Esikoisen kanssa imetys meni jo sairaalan osastolla pieleen. Sukset ristissä oltiin samantien. Imetystaival jatkui kivuliaana, vaikeana, tuskastuttavana. En osannut imettää istualteen, jostain syystä mua ei opastettu laitoksella siihen lainkaan. Tietty sektion vuoksi en pystynyt jotenkin imettämään istualteen kunnolla (taisi vauva painaa haavaa jos yritin) ja siksi imetin vain makuultaan. Ja en koskaan oppinut imettämään istualteen. Tämä rajasi paljon mun liikkumista vauvan kanssa! Sitten koitti rintaraivarikaudet ja muistan että minä itkin, vauva itki, mies seisoi neuvottomana vieressä. Kun viimeinen imetyskerta oli takana, itkin kun olin epäonnistunut imetyksessä. Se oli KAMALAA. Miten olinkin saanut itseni niin jumiin sen ajatuksen kanssa että "olisinko voinut kuitenkin tehdä vielä jotain ja olen huono äiti" blaa blaa. Mutta päätin, että tämän toisen kohdalla ei tule käymään niin. Minä en pilaa muistojani ensimmäisitä kuukausista sillä, että itken epäonnistunutta imetystä. Jos se ei onnistu niin sitten saa syödä pullosta!
Juuri nyt imetys sujuu hyvin. Se tuntuu tosi luonnolliselta ja toimivalta! Poika osaa imeä hyvin ja maitoa tuntuu riittävän. No, se selviää seuraavassa neuvolassa. Joskus iltaisin tai öisin annan lisämaitoa tilkan pullosta, ihan vaan kun tuntuu että poika jää pitkän imetyksen jälkeen joskus tyytymättömäksi. Päivisin pikkuveli osaa tissittelyhomman upeasti, öisin jostain syystä vaan pitää meuhkata siinä tissillä ja koheltaa! Öisin joskus tulee sellainen olo että mä lopetan koko touhun kohta, mutta en ole onneksi luovuttanut enkä luovuttamassa.
Imetyshän on ihan tosi kätevää. Oltiin leikkarilla tytön kanssa, vauvalla tuli nälkä ja hops - penkille imettämään. Samoin kun käytiin ravintolassa syömässä ja vauvalla tuli nälkä niin ruoka oli kätevästi siinä heti valmiina. Siis minä, joka esikoisen aikaan en olisi ikinä onnistunut tuossa, imetin ravintolassa ja leikkipuistossa!
Olen iloinen, että nyt imetys sujuu. Toivon, että kestämme myös rintaraivarikaudet ja että imetystaipaleemme jatkuisi ainakin sen puoli vuotta, miksei pidempäänkin. :) Mutta täysimetyksestä en vouhkaa, poika saa kyllä korvikettakin tai pumpattua mauitoa joskus pullosta jos sen tarve on. Nyt minun pitääkin sitten hankkia hyviä imetysvaatteita, niin julki-imetyskin sujuu ilman paitojen nosteluita...
maanantai 27. elokuuta 2012
maanantai 20. elokuuta 2012
Elämää kaksiviikkoisen kanssa
Pikkuveli on ihana vauva. Syö ja nukkuu noin 2,5-3 tunnin sykleissä ympäri vuorokauden. Välillä se on hereillä ja killittelee tyytyväisenä maailmaa ihanilla nappisilmillään. Muutama äännähdyskin on jo kuultu, siis hapuilee ekoja jokelteluääniä. Kakkaa tulee ihan hirveästi! En muistanutkaan että vauvat kakkaa noin paljon! :D
Mutta kun nälkä iskee, poika vaatii ruokaa heti! Ja kovaan ääneen! Myös pukemisesta herra hermostuu melko helposti. Masullaan ei tykkää köllötellä yhtään, toisin kuin siskonsa aikoinaan joka viihtyi isin masun päällä mahallaan makoillen.
Yöt on sekavia, joskus heräillään kahden tunnin välein ja joskus kolmen. Joskus heräillään 1,5 tunnin välein. Yölliset imetykset ovat jotain ihan hanurista. Miksi päivisin tuo syö ihan nätisti mutta öisin pitää koheltaa ja soheltaa ja huitoa nyrkeillä ja raapia nännejä terävillä kynsillä... huoh. Muuten imetys sujuu ihan hyvin! Terkan kotikäynnillä poika oli jo melkein syntymäpainossaan, joten ainakin se jotain saa tuolta tissistä kun niissä roikkuu pitkin päivää.
Isosisko on toistaiseksi suhtautunut veljeen hellästi, tosin välillä hermostuttaa kun äiti ei ehdi tulla apuun kun pitää veikkaa imettää. Mutta autossa takapenkillä tyttö hyssyttää veljeä ja laittaa tuttia suuhun. Mun rakas pieni tyttö joka tuntuu nyt niin isolta. Odotan milloin se mustasukkaisuus iskee... toistaiseksi ei vielä. Veikkaan, että ensi viikolla kun isi lähtee töihin ja meidän pitää pärjätä keskenämme täällä niin voi olla että alkaa typyn oireilu... kun isi ei olekkaan leikittämässä ja viihdyttämässä koko ajan... huh. :p Ja mitenhän me klaarataan sitten iltavuoroviikot kun vauvalla on iltatankkaukset menossa ja Typylle pitäisi iltahommat saada tehtyä.... jännää on! Mutta muistan joka päivä sanoa tytölle miten paljon äiti rakastaa ja miten ihana hän on. Ja suukottelen ja halailen. Miten ihanaa muuten olikaan saada halata tyttöä ilman isoa mahaa!!! Tuntui niin ihanalta saada ne pienet kädet kaulan ympärille puristamaan.
Mä en ole tänne synnytyskertomusta vielä rustannut, mutta laitan sen tässä joku päivä. Sen verran kerron, että sain aikamoiset repeämät ja epparikin leikattiin, ja olen ollut nämä kaksi viikkoa melko kipeänä. En ole siis voinut pitää lupaustani typylle, että sitten kun äitillä ei ole enää vauvaa masussa niin tehdään sitä ja tätä ja vaikka mitä... No, nyt olo alkaa olemaan jo parempi. Tosin musta tuntuu ettei mun suhde vähään aikaan tule olemaan sama tyttäreeni. Ja se surettaa. Mutta ehkä se palautuu ajan myötä. Meillä oli tytön kanssa tosi ihana läheinen suhde, on se edelleenkin mutta sitä varjostaa viikkoja kestänyt; äiti ei nyt pysty- kausi. Mutta ehkä se siitä taas, ajan kanssa.
Mutta mä rakastan tuota pientä poikaa ihan älyttömästi. Tyttöä myös rakastan, kipeän vahvasti, vaikka kolmevuotiaan uhmiksen rakastaminen on aika ajoin hiukan haasteellisempaa...mutta joka päivä mä huomaan miten ihana tytär mulla on, miten ihanasti se pussaa pikkuveljeä ja miten ihanan älykäs ja omatoiminen ja kiltti se onkaan. Mutta pikkuveljen rakastaminen tuli niin helposti! Mä suren jo valmiiksi sitä, että mun pieni vauva kasvaa.
Hämmästelen miten silkkinen tukka sillä pienellä on,
rakastan sitä pientä suuta joka aukeaa kuin pienellä linnunpojalla,
rakastan niitä silmiä,
sitä tuoksua,
sitä pientä kippuraista joka unisena käpertyy syliin tuttia lutkuttaen.... huoh.
Kumpa voisin tallettaa johonkin purkkiin nämä kaikki tuoksut ja tuntemukset!!!
En halua että tuo vauva kasvaa ikinä!!
Mutta kun nälkä iskee, poika vaatii ruokaa heti! Ja kovaan ääneen! Myös pukemisesta herra hermostuu melko helposti. Masullaan ei tykkää köllötellä yhtään, toisin kuin siskonsa aikoinaan joka viihtyi isin masun päällä mahallaan makoillen.
Yöt on sekavia, joskus heräillään kahden tunnin välein ja joskus kolmen. Joskus heräillään 1,5 tunnin välein. Yölliset imetykset ovat jotain ihan hanurista. Miksi päivisin tuo syö ihan nätisti mutta öisin pitää koheltaa ja soheltaa ja huitoa nyrkeillä ja raapia nännejä terävillä kynsillä... huoh. Muuten imetys sujuu ihan hyvin! Terkan kotikäynnillä poika oli jo melkein syntymäpainossaan, joten ainakin se jotain saa tuolta tissistä kun niissä roikkuu pitkin päivää.
Isosisko on toistaiseksi suhtautunut veljeen hellästi, tosin välillä hermostuttaa kun äiti ei ehdi tulla apuun kun pitää veikkaa imettää. Mutta autossa takapenkillä tyttö hyssyttää veljeä ja laittaa tuttia suuhun. Mun rakas pieni tyttö joka tuntuu nyt niin isolta. Odotan milloin se mustasukkaisuus iskee... toistaiseksi ei vielä. Veikkaan, että ensi viikolla kun isi lähtee töihin ja meidän pitää pärjätä keskenämme täällä niin voi olla että alkaa typyn oireilu... kun isi ei olekkaan leikittämässä ja viihdyttämässä koko ajan... huh. :p Ja mitenhän me klaarataan sitten iltavuoroviikot kun vauvalla on iltatankkaukset menossa ja Typylle pitäisi iltahommat saada tehtyä.... jännää on! Mutta muistan joka päivä sanoa tytölle miten paljon äiti rakastaa ja miten ihana hän on. Ja suukottelen ja halailen. Miten ihanaa muuten olikaan saada halata tyttöä ilman isoa mahaa!!! Tuntui niin ihanalta saada ne pienet kädet kaulan ympärille puristamaan.
Mä en ole tänne synnytyskertomusta vielä rustannut, mutta laitan sen tässä joku päivä. Sen verran kerron, että sain aikamoiset repeämät ja epparikin leikattiin, ja olen ollut nämä kaksi viikkoa melko kipeänä. En ole siis voinut pitää lupaustani typylle, että sitten kun äitillä ei ole enää vauvaa masussa niin tehdään sitä ja tätä ja vaikka mitä... No, nyt olo alkaa olemaan jo parempi. Tosin musta tuntuu ettei mun suhde vähään aikaan tule olemaan sama tyttäreeni. Ja se surettaa. Mutta ehkä se palautuu ajan myötä. Meillä oli tytön kanssa tosi ihana läheinen suhde, on se edelleenkin mutta sitä varjostaa viikkoja kestänyt; äiti ei nyt pysty- kausi. Mutta ehkä se siitä taas, ajan kanssa.
Mutta mä rakastan tuota pientä poikaa ihan älyttömästi. Tyttöä myös rakastan, kipeän vahvasti, vaikka kolmevuotiaan uhmiksen rakastaminen on aika ajoin hiukan haasteellisempaa...mutta joka päivä mä huomaan miten ihana tytär mulla on, miten ihanasti se pussaa pikkuveljeä ja miten ihanan älykäs ja omatoiminen ja kiltti se onkaan. Mutta pikkuveljen rakastaminen tuli niin helposti! Mä suren jo valmiiksi sitä, että mun pieni vauva kasvaa.
Hämmästelen miten silkkinen tukka sillä pienellä on,
rakastan sitä pientä suuta joka aukeaa kuin pienellä linnunpojalla,
rakastan niitä silmiä,
sitä tuoksua,
sitä pientä kippuraista joka unisena käpertyy syliin tuttia lutkuttaen.... huoh.
Kumpa voisin tallettaa johonkin purkkiin nämä kaikki tuoksut ja tuntemukset!!!
En halua että tuo vauva kasvaa ikinä!!
tiistai 14. elokuuta 2012
Olen rakastunut
Meillä menee hyvin! Pikkuveli on ihana pieni kippurainen. Rakastan hänen tummaa tukkaansa ja sitä kuinka hän käpertyy mun kylkeeni kiinni. Kun hänellä on nälkä tai kun hän hermostuu, huulet menee mutrulle ja poika on NIIN hellyyttävän näköinen (ja kovaääninen) että tämä mamma on ihan kiedottu jo pikkusormen ympärille.
Typy meni tänään päiväkotiin, hänellä olikin jo kova ikävä sinne kavereiden kanssa leikkimään. Alkoi kotonaolo tympimään jo selvästi ja aktiviteetteja kaivattiin. Isosisko pussaa ja silittää veljeä hellästi, mutta samalla hermostuu kun äiti ei ehdi leikkimään. Mulla itselläni tuli synnytyksessä hiukan taisteluvammoja ja en pysty vielä edes istumaan... Kunhan saan itseni kuntoon niin lupaan pyhittää enemmän aikaa esikoiselle.
Mutta hämmentävää on, kuinka helppoa tuota vauvaa onkaan rakastaa! Esikoisen aikaan muistan, että iso osa siitä nauttimisesta katosi kaikkeen siihen opetteluun, huolehtimiseen ja muuhun mikä kuuluu ensimmäisen lapsen kanssa olemiseen. Nyt tämän toisen kanssa oleminen on niin helppoa! Toistaiseksi. Poika syö tissiäkin hyvin, öisin vähän turhan tiheään ja 30 min kerrallaan mutta ehkä se siitä tehostuu...
Tässä pieni kuvamaistiainen meidän viikon vanhasta pojasta. Joko kerroin että olen ihan rakastunut?!
Typy meni tänään päiväkotiin, hänellä olikin jo kova ikävä sinne kavereiden kanssa leikkimään. Alkoi kotonaolo tympimään jo selvästi ja aktiviteetteja kaivattiin. Isosisko pussaa ja silittää veljeä hellästi, mutta samalla hermostuu kun äiti ei ehdi leikkimään. Mulla itselläni tuli synnytyksessä hiukan taisteluvammoja ja en pysty vielä edes istumaan... Kunhan saan itseni kuntoon niin lupaan pyhittää enemmän aikaa esikoiselle.
Mutta hämmentävää on, kuinka helppoa tuota vauvaa onkaan rakastaa! Esikoisen aikaan muistan, että iso osa siitä nauttimisesta katosi kaikkeen siihen opetteluun, huolehtimiseen ja muuhun mikä kuuluu ensimmäisen lapsen kanssa olemiseen. Nyt tämän toisen kanssa oleminen on niin helppoa! Toistaiseksi. Poika syö tissiäkin hyvin, öisin vähän turhan tiheään ja 30 min kerrallaan mutta ehkä se siitä tehostuu...
Tässä pieni kuvamaistiainen meidän viikon vanhasta pojasta. Joko kerroin että olen ihan rakastunut?!
keskiviikko 8. elokuuta 2012
poika on täällä
Poika on maailmassa! 4075g ja 50,5cm. :) hän saapui 7.8.2012 klo 12.30.
Olemme onnellisia!!!!
Published with Blogger-droid v2.0.6
maanantai 6. elokuuta 2012
tihkuva lapsivesi
Niin! Synnärillä ollaan. Alkoi tihkumaan lapsivettä ja synnytystä käynnistellään täällä parhaillaan... eli pian on poika maailmassa!
Toivottakaa onnea matkaan!
Published with Blogger-droid v2.0.6
sunnuntai 5. elokuuta 2012
ei jaksa odottaa
Sänky on pedattu, pullot ja tutit keitetty, vaipat ostettu, hoitopöytä valmiina, imetystarvikkeet valmiina, sairaalakassi pakattu, esikoisen hoitosuunnitelmat tehty...
Ala tulla jo, me ei jakseta enää odottaa!
Minä en jaksa enää odottaa! Olo on niin kovin tukala ja masentunut ja itkuinen, haluaisin että tämä vaihe loppuisi jo ja päästäsiin aloittamaan sitä uutta vaihetta...
Ei viitsisi kotona vaan odotella, mutta mihinkään ei jaksa lähteäkkään kun olo on niin tuskainen. Äh. Mä haluan pois tämän ison mahan ja tämän olotilan!!!
Haluan haluan kaikkea tietenkin. Vauva tulee kun se on valmis, sanotaan. Noh, me kaikki muut ollaan valmiita! Tule nyt jo!
Ala tulla jo, me ei jakseta enää odottaa!
Minä en jaksa enää odottaa! Olo on niin kovin tukala ja masentunut ja itkuinen, haluaisin että tämä vaihe loppuisi jo ja päästäsiin aloittamaan sitä uutta vaihetta...
Ei viitsisi kotona vaan odotella, mutta mihinkään ei jaksa lähteäkkään kun olo on niin tuskainen. Äh. Mä haluan pois tämän ison mahan ja tämän olotilan!!!
Haluan haluan kaikkea tietenkin. Vauva tulee kun se on valmis, sanotaan. Noh, me kaikki muut ollaan valmiita! Tule nyt jo!
lauantai 4. elokuuta 2012
Aamuyön mörköjä
"Mitä jos tää vauva onkin sitten liian iso kun se syntyy? Mitä jos mä en pystykkään siihen? Mitä jos tää menee vaan yliajalle ja kasvaa ja mä repeän tuhanneksi palaseksi synnytyksessä?"
"Mitä jos se ei olekkaan terve?"
"Mitä jos mun suolistosairaus pahenee synnytyksessä ja mä joudun aloittamaan jotain hurjia lääkkeitä siihen?"
"Mitä jos kaikki ei meekkään hyvin ja tää vauva kuolee synnytyksessä?"
"Mitä jos se ei olekkaan terve?"
"Mitä jos mun suolistosairaus pahenee synnytyksessä ja mä joudun aloittamaan jotain hurjia lääkkeitä siihen?"
"Mitä jos kaikki ei meekkään hyvin ja tää vauva kuolee synnytyksessä?"
perjantai 3. elokuuta 2012
torstai 2. elokuuta 2012
hormoneja
Heräsin tänään aamulla aika hyvin nukutun yön jälkeen. Mies nousi tytön kanssa ja sain jäädä vähäksi aikaa nukkumaan. No, oisin saanut jäädä nukkumaan, mutta sen sijaan aloinkin itkemään. Nyyhkin itsekseni siellä sängyssä, en edes tiedä että mitä. Ehkä sitä, että olen henkisesti ihan puhki.
Olen mä fyysisestikin hajalla kun kolottelee ja vihloo ja muuta, mut ennen kaikkea mä oon henkisesti ihan loppu. Pelkään että tämä menee yliajalle, mikä on ihan mahdollista tietenkin! Mutta jos joudun tässä olotilassa olemaan vielä monta viikkoa, en tiedä miten kestän.
Mies ja tytär ei ansaitse tällaista mörköä vaimoksi ja äidiksi. Tiuskin ja mökötän. Olen surullinen ja itkuinen, ja haluaisin niin tämän vaiheen olevan jo ohi! Tämän ajan pitäisi olla iloista, jännittävää odotuksen aikaa mutta mua vaan masentaa.
Tyttöä odottaessa voin hyvin loppuun saakka. Olin hyväntuulinen ja iloinen, vaikka silloinkin oli nukkumisvaikeuksia ja kremppaa. Mutta en ollut henkisesti näin rikki kuin nyt olen. Ja nyt on vaan päivistä kiinni, toivottavasti ei viikoista. Mutta en osaa aloittaa mitään, en osaa suunnitella mitään enkä halua nähdä ketään.
Tämä aika tuntuu tosi pitkältä. Odottavan aika on pitkä. Kumpa se kuitenkin olisi kovin kovin lyhyt.
Olen mä fyysisestikin hajalla kun kolottelee ja vihloo ja muuta, mut ennen kaikkea mä oon henkisesti ihan loppu. Pelkään että tämä menee yliajalle, mikä on ihan mahdollista tietenkin! Mutta jos joudun tässä olotilassa olemaan vielä monta viikkoa, en tiedä miten kestän.
Mies ja tytär ei ansaitse tällaista mörköä vaimoksi ja äidiksi. Tiuskin ja mökötän. Olen surullinen ja itkuinen, ja haluaisin niin tämän vaiheen olevan jo ohi! Tämän ajan pitäisi olla iloista, jännittävää odotuksen aikaa mutta mua vaan masentaa.
Tyttöä odottaessa voin hyvin loppuun saakka. Olin hyväntuulinen ja iloinen, vaikka silloinkin oli nukkumisvaikeuksia ja kremppaa. Mutta en ollut henkisesti näin rikki kuin nyt olen. Ja nyt on vaan päivistä kiinni, toivottavasti ei viikoista. Mutta en osaa aloittaa mitään, en osaa suunnitella mitään enkä halua nähdä ketään.
Tämä aika tuntuu tosi pitkältä. Odottavan aika on pitkä. Kumpa se kuitenkin olisi kovin kovin lyhyt.
keskiviikko 1. elokuuta 2012
ttu. kele. tana.
Tänään vituttaa kaikki. Sattuu, jomottaa, vihloo ja vauva painaa tosi alas. Kaiken tekeminen sattuu. Supistukset on säälittäviä harkkaversioita eikä yhtään kipeetä oo tullut. Maha on kuralla ja on huono olo.
Mä olen räjähtelevä ruutitynnyri, olo on antisosiaalinen ja tekee mieli vaan mököttää peiton alla.
Kävin tänään ostoksilla ja ai että niitä sympaattisia hymyjä ja katseita. Argh! Teki mieli tirvaista niitä kaikkia naamaan!
Että sellainen fiilis täällä.
Mä olen räjähtelevä ruutitynnyri, olo on antisosiaalinen ja tekee mieli vaan mököttää peiton alla.
Kävin tänään ostoksilla ja ai että niitä sympaattisia hymyjä ja katseita. Argh! Teki mieli tirvaista niitä kaikkia naamaan!
Että sellainen fiilis täällä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)