Yö oli valkea

Yö oli valkea ja Juhannus
ja pihlajoiden tuoksu kaupungilla.
Ja taivahalla illan kajastus
se aamun koittoon suli.
Hopeisilla se säteillänsä leikki ikkunoissa
ja talon seinillä ja puistikoissa.

Ei ollut ilta, yö, ei aamukaan.
Niin oli ihmeen valkeata vaan.
V.A. Koskenniemi 

Ihanaa Juhannusta kaikille lukijoilleni!

10kk ja rapiat

Niin se vaan menee aika nopsaan. Pikku Oo on jo yli 10 kk!
Pikku Oo osaa 10,5kk iässä:

- vilkuttaa kun joku sanoo hei-hei!
- Kontata tai mennä tuollaista peppukiidon ja konttauksen välimuotoa
.- kävellä pitäen yhdestä kädestä kiinni
- seistä ilman tukea joitain aikoja
- kävellä ilman tukea viitisen askelta
- toistella sanoja: kissa "issa", äiti "äti/ täti", isi "iisssh", ankka "kaakkaa" jne.
- suuttua ja heittää selän kaarelle kun äiti ei suostu kävelyttämään vaan pistää lattialle konttaamaan.
- syödä leipää, mansikoita, herneitä, makaronia, lihapullaa jne. itse sormin.
- huitoa lusikkaruokaa aika ajoin kauemmas. tosin nyt taas pari päivää on ruoka maistunut...
- juoda nokkamukista ihan itse
- nousta tukea vasten korkeaan polviseisontaan
- tanssia hytkyen kuullessaan musiikkia
- laulaa! se jos mikä on suloista!
- kiskoa tukasta. vaikka kuinka kieltää niin se kiskoo mua ja isosiskoaan tukasta.... huoh.
- levittää kaikki tavarat
- syödä murusia pöydän alta
- kikattaa ja käkättää kaikelle!

Mutta se osaa myös olla toooodella rasittava. Komentaa minkä kerkiää kun ei löydy ketään joka suostuisi kävelyttämään! Ja suuttuu kun ei pääse itse nousemaan seisomaan. Herättelee vieläkin öisin vaikka kuinka ja syö vielä kerran yöllä. Viime yönä joi viideltä maitoa ja sillä saatiin se nukahtamaan uudelleen ja nukkuikin seitsemään saakka! Ja sitten menikin päivä vain yksillä päikyillä! :) Mutta millä sen maidon jättäis pois... ja milloin ja millä energialla... :p

Mutta tosiaan, pikku O lähti konttaamaan viikko sitten, mun ollessa pilateksessa se oli isosiskon huoneessa leikkimässä ja sitten yhtäkkiä se lähti! Ja nyt se viilettää jo pitkin kämppää hassunhauskalla tyylillään. :) Ja voi että tuon liikkumisen myötä se kasvoi viikossa ihan hurjasti! Se ei ole enää semmoinen pikkuvauva vaan touhukas pieni tutkimusmatkailija! Sitä on niin ihana seurata! :) Ja kova hinku on ulos ja maailmalle - kotiseinät ei aina jaksa enää kiinnostaa. kävyt, lätäköt, hiekka, kivet, kukat, muurahaiset, koppakuoriaiset.... niin mielenkiintoinen maailma!!

En kestä. Kohtahan se on jo 1v. Mun vauva!!!

kolmekymmentä

Joskus on todella vaikeaa tajuta sitä seikkaa, että olen kolmekymmentä ( no ihan parin päivän päästä lauantaina), naimisissa ja kahden lapsen äiti. Missä välissä musta on tullut aikuinen? Mulla on ollut hyvä nuoruus, olen kyllä pitänyt hauskaa ja elänyt nuoruuttani onnellisena. Mutta jotenkin haikeaa luopumista tämä on. Nyt sitä tajuaa jo sen, että tässä elämä on. Tällaiseksi se on nyt muodostunut. Ihana aviomies, kaksi suloista ja ihanaa lasta. Ammattikin löytyy vaikka tällä hetkellä olen työkkärin asiakas.... mutta mielelläni olenkin vielä vähän aikaa kun pikku O on niin pieni. :)

Mutta kolmekymmentä. Kolme kymmentä. Aika menee niin nopeasti! Lapsuus, nuoruus, opiskeluvuodet.... humps vaan! Kolmekymmenvuotiaana koen olevani kuitenkin melko sinut itseni kanssa. Tunnistan jo itsestäni vahvuudet ja heikkoudet, ymmärrän luonteeni pikku koukkuja jo melko hyvin. Mutta silti - lasten kanssa eläessä löydän itsestäni uusia puolia joka päivä! Ja mitä ammatilliseen puoleen tulee, siinähän olen vasta alussa. Hassua, joskus teininä kuvittelin, että kolmekymppisenä olisin jo uraputkessa pitkällä. Mutta tässä sitä vielä ollaan, vähän vielä mietinnässä että mitähän mun sitten seuraavaksi pitäisikään tehdä...

Kolmekymppisen keho. Aijai. Imetysten myötä lupsahtaneet tissit. No, nuoruuden pyöreys on niistä mennyttä. Onneksi on push-uppeja. ;) Löllö vatsanahka, useamman raskauden venyttämä. Jospa se siitä vielä kiinteytyisi joskus... Ryppyjä en ole vielä kasvoista löytänyt, mitä nyt nauraessa muutama viiva näkyy enemmän silmien ympärillä. ;D Eniten mä huomaan iän mun käsistäni. Hassua. Kädet alkaa näyttämään aikuisen naisen käsiltä, ne ei enää ole sellaiset nuoruudenpehmeät ja -sileät. Kai näitä on liotettu lasten pyllypesuissa, siivousaineiden ja rättien kanssa, pyyhitty lasten neniä, rasvailtu atooppista ihoa, silitelty tukkaa, nosteltu syliin.... onhan ne jo tehneet kaikenlaista. Selkävaivat mulla on olleet seurana jo nelisen vuotta, tais isosiskon raskausaikana tulla ekan kerran ja siitä ne on vähän jääneet. Kurjaa. Nyt olen käynyt pilateksessa ja se tuntuu vähän auttavan. Uskon kyllä vakaasti, että kun saan lihakset kuosiin helpottaa sekin vaiva. :) Muuten kehoni on vielä ketterä ja saa luvan sellaisena pysyäkkin! En aio sen löpsähtää iän myötä vaan aion pitää sen vetreänä ja ketteränä niin pitkään kuin mahdollista. Hyvä mittari on kuperkeikat, päälläseisonta, kärrynpyörä... niin kauan kuin ne onnistuu ollaan hyvillä vesillä!

Muuten olen kehooni melko tyytyväinen. Painoa on pudonnut vuoden alusta sen viisi kiloa, ja ihan pelkän ruokavaliomuutoksen myötä. Jätin leivään, pastan, riisin ja perunan minimiin sekä tietenkin herkut. Aamu alkaa vihersmoothiella ja illalla syön rahkaa mehukeitolla. Toki olen käynyt kuntosalilla ja pilateksessa, mutta ne on olleet enemmän sitä kiinteytyspuolta kuin rasvanpolttoa. Mutta kolmekymppisenä kahden lapsen äitinä on todettava tietyt realiteetit - se nuoruuden uuma ei enää samanlaisena palaa, eivätkä muutkaan muodot. Ne on nyt uudenlaiset - äitiyden muokkaamat muodot. Tyttärelläni on tapana painaa poskensa käsivarteeni ja sanoa että ihanan pehmeä äiti. :D Äiti ei ihan ota sitä kuitenkaan kehuna... vois ne käsivarret vähän timmimmät olla! Heh. Vaikka se kertookin paljon siitä mitä lapsi kokee äitiä koskettaessaan ja halatessaan, mikä lapselle on tärkeää - Äidin pehmeä syli. Onneksi en ole ihan luuta ja nahkaa niin on se pehmeä syli tarjolla. ;)

Mutta paljon on tämä keho joutunut kokemaan viimeisten vuosien aikana. Raskauksia, synnytyksiä, yksi leikkauskin (sectio), sairauden puhkeaminen (CU)... että siihen nähden kyllä hyvin menee. :) Ja tietenkin kehoa rasittaa univelka. Annankin itselleni hyvän syntymäpäivälahjan - menen vanhempieni tyhjillään olevaan kämppään (isilläkin on syttärit 60v, ja ne karkasi lomalle viikoksi), juon viiniä, katson telkkaria ja NUKUN KOKO YÖN yksin ilman että kukaan herättää. Olenhan viimeksi nukkunut yli 5h joskus vuosi sitten.

Ei tässä vielä haudassa siis olla, vaikka kolmekymmentä kuulostaakin todella vanhalta. jotenkin aikuiselta. Ei musta tunnu kolmekymppiseltä! Kai mä mielessäni oon aina kaksytviis. :D