maanantai 23. huhtikuuta 2012

Rohkea ylittää aidan, uhkarohkea ylittää railon, tyhmä putoaa kanjoniin.

No, joka tapauksessa olen ottanut seuraavan askeleen tämän raskauden suhteen: tulin fb:ssä "kaapista" ulos. Olen kaksi kertaa joutunut naamakirjassa kertomaan että vauvaa ei tulekkaan, ja voin sanoa että se ei ole mikään mukavin juttu. Viimeksi uskaltauduin laittamaan jotain raskauteen viittaavaa muistaakseni raskausviikolla 20, ja sitten menin rakenneultraan ja pam. Ei vauvaa. Jos sitä suru-uutista ei olisi siellä ilmoittanut, niin eipä olisi ollut mukavaa saada kuukauden päästä keskeytyksestä kyselyjä, että no mitenkäs siellä masuasukki jakselee...

Nyt siis olen tullut kaapista sielläkin. Sanokaa mitä sanotte, mutta minulle sosiaalinen media on jo niin iso osa elämää, että tämä on noteerattava asia. Käytän Facebookkia paljon eli päivittäin. Ystävikseni huolin kuitenkin yleensä vain ystäviäni tai tuttujani, ketään puolituttua en huoli lukemaan ajatuksiani tai katsomaan kuvia meidän elämästä. Minä pidän siitä, että voin jakaa meidän elämän pieniä asioita naamakirjassa, kuitenkin suuri osa ystävistä asuu ympäri Suomea ja jopa ympäri maailmaa.

Nyt sitten kaikki tietää että meille odotetaan lasta. Tämä oli sellainen päätös, joka minun oli tehtävä. Ei huomionhakuisuuttani vaan siksi, että sillä on voimauttava vaikutus. Uskon tähän raskauteen ja siihen, että vauvamme syntyy elokuussa. Tietenkin maailma on täynnä kaikenlaisia kamaluuksia ja mahdollisuuksia suruun, mutta haluan uskoa että me olemme jo kärsineet tarpeeksi ja on meidän vuoromme olla onnellisia.

Sen nimittäin tajusin juuri. Stressasin jotain raha-asiaa illalla ja sitten yhtäkkiä tajusin: mä olen onnellinen. Mulla on ihana mies, maailman suloisin tytär ja näillä näkymin terve poikalapsi kohdussa. Läheiseni ovat terveitä, minä olen terve. Meillä on kaikki hyvin. Vihdoinkin.

4 kommenttia:

Anniina ★ kirjoitti...

Aivan ihana kirjoitus! :)

Oikein toimit kun tulit ulos kaapista. Elämään pitääkin luottaa, pitää iloita kun on siihen kaikki maailman syyt! Jouduit viettämään puolet tästäkin raskaudesta epävarmuuden ja pelon kanssa. Niille tunteille voi sanoa nyt heipparallaa, ja ottaa loppupuoliskosta irti ihan kaiken sen ihanan mitä raskaudesta vain voi! Tätä onnea ei mikään sinulta vie pois :) Elämä ei ehkä ole nyt sellaista kuin joskus kuvittelit sen olevan, mutta on niin ihanaa että se on kuitenkin rikasta ja täyttä. Just sellaista juuri nyt, josta olet haaveillut jo kauan. Sä muru ansaitset kuplia tuota onnea ihan kaikkialle <3

Anonyymi kirjoitti...

Mekin tultiin mieheni kanssa "kaapista ulos" facessa raskauden suhteen, kun rakenneultrassa oli todettu kaiken olevan hyvin. Olin silloin rv 22. Päätettiin ihan alussa, että jos rakenneuä:ssa kaikki on kunnossa, niin enää ei salailla raskautta, eikä valehdella kysyville, että ei ole tärpännyt. (Muutama kaveri siis tiesi, että me yritetään lasta, mutta sitä en sentää facessa julkistanut! ;) ) Salailuun vaikutti meillä myös se, että en ole täysin terve, vaan sairastan neurologista sairautta, joka ei onneksi ole periytyvä tai vaikuta lapsen kasvuun ja kehitykseen. Nämä asiat tutkittiin hyvissä ajoin ennen kun aloitettiin yritys.

Se oli TOSI puuduttavaa aikaa kun ei uskaltanut kertoa kenellekään että ollaan raskaana! No enää ei tarvi salailla, ja jos joku kehtaa väittää raskaudesta julkisen iloitsemisen tarkoittavan huomion hakemista, niin se saa syödä päänsä! :D

Sulla on ihana blogi ja olen seurannut sitä alusta asti! Itku silmässä luin mitä olette kokeneet ja toivoin silloin ja toivon edelleen sydämeni pohjasta että kaikki menee hyvin ja saatte terveen pojan! Olen onnellinen teidän puolestanne, että kaikki näyttää hyvältä!!

Mukavaa kevättä!
:Sonja

Paljasjalka kirjoitti...

Aamen Elina <3

Petra kirjoitti...

Juuri samasta syystä suollan kuvia meidän elämästä FB:ssä. Sukulaiset ja kummit ja kaverit asuu ympäriinsä ja mielestäni näin he pysyvät paremmin mukana arjessamme. Oli kuka mitä mieltä tahansa en hae sillä huomiota vaan haluan pitää yhteyttä!
Ja minusta on ihanaa, että teillä on nyt onni käsissä ja hetki hetkeltä se kaikki entinen alkaa olla osa elämää ja muistoja.
Tuo hetki ennen vauvan saapumista (ilman kauhuskenaarioita) on niin parasta! Jännittävän kutkuttelevaa ja se aika kun vauva syntyy ja maailma pysähtyy oman perheen ympärille <3
Ihanaa!!!