vaikka ulisen

Mä olen äärettömän kiitollinen ja onnellinen siitä, että mulla on hyvin eläväinen vauva masussa. Ja että mulla ylipäänsä on vauva masussa, todennäköisesti terve lapsi. Ja tiedän, että on vaikeaa kuunnella näitä loppuraskauden valituksia, varsinkin jos toivoisi itse olevansa samassa tilanteessa. Muistan sen nimittäin varsin hyvin kun ystäväni oli raskaana ja itse olin juuri menettänyt lapseni ja hän valitteli kovaan ääneen kipujaan ja olojaan. Muistan ajatelleeni että voisiko se olla hiljaa kun mähän ottaisin mielelläni ne kaikki vaivat ja krempat.... jos vain saisin sen vauvani takaisin!

Kuitenkin elämä kulkee polkujaan, eikä se loppuraskauden kipuilu ja ahdistus ole yhtään sen lievempi minullakaan, vaikka kuinka olen kokenut menetyksiä ja vaikka kuinka olen kiitollinen tästä raskaudesta. Silti siihen lantioon särkee yöllä ihan tuhottomasti, silti ahdistaa ja silti toivon että saisin tämän pian syliini.

Joten, vaikka täällä nyt valitan ja ulisenkin väsymystäni ja kipujani, tietänette että olen äärettömän onnellinen ollessani tässä tilanteessa juuri nyt. Mutta raskautta ei kutsuta sillä nimellä huvin vuoksi - tämä on joskus todella raskasta. Varsinkin nyt kun on jo yksi tiitiäinen hoivattavana ja ei voi levätä aina kun haluaa...

Mutta todella onnellinen olen kun poika on maailmassa. Noin kolmen viikon sisään... hui!!! Hui!!!!! HUI!!!! :D :D

*

Ku ei vaan JAKSA

Tämän viikon ensimmäinen työpäivä ohi. Makaan sängyllä. Sohvalla. Makaan. En JAKSA tehdä mitään. Onneksi on miehen aamuvuoroviikko ja hän on ollut typyn kanssa pihalla ja lähti vielä pyöräilemäänkin tytön kanssa.

Minä katselen ympärilleni ja haluaisin laittaa pyykkiä. Keittiön lattia pitäisi pestä. Olkkarissa on roinaa. Tytön vaatekaappi pitäis siivota. Ja oma. Vauvan kamojakin ois kiva jo laittaa. Mulla on nyt vähän raskausmasennus. Haluaisin pystyä tekemään jotain mut kun ei niin ei. :( Sattuu, uuvuttaa, supistaa.

 Ja tunnen olevani laiska paska, vaikka mä en oikeasti pysty just nyt tekemään mitään. Mulla on sellainen olo, et jos mä vielä jatkan tätä töissäkäymistä tää lapsi syntyy takuulla ennen aikojaan. Aikamoisia supistuksia tullut pitkin päivää työtuolissa istuessani... ja vihloo kohdunsuuta ihan sikana. Huoh. Lepoahan se huutaa tämä kroppa.

Huomiselle on varattu aika työterveyslääkärille. Se taitaa olla tässä tämä minun työurani tällä kertaa.
Huoh.

AINIIN!  Tänään on rv 30+0!!!
USKOMATONTA!

(ja mitään ei ole vauvaa varten tehtynä... :p )

Ajatuksia tulevasta ja kipuja

Jännittää tuleva. Ei niinkään synnytys vaan se vauva-arki. Mitenhän sitä pärjää? Mitenhän sen imetyksen kanssa tulee sujumaan? Osaanko ottaa lunkisti vai tuleeko siitä taas sellainen stressin ja paskaäiti-fiiliksen lähde? Ei kyllä tarttis tulla... kovasti puhutaan siitä, että rintamaidolla kasvaa terveitä lapsia. No, meidän tyttö sai just hikeen kolme kuukautta tissimaitoa ja on ihan tosi terveenä ollut. Viime talvena vissiin kaks flunssaa ja vesirokko. Ei mitään muuta. Ei korvatulehduksia, ei allergoita, ei astmaa, ei tautikierteitä. Kun taas olen huomannut, että monella pitkään imetetyllä lapsella taas on joka hemmetin korvatulehduskierre ja vaikka mitä. Että kuinkahan suuri todenperäisyys sillä on, että väitetään rintamaidon vaikuttavan lasten terveyteen... no, meillä ainakin on terve tyttö vaikka imetys ei ollutkaan kovin onnistunut. Ja älykäs ja kaikkea. Eli sen puoleen ei tarvitsisi sitä stressata. Mutta kuitenkin se on mielessä kun se oli silloin NIIN iso asia meillä. Huoh. Ja sehän selviää vasta sitten kun lapsi on maailmassa!

Njoo... selkäkivut on kadonneet mutta tilalla on JÄRKYTTÄVÄT liitoskivut. Se voi olla että ensi viikolla lähtee soittoa työterveyteen ja mä sanon että tästä ei vaan tuu mitään. Viime viikolla kun työnsin tyttöä rattailla päiväkodista kotiin iltapäivällä meinasin oikeasti vain itkeä. Sattui niin paljon! Ja oli miehen iltavuoroviikko, ja mun piti pärjätä kotona ihan yksin ja SATTUI. Jokainen kyykistyminen ja kyljenkääntö ynnä muu sattuu hirmusti. Toivottavasti loppuu vielä jossain kohtaa!!

Keskiviikkona kävin neuvolassa, kaikki hyvin! Hb edelleen alhainen, eli 104, mut ei ollut ainakaan laskenut. Painoa oli tullut taas (miksi neuvolan vaaka näyttää aina enemmän kuin kotona?!). Kurkattiin ultralla ja vauva oli poikittain! Kiva. Sehän on oikein hyvä tarjonta... prkl. No tilaahan siellä on vielä kääntyillä, että toivotaan kaverin tajuavan kiepsahtaa oikein päin. Ja pojalta se edelleen näytti. Hyvin selvästi. :D

kyllä minä niin mieleni pahoitin...

Soitin aamulla esimiehelleni, että en pääse tulemaan vielä töihin tällä viikolla koska selkä on niin kipeä. Sanoin, että minulla on aika työterveyteen että ilmoitan mitä lääkäri sanoo. No, esimes vaatii että toimitan sairauslomatodistukset henkilökohtaisesti hänelle tänään.

"Ai tänään?"
"No kyllä, tänään ne pitäisi toimittaa...mielellään."
"No, kai mun sitten täytyy... aamupäivällä pääsen niin saan mieheltä kyydin, muuten menee tämän kipeän selän kanssa hyvin vaikeaksi... "
"Okei, katotaan niitä todistuksia sitten."

Ja esimiehen luona: "ai vielä kaksi viikkoa sairauslomaa. Ompa harmillista... niin, ikävää että sun työparisi jää nyt pulaan kun jäät sairauslomalle."
"Miten sä pystyisit olemaan töissä?"

"Öh? Niin lääkäri kirjoitti mulle kaksi viikkoa sairauslomaa... että aika kipeä on tuo selkä. En valitettavasti voi tälle mitään. Mielummin olisin töissä terveen selkäni kanssa kuin tuskaisena kotona."

"Niin niin, tietysti." *naurahdus*

Kyllä minä niin mieleni pahoitin! Ihan kuin huvikseni olisin sairauslomalla! Muutenkin tunnen jo syyllisyyttä kun joudun olemaan pois, ja ei paljon auta esimiehen vittuilu. Ei pitäisi ottaa itseensä mutta kyllä tulee paha mieli! En minä näitä selkäkipuja keksi päästäni.. :( Tyhmä esimies. Teki mieli sanoa muutama kova sana mutta en sanonut. Ei kai parane polttaa kaikkia siltoja takanaan, vaikka en tosiaan tiedä haluaisinko edes tuollaiseen työpaikkaan koskaan uudestaan töihin, missä henkilöstöä kohdellaan noin.

valkovuokkojen kosto

Sain onnittelulaulun sekä lahjoja. Sain muutaman kirjan, typyn itsetekemän taulun päiväkodista sekä Typyn valitsemat lahjat: angry birds possun jonka voi laittaa johonkin roikkumaan sekä hienon ripustettavan perhosen. :D

Äitienpäivää vietettiin käymällä keräämässä valkovuokkoja aamulla yhdessä, mikä oli kyllä virhe. Melkein jo parantunut selkäni meni uudelleen hyvin kipeäksi. :( Itseasiassa vielä kipeämmäksi kuin mitä se oli aikaisemmin! Yhyy!!! En siis pääse töihin huomenna. Mutta uskokaa, olisin mielummin töissä terveellä selällä kuin kärvistelen tämän kipeän selkäni kanssa kotona. Se on nimittäin ihan järkyttävän kipeä! Jokainen liikahdus tuottaa tuskaa... jokainen kumarrus, kyljen kääntäminen ja itseasiassa jopa pään kääntäminen saa kovan vihlonnan aikaiseksi tuolla ihan ihan alhaalla selässä. Siis tuolla alimman nikaman kohdalla. Huokaus sentään.

Muuten aurinkoinen ilma on saanut minut hyvälle mielelle, vaikka olenkin ollut aikamoisissa tuskissa tämän päivän.

Että sellainen äitienpäivä... kukkien kerääminen voi olla vaarallista. :(

Saikkuterveiset!

Nyt on selvitty typyn synttäreistä! Mukavaa oli mutta myös rankkaa... minä kun olen sellainen, että en osaa jättää kämppää sotkuiseksi tai tehdä tarjottavia puolinaisesti... onnistuin sitten saamaan selkäni rikki. Se kyllä taisi olla vain ajan kysymys, sillä tämä sama inhottava selkävaiva oli myös Typyä odottaessa. Jokainen kumarrus, sohvalta nousu, kyljen kääntö jne on aikamoista tuskaa alaselässä. Kipu on ihan tuolla alhaalla, jossain viimeisen nikaman kohdilla.

Siispä olen nyt tämän viikon sairauslomalla. Ja onnistun silti tuntemaan syyllisyyttä, vaikka minulla on Ihan Oikea Syy olla saikulla! Enhän mitenkään pystyisi istumaan työtuolissa päätteen edessä tällä kipeällä selällä. Ja menneistä selkäkipukausista oppineena tiedän, että tämä menee itsestään ohi. Se menee ohi kevyellä kävelyllä ja liikunnalla yhdistettynä sopivaan määrään lepoa. Istuminen on pahinta kaikista - siinä se oikein jumiutuu paikoilleen.

Muuten täällä voidaan paksusti kuten asiaan kuuluu. Viikonloppuna kun oli Typyn synttärit, muutama sanoi että no ompa se maha jo iso ja muhkea. "Siitä tulee varmaan tosi iso!" Eh. No, ehkä... sanoin kyllä että sf-mitta (kohdunpohjan korkeus) on täysin sama kuin mitä oli Typystäkin näillä viikoilla. Jotenkin en osaa suhtautua tuohon mahan kokoon viittaaviin kommentteihin, vaikka ne nyt vaan kuuluu asiaan. Se on mikä se on. Sitäpaitsi varmaan tulee kasvuspurtti näillä main kun se "yhtäkkiä" tuntuu kasvavan tosi isoksi. Mutta tosiaan, eipä sitä paljoa itse hallita sitä mahan kasvua. No, olenhan mä syönyt ihan reippaasti mutta en mitenkään älyttömästi. Pääasia on että maha kasvaa, sillä se tarkoittaa että vauva kasvaa. Ja se jos mikä on tässä oleellista.

Selkäkipuja lukuunottamatta täällä menee hyvin. Vatsa tuntuu kestävän Iron Vital- rautavalmisteen, jota olen nyt ottanut päivittäin. Mitään vaikutusta en itse ole huomannut - edelleen haukottelen pitkin päivää. Se saattaa tietenkin johtua jostain muustakin... kuten katkonaisista yöunista. Kyljen kääntäminen kun sattuu, sitten janottaa ja pissattaa ja kaikkea sitä mikä tähän hommaan kuuluukin. Eli kremppaa on jos jonkinmoista. Mutta en vaihtaisi päivääkään pois! Tämä on niin ainutlaatuista että sisälläni kasvaa näillä näkymin terve vauva! Joka päivä se kasvattaa jotain lisää ja kehittyy. Nyt taitaa olla painon kerrytystä ja aivojen joidenkin tiettyjen osien kehitys menossa...

Elokuisten keskusteluryhmässä, jossa olen, on alettu jo ensimmäiset pohdinnat sairaalakassin suhteen. Häh? Itse en ole suonut ajatustakaan synnytykselle tai sairaalakassille. En vielä. Sen verran pohdin synnytystä, että kirjoitin neuvolan lappuun toiveeni synnytyssairaalalle. Jotain sinne hölisin että kaikki lääkkeet mulle kiitos, mutta haluaisin liikkua ja kävellä mahdollisimman paljon synnytyksen aikana ja ehkä kokeilla synnytysjakkaraa. JOS mulle tulee eteen se tavissynnytys. Jos tulee sektio niin ainoa toiveeni on saada vauva luokseni heräämöön mahdollisimman pian. Toivoin myös vuodeosastolla erityistä tukea imetykseen.

Huomenna voisin lajitella noita vauvanvaatteita hiukan... niitä onkin kertynyt jo ihan mukavasti. Pienen pieniä bodyja ja housuja...