Mikähän on tämän blogin kohtalo...

Hengissä ollaan. Lapset kasvaa, no, toinen kasvaa ja toinen vähän vähemmän. Mutta kovasti mietin että onko tämä blogi tullut tiensä päähän? Onko aika jättää hyvästit tälle? Ehkä kipuiluni tarvitsi tämän väylän purkaantuakseen, mutta sen aika on nyt takana. Nyt on aika etsiä uusia haasteita ja katsoa eteenpäin kohti toisia reittejä.

Kerron pikaiset kuulumiset kuitenkin, jos täällä vielä joku käy lukemassa.

Pikku Oo siis kävi kontrolliverikokeissa pienuutensa suhteen. Ensi maanantaina on lääkäri jonka kanssa katsotaan verikokeiden tulokset. Hänestä tutkitaan mm. kilpirauhasarvoja ja keliakian vasta-aineita tms. Toivon totisesti, että hänellä ei ole keliakiaa... Pikku Oo siis kasvaa kyllä mutta hyvin hitaasti.  Tietääkseni vielä ei ole edes 80cm rikki vaikka 2-v syntymäpäivä kolkuttelee ovella... ainakin pääsee halvalla kun ei tarvii uusia vaatteita ostaa.

Isosisko taas kasvaa ja voi hyvin. Kenkkuilee kuten viisivuotias vain osaa. Leikkii mielikuvituskaverinsa kanssa ja piirtelee ja opettelee kirjoittamaan... on fiksu ja kiltti ja herkkä.

Lapset lähtee tutustumaan päiväkotiin elokuussa. Minulla ei vieläkään ole töitä ja hitto että on hiljaista työrintamalla.... ei sitten mitään mitä vois hakea. Hohhoijaa. No, ehkä tässä syksyn aikana vähän vilkastuu ja löytyis joku paikka mullekin jostain.

No, joka tapauksessa päiväkotiin mennään tutustumaan ja lapset aloittaa siellä. Itse koitan saada mahdollisimman pian töitä. Haikeaa on. Niin hirveän haikeaa. Tämä on mun viimeinen kotiäitikuukausi siten että lapset ovat kotona! Tuntuu jotenkin jännälle mut samalla surulliselle. Tässäkö ne mun vuodet kotona sitten oli? Nautinko mä niistä nyt tarpeeks? Mitä jos mä en halua lopettaa mut on pakko.... yyh.

Toisaalta ajatus uusista haasteista ja oman itsensä haltuunottamisesta tuntuu kivalta. Oma työ, oma aika, itsensä kehittäminen... ei sekään huono juttu oo. Kunhan vaan löytyis se oikea paikka mulle.

Mukavaa eloa ja oloa

No kappas! Meinaa vähän jäädä tämä kirjoittelu... pistetääs vähän kuulumisia!

Elo lasten kanssa on melko mukavaa tällä hetkellä. isosisko on ihana ja raivostuttava neljävuotias, joka aloittaa jokaisen lauseensa sanoilla: "eikä ku äiti mä ensin..." Se vitkuttelee, valittaa ja vikisee. On kranttu ruokapöydässä ja puhuu taukoamatta vessajuttuja. Läpsii kun kiukku iskee ja istuu sen jälkeen jäähyllä. Huoh. No, vaihevaihevaihe vaan.... joka alkoi viime keväänä! Varsinaista uhmaahan isosiskolla ei oikeastaan koskaan ollut, joten tämä on nyt kai sitten se uhma... joinain päivinä älyttömän raskasta!

Pikku Oo taasen. Hurmaava pikku vekkuli! Voi jestas että yksivuotiaat osaavat olla ihania. :) Se juoksee kovaa, kikattaa ja menee piiloon omien käsiensä taa. Osoittele lamppua ja napaa "pamppu" "papa" ja tunnistaa monen monta eläintä ja niiden ääntä. Pikku Oo on myös valloittava pikku riiviö, kiskoo verhoja alas ja levittää kamaa ympäri kämppää. Siis se sotkee, voi hyvänen aika sentään se sotkee! Yksivuotiaissa on paljon työtä mutta ne on vaan jotenkin niin hurmaavia, jopa kiukutellessaan. Ehkä niiden kiukku on niin kovin suoraviivaista, eikä samaa luokkaa kuin isosiskonsa: "äiti sinä olet kakka! minä en enää ikinä leiki jennan kanssa ja minä varmasti lyön neaa! No sitten minä varmasti kiusaan ainakin pikkuveljeä!" huokausssss...

Sisko käy kerhossa kolme kertaa viikossa (mikä alkaa tuntua vähän tämän äidin kunnossa, kolme kertaa viikossa on aika paljon). Kerho on kahden kilsan päässä, jonne pitkälti olen kulkenut kävellen, rattaita työtäen joissa sisko on seisomalaudalla. Parhaimpina päivinä siis kävelyä rattaiden kera tulee 8 km! Sinne, takaisin, sinne ja takaisin.... no, mikäs sen parempaa kuntoilua! Mutta muuten meinaa kolme lähtöä viikossa käydä voimille, täytyy katsoa, että jätänkö yhden kerran pois kokonaan....

Lisäksi sisko käy tanhuissa . Keskiviikkoisin 45 min ajan. Se on mukavaa ja hän tykkää kovasti! :)

Mulla on menossa "hoitovapaa". Siksi lainausmerkeissä koska nostan ansiosidonnaista työttömyskorvausta näiltä päiviltä. Onneksi on näin haastava ammatti - se mahdollistaa mun jäämisen kotiin vielä ensi kevään ajaksi. Koska ammattiani vastaavia töitä ei ole tarjolla niin olen kotona lapsia hoitamassa. Tosissani ajattelin alkaa ensi keväänä sitten katselemaan työpaikkaa. Koitan nauttia nyt tästä kotonaolosta ja vielä olen siitä nauttinutkin. Toki tulee päiviä kun kaikki tuntuu kaameelta ja seinät kaatuu päälle, mutta ei mulla ole mikään kiire työelämään. Ei vielä.

Tämän vuoksi sitten tietysti mun talohaaveet on jäissä! Koska lainanhakuun on turha lähteä jos mulla ei ole työpaikkaa... mutta taas sen työn mihin mä pääsen pitäisi sitten olla niin hyvällä palkalla, että lasten päiväkotimaksujen (500e/kk) ja työmatkakulujen ym. jälkeen rahaa jäisi enemmän käteen kuin nyt... Eli niin kauan kun mulla on mahdollisuus tähän työttömyyskorvaukseen, aion sen ottaa. Ja hoitaa lapsia kotona. Vaikka välillä seinät kaatuu niskaan.

(ihan salaa haaveilen, että joskus meillä voisi olla kolmas lapsi. Mutta se on niin kaukana järjen tuolla puolen että en sitä vielä sen kummemmin aio pohdiskella. Se ois ihanaa. Ja kamalaa. Ja taloudellinen itsemurha. Ja ihan hullua. Mut.....huoh. vielä yksi vauva. joskus? en tiedä...)

Pikku Oo on melko aikainen poika. Pitkään se heräili viiden aikaan aamulla, mikä on onneksi nyt vaihtunut kello kuuden aamuihin. Päivärytmihän menee suurin piirtein näin:

6.00 herätys
7.00 aamupala
9.00 ulos
10.30-11 lounas
11.30-15 päikkärit kestoltaan 2-3h
16-17 maissa ruoka
19.00 puuro
20.00 nukkumaan.

Sisko menee samalla rytmillä, paitsi herää yleensä seiskalta ja ei nuku päikkäreitä. Paitsi jos herää ennen seiskaa, sitten laitan sen nukkumaan. Siskolla on aina joku lepohetki päivässä vaikka ei nukkuiskaan unia.

Sillä tavalla elo on helppoa, koska Siskolla on tässä naapurissa kaksi leikkikaveria. Voin avata oven ja Isosisko juoksee joko naapuriin leikkimään tai ulos leikkimään tyttöjen kanssa. Tai sitten jompi kumpi tytöistä on meillä leikkimässä. Miten HELPPOA onkaan kun toinen ei koko ajan napise tekemisen puutetta vieressä. :) Ja isosiskokin saa paljon ulkoilua ja oppii paljon reippautta.

Siskohan on melko etevä kaikissa näpertelyjutuissa. Se kirjoittaa jo kaikki kirjaimet melko hienosti ja veikkaan, että vuoden sisään se oppii lukemaan. Mut eihän sillä kiire ole. Oppii kun oppii. Kiipeilyjutuissa ja muissa liikunnallisissa jutuissa se ei oo niin kauheen hyvä, joten niihin me kannustetaan. Siksi en kiellä hyppimästä säkkituoliin arkun päältä enkä kiellä juoksemasta ulkona vaikka ois vähän liukasta, enkä sano että pitäis ajaa pyörällä hiljempaa. Vähän rohkeutta noihin juttuhin tarvittaisiin. Mut sisko laulaa tosi hienosti, keksii loruja ja riimejä, keksii satuja ja piirtää ja askartelee ja haluais jo kovasti kirjoittaa. Se käyttää tablettia sujuvasti ja osaa myös käsitellä tietokoneen hiirtä. Etevä tyttö.

Mutta elo on melko mukavaa tällä hetkellä. Parisuhteelle ois kiva saada enemmän aikaa ja ois mahtavaa jos ois vähän enemmän rahaa. Nimimerkki matti kukkarossa. Mies piti kuuden viikon isäkuukauden elo-syyskuussa ja se pisti meidän talouden ihan sekaisin. :( No, veronpalautuksia ootellessa...

Jos täällä vielä joku käy, niin pistäkää vaikka HEP kommenttilootaan niin näen että onko täällä enää kukaan muu kuin minä! :)