Kylläpä laiskottaa. :D Blogi on vähän hiljaisella tolalla nykyään... koitan parantaa tapani.
Ihan ensiksi kerron, että olemme löytäneet avun pikku Oon atopiaan!!! Eräs hihhulikaveri vinkkasi että kokeilkaa MeineBase mineraalisuolaa. Ja jopas jotakin, sepä toimii! Kutinaa on huomattavasti vähemmän ja iho pysyy paremmassa kunnossa!
Käytämme sitä ihan kylpysuolana sekä sitten aamuin ja illoin pistetään rasvan sekaan että siitä tulee tavallaan tahnaa/ kuorinta-ainetta. Jos iho on auki niin se voi kirvellä hiukan mutta pieni kirvely kestetään jos sillä päästään eroon kortisonivoiteista!
Kokeilin itsellenikin tätä ihmesuolaa kasvoihin ja tein pari kertaa kuorinnan viime viikolla... jopas puskee nyt sitten finniä pihalle. Eli kai ihon epäpuhtaudet sieltä poistuu...
Sitten muihin aiheisiin. Pikku oo on kipeä. Räkää, limaa, rohinaa ja semmoista. Samaan aikaan väsätään hampaita joita alhaalla on jo kaksi ja kolmas on siihen viereen tulossa. Ja Oo kuolaa. PALJON. Paidat on ihan litimärkänä koko ajan. Kuolalappu auttaa sen kymmenen minuuttia kunnes sekin on litimärkä. Huoh.
Viime yönä piti pitää pikku oota nukkumassa sylissä vähän aikaa kun ressukka ei saanut henkeä kunnolla. :( Tänään mennääkin käymään lääkärissä tarkistamassa korvat ja keuhkot!
Nyt ei kerkii taas enempää. Palaillaan!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sairaus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sairaus. Näytä kaikki tekstit
tiistai 9. huhtikuuta 2013
keskiviikko 16. tammikuuta 2013
Kuukauden päivitystauko!
Aikamoista. Käyköhän täällä enää kukaan edes lukemassa... No, kirjoitan pikaisesti kuulumisia kun lapset nukkuu. Meillä sairastettiin koko perheen voimin juuri Norovirus. Hyhhyh. Pikku O ei vieläkään suostu avaamaan suutaan lusikalle, maitoa onneksi menee pienissä erissä niin ei tarvitse huolestua kuivumisesta.
Pikku O kävi myös allergiatesteissä tässä taannoin. Ihopistokokeissa. Kaikki olivat negatiivisia, jonka jälkeen lääkäri ehdotti meille kahden viikon maidotonta kuuria. On se kumma, se lääkäri ei kuunnellut meitä ollenkaan kun sanottiin että me ollaan jo kaksi kertaa oltu maidottomalla kuurilla ilman mitään tuloksia, silti se meinas että ollaan taas. No ensin meinattiinkin, kunnes huomattiin että O ei suostunut juomaan maidotonta korviketta lainkaan! Ja kun meidän vaisto sanoo että kyseessä ei ole maitoallergia vaan ihan vain atooppinen iho kuten isälläänkin.
No, saapi nyt nähdä. Kortisonikuuri on nyt takanapäin ja iho taas huippukunnossa. Katsotaan miten nyt käy, että lähteekö se taas pahenemaan. Kevättä kohti sen pitäisi helpottaa jos on ihan vain atopiaa eikä mitään allergiaa. O:n ihohan lehahtaa aina silloin tällöin punaiselle ihottumalle, mutta mihinkään tiettyyn ruoka-aineeseen ei olla osattu sitä yhdistää! Jos on atopiaa niin iho voi kuulemma reagoida ihan mihin vaan ja yllättäen.
Tämän blogin kohtalo minua hiukan mietityttää. Mikä tämän tarkoitus on ja mitä tälle tapahtuu nyt jatkossa... Toisaalta pidän siitä, että tämä on olemassa mutta jotenkin aika ja energia ei meinaa riittää päivittämiseen. Jos en innostu taas päivittämään tätä kevään tullen niin sitten sanon blogille hyvästit. Mutta annan vielä vähän armonaikaa!
Hyvää tätä vuotta lukijoilleni, jos täällä vielä sellaisia sattuu olemaan!
Pikku O kävi myös allergiatesteissä tässä taannoin. Ihopistokokeissa. Kaikki olivat negatiivisia, jonka jälkeen lääkäri ehdotti meille kahden viikon maidotonta kuuria. On se kumma, se lääkäri ei kuunnellut meitä ollenkaan kun sanottiin että me ollaan jo kaksi kertaa oltu maidottomalla kuurilla ilman mitään tuloksia, silti se meinas että ollaan taas. No ensin meinattiinkin, kunnes huomattiin että O ei suostunut juomaan maidotonta korviketta lainkaan! Ja kun meidän vaisto sanoo että kyseessä ei ole maitoallergia vaan ihan vain atooppinen iho kuten isälläänkin.
No, saapi nyt nähdä. Kortisonikuuri on nyt takanapäin ja iho taas huippukunnossa. Katsotaan miten nyt käy, että lähteekö se taas pahenemaan. Kevättä kohti sen pitäisi helpottaa jos on ihan vain atopiaa eikä mitään allergiaa. O:n ihohan lehahtaa aina silloin tällöin punaiselle ihottumalle, mutta mihinkään tiettyyn ruoka-aineeseen ei olla osattu sitä yhdistää! Jos on atopiaa niin iho voi kuulemma reagoida ihan mihin vaan ja yllättäen.
Tämän blogin kohtalo minua hiukan mietityttää. Mikä tämän tarkoitus on ja mitä tälle tapahtuu nyt jatkossa... Toisaalta pidän siitä, että tämä on olemassa mutta jotenkin aika ja energia ei meinaa riittää päivittämiseen. Jos en innostu taas päivittämään tätä kevään tullen niin sitten sanon blogille hyvästit. Mutta annan vielä vähän armonaikaa!
Hyvää tätä vuotta lukijoilleni, jos täällä vielä sellaisia sattuu olemaan!
tiistai 18. syyskuuta 2012
pikapäivitys sohvan pohjalta
Maidoton dietti menossa... katsotaan mitä tulee...
Ja mulla on poskiontelontulehdus, miehellä iltavuoroviikko.
Pää räjähtää ja silleen... juhhuu.
Ja mulla on poskiontelontulehdus, miehellä iltavuoroviikko.
Pää räjähtää ja silleen... juhhuu.
torstai 13. syyskuuta 2012
Maitorupea?
Mä luulen että meidän pojalla on maitorupi... Pojan isällä on atooppista ihottumaa, joten on hyvin mahdollista että tälläkin on se. Näyttää kovin kurjalta nyt tuo iho taas... huoh.
Eikun soittoa Mehiläiseen taas huomenna. :/
Tällaista näppylää meillä...
Eikun soittoa Mehiläiseen taas huomenna. :/
tiistai 20. maaliskuuta 2012
Ai *¤%&#/()"(#*!!
Mun poski räjähtää kohta. Jep. Poskiontelontulehdus täällä sitten... huoh.
Antibiootit aloitin tänään, alkaispa pian pelittää. Sattuu!! Ihan kamalaa! Kuin superpaha hammassärky!
Ompahan jotain muuta mietittävää huomisen suhteen. Mut nukkumisesta ei varmaan tuu mitään... panadolia otan sen sallitun määrän, vielä nappaan ennen nukkumaanmenoa 2 x 500 mg. Mut eihän ne hitto mitään auta. Mä tarttisin jotain tujumpaa. Buranaa! Panacodia! Morfiinia! Jotainmitänytvoisolla!
AUH!!!
Antibiootit aloitin tänään, alkaispa pian pelittää. Sattuu!! Ihan kamalaa! Kuin superpaha hammassärky!
Ompahan jotain muuta mietittävää huomisen suhteen. Mut nukkumisesta ei varmaan tuu mitään... panadolia otan sen sallitun määrän, vielä nappaan ennen nukkumaanmenoa 2 x 500 mg. Mut eihän ne hitto mitään auta. Mä tarttisin jotain tujumpaa. Buranaa! Panacodia! Morfiinia! Jotainmitänytvoisolla!
AUH!!!
sunnuntai 18. maaliskuuta 2012
neuvolaa ja sairastamista
Perjantaina oli neuvola, siellä oli kaikki kuten pitääkin. Painoa on tullut, mutta tulkoon. ;) Raskauden alusta tähän asti on tullut noin viisi kiloa. No, toivotaan että se hidastuisi ettei nyt ihan hirveesti tulisi kiloja... Ihan oman hyvinvoinnin vuoksi olisi pidettävä joku kontrolli painon kanssa. Vielä en ole huolissani, sillä tämä painonnousu on vallan sopiva ja asiaankuuluva.Tämän laskurin mukaan olen vallan kerryttänyt painoa kuten kuuluukin.
Perjantain neuvolassa:
Lauantaina typy lähti aamupäivällä mummilaan yökylään. On niin ihanaa, että tuo tyttö rakastaa isovanhempiaan. Aamulla kun silmänsä ekaa kertaa aukaisi, alkoi kuiskimaan että "tänään pääsen mummille ja vaalille yökylään.". Suosittelen kaikkia, joilla on lapsen isovanhemmat lähellä, että viette mahdollisuuksien mukaan lasta hoitoon ja yökylään pienestä pitäen. Ainakin meidän tyttö saa siitä ihan hirveästi iloa ja samoin isovanhemmat nauttivat kun saavat touhuta rakkaan lapsenlapsensa kanssa. Meidän tyttö on kyllä siitä ihana, että hän ei ole koskaan jäänyt itkemään kun ollaan jätetty hoitoon mummilaan tai toisen mummin luo. Eikä kyllä muuallakaan. Silloin kun aloitti päiväkodin, niin silloin oli pientä itkuisuutta tietenkin, mutta sen jälkeen ei ollenkaan. Eilenkin tuskin malttoi heipat sanoa kun lähti ovesta ulos käsi kädessä vaarin kanssa. Kun on pienestä pitäen tottunut olemaan isovanhemmillaan hoidossa, niin siitä tulee erikoista ja kivaa kun sinne pääsee hoitoon. :) Koska mummi ja vaari kun hoitaa, niin ne jaksaa touhuta lapsen kanssa ihan koko ajan. Äiti ja iskä kun touhuaa kaikkea muutakin tylsää, kuten siivoaa tai tekee muita kotihommia. Mutta mummilassa saa huomiota koko ajan! :D
Meillä oli siis miehen kanssa vapaa viikonloppu ihan kahdestaan. Ja mitä me tehtiin? maattiin kotona koko lauantai. :( Olen ollut flunssassa ja harmitti tosi paljon, että tämä vapaa viikonloppu meni nyt sairastaessa. Eilen olin niin kipeä, etten jaksanut tehdä mitään. No, ainakin sain sairastaa rauhassa. On se sohvalla makaaminenkin joskus ihan kivaa, mutta vähän tuntuu että meni lauantai ihan hukkaan...
Olo on vieläkin aika kipeä, en tiedä menenkö huomenna töihin. Mulla on kiva työ, mutta siinä on huonotkin puolensa. Kun omalla vastuulla on tiettyjä projekteja, niin sairastaminen ottaa aina omalletunnolle. Jos tietää että töissä olisi tärkeitä asioita hoidettavana, ja joutuu sairastamaan kotona niin heti alkaa olemaan syyllisyyden tuskia. Mutta minkäs sille voi, jos on kipeä, on kipeä. :/
Mutta sellaisissa tunnelmissa täällä näin sunnuntaiaamuna. Huomenna vaihtuu taas uusi raskausviikko. Kylläpä aika nyt juoksee...
rv 18+6
Perjantain neuvolassa:
Sykkeitä saatiin metsästää vähän aikaa kun se istukka on tuossa etuseinässä. Mutta sieltä ne sitten löytyi ja ihana tok-tok-tok-tok sieltä kuului.
Lauantaina typy lähti aamupäivällä mummilaan yökylään. On niin ihanaa, että tuo tyttö rakastaa isovanhempiaan. Aamulla kun silmänsä ekaa kertaa aukaisi, alkoi kuiskimaan että "tänään pääsen mummille ja vaalille yökylään.". Suosittelen kaikkia, joilla on lapsen isovanhemmat lähellä, että viette mahdollisuuksien mukaan lasta hoitoon ja yökylään pienestä pitäen. Ainakin meidän tyttö saa siitä ihan hirveästi iloa ja samoin isovanhemmat nauttivat kun saavat touhuta rakkaan lapsenlapsensa kanssa. Meidän tyttö on kyllä siitä ihana, että hän ei ole koskaan jäänyt itkemään kun ollaan jätetty hoitoon mummilaan tai toisen mummin luo. Eikä kyllä muuallakaan. Silloin kun aloitti päiväkodin, niin silloin oli pientä itkuisuutta tietenkin, mutta sen jälkeen ei ollenkaan. Eilenkin tuskin malttoi heipat sanoa kun lähti ovesta ulos käsi kädessä vaarin kanssa. Kun on pienestä pitäen tottunut olemaan isovanhemmillaan hoidossa, niin siitä tulee erikoista ja kivaa kun sinne pääsee hoitoon. :) Koska mummi ja vaari kun hoitaa, niin ne jaksaa touhuta lapsen kanssa ihan koko ajan. Äiti ja iskä kun touhuaa kaikkea muutakin tylsää, kuten siivoaa tai tekee muita kotihommia. Mutta mummilassa saa huomiota koko ajan! :D
Meillä oli siis miehen kanssa vapaa viikonloppu ihan kahdestaan. Ja mitä me tehtiin? maattiin kotona koko lauantai. :( Olen ollut flunssassa ja harmitti tosi paljon, että tämä vapaa viikonloppu meni nyt sairastaessa. Eilen olin niin kipeä, etten jaksanut tehdä mitään. No, ainakin sain sairastaa rauhassa. On se sohvalla makaaminenkin joskus ihan kivaa, mutta vähän tuntuu että meni lauantai ihan hukkaan...
Olo on vieläkin aika kipeä, en tiedä menenkö huomenna töihin. Mulla on kiva työ, mutta siinä on huonotkin puolensa. Kun omalla vastuulla on tiettyjä projekteja, niin sairastaminen ottaa aina omalletunnolle. Jos tietää että töissä olisi tärkeitä asioita hoidettavana, ja joutuu sairastamaan kotona niin heti alkaa olemaan syyllisyyden tuskia. Mutta minkäs sille voi, jos on kipeä, on kipeä. :/
Mutta sellaisissa tunnelmissa täällä näin sunnuntaiaamuna. Huomenna vaihtuu taas uusi raskausviikko. Kylläpä aika nyt juoksee...
rv 18+6
tiistai 2. elokuuta 2011
hyvä uni, parempi mieli
Tänään olen jo paremmalla mielellä. Uusien lääkkeiden inhottava sivuvaikutus, oksettava olo, alkaa hiipumaan. Huomenna saan taas vähentää kortisoniannosta, joten sekin on mukavaa. Jospa pääsisin pian eroon tuosta inhottavasta kortisonista, joka valvottaa minua yöt ja aiheuttaa inhaa oloa. Jostain luin, että kortisoni voi vaikuttaa myös mielialaan! Ei siis ihme, että pitkä kuuri voi saada taas ajatukset sekaisin ja mielen matalaksi.
Eilen illalla otin yhden rauhoittavan lääkkeen joita mulla on keskeytyksen ajoilta käyttämättöminä tuolla kaapissa. Hassua, että silloin niille ei ollut tarvetta mutta nyt on. Rauhoittavan lääkkeen avulla nukuin koko yön, heräsin kyllä muutamaan otteeseen mutta sain uudelleen unta! Ihanaa! Olokin on aivan toinen kun on saanut nukuttua. En pidä niiden syömisestä, mutta pakko ottaa silloin tällöin että saa edes muutamat kunnon unet viikossa.
Mutta jotenkin ystävän vauva-uutinen sai taas ajatukset mylläämään. Olin jo aika levollisin mielin pitkän aikaa, mutta kun hän käy nyt läpi näitä ensimmäisen raskauden asioita, mieleen muistuu kaikki omat raskaudet. Siis jotenkin hurjaa ajatella, että niitä on ollut jo kolme. Kolme kertaa alkuraskaus. Ja ei niin pelkkä alkuraskauskaan vaan puoliväliin saakka.
Ehkä pelkään turhaan sitä pelkoa. Siis jonkinasteisena se pelko tulee olemaan mukana sitten joskus jos raskaus numero neljä saa alkunsa, mutta turhaanhan minä sitä nyt jo etukäteen murehdin. Jospa pystynkin tunkemaan pahimmat pelot taka-alalle ja nauttimaan raskaudesta? Tai jos ei nyt nauttimaan niin ainakin olemaan varovaisen toiveikas... äh. Sen näkee sitten.
Laskurini sanoo, että häihin on 53 päivää. Siinä ajassa pitäisi saada kortisoniturvotus pois, finnit pois, sairaus aisoihin ja järjestettyä yhdet häät. Ja 53 päivää on myös sitten aikaa odotella lapsentekoa. Eihän se kyllä ole kovin kauan kuitenkaan, vaikka siltä tuntuukin joskus. Taidan koittaa ottaa ilon irti tästä ajasta ja käydä vaikka kavereiden kanssa baarissa! Oi! Sepä oliskin kivaa! Täytyykin alkaa suunnittelemaan jotain kivaa baarireissua!
Eilen illalla otin yhden rauhoittavan lääkkeen joita mulla on keskeytyksen ajoilta käyttämättöminä tuolla kaapissa. Hassua, että silloin niille ei ollut tarvetta mutta nyt on. Rauhoittavan lääkkeen avulla nukuin koko yön, heräsin kyllä muutamaan otteeseen mutta sain uudelleen unta! Ihanaa! Olokin on aivan toinen kun on saanut nukuttua. En pidä niiden syömisestä, mutta pakko ottaa silloin tällöin että saa edes muutamat kunnon unet viikossa.
Mutta jotenkin ystävän vauva-uutinen sai taas ajatukset mylläämään. Olin jo aika levollisin mielin pitkän aikaa, mutta kun hän käy nyt läpi näitä ensimmäisen raskauden asioita, mieleen muistuu kaikki omat raskaudet. Siis jotenkin hurjaa ajatella, että niitä on ollut jo kolme. Kolme kertaa alkuraskaus. Ja ei niin pelkkä alkuraskauskaan vaan puoliväliin saakka.
Ehkä pelkään turhaan sitä pelkoa. Siis jonkinasteisena se pelko tulee olemaan mukana sitten joskus jos raskaus numero neljä saa alkunsa, mutta turhaanhan minä sitä nyt jo etukäteen murehdin. Jospa pystynkin tunkemaan pahimmat pelot taka-alalle ja nauttimaan raskaudesta? Tai jos ei nyt nauttimaan niin ainakin olemaan varovaisen toiveikas... äh. Sen näkee sitten.
Laskurini sanoo, että häihin on 53 päivää. Siinä ajassa pitäisi saada kortisoniturvotus pois, finnit pois, sairaus aisoihin ja järjestettyä yhdet häät. Ja 53 päivää on myös sitten aikaa odotella lapsentekoa. Eihän se kyllä ole kovin kauan kuitenkaan, vaikka siltä tuntuukin joskus. Taidan koittaa ottaa ilon irti tästä ajasta ja käydä vaikka kavereiden kanssa baarissa! Oi! Sepä oliskin kivaa! Täytyykin alkaa suunnittelemaan jotain kivaa baarireissua!
sunnuntai 31. heinäkuuta 2011
ahdistaa
Ahdistaa. Ahdistaa kun joudun syömään voimakkaita lääkkeitä tähän sairauteeni. Inhottaa kun lääkkeet saavat alkuun aikaan huonoa oloa, jonka toivoisin niin kovasti johtuvan jostain ihan muusta kuin lääkkeistä. Pelottaa lääkkeiden ja sairauden vaikutus raskaaksitulemiseen ja raskauden kulkuun.
Pelottaa, saammeko koskaan vauvaa. Voisiko meillä olla ensi kesänä tai syksynä vauva? Siihen tuntuu olevan ikuisuus... tuntuu kummalliselta ajatella sitä, mitä kaikkea seuraava vuosi voikaan sisältää. Niin mitä? Pelkoja, suruja, murhetta, lääkkeitä ja sairautta. Vai olisiko jo meidän vuoro kokea iloa, onnea, huojennusta... pahoin pelkään ettei meidän tie tule olemaan koskaan helppo. Ei ainakaan minun.
Minulla siis diagnosoitiin colitis ulcerosa, haavainen paksusuoli. Se on sairaus, joka on krooninen ja kanssani koko loppuelämän. Nyt voin hyvin, sairaus on kurissa lääkkeillä, mutta kovilla sellaisilla. Lääkkeitä saa käyttää lääkärin mukaan myös raskausaikana, vaikka olen lueskellut myös paljon päinvastaista tietoa. Pohdituttaa.
Saanko koskaan kuulla rakenneultrassa sanoja: täällä on kaikki hyvin. Ja mitä kaikkea siihen hetkeen mennessä pitää kokea? Pelottaa ja ahdistaa.
Lääkkeet aiheuttavat huonon olon lisäksi tällä hetkellä yöllisiä heräilyjä ja unettomuutta. Olen raihnainen, väsynyt, turvonnut, finninaamainen ja ahdistunut. Tosi kiva morsian-olo!!! En tunne olevani hehkeä ja iloinen morsian juuri nyt. :(
Ehkä tämä on vain väliaikainen ahdistusmasennus. Lääkekuurissa toista lääkettä vähennetään koko ajan ja toinen on lisätty. Ehkä nekin saavat nuppini sekaisin.... Haluaisin niin vaan olla onnellinen morsian joka odottaisi innolla vauvantekopuuhia häiden jälkeen. Ei taida onnistua niin helposti.
Töitäkin pitäisi etsiä mutta ei kertakaikkiaan huvita eikä kiinnosta! En kyllä jaksa koko syksyä ja talvea kotonakaan pyöriä jos ei raskaaksituleminen onnistu. Ja vaikka onnistuisikin, olisihan se kiva tehdä jotain. Ahdistaa vaan se työnhakurumba. Ahdistaa etsiä paikkaa ja lähetellä hakemuksia.
Yleisesti siis: AHDISTAA!
murh.
Pelottaa, saammeko koskaan vauvaa. Voisiko meillä olla ensi kesänä tai syksynä vauva? Siihen tuntuu olevan ikuisuus... tuntuu kummalliselta ajatella sitä, mitä kaikkea seuraava vuosi voikaan sisältää. Niin mitä? Pelkoja, suruja, murhetta, lääkkeitä ja sairautta. Vai olisiko jo meidän vuoro kokea iloa, onnea, huojennusta... pahoin pelkään ettei meidän tie tule olemaan koskaan helppo. Ei ainakaan minun.
Minulla siis diagnosoitiin colitis ulcerosa, haavainen paksusuoli. Se on sairaus, joka on krooninen ja kanssani koko loppuelämän. Nyt voin hyvin, sairaus on kurissa lääkkeillä, mutta kovilla sellaisilla. Lääkkeitä saa käyttää lääkärin mukaan myös raskausaikana, vaikka olen lueskellut myös paljon päinvastaista tietoa. Pohdituttaa.
Saanko koskaan kuulla rakenneultrassa sanoja: täällä on kaikki hyvin. Ja mitä kaikkea siihen hetkeen mennessä pitää kokea? Pelottaa ja ahdistaa.
Lääkkeet aiheuttavat huonon olon lisäksi tällä hetkellä yöllisiä heräilyjä ja unettomuutta. Olen raihnainen, väsynyt, turvonnut, finninaamainen ja ahdistunut. Tosi kiva morsian-olo!!! En tunne olevani hehkeä ja iloinen morsian juuri nyt. :(
Ehkä tämä on vain väliaikainen ahdistusmasennus. Lääkekuurissa toista lääkettä vähennetään koko ajan ja toinen on lisätty. Ehkä nekin saavat nuppini sekaisin.... Haluaisin niin vaan olla onnellinen morsian joka odottaisi innolla vauvantekopuuhia häiden jälkeen. Ei taida onnistua niin helposti.
Töitäkin pitäisi etsiä mutta ei kertakaikkiaan huvita eikä kiinnosta! En kyllä jaksa koko syksyä ja talvea kotonakaan pyöriä jos ei raskaaksituleminen onnistu. Ja vaikka onnistuisikin, olisihan se kiva tehdä jotain. Ahdistaa vaan se työnhakurumba. Ahdistaa etsiä paikkaa ja lähetellä hakemuksia.
Yleisesti siis: AHDISTAA!
murh.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)