Näytetään tekstit, joissa on tunniste Typy. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Typy. Näytä kaikki tekstit
tiistai 14. toukokuuta 2013
Neljävuotias
Auringon kulta hiuksissaan
tuhannet tarinat kielellä.
Rohkeus polkea edellä
kaipaus käpertyä kainaloon.
Niin kömpelöt jalat,
mustelmia polvissa.
Metrin mittaisessa tukassa takkuja
leikeissä kuvitelmia villejä
- leijona ja seepra ovat aina kavereita.
Hymykuoppa poskella,
riehakas laulu!
naurun pulputus, kikatus!
Sellainen on nelivuotias pieni
Iso ja pieni,
mustelmainen ja mustaripsinen
kiukkuinen ja kultatukkainen.
Hellä ja huumorintajuinen,
täynnä tarinoita ja kuvitelmia.
Kikatusta kainalossa.
Mun rakas. Nelivuotias.
sunnuntai 17. helmikuuta 2013
rimpsrempsan palatsi
Näin asuu meidän rimpsrempsa. huoneessa on jatkuva kaaos ja se on hyvin kaukana niistä lehdissä nähdyistä "lastenhuoneista". Vai onko jonkun lapsen huone oikeasti sen näköinen mitä näissä eri sisustus- tai lapsiperheiden lehdissä esitellään? :D Musta ois IHANAA et se näyttäis fiksummalta ja siistimmältä mut meillä on vakavia säilytysongelmia. EI OO TILAA! Pitäis karsia puolet ipanan leluista pois.
Tällä hetkellä suosikkileluja on muuten pikkulegot! Niillä isosisko väkertää pitkään omassa huoneessaan. Tässä alimmassa kuvassa näette erään lastenmusiikkiyhtyeen. Arvaatteko mikä se on? :D
Tällä hetkellä suosikkileluja on muuten pikkulegot! Niillä isosisko väkertää pitkään omassa huoneessaan. Tässä alimmassa kuvassa näette erään lastenmusiikkiyhtyeen. Arvaatteko mikä se on? :D
maanantai 20. elokuuta 2012
Elämää kaksiviikkoisen kanssa
Pikkuveli on ihana vauva. Syö ja nukkuu noin 2,5-3 tunnin sykleissä ympäri vuorokauden. Välillä se on hereillä ja killittelee tyytyväisenä maailmaa ihanilla nappisilmillään. Muutama äännähdyskin on jo kuultu, siis hapuilee ekoja jokelteluääniä. Kakkaa tulee ihan hirveästi! En muistanutkaan että vauvat kakkaa noin paljon! :D
Mutta kun nälkä iskee, poika vaatii ruokaa heti! Ja kovaan ääneen! Myös pukemisesta herra hermostuu melko helposti. Masullaan ei tykkää köllötellä yhtään, toisin kuin siskonsa aikoinaan joka viihtyi isin masun päällä mahallaan makoillen.
Yöt on sekavia, joskus heräillään kahden tunnin välein ja joskus kolmen. Joskus heräillään 1,5 tunnin välein. Yölliset imetykset ovat jotain ihan hanurista. Miksi päivisin tuo syö ihan nätisti mutta öisin pitää koheltaa ja soheltaa ja huitoa nyrkeillä ja raapia nännejä terävillä kynsillä... huoh. Muuten imetys sujuu ihan hyvin! Terkan kotikäynnillä poika oli jo melkein syntymäpainossaan, joten ainakin se jotain saa tuolta tissistä kun niissä roikkuu pitkin päivää.
Isosisko on toistaiseksi suhtautunut veljeen hellästi, tosin välillä hermostuttaa kun äiti ei ehdi tulla apuun kun pitää veikkaa imettää. Mutta autossa takapenkillä tyttö hyssyttää veljeä ja laittaa tuttia suuhun. Mun rakas pieni tyttö joka tuntuu nyt niin isolta. Odotan milloin se mustasukkaisuus iskee... toistaiseksi ei vielä. Veikkaan, että ensi viikolla kun isi lähtee töihin ja meidän pitää pärjätä keskenämme täällä niin voi olla että alkaa typyn oireilu... kun isi ei olekkaan leikittämässä ja viihdyttämässä koko ajan... huh. :p Ja mitenhän me klaarataan sitten iltavuoroviikot kun vauvalla on iltatankkaukset menossa ja Typylle pitäisi iltahommat saada tehtyä.... jännää on! Mutta muistan joka päivä sanoa tytölle miten paljon äiti rakastaa ja miten ihana hän on. Ja suukottelen ja halailen. Miten ihanaa muuten olikaan saada halata tyttöä ilman isoa mahaa!!! Tuntui niin ihanalta saada ne pienet kädet kaulan ympärille puristamaan.
Mä en ole tänne synnytyskertomusta vielä rustannut, mutta laitan sen tässä joku päivä. Sen verran kerron, että sain aikamoiset repeämät ja epparikin leikattiin, ja olen ollut nämä kaksi viikkoa melko kipeänä. En ole siis voinut pitää lupaustani typylle, että sitten kun äitillä ei ole enää vauvaa masussa niin tehdään sitä ja tätä ja vaikka mitä... No, nyt olo alkaa olemaan jo parempi. Tosin musta tuntuu ettei mun suhde vähään aikaan tule olemaan sama tyttäreeni. Ja se surettaa. Mutta ehkä se palautuu ajan myötä. Meillä oli tytön kanssa tosi ihana läheinen suhde, on se edelleenkin mutta sitä varjostaa viikkoja kestänyt; äiti ei nyt pysty- kausi. Mutta ehkä se siitä taas, ajan kanssa.
Mutta mä rakastan tuota pientä poikaa ihan älyttömästi. Tyttöä myös rakastan, kipeän vahvasti, vaikka kolmevuotiaan uhmiksen rakastaminen on aika ajoin hiukan haasteellisempaa...mutta joka päivä mä huomaan miten ihana tytär mulla on, miten ihanasti se pussaa pikkuveljeä ja miten ihanan älykäs ja omatoiminen ja kiltti se onkaan. Mutta pikkuveljen rakastaminen tuli niin helposti! Mä suren jo valmiiksi sitä, että mun pieni vauva kasvaa.
Hämmästelen miten silkkinen tukka sillä pienellä on,
rakastan sitä pientä suuta joka aukeaa kuin pienellä linnunpojalla,
rakastan niitä silmiä,
sitä tuoksua,
sitä pientä kippuraista joka unisena käpertyy syliin tuttia lutkuttaen.... huoh.
Kumpa voisin tallettaa johonkin purkkiin nämä kaikki tuoksut ja tuntemukset!!!
En halua että tuo vauva kasvaa ikinä!!
Mutta kun nälkä iskee, poika vaatii ruokaa heti! Ja kovaan ääneen! Myös pukemisesta herra hermostuu melko helposti. Masullaan ei tykkää köllötellä yhtään, toisin kuin siskonsa aikoinaan joka viihtyi isin masun päällä mahallaan makoillen.
Yöt on sekavia, joskus heräillään kahden tunnin välein ja joskus kolmen. Joskus heräillään 1,5 tunnin välein. Yölliset imetykset ovat jotain ihan hanurista. Miksi päivisin tuo syö ihan nätisti mutta öisin pitää koheltaa ja soheltaa ja huitoa nyrkeillä ja raapia nännejä terävillä kynsillä... huoh. Muuten imetys sujuu ihan hyvin! Terkan kotikäynnillä poika oli jo melkein syntymäpainossaan, joten ainakin se jotain saa tuolta tissistä kun niissä roikkuu pitkin päivää.
Isosisko on toistaiseksi suhtautunut veljeen hellästi, tosin välillä hermostuttaa kun äiti ei ehdi tulla apuun kun pitää veikkaa imettää. Mutta autossa takapenkillä tyttö hyssyttää veljeä ja laittaa tuttia suuhun. Mun rakas pieni tyttö joka tuntuu nyt niin isolta. Odotan milloin se mustasukkaisuus iskee... toistaiseksi ei vielä. Veikkaan, että ensi viikolla kun isi lähtee töihin ja meidän pitää pärjätä keskenämme täällä niin voi olla että alkaa typyn oireilu... kun isi ei olekkaan leikittämässä ja viihdyttämässä koko ajan... huh. :p Ja mitenhän me klaarataan sitten iltavuoroviikot kun vauvalla on iltatankkaukset menossa ja Typylle pitäisi iltahommat saada tehtyä.... jännää on! Mutta muistan joka päivä sanoa tytölle miten paljon äiti rakastaa ja miten ihana hän on. Ja suukottelen ja halailen. Miten ihanaa muuten olikaan saada halata tyttöä ilman isoa mahaa!!! Tuntui niin ihanalta saada ne pienet kädet kaulan ympärille puristamaan.
Mä en ole tänne synnytyskertomusta vielä rustannut, mutta laitan sen tässä joku päivä. Sen verran kerron, että sain aikamoiset repeämät ja epparikin leikattiin, ja olen ollut nämä kaksi viikkoa melko kipeänä. En ole siis voinut pitää lupaustani typylle, että sitten kun äitillä ei ole enää vauvaa masussa niin tehdään sitä ja tätä ja vaikka mitä... No, nyt olo alkaa olemaan jo parempi. Tosin musta tuntuu ettei mun suhde vähään aikaan tule olemaan sama tyttäreeni. Ja se surettaa. Mutta ehkä se palautuu ajan myötä. Meillä oli tytön kanssa tosi ihana läheinen suhde, on se edelleenkin mutta sitä varjostaa viikkoja kestänyt; äiti ei nyt pysty- kausi. Mutta ehkä se siitä taas, ajan kanssa.
Mutta mä rakastan tuota pientä poikaa ihan älyttömästi. Tyttöä myös rakastan, kipeän vahvasti, vaikka kolmevuotiaan uhmiksen rakastaminen on aika ajoin hiukan haasteellisempaa...mutta joka päivä mä huomaan miten ihana tytär mulla on, miten ihanasti se pussaa pikkuveljeä ja miten ihanan älykäs ja omatoiminen ja kiltti se onkaan. Mutta pikkuveljen rakastaminen tuli niin helposti! Mä suren jo valmiiksi sitä, että mun pieni vauva kasvaa.
Hämmästelen miten silkkinen tukka sillä pienellä on,
rakastan sitä pientä suuta joka aukeaa kuin pienellä linnunpojalla,
rakastan niitä silmiä,
sitä tuoksua,
sitä pientä kippuraista joka unisena käpertyy syliin tuttia lutkuttaen.... huoh.
Kumpa voisin tallettaa johonkin purkkiin nämä kaikki tuoksut ja tuntemukset!!!
En halua että tuo vauva kasvaa ikinä!!
torstai 17. toukokuuta 2012
perjantai 30. maaliskuuta 2012
Lapset turvaan
Taas ammuskeluja koulussa.
Vakuutun yhä enemmän ja enemmän siitä, että haluan laittaa lapseni yksityiseen kouluun. En usko, että opetus yksityisessä koulussa on yhtään sen parempaa tai huonompaa kuin normaalissakaan julkisessa koulussa, mutta ehkä siellä olisi vähemmän näitä hulluja?
Mitä enemmän näitä sattuu, sitä enemmän mua pelottaa laittaa tuota lastani kouluun. Haluan, että hän saa käydä koulua rauhassa, olla lapsi rauhassa ilman pelkoja tällaisista hulluista. Ja minä pelkään!
Olkoon vain porvarillista, olkoon mitä hyvänsä, mutta jos niillä koulumaksuilla saan lapselleni hiukan enemmän turvaa niin en epäröi hetkeäkään. Vakavassa harkinnassa on meillä Steiner-koulu. Pedagogiikka uppoaa tällaiseen semihihhuliin hyvin. Luonto, taito- ja taideaineiden arvostus, yksilöllisyys, turvallisuus. Siinä avainsanoja jotka iskevät meikäläiseen.
Kohta sitä vois alkaa hakemusta rustailemaan...
Vakuutun yhä enemmän ja enemmän siitä, että haluan laittaa lapseni yksityiseen kouluun. En usko, että opetus yksityisessä koulussa on yhtään sen parempaa tai huonompaa kuin normaalissakaan julkisessa koulussa, mutta ehkä siellä olisi vähemmän näitä hulluja?
Mitä enemmän näitä sattuu, sitä enemmän mua pelottaa laittaa tuota lastani kouluun. Haluan, että hän saa käydä koulua rauhassa, olla lapsi rauhassa ilman pelkoja tällaisista hulluista. Ja minä pelkään!
Olkoon vain porvarillista, olkoon mitä hyvänsä, mutta jos niillä koulumaksuilla saan lapselleni hiukan enemmän turvaa niin en epäröi hetkeäkään. Vakavassa harkinnassa on meillä Steiner-koulu. Pedagogiikka uppoaa tällaiseen semihihhuliin hyvin. Luonto, taito- ja taideaineiden arvostus, yksilöllisyys, turvallisuus. Siinä avainsanoja jotka iskevät meikäläiseen.
Kohta sitä vois alkaa hakemusta rustailemaan...
maanantai 26. maaliskuuta 2012
Kiltin tytön syndrooma
Haluan kertoa tähän pienen tarinan lastenkasvatuksesta.
Eilen oltiin ravintolassa syömässä ja ruokaa odotellessa meidän tyttö, kohta 3-v, pelasi sitä sellaista lasten kosketusnäyttöpeliä ihan rauhassa ja nätisti, niin eikös siihen änkeä joku ehkä samanikäinen tai hiukan nuorempi poika joka menee kesken toisen pelin sörkkimään! Typy alkaa itkemään ja harmistuu kun peli menee kesken ja koska pojan vanhemmat ei kiinnitä asiaan mitään huomiota, (ylläri!) niin menen ojentamaan tätä vierasta lasta. Sanon, että anna nyt Typyn pelata loppuun niin sitten on sinun vuoro, voitte vuorotellen pelata. Mutta tää poika ei vaan tajua. Mua niin RISOO lapset joilla ei ole mitään käytöstapoja TAI jos vanhemmat ei viitsi vaivautua edes niitä opettamaan. Jos mun lapsi menee tekemään jotain tuollaista niin kyllä minä komennan ja opastan että miten toimitaan. Hitto kun ärsytti.
Mikä siinä on, että jotkut lapset ei vaan tajua? Kyllä mä ymmärrän että lapsia on eri luonteisia, mutta jos tuollainen käytös on sen niin ihanan "kotikasvatuksen" tulos niin kannustan kyllä kaikkia viemään lapsensa päiväkotiin että oppivat miten ollaan muiden lasten kanssa sosiaalisessa kanssakäymisessä. Sitten niistä kasvaa kotona juuri tuollaisia juntteja, joiden vanhemmat eivät joko viitsi tai osaa opastaa lapsiaan toimimaan muiden ihmisten kanssa.
Sitten tietysti on vielä se, että meidän tyttö on tosi kiltti ja vaikka itse sanonkin, myös aika fiksu ikäisekseen. Hän on puhunut pitkiä lauseita jo kaksivuotiaasta saakka ja on kielellisesti lahjakas. Hän ehkä joskus vaikuttaa ikäistään vanhemmalta, varsinkin kun verrataan samanikäisiin poikiin, joilla esimerkiksi joskus puheen kehitys tulee vähän hitaammin. Typy hermostuu jos leikkikaveri ei tajua mitä hän sanoo, eikä ymmärrä että miksi joku toinen lapsi ei vastaa hänelle. Tämä pelin keskeyttänyt poika ei osannut vielä paljon puhua. Kun selitin, että miten voitte vuorotellen pelata, poika sanoi vaan että "too" ihan kuin ymmärtäisi, mutta jatkoi vaan pelin sorkkimista eikä tehnyt elettäkään mennäkseen siksi aikaa sivuun, että Typy saisi pelata pelinsä loppuun. En tiedä, ehkä poika oli vaan juntti ja vailla käytöstapoja, tai sitten hänellä oli puheen viivästymän lisäksi joku vaikeus ymmärtää puhetta. Sama se, mutta miksi pojan vanhemmat eivät kiinnittäneet asiaan mitään huomiota? Hmph.
Tällaisissa tilanteissa minussa herää aina vähän sellainen tiikeriäiti. Kukaan junttieinari ei tallo meidän kiltin tytön varpaille vain siksi, että hän on KILTTI ja osaa käyttäytyä nätisti muiden lasten seurassa. Lopputuloshan oli se, että Typy tuli suu mutrussa istumaan meidän kanssa pöytään ja tämä junttieinari sai pelin itselleen kun sen valtasi. Jos mulla ois enemmän pokkaa, oisin napannut poikaa kiinni ja siirtänyt sivuun siksi aikaa että saan selitettyä mitä tarkoittaa pelataan vuorotellen. Koska ilmeisesti pojan vanhemmat eivät sitä ole lapselleen opettaneet. Murh.
En halua, että meidän lapselle tulee se kiltin tytön syndrooma. Mutta rakastan sitä, että meidän tyttö on oikeasti kiltti, sosiaalinen ja osaa käyttäytyä. Miten selittää kiltille tytölle, että kaikki eivät vaan ole kilttejä... ja miten opastaa toimimaan tilanteessa, jossa tulee syrjäytetyksi vain sen vuoksi, että ei ole tarpeeksi agressiivinen vaatiakseen itselleen asioita? En halua opettaa, että agressiivisuudella ja töykeydellä saavutetaan asioita. Miten opettaa lastaan pitämään puolensa ilman, että tarvitsee luopua siitä kiltteydestä?
No, niin kauan kun Typy on vielä pieni, aion käyttää äitinä tätä "tiikeriäiti"-ominaisuuttani reilusti ja pitää lapseni puolia. Aion myös jatkossa pistää muidenkin lapset kuriin jos niiden vanhemmat ei sitä tee.
Kylä kasvattaa ja silleen...
*muoks
Korjaan nyt tännekin vielä että lapset eivät ole juntteja vaan niiden vanhemmat usein on... lapsi on aina lapsi ja niillä on uhmaa ja niillä on vaikka mitä mut vahemmilla ei ole syytä sivuuttaa lastensa huonoa käytöstä.
Eilen oltiin ravintolassa syömässä ja ruokaa odotellessa meidän tyttö, kohta 3-v, pelasi sitä sellaista lasten kosketusnäyttöpeliä ihan rauhassa ja nätisti, niin eikös siihen änkeä joku ehkä samanikäinen tai hiukan nuorempi poika joka menee kesken toisen pelin sörkkimään! Typy alkaa itkemään ja harmistuu kun peli menee kesken ja koska pojan vanhemmat ei kiinnitä asiaan mitään huomiota, (ylläri!) niin menen ojentamaan tätä vierasta lasta. Sanon, että anna nyt Typyn pelata loppuun niin sitten on sinun vuoro, voitte vuorotellen pelata. Mutta tää poika ei vaan tajua. Mua niin RISOO lapset joilla ei ole mitään käytöstapoja TAI jos vanhemmat ei viitsi vaivautua edes niitä opettamaan. Jos mun lapsi menee tekemään jotain tuollaista niin kyllä minä komennan ja opastan että miten toimitaan. Hitto kun ärsytti.
Mikä siinä on, että jotkut lapset ei vaan tajua? Kyllä mä ymmärrän että lapsia on eri luonteisia, mutta jos tuollainen käytös on sen niin ihanan "kotikasvatuksen" tulos niin kannustan kyllä kaikkia viemään lapsensa päiväkotiin että oppivat miten ollaan muiden lasten kanssa sosiaalisessa kanssakäymisessä. Sitten niistä kasvaa kotona juuri tuollaisia juntteja, joiden vanhemmat eivät joko viitsi tai osaa opastaa lapsiaan toimimaan muiden ihmisten kanssa.
Sitten tietysti on vielä se, että meidän tyttö on tosi kiltti ja vaikka itse sanonkin, myös aika fiksu ikäisekseen. Hän on puhunut pitkiä lauseita jo kaksivuotiaasta saakka ja on kielellisesti lahjakas. Hän ehkä joskus vaikuttaa ikäistään vanhemmalta, varsinkin kun verrataan samanikäisiin poikiin, joilla esimerkiksi joskus puheen kehitys tulee vähän hitaammin. Typy hermostuu jos leikkikaveri ei tajua mitä hän sanoo, eikä ymmärrä että miksi joku toinen lapsi ei vastaa hänelle. Tämä pelin keskeyttänyt poika ei osannut vielä paljon puhua. Kun selitin, että miten voitte vuorotellen pelata, poika sanoi vaan että "too" ihan kuin ymmärtäisi, mutta jatkoi vaan pelin sorkkimista eikä tehnyt elettäkään mennäkseen siksi aikaa sivuun, että Typy saisi pelata pelinsä loppuun. En tiedä, ehkä poika oli vaan juntti ja vailla käytöstapoja, tai sitten hänellä oli puheen viivästymän lisäksi joku vaikeus ymmärtää puhetta. Sama se, mutta miksi pojan vanhemmat eivät kiinnittäneet asiaan mitään huomiota? Hmph.
Tällaisissa tilanteissa minussa herää aina vähän sellainen tiikeriäiti. Kukaan junttieinari ei tallo meidän kiltin tytön varpaille vain siksi, että hän on KILTTI ja osaa käyttäytyä nätisti muiden lasten seurassa. Lopputuloshan oli se, että Typy tuli suu mutrussa istumaan meidän kanssa pöytään ja tämä junttieinari sai pelin itselleen kun sen valtasi. Jos mulla ois enemmän pokkaa, oisin napannut poikaa kiinni ja siirtänyt sivuun siksi aikaa että saan selitettyä mitä tarkoittaa pelataan vuorotellen. Koska ilmeisesti pojan vanhemmat eivät sitä ole lapselleen opettaneet. Murh.
En halua, että meidän lapselle tulee se kiltin tytön syndrooma. Mutta rakastan sitä, että meidän tyttö on oikeasti kiltti, sosiaalinen ja osaa käyttäytyä. Miten selittää kiltille tytölle, että kaikki eivät vaan ole kilttejä... ja miten opastaa toimimaan tilanteessa, jossa tulee syrjäytetyksi vain sen vuoksi, että ei ole tarpeeksi agressiivinen vaatiakseen itselleen asioita? En halua opettaa, että agressiivisuudella ja töykeydellä saavutetaan asioita. Miten opettaa lastaan pitämään puolensa ilman, että tarvitsee luopua siitä kiltteydestä?
No, niin kauan kun Typy on vielä pieni, aion käyttää äitinä tätä "tiikeriäiti"-ominaisuuttani reilusti ja pitää lapseni puolia. Aion myös jatkossa pistää muidenkin lapset kuriin jos niiden vanhemmat ei sitä tee.
Kylä kasvattaa ja silleen...
*muoks
Korjaan nyt tännekin vielä että lapset eivät ole juntteja vaan niiden vanhemmat usein on... lapsi on aina lapsi ja niillä on uhmaa ja niillä on vaikka mitä mut vahemmilla ei ole syytä sivuuttaa lastensa huonoa käytöstä.
sunnuntai 18. maaliskuuta 2012
neuvolaa ja sairastamista
Perjantaina oli neuvola, siellä oli kaikki kuten pitääkin. Painoa on tullut, mutta tulkoon. ;) Raskauden alusta tähän asti on tullut noin viisi kiloa. No, toivotaan että se hidastuisi ettei nyt ihan hirveesti tulisi kiloja... Ihan oman hyvinvoinnin vuoksi olisi pidettävä joku kontrolli painon kanssa. Vielä en ole huolissani, sillä tämä painonnousu on vallan sopiva ja asiaankuuluva.Tämän laskurin mukaan olen vallan kerryttänyt painoa kuten kuuluukin.
Perjantain neuvolassa:
Lauantaina typy lähti aamupäivällä mummilaan yökylään. On niin ihanaa, että tuo tyttö rakastaa isovanhempiaan. Aamulla kun silmänsä ekaa kertaa aukaisi, alkoi kuiskimaan että "tänään pääsen mummille ja vaalille yökylään.". Suosittelen kaikkia, joilla on lapsen isovanhemmat lähellä, että viette mahdollisuuksien mukaan lasta hoitoon ja yökylään pienestä pitäen. Ainakin meidän tyttö saa siitä ihan hirveästi iloa ja samoin isovanhemmat nauttivat kun saavat touhuta rakkaan lapsenlapsensa kanssa. Meidän tyttö on kyllä siitä ihana, että hän ei ole koskaan jäänyt itkemään kun ollaan jätetty hoitoon mummilaan tai toisen mummin luo. Eikä kyllä muuallakaan. Silloin kun aloitti päiväkodin, niin silloin oli pientä itkuisuutta tietenkin, mutta sen jälkeen ei ollenkaan. Eilenkin tuskin malttoi heipat sanoa kun lähti ovesta ulos käsi kädessä vaarin kanssa. Kun on pienestä pitäen tottunut olemaan isovanhemmillaan hoidossa, niin siitä tulee erikoista ja kivaa kun sinne pääsee hoitoon. :) Koska mummi ja vaari kun hoitaa, niin ne jaksaa touhuta lapsen kanssa ihan koko ajan. Äiti ja iskä kun touhuaa kaikkea muutakin tylsää, kuten siivoaa tai tekee muita kotihommia. Mutta mummilassa saa huomiota koko ajan! :D
Meillä oli siis miehen kanssa vapaa viikonloppu ihan kahdestaan. Ja mitä me tehtiin? maattiin kotona koko lauantai. :( Olen ollut flunssassa ja harmitti tosi paljon, että tämä vapaa viikonloppu meni nyt sairastaessa. Eilen olin niin kipeä, etten jaksanut tehdä mitään. No, ainakin sain sairastaa rauhassa. On se sohvalla makaaminenkin joskus ihan kivaa, mutta vähän tuntuu että meni lauantai ihan hukkaan...
Olo on vieläkin aika kipeä, en tiedä menenkö huomenna töihin. Mulla on kiva työ, mutta siinä on huonotkin puolensa. Kun omalla vastuulla on tiettyjä projekteja, niin sairastaminen ottaa aina omalletunnolle. Jos tietää että töissä olisi tärkeitä asioita hoidettavana, ja joutuu sairastamaan kotona niin heti alkaa olemaan syyllisyyden tuskia. Mutta minkäs sille voi, jos on kipeä, on kipeä. :/
Mutta sellaisissa tunnelmissa täällä näin sunnuntaiaamuna. Huomenna vaihtuu taas uusi raskausviikko. Kylläpä aika nyt juoksee...
rv 18+6
Perjantain neuvolassa:
Sykkeitä saatiin metsästää vähän aikaa kun se istukka on tuossa etuseinässä. Mutta sieltä ne sitten löytyi ja ihana tok-tok-tok-tok sieltä kuului.
Lauantaina typy lähti aamupäivällä mummilaan yökylään. On niin ihanaa, että tuo tyttö rakastaa isovanhempiaan. Aamulla kun silmänsä ekaa kertaa aukaisi, alkoi kuiskimaan että "tänään pääsen mummille ja vaalille yökylään.". Suosittelen kaikkia, joilla on lapsen isovanhemmat lähellä, että viette mahdollisuuksien mukaan lasta hoitoon ja yökylään pienestä pitäen. Ainakin meidän tyttö saa siitä ihan hirveästi iloa ja samoin isovanhemmat nauttivat kun saavat touhuta rakkaan lapsenlapsensa kanssa. Meidän tyttö on kyllä siitä ihana, että hän ei ole koskaan jäänyt itkemään kun ollaan jätetty hoitoon mummilaan tai toisen mummin luo. Eikä kyllä muuallakaan. Silloin kun aloitti päiväkodin, niin silloin oli pientä itkuisuutta tietenkin, mutta sen jälkeen ei ollenkaan. Eilenkin tuskin malttoi heipat sanoa kun lähti ovesta ulos käsi kädessä vaarin kanssa. Kun on pienestä pitäen tottunut olemaan isovanhemmillaan hoidossa, niin siitä tulee erikoista ja kivaa kun sinne pääsee hoitoon. :) Koska mummi ja vaari kun hoitaa, niin ne jaksaa touhuta lapsen kanssa ihan koko ajan. Äiti ja iskä kun touhuaa kaikkea muutakin tylsää, kuten siivoaa tai tekee muita kotihommia. Mutta mummilassa saa huomiota koko ajan! :D
Meillä oli siis miehen kanssa vapaa viikonloppu ihan kahdestaan. Ja mitä me tehtiin? maattiin kotona koko lauantai. :( Olen ollut flunssassa ja harmitti tosi paljon, että tämä vapaa viikonloppu meni nyt sairastaessa. Eilen olin niin kipeä, etten jaksanut tehdä mitään. No, ainakin sain sairastaa rauhassa. On se sohvalla makaaminenkin joskus ihan kivaa, mutta vähän tuntuu että meni lauantai ihan hukkaan...
Olo on vieläkin aika kipeä, en tiedä menenkö huomenna töihin. Mulla on kiva työ, mutta siinä on huonotkin puolensa. Kun omalla vastuulla on tiettyjä projekteja, niin sairastaminen ottaa aina omalletunnolle. Jos tietää että töissä olisi tärkeitä asioita hoidettavana, ja joutuu sairastamaan kotona niin heti alkaa olemaan syyllisyyden tuskia. Mutta minkäs sille voi, jos on kipeä, on kipeä. :/
Mutta sellaisissa tunnelmissa täällä näin sunnuntaiaamuna. Huomenna vaihtuu taas uusi raskausviikko. Kylläpä aika nyt juoksee...
rv 18+6
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)