Antti-Kristo Lucifer vai Sherlock MacGyver?

Meille lapsen nimellä on suuri merkitys. Niinkuin varmaan kaikille tuleville vanhemmille. Lapsen nimi mietitään tarkkaan ja nimien merkitykset ja selitykset ovat meille tärkeitä. Haluamme, että nimi kantaa lasta ja tietenkin että lapsi kantaa nimeään ilolla. Jotenkin näen, että vahva nimi lapsella antaa vahvuutta elämään.

Esikoisemme on tyttö, ja hänen nimensä on valittu tietyllä periaatteella. Ensimmäinen nimi, eli kutsumanimi, on valittu nimen soinnin ja kauneuden perusteella. Ensimmäinen nimi meillä on supisuomalainen, liittyy luontoon ja se sointuu kauniisti meidän tavalliseen suomalaiseen sukunimeen. Emme koskaan halunneet sellaista nimeä, josta lapsi joutuisi selittämään että kamilla koolla tai nico ceellä. Kuitenkin kutsumanimeksi halusimme erikoisemman ja harvinaisemman nimen. Sellaisen, jota ei ole kovin montaa samalla luokalla... Nimi saa olla erikoinen mutta ei outo.

Toinen nimi on valittu merkityksen perusteella - tyttäremme toinen nimi tarkoittaa eräänlaista jalokiveä. Kolmas nimi on Amanda, jolla on latinankielinen merkitys. (rakastettava, ystävällinen).

Tarkoituksena on valita tälle pojalle nimi saman periaatteen mukaan: ensimmäinen nimi sointinsa ja kauneutensa vuoksi, toinen nimi tulee olla joku, millä on jokin merkitys. Esim. Toivo, Onni, Voitto jne. Kolmas nimi valitaan samalla periaatteella kuin tytöllekin, eli sillä tulee olla joku latinankielinen merkitys.

Nimenvalintaprosessi meillä menee siten, että kirjoitamme omia suosikkejamme lapsen isän kanssa vihkoon. Sitten aina silloin tällöin lueskellaan niitä ääneen ja viivaillaan yli niitä jotka eivät enää tunnu hyviltä vaihtoehdoilta. Tälle pojalle on nimi jo valikoitunut, ainakin todennäköisesti kutsumanimi on nyt päätetty. Ellei joku yllättäjä hyökkää takavasemmalta. :) Toinen ja kolmas nimi ovat vielä hakusessa, mutta monta hyvää vaihtoehtoa on niihinkin jo.

Kun sain tietää että odotamme poikaa, mulle iski paniikki - nimipaniikki! Tytölle olisin löytänyt roppakaupalla hyviä nimivaihtoehtoja, mutta poika. Niin vaikeaa keksiä pojalle nimeä! Onneksi nyt on kuitenkin kaivamisen ja pohtimisen tuloksena löytynyt yksi sellainen, joka tuntuu meistä molemmista hyvältä.

Tsemppiä ja jännitystä

Mä olen tsempannut kuluneella viikolla. Nyt on vauvalla hoitotaso, sänky ja turvakaukalo valmiina. Pienet vaatteet on pestynä lipastossa odottamassa ja harsot viikattuna valmiiksi myös. Makuupussi ja imetysliivit pesukoneessa.

Sairaalakassia en oo vielä alkanut pakkaamaan, mut oon vähän haalinut kamaa mitä sinne haluan mukaan. Edelliskerrasta oppineena haluan kassiin juotavaa ja syötävää. Pähkinöitä, pillimehuja, suklaata! Sitten sinne pakataan rintakumit, imetysliivit, liivinsuojia. Vauvalle muutama tutti ja harso. Äidille myös joku hömppä-kioskiromaani niitä hetkiä varten kun uni ei tule ja vauva nukkuu... Ja sitten tietenkin perussettinä kännykän laturi, kamera ja niin edelleen. Hmm... mitähän muuta sinne vielä tunkisi. Ainiin - äidin kotiutumisvaatteet, meikkipussi, hammasharja ja muut hygieniavälineet. Naamarasva, korvatulpat ja silmälaput. EIköhän siinä ole kylliksi. :) Ehkä vielä ipodin voisi napata laukkuun niin voi kuunnella jotain muutakin kuin naapurisängyn naisen vauvan korviaraastavaa itkua... (jostain syystä toisten vauvojen itku on aina liian kovaäänistä tai kimeetä tai muuten vaan kamalan kuuloista).

Niin, ennen sitä mukavaa osastoaikaa on vuorossa se iso S. Ja sepä mua jännittää. Kaksi synnytystä mulla on takana, mutta niistä toinen oli rv 20 ja toinen rv 23. Hiukan eri juttu kuitenkin kuin mennä synnyttämään rv 40. Mä uskon, että kun kuitenkin kohtu on muutaman kerran hoitanut synnytyksen, sillä on joku lihasmuisti ja se osaa homman hyvin. Ponnistusvaihe jännittää ehkä jopa enemmän.... Mulla on sektion vuoksi synnytystapa-arvio rv 36, joten siellä sitten katsotaan että miten tämä poika tulee maailmaan. Uskon, että tyyppi on oikein päin ja mulle suositellaan ihan normaalia alatiesynnytystä. Voihan se siltikin päätyä sektioon, mutta sen näkee sitten vasta.. Go with the flow on mun teemani synnytykseen liittyen.

Mut kyllä se on jo alkanut jännittämään. Hui. Osaankohan mä? Pärjäänköhän mä?

hyvää juhannusta

Published with Blogger-droid v2.0.4

32+0

Taas ne viikot poksuu. Nyt jo 32+0! Eilen iski illalla paniikki, että hitto, kahdeksan viikkoa laskettuun aikaan! Ei voi olla! Alkoi jännittämään ja tuli sellainen olo että eihän täällä oo mitään valmista!

Sairaalakassi pitää pakata, vauvan vaatteet pitäis kai jotenkin inventoida ja pestä. Missähän on edellisestä äippäpakkauksesta tulleet makuupussi, peitto ja muut tarvikkeet... pitäis vissiin tuttipulloja kaivaa jostain kans ja kattoa että onko ne pullotutit missä kunnossa.

Seisomalauta pitää ostaa rattaisiin, kaukalon pehmusteet pitäis pestä, sänky hakea ja tehdä siihen reunapehmusteet... ja kinuta kaverille lainattuja lakanoita yms. takaisin.

Mistähän sitä alottais?!

Ja kun tämä raskaus on mulla jotenkin fyysisesti nyt raskasta, niin tuntuu että yhden pienen homman jaksaa tehä ja sit jo on ihan puhki. Kävellessä alapäähän vihloo ihan koko ajan! Onkohan tääkin kaveri täällä perätilassa kun niin ottaa tuonne alas... Näiden lisäksi ois tietty kaikki ne muut kotihommat tehtävänä. Typy on vielä tämän viikon päiväkodissa, jonka jälkeen silläkin alkaa loma. Kai pitäisi yrittää nauttia tästä vapaa-ajasta vielä tämän viikon...


Mutta positiivisella mielellä oon vaikka vähän meinaa sitä paniikkia pukata.
Kahdeksan viikkoa!

ensi syksylle jotain muutakin odotettavaa

Huomisen synttärini kunniaksi ostin tänään tällaisen:





















Ompahan jotain kivaa odotettavissa ensi joulukuulle!!! :D



'

SIellä kasvaa ihminen

"Ompa se VALTAVA!"
"Siellä on varmaan kaksoset..."
"Nyt jo noin iso, siitä tulee varmaan mahtavan kokoinen maha vielä!"
"Ihan varmasti tulee yli nelikiloinen, eikös teidän esikoinekin ollut 3800? Joo, nelikiloinen ainakin"
"Ai elokuussa vasta laskettu aika?"
" Joko se masu painaa kun se on Niiiiiin iso?"

Joo on se iso. Siellä kasvaa ihminen!!
Ja ihan kiitos on mitat keskikäyrillä että se on JUST sen kokoinen kuin sen kuuluukin nyt olla!

Nih.

Poijaan menopelit

Tällaiset löytyi käytettyinä meidän poikaselle. On nyt menopelit sitten... maastokuviointi ei oo ihan mikään ykkösjuttu mulle mutta vähän joustan tässä kun on muuten niin hyvässä kunnossa. Ja en jaksanut enää metsästää. :D

elämä on jatkuvaa muutosta

Nyt saatiin veivattua meidän ompelu/askartelupöytä pois makkarista ja siirrettyä olkkariin. Vähän haasteellista kun lapsi kiukuttelee huomiota ja miestä ei huvittaisi siirrellä mitään ja piti vielä narista että olkkarista tulee ruma ja ahdas ja kaikkea...  Ja voiko ne askartelutarvikkeet sitten olla siinä pöydällä levällään? Ei se pöytä sit aina oo siistinä... ja valivali.

*huokaus*


Olin kärsivällinen ja en suuttunut vaikka mieli teki. Jos perheseen tulee yksi henkilö lisää niin kyllä sille pitää tehdä tilaa, valitettavasti. Murh. "Voihan ne vaipat vaihtaa vaikka sängyn päällä" no voi, mut miks mä vaihtaisin jos meillä kerran on olemassa hoitopöytä?! Joka mahtuu makkariin ja johon saa lähelle kaikki vaatteet, purkit ja hoitotuotteet ja vaipat?

*huokaus taas*

Kun ei valitettavasti ole enempää tilaa tässä kämpässä. Kun on sopeuduttava. Kun on vaan keksittävä ratkaisut ja tehtävä vauvalle tilaa. Teki mieli kiukustua tosissaan: vauva muuttaa asioita jos et muista! Jälleen kerran! Askartelupöydän paikka on mm. yksi sellainen. Sitten se on olohuoneessa, mitä sitten? Kun poika kasvaa ja mekin varmaan jossain kohtaa etsitään isompi asunto niin sitten varmaan saadaan taas enemmän tilaa ja paikka jossa mies voi levitellä tavaroitaan rauhassa.

Mies osaa kehittää kyllä kaikesta jonkun ison ongelman tai stressin nykyään. Koitan vaan sanoa sille rauhallisesti, että rentoudu ja rauhoitu - elämä on jatkuvaa muutosta, varsinkin kun vauva tulee taas kuvioihin. Koita tottua siihen että aikataulut ei aina sovi, että vauvan myötä myös moni muu asia mutkistuu...

No, tästä se tilan raivaaminen lasta varten alkaa. Odottakaapas vaan kun huomenna haetaan vauvan vaunut ja niille pitää löytyä joku paikka... minkähänlaisen ongelman tuo mies siitä keksii?!

*huokaus*

noin 10 jäljellä

Viimeinen työpäivä (toivottavasti lääkäri on samaa mieltä),
kymmenen viikkoa laskettuun (tai vähän vähemmän tai ehkä enemmän),
aika päästä tekemään listoja (pitäiskö vauvalle jotain hankkia?)
aika päästä miettimään makuuhuoneen järjestystä (mahtuuko se sänky sinne?)
aika antaa huomiota esikoiselle ("Äiti, äiti! Joko se pikkuveli  huomenna syntyy?")
aika kastella tomaatintaimia takapihalla (meillä on oma pieni kasvihuone!)

Nyt on aika siirtyä taas eteenpäin.
Kotiinpäin.

Ku ei vaan JAKSA

Tämän viikon ensimmäinen työpäivä ohi. Makaan sängyllä. Sohvalla. Makaan. En JAKSA tehdä mitään. Onneksi on miehen aamuvuoroviikko ja hän on ollut typyn kanssa pihalla ja lähti vielä pyöräilemäänkin tytön kanssa.

Minä katselen ympärilleni ja haluaisin laittaa pyykkiä. Keittiön lattia pitäisi pestä. Olkkarissa on roinaa. Tytön vaatekaappi pitäis siivota. Ja oma. Vauvan kamojakin ois kiva jo laittaa. Mulla on nyt vähän raskausmasennus. Haluaisin pystyä tekemään jotain mut kun ei niin ei. :( Sattuu, uuvuttaa, supistaa.

 Ja tunnen olevani laiska paska, vaikka mä en oikeasti pysty just nyt tekemään mitään. Mulla on sellainen olo, et jos mä vielä jatkan tätä töissäkäymistä tää lapsi syntyy takuulla ennen aikojaan. Aikamoisia supistuksia tullut pitkin päivää työtuolissa istuessani... ja vihloo kohdunsuuta ihan sikana. Huoh. Lepoahan se huutaa tämä kroppa.

Huomiselle on varattu aika työterveyslääkärille. Se taitaa olla tässä tämä minun työurani tällä kertaa.
Huoh.

AINIIN!  Tänään on rv 30+0!!!
USKOMATONTA!

(ja mitään ei ole vauvaa varten tehtynä... :p )

Ajatuksia tulevasta ja kipuja

Jännittää tuleva. Ei niinkään synnytys vaan se vauva-arki. Mitenhän sitä pärjää? Mitenhän sen imetyksen kanssa tulee sujumaan? Osaanko ottaa lunkisti vai tuleeko siitä taas sellainen stressin ja paskaäiti-fiiliksen lähde? Ei kyllä tarttis tulla... kovasti puhutaan siitä, että rintamaidolla kasvaa terveitä lapsia. No, meidän tyttö sai just hikeen kolme kuukautta tissimaitoa ja on ihan tosi terveenä ollut. Viime talvena vissiin kaks flunssaa ja vesirokko. Ei mitään muuta. Ei korvatulehduksia, ei allergoita, ei astmaa, ei tautikierteitä. Kun taas olen huomannut, että monella pitkään imetetyllä lapsella taas on joka hemmetin korvatulehduskierre ja vaikka mitä. Että kuinkahan suuri todenperäisyys sillä on, että väitetään rintamaidon vaikuttavan lasten terveyteen... no, meillä ainakin on terve tyttö vaikka imetys ei ollutkaan kovin onnistunut. Ja älykäs ja kaikkea. Eli sen puoleen ei tarvitsisi sitä stressata. Mutta kuitenkin se on mielessä kun se oli silloin NIIN iso asia meillä. Huoh. Ja sehän selviää vasta sitten kun lapsi on maailmassa!

Njoo... selkäkivut on kadonneet mutta tilalla on JÄRKYTTÄVÄT liitoskivut. Se voi olla että ensi viikolla lähtee soittoa työterveyteen ja mä sanon että tästä ei vaan tuu mitään. Viime viikolla kun työnsin tyttöä rattailla päiväkodista kotiin iltapäivällä meinasin oikeasti vain itkeä. Sattui niin paljon! Ja oli miehen iltavuoroviikko, ja mun piti pärjätä kotona ihan yksin ja SATTUI. Jokainen kyykistyminen ja kyljenkääntö ynnä muu sattuu hirmusti. Toivottavasti loppuu vielä jossain kohtaa!!

Keskiviikkona kävin neuvolassa, kaikki hyvin! Hb edelleen alhainen, eli 104, mut ei ollut ainakaan laskenut. Painoa oli tullut taas (miksi neuvolan vaaka näyttää aina enemmän kuin kotona?!). Kurkattiin ultralla ja vauva oli poikittain! Kiva. Sehän on oikein hyvä tarjonta... prkl. No tilaahan siellä on vielä kääntyillä, että toivotaan kaverin tajuavan kiepsahtaa oikein päin. Ja pojalta se edelleen näytti. Hyvin selvästi. :D

Kuvia ja tunnelmia