Tänään on lapsettomien lauantai. Toivon kaikesta sydämestäni, että kaikki lapsettomuudesta kärsivät saisivat haaveensa todeksi ja saisivat kantaa lasta kohdussaan, sylissään ja sydämessään. Jos minulla olisi valtaa, soisin sen jokaiselle.
Seuraan lapsettomien blogeja jonkun verran, olen seurannut itseasiassa aina ensimmäisestä raskaudenkeskeytyksestä lähtien. Vaikka en samassa tilanteessa ole koskaan ollutkaan, sain pahoina hetkinä paljon lohtua näistä blogeista. Kun kaipuu lapseen on suuri, sitä kaipaa vertaistukea ja tietoa siitä, että ei ole toiveidensa kanssa yksin.
Sitä kaipuun ja tuskan määrää ei kukaan muu voi tietää kuin itse oikeasti lapsettomuudesta kärsivä, mutta me muut voimme yrittää ymmärtää ja olla tukena. Ja muistaa, että utelut lastenhankinnasta voivat satuttaa hyvin syvältä keskustelukumppania. Siksi on parempi jättää se keskustelunaihe vähemmälle, ja unohtaa utelut tuoreelta pariskunnalta niistä pikkujalkojen tepsutuksesta.
Olen äärettömän kiitollinen omasta pienestä tyttärestäni ja mahassa potkivasta tulokkaasta.
Äärettömän kiitollinen.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste asiaa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste asiaa. Näytä kaikki tekstit
lauantai 12. toukokuuta 2012
perjantai 11. toukokuuta 2012
badass
Olen tällä viikolla mm. maannut sängyssä syömässä karkkia, lueskellut kirjaa ja kuunnellut sateen ropinaa. Sillä välin lapsi oli päiväkodissa leikkimässä ja touhuumassa. Aamulla köpöttelin lasta rattaissa tyrkäten päiväkotiin ja sitten tulin kotiin lepäämään kipeän selkäni kanssa. Olen myös katsellut netistä ja boksilta sarjoja, surffaillut netissä ja maannut vuoroin sohvalla ja vuoroin sängyllä. Ah.
Ja tajusin, miten ihanaa onkaan joskus olla yksin kotona. Hurraa subjektiivinen päivähoito-oikeus - meidän isompi lapsi saa syksyllä jatkaa päiväkodissa parina päivänä viikossa. Ajatelkaa - ensi syksynä saan ehkä samanmoisia hetkiä vauvan ollessa unilla! Mitä luksusta! Ja jos tällainen luksus pitää minut järjissäni ja arjen mukavana, niin miksi ihmeessä en sitä toteuttaisi? Näin katosi viimeisetkin ennakkoluulot ensi syksyn päivähoitokuvioita kohtaan. On ihan ok päästää itseään vähän helpommalla. Mulla kun ei ole tarvetta kilpailla maailman paras tai yhteiskuntakelpoisin tai eettisin tai ekologisin tai superlapsentahtisin äiti - tittelistä. ;) Mä ajattelin ihan vaan että vois olla vaikka onnellinen ja tyytyväinen elämäänsä. Ja uskon, että hyvinvoiva äiti on siinä avainasemassa. Omalla kohdallani uskon näiden pienten rauhallisten hetkien arjessa olevan tärkeä osa omaa hyvinvointiani.
Tässä elämän edetessä, lapsen kasvaessa ja murheitakin kohdanneena voin kyllä reilusti sanoa että olen kasvanut lähivuosina ihmisenä hurjasti. Olen muuttunut avarakatseisemmaksi ja olen oppinut ymmärtämään erilaisia ihmisiä, perheitä, äitejä. Minä en ole mikään suurien periaatteiden ihminen, tarkoittaen, että koti- tai päivähoitoasia on minulle yksi ja sama, jokainenhan tekee valintansa oman elämäntilanteensa mukaan. Samoin muut valinnat mitä vauva- tai lapsiperheessä tehdään, tehdään yksilöllisistä lähtökohdista. Meidän kohdalla aion antaa itselleni armoa, en vaadi mitään liikaa ja aion kyetä nauttimaan ensi syksyn vauva-arjesta. En uhraa esikoistani tämän vauva-arjen vuoksi, sillä hän rakastaa päiväkotia. Eräänä päivänä hän sanoi: "äiti, kotona on ihan tylsää. mennään päiväkotiin takaisin. " heh. :D
Ja minusta on ihanaa tietää, että tyttäreni on tasapainoinen lapsi joka kehittyy ja kasvaa hienosti. Päiväkoti tuo oman virikkeensä lapsen elämään ja antaa hengähdystauon minulle. Täydellistä. Eilen illalla Typy halasi kättäni oikein lujasti ja sanoi: "minä tykkään äitistä tosi paljon" aww... ja tänään aamulla pieni halasi mun isoa masua ja sanoi: "ihanaa kun sieltä masusta tulee vauva! Minä sitä sitten hoidan."
Mikähän mun pointti tässä oli... niin, ehkä mä olen vähän badass ja aion ensi syksynäkin saada itselleni muutaman rauhallisen tuokion vaikka kahden lapsen äiti sitten olenkin.
Jos ei vaadi - ei voi saadakaan.Vaikka ei se aina ole ihan niin yksinkertaista...
Ja tajusin, miten ihanaa onkaan joskus olla yksin kotona. Hurraa subjektiivinen päivähoito-oikeus - meidän isompi lapsi saa syksyllä jatkaa päiväkodissa parina päivänä viikossa. Ajatelkaa - ensi syksynä saan ehkä samanmoisia hetkiä vauvan ollessa unilla! Mitä luksusta! Ja jos tällainen luksus pitää minut järjissäni ja arjen mukavana, niin miksi ihmeessä en sitä toteuttaisi? Näin katosi viimeisetkin ennakkoluulot ensi syksyn päivähoitokuvioita kohtaan. On ihan ok päästää itseään vähän helpommalla. Mulla kun ei ole tarvetta kilpailla maailman paras tai yhteiskuntakelpoisin tai eettisin tai ekologisin tai superlapsentahtisin äiti - tittelistä. ;) Mä ajattelin ihan vaan että vois olla vaikka onnellinen ja tyytyväinen elämäänsä. Ja uskon, että hyvinvoiva äiti on siinä avainasemassa. Omalla kohdallani uskon näiden pienten rauhallisten hetkien arjessa olevan tärkeä osa omaa hyvinvointiani.
Tässä elämän edetessä, lapsen kasvaessa ja murheitakin kohdanneena voin kyllä reilusti sanoa että olen kasvanut lähivuosina ihmisenä hurjasti. Olen muuttunut avarakatseisemmaksi ja olen oppinut ymmärtämään erilaisia ihmisiä, perheitä, äitejä. Minä en ole mikään suurien periaatteiden ihminen, tarkoittaen, että koti- tai päivähoitoasia on minulle yksi ja sama, jokainenhan tekee valintansa oman elämäntilanteensa mukaan. Samoin muut valinnat mitä vauva- tai lapsiperheessä tehdään, tehdään yksilöllisistä lähtökohdista. Meidän kohdalla aion antaa itselleni armoa, en vaadi mitään liikaa ja aion kyetä nauttimaan ensi syksyn vauva-arjesta. En uhraa esikoistani tämän vauva-arjen vuoksi, sillä hän rakastaa päiväkotia. Eräänä päivänä hän sanoi: "äiti, kotona on ihan tylsää. mennään päiväkotiin takaisin. " heh. :D
Ja minusta on ihanaa tietää, että tyttäreni on tasapainoinen lapsi joka kehittyy ja kasvaa hienosti. Päiväkoti tuo oman virikkeensä lapsen elämään ja antaa hengähdystauon minulle. Täydellistä. Eilen illalla Typy halasi kättäni oikein lujasti ja sanoi: "minä tykkään äitistä tosi paljon" aww... ja tänään aamulla pieni halasi mun isoa masua ja sanoi: "ihanaa kun sieltä masusta tulee vauva! Minä sitä sitten hoidan."
Mikähän mun pointti tässä oli... niin, ehkä mä olen vähän badass ja aion ensi syksynäkin saada itselleni muutaman rauhallisen tuokion vaikka kahden lapsen äiti sitten olenkin.
Jos ei vaadi - ei voi saadakaan.Vaikka ei se aina ole ihan niin yksinkertaista...
keskiviikko 14. maaliskuuta 2012
No miltä nyt tuntuu
Mieli tekee....
...makeaa. Suklaata! Jäätelöä jäätelöä jäätelöä! Jäätelö erilaisilla kastikkeilla. Kinuskikastike mmm...
...Subin patonkeja, Sinuhen patonkeja, Cafe Picnicin salaatteja. Ah. Ja joskus myös Hesen kana-ateriaa. Ei inspaa makarooni ja jauheliha sitten yhtään! Eikä perunamuusi ja lihapullat tai mikään muukaan kotona loihdittu. Höh.
....hedelmiä ja tuoremehuja. Slurps.
...jukurttia, piimää, maitotuotteita. =)
....nauttia auringosta, kaipaan lämpöä! Tule nopeammin lämmin kevät!
... käpertyä sohvannurkkaan silittelemään masua ja odottelemaan pelon ja toivon sekaisin tuntein ensi viikon rakenneultraa
En halua...
...mössöruokaa. Kokolihakin on vähän niin ja näin. yh.
...tai jaksa tehdä töitä. Tai siis ei vaan huvittaisi yhtään. Mun työmotivaatio on ihan kateissa! Enää reilu kolme kuukautta olisi töitä jäljellä ja sit ois suunnitelmissa jäädä saikun kautta mammalomalle. KOLME kuukautta enää. Kyllähän mä sen jaksan... ehkä.
...pelätä enää. En jaksaisi kantaa tätä taakkaa koko ajan mukanani. Enkä puhu nyt tästä pienestä potkurikoneesta vaan tästä menneisyyden ja pelon painolastista. Jonkinlainen pelko tulee olemaan mukana varmaan aina, mutta olisipa se rakenneultra jo ohi että voisi vaan olla rauhassa!
Raskaus tuntuu...
....nivusissa ja lantiossa. Yöllä lantiota särkee aamuyöstä, eli ystävämme liitoskivut ovat löytäneet tiensä tänne.
...kurkussa, nimittäin närästys vaivaa aika ajoin ja tiedän sen vain lisääntyvän.
...Ihanalta! Rakastan kasvavaa masuani. Se on jo kauniin pyöreä, vaikka pohdinkin koko ajan että onko se oikean mallinen, onkohan kaikki niinkuin pitää... huoh.
...pieninä potkuina jotka saa hymyn huulille. :)
...jo myös selässä. Olen kärsinyt typyä odottaessani selkäsärystä tuossa rv 25 tietämillä ja nyt se antaa jo pienen pieniä viitteitä tulevasta. Auts. Toivottavasti ei mene pahaksi!
...harjoitussupistuksina autossa istuessa.
...ihanalta. Ihanalta! Rakastan olla raskaana, kremppoineen kaikkineen.
Olen...
...peloissani mutta haluaisin olla vain onnellinen. Ehkä tämä helpottuu ensi viikon jälkeen.
...väsynyt koska nukun niin huonosti. Herään joka yö siinä 4-5 aikaan johonkin; milloin syynä on typy, milloin liitoskivut, milloin puolison kuorsaus, tai joku hämmentävä uni. Uuvuttaa.
...iloinen keväästä! Työssäolon parhaita puolia on lounastauot aurinkoisena päivänä - kipittelen ihanassa säässä läheiseen cafe picniciin syömään salaattia tai patonkia tai keittoja. Ah.
...Onnellinen ja kiitollinen. Kumpa tämä olisi nyt ihan oikeasti totta. Voi olisipa kaikki hyvin ja voisin olla vihdoin onnellinen täydestä sydämestäni.
...makeaa. Suklaata! Jäätelöä jäätelöä jäätelöä! Jäätelö erilaisilla kastikkeilla. Kinuskikastike mmm...
...Subin patonkeja, Sinuhen patonkeja, Cafe Picnicin salaatteja. Ah. Ja joskus myös Hesen kana-ateriaa. Ei inspaa makarooni ja jauheliha sitten yhtään! Eikä perunamuusi ja lihapullat tai mikään muukaan kotona loihdittu. Höh.
....hedelmiä ja tuoremehuja. Slurps.
...jukurttia, piimää, maitotuotteita. =)
....nauttia auringosta, kaipaan lämpöä! Tule nopeammin lämmin kevät!
... käpertyä sohvannurkkaan silittelemään masua ja odottelemaan pelon ja toivon sekaisin tuntein ensi viikon rakenneultraa
En halua...
...mössöruokaa. Kokolihakin on vähän niin ja näin. yh.
...tai jaksa tehdä töitä. Tai siis ei vaan huvittaisi yhtään. Mun työmotivaatio on ihan kateissa! Enää reilu kolme kuukautta olisi töitä jäljellä ja sit ois suunnitelmissa jäädä saikun kautta mammalomalle. KOLME kuukautta enää. Kyllähän mä sen jaksan... ehkä.
...pelätä enää. En jaksaisi kantaa tätä taakkaa koko ajan mukanani. Enkä puhu nyt tästä pienestä potkurikoneesta vaan tästä menneisyyden ja pelon painolastista. Jonkinlainen pelko tulee olemaan mukana varmaan aina, mutta olisipa se rakenneultra jo ohi että voisi vaan olla rauhassa!
Raskaus tuntuu...
....nivusissa ja lantiossa. Yöllä lantiota särkee aamuyöstä, eli ystävämme liitoskivut ovat löytäneet tiensä tänne.
...kurkussa, nimittäin närästys vaivaa aika ajoin ja tiedän sen vain lisääntyvän.
...Ihanalta! Rakastan kasvavaa masuani. Se on jo kauniin pyöreä, vaikka pohdinkin koko ajan että onko se oikean mallinen, onkohan kaikki niinkuin pitää... huoh.
...pieninä potkuina jotka saa hymyn huulille. :)
...jo myös selässä. Olen kärsinyt typyä odottaessani selkäsärystä tuossa rv 25 tietämillä ja nyt se antaa jo pienen pieniä viitteitä tulevasta. Auts. Toivottavasti ei mene pahaksi!
...harjoitussupistuksina autossa istuessa.
...ihanalta. Ihanalta! Rakastan olla raskaana, kremppoineen kaikkineen.
Olen...
...peloissani mutta haluaisin olla vain onnellinen. Ehkä tämä helpottuu ensi viikon jälkeen.
...väsynyt koska nukun niin huonosti. Herään joka yö siinä 4-5 aikaan johonkin; milloin syynä on typy, milloin liitoskivut, milloin puolison kuorsaus, tai joku hämmentävä uni. Uuvuttaa.
...iloinen keväästä! Työssäolon parhaita puolia on lounastauot aurinkoisena päivänä - kipittelen ihanassa säässä läheiseen cafe picniciin syömään salaattia tai patonkia tai keittoja. Ah.
...Onnellinen ja kiitollinen. Kumpa tämä olisi nyt ihan oikeasti totta. Voi olisipa kaikki hyvin ja voisin olla vihdoin onnellinen täydestä sydämestäni.
keskiviikko 7. maaliskuuta 2012
Suruja, pelkoja ja onnea
Blogimaailman pysäyttänyt yhden bloggaajan traaginen menehtyminen lapsensa syntymään on mietityttänyt minuakin. Miten hauras ja arvaamaton elämä onkaan. Miten onnellinen olenkaan, että olen tässä ja nyt, elossa lapselleni ja tälle tulevalle myös. Mutta koskaan ei tiedä, mitä elämä tuo eteen. En voi käsittää sitä surun määrää, jonka tuo perhe nyt kokee. Lähetän virtuaalisesti syvimmät osanottoni perheelle.
Mieleeni on pujahtanut tämän myötä typeriä pelkoja; mitä jos minulle käy jotain kun ollaan kahdestaan tytön kanssa kotona. Miten paniikissa se pieni olisikaan jos vaikka äiti ei herääkkään. Hyi sentään. Ajatuskin saa itkemään. Ja kun tyttö on vielä niin pieni, niin hänelle ei voi vielä opettaa että mistä ja miten saa apua. Sitä kun ei oikeasti koskaan tiedä mitä voi sattua!
Ei pitäisi ajatella mitään sellaista, mutta minkäs voi kun ajatukset risteilee.
Olen miettinyt turvapuhelinta, naapureita, mutta miten osaisin selittää asian kolmevuotiaalle siten, ettei hän pelästy? Ei noin pienen vielä tarvitsisi tietää ja osata mitään sellaista. Kai minun olisi vaan luotettava tähän maailmaan ja siihen, että kaikki menee hyvin. Kaiken suhteen.
*huoh*
Menehtymistä synnytykseen en kuitenkaan osaa pelätä. Eihän nykyään enää kukaan äiti kuole synnytykseen, ainakaan Suomessa. Mutta tietenkin, aina voi sattua jotain, mitä ei osattukaan aavistaa, mitä ei osattu ennakoida. Sen vuoksi en pelkää sitä synnyttämistä. Koska sitä ei vaan tiedä, mitä elämällä on varastossa vielä meitä varten.
Pitää vaan toivoa, että saa elää elämänsä onnellisena ja pitkään, seurata lastensa kasvua ja vanheta yhdessä miehensä kanssa.
Kuinka kiitollinen olenkaan siitä ,että olen tässä ja nyt. Pienen tyttäreni äitinä ja toivottavasti saan olla äiti myös tälle tulevalle lapselle. Nyt on hyvä.
Mieleeni on pujahtanut tämän myötä typeriä pelkoja; mitä jos minulle käy jotain kun ollaan kahdestaan tytön kanssa kotona. Miten paniikissa se pieni olisikaan jos vaikka äiti ei herääkkään. Hyi sentään. Ajatuskin saa itkemään. Ja kun tyttö on vielä niin pieni, niin hänelle ei voi vielä opettaa että mistä ja miten saa apua. Sitä kun ei oikeasti koskaan tiedä mitä voi sattua!
Ei pitäisi ajatella mitään sellaista, mutta minkäs voi kun ajatukset risteilee.
Olen miettinyt turvapuhelinta, naapureita, mutta miten osaisin selittää asian kolmevuotiaalle siten, ettei hän pelästy? Ei noin pienen vielä tarvitsisi tietää ja osata mitään sellaista. Kai minun olisi vaan luotettava tähän maailmaan ja siihen, että kaikki menee hyvin. Kaiken suhteen.
*huoh*
Menehtymistä synnytykseen en kuitenkaan osaa pelätä. Eihän nykyään enää kukaan äiti kuole synnytykseen, ainakaan Suomessa. Mutta tietenkin, aina voi sattua jotain, mitä ei osattukaan aavistaa, mitä ei osattu ennakoida. Sen vuoksi en pelkää sitä synnyttämistä. Koska sitä ei vaan tiedä, mitä elämällä on varastossa vielä meitä varten.
Pitää vaan toivoa, että saa elää elämänsä onnellisena ja pitkään, seurata lastensa kasvua ja vanheta yhdessä miehensä kanssa.
Kuinka kiitollinen olenkaan siitä ,että olen tässä ja nyt. Pienen tyttäreni äitinä ja toivottavasti saan olla äiti myös tälle tulevalle lapselle. Nyt on hyvä.
torstai 1. maaliskuuta 2012
Pakkohoitoa
Päihdeäitien pakkohoito on ollut nyt ajankohtainen aihe mediassa. Mitä enemmän luen tämän kaltaisia uutisia, sitä enemmän kannatan pakkohoitoa. Syntymätön lapsi on viaton, eikä lapsen pitäisi joutua kärsimään äitinsä valinnoista tai elämäntilanteesta ennen syntymäänsä. Tuossa linkittämässäni tapauksessa lapselle ei ilmeisesti tullut mitään pysyvää vahinkoa, mutta valitettavan paljon syntyy äitinsä päihteidenkäytön vuoksi pahoin vammautuneita lapsia. Wikipedian näkemys fetaalialkoholisyndroomasta tässä.
Päihteiden käyttäminen raskaana on vastuutonta ja mielestäni pitäisi olla laitonta. En sano, että jokainen nainen joka raskaana ollessaan juo lasin viiniä aterian yhteydessä pitäisi pistää putkaan tai lätkäistä sakkolappu kouraan, vaan puhun ihan oikeista päihderiippuvaisista naisista. Mutta kuka nämä rajat vetää ja määrittelee, kuka sitä voisi valvoa, sitä en tiedä.
Alan olla kohta sitä mieltä että vaikka kahleissa putkaan siihen saakka kunnes lapsi syntyy, ja jos osoittaa halua jatkaa lapsen syntymän jälkeen vieroitushoidossa, tuettaisiin äidin ja lapsen yhteistä elämää. Mutta pahasti vammautuneet lapset äidin valintojen ja riippuvuuksien vuoksi eivät saa mitään mahdollisuutta terveeseen elämään!
Tulen niin vihaiseksi tietäessäni, että maailmassa on hirveän paljon pariskuntia, jotka tekisivät mitä vaan saadakseen lapsen. Ja sitten viinaa kiskovat, itseään piikittävät narkkarit saavat kantaa lapsen kohdussaan ilman mitään vastuuta tai rankaisua.
Tiedän, ettei kaikki ole niin yksiselitteistä. En osaa kuvitella, että kuinka pahat syyllisyydentuskat päihdeäideillä on ollessaan niin raskaassa tilanteessa. Varmasti monella olisi halu lopettaa ja varmasti monet tiedostavat tekevänsä väärin... Saataisiinko pakkohoidolla apua myös äideille, ei vain syntymättömille lapsille? Mutta kyllähän tässä on isot moraaliset ongelmat myös - meillä kun on kaikilla se vapaus olla ja elää valitsemallamme tavalla. En haluaisi elää sellaisessakaan poliisivaltiossa, jossa kansalaisen vapaus vietäisiin. Jos päihteiden käytöstä raskausaikana tehtäisiin laitonta, niin katoaisivatko moraaliset ongelmat? En tiedä. Mutta jotain pitäisi tehdä. Jonkun pitäisi tehdä jotain!
Onhan se yhteiskunnan velvollisuus suojella kaikkia lapsia ja antaa heille mahdollisuus hyvään elämään.
Päihteiden käyttäminen raskaana on vastuutonta ja mielestäni pitäisi olla laitonta. En sano, että jokainen nainen joka raskaana ollessaan juo lasin viiniä aterian yhteydessä pitäisi pistää putkaan tai lätkäistä sakkolappu kouraan, vaan puhun ihan oikeista päihderiippuvaisista naisista. Mutta kuka nämä rajat vetää ja määrittelee, kuka sitä voisi valvoa, sitä en tiedä.
Alan olla kohta sitä mieltä että vaikka kahleissa putkaan siihen saakka kunnes lapsi syntyy, ja jos osoittaa halua jatkaa lapsen syntymän jälkeen vieroitushoidossa, tuettaisiin äidin ja lapsen yhteistä elämää. Mutta pahasti vammautuneet lapset äidin valintojen ja riippuvuuksien vuoksi eivät saa mitään mahdollisuutta terveeseen elämään!
Tulen niin vihaiseksi tietäessäni, että maailmassa on hirveän paljon pariskuntia, jotka tekisivät mitä vaan saadakseen lapsen. Ja sitten viinaa kiskovat, itseään piikittävät narkkarit saavat kantaa lapsen kohdussaan ilman mitään vastuuta tai rankaisua.
Tiedän, ettei kaikki ole niin yksiselitteistä. En osaa kuvitella, että kuinka pahat syyllisyydentuskat päihdeäideillä on ollessaan niin raskaassa tilanteessa. Varmasti monella olisi halu lopettaa ja varmasti monet tiedostavat tekevänsä väärin... Saataisiinko pakkohoidolla apua myös äideille, ei vain syntymättömille lapsille? Mutta kyllähän tässä on isot moraaliset ongelmat myös - meillä kun on kaikilla se vapaus olla ja elää valitsemallamme tavalla. En haluaisi elää sellaisessakaan poliisivaltiossa, jossa kansalaisen vapaus vietäisiin. Jos päihteiden käytöstä raskausaikana tehtäisiin laitonta, niin katoaisivatko moraaliset ongelmat? En tiedä. Mutta jotain pitäisi tehdä. Jonkun pitäisi tehdä jotain!
Onhan se yhteiskunnan velvollisuus suojella kaikkia lapsia ja antaa heille mahdollisuus hyvään elämään.
torstai 23. helmikuuta 2012
Marian Maha
Lukaisin aamupalalla pikaisesti läpi uusimmassa Imagessa olevan Maria Veitolan vauvan odotuksesta tehdyn jutun. Kannen kuvassa Maria poseeraa ylpeän ja itsevarman näköisenä, kuvaa on ehkä hiukan retusoitu, varmasti ainakin vähän siloiteltu mahan kohdalta. Mutta ei siinä, jos minun alastonkuvani lätkäistäisiin lehden kanteen haluaisin että sitä myös hiukan tasoiteltaisiin. :)
En ole koskaan pitänyt Maria Veitolan mediapersoonasta. Se ärsyttää minua, ja sen takia en myöskään koskaan seurannut Maria Maria! -ohjelmaa. Joku siinä aina on minua ärsyttänyt. Kun avasin Imagen ja näin kuka tämän jutun Maria Veitolan odotuksesta oli tehnyt, niin naurahdin. No tietenkin Maria itse. Daa-a.
Sitten luin jutun läpi ja ymmärsin miksi hän halusi kirjoittaa sen itse. Kun vauvamaha on meille taviksillekkin jo sellainen syy udella hämmentävän yksityisiä asioita ja kosketella ja kommentoida mahan kokoa ja muuta yhtä ihanaa, niin kuinka rasittavaa se onkaan julkisuudessa elävälle henkilölle? Helpoimmalla pääsee kun pistää ison kuvan lehden kanteen, kirjoittaa ihan itse sellaisen jutun kuin haluaa ja asia on sitten sillä käsitelty.
Onnea siis vaan loppuodotukseen Marialle.
**
Onnea myös Ruotsi, sinne on syntynyt Vickanille ja Danskulle tyttövauva. Nonni. Nyt koko maa voi henkäistä helpotuksesta.
En ole koskaan pitänyt Maria Veitolan mediapersoonasta. Se ärsyttää minua, ja sen takia en myöskään koskaan seurannut Maria Maria! -ohjelmaa. Joku siinä aina on minua ärsyttänyt. Kun avasin Imagen ja näin kuka tämän jutun Maria Veitolan odotuksesta oli tehnyt, niin naurahdin. No tietenkin Maria itse. Daa-a.
Sitten luin jutun läpi ja ymmärsin miksi hän halusi kirjoittaa sen itse. Kun vauvamaha on meille taviksillekkin jo sellainen syy udella hämmentävän yksityisiä asioita ja kosketella ja kommentoida mahan kokoa ja muuta yhtä ihanaa, niin kuinka rasittavaa se onkaan julkisuudessa elävälle henkilölle? Helpoimmalla pääsee kun pistää ison kuvan lehden kanteen, kirjoittaa ihan itse sellaisen jutun kuin haluaa ja asia on sitten sillä käsitelty.
Onnea siis vaan loppuodotukseen Marialle.
**
Onnea myös Ruotsi, sinne on syntynyt Vickanille ja Danskulle tyttövauva. Nonni. Nyt koko maa voi henkäistä helpotuksesta.
tiistai 21. helmikuuta 2012
Meidän Tyttö
Nykyään saa lukea joka toisesta vauvalehdestä juttuja sukupuolisensitiivisestä kasvatuksesta. Mielestäni on todella hienoa, että jokaisen lapsen annetaan olla sellainen kuin on, ilman että sukupuolirooleja tyrkytetään. Mutta tässäkin asiassa voi mennä hyvin reippasti metsään.
Perheet, joissa lapselle ei kerrota omaa sukupuolta on mielestäni näitä hyvin kauas metsään meneviä. Sukupuoli on tärkeä osa lapsen identiteetin kehitystä! Lapsen kehitykselle on normaalia hämmästellä tyttöjen ja poikien eroja... siksi en oikeasti ymmärrä, millä nämä vanhemmat perustelevat tämän ratkaisun. Koska luonnollista se ei missään nimessä ole. Kyllähän jokaisessa maailman rodussa sukupuolella on merkitystä!
Kannatan tasa-arvoa ja lasten tasa-arvoista kohtelua riippumatta siitä, onko kyseessä tyttö vai poika, mutta fakta nyt vaan on, että meitä on kahta sukupuolta tässä maailmassa. Naiset ja miehet. Naiset on erilaisia kuin miehet ja miehet erilaisia kuin naiset. Ihan fyysisestikkin. Eikö olisi tärkeää opettaa mielummin lasta näkemään molemmat sukupuolet yhtä tärkeinä, toistensa täydentäjinä ja tämän maailman rikkautena, eikä niinkään jonain rajoittavana tekijänä?
Itse ainakin olen hyvin tyttömäinen ja naisellinen nainen. Rakastan koruja, hajuvesiä, meikkiä ja korkeita korkoja. Mielelläni jätän raskaammat työt tuolle miehelleni. Joku nainen kokee asiat toisin, mutta se ei tee hänestä yhtään vähemmän naista. Siksi sukupuolella on merkitystä!
Tyttäreni on pian kolme vuotta. Hänen vaatekaappinsa pursuilee vaaleanpunaista. Mielelläni näkisin siellä muita värejä enemmän, mutta valitettavasti kauppojen hyllyt tursuilee vaaleanpunaista. No, eipä tuo ole iso asia. Jos hän saa valita sinisten ja vaaleanpunaisten housujen välillä, hän valitsee ne vaaleanpunaiset. En tiedä miksi. Ehkä hän vain pitää enemmän siitä väristä?
Tyttäreni myös katsoo silmä kovana kun meikkaan vessan peilin edessä. "Minäkin haluan meikata" sanoo pieni täydellisen kaunis tyttöni. Hän rakastaa koruja, pinnejä ja mekkoja. Hän on tyttö. Hän hoitaa nukkeja ja piirtää, osaa lukea aakkoset ja rakentaa legoilla. Jos tämä seuraava on poika, hän todennäköisesti pitää ihan eri asioista.
Haluan kasvattaa lapsestani itseensä uskovan, älykkään ja empaattisen yksilön. Pitää hän sitten isona tytöistä tai pojista, käyttää mekkoja tai nahkahousuja... kunhan hän on tyytyväinen itseensä juuri sellaisena kuin on.
Perheet, joissa lapselle ei kerrota omaa sukupuolta on mielestäni näitä hyvin kauas metsään meneviä. Sukupuoli on tärkeä osa lapsen identiteetin kehitystä! Lapsen kehitykselle on normaalia hämmästellä tyttöjen ja poikien eroja... siksi en oikeasti ymmärrä, millä nämä vanhemmat perustelevat tämän ratkaisun. Koska luonnollista se ei missään nimessä ole. Kyllähän jokaisessa maailman rodussa sukupuolella on merkitystä!
Kannatan tasa-arvoa ja lasten tasa-arvoista kohtelua riippumatta siitä, onko kyseessä tyttö vai poika, mutta fakta nyt vaan on, että meitä on kahta sukupuolta tässä maailmassa. Naiset ja miehet. Naiset on erilaisia kuin miehet ja miehet erilaisia kuin naiset. Ihan fyysisestikkin. Eikö olisi tärkeää opettaa mielummin lasta näkemään molemmat sukupuolet yhtä tärkeinä, toistensa täydentäjinä ja tämän maailman rikkautena, eikä niinkään jonain rajoittavana tekijänä?
Itse ainakin olen hyvin tyttömäinen ja naisellinen nainen. Rakastan koruja, hajuvesiä, meikkiä ja korkeita korkoja. Mielelläni jätän raskaammat työt tuolle miehelleni. Joku nainen kokee asiat toisin, mutta se ei tee hänestä yhtään vähemmän naista. Siksi sukupuolella on merkitystä!
Tyttäreni on pian kolme vuotta. Hänen vaatekaappinsa pursuilee vaaleanpunaista. Mielelläni näkisin siellä muita värejä enemmän, mutta valitettavasti kauppojen hyllyt tursuilee vaaleanpunaista. No, eipä tuo ole iso asia. Jos hän saa valita sinisten ja vaaleanpunaisten housujen välillä, hän valitsee ne vaaleanpunaiset. En tiedä miksi. Ehkä hän vain pitää enemmän siitä väristä?
Tyttäreni myös katsoo silmä kovana kun meikkaan vessan peilin edessä. "Minäkin haluan meikata" sanoo pieni täydellisen kaunis tyttöni. Hän rakastaa koruja, pinnejä ja mekkoja. Hän on tyttö. Hän hoitaa nukkeja ja piirtää, osaa lukea aakkoset ja rakentaa legoilla. Jos tämä seuraava on poika, hän todennäköisesti pitää ihan eri asioista.
Haluan kasvattaa lapsestani itseensä uskovan, älykkään ja empaattisen yksilön. Pitää hän sitten isona tytöistä tai pojista, käyttää mekkoja tai nahkahousuja... kunhan hän on tyytyväinen itseensä juuri sellaisena kuin on.
tiistai 7. helmikuuta 2012
tiistai 17. tammikuuta 2012
viihtyisä työympäristö - paremmat työn tulokset
Minulla on onnellinen tilanne, sillä olen töissä muuttamassa uuteen toimistotilaan työparini kanssa. Talo on vanha, mutta remontoitu. Toimistotila tulee olemaan oikein viihtyisä, kunhan kalusteet saapuvat. Kalusteetkin ovat ihan uusia. Valkoista, kevyttä, tyylikästä. Ihan eri luokkaa kuin entinen huoneeni kalusteineen.
Itse olen sitä mieltä, että viihtyisä työympäristö parantaa työn laatua. Kaunis ja esteettinen ympäristö, hyvä työtuoli ja toimivat toimistoratkaisut ovat avainasemassa kun puhutaan työn laadusta ja tuloksista. Samoin olen sitä mieltä, että kokoukset olisi hyvä pitää joskus ulkona. Mielestäni jokaisessa toimistossa pitäisi olla sohva, jossa voisi pötköttää hetken ajan jos siltä tuntuu. Taukoja ei pitäisi määritellä kellon mukaan, vaan työntekijän henkilökohtaisen tarpeen mukaan.
Liian tiukasta työaikaseurannasta pitäisi päästä eroon, ja pitäisi siirtyä sellaiseen luottamukselliseen työsuhteeseen. Tällä tarkoitan sellaista, että työt tehdään silloin kun ne pitää tehdä. Jos joku päivä on hiljainen ja mitään varsinaista työtä ei ole, lähtee aikaisemmin kotiin. Sen voi sitten korvata niinä päivinä kun on paljon tehtävää.
Itse olen sellainen työntekijä, että haluan työnantajaltani luottamusta. Kun työnantaja luottaa siihen, että työ tehdään hyvin ja huolellisesti, ei millään muulla pitäisi olla merkitystä. Viihtyisä ja hyvä työympäristö vaikuttaa myös poissaoloihin, vapaampi työilmapiiri vaikuttaisi positiiviseen asenteeseen ja jaksamiseen.
No, tämä on varmaan utopinen ajatus. Olen sen verran lukenut luovan alan kouluttajien opuksia ja kuunnellut aiheesta luentoja, että tällainen ajattelu on minuun iskostunut. Siksi en voi ymmärtää, miksi tässä kyseisessä firmassa, jossa olen töissä, jotkut työntekijät joutuvat tekemään töitä homeelle altistuen. Ongelmat siirretään pois näkyvistä (eli pahasti sairastuneet siirretään toiseen toimitilaan) mutta mitään suuria ratkaisuja ongelman ratkaisemiseksi ei tehdä. Pitkään ei asia voi jatkua näin, nyt jo sen verran jutut leviävät tuolla työntekijöiden huoneissa ja kahvihuoneessa: ai sullakin on taas silmätulehdus? No niin mullakin. Kyse ei kuitenkaan ole mistään pienestä organisaatiosta.
Miten voi olla, että tätä ei ymmärretä organisaation johdossa? Miten minä, nuori hepsankeikka, ymmärrän hyvien, puhtaiden ja esteettisten työympäristöjen edut ja luottamuksen arvon työntekijän työn tuloksissa, mutta näinkin suuren organisaation johto ei… Raha jos on esteenä, niin miten ne jatkuvat sairauspoissaolot muka tulevat kenellekään edulliseksi?
No, joka tapauksessa minä pääsen muuttamaan ihanaan uuteen toimistoon, jossa on puhdasta, siistiä, uudet ihanat huonekalut ja jopa vähän designia. En valita.
Itse olen sitä mieltä, että viihtyisä työympäristö parantaa työn laatua. Kaunis ja esteettinen ympäristö, hyvä työtuoli ja toimivat toimistoratkaisut ovat avainasemassa kun puhutaan työn laadusta ja tuloksista. Samoin olen sitä mieltä, että kokoukset olisi hyvä pitää joskus ulkona. Mielestäni jokaisessa toimistossa pitäisi olla sohva, jossa voisi pötköttää hetken ajan jos siltä tuntuu. Taukoja ei pitäisi määritellä kellon mukaan, vaan työntekijän henkilökohtaisen tarpeen mukaan.
Liian tiukasta työaikaseurannasta pitäisi päästä eroon, ja pitäisi siirtyä sellaiseen luottamukselliseen työsuhteeseen. Tällä tarkoitan sellaista, että työt tehdään silloin kun ne pitää tehdä. Jos joku päivä on hiljainen ja mitään varsinaista työtä ei ole, lähtee aikaisemmin kotiin. Sen voi sitten korvata niinä päivinä kun on paljon tehtävää.
Itse olen sellainen työntekijä, että haluan työnantajaltani luottamusta. Kun työnantaja luottaa siihen, että työ tehdään hyvin ja huolellisesti, ei millään muulla pitäisi olla merkitystä. Viihtyisä ja hyvä työympäristö vaikuttaa myös poissaoloihin, vapaampi työilmapiiri vaikuttaisi positiiviseen asenteeseen ja jaksamiseen.
No, tämä on varmaan utopinen ajatus. Olen sen verran lukenut luovan alan kouluttajien opuksia ja kuunnellut aiheesta luentoja, että tällainen ajattelu on minuun iskostunut. Siksi en voi ymmärtää, miksi tässä kyseisessä firmassa, jossa olen töissä, jotkut työntekijät joutuvat tekemään töitä homeelle altistuen. Ongelmat siirretään pois näkyvistä (eli pahasti sairastuneet siirretään toiseen toimitilaan) mutta mitään suuria ratkaisuja ongelman ratkaisemiseksi ei tehdä. Pitkään ei asia voi jatkua näin, nyt jo sen verran jutut leviävät tuolla työntekijöiden huoneissa ja kahvihuoneessa: ai sullakin on taas silmätulehdus? No niin mullakin. Kyse ei kuitenkaan ole mistään pienestä organisaatiosta.
Miten voi olla, että tätä ei ymmärretä organisaation johdossa? Miten minä, nuori hepsankeikka, ymmärrän hyvien, puhtaiden ja esteettisten työympäristöjen edut ja luottamuksen arvon työntekijän työn tuloksissa, mutta näinkin suuren organisaation johto ei… Raha jos on esteenä, niin miten ne jatkuvat sairauspoissaolot muka tulevat kenellekään edulliseksi?
No, joka tapauksessa minä pääsen muuttamaan ihanaan uuteen toimistoon, jossa on puhdasta, siistiä, uudet ihanat huonekalut ja jopa vähän designia. En valita.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)