Kummituksia ikkunassa

kolmekymmentä

Joskus on todella vaikeaa tajuta sitä seikkaa, että olen kolmekymmentä ( no ihan parin päivän päästä lauantaina), naimisissa ja kahden lapsen äiti. Missä välissä musta on tullut aikuinen? Mulla on ollut hyvä nuoruus, olen kyllä pitänyt hauskaa ja elänyt nuoruuttani onnellisena. Mutta jotenkin haikeaa luopumista tämä on. Nyt sitä tajuaa jo sen, että tässä elämä on. Tällaiseksi se on nyt muodostunut. Ihana aviomies, kaksi suloista ja ihanaa lasta. Ammattikin löytyy vaikka tällä hetkellä olen työkkärin asiakas.... mutta mielelläni olenkin vielä vähän aikaa kun pikku O on niin pieni. :)

Mutta kolmekymmentä. Kolme kymmentä. Aika menee niin nopeasti! Lapsuus, nuoruus, opiskeluvuodet.... humps vaan! Kolmekymmenvuotiaana koen olevani kuitenkin melko sinut itseni kanssa. Tunnistan jo itsestäni vahvuudet ja heikkoudet, ymmärrän luonteeni pikku koukkuja jo melko hyvin. Mutta silti - lasten kanssa eläessä löydän itsestäni uusia puolia joka päivä! Ja mitä ammatilliseen puoleen tulee, siinähän olen vasta alussa. Hassua, joskus teininä kuvittelin, että kolmekymppisenä olisin jo uraputkessa pitkällä. Mutta tässä sitä vielä ollaan, vähän vielä mietinnässä että mitähän mun sitten seuraavaksi pitäisikään tehdä...

Kolmekymppisen keho. Aijai. Imetysten myötä lupsahtaneet tissit. No, nuoruuden pyöreys on niistä mennyttä. Onneksi on push-uppeja. ;) Löllö vatsanahka, useamman raskauden venyttämä. Jospa se siitä vielä kiinteytyisi joskus... Ryppyjä en ole vielä kasvoista löytänyt, mitä nyt nauraessa muutama viiva näkyy enemmän silmien ympärillä. ;D Eniten mä huomaan iän mun käsistäni. Hassua. Kädet alkaa näyttämään aikuisen naisen käsiltä, ne ei enää ole sellaiset nuoruudenpehmeät ja -sileät. Kai näitä on liotettu lasten pyllypesuissa, siivousaineiden ja rättien kanssa, pyyhitty lasten neniä, rasvailtu atooppista ihoa, silitelty tukkaa, nosteltu syliin.... onhan ne jo tehneet kaikenlaista. Selkävaivat mulla on olleet seurana jo nelisen vuotta, tais isosiskon raskausaikana tulla ekan kerran ja siitä ne on vähän jääneet. Kurjaa. Nyt olen käynyt pilateksessa ja se tuntuu vähän auttavan. Uskon kyllä vakaasti, että kun saan lihakset kuosiin helpottaa sekin vaiva. :) Muuten kehoni on vielä ketterä ja saa luvan sellaisena pysyäkkin! En aio sen löpsähtää iän myötä vaan aion pitää sen vetreänä ja ketteränä niin pitkään kuin mahdollista. Hyvä mittari on kuperkeikat, päälläseisonta, kärrynpyörä... niin kauan kuin ne onnistuu ollaan hyvillä vesillä!

Muuten olen kehooni melko tyytyväinen. Painoa on pudonnut vuoden alusta sen viisi kiloa, ja ihan pelkän ruokavaliomuutoksen myötä. Jätin leivään, pastan, riisin ja perunan minimiin sekä tietenkin herkut. Aamu alkaa vihersmoothiella ja illalla syön rahkaa mehukeitolla. Toki olen käynyt kuntosalilla ja pilateksessa, mutta ne on olleet enemmän sitä kiinteytyspuolta kuin rasvanpolttoa. Mutta kolmekymppisenä kahden lapsen äitinä on todettava tietyt realiteetit - se nuoruuden uuma ei enää samanlaisena palaa, eivätkä muutkaan muodot. Ne on nyt uudenlaiset - äitiyden muokkaamat muodot. Tyttärelläni on tapana painaa poskensa käsivarteeni ja sanoa että ihanan pehmeä äiti. :D Äiti ei ihan ota sitä kuitenkaan kehuna... vois ne käsivarret vähän timmimmät olla! Heh. Vaikka se kertookin paljon siitä mitä lapsi kokee äitiä koskettaessaan ja halatessaan, mikä lapselle on tärkeää - Äidin pehmeä syli. Onneksi en ole ihan luuta ja nahkaa niin on se pehmeä syli tarjolla. ;)

Mutta paljon on tämä keho joutunut kokemaan viimeisten vuosien aikana. Raskauksia, synnytyksiä, yksi leikkauskin (sectio), sairauden puhkeaminen (CU)... että siihen nähden kyllä hyvin menee. :) Ja tietenkin kehoa rasittaa univelka. Annankin itselleni hyvän syntymäpäivälahjan - menen vanhempieni tyhjillään olevaan kämppään (isilläkin on syttärit 60v, ja ne karkasi lomalle viikoksi), juon viiniä, katson telkkaria ja NUKUN KOKO YÖN yksin ilman että kukaan herättää. Olenhan viimeksi nukkunut yli 5h joskus vuosi sitten.

Ei tässä vielä haudassa siis olla, vaikka kolmekymmentä kuulostaakin todella vanhalta. jotenkin aikuiselta. Ei musta tunnu kolmekymppiseltä! Kai mä mielessäni oon aina kaksytviis. :D

Minulla on ystävä

Minulla on ystävä
rakastettuni.
Hänen sydämensä on myötäni,
hänen unelmansa
vartioivat minua ja rakkauttani.

Minulla on myös paljon tovereita.
He katsovat minuun ja ystävääni,
he tietävät: rakkaus synnyttää
maailman rakentajia.

Minulla on ystävä,
rakkaus,
tovereita.
Minulla on elämä;
tämä päivä
ja tulevaisuus.

- Arto Turtiainen

Kriisistä kriisiin...

Tämä on se vuosi. Se vuosi kun täytän KOLMEKYMMENTÄ. Missä vaiheessa tähän tultiin? Nuoruus meni ohi niin että hujahti! Viimeiset kymmenen vuotta ovat vain vilisseet ohi. No, onhan mulla kyllä ollut hauskaakin. Että ei mun mitään tarvitse katua että voi kun olisin elänyt nuoruuttani siten ja täten. Eletty on. Juopoteltu on. (:D) Opiskeltu ja reissattu. Kaikkea sellaista. Elämää.

Viimeisen kymmenen vuoden aikana olen mm:
Asunut Tampereella, Korpilahdella, Jyväskylässä, Oulussa sekä nyt täällä Päijät-Hämeessä. ( Yhteensä 9 eri osoitteessa!)
Valmistunut ammattikorkeakoulusta
Tehnyt pätkätöitä
Ollut neljä ketaa raskaana, synnyttänyt kaksi lasta
Menettänyt kaksi lasta
Oppinut suremaan
Mennyt naimisiin
Oppinut olemaan äiti
Oppinut vain olemaan (nyt mä osaan sen liiankin hyvin)
Lihonut (hmph. vielä ois 5 kiloa että oisin ennen raskautta -mitoissa!)
Hankkinut auton
Opetellut uudestaan virkkaamaan ja käyttämään ompelukonetta
Vieraantunut toisista ystävistä ja lähentynyt toisten kanssa

Hmm. Mitähän muuta.

Mä oon alkanut miettimään, että mitä mä sitten haluan tehdä kun pitää palata työelämään. Mä tykkään mun ammatista hirveesti, mutta sellaista hyvää ihannetyöpaikkaa on supervaikea löytää. Ei sellaisia ole. Ellei ala yrittäjäksi. Mä olen siis kulttuurituottaja ammatiltani. Tapahtumatuotanto, lastenkulttuuri yms. on ollut mun vahvuusalueitani. Mut häitä suunnitellessani mä huomasin, että sekin oli kivaa. Harmi kun Suomessa ei vissiin oo tarvetta wedding plannereille. Mä oisin huippuhyvä sellainen.

Haluaisin myös sen oman kodin. Mieluiten talon, mutta rivariasuntokin kävis. Samoissa hinnoissa ne kyllä liikkuu täällä päin. Mutta se hanke on riippuvainen pankista. Ja jos mulla ei ole työpaikkaa mihin palata, niin antaako mikään pankki meille lainaa. Hmph.

Ja sitten, jossain tuolla aivojen uumenissa kytee pienen pieni kipuna kolmannesta lapsesta. Hyss. Mä tiedän, että se on hurja ajatuskin meidän historialla. Voisiko sitä kohtaloa uhmata? Voisiko maailmankaikkeus suoda meille muka vielä yhden terveen lapsen? Mulla on jo kaksi ihanaa, voinko mä, kehtaisinko mä haaveilla edes enempää? No, onneksi se ei kuitenkaan ole tämän ajan murhe. Sitten joskus. Ehkä. Mies ei ehkä myöskään ole samaa mieltä.... vielä. Mut sitä sitten harkitaan tarkkaan jos joskus tulee ajankohtaiseksi. Jaksaisiko sen pelon ja paniikin jälleen? Entä jos vastassa olisikin jälleen keskeytys? Miten siitä selviäisi? Alanko mä olemaan liian vanha tällaiseen? Nojaa. Jätetään se kipuna sinne aivojen perukoille ja pysyköön nyt siellä.

Ja koska mulla on lähestyvä kolmenkympin kriisi niin mä aion selättää sen hankkimalla tatuoinnin. Hah. Siitäs saat. Mut sitäpaitsi, vaikka kolmekymmentä tulee tänä vuonna täyteen niin pääni sisällä mä oon edelleen joku 25. Saa nähdä kasvanko mä koskaan.

sheikkaa se ulos

Mahakuvaa

The Pötsi, raskausviikkoja 35+4

Uneksi, lennä!

Pienempää, myöhään, vähemmän, puolet
Sua ei ole tehty kenenkään kylkiluusta
ei raudasta tai puusta
Miten tyttöjä tehdään
No ne on toisia aineita mistä tämmöset koostuu
ne kasvaa ihanaksi
ja pärjää pakon eessä
kun itsensä ne itse kasvattaa

nainen, sanon sulle: Uneksi, lennä!

Kun on saanu aina alottaa kaiken alusta
ei oo näkyny tyhjän paperin kauhua
Kaikki kel on sakset osaa leikata
jos mokaatte, kukaan ei muista sitä huomenna
Kannattaa kokeilla itsensä häpäisyä
siihen ei kuole, kokeilin, oon vielä hengissä

Sä voit tehdä ja mennä
Tehän ootte jo oikein
kun te ootte vaan just noin
Kaikki mitä te teette
ja se miten te ootte
Hunninko maailmankartalle

(PMMP: Tytöt)

Tunnelmakuvia 3-v synttäreiltä

Masukuva

Tuore kuvaus mahasta. Se on jo aika mukava pallo... tosi ylhäällä ja tosi pyöreä.
Eli ihana. Tässä kuvassa siis rv 23+2.

Ja ei mulla muuta. Nyt otan Rennietä ja menen nukkumaan.

pääsiäisen askarteluja

Kortteja. Tipuja ja pupuja. :)

Leppoisaa

kuinka pelolla rahastetaan

Eräässä keskustelussa täällä internetin ihmeellisessä maailmassa keskusteltiin siitä, miten vanhassa patjassa saattaa olla bakteereita ja sitten vauva voi saada siitä jotain (?) ja tulee kätkytkuolema. ONNEKSI on olemassa kätkythälyttimiä!

Jep. Tai puu kaatuu päälle ulkona tai liukastut itse vauva sylissä tai kaupassa ollessa iskee superinfluenssabakteeri tai tai tai.... vaikka sun mitä. Kaikkeen varmaan löytyy ensin se "tieteellinen artikkeli" tai todeksi kerrottu tarina, jonka jälkeen yllättäen siihenkin pelkoon löytyy ratkaisu joka maksaa vain X euroa!

Kun ostat tämän laitteen niin turvaat lapsesi siltä ja tältä ja kaikelta mahdolliselta! Kai olet hyvä äiti ja haluat suojella lastasi ja antaa hänelle vain parasta?

Jos pelkää koko ajan kaikkea niin äiti varmasti tartuttaa sen pelkonsa lapseensa. Itse haluan, että lapseni tutkivat maailmaa järki päässä mutta rohkein ja avoimin mielin. Jos vanhemmat pelkäävät hysteerisesti koko ajan kaikkea (älä juokse ettet liukastu, älä kiipeä ettet putoa, älä katso, älä koske, älä pistä suuhun, älä sitä tätä tota) niin, eikö se pelko tartu siihen lapseenkin?


Eihän sitä voi elää elämäänsä peläten kaikkea koko ajan. Jos pelkäisin kaikkea sitä, mitä lapselleni voi tapahtua, tulisin hulluksi. Eikä elämää voi elää niin. Milloin sitä ehtii nauttia elämästä jos koko ajan pelkää? Ja tuoreita äitejä pelotellaan sitten niillä kaikilla mahdollisuuksilla ja vakuutetaan, että osta tämä niin ostat itsellesi mielenrauhan ja lapsellesi tulevaisuuden.

Ihan ite tein

Vauvalle virkattu viltti.

Kyllä naisilla on helppoa