtä hyvässä kunnossa nyt kuin olin esikoista odottaessa. Silloin vaivoinani oli hyvin kipeä selkä, mutta muuten voin oikein loistavasti. Nyt tuntuu siltä, että pienikin kävely saa aikaan kipuja ja vihlontoja. Ei kiva.

Nyt tiedän kuitenkin, että lepäämällä olo paranee. Ja sitten niitä mahdollisuuksia lepäämiseen haetaan vaikka sairausloman muodossa, jos on pakko. Kuitenkin oma olo ja tämä vauva on nyt tärkeintä mulle mitä voi olla. Hitot töistä.

Huomenna takaisin töihin, mikä on oikeasti aika kivaa. Tuo kolmevee vesirokkopotilas on ollut nyt viikon kotona ja hyppii jo seinille. Tämä vahvistaa meidän ajatusta siitä, että ensi syksynä Typy on pari päivää viikossa päiväkodissa. Eilen se itkeskeli, että äiti haluan mennä jo päiväkotiin...

Mutta näin, pikakuulumiset. Raskausviikkokin vaihtui eilen, nyt on menossa jo rv 23+1! Huhhei. Noin neljän kuukauden päästä tässä talossa on uusi mies valtaapitämässä... mahtavaa!

Raskasta joskus tämä raskaus

Nyt on muutamana päivänä ollut jotenkin tosi raskas olo. Maha tuntuu jo tosi isolta ja sellainenkin yksinkertainen asia kuin käveleminen kaupungilla on tuntunut jotenkin pahalta. Minua ei supistele mitenkään, mutta maha tuntuu PAINAVAN ihan älyttömän paljon. Se jotenkin hölskyy ja tuntuu jotenkin hankalalta. Mutta kuitenkin jaksoin eilen jumpassa olla ihan hyvin. Sanoinkin miehelle, että tuntuu, kuin tämä vauva olisi välillä tulossa täältä ulos! Toivottavasti nyt ei vielä sentään…

Outoja vihlaisuja on myös ollut, eli pari kertaa kun olen vaihtanut asentoa, kumartunut tai noussut esim. sohvalta on kohtua vihlaissut ikävästi. Ja tämä ei ole sellainen tyypillinen liitosvihlaisu tuolla alavatsalla tai nivusissa, vaan juurikin siinä kohdalla missä oletan istukan olevan. Se tietenkin saa mun villit ajatukset liikkeelle että esimerkiksi voiko istukka irrota? Pitäisikö mun olla huolissani tällaisesta äkillisestä repäisykivusta?

Poika on tosi vilkas tapaus, potkuja satelee pitkin päivää. Nyt ne on lähipäivinä tulleet melko alas, että luulen tyypin majailevan perätilassa tällä hetkellä. Kun vaan ei olisi yhtä itsepäinen kuin isosiskonsa, vaan ymmärtäisi vielä kääntyä oikein päin jossain kohtaa. Vaikka oikeastaan sama se – ei mua sektio pelota kun se on jo kerran koettu. Mieluummin ottaisin alatiesynnytyksen mutta jos olen jotain oppinut niin sen, ettei näitä asioita voi päättää etukäteen. On siis ihan turha stressata sitä asiaa.

Vaikka olo onkin välillä raskaasti raskaanaoleva, niin olen silti hyvin tyytyväinen elämääni tällä hetkellä. Väsyttää kyllä ja olen täysin kypsä tähän kylmään ilmaan ja loskaan ja lumeen, mutta tiedän että kevät ja kesä ja äitiysloma tulevat väistämättä! Näin eilen ensimmäiset leskenlehdetkin.

pääsiäisen askarteluja

Kortteja. Tipuja ja pupuja. :)

Leppoisaa

kuinka pelolla rahastetaan

Eräässä keskustelussa täällä internetin ihmeellisessä maailmassa keskusteltiin siitä, miten vanhassa patjassa saattaa olla bakteereita ja sitten vauva voi saada siitä jotain (?) ja tulee kätkytkuolema. ONNEKSI on olemassa kätkythälyttimiä!

Jep. Tai puu kaatuu päälle ulkona tai liukastut itse vauva sylissä tai kaupassa ollessa iskee superinfluenssabakteeri tai tai tai.... vaikka sun mitä. Kaikkeen varmaan löytyy ensin se "tieteellinen artikkeli" tai todeksi kerrottu tarina, jonka jälkeen yllättäen siihenkin pelkoon löytyy ratkaisu joka maksaa vain X euroa!

Kun ostat tämän laitteen niin turvaat lapsesi siltä ja tältä ja kaikelta mahdolliselta! Kai olet hyvä äiti ja haluat suojella lastasi ja antaa hänelle vain parasta?

Jos pelkää koko ajan kaikkea niin äiti varmasti tartuttaa sen pelkonsa lapseensa. Itse haluan, että lapseni tutkivat maailmaa järki päässä mutta rohkein ja avoimin mielin. Jos vanhemmat pelkäävät hysteerisesti koko ajan kaikkea (älä juokse ettet liukastu, älä kiipeä ettet putoa, älä katso, älä koske, älä pistä suuhun, älä sitä tätä tota) niin, eikö se pelko tartu siihen lapseenkin?


Eihän sitä voi elää elämäänsä peläten kaikkea koko ajan. Jos pelkäisin kaikkea sitä, mitä lapselleni voi tapahtua, tulisin hulluksi. Eikä elämää voi elää niin. Milloin sitä ehtii nauttia elämästä jos koko ajan pelkää? Ja tuoreita äitejä pelotellaan sitten niillä kaikilla mahdollisuuksilla ja vakuutetaan, että osta tämä niin ostat itsellesi mielenrauhan ja lapsellesi tulevaisuuden.

Yli puolenvälin!

Tänään raskautta on kestänyt 21 viikkoa. Vauva liikkuu pitkin päivää ja potkiskelee hellästi ja tiheään tahtiin. Olo on melko hyvä, mitään suurempia kremppoja ei närästystä lukuunottamatta juuri nyt ole. Lonkissa lonksuu, ainakin zumbic-tunnilla huomasin että sieltä kuuluu lonks klonks, mutta kipeää ei tee. Kai ne vaan on vähän löysällä...

Satuin erään keskustelun kautta löytämään tieni kurkkaamaan tällaista blogia, jossa kolmosvauvat olivat syntyneet rv 25. Voi hurja miten pieniä ne olivatkaan, mutta selvisivät kaikki. Ajatella, meillä tuohon raskausviikkojen määrään on enää muutama viikko! Tietysti toivon, että poika pysyy hyvin tiukasti masussa sinne elokuulle saakka, ennen sitä ei parane nokkaansa näyttää kohdun tällä puolen. Mutta lähinnä ajatus siitä, että muutaman viikon päästä tälläkin lapsella olisi pienet mahdollisuudet selvitä on jotenkin hurja.

Mutta rakenneultran jälkeen on pelko kyllä suurimmaksi osaksi haihtunut. En kuulostele joka päivä vauvan liikkeitä (ei tarvitse kun tyyppi on sen verran vilkas tapaus) ja hankin jo mielelläni vauvan tarvikkeita valmiiksi ja mietin muutenkin tulevaa.

Alan uskomaan siihen, että meistä oikeasti on tulossa nelihenkinen perhe! Ihanaa!
Ollaan jo alettu vaivihkaa miettimään lapselle nimeäkin. Kylläpäs poikien nimet onkin vaikeita, ei meinaa löytyä sellaista mikä miellyttäisi!

Väsyneenä, kyrsiintyneenä tähän lumeen mutta muuten hyvällä mielellä.
rv 21+0