Tämä on se vuosi. Se vuosi kun täytän KOLMEKYMMENTÄ. Missä vaiheessa tähän tultiin? Nuoruus meni ohi niin että hujahti! Viimeiset kymmenen vuotta ovat vain vilisseet ohi. No, onhan mulla kyllä ollut hauskaakin. Että ei mun mitään tarvitse katua että voi kun olisin elänyt nuoruuttani siten ja täten. Eletty on. Juopoteltu on. (:D) Opiskeltu ja reissattu. Kaikkea sellaista. Elämää.
Viimeisen kymmenen vuoden aikana olen mm:
Asunut Tampereella, Korpilahdella, Jyväskylässä, Oulussa sekä nyt täällä Päijät-Hämeessä. ( Yhteensä 9 eri osoitteessa!)
Valmistunut ammattikorkeakoulusta
Tehnyt pätkätöitä
Ollut neljä ketaa raskaana, synnyttänyt kaksi lasta
Menettänyt kaksi lasta
Oppinut suremaan
Mennyt naimisiin
Oppinut olemaan äiti
Oppinut vain olemaan (nyt mä osaan sen liiankin hyvin)
Lihonut (hmph. vielä ois 5 kiloa että oisin ennen raskautta -mitoissa!)
Hankkinut auton
Opetellut uudestaan virkkaamaan ja käyttämään ompelukonetta
Vieraantunut toisista ystävistä ja lähentynyt toisten kanssa
Hmm. Mitähän muuta.
Mä oon alkanut miettimään, että mitä mä sitten haluan tehdä kun pitää palata työelämään. Mä tykkään mun ammatista hirveesti, mutta sellaista hyvää ihannetyöpaikkaa on supervaikea löytää. Ei sellaisia ole. Ellei ala yrittäjäksi. Mä olen siis kulttuurituottaja ammatiltani. Tapahtumatuotanto, lastenkulttuuri yms. on ollut mun vahvuusalueitani. Mut häitä suunnitellessani mä huomasin, että sekin oli kivaa. Harmi kun Suomessa ei vissiin oo tarvetta wedding plannereille. Mä oisin huippuhyvä sellainen.
Haluaisin myös sen oman kodin. Mieluiten talon, mutta rivariasuntokin kävis. Samoissa hinnoissa ne kyllä liikkuu täällä päin. Mutta se hanke on riippuvainen pankista. Ja jos mulla ei ole työpaikkaa mihin palata, niin antaako mikään pankki meille lainaa. Hmph.
Ja sitten, jossain tuolla aivojen uumenissa kytee pienen pieni kipuna kolmannesta lapsesta. Hyss. Mä tiedän, että se on hurja ajatuskin meidän historialla. Voisiko sitä kohtaloa uhmata? Voisiko maailmankaikkeus suoda meille muka vielä yhden terveen lapsen? Mulla on jo kaksi ihanaa, voinko mä, kehtaisinko mä haaveilla edes enempää? No, onneksi se ei kuitenkaan ole tämän ajan murhe. Sitten joskus. Ehkä. Mies ei ehkä myöskään ole samaa mieltä.... vielä. Mut sitä sitten harkitaan tarkkaan jos joskus tulee ajankohtaiseksi. Jaksaisiko sen pelon ja paniikin jälleen? Entä jos vastassa olisikin jälleen keskeytys? Miten siitä selviäisi? Alanko mä olemaan liian vanha tällaiseen? Nojaa. Jätetään se kipuna sinne aivojen perukoille ja pysyköön nyt siellä.
Ja koska mulla on lähestyvä kolmenkympin kriisi niin mä aion selättää sen hankkimalla tatuoinnin. Hah. Siitäs saat. Mut sitäpaitsi, vaikka kolmekymmentä tulee tänä vuonna täyteen niin pääni sisällä mä oon edelleen joku 25. Saa nähdä kasvanko mä koskaan.
torstai 31. tammikuuta 2013
tiistai 29. tammikuuta 2013
Sapuskaa
Pikku O tykkää itsetehdyistä soseista. Tässä kuvassa kattilassa kiehuu bataattia, parsakaalia, naudanlihaa ja pieni pala sipulia. Hyvää tuli.
maanantai 28. tammikuuta 2013
herrrrrrrrrmo!
tänään ennen klo 9 isosisko ehti vetää kilarit seuraavista asioista:
"äiti MINÄ olisin halunnut soittaa päiväkotiin!" BYÄÄÄÄÄÄ--- ÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ! (tästä seurasi se että O alkoi itkeä ja nappasin sen syliin, sitten typy uikuttaa että MINÄ haluan sinun syliiii-IIIIIIN! YÄÄÄ! huoh. )
"Tämä t-paita on äiti liian pieni! Ääääärrr! ääää! ÄÄÄÄÄÄÄ!"
"MINÄ olisin halunnut kaataa maidon puuroon!!!!! YHYYYYYYYY!"
"Tämä voisilmä ei äiti sula tähän ollenkaan. Yääää!!!!"
"Haluan toiset tumput!!!"
"EN pue!"
"oletko sä sitten vauva joka pitää pukea"
" EN ole vauva! YÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ!!!"
Ja sitten, kun kiehun jo ja temmon sille ipanalle kenkiä jalkaan O:n huutaessa vaunuissaan pää punaisena, niin se kysyy loukkaantuneella äänellä, että miksi sinä äiti olet tänään niin kiukkuinen....
NNNNGGGGHHH!
Milloin tämä narinavaihe loppuu?! Haluan takaisin sen 2-vuotiaan suloisen pienen tytön joka ei kiukutellut ja narissut JOKA asiasta! Hermo menee!
"äiti MINÄ olisin halunnut soittaa päiväkotiin!" BYÄÄÄÄÄÄ--- ÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ! (tästä seurasi se että O alkoi itkeä ja nappasin sen syliin, sitten typy uikuttaa että MINÄ haluan sinun syliiii-IIIIIIN! YÄÄÄ! huoh. )
"Tämä t-paita on äiti liian pieni! Ääääärrr! ääää! ÄÄÄÄÄÄÄ!"
"MINÄ olisin halunnut kaataa maidon puuroon!!!!! YHYYYYYYYY!"
"Tämä voisilmä ei äiti sula tähän ollenkaan. Yääää!!!!"
"Haluan toiset tumput!!!"
"EN pue!"
"oletko sä sitten vauva joka pitää pukea"
" EN ole vauva! YÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ!!!"
Ja sitten, kun kiehun jo ja temmon sille ipanalle kenkiä jalkaan O:n huutaessa vaunuissaan pää punaisena, niin se kysyy loukkaantuneella äänellä, että miksi sinä äiti olet tänään niin kiukkuinen....
NNNNGGGGHHH!
Milloin tämä narinavaihe loppuu?! Haluan takaisin sen 2-vuotiaan suloisen pienen tytön joka ei kiukutellut ja narissut JOKA asiasta! Hermo menee!
sunnuntai 27. tammikuuta 2013
Ihania kirjoja
Meidän typy on saanut mummiltaan lahjaksi ihania kirjoja.Näissä seikkailee pienet puunuket, kokeshit. Kirjat on suorastaan herkullisen värisiä ja tarinoissa esitellään hauskasti japanilaista kulttuuria lapsille sopivalla tavalla. Kivat tarinat ja luukkuja ja muita yllätyksiä on kirjoissa!
Suosittelen kyllä ostamaan pienille tytöille jos tulee vastaan. :)
Suosittelen kyllä ostamaan pienille tytöille jos tulee vastaan. :)
lauantai 26. tammikuuta 2013
Viikonloppu
Pikku O on luovuttanut tissibaarin avaimet takaisin. Kaverille syntyi tänään poika. Tarvitseeko sitä enempää syitä?
Nam.
Lasillinen.
perjantai 25. tammikuuta 2013
torstai 24. tammikuuta 2013
Huh
Vähän haastavaa tuo matkustaminen rattaissa yksi lapsi ja pulkassa toinen. No ei muuten mut toi hiekoitushiekka vähän haittaa menoa.
Käytiin neuvolassa, paino laskenut (ei ihme noron ja viikon syömättömyyden jälkeen) pituutta oli tullut onneksi hiukan taas niin ei tarvii huolehtia.
Terkka sanoi että periaatteessa Puolivuotias ei enää tarvitse ruokaa Öisin. Että kohta vois harkita unikoulua.... Jaajaa. Pitää pistää harkintaan. Yksilöitä nää lapset on. Iso U ei enää 7kk iässä syönyt Öisin. Mut katellaan rauhassa et tapahtuuko tässä mitään muutosta parin kuun aikana. Jos ei niin katotaan sitten.
keskiviikko 23. tammikuuta 2013
rytmikello epätahdissa
siis mua niin sapettaa! Tyhmä noro pilasi kaiken! Meillä oli tosi hyvä
rytmi päivässä O:n kanssa ja yötkin alkoi menemään jotenki nätisti
niin nyt se taudin jäljiltä kaikki on ihan sekaisin! Nukkumiset,
syömiset ja kaikki! Ja tuloksena on kiukutteleva ja itkevä vauva. Tai
emmätiiä mitä se nyt kiukkuaa. aina voi tietty syyttää hampaita.
Mut miten vaikeeta taas voikaan olla löytää se rytmi takas?
Ja sit tänään kun tosiaan käytiin shoppailemassa, mentiin bussilla kaupunkiin molempien lasten kanssa ja sit Isosisko jäi mummin luo viettämään päivää ja mä menin o:n kanssa ostoksille. No se meni ihan hyvin, periaatteessa. EIhän tuon kanssa kyllä voi oikeesti olla ostoksilla. Koko ajan on joku tilanne päällänsä ja koko ajan mielessä tikittää rytmikello- ruoka-aika, päikkäriaika, ruoka-aika, päikkäriaika... sit sitä yrittää ajoittaa bussimatkan ja kotimatkan siten että pääsisi kotiin oikeeseen aikaan syöttämään vauvaa ja kuinkas käykään - MÄ MYÖHÄSTYIN siitä bussista mihin olin kuvitellut ehtiväni ja tadaa!!!!! Rytmikello sekaisin.
Se tarkoitti sitä, että koko 15 min kävelymatkan bussipysäkiltä kotiin O huusi kuin syötävä. Kotona sille kelpasi vain maito ja sit ei uni meinannut enää tulla mut tulikin sit huudon kanssa. No sit se heräs kun joku röyhy oli jäänyt masuun pyörimään ja ei enää nukahtanut uudelleen ja sit ois ollu ruoka-aika mut se oli niin väsy et eihän se syönyt ja sit se vaan huusi ja itki ja ei enää suostunut käymään nukkumaankaan ja sit tää äippä niin sanotusti LOST IT ja mä raivoissani viskelin tutteja ja vilttejä ympäri makkaria....
HUOH. No sit mä pakkasin sen vaunuihin ja pistin ulos nukkumaan.
Mut mä en halua enää ikinä lähtee bussilla vauvan kanssa kaupunkiin!!!! Miks ei vois olla vähän hyvätuloisempi ja omistaa kahta autoa?! Mut koska näin ei oo niin se tarkoittaa että mä homehdun sitten lopputalven täällä kotona enkä lähde minnekkään vauvan kanssa. että nähdään sitten vaikka kesällä. Ei ostoksille, ei kahvilaan, ei lounaalle NADA. Koska jos rytminvaihdos tekee tälle lapselle näin hirveen raivon niin ei sitä kukaan jaksa. Tai mä en ainakaan.
AARGH!!!!
Mut miten vaikeeta taas voikaan olla löytää se rytmi takas?
Ja sit tänään kun tosiaan käytiin shoppailemassa, mentiin bussilla kaupunkiin molempien lasten kanssa ja sit Isosisko jäi mummin luo viettämään päivää ja mä menin o:n kanssa ostoksille. No se meni ihan hyvin, periaatteessa. EIhän tuon kanssa kyllä voi oikeesti olla ostoksilla. Koko ajan on joku tilanne päällänsä ja koko ajan mielessä tikittää rytmikello- ruoka-aika, päikkäriaika, ruoka-aika, päikkäriaika... sit sitä yrittää ajoittaa bussimatkan ja kotimatkan siten että pääsisi kotiin oikeeseen aikaan syöttämään vauvaa ja kuinkas käykään - MÄ MYÖHÄSTYIN siitä bussista mihin olin kuvitellut ehtiväni ja tadaa!!!!! Rytmikello sekaisin.
Se tarkoitti sitä, että koko 15 min kävelymatkan bussipysäkiltä kotiin O huusi kuin syötävä. Kotona sille kelpasi vain maito ja sit ei uni meinannut enää tulla mut tulikin sit huudon kanssa. No sit se heräs kun joku röyhy oli jäänyt masuun pyörimään ja ei enää nukahtanut uudelleen ja sit ois ollu ruoka-aika mut se oli niin väsy et eihän se syönyt ja sit se vaan huusi ja itki ja ei enää suostunut käymään nukkumaankaan ja sit tää äippä niin sanotusti LOST IT ja mä raivoissani viskelin tutteja ja vilttejä ympäri makkaria....
HUOH. No sit mä pakkasin sen vaunuihin ja pistin ulos nukkumaan.
Mut mä en halua enää ikinä lähtee bussilla vauvan kanssa kaupunkiin!!!! Miks ei vois olla vähän hyvätuloisempi ja omistaa kahta autoa?! Mut koska näin ei oo niin se tarkoittaa että mä homehdun sitten lopputalven täällä kotona enkä lähde minnekkään vauvan kanssa. että nähdään sitten vaikka kesällä. Ei ostoksille, ei kahvilaan, ei lounaalle NADA. Koska jos rytminvaihdos tekee tälle lapselle näin hirveen raivon niin ei sitä kukaan jaksa. Tai mä en ainakaan.
AARGH!!!!
Mama went shopping
Kävin shoppailemassa! Monet valittaa ettei pojille ole kivoja vaatteita..... Kyllä mun mielestä on! Kattokaa näitäkin!
Ja ostin itselleni jotain myös- uudet arskat kevätaurinkoon!!!!
keskiviikko 16. tammikuuta 2013
Kuukauden päivitystauko!
Aikamoista. Käyköhän täällä enää kukaan edes lukemassa... No, kirjoitan pikaisesti kuulumisia kun lapset nukkuu. Meillä sairastettiin koko perheen voimin juuri Norovirus. Hyhhyh. Pikku O ei vieläkään suostu avaamaan suutaan lusikalle, maitoa onneksi menee pienissä erissä niin ei tarvitse huolestua kuivumisesta.
Pikku O kävi myös allergiatesteissä tässä taannoin. Ihopistokokeissa. Kaikki olivat negatiivisia, jonka jälkeen lääkäri ehdotti meille kahden viikon maidotonta kuuria. On se kumma, se lääkäri ei kuunnellut meitä ollenkaan kun sanottiin että me ollaan jo kaksi kertaa oltu maidottomalla kuurilla ilman mitään tuloksia, silti se meinas että ollaan taas. No ensin meinattiinkin, kunnes huomattiin että O ei suostunut juomaan maidotonta korviketta lainkaan! Ja kun meidän vaisto sanoo että kyseessä ei ole maitoallergia vaan ihan vain atooppinen iho kuten isälläänkin.
No, saapi nyt nähdä. Kortisonikuuri on nyt takanapäin ja iho taas huippukunnossa. Katsotaan miten nyt käy, että lähteekö se taas pahenemaan. Kevättä kohti sen pitäisi helpottaa jos on ihan vain atopiaa eikä mitään allergiaa. O:n ihohan lehahtaa aina silloin tällöin punaiselle ihottumalle, mutta mihinkään tiettyyn ruoka-aineeseen ei olla osattu sitä yhdistää! Jos on atopiaa niin iho voi kuulemma reagoida ihan mihin vaan ja yllättäen.
Tämän blogin kohtalo minua hiukan mietityttää. Mikä tämän tarkoitus on ja mitä tälle tapahtuu nyt jatkossa... Toisaalta pidän siitä, että tämä on olemassa mutta jotenkin aika ja energia ei meinaa riittää päivittämiseen. Jos en innostu taas päivittämään tätä kevään tullen niin sitten sanon blogille hyvästit. Mutta annan vielä vähän armonaikaa!
Hyvää tätä vuotta lukijoilleni, jos täällä vielä sellaisia sattuu olemaan!
Pikku O kävi myös allergiatesteissä tässä taannoin. Ihopistokokeissa. Kaikki olivat negatiivisia, jonka jälkeen lääkäri ehdotti meille kahden viikon maidotonta kuuria. On se kumma, se lääkäri ei kuunnellut meitä ollenkaan kun sanottiin että me ollaan jo kaksi kertaa oltu maidottomalla kuurilla ilman mitään tuloksia, silti se meinas että ollaan taas. No ensin meinattiinkin, kunnes huomattiin että O ei suostunut juomaan maidotonta korviketta lainkaan! Ja kun meidän vaisto sanoo että kyseessä ei ole maitoallergia vaan ihan vain atooppinen iho kuten isälläänkin.
No, saapi nyt nähdä. Kortisonikuuri on nyt takanapäin ja iho taas huippukunnossa. Katsotaan miten nyt käy, että lähteekö se taas pahenemaan. Kevättä kohti sen pitäisi helpottaa jos on ihan vain atopiaa eikä mitään allergiaa. O:n ihohan lehahtaa aina silloin tällöin punaiselle ihottumalle, mutta mihinkään tiettyyn ruoka-aineeseen ei olla osattu sitä yhdistää! Jos on atopiaa niin iho voi kuulemma reagoida ihan mihin vaan ja yllättäen.
Tämän blogin kohtalo minua hiukan mietityttää. Mikä tämän tarkoitus on ja mitä tälle tapahtuu nyt jatkossa... Toisaalta pidän siitä, että tämä on olemassa mutta jotenkin aika ja energia ei meinaa riittää päivittämiseen. Jos en innostu taas päivittämään tätä kevään tullen niin sitten sanon blogille hyvästit. Mutta annan vielä vähän armonaikaa!
Hyvää tätä vuotta lukijoilleni, jos täällä vielä sellaisia sattuu olemaan!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)