Taas ammuskeluja koulussa.
Vakuutun yhä enemmän ja enemmän siitä, että haluan laittaa lapseni yksityiseen kouluun. En usko, että opetus yksityisessä koulussa on yhtään sen parempaa tai huonompaa kuin normaalissakaan julkisessa koulussa, mutta ehkä siellä olisi vähemmän näitä hulluja?
Mitä enemmän näitä sattuu, sitä enemmän mua pelottaa laittaa tuota lastani kouluun. Haluan, että hän saa käydä koulua rauhassa, olla lapsi rauhassa ilman pelkoja tällaisista hulluista. Ja minä pelkään!
Olkoon vain porvarillista, olkoon mitä hyvänsä, mutta jos niillä koulumaksuilla saan lapselleni hiukan enemmän turvaa niin en epäröi hetkeäkään. Vakavassa harkinnassa on meillä Steiner-koulu. Pedagogiikka uppoaa tällaiseen semihihhuliin hyvin. Luonto, taito- ja taideaineiden arvostus, yksilöllisyys, turvallisuus. Siinä avainsanoja jotka iskevät meikäläiseen.
Kohta sitä vois alkaa hakemusta rustailemaan...
perjantai 30. maaliskuuta 2012
tiistai 27. maaliskuuta 2012
Puolivälissä
Toisiin aiheisiin...
Olen puolivälissä raskautta. Voitteko uskoa? Mä en. En jotenkin uskonut silloin joulukuussa kun itsenäisyyspäivänä ne kaksi viivaa ilmestyi testiin, että olisin vielä tässä. Että ihan oikeasti meille odotetaan lasta, ja tällä kertaa ihan todella!
Mieli karkailee töissä jatkuvasti muualle. On jotenkin tosi vaikeaa keskittyä töihin, ja vielähän sitä tässä olisi muutama kuukausi jäljellä ennen lomailuja... Kunhan kevät pääsee kunnolla vauhtiin niin eiköhän se siittä taas. Mut jotenkin energiat on vähissä - aaamulla kun herää olen aina väsynyt. Pitkin päivää vaan haukottelen, vaikka oisin nukkunutkin ihan hyvin. Nyt olenkin onneksi nukkunut ihan ok, en ole hirveesti heräillyt öisin.
Vointi on aika hyvä. Masu on söpö pieni pallukka, ei vielä liikaa edessä. Liitoskipuja ei vielä pahemmin ole, joinain öinä kyllä vähän särkee lantiota, mutta ei mitään kovin vakavaa vielä. Vauva liikkuu kiitettävästi, potkuja tuntuu joka päivä. :) Närästys on tullut jäädäkseen, kahvi ja omenamehu yhdet niistä pahimmista. Mutta vielä sekin on siedettävää niin en ole niistäkään luopunut...
Painoa on tullut raskauden alusta tähän päivään sellaiset 5 kiloa kaiketi, saman verran tuli Typystäkin aikanaan. Kokonaissaldo typystä oli silloin 15 kiloa, toivottavasti tässäkin tapauksessa ollaan suurinpiirtein samoilla linjoilla.
Kävelyssä alkaa jo huomaamaan raskauden. Kuvittelen käveleväni nopeasti, mutta kaikki menee musta ohi kaupungilla. :D Liian kovaa jos kävelee, niin alkaa tuntumaan tuolla lantionseudulla ja pienenä kiristyksen tunteena masussa. Varsinaisia harkkasupistuksia on tullut muutamia, ei mitään mainitsemisen arvoisia.
Mutta tässä sitä ollaan. Puolivälissä. "About 139 days to go" sanoo mun laskurini. Noin neljä ja puoli kuukautta. Hiphei! Kolmisen kuukautta töitä, jesh.
Tänään rv 20+1
Mitä lapselle näillä viikoilla tapahtuu? Jos kiinnostaa, käy kurkkaamassa täältä.
Olen puolivälissä raskautta. Voitteko uskoa? Mä en. En jotenkin uskonut silloin joulukuussa kun itsenäisyyspäivänä ne kaksi viivaa ilmestyi testiin, että olisin vielä tässä. Että ihan oikeasti meille odotetaan lasta, ja tällä kertaa ihan todella!
Mieli karkailee töissä jatkuvasti muualle. On jotenkin tosi vaikeaa keskittyä töihin, ja vielähän sitä tässä olisi muutama kuukausi jäljellä ennen lomailuja... Kunhan kevät pääsee kunnolla vauhtiin niin eiköhän se siittä taas. Mut jotenkin energiat on vähissä - aaamulla kun herää olen aina väsynyt. Pitkin päivää vaan haukottelen, vaikka oisin nukkunutkin ihan hyvin. Nyt olenkin onneksi nukkunut ihan ok, en ole hirveesti heräillyt öisin.
Vointi on aika hyvä. Masu on söpö pieni pallukka, ei vielä liikaa edessä. Liitoskipuja ei vielä pahemmin ole, joinain öinä kyllä vähän särkee lantiota, mutta ei mitään kovin vakavaa vielä. Vauva liikkuu kiitettävästi, potkuja tuntuu joka päivä. :) Närästys on tullut jäädäkseen, kahvi ja omenamehu yhdet niistä pahimmista. Mutta vielä sekin on siedettävää niin en ole niistäkään luopunut...
Painoa on tullut raskauden alusta tähän päivään sellaiset 5 kiloa kaiketi, saman verran tuli Typystäkin aikanaan. Kokonaissaldo typystä oli silloin 15 kiloa, toivottavasti tässäkin tapauksessa ollaan suurinpiirtein samoilla linjoilla.
Kävelyssä alkaa jo huomaamaan raskauden. Kuvittelen käveleväni nopeasti, mutta kaikki menee musta ohi kaupungilla. :D Liian kovaa jos kävelee, niin alkaa tuntumaan tuolla lantionseudulla ja pienenä kiristyksen tunteena masussa. Varsinaisia harkkasupistuksia on tullut muutamia, ei mitään mainitsemisen arvoisia.
Mutta tässä sitä ollaan. Puolivälissä. "About 139 days to go" sanoo mun laskurini. Noin neljä ja puoli kuukautta. Hiphei! Kolmisen kuukautta töitä, jesh.
Tänään rv 20+1
Mitä lapselle näillä viikoilla tapahtuu? Jos kiinnostaa, käy kurkkaamassa täältä.
maanantai 26. maaliskuuta 2012
höyryn laskeuduttua
Nyt mua jäi vaivamaan tuo alempi teksti...
Kyllähän meidänkin tyttö kiukuttelee ja uhmaa kuten tuon ikäisen kuuluukin. Ja joillain lapsilla se uhma on todella voimakasta ja uskon, että vanhemmat eivät aina kaikkeen jaksa puuttuakkaan. Kotioloissa olenkin sitä mieltä, että ihan jokaiseen lasten väliseen kinaan ei tarvitse puuttua vaan lapset saavat opetella itsekin sitä ristiriitatilanteiden ratkomista. Mutta...
Kyllä lapsen töykeään käytökseen pitää puuttua. Tönimiset, kiusaamiset, tavaroiden ottaminen toiselta (tai pelin valtaaminen ) on sellaisia asioita, mihin vanhempien pitää puuttua jos ei lapsi itse osaa toimia sellaisissa tilanteissa.
Ei mekään mitään täydellisiä vanhempia olla mutta osataan sentään opettaa meidän lapselle sosiaalisia taitoja.Nih.
Kyllähän meidänkin tyttö kiukuttelee ja uhmaa kuten tuon ikäisen kuuluukin. Ja joillain lapsilla se uhma on todella voimakasta ja uskon, että vanhemmat eivät aina kaikkeen jaksa puuttuakkaan. Kotioloissa olenkin sitä mieltä, että ihan jokaiseen lasten väliseen kinaan ei tarvitse puuttua vaan lapset saavat opetella itsekin sitä ristiriitatilanteiden ratkomista. Mutta...
Kyllä lapsen töykeään käytökseen pitää puuttua. Tönimiset, kiusaamiset, tavaroiden ottaminen toiselta (tai pelin valtaaminen ) on sellaisia asioita, mihin vanhempien pitää puuttua jos ei lapsi itse osaa toimia sellaisissa tilanteissa.
Ei mekään mitään täydellisiä vanhempia olla mutta osataan sentään opettaa meidän lapselle sosiaalisia taitoja.Nih.
Kiltin tytön syndrooma
Haluan kertoa tähän pienen tarinan lastenkasvatuksesta.
Eilen oltiin ravintolassa syömässä ja ruokaa odotellessa meidän tyttö, kohta 3-v, pelasi sitä sellaista lasten kosketusnäyttöpeliä ihan rauhassa ja nätisti, niin eikös siihen änkeä joku ehkä samanikäinen tai hiukan nuorempi poika joka menee kesken toisen pelin sörkkimään! Typy alkaa itkemään ja harmistuu kun peli menee kesken ja koska pojan vanhemmat ei kiinnitä asiaan mitään huomiota, (ylläri!) niin menen ojentamaan tätä vierasta lasta. Sanon, että anna nyt Typyn pelata loppuun niin sitten on sinun vuoro, voitte vuorotellen pelata. Mutta tää poika ei vaan tajua. Mua niin RISOO lapset joilla ei ole mitään käytöstapoja TAI jos vanhemmat ei viitsi vaivautua edes niitä opettamaan. Jos mun lapsi menee tekemään jotain tuollaista niin kyllä minä komennan ja opastan että miten toimitaan. Hitto kun ärsytti.
Mikä siinä on, että jotkut lapset ei vaan tajua? Kyllä mä ymmärrän että lapsia on eri luonteisia, mutta jos tuollainen käytös on sen niin ihanan "kotikasvatuksen" tulos niin kannustan kyllä kaikkia viemään lapsensa päiväkotiin että oppivat miten ollaan muiden lasten kanssa sosiaalisessa kanssakäymisessä. Sitten niistä kasvaa kotona juuri tuollaisia juntteja, joiden vanhemmat eivät joko viitsi tai osaa opastaa lapsiaan toimimaan muiden ihmisten kanssa.
Sitten tietysti on vielä se, että meidän tyttö on tosi kiltti ja vaikka itse sanonkin, myös aika fiksu ikäisekseen. Hän on puhunut pitkiä lauseita jo kaksivuotiaasta saakka ja on kielellisesti lahjakas. Hän ehkä joskus vaikuttaa ikäistään vanhemmalta, varsinkin kun verrataan samanikäisiin poikiin, joilla esimerkiksi joskus puheen kehitys tulee vähän hitaammin. Typy hermostuu jos leikkikaveri ei tajua mitä hän sanoo, eikä ymmärrä että miksi joku toinen lapsi ei vastaa hänelle. Tämä pelin keskeyttänyt poika ei osannut vielä paljon puhua. Kun selitin, että miten voitte vuorotellen pelata, poika sanoi vaan että "too" ihan kuin ymmärtäisi, mutta jatkoi vaan pelin sorkkimista eikä tehnyt elettäkään mennäkseen siksi aikaa sivuun, että Typy saisi pelata pelinsä loppuun. En tiedä, ehkä poika oli vaan juntti ja vailla käytöstapoja, tai sitten hänellä oli puheen viivästymän lisäksi joku vaikeus ymmärtää puhetta. Sama se, mutta miksi pojan vanhemmat eivät kiinnittäneet asiaan mitään huomiota? Hmph.
Tällaisissa tilanteissa minussa herää aina vähän sellainen tiikeriäiti. Kukaan junttieinari ei tallo meidän kiltin tytön varpaille vain siksi, että hän on KILTTI ja osaa käyttäytyä nätisti muiden lasten seurassa. Lopputuloshan oli se, että Typy tuli suu mutrussa istumaan meidän kanssa pöytään ja tämä junttieinari sai pelin itselleen kun sen valtasi. Jos mulla ois enemmän pokkaa, oisin napannut poikaa kiinni ja siirtänyt sivuun siksi aikaa että saan selitettyä mitä tarkoittaa pelataan vuorotellen. Koska ilmeisesti pojan vanhemmat eivät sitä ole lapselleen opettaneet. Murh.
En halua, että meidän lapselle tulee se kiltin tytön syndrooma. Mutta rakastan sitä, että meidän tyttö on oikeasti kiltti, sosiaalinen ja osaa käyttäytyä. Miten selittää kiltille tytölle, että kaikki eivät vaan ole kilttejä... ja miten opastaa toimimaan tilanteessa, jossa tulee syrjäytetyksi vain sen vuoksi, että ei ole tarpeeksi agressiivinen vaatiakseen itselleen asioita? En halua opettaa, että agressiivisuudella ja töykeydellä saavutetaan asioita. Miten opettaa lastaan pitämään puolensa ilman, että tarvitsee luopua siitä kiltteydestä?
No, niin kauan kun Typy on vielä pieni, aion käyttää äitinä tätä "tiikeriäiti"-ominaisuuttani reilusti ja pitää lapseni puolia. Aion myös jatkossa pistää muidenkin lapset kuriin jos niiden vanhemmat ei sitä tee.
Kylä kasvattaa ja silleen...
*muoks
Korjaan nyt tännekin vielä että lapset eivät ole juntteja vaan niiden vanhemmat usein on... lapsi on aina lapsi ja niillä on uhmaa ja niillä on vaikka mitä mut vahemmilla ei ole syytä sivuuttaa lastensa huonoa käytöstä.
Eilen oltiin ravintolassa syömässä ja ruokaa odotellessa meidän tyttö, kohta 3-v, pelasi sitä sellaista lasten kosketusnäyttöpeliä ihan rauhassa ja nätisti, niin eikös siihen änkeä joku ehkä samanikäinen tai hiukan nuorempi poika joka menee kesken toisen pelin sörkkimään! Typy alkaa itkemään ja harmistuu kun peli menee kesken ja koska pojan vanhemmat ei kiinnitä asiaan mitään huomiota, (ylläri!) niin menen ojentamaan tätä vierasta lasta. Sanon, että anna nyt Typyn pelata loppuun niin sitten on sinun vuoro, voitte vuorotellen pelata. Mutta tää poika ei vaan tajua. Mua niin RISOO lapset joilla ei ole mitään käytöstapoja TAI jos vanhemmat ei viitsi vaivautua edes niitä opettamaan. Jos mun lapsi menee tekemään jotain tuollaista niin kyllä minä komennan ja opastan että miten toimitaan. Hitto kun ärsytti.
Mikä siinä on, että jotkut lapset ei vaan tajua? Kyllä mä ymmärrän että lapsia on eri luonteisia, mutta jos tuollainen käytös on sen niin ihanan "kotikasvatuksen" tulos niin kannustan kyllä kaikkia viemään lapsensa päiväkotiin että oppivat miten ollaan muiden lasten kanssa sosiaalisessa kanssakäymisessä. Sitten niistä kasvaa kotona juuri tuollaisia juntteja, joiden vanhemmat eivät joko viitsi tai osaa opastaa lapsiaan toimimaan muiden ihmisten kanssa.
Sitten tietysti on vielä se, että meidän tyttö on tosi kiltti ja vaikka itse sanonkin, myös aika fiksu ikäisekseen. Hän on puhunut pitkiä lauseita jo kaksivuotiaasta saakka ja on kielellisesti lahjakas. Hän ehkä joskus vaikuttaa ikäistään vanhemmalta, varsinkin kun verrataan samanikäisiin poikiin, joilla esimerkiksi joskus puheen kehitys tulee vähän hitaammin. Typy hermostuu jos leikkikaveri ei tajua mitä hän sanoo, eikä ymmärrä että miksi joku toinen lapsi ei vastaa hänelle. Tämä pelin keskeyttänyt poika ei osannut vielä paljon puhua. Kun selitin, että miten voitte vuorotellen pelata, poika sanoi vaan että "too" ihan kuin ymmärtäisi, mutta jatkoi vaan pelin sorkkimista eikä tehnyt elettäkään mennäkseen siksi aikaa sivuun, että Typy saisi pelata pelinsä loppuun. En tiedä, ehkä poika oli vaan juntti ja vailla käytöstapoja, tai sitten hänellä oli puheen viivästymän lisäksi joku vaikeus ymmärtää puhetta. Sama se, mutta miksi pojan vanhemmat eivät kiinnittäneet asiaan mitään huomiota? Hmph.
Tällaisissa tilanteissa minussa herää aina vähän sellainen tiikeriäiti. Kukaan junttieinari ei tallo meidän kiltin tytön varpaille vain siksi, että hän on KILTTI ja osaa käyttäytyä nätisti muiden lasten seurassa. Lopputuloshan oli se, että Typy tuli suu mutrussa istumaan meidän kanssa pöytään ja tämä junttieinari sai pelin itselleen kun sen valtasi. Jos mulla ois enemmän pokkaa, oisin napannut poikaa kiinni ja siirtänyt sivuun siksi aikaa että saan selitettyä mitä tarkoittaa pelataan vuorotellen. Koska ilmeisesti pojan vanhemmat eivät sitä ole lapselleen opettaneet. Murh.
En halua, että meidän lapselle tulee se kiltin tytön syndrooma. Mutta rakastan sitä, että meidän tyttö on oikeasti kiltti, sosiaalinen ja osaa käyttäytyä. Miten selittää kiltille tytölle, että kaikki eivät vaan ole kilttejä... ja miten opastaa toimimaan tilanteessa, jossa tulee syrjäytetyksi vain sen vuoksi, että ei ole tarpeeksi agressiivinen vaatiakseen itselleen asioita? En halua opettaa, että agressiivisuudella ja töykeydellä saavutetaan asioita. Miten opettaa lastaan pitämään puolensa ilman, että tarvitsee luopua siitä kiltteydestä?
No, niin kauan kun Typy on vielä pieni, aion käyttää äitinä tätä "tiikeriäiti"-ominaisuuttani reilusti ja pitää lapseni puolia. Aion myös jatkossa pistää muidenkin lapset kuriin jos niiden vanhemmat ei sitä tee.
Kylä kasvattaa ja silleen...
*muoks
Korjaan nyt tännekin vielä että lapset eivät ole juntteja vaan niiden vanhemmat usein on... lapsi on aina lapsi ja niillä on uhmaa ja niillä on vaikka mitä mut vahemmilla ei ole syytä sivuuttaa lastensa huonoa käytöstä.
keskiviikko 21. maaliskuuta 2012
Rakenneultra
Rakenneultra takanapäin ja voidaan huokaista helpotuksesta. Kaikki on hyvin! Masussa köllii pienen pieni poika joka vastasi kooltaan täysin viikkoja ja jonka kaikki rakenteet oli kunnossa. =)
Meille tulee elokuussa poika! <3
Meille tulee elokuussa poika! <3
tiistai 20. maaliskuuta 2012
Ai *¤%&#/()"(#*!!
Mun poski räjähtää kohta. Jep. Poskiontelontulehdus täällä sitten... huoh.
Antibiootit aloitin tänään, alkaispa pian pelittää. Sattuu!! Ihan kamalaa! Kuin superpaha hammassärky!
Ompahan jotain muuta mietittävää huomisen suhteen. Mut nukkumisesta ei varmaan tuu mitään... panadolia otan sen sallitun määrän, vielä nappaan ennen nukkumaanmenoa 2 x 500 mg. Mut eihän ne hitto mitään auta. Mä tarttisin jotain tujumpaa. Buranaa! Panacodia! Morfiinia! Jotainmitänytvoisolla!
AUH!!!
Antibiootit aloitin tänään, alkaispa pian pelittää. Sattuu!! Ihan kamalaa! Kuin superpaha hammassärky!
Ompahan jotain muuta mietittävää huomisen suhteen. Mut nukkumisesta ei varmaan tuu mitään... panadolia otan sen sallitun määrän, vielä nappaan ennen nukkumaanmenoa 2 x 500 mg. Mut eihän ne hitto mitään auta. Mä tarttisin jotain tujumpaa. Buranaa! Panacodia! Morfiinia! Jotainmitänytvoisolla!
AUH!!!
maanantai 19. maaliskuuta 2012
panikointia
Keskiviikkona se ois. Rakenne uä. Pelottaa niin vitusti.
Mitä jos kaikki ei olekkaan hyvin? mitä jos taas kerran maailma kaatuu ja murtuu? Mut eihän se toimiva virtsarakko voi kadota sieltä mihinkään kun on kerran jo löydetty, eihän?
Pelottaa Niin Vitusti.
Tänään rv 19+0
Mitä jos kaikki ei olekkaan hyvin? mitä jos taas kerran maailma kaatuu ja murtuu? Mut eihän se toimiva virtsarakko voi kadota sieltä mihinkään kun on kerran jo löydetty, eihän?
Pelottaa Niin Vitusti.
Tänään rv 19+0
sunnuntai 18. maaliskuuta 2012
neuvolaa ja sairastamista
Perjantaina oli neuvola, siellä oli kaikki kuten pitääkin. Painoa on tullut, mutta tulkoon. ;) Raskauden alusta tähän asti on tullut noin viisi kiloa. No, toivotaan että se hidastuisi ettei nyt ihan hirveesti tulisi kiloja... Ihan oman hyvinvoinnin vuoksi olisi pidettävä joku kontrolli painon kanssa. Vielä en ole huolissani, sillä tämä painonnousu on vallan sopiva ja asiaankuuluva.Tämän laskurin mukaan olen vallan kerryttänyt painoa kuten kuuluukin.
Perjantain neuvolassa:
Lauantaina typy lähti aamupäivällä mummilaan yökylään. On niin ihanaa, että tuo tyttö rakastaa isovanhempiaan. Aamulla kun silmänsä ekaa kertaa aukaisi, alkoi kuiskimaan että "tänään pääsen mummille ja vaalille yökylään.". Suosittelen kaikkia, joilla on lapsen isovanhemmat lähellä, että viette mahdollisuuksien mukaan lasta hoitoon ja yökylään pienestä pitäen. Ainakin meidän tyttö saa siitä ihan hirveästi iloa ja samoin isovanhemmat nauttivat kun saavat touhuta rakkaan lapsenlapsensa kanssa. Meidän tyttö on kyllä siitä ihana, että hän ei ole koskaan jäänyt itkemään kun ollaan jätetty hoitoon mummilaan tai toisen mummin luo. Eikä kyllä muuallakaan. Silloin kun aloitti päiväkodin, niin silloin oli pientä itkuisuutta tietenkin, mutta sen jälkeen ei ollenkaan. Eilenkin tuskin malttoi heipat sanoa kun lähti ovesta ulos käsi kädessä vaarin kanssa. Kun on pienestä pitäen tottunut olemaan isovanhemmillaan hoidossa, niin siitä tulee erikoista ja kivaa kun sinne pääsee hoitoon. :) Koska mummi ja vaari kun hoitaa, niin ne jaksaa touhuta lapsen kanssa ihan koko ajan. Äiti ja iskä kun touhuaa kaikkea muutakin tylsää, kuten siivoaa tai tekee muita kotihommia. Mutta mummilassa saa huomiota koko ajan! :D
Meillä oli siis miehen kanssa vapaa viikonloppu ihan kahdestaan. Ja mitä me tehtiin? maattiin kotona koko lauantai. :( Olen ollut flunssassa ja harmitti tosi paljon, että tämä vapaa viikonloppu meni nyt sairastaessa. Eilen olin niin kipeä, etten jaksanut tehdä mitään. No, ainakin sain sairastaa rauhassa. On se sohvalla makaaminenkin joskus ihan kivaa, mutta vähän tuntuu että meni lauantai ihan hukkaan...
Olo on vieläkin aika kipeä, en tiedä menenkö huomenna töihin. Mulla on kiva työ, mutta siinä on huonotkin puolensa. Kun omalla vastuulla on tiettyjä projekteja, niin sairastaminen ottaa aina omalletunnolle. Jos tietää että töissä olisi tärkeitä asioita hoidettavana, ja joutuu sairastamaan kotona niin heti alkaa olemaan syyllisyyden tuskia. Mutta minkäs sille voi, jos on kipeä, on kipeä. :/
Mutta sellaisissa tunnelmissa täällä näin sunnuntaiaamuna. Huomenna vaihtuu taas uusi raskausviikko. Kylläpä aika nyt juoksee...
rv 18+6
Perjantain neuvolassa:
Sykkeitä saatiin metsästää vähän aikaa kun se istukka on tuossa etuseinässä. Mutta sieltä ne sitten löytyi ja ihana tok-tok-tok-tok sieltä kuului.
Lauantaina typy lähti aamupäivällä mummilaan yökylään. On niin ihanaa, että tuo tyttö rakastaa isovanhempiaan. Aamulla kun silmänsä ekaa kertaa aukaisi, alkoi kuiskimaan että "tänään pääsen mummille ja vaalille yökylään.". Suosittelen kaikkia, joilla on lapsen isovanhemmat lähellä, että viette mahdollisuuksien mukaan lasta hoitoon ja yökylään pienestä pitäen. Ainakin meidän tyttö saa siitä ihan hirveästi iloa ja samoin isovanhemmat nauttivat kun saavat touhuta rakkaan lapsenlapsensa kanssa. Meidän tyttö on kyllä siitä ihana, että hän ei ole koskaan jäänyt itkemään kun ollaan jätetty hoitoon mummilaan tai toisen mummin luo. Eikä kyllä muuallakaan. Silloin kun aloitti päiväkodin, niin silloin oli pientä itkuisuutta tietenkin, mutta sen jälkeen ei ollenkaan. Eilenkin tuskin malttoi heipat sanoa kun lähti ovesta ulos käsi kädessä vaarin kanssa. Kun on pienestä pitäen tottunut olemaan isovanhemmillaan hoidossa, niin siitä tulee erikoista ja kivaa kun sinne pääsee hoitoon. :) Koska mummi ja vaari kun hoitaa, niin ne jaksaa touhuta lapsen kanssa ihan koko ajan. Äiti ja iskä kun touhuaa kaikkea muutakin tylsää, kuten siivoaa tai tekee muita kotihommia. Mutta mummilassa saa huomiota koko ajan! :D
Meillä oli siis miehen kanssa vapaa viikonloppu ihan kahdestaan. Ja mitä me tehtiin? maattiin kotona koko lauantai. :( Olen ollut flunssassa ja harmitti tosi paljon, että tämä vapaa viikonloppu meni nyt sairastaessa. Eilen olin niin kipeä, etten jaksanut tehdä mitään. No, ainakin sain sairastaa rauhassa. On se sohvalla makaaminenkin joskus ihan kivaa, mutta vähän tuntuu että meni lauantai ihan hukkaan...
Olo on vieläkin aika kipeä, en tiedä menenkö huomenna töihin. Mulla on kiva työ, mutta siinä on huonotkin puolensa. Kun omalla vastuulla on tiettyjä projekteja, niin sairastaminen ottaa aina omalletunnolle. Jos tietää että töissä olisi tärkeitä asioita hoidettavana, ja joutuu sairastamaan kotona niin heti alkaa olemaan syyllisyyden tuskia. Mutta minkäs sille voi, jos on kipeä, on kipeä. :/
Mutta sellaisissa tunnelmissa täällä näin sunnuntaiaamuna. Huomenna vaihtuu taas uusi raskausviikko. Kylläpä aika nyt juoksee...
rv 18+6
keskiviikko 14. maaliskuuta 2012
No miltä nyt tuntuu
Mieli tekee....
...makeaa. Suklaata! Jäätelöä jäätelöä jäätelöä! Jäätelö erilaisilla kastikkeilla. Kinuskikastike mmm...
...Subin patonkeja, Sinuhen patonkeja, Cafe Picnicin salaatteja. Ah. Ja joskus myös Hesen kana-ateriaa. Ei inspaa makarooni ja jauheliha sitten yhtään! Eikä perunamuusi ja lihapullat tai mikään muukaan kotona loihdittu. Höh.
....hedelmiä ja tuoremehuja. Slurps.
...jukurttia, piimää, maitotuotteita. =)
....nauttia auringosta, kaipaan lämpöä! Tule nopeammin lämmin kevät!
... käpertyä sohvannurkkaan silittelemään masua ja odottelemaan pelon ja toivon sekaisin tuntein ensi viikon rakenneultraa
En halua...
...mössöruokaa. Kokolihakin on vähän niin ja näin. yh.
...tai jaksa tehdä töitä. Tai siis ei vaan huvittaisi yhtään. Mun työmotivaatio on ihan kateissa! Enää reilu kolme kuukautta olisi töitä jäljellä ja sit ois suunnitelmissa jäädä saikun kautta mammalomalle. KOLME kuukautta enää. Kyllähän mä sen jaksan... ehkä.
...pelätä enää. En jaksaisi kantaa tätä taakkaa koko ajan mukanani. Enkä puhu nyt tästä pienestä potkurikoneesta vaan tästä menneisyyden ja pelon painolastista. Jonkinlainen pelko tulee olemaan mukana varmaan aina, mutta olisipa se rakenneultra jo ohi että voisi vaan olla rauhassa!
Raskaus tuntuu...
....nivusissa ja lantiossa. Yöllä lantiota särkee aamuyöstä, eli ystävämme liitoskivut ovat löytäneet tiensä tänne.
...kurkussa, nimittäin närästys vaivaa aika ajoin ja tiedän sen vain lisääntyvän.
...Ihanalta! Rakastan kasvavaa masuani. Se on jo kauniin pyöreä, vaikka pohdinkin koko ajan että onko se oikean mallinen, onkohan kaikki niinkuin pitää... huoh.
...pieninä potkuina jotka saa hymyn huulille. :)
...jo myös selässä. Olen kärsinyt typyä odottaessani selkäsärystä tuossa rv 25 tietämillä ja nyt se antaa jo pienen pieniä viitteitä tulevasta. Auts. Toivottavasti ei mene pahaksi!
...harjoitussupistuksina autossa istuessa.
...ihanalta. Ihanalta! Rakastan olla raskaana, kremppoineen kaikkineen.
Olen...
...peloissani mutta haluaisin olla vain onnellinen. Ehkä tämä helpottuu ensi viikon jälkeen.
...väsynyt koska nukun niin huonosti. Herään joka yö siinä 4-5 aikaan johonkin; milloin syynä on typy, milloin liitoskivut, milloin puolison kuorsaus, tai joku hämmentävä uni. Uuvuttaa.
...iloinen keväästä! Työssäolon parhaita puolia on lounastauot aurinkoisena päivänä - kipittelen ihanassa säässä läheiseen cafe picniciin syömään salaattia tai patonkia tai keittoja. Ah.
...Onnellinen ja kiitollinen. Kumpa tämä olisi nyt ihan oikeasti totta. Voi olisipa kaikki hyvin ja voisin olla vihdoin onnellinen täydestä sydämestäni.
...makeaa. Suklaata! Jäätelöä jäätelöä jäätelöä! Jäätelö erilaisilla kastikkeilla. Kinuskikastike mmm...
...Subin patonkeja, Sinuhen patonkeja, Cafe Picnicin salaatteja. Ah. Ja joskus myös Hesen kana-ateriaa. Ei inspaa makarooni ja jauheliha sitten yhtään! Eikä perunamuusi ja lihapullat tai mikään muukaan kotona loihdittu. Höh.
....hedelmiä ja tuoremehuja. Slurps.
...jukurttia, piimää, maitotuotteita. =)
....nauttia auringosta, kaipaan lämpöä! Tule nopeammin lämmin kevät!
... käpertyä sohvannurkkaan silittelemään masua ja odottelemaan pelon ja toivon sekaisin tuntein ensi viikon rakenneultraa
En halua...
...mössöruokaa. Kokolihakin on vähän niin ja näin. yh.
...tai jaksa tehdä töitä. Tai siis ei vaan huvittaisi yhtään. Mun työmotivaatio on ihan kateissa! Enää reilu kolme kuukautta olisi töitä jäljellä ja sit ois suunnitelmissa jäädä saikun kautta mammalomalle. KOLME kuukautta enää. Kyllähän mä sen jaksan... ehkä.
...pelätä enää. En jaksaisi kantaa tätä taakkaa koko ajan mukanani. Enkä puhu nyt tästä pienestä potkurikoneesta vaan tästä menneisyyden ja pelon painolastista. Jonkinlainen pelko tulee olemaan mukana varmaan aina, mutta olisipa se rakenneultra jo ohi että voisi vaan olla rauhassa!
Raskaus tuntuu...
....nivusissa ja lantiossa. Yöllä lantiota särkee aamuyöstä, eli ystävämme liitoskivut ovat löytäneet tiensä tänne.
...kurkussa, nimittäin närästys vaivaa aika ajoin ja tiedän sen vain lisääntyvän.
...Ihanalta! Rakastan kasvavaa masuani. Se on jo kauniin pyöreä, vaikka pohdinkin koko ajan että onko se oikean mallinen, onkohan kaikki niinkuin pitää... huoh.
...pieninä potkuina jotka saa hymyn huulille. :)
...jo myös selässä. Olen kärsinyt typyä odottaessani selkäsärystä tuossa rv 25 tietämillä ja nyt se antaa jo pienen pieniä viitteitä tulevasta. Auts. Toivottavasti ei mene pahaksi!
...harjoitussupistuksina autossa istuessa.
...ihanalta. Ihanalta! Rakastan olla raskaana, kremppoineen kaikkineen.
Olen...
...peloissani mutta haluaisin olla vain onnellinen. Ehkä tämä helpottuu ensi viikon jälkeen.
...väsynyt koska nukun niin huonosti. Herään joka yö siinä 4-5 aikaan johonkin; milloin syynä on typy, milloin liitoskivut, milloin puolison kuorsaus, tai joku hämmentävä uni. Uuvuttaa.
...iloinen keväästä! Työssäolon parhaita puolia on lounastauot aurinkoisena päivänä - kipittelen ihanassa säässä läheiseen cafe picniciin syömään salaattia tai patonkia tai keittoja. Ah.
...Onnellinen ja kiitollinen. Kumpa tämä olisi nyt ihan oikeasti totta. Voi olisipa kaikki hyvin ja voisin olla vihdoin onnellinen täydestä sydämestäni.
maanantai 12. maaliskuuta 2012
Potkut
Tänään olisi raskausviikkoja kasassa 18+0.
(neuvolan laskujen mukaan 17+9 mut väliäkö hällä)
Eilen aamulla olin tosi huolissani kun vauva ei oikein liikkunut masussa, tai en ollut tuntenut liikkeitä pariin päivään. Yritin muistuttaa itselleni, että on ihan normaalia että näillä viikoilla vielä voi mennä välissä parikin päivää ilman liiketuntemuksia, ja silti kaikki on ihan kunnossa.
No sain sitten varastettua itselleni aikaa hetken ja pötköttelin rauhassa sängyllä niin jopas ne tuli sieltä. Huh. Helpotus.
Tänään alkoi töissä lounaan jälkeen päätä särkemään ja päätin kipaista happea haukkaamassa ja kävelin sokokselle hakemaan mun lempiripsiväriä (Sensai 38, separating and lenghtening) ja samalla söin jätskin. nams. Kyllä tykkäsi tämä elokuun eloveenakin kun alkoi sellainen potkusarja sen jälkeen.
Ihanaa tuntea kunnollisia potkuja!
rv 18+0
Reilu viikko rakenneultraan. puuh. jännittää.
(neuvolan laskujen mukaan 17+9 mut väliäkö hällä)
Eilen aamulla olin tosi huolissani kun vauva ei oikein liikkunut masussa, tai en ollut tuntenut liikkeitä pariin päivään. Yritin muistuttaa itselleni, että on ihan normaalia että näillä viikoilla vielä voi mennä välissä parikin päivää ilman liiketuntemuksia, ja silti kaikki on ihan kunnossa.
No sain sitten varastettua itselleni aikaa hetken ja pötköttelin rauhassa sängyllä niin jopas ne tuli sieltä. Huh. Helpotus.
Tänään alkoi töissä lounaan jälkeen päätä särkemään ja päätin kipaista happea haukkaamassa ja kävelin sokokselle hakemaan mun lempiripsiväriä (Sensai 38, separating and lenghtening) ja samalla söin jätskin. nams. Kyllä tykkäsi tämä elokuun eloveenakin kun alkoi sellainen potkusarja sen jälkeen.
Ihanaa tuntea kunnollisia potkuja!
rv 18+0
Reilu viikko rakenneultraan. puuh. jännittää.
perjantai 9. maaliskuuta 2012
keskiviikko 7. maaliskuuta 2012
Suruja, pelkoja ja onnea
Blogimaailman pysäyttänyt yhden bloggaajan traaginen menehtyminen lapsensa syntymään on mietityttänyt minuakin. Miten hauras ja arvaamaton elämä onkaan. Miten onnellinen olenkaan, että olen tässä ja nyt, elossa lapselleni ja tälle tulevalle myös. Mutta koskaan ei tiedä, mitä elämä tuo eteen. En voi käsittää sitä surun määrää, jonka tuo perhe nyt kokee. Lähetän virtuaalisesti syvimmät osanottoni perheelle.
Mieleeni on pujahtanut tämän myötä typeriä pelkoja; mitä jos minulle käy jotain kun ollaan kahdestaan tytön kanssa kotona. Miten paniikissa se pieni olisikaan jos vaikka äiti ei herääkkään. Hyi sentään. Ajatuskin saa itkemään. Ja kun tyttö on vielä niin pieni, niin hänelle ei voi vielä opettaa että mistä ja miten saa apua. Sitä kun ei oikeasti koskaan tiedä mitä voi sattua!
Ei pitäisi ajatella mitään sellaista, mutta minkäs voi kun ajatukset risteilee.
Olen miettinyt turvapuhelinta, naapureita, mutta miten osaisin selittää asian kolmevuotiaalle siten, ettei hän pelästy? Ei noin pienen vielä tarvitsisi tietää ja osata mitään sellaista. Kai minun olisi vaan luotettava tähän maailmaan ja siihen, että kaikki menee hyvin. Kaiken suhteen.
*huoh*
Menehtymistä synnytykseen en kuitenkaan osaa pelätä. Eihän nykyään enää kukaan äiti kuole synnytykseen, ainakaan Suomessa. Mutta tietenkin, aina voi sattua jotain, mitä ei osattukaan aavistaa, mitä ei osattu ennakoida. Sen vuoksi en pelkää sitä synnyttämistä. Koska sitä ei vaan tiedä, mitä elämällä on varastossa vielä meitä varten.
Pitää vaan toivoa, että saa elää elämänsä onnellisena ja pitkään, seurata lastensa kasvua ja vanheta yhdessä miehensä kanssa.
Kuinka kiitollinen olenkaan siitä ,että olen tässä ja nyt. Pienen tyttäreni äitinä ja toivottavasti saan olla äiti myös tälle tulevalle lapselle. Nyt on hyvä.
Mieleeni on pujahtanut tämän myötä typeriä pelkoja; mitä jos minulle käy jotain kun ollaan kahdestaan tytön kanssa kotona. Miten paniikissa se pieni olisikaan jos vaikka äiti ei herääkkään. Hyi sentään. Ajatuskin saa itkemään. Ja kun tyttö on vielä niin pieni, niin hänelle ei voi vielä opettaa että mistä ja miten saa apua. Sitä kun ei oikeasti koskaan tiedä mitä voi sattua!
Ei pitäisi ajatella mitään sellaista, mutta minkäs voi kun ajatukset risteilee.
Olen miettinyt turvapuhelinta, naapureita, mutta miten osaisin selittää asian kolmevuotiaalle siten, ettei hän pelästy? Ei noin pienen vielä tarvitsisi tietää ja osata mitään sellaista. Kai minun olisi vaan luotettava tähän maailmaan ja siihen, että kaikki menee hyvin. Kaiken suhteen.
*huoh*
Menehtymistä synnytykseen en kuitenkaan osaa pelätä. Eihän nykyään enää kukaan äiti kuole synnytykseen, ainakaan Suomessa. Mutta tietenkin, aina voi sattua jotain, mitä ei osattukaan aavistaa, mitä ei osattu ennakoida. Sen vuoksi en pelkää sitä synnyttämistä. Koska sitä ei vaan tiedä, mitä elämällä on varastossa vielä meitä varten.
Pitää vaan toivoa, että saa elää elämänsä onnellisena ja pitkään, seurata lastensa kasvua ja vanheta yhdessä miehensä kanssa.
Kuinka kiitollinen olenkaan siitä ,että olen tässä ja nyt. Pienen tyttäreni äitinä ja toivottavasti saan olla äiti myös tälle tulevalle lapselle. Nyt on hyvä.
tiistai 6. maaliskuuta 2012
maanantai 5. maaliskuuta 2012
No voi kiitos! :)
1) Kerro linkin kera blogissasi, kuka lahjoitti sinulle tämän awardin.
2) Kirjoita seitsemän random faktaa itsestäsi.
3) Lahjoita tämä sama award 15 blogille/bloggaajalle.
Sain tämän ihanan tunnustuksen sekä Ainulta Miksette hanki koiraa -blogista sekä NP:ltä Negatiivinen plussa -blogista. Kiitos! :)
Seitsemän randomia faktaa:
1) Minulla on hyvin herkkä oksennusrefleksi. Mikä tahansa paidankaulus, kaulaliina tai joskus jopa helmet kaulassa aiheuttavat inhottavan tukehtumisen tunteen ja alan yökkäilemään. Hammastahanan valuminen kurkkuun tai paha haju aiheuttaa saman. En kuitenkaan koskaan oksenna. Yökin vain. Äidilläni on tämä sama vaiva ja olen havainnut jotain samaa nyt myös tyttäressäni: "Äiti ei kiinni asti - ahlistaa" sanoo hän kun vetoketjua vedetään kiinni. :D
2) Rakastan lukemista! Se lukemisinto menee kausittain ja kun on aktiivinen kausi päällä, saatan lukea 2-3 kirjaa viikossa. 500 sivuinen opus menee hetkessä jos se on mielenkiintoinen. Perhe-elämä ja työ ovat vähentäneet tätä kyllä radikaalisti. Luen fiktiivistä kirjallisuutta: seikkailukirjoja, rakkausromaaneja, historialliset rakkausromaanit on ihan huippuja. Pidän myös Agatha Christien kirjoista ja Hercule Poirot on yksi suosikkihahmoistani. Luen myös fantasiakirjallisuutta paljon, tosin en enää nykyään niin paljon kuin ennen. Lempipuuhaani kesällä on viskata viltti takapihalle ja pesiytyä siihen kirjojen ja karkkien kanssa bikinit päällä.
3) Näen hyvin villejä unia. Varsinkin nyt raskausaikana uneni ovat entistä sekopäisempiä! Öisin olen aina sankaritar, seikkailija. Voitan pahikset ja seikkailen milloin merirosvolaivan kannella, milloin lentelen vamppyyrinä metsissä. Koskaan minua ei satu näissä unissani vaan minä pelastun aina, ja usein vielä pelastan muutkin. :D Mikään hyppy ei ole liian suuri kun hyppelen kerrostalojen katoilta toisille, mikään vuorenrinne ei ole liian korkea kun liu'un sieltä kepeästi alas. Viime yönä olin Florence Welchin kanssa tekemässä sellaista muotinäytöksen ja tanssishown välimuotoa. Otettiin kaverikuvakin. Joskus kyllä näen myös maailmanloppu-unia; tulta sataa taivaalta ja myrskyt riepottelevat, mutta niistäkin unissani aina selviän!
4) En vieläkään tiedä mitä haluan tehdä isona. Haluaisin tehdä jotain, millä on jotain merkitystä. Tässä nykyisessä työssäni lähinnä kirjoittelen pöytäkirjoja kokouksista joissa suunnitellaan linjauksia. Huoh. Unelmani olisi ehkä tehdä joku hyväntekeväisyystapahtuma. Tai en tiedä. Haluan luoda jotain uutta, jotain, mikä parantaisi toimintatapoja ja saisi ihmiset voimaan paremmin.
5) Haluan talon. Haaveenani on pieni puutalo, ehkä rintamamiestalo. Sen ei tarvitse olla uusi, mielestäni vanhoissa taloissa on henkeä. Haaveilen siitä, että minulla olisi pieni talo, jonka pihalla olisi omenapuita ja lasten keinu, hiukan metsää ympärillä mutta ei liian kaukana palveluista. Tämä haave joutunee odottamaan vielä muutaman vuoden. Huoh.
6) Olen wannabe-ekoilija. Kierrätän, mutta haluan käyttää autoa. Pyrin sammuttamaan vesihanan valumasta turhan päiten, mutta rrrrrakastan pitkiä, kuumia suihkuja. Keräämme sienet ja marjat metsistä, mutta ostamme broileria mikä on moraalisesti hyvin arveluttavaa. (suljen vain silmäni siltä ahdistukselta). Viemme paljon tavaraa kierrätyksen, mutta silti nautin uusista vimpaimista ja tavaroista. Ostan muovipussit kaupasta enkä käytä ekokassia, mutta kierrätämme pahvin, paperin, metallin, lasin, energiajätteen, biojätteen, kaatopaikkajätteen. Ja ongelmajätteen vielä erikseen. Emme käytä kestovaippoja. Haluaisin ostaa luomua ja lähellä tuotettua, mutta se on kallista.
7) Sain perjantaina elämäni ensimmäisen pysäköintivirhemaksun. Pöh.
Olen tylsä ja stoppaan palkinnon jakamisen tähän, mutta haastan jokaista nappaamaan tämän piristämään omaa blogiaan, jos ei sitä ole vielä saanut! =)
sunnuntai 4. maaliskuuta 2012
mahakuva
Masu rv 16+6
Siinähän se kasvaa... olin muutaman päivän tosi huolissani kun en tuntenut liikkeitä kunnolla, niin eikös eilen illalla ennen nukkumaanmenoa tämä elokuun eloveena pisti kunnon potkusarjat kehiin. Olipas ihanaa tuntea kunnon potkuja ja möyrintää. Toivottavasti näitä tulee enemmänkin, se kuitenkin helpottaa pelkoja kun tuntee pienet potkut. :) <3
Ihme vuoristorataa, toisina päivinä mikään ei huolestuta ja toisina päivinä olen pelosta mykkyrällä. No, sitähän se on muillakin se raskaanaoleminen... pelkoja ja iloja vuorotellen.
Ps. kaameet kalsarit mut juu got the point. ;D
Siinähän se kasvaa... olin muutaman päivän tosi huolissani kun en tuntenut liikkeitä kunnolla, niin eikös eilen illalla ennen nukkumaanmenoa tämä elokuun eloveena pisti kunnon potkusarjat kehiin. Olipas ihanaa tuntea kunnon potkuja ja möyrintää. Toivottavasti näitä tulee enemmänkin, se kuitenkin helpottaa pelkoja kun tuntee pienet potkut. :) <3
Ihme vuoristorataa, toisina päivinä mikään ei huolestuta ja toisina päivinä olen pelosta mykkyrällä. No, sitähän se on muillakin se raskaanaoleminen... pelkoja ja iloja vuorotellen.
Ps. kaameet kalsarit mut juu got the point. ;D
torstai 1. maaliskuuta 2012
Pakkohoitoa
Päihdeäitien pakkohoito on ollut nyt ajankohtainen aihe mediassa. Mitä enemmän luen tämän kaltaisia uutisia, sitä enemmän kannatan pakkohoitoa. Syntymätön lapsi on viaton, eikä lapsen pitäisi joutua kärsimään äitinsä valinnoista tai elämäntilanteesta ennen syntymäänsä. Tuossa linkittämässäni tapauksessa lapselle ei ilmeisesti tullut mitään pysyvää vahinkoa, mutta valitettavan paljon syntyy äitinsä päihteidenkäytön vuoksi pahoin vammautuneita lapsia. Wikipedian näkemys fetaalialkoholisyndroomasta tässä.
Päihteiden käyttäminen raskaana on vastuutonta ja mielestäni pitäisi olla laitonta. En sano, että jokainen nainen joka raskaana ollessaan juo lasin viiniä aterian yhteydessä pitäisi pistää putkaan tai lätkäistä sakkolappu kouraan, vaan puhun ihan oikeista päihderiippuvaisista naisista. Mutta kuka nämä rajat vetää ja määrittelee, kuka sitä voisi valvoa, sitä en tiedä.
Alan olla kohta sitä mieltä että vaikka kahleissa putkaan siihen saakka kunnes lapsi syntyy, ja jos osoittaa halua jatkaa lapsen syntymän jälkeen vieroitushoidossa, tuettaisiin äidin ja lapsen yhteistä elämää. Mutta pahasti vammautuneet lapset äidin valintojen ja riippuvuuksien vuoksi eivät saa mitään mahdollisuutta terveeseen elämään!
Tulen niin vihaiseksi tietäessäni, että maailmassa on hirveän paljon pariskuntia, jotka tekisivät mitä vaan saadakseen lapsen. Ja sitten viinaa kiskovat, itseään piikittävät narkkarit saavat kantaa lapsen kohdussaan ilman mitään vastuuta tai rankaisua.
Tiedän, ettei kaikki ole niin yksiselitteistä. En osaa kuvitella, että kuinka pahat syyllisyydentuskat päihdeäideillä on ollessaan niin raskaassa tilanteessa. Varmasti monella olisi halu lopettaa ja varmasti monet tiedostavat tekevänsä väärin... Saataisiinko pakkohoidolla apua myös äideille, ei vain syntymättömille lapsille? Mutta kyllähän tässä on isot moraaliset ongelmat myös - meillä kun on kaikilla se vapaus olla ja elää valitsemallamme tavalla. En haluaisi elää sellaisessakaan poliisivaltiossa, jossa kansalaisen vapaus vietäisiin. Jos päihteiden käytöstä raskausaikana tehtäisiin laitonta, niin katoaisivatko moraaliset ongelmat? En tiedä. Mutta jotain pitäisi tehdä. Jonkun pitäisi tehdä jotain!
Onhan se yhteiskunnan velvollisuus suojella kaikkia lapsia ja antaa heille mahdollisuus hyvään elämään.
Päihteiden käyttäminen raskaana on vastuutonta ja mielestäni pitäisi olla laitonta. En sano, että jokainen nainen joka raskaana ollessaan juo lasin viiniä aterian yhteydessä pitäisi pistää putkaan tai lätkäistä sakkolappu kouraan, vaan puhun ihan oikeista päihderiippuvaisista naisista. Mutta kuka nämä rajat vetää ja määrittelee, kuka sitä voisi valvoa, sitä en tiedä.
Alan olla kohta sitä mieltä että vaikka kahleissa putkaan siihen saakka kunnes lapsi syntyy, ja jos osoittaa halua jatkaa lapsen syntymän jälkeen vieroitushoidossa, tuettaisiin äidin ja lapsen yhteistä elämää. Mutta pahasti vammautuneet lapset äidin valintojen ja riippuvuuksien vuoksi eivät saa mitään mahdollisuutta terveeseen elämään!
Tulen niin vihaiseksi tietäessäni, että maailmassa on hirveän paljon pariskuntia, jotka tekisivät mitä vaan saadakseen lapsen. Ja sitten viinaa kiskovat, itseään piikittävät narkkarit saavat kantaa lapsen kohdussaan ilman mitään vastuuta tai rankaisua.
Tiedän, ettei kaikki ole niin yksiselitteistä. En osaa kuvitella, että kuinka pahat syyllisyydentuskat päihdeäideillä on ollessaan niin raskaassa tilanteessa. Varmasti monella olisi halu lopettaa ja varmasti monet tiedostavat tekevänsä väärin... Saataisiinko pakkohoidolla apua myös äideille, ei vain syntymättömille lapsille? Mutta kyllähän tässä on isot moraaliset ongelmat myös - meillä kun on kaikilla se vapaus olla ja elää valitsemallamme tavalla. En haluaisi elää sellaisessakaan poliisivaltiossa, jossa kansalaisen vapaus vietäisiin. Jos päihteiden käytöstä raskausaikana tehtäisiin laitonta, niin katoaisivatko moraaliset ongelmat? En tiedä. Mutta jotain pitäisi tehdä. Jonkun pitäisi tehdä jotain!
Onhan se yhteiskunnan velvollisuus suojella kaikkia lapsia ja antaa heille mahdollisuus hyvään elämään.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)