tiistai 17. tammikuuta 2012

viihtyisä työympäristö - paremmat työn tulokset

Minulla on onnellinen tilanne, sillä olen töissä muuttamassa uuteen toimistotilaan työparini kanssa. Talo on vanha, mutta remontoitu. Toimistotila tulee olemaan oikein viihtyisä, kunhan kalusteet saapuvat. Kalusteetkin ovat ihan uusia. Valkoista, kevyttä, tyylikästä. Ihan eri luokkaa kuin entinen huoneeni kalusteineen.

Itse olen sitä mieltä, että viihtyisä työympäristö parantaa työn laatua. Kaunis ja esteettinen ympäristö, hyvä työtuoli ja toimivat toimistoratkaisut ovat avainasemassa kun puhutaan työn laadusta ja tuloksista. Samoin olen sitä mieltä, että kokoukset olisi hyvä pitää joskus ulkona. Mielestäni jokaisessa toimistossa pitäisi olla sohva, jossa voisi pötköttää hetken ajan jos siltä tuntuu. Taukoja ei pitäisi määritellä kellon mukaan, vaan työntekijän henkilökohtaisen tarpeen mukaan.

Liian tiukasta työaikaseurannasta pitäisi päästä eroon, ja pitäisi siirtyä sellaiseen luottamukselliseen työsuhteeseen. Tällä tarkoitan sellaista, että työt tehdään silloin kun ne pitää tehdä. Jos joku päivä on hiljainen ja mitään varsinaista työtä ei ole, lähtee aikaisemmin kotiin. Sen voi sitten korvata niinä päivinä kun on paljon tehtävää.

Itse olen sellainen työntekijä, että haluan työnantajaltani luottamusta. Kun työnantaja luottaa siihen, että työ tehdään hyvin ja huolellisesti, ei millään muulla pitäisi olla merkitystä. Viihtyisä ja hyvä työympäristö vaikuttaa myös poissaoloihin, vapaampi työilmapiiri vaikuttaisi positiiviseen asenteeseen ja jaksamiseen.

No, tämä on varmaan utopinen ajatus. Olen sen verran lukenut luovan alan kouluttajien opuksia ja kuunnellut aiheesta luentoja, että tällainen ajattelu on minuun iskostunut. Siksi en voi ymmärtää, miksi tässä kyseisessä firmassa, jossa olen töissä, jotkut työntekijät joutuvat tekemään töitä homeelle altistuen. Ongelmat siirretään pois näkyvistä (eli pahasti sairastuneet siirretään toiseen toimitilaan) mutta mitään suuria ratkaisuja ongelman ratkaisemiseksi ei tehdä. Pitkään ei asia voi jatkua näin, nyt jo sen verran jutut leviävät tuolla työntekijöiden huoneissa ja kahvihuoneessa: ai sullakin on taas silmätulehdus? No niin mullakin. Kyse ei kuitenkaan ole mistään pienestä organisaatiosta.

Miten voi olla, että tätä ei ymmärretä organisaation johdossa?  Miten minä, nuori hepsankeikka, ymmärrän hyvien, puhtaiden ja esteettisten työympäristöjen edut ja luottamuksen arvon työntekijän työn tuloksissa, mutta näinkin suuren organisaation johto ei…  Raha jos on esteenä, niin miten ne jatkuvat sairauspoissaolot muka tulevat kenellekään edulliseksi?  

No, joka tapauksessa minä pääsen muuttamaan ihanaan uuteen toimistoon, jossa on puhdasta, siistiä, uudet ihanat huonekalut ja jopa vähän designia. En valita.

Ei kommentteja: