Olen rakastunut

Meillä menee hyvin! Pikkuveli on ihana pieni kippurainen. Rakastan hänen tummaa tukkaansa ja sitä kuinka hän käpertyy mun kylkeeni kiinni. Kun hänellä on nälkä tai kun hän hermostuu, huulet menee mutrulle ja poika on NIIN hellyyttävän näköinen (ja kovaääninen) että tämä mamma on ihan kiedottu jo pikkusormen ympärille.

Typy meni tänään päiväkotiin, hänellä olikin jo kova ikävä sinne kavereiden kanssa leikkimään. Alkoi kotonaolo tympimään jo selvästi ja aktiviteetteja kaivattiin. Isosisko pussaa ja silittää veljeä hellästi, mutta samalla hermostuu kun äiti ei ehdi leikkimään. Mulla itselläni tuli synnytyksessä hiukan taisteluvammoja ja en pysty vielä edes istumaan... Kunhan saan itseni kuntoon niin lupaan pyhittää enemmän aikaa esikoiselle.

Mutta hämmentävää on, kuinka helppoa tuota vauvaa onkaan rakastaa! Esikoisen aikaan muistan, että iso osa siitä nauttimisesta katosi kaikkeen siihen opetteluun, huolehtimiseen ja muuhun mikä kuuluu ensimmäisen lapsen kanssa olemiseen. Nyt tämän toisen kanssa oleminen on niin helppoa! Toistaiseksi. Poika syö tissiäkin hyvin, öisin vähän turhan tiheään ja 30 min kerrallaan mutta ehkä se siitä tehostuu...

Tässä pieni kuvamaistiainen meidän viikon vanhasta pojasta. Joko kerroin että olen ihan rakastunut?!