lauantai 30. marraskuuta 2013
maanantai 4. marraskuuta 2013
sunnuntai 27. lokakuuta 2013
suunta hakusessa
Jotenkin mä luulin, että tässä äitiysloman ja hoitovapaan aikana mulle selviäis kuin salama kirkkaalta kirkkaalta taivaalta se, mitä haluan tehdä isona. Ei selvinnyt ei. Nyt tässä ollaan kolmekymppisenä ja pitäis olla vissiinkin aikuinen. Ja se, että mä vielä kolmekymppisenäkään en tiedä mitä haluan tehdä, on vähän ahdistavaa. Tai kun periaatteessa mä tiedän mitä haluan tehdä, mutta sen saavuttaminen näillä leveysasteilla on hyvin haastavaa. Suorastaan mahdotonta. Olen pohdiskellut yrittäjäksi ryhtymistä mutta kaikki yrittäjät joita tunnen, kiroavat sen homman ihan suoraan. Sitä ois sitten aina töissä. Mutta jos mä löytäisin sopivan porukan, jonka kanssa yhdessä vois perustaa yrityksen. Yksin en uskaltaisi.
Mutta nyt mulle on tullut mieleen, että mitäs sitten kun lapset menee kouluun? Iltapäivät, kesälomat, syyslomat... kuka niiden lasten kanssa on? Joutuuko sitä aina pitämään lomansa miehen kanssa eri aikaan, että lapset eivät joudu viettämään päiviään yksin?! Oisko mahdollista löytää sellainen työ, mitä voisin tehdä kotona? Voisin ottaa lapset vastaan kun he tulevat koulusta, voitaisiin viettää kesälomia yhdessä koko perhe... mutta mikä sellainen työ olisi? Kirjoitustyö? Ehkä ei minun lahjoillani. Rakennekynsien/ ripsien/ hiusten kanssa mua ei uskalla kukaan päästää tekemisiin koska minä olen luonteeltani niin suurpiirteinen etten ikinä kykenisi niin pikkutarkkaan käsityöhön. Vai pitäisikö sitä kouluttautua ihan uuteen ammattiin? Mikä se olisi? Huoh. Ja se pitäisi myös olla sellainen, mistä itse pidän. Minkä tekemisestä saisin mielihyvää ja mikä toisi perheeseen myös jonkun verran rahaa.
Voi kun voittaisin lotossa paljon rahaa. Sitten voisin perustaa haluamani yrityksen ja voisin palkata tyyppejä töihin, jotta voisi itsekin pitää vapaata. Koska se mua eniten pelottaa ajatuksessa yrittäjäksi ryhtymisessä - se että sitä olisi koko ajan töissä.
No, tässä olisi vielä päiviä jäljellä pohtia tulevia uria. Mihin ne mut oikein vie?
Mutta nyt mulle on tullut mieleen, että mitäs sitten kun lapset menee kouluun? Iltapäivät, kesälomat, syyslomat... kuka niiden lasten kanssa on? Joutuuko sitä aina pitämään lomansa miehen kanssa eri aikaan, että lapset eivät joudu viettämään päiviään yksin?! Oisko mahdollista löytää sellainen työ, mitä voisin tehdä kotona? Voisin ottaa lapset vastaan kun he tulevat koulusta, voitaisiin viettää kesälomia yhdessä koko perhe... mutta mikä sellainen työ olisi? Kirjoitustyö? Ehkä ei minun lahjoillani. Rakennekynsien/ ripsien/ hiusten kanssa mua ei uskalla kukaan päästää tekemisiin koska minä olen luonteeltani niin suurpiirteinen etten ikinä kykenisi niin pikkutarkkaan käsityöhön. Vai pitäisikö sitä kouluttautua ihan uuteen ammattiin? Mikä se olisi? Huoh. Ja se pitäisi myös olla sellainen, mistä itse pidän. Minkä tekemisestä saisin mielihyvää ja mikä toisi perheeseen myös jonkun verran rahaa.
Voi kun voittaisin lotossa paljon rahaa. Sitten voisin perustaa haluamani yrityksen ja voisin palkata tyyppejä töihin, jotta voisi itsekin pitää vapaata. Koska se mua eniten pelottaa ajatuksessa yrittäjäksi ryhtymisessä - se että sitä olisi koko ajan töissä.
No, tässä olisi vielä päiviä jäljellä pohtia tulevia uria. Mihin ne mut oikein vie?
keskiviikko 23. lokakuuta 2013
Mukavaa eloa ja oloa
No kappas! Meinaa vähän jäädä tämä kirjoittelu... pistetääs vähän kuulumisia!
Elo lasten kanssa on melko mukavaa tällä hetkellä. isosisko on ihana ja raivostuttava neljävuotias, joka aloittaa jokaisen lauseensa sanoilla: "eikä ku äiti mä ensin..." Se vitkuttelee, valittaa ja vikisee. On kranttu ruokapöydässä ja puhuu taukoamatta vessajuttuja. Läpsii kun kiukku iskee ja istuu sen jälkeen jäähyllä. Huoh. No, vaihevaihevaihe vaan.... joka alkoi viime keväänä! Varsinaista uhmaahan isosiskolla ei oikeastaan koskaan ollut, joten tämä on nyt kai sitten se uhma... joinain päivinä älyttömän raskasta!
Pikku Oo taasen. Hurmaava pikku vekkuli! Voi jestas että yksivuotiaat osaavat olla ihania. :) Se juoksee kovaa, kikattaa ja menee piiloon omien käsiensä taa. Osoittele lamppua ja napaa "pamppu" "papa" ja tunnistaa monen monta eläintä ja niiden ääntä. Pikku Oo on myös valloittava pikku riiviö, kiskoo verhoja alas ja levittää kamaa ympäri kämppää. Siis se sotkee, voi hyvänen aika sentään se sotkee! Yksivuotiaissa on paljon työtä mutta ne on vaan jotenkin niin hurmaavia, jopa kiukutellessaan. Ehkä niiden kiukku on niin kovin suoraviivaista, eikä samaa luokkaa kuin isosiskonsa: "äiti sinä olet kakka! minä en enää ikinä leiki jennan kanssa ja minä varmasti lyön neaa! No sitten minä varmasti kiusaan ainakin pikkuveljeä!" huokausssss...
Sisko käy kerhossa kolme kertaa viikossa (mikä alkaa tuntua vähän tämän äidin kunnossa, kolme kertaa viikossa on aika paljon). Kerho on kahden kilsan päässä, jonne pitkälti olen kulkenut kävellen, rattaita työtäen joissa sisko on seisomalaudalla. Parhaimpina päivinä siis kävelyä rattaiden kera tulee 8 km! Sinne, takaisin, sinne ja takaisin.... no, mikäs sen parempaa kuntoilua! Mutta muuten meinaa kolme lähtöä viikossa käydä voimille, täytyy katsoa, että jätänkö yhden kerran pois kokonaan....
Lisäksi sisko käy tanhuissa . Keskiviikkoisin 45 min ajan. Se on mukavaa ja hän tykkää kovasti! :)
Mulla on menossa "hoitovapaa". Siksi lainausmerkeissä koska nostan ansiosidonnaista työttömyskorvausta näiltä päiviltä. Onneksi on näin haastava ammatti - se mahdollistaa mun jäämisen kotiin vielä ensi kevään ajaksi. Koska ammattiani vastaavia töitä ei ole tarjolla niin olen kotona lapsia hoitamassa. Tosissani ajattelin alkaa ensi keväänä sitten katselemaan työpaikkaa. Koitan nauttia nyt tästä kotonaolosta ja vielä olen siitä nauttinutkin. Toki tulee päiviä kun kaikki tuntuu kaameelta ja seinät kaatuu päälle, mutta ei mulla ole mikään kiire työelämään. Ei vielä.
Tämän vuoksi sitten tietysti mun talohaaveet on jäissä! Koska lainanhakuun on turha lähteä jos mulla ei ole työpaikkaa... mutta taas sen työn mihin mä pääsen pitäisi sitten olla niin hyvällä palkalla, että lasten päiväkotimaksujen (500e/kk) ja työmatkakulujen ym. jälkeen rahaa jäisi enemmän käteen kuin nyt... Eli niin kauan kun mulla on mahdollisuus tähän työttömyyskorvaukseen, aion sen ottaa. Ja hoitaa lapsia kotona. Vaikka välillä seinät kaatuu niskaan.
(ihan salaa haaveilen, että joskus meillä voisi olla kolmas lapsi. Mutta se on niin kaukana järjen tuolla puolen että en sitä vielä sen kummemmin aio pohdiskella. Se ois ihanaa. Ja kamalaa. Ja taloudellinen itsemurha. Ja ihan hullua. Mut.....huoh. vielä yksi vauva. joskus? en tiedä...)
Pikku Oo on melko aikainen poika. Pitkään se heräili viiden aikaan aamulla, mikä on onneksi nyt vaihtunut kello kuuden aamuihin. Päivärytmihän menee suurin piirtein näin:
6.00 herätys
7.00 aamupala
9.00 ulos
10.30-11 lounas
11.30-15 päikkärit kestoltaan 2-3h
16-17 maissa ruoka
19.00 puuro
20.00 nukkumaan.
Sisko menee samalla rytmillä, paitsi herää yleensä seiskalta ja ei nuku päikkäreitä. Paitsi jos herää ennen seiskaa, sitten laitan sen nukkumaan. Siskolla on aina joku lepohetki päivässä vaikka ei nukkuiskaan unia.
Sillä tavalla elo on helppoa, koska Siskolla on tässä naapurissa kaksi leikkikaveria. Voin avata oven ja Isosisko juoksee joko naapuriin leikkimään tai ulos leikkimään tyttöjen kanssa. Tai sitten jompi kumpi tytöistä on meillä leikkimässä. Miten HELPPOA onkaan kun toinen ei koko ajan napise tekemisen puutetta vieressä. :) Ja isosiskokin saa paljon ulkoilua ja oppii paljon reippautta.
Siskohan on melko etevä kaikissa näpertelyjutuissa. Se kirjoittaa jo kaikki kirjaimet melko hienosti ja veikkaan, että vuoden sisään se oppii lukemaan. Mut eihän sillä kiire ole. Oppii kun oppii. Kiipeilyjutuissa ja muissa liikunnallisissa jutuissa se ei oo niin kauheen hyvä, joten niihin me kannustetaan. Siksi en kiellä hyppimästä säkkituoliin arkun päältä enkä kiellä juoksemasta ulkona vaikka ois vähän liukasta, enkä sano että pitäis ajaa pyörällä hiljempaa. Vähän rohkeutta noihin juttuhin tarvittaisiin. Mut sisko laulaa tosi hienosti, keksii loruja ja riimejä, keksii satuja ja piirtää ja askartelee ja haluais jo kovasti kirjoittaa. Se käyttää tablettia sujuvasti ja osaa myös käsitellä tietokoneen hiirtä. Etevä tyttö.
Mutta elo on melko mukavaa tällä hetkellä. Parisuhteelle ois kiva saada enemmän aikaa ja ois mahtavaa jos ois vähän enemmän rahaa. Nimimerkki matti kukkarossa. Mies piti kuuden viikon isäkuukauden elo-syyskuussa ja se pisti meidän talouden ihan sekaisin. :( No, veronpalautuksia ootellessa...
Jos täällä vielä joku käy, niin pistäkää vaikka HEP kommenttilootaan niin näen että onko täällä enää kukaan muu kuin minä! :)
Elo lasten kanssa on melko mukavaa tällä hetkellä. isosisko on ihana ja raivostuttava neljävuotias, joka aloittaa jokaisen lauseensa sanoilla: "eikä ku äiti mä ensin..." Se vitkuttelee, valittaa ja vikisee. On kranttu ruokapöydässä ja puhuu taukoamatta vessajuttuja. Läpsii kun kiukku iskee ja istuu sen jälkeen jäähyllä. Huoh. No, vaihevaihevaihe vaan.... joka alkoi viime keväänä! Varsinaista uhmaahan isosiskolla ei oikeastaan koskaan ollut, joten tämä on nyt kai sitten se uhma... joinain päivinä älyttömän raskasta!
Pikku Oo taasen. Hurmaava pikku vekkuli! Voi jestas että yksivuotiaat osaavat olla ihania. :) Se juoksee kovaa, kikattaa ja menee piiloon omien käsiensä taa. Osoittele lamppua ja napaa "pamppu" "papa" ja tunnistaa monen monta eläintä ja niiden ääntä. Pikku Oo on myös valloittava pikku riiviö, kiskoo verhoja alas ja levittää kamaa ympäri kämppää. Siis se sotkee, voi hyvänen aika sentään se sotkee! Yksivuotiaissa on paljon työtä mutta ne on vaan jotenkin niin hurmaavia, jopa kiukutellessaan. Ehkä niiden kiukku on niin kovin suoraviivaista, eikä samaa luokkaa kuin isosiskonsa: "äiti sinä olet kakka! minä en enää ikinä leiki jennan kanssa ja minä varmasti lyön neaa! No sitten minä varmasti kiusaan ainakin pikkuveljeä!" huokausssss...
Sisko käy kerhossa kolme kertaa viikossa (mikä alkaa tuntua vähän tämän äidin kunnossa, kolme kertaa viikossa on aika paljon). Kerho on kahden kilsan päässä, jonne pitkälti olen kulkenut kävellen, rattaita työtäen joissa sisko on seisomalaudalla. Parhaimpina päivinä siis kävelyä rattaiden kera tulee 8 km! Sinne, takaisin, sinne ja takaisin.... no, mikäs sen parempaa kuntoilua! Mutta muuten meinaa kolme lähtöä viikossa käydä voimille, täytyy katsoa, että jätänkö yhden kerran pois kokonaan....
Lisäksi sisko käy tanhuissa . Keskiviikkoisin 45 min ajan. Se on mukavaa ja hän tykkää kovasti! :)
Mulla on menossa "hoitovapaa". Siksi lainausmerkeissä koska nostan ansiosidonnaista työttömyskorvausta näiltä päiviltä. Onneksi on näin haastava ammatti - se mahdollistaa mun jäämisen kotiin vielä ensi kevään ajaksi. Koska ammattiani vastaavia töitä ei ole tarjolla niin olen kotona lapsia hoitamassa. Tosissani ajattelin alkaa ensi keväänä sitten katselemaan työpaikkaa. Koitan nauttia nyt tästä kotonaolosta ja vielä olen siitä nauttinutkin. Toki tulee päiviä kun kaikki tuntuu kaameelta ja seinät kaatuu päälle, mutta ei mulla ole mikään kiire työelämään. Ei vielä.
Tämän vuoksi sitten tietysti mun talohaaveet on jäissä! Koska lainanhakuun on turha lähteä jos mulla ei ole työpaikkaa... mutta taas sen työn mihin mä pääsen pitäisi sitten olla niin hyvällä palkalla, että lasten päiväkotimaksujen (500e/kk) ja työmatkakulujen ym. jälkeen rahaa jäisi enemmän käteen kuin nyt... Eli niin kauan kun mulla on mahdollisuus tähän työttömyyskorvaukseen, aion sen ottaa. Ja hoitaa lapsia kotona. Vaikka välillä seinät kaatuu niskaan.
(ihan salaa haaveilen, että joskus meillä voisi olla kolmas lapsi. Mutta se on niin kaukana järjen tuolla puolen että en sitä vielä sen kummemmin aio pohdiskella. Se ois ihanaa. Ja kamalaa. Ja taloudellinen itsemurha. Ja ihan hullua. Mut.....huoh. vielä yksi vauva. joskus? en tiedä...)
Pikku Oo on melko aikainen poika. Pitkään se heräili viiden aikaan aamulla, mikä on onneksi nyt vaihtunut kello kuuden aamuihin. Päivärytmihän menee suurin piirtein näin:
6.00 herätys
7.00 aamupala
9.00 ulos
10.30-11 lounas
11.30-15 päikkärit kestoltaan 2-3h
16-17 maissa ruoka
19.00 puuro
20.00 nukkumaan.
Sisko menee samalla rytmillä, paitsi herää yleensä seiskalta ja ei nuku päikkäreitä. Paitsi jos herää ennen seiskaa, sitten laitan sen nukkumaan. Siskolla on aina joku lepohetki päivässä vaikka ei nukkuiskaan unia.
Sillä tavalla elo on helppoa, koska Siskolla on tässä naapurissa kaksi leikkikaveria. Voin avata oven ja Isosisko juoksee joko naapuriin leikkimään tai ulos leikkimään tyttöjen kanssa. Tai sitten jompi kumpi tytöistä on meillä leikkimässä. Miten HELPPOA onkaan kun toinen ei koko ajan napise tekemisen puutetta vieressä. :) Ja isosiskokin saa paljon ulkoilua ja oppii paljon reippautta.
Siskohan on melko etevä kaikissa näpertelyjutuissa. Se kirjoittaa jo kaikki kirjaimet melko hienosti ja veikkaan, että vuoden sisään se oppii lukemaan. Mut eihän sillä kiire ole. Oppii kun oppii. Kiipeilyjutuissa ja muissa liikunnallisissa jutuissa se ei oo niin kauheen hyvä, joten niihin me kannustetaan. Siksi en kiellä hyppimästä säkkituoliin arkun päältä enkä kiellä juoksemasta ulkona vaikka ois vähän liukasta, enkä sano että pitäis ajaa pyörällä hiljempaa. Vähän rohkeutta noihin juttuhin tarvittaisiin. Mut sisko laulaa tosi hienosti, keksii loruja ja riimejä, keksii satuja ja piirtää ja askartelee ja haluais jo kovasti kirjoittaa. Se käyttää tablettia sujuvasti ja osaa myös käsitellä tietokoneen hiirtä. Etevä tyttö.
Mutta elo on melko mukavaa tällä hetkellä. Parisuhteelle ois kiva saada enemmän aikaa ja ois mahtavaa jos ois vähän enemmän rahaa. Nimimerkki matti kukkarossa. Mies piti kuuden viikon isäkuukauden elo-syyskuussa ja se pisti meidän talouden ihan sekaisin. :( No, veronpalautuksia ootellessa...
Jos täällä vielä joku käy, niin pistäkää vaikka HEP kommenttilootaan niin näen että onko täällä enää kukaan muu kuin minä! :)
keskiviikko 7. elokuuta 2013
Yksivuotias pieni!
Yksivuotias pieni O on ihan hulvaton tapaus. Juoksee pitkin kämppää käkättäen ja tehden milloin mitäkin kolttosia! Roikkuu telkkarissa tai hakkaa sitä leluvasaralla, kiskoo siskoaan tukasta, rynkyttää patteria aamuseitsemältä, kolistaa tuolia hirveellä raivolla, roikkuu uuninluukussa.... vie tavaroita siskonsa kädestä... :D Aikamoinen poika! Huhhuh!
Mutta se on myös kova poika halaamaan kaikkia perheenjäseniä. Aaaaiiii.... se sanoo ja halaa siskoaan. Se jos mikä on hellyyttävää! Pikku Oon tämänhetken lempileikkeihin kuuluu piilosleikki, se menee nurkan taakse piiloon ja sieltä vaivihkaa kurkkaa ja siitä repeää iloinen hekotus. Mun rakas ihana poika! Se myös soittaa nokkahuilua (heh) ja rumpuja ja pianoa, ajaa päristää leikkiautoilla ja leikkii dublolegoilla.
Yksivuotias Pikku Oo rakastaa lukemista. Luukkukirjat on parhaimpia mutta ihme kyllä, se jaksaa myös kuunnella ja katsoa vähän pidempääkin kirjaa. Pelkät vauvojen kuvakirjat alkaa olemaan jo liian nähtyjä! Meillä luetaan monen monta kirjaa joka päivä! Oo katsoo myös telkkaria. Jep. Bad mommy.... :D Katsotaan sellaisia ohjelmia kuin Ruohonjuuritasolla. Kesto viisi minuuttia eli juuri sopivasti tuollaiselle tapille. Ihan innoissaan katselee kun ötökät seikkailee. :)
Oo osaa sanoa muutamia sanoja. Se sanoo äiti, isi, tekka-i, tökkää (ötökkä), ukee (lukee)... ja kun näkee kissan niin se alkaa vinkumaan hirveän kovaäänisesti! Se on ihan kissafani meidän Oo. Muitakin sanoja se toistelee ja niitä tulee mutta ei koskaan pyytäessä.
Se käy illalla nukkumaan kahdeksalta ja herää aamulla puoli kuusi. Tai jossain vaiheessa viiden ja kuuden välillä. Huoh. Ei auta, kunhan päästään yksiin päikkäreihin niin ehkä se siitä sitten... Mut ihan hirveen aikaisin! Sit me annetaan sen ottaa tunnin unet aamulla kasin-ysin aikaan ja toisille pidemmille unille se menee siinä klo 13 kieppeillä. Ne kestää pari tuntia.
Viikko sitten Oo alkoi toistuvasti kieltäytymään lusikalla syötetystä purkkisapuskasta niin päätin että jassoo. Sitten syödään samaa ruokaa. Nyt se vetelee muusia ja kanaa ja kalapuikkoja tuosta noin vaan. Mun iso poika! Ihan yhtäkkiä siitä on tullut tuollainen pieni poika joka ei ole enää ollenkaan vauva. Kävelemään oppiminen oli ensimmäinen mikä sai aikaan sen muutoksen. :) Kun maailma avartuu muuttuu lapsen luonnekin ihan kokonaan.
Mutta se on niin vekkuli pieni poika! Tulisieluinen mutta helposti leppyvä, ihan kuin siskonsa. Käy nukkumaan itse omaan sänkyynsä, siskon kanssa samaan huoneeseen. Illalla se tarvitsee vaan kipata sinne. Joskus pari kertaa. ;) Yöt se alkoi nukkumaan kokonaan kun se lähti kävelemään. Joko se liikkumattomuus vaivasti sitä yölläkin tai sitten se vaan nyt kuluttaa energiaa melko paljon enemmän niin sen on pakko nukkua yöt. :) No kai nyt energiaa kuluu: aamu kuudesta kun se herää se kävelee ja juoksee KOKO ajan siihen asti kunnes se laitetaan nukkumaan. Malttaa leikkiä lelulla ehkä minuutin kunnes se taas kapuaa pystyyn ja lähtee kipittelemään johonkin.
Ihana, pieni pellavapäinen poika. Suloinen. Halaa niin että äidin sydän tikahtuu rakkaudesta. Itkee niin lohduttomasti että äidin sydän käpertyy kasaan. Ja hymyilee niin että äiti on valmis vaikka siirtämään vuoria sen saadakseen näkyviin. Ja nauraa niin että se saa onnen kyyneleet äidin silmiin. Meidän rakas pieni, kikattava, käkättävä, jekutteleva poika!!!!
ONNEA PIKKU O 1 vuotta!!!
Rakas murunen!
Sinä tulit ensikertaa syliini
Mutta se on myös kova poika halaamaan kaikkia perheenjäseniä. Aaaaiiii.... se sanoo ja halaa siskoaan. Se jos mikä on hellyyttävää! Pikku Oon tämänhetken lempileikkeihin kuuluu piilosleikki, se menee nurkan taakse piiloon ja sieltä vaivihkaa kurkkaa ja siitä repeää iloinen hekotus. Mun rakas ihana poika! Se myös soittaa nokkahuilua (heh) ja rumpuja ja pianoa, ajaa päristää leikkiautoilla ja leikkii dublolegoilla.
Yksivuotias Pikku Oo rakastaa lukemista. Luukkukirjat on parhaimpia mutta ihme kyllä, se jaksaa myös kuunnella ja katsoa vähän pidempääkin kirjaa. Pelkät vauvojen kuvakirjat alkaa olemaan jo liian nähtyjä! Meillä luetaan monen monta kirjaa joka päivä! Oo katsoo myös telkkaria. Jep. Bad mommy.... :D Katsotaan sellaisia ohjelmia kuin Ruohonjuuritasolla. Kesto viisi minuuttia eli juuri sopivasti tuollaiselle tapille. Ihan innoissaan katselee kun ötökät seikkailee. :)
Oo osaa sanoa muutamia sanoja. Se sanoo äiti, isi, tekka-i, tökkää (ötökkä), ukee (lukee)... ja kun näkee kissan niin se alkaa vinkumaan hirveän kovaäänisesti! Se on ihan kissafani meidän Oo. Muitakin sanoja se toistelee ja niitä tulee mutta ei koskaan pyytäessä.
Se käy illalla nukkumaan kahdeksalta ja herää aamulla puoli kuusi. Tai jossain vaiheessa viiden ja kuuden välillä. Huoh. Ei auta, kunhan päästään yksiin päikkäreihin niin ehkä se siitä sitten... Mut ihan hirveen aikaisin! Sit me annetaan sen ottaa tunnin unet aamulla kasin-ysin aikaan ja toisille pidemmille unille se menee siinä klo 13 kieppeillä. Ne kestää pari tuntia.
Viikko sitten Oo alkoi toistuvasti kieltäytymään lusikalla syötetystä purkkisapuskasta niin päätin että jassoo. Sitten syödään samaa ruokaa. Nyt se vetelee muusia ja kanaa ja kalapuikkoja tuosta noin vaan. Mun iso poika! Ihan yhtäkkiä siitä on tullut tuollainen pieni poika joka ei ole enää ollenkaan vauva. Kävelemään oppiminen oli ensimmäinen mikä sai aikaan sen muutoksen. :) Kun maailma avartuu muuttuu lapsen luonnekin ihan kokonaan.
Mutta se on niin vekkuli pieni poika! Tulisieluinen mutta helposti leppyvä, ihan kuin siskonsa. Käy nukkumaan itse omaan sänkyynsä, siskon kanssa samaan huoneeseen. Illalla se tarvitsee vaan kipata sinne. Joskus pari kertaa. ;) Yöt se alkoi nukkumaan kokonaan kun se lähti kävelemään. Joko se liikkumattomuus vaivasti sitä yölläkin tai sitten se vaan nyt kuluttaa energiaa melko paljon enemmän niin sen on pakko nukkua yöt. :) No kai nyt energiaa kuluu: aamu kuudesta kun se herää se kävelee ja juoksee KOKO ajan siihen asti kunnes se laitetaan nukkumaan. Malttaa leikkiä lelulla ehkä minuutin kunnes se taas kapuaa pystyyn ja lähtee kipittelemään johonkin.
Ihana, pieni pellavapäinen poika. Suloinen. Halaa niin että äidin sydän tikahtuu rakkaudesta. Itkee niin lohduttomasti että äidin sydän käpertyy kasaan. Ja hymyilee niin että äiti on valmis vaikka siirtämään vuoria sen saadakseen näkyviin. Ja nauraa niin että se saa onnen kyyneleet äidin silmiin. Meidän rakas pieni, kikattava, käkättävä, jekutteleva poika!!!!
ONNEA PIKKU O 1 vuotta!!!
Rakas murunen!
Sinä tulit ensikertaa syliini
tiistai 9. heinäkuuta 2013
Se kävelee
Vielä tänään
sinä painat varovasti jalkasi lattialle
ja tunnustelet
kestääkö se askeliesi painon
Vielä tänään
tarraat kiinni käteeni
ja liikut hitaasti samaan tahtiin kanssani.
Mutta riemastuneessa ilmeessäsi on
jo lupaus huomisesta:
Minä menen, minä juoksen,
minä lennän eteenpäin!
Pysy perässä äiti,
olen matkalla seikkailuun!
sinä painat varovasti jalkasi lattialle
ja tunnustelet
kestääkö se askeliesi painon
Vielä tänään
tarraat kiinni käteeni
ja liikut hitaasti samaan tahtiin kanssani.
Mutta riemastuneessa ilmeessäsi on
jo lupaus huomisesta:
Minä menen, minä juoksen,
minä lennän eteenpäin!
Pysy perässä äiti,
olen matkalla seikkailuun!
perjantai 5. heinäkuuta 2013
huhhuh
Pikku Oo nousee tukea vasten seisomaan.
Ja samantien lähtee kävelemään melko holtittomasti.
Kaatuilee naama edellä paikkoihin.
En saa mitään hommia tehtyä kun se ukkeli on ihan hasardi! Pakko vahtia koko ajan!
No, ehkä se pian oppii kaatumaan vähän fiksummin kuin pää edellä...
että kiirettä pitää. :D
Ja samantien lähtee kävelemään melko holtittomasti.
Kaatuilee naama edellä paikkoihin.
En saa mitään hommia tehtyä kun se ukkeli on ihan hasardi! Pakko vahtia koko ajan!
No, ehkä se pian oppii kaatumaan vähän fiksummin kuin pää edellä...
että kiirettä pitää. :D
torstai 20. kesäkuuta 2013
Yö oli valkea
Yö oli valkea ja Juhannus
ja pihlajoiden tuoksu kaupungilla.
Ja taivahalla illan kajastus
se aamun koittoon suli.
Hopeisilla se säteillänsä leikki ikkunoissa
ja talon seinillä ja puistikoissa.
ja pihlajoiden tuoksu kaupungilla.
Ja taivahalla illan kajastus
se aamun koittoon suli.
Hopeisilla se säteillänsä leikki ikkunoissa
ja talon seinillä ja puistikoissa.
Ei ollut ilta, yö, ei aamukaan.
Niin oli ihmeen valkeata vaan.
V.A. Koskenniemi
Niin oli ihmeen valkeata vaan.
V.A. Koskenniemi
Ihanaa Juhannusta kaikille lukijoilleni!
maanantai 17. kesäkuuta 2013
10kk ja rapiat
Niin se vaan menee aika nopsaan. Pikku Oo on jo yli 10 kk!
Pikku Oo osaa 10,5kk iässä:
- vilkuttaa kun joku sanoo hei-hei!
- Kontata tai mennä tuollaista peppukiidon ja konttauksen välimuotoa
.- kävellä pitäen yhdestä kädestä kiinni
- seistä ilman tukea joitain aikoja
- kävellä ilman tukea viitisen askelta
- toistella sanoja: kissa "issa", äiti "äti/ täti", isi "iisssh", ankka "kaakkaa" jne.
- suuttua ja heittää selän kaarelle kun äiti ei suostu kävelyttämään vaan pistää lattialle konttaamaan.
- syödä leipää, mansikoita, herneitä, makaronia, lihapullaa jne. itse sormin.
- huitoa lusikkaruokaa aika ajoin kauemmas. tosin nyt taas pari päivää on ruoka maistunut...
- juoda nokkamukista ihan itse
- nousta tukea vasten korkeaan polviseisontaan
- tanssia hytkyen kuullessaan musiikkia
- laulaa! se jos mikä on suloista!
- kiskoa tukasta. vaikka kuinka kieltää niin se kiskoo mua ja isosiskoaan tukasta.... huoh.
- levittää kaikki tavarat
- syödä murusia pöydän alta
- kikattaa ja käkättää kaikelle!
Mutta se osaa myös olla toooodella rasittava. Komentaa minkä kerkiää kun ei löydy ketään joka suostuisi kävelyttämään! Ja suuttuu kun ei pääse itse nousemaan seisomaan. Herättelee vieläkin öisin vaikka kuinka ja syö vielä kerran yöllä. Viime yönä joi viideltä maitoa ja sillä saatiin se nukahtamaan uudelleen ja nukkuikin seitsemään saakka! Ja sitten menikin päivä vain yksillä päikyillä! :) Mutta millä sen maidon jättäis pois... ja milloin ja millä energialla... :p
Mutta tosiaan, pikku O lähti konttaamaan viikko sitten, mun ollessa pilateksessa se oli isosiskon huoneessa leikkimässä ja sitten yhtäkkiä se lähti! Ja nyt se viilettää jo pitkin kämppää hassunhauskalla tyylillään. :) Ja voi että tuon liikkumisen myötä se kasvoi viikossa ihan hurjasti! Se ei ole enää semmoinen pikkuvauva vaan touhukas pieni tutkimusmatkailija! Sitä on niin ihana seurata! :) Ja kova hinku on ulos ja maailmalle - kotiseinät ei aina jaksa enää kiinnostaa. kävyt, lätäköt, hiekka, kivet, kukat, muurahaiset, koppakuoriaiset.... niin mielenkiintoinen maailma!!
En kestä. Kohtahan se on jo 1v. Mun vauva!!!
Pikku Oo osaa 10,5kk iässä:
- vilkuttaa kun joku sanoo hei-hei!
- Kontata tai mennä tuollaista peppukiidon ja konttauksen välimuotoa
.- kävellä pitäen yhdestä kädestä kiinni
- seistä ilman tukea joitain aikoja
- kävellä ilman tukea viitisen askelta
- toistella sanoja: kissa "issa", äiti "äti/ täti", isi "iisssh", ankka "kaakkaa" jne.
- suuttua ja heittää selän kaarelle kun äiti ei suostu kävelyttämään vaan pistää lattialle konttaamaan.
- syödä leipää, mansikoita, herneitä, makaronia, lihapullaa jne. itse sormin.
- huitoa lusikkaruokaa aika ajoin kauemmas. tosin nyt taas pari päivää on ruoka maistunut...
- juoda nokkamukista ihan itse
- nousta tukea vasten korkeaan polviseisontaan
- tanssia hytkyen kuullessaan musiikkia
- laulaa! se jos mikä on suloista!
- kiskoa tukasta. vaikka kuinka kieltää niin se kiskoo mua ja isosiskoaan tukasta.... huoh.
- levittää kaikki tavarat
- syödä murusia pöydän alta
- kikattaa ja käkättää kaikelle!
Mutta se osaa myös olla toooodella rasittava. Komentaa minkä kerkiää kun ei löydy ketään joka suostuisi kävelyttämään! Ja suuttuu kun ei pääse itse nousemaan seisomaan. Herättelee vieläkin öisin vaikka kuinka ja syö vielä kerran yöllä. Viime yönä joi viideltä maitoa ja sillä saatiin se nukahtamaan uudelleen ja nukkuikin seitsemään saakka! Ja sitten menikin päivä vain yksillä päikyillä! :) Mutta millä sen maidon jättäis pois... ja milloin ja millä energialla... :p
Mutta tosiaan, pikku O lähti konttaamaan viikko sitten, mun ollessa pilateksessa se oli isosiskon huoneessa leikkimässä ja sitten yhtäkkiä se lähti! Ja nyt se viilettää jo pitkin kämppää hassunhauskalla tyylillään. :) Ja voi että tuon liikkumisen myötä se kasvoi viikossa ihan hurjasti! Se ei ole enää semmoinen pikkuvauva vaan touhukas pieni tutkimusmatkailija! Sitä on niin ihana seurata! :) Ja kova hinku on ulos ja maailmalle - kotiseinät ei aina jaksa enää kiinnostaa. kävyt, lätäköt, hiekka, kivet, kukat, muurahaiset, koppakuoriaiset.... niin mielenkiintoinen maailma!!
En kestä. Kohtahan se on jo 1v. Mun vauva!!!
torstai 13. kesäkuuta 2013
kolmekymmentä
Joskus on todella vaikeaa tajuta sitä seikkaa, että olen kolmekymmentä ( no ihan parin päivän päästä lauantaina), naimisissa ja kahden lapsen äiti. Missä välissä musta on tullut aikuinen? Mulla on ollut hyvä nuoruus, olen kyllä pitänyt hauskaa ja elänyt nuoruuttani onnellisena. Mutta jotenkin haikeaa luopumista tämä on. Nyt sitä tajuaa jo sen, että tässä elämä on. Tällaiseksi se on nyt muodostunut. Ihana aviomies, kaksi suloista ja ihanaa lasta. Ammattikin löytyy vaikka tällä hetkellä olen työkkärin asiakas.... mutta mielelläni olenkin vielä vähän aikaa kun pikku O on niin pieni. :)
Mutta kolmekymmentä. Kolme kymmentä. Aika menee niin nopeasti! Lapsuus, nuoruus, opiskeluvuodet.... humps vaan! Kolmekymmenvuotiaana koen olevani kuitenkin melko sinut itseni kanssa. Tunnistan jo itsestäni vahvuudet ja heikkoudet, ymmärrän luonteeni pikku koukkuja jo melko hyvin. Mutta silti - lasten kanssa eläessä löydän itsestäni uusia puolia joka päivä! Ja mitä ammatilliseen puoleen tulee, siinähän olen vasta alussa. Hassua, joskus teininä kuvittelin, että kolmekymppisenä olisin jo uraputkessa pitkällä. Mutta tässä sitä vielä ollaan, vähän vielä mietinnässä että mitähän mun sitten seuraavaksi pitäisikään tehdä...
Kolmekymppisen keho. Aijai. Imetysten myötä lupsahtaneet tissit. No, nuoruuden pyöreys on niistä mennyttä. Onneksi on push-uppeja. ;) Löllö vatsanahka, useamman raskauden venyttämä. Jospa se siitä vielä kiinteytyisi joskus... Ryppyjä en ole vielä kasvoista löytänyt, mitä nyt nauraessa muutama viiva näkyy enemmän silmien ympärillä. ;D Eniten mä huomaan iän mun käsistäni. Hassua. Kädet alkaa näyttämään aikuisen naisen käsiltä, ne ei enää ole sellaiset nuoruudenpehmeät ja -sileät. Kai näitä on liotettu lasten pyllypesuissa, siivousaineiden ja rättien kanssa, pyyhitty lasten neniä, rasvailtu atooppista ihoa, silitelty tukkaa, nosteltu syliin.... onhan ne jo tehneet kaikenlaista. Selkävaivat mulla on olleet seurana jo nelisen vuotta, tais isosiskon raskausaikana tulla ekan kerran ja siitä ne on vähän jääneet. Kurjaa. Nyt olen käynyt pilateksessa ja se tuntuu vähän auttavan. Uskon kyllä vakaasti, että kun saan lihakset kuosiin helpottaa sekin vaiva. :) Muuten kehoni on vielä ketterä ja saa luvan sellaisena pysyäkkin! En aio sen löpsähtää iän myötä vaan aion pitää sen vetreänä ja ketteränä niin pitkään kuin mahdollista. Hyvä mittari on kuperkeikat, päälläseisonta, kärrynpyörä... niin kauan kuin ne onnistuu ollaan hyvillä vesillä!
Muuten olen kehooni melko tyytyväinen. Painoa on pudonnut vuoden alusta sen viisi kiloa, ja ihan pelkän ruokavaliomuutoksen myötä. Jätin leivään, pastan, riisin ja perunan minimiin sekä tietenkin herkut. Aamu alkaa vihersmoothiella ja illalla syön rahkaa mehukeitolla. Toki olen käynyt kuntosalilla ja pilateksessa, mutta ne on olleet enemmän sitä kiinteytyspuolta kuin rasvanpolttoa. Mutta kolmekymppisenä kahden lapsen äitinä on todettava tietyt realiteetit - se nuoruuden uuma ei enää samanlaisena palaa, eivätkä muutkaan muodot. Ne on nyt uudenlaiset - äitiyden muokkaamat muodot. Tyttärelläni on tapana painaa poskensa käsivarteeni ja sanoa että ihanan pehmeä äiti. :D Äiti ei ihan ota sitä kuitenkaan kehuna... vois ne käsivarret vähän timmimmät olla! Heh. Vaikka se kertookin paljon siitä mitä lapsi kokee äitiä koskettaessaan ja halatessaan, mikä lapselle on tärkeää - Äidin pehmeä syli. Onneksi en ole ihan luuta ja nahkaa niin on se pehmeä syli tarjolla. ;)
Mutta paljon on tämä keho joutunut kokemaan viimeisten vuosien aikana. Raskauksia, synnytyksiä, yksi leikkauskin (sectio), sairauden puhkeaminen (CU)... että siihen nähden kyllä hyvin menee. :) Ja tietenkin kehoa rasittaa univelka. Annankin itselleni hyvän syntymäpäivälahjan - menen vanhempieni tyhjillään olevaan kämppään (isilläkin on syttärit 60v, ja ne karkasi lomalle viikoksi), juon viiniä, katson telkkaria ja NUKUN KOKO YÖN yksin ilman että kukaan herättää. Olenhan viimeksi nukkunut yli 5h joskus vuosi sitten.
Ei tässä vielä haudassa siis olla, vaikka kolmekymmentä kuulostaakin todella vanhalta. jotenkin aikuiselta. Ei musta tunnu kolmekymppiseltä! Kai mä mielessäni oon aina kaksytviis. :D
torstai 30. toukokuuta 2013
Lintuset
Ensimmäinen tatuointini. Yksi lintu jokaiselle lapselle.
Kuume iski heti - haluan lisää! (Ai miten niin kolmenkympin kriisi lähenee)
Siniset kynnet ovat peruja tiistain PiNKin konsertista! Pitihän mun lakata rokkikynnet rokkikeikalle! Mutta vihdoin peilistä mua alkaa katsomaan sen näköinen nainen, jonka tunnistan! Päätin olla punapää ainakin tämän kesän, tuossa kuvassa se ei näytä niin punaiselta kuin oikeasti on. Ulkona luonnonvalossa se suorastaan säkenöi kirkkaan punaisena! Ah!
Olen myös tammikuun jälkeen saanut neljä kiloa pois ja vyötäröltä yli 10 cm! Kiitos kuntosalin ja pilateksen sekä ruokavaliomuutoksen. Vielä mahalöllö tuossa löllöttää mut ehkä se siitä pikkuhiljaa katoaa. Bikinikuntoon en täksi kesäksi pääse mutta tavoitteena on ensi kesänä olla taas siinä kunnossa että kehtaan olla biksuissa rannalla! :D Nyt siis paino on suurin piirtein sama kuin ennen raskautta. Siitä toiveena ois vielä pudottaa muutama kilo ja kiinteyttää vielä yltympäriinsä.
Kohta se kuuluisa 30 on täällä mut mä oon valmis! Bring it on!
Olen myös tammikuun jälkeen saanut neljä kiloa pois ja vyötäröltä yli 10 cm! Kiitos kuntosalin ja pilateksen sekä ruokavaliomuutoksen. Vielä mahalöllö tuossa löllöttää mut ehkä se siitä pikkuhiljaa katoaa. Bikinikuntoon en täksi kesäksi pääse mutta tavoitteena on ensi kesänä olla taas siinä kunnossa että kehtaan olla biksuissa rannalla! :D Nyt siis paino on suurin piirtein sama kuin ennen raskautta. Siitä toiveena ois vielä pudottaa muutama kilo ja kiinteyttää vielä yltympäriinsä.
Kohta se kuuluisa 30 on täällä mut mä oon valmis! Bring it on!
tiistai 14. toukokuuta 2013
Neljävuotias
Auringon kulta hiuksissaan
tuhannet tarinat kielellä.
Rohkeus polkea edellä
kaipaus käpertyä kainaloon.
Niin kömpelöt jalat,
mustelmia polvissa.
Metrin mittaisessa tukassa takkuja
leikeissä kuvitelmia villejä
- leijona ja seepra ovat aina kavereita.
Hymykuoppa poskella,
riehakas laulu!
naurun pulputus, kikatus!
Sellainen on nelivuotias pieni
Iso ja pieni,
mustelmainen ja mustaripsinen
kiukkuinen ja kultatukkainen.
Hellä ja huumorintajuinen,
täynnä tarinoita ja kuvitelmia.
Kikatusta kainalossa.
Mun rakas. Nelivuotias.
tiistai 9. huhtikuuta 2013
Suolaa, suolaa, enemmän suolaa.
Kylläpä laiskottaa. :D Blogi on vähän hiljaisella tolalla nykyään... koitan parantaa tapani.
Ihan ensiksi kerron, että olemme löytäneet avun pikku Oon atopiaan!!! Eräs hihhulikaveri vinkkasi että kokeilkaa MeineBase mineraalisuolaa. Ja jopas jotakin, sepä toimii! Kutinaa on huomattavasti vähemmän ja iho pysyy paremmassa kunnossa!
Käytämme sitä ihan kylpysuolana sekä sitten aamuin ja illoin pistetään rasvan sekaan että siitä tulee tavallaan tahnaa/ kuorinta-ainetta. Jos iho on auki niin se voi kirvellä hiukan mutta pieni kirvely kestetään jos sillä päästään eroon kortisonivoiteista!
Kokeilin itsellenikin tätä ihmesuolaa kasvoihin ja tein pari kertaa kuorinnan viime viikolla... jopas puskee nyt sitten finniä pihalle. Eli kai ihon epäpuhtaudet sieltä poistuu...
Sitten muihin aiheisiin. Pikku oo on kipeä. Räkää, limaa, rohinaa ja semmoista. Samaan aikaan väsätään hampaita joita alhaalla on jo kaksi ja kolmas on siihen viereen tulossa. Ja Oo kuolaa. PALJON. Paidat on ihan litimärkänä koko ajan. Kuolalappu auttaa sen kymmenen minuuttia kunnes sekin on litimärkä. Huoh.
Viime yönä piti pitää pikku oota nukkumassa sylissä vähän aikaa kun ressukka ei saanut henkeä kunnolla. :( Tänään mennääkin käymään lääkärissä tarkistamassa korvat ja keuhkot!
Nyt ei kerkii taas enempää. Palaillaan!
Ihan ensiksi kerron, että olemme löytäneet avun pikku Oon atopiaan!!! Eräs hihhulikaveri vinkkasi että kokeilkaa MeineBase mineraalisuolaa. Ja jopas jotakin, sepä toimii! Kutinaa on huomattavasti vähemmän ja iho pysyy paremmassa kunnossa!
Käytämme sitä ihan kylpysuolana sekä sitten aamuin ja illoin pistetään rasvan sekaan että siitä tulee tavallaan tahnaa/ kuorinta-ainetta. Jos iho on auki niin se voi kirvellä hiukan mutta pieni kirvely kestetään jos sillä päästään eroon kortisonivoiteista!
Kokeilin itsellenikin tätä ihmesuolaa kasvoihin ja tein pari kertaa kuorinnan viime viikolla... jopas puskee nyt sitten finniä pihalle. Eli kai ihon epäpuhtaudet sieltä poistuu...
Sitten muihin aiheisiin. Pikku oo on kipeä. Räkää, limaa, rohinaa ja semmoista. Samaan aikaan väsätään hampaita joita alhaalla on jo kaksi ja kolmas on siihen viereen tulossa. Ja Oo kuolaa. PALJON. Paidat on ihan litimärkänä koko ajan. Kuolalappu auttaa sen kymmenen minuuttia kunnes sekin on litimärkä. Huoh.
Viime yönä piti pitää pikku oota nukkumassa sylissä vähän aikaa kun ressukka ei saanut henkeä kunnolla. :( Tänään mennääkin käymään lääkärissä tarkistamassa korvat ja keuhkot!
Nyt ei kerkii taas enempää. Palaillaan!
tiistai 19. maaliskuuta 2013
Tasa-arvon päivänä
... on tehtävä niinkuin kuuluu.
Allekirjoita. Jokaisella ihmisellä tulisi olla oikeus avioitua sen henkilön kanssa, jota rakastaa ja jonka kanssa haluaa jakaa elämänsä. Tasa-arvoisessa yhteiskunnassa seksuaalinen suuntautuminen ei saa olla este avioliitolle!
ALLEKIRJOITA KANSALAISALOITE TÄSTÄ
.
Allekirjoita. Jokaisella ihmisellä tulisi olla oikeus avioitua sen henkilön kanssa, jota rakastaa ja jonka kanssa haluaa jakaa elämänsä. Tasa-arvoisessa yhteiskunnassa seksuaalinen suuntautuminen ei saa olla este avioliitolle!
ALLEKIRJOITA KANSALAISALOITE TÄSTÄ
.
maanantai 18. maaliskuuta 2013
Menopeli meidän mukulalle
Haettiin tällainen meidän pikku Oolle. Jospa se auttais vähän tuohon jatkuvaan narinaan ja kiukkuun. Ainakin helpottaisi mun päiviä et saan sen hetkeksi ees viihtymään jossain. ...
torstai 14. maaliskuuta 2013
ohhoh. ompas ollut negatiivista.
Kylläpä nyt on ollutkin negatiivista lähiaikoina! Oo on ihana ihana vauva ja mulla on ihana perhe ja meillä on taloudellinen tilannekkin jotenkin hyvissä kantimissa. Jotenkin tää vaihe vaan vauvan kanssa ja tämä talvi tuottaa nyt kovasti mulle vaikeuksia. Se meinaa perhana selättää mut!
Kun on aamu, kello kuusi ja katson kuinka ulkona tuiskuttaa lunta ja tiedän, että pitää hetken päästä lähteä lykkimään rattaita hankeen kun viedään isosisko päiväkotiin.... niin meinaa itku päästä. Monena aamuna on sellainen voimaton ja uupunut olo. Perhana!
Mä oon ollut ihan mölliäitikin joka ei jaksa mitään kivaa. Mut minkäs teet kun ei saa nukkua.... kele.
MUTTA pikku Oon ekat hampaat tuli läpi! Tai ihan eka tuli jo ja toka tulee varmaan hetkenä minä hyvänsä. Kunhan ne on pihalla niin ehkä sitten ne yöt paranee... tää on yhtä ehkää tää vauvaelämä. :) Mut unikoulua pukkaa toivottavasti ens viikonloppuna!
Ja mun kuntoilupuoli... Paino ei meinaa pudota millään! Olin karppausdietillä mut ei se kestänyt kauaa kun tuli niin kauhee leipäkaipuu et oli pakko alkaa syömään leipääkin. Mut koitan pitää sokerin ja vaaleat nopeat hiilarit minimissään ja tarkkailla annoskokoja ja liikkua ja jättää herkut pois. Mulle taitaa tosiaan sopia parhaiten sellainen normaali ruokavalio. Semmoinen missä ei ole mitään omituista. Mutta kuntosalilla oon käynyt nyt 10 kertaa ja se tuntuu ihan kivalta. Oon jopa lisännyt painoja joihinkin ja ehkä jossain jotain edistystä tapahtuu vaikka varsinaisesti missään se ei näy vielä.
Mut kyllä tää taas tästä iloksi muuttuu. Kunhan lumet sulaa ja pikku Oo lähtee liikkeelle niin kyl se siit sit...
Kun on aamu, kello kuusi ja katson kuinka ulkona tuiskuttaa lunta ja tiedän, että pitää hetken päästä lähteä lykkimään rattaita hankeen kun viedään isosisko päiväkotiin.... niin meinaa itku päästä. Monena aamuna on sellainen voimaton ja uupunut olo. Perhana!
Mä oon ollut ihan mölliäitikin joka ei jaksa mitään kivaa. Mut minkäs teet kun ei saa nukkua.... kele.
MUTTA pikku Oon ekat hampaat tuli läpi! Tai ihan eka tuli jo ja toka tulee varmaan hetkenä minä hyvänsä. Kunhan ne on pihalla niin ehkä sitten ne yöt paranee... tää on yhtä ehkää tää vauvaelämä. :) Mut unikoulua pukkaa toivottavasti ens viikonloppuna!
Ja mun kuntoilupuoli... Paino ei meinaa pudota millään! Olin karppausdietillä mut ei se kestänyt kauaa kun tuli niin kauhee leipäkaipuu et oli pakko alkaa syömään leipääkin. Mut koitan pitää sokerin ja vaaleat nopeat hiilarit minimissään ja tarkkailla annoskokoja ja liikkua ja jättää herkut pois. Mulle taitaa tosiaan sopia parhaiten sellainen normaali ruokavalio. Semmoinen missä ei ole mitään omituista. Mutta kuntosalilla oon käynyt nyt 10 kertaa ja se tuntuu ihan kivalta. Oon jopa lisännyt painoja joihinkin ja ehkä jossain jotain edistystä tapahtuu vaikka varsinaisesti missään se ei näy vielä.
Mut kyllä tää taas tästä iloksi muuttuu. Kunhan lumet sulaa ja pikku Oo lähtee liikkeelle niin kyl se siit sit...
tiistai 12. maaliskuuta 2013
seitsemänkuisen kitinät
Jepulis. Pikku O on jo 7 kk! IStua tapittaa ilman tukea itsekseen lelukopan ääressä ja tutkii tavaroita. Ottaa lelun käteensä ja sitten kääntelee kättä ja heiluttelee sitä ja tuijottaa lelua. Jos siitä lähtee kilinää tai muuta kivaa ääntä niin sitten sitä pitää heiluttaa tosi kovaa ja hymyillä riemastuneesti sille äänelle. Sitten se lelu vintataan menemään ja kaivetaan uusi tilalle.
Pikku O haluaisi kävellä. Kun joku viitsii nostaa hänet kävelyasentoon ja seisomaan kasvoille puhkeaa niin suloisen riemastunut hymy että siinä sulaa kuka vain! Ja huvittavaa on kun tuo pikku tappi ottaa ihan oikeita kävelyaskeleita tuettaessa. Höntti.
Koitin selittää pikku Oolle että kuules muru, hienosti menee kävelykin mutta ensin pitäis opetella vähän muita juttuja. Esimerkiksi vaikka konttaamaan. Ryömimään tuo lapsi ei lähde koskaan, se on varma se. Masullaan ei ole hetkeäkään! Kai sitä ois pitänyt vähän enemmän sietää sitä itkua jos se olis tottunut siihen masullaan olemiseen paremmin? No jaa, ken tietää. Ehkä se refluksi tekee sen että ei halua siellä olla. No ei se mitään, pääsee sitä muutenkin liikkeelle.
Pikku O kränää. Istuu lattialla ja komentaa kovaan ääneen. Voi kuvitella mitä se sanoo: "tule äiti tänne! haluan mennä tuonne missä on johto! äiti! äääää! haluan NYT!" Kova olisi halu liikkua mutta ihan vielä ei taidot riitä.
Pikku Oo varmasti lähtee liikkeelle samoin kuin siskonsa aikoinaan, eli istuma-asennosta sitten konttimaan. Nyt jo Oo menee pitkälle eteen kun tavoittelee lelua! Siitä se lähtee kun se alkaa varaamaan painoa enemmän sinne käsille ja joku kerta se ottaa käsillä koko painon vastaan. Siitä se sitten toivottavasti pikkuhiljaa...
Mutta nyt. Suu on turvoksissa. Ja sinne kutittaa ja sattuu. Hampaat tekee kovasti tuloaan mutta vieläkään niitä ei näy! Oolla tuli myös yhtäkkinen ripuli viime keskiviikkona. Se on jatkunut enemmän tai vähemmän näihin päiviin saakka, vatsan toiminta on jotenkin tosi outoa nyt.
Ja koska atopiakaan ei vielä ole helpottanut niin päätettiin VIELÄ KERRAN kokeilla maidotonta diettiä. Ostin apteekista soijamaitokorviketta ja onneksi Oo juo sitä ihan mielellään. Katsotaan onko siitä mitään apua levottomiin öihin ja kutisevaan ihoon tai mihinvaan.
Hiukan rankka vaihe menossa kun Oota saa kantaa ja viihdyttää KOKO AJAN kun se ei viihdy yhtään itsekseen. Huoh. No kylsetästä. :)
Pikku O haluaisi kävellä. Kun joku viitsii nostaa hänet kävelyasentoon ja seisomaan kasvoille puhkeaa niin suloisen riemastunut hymy että siinä sulaa kuka vain! Ja huvittavaa on kun tuo pikku tappi ottaa ihan oikeita kävelyaskeleita tuettaessa. Höntti.
Koitin selittää pikku Oolle että kuules muru, hienosti menee kävelykin mutta ensin pitäis opetella vähän muita juttuja. Esimerkiksi vaikka konttaamaan. Ryömimään tuo lapsi ei lähde koskaan, se on varma se. Masullaan ei ole hetkeäkään! Kai sitä ois pitänyt vähän enemmän sietää sitä itkua jos se olis tottunut siihen masullaan olemiseen paremmin? No jaa, ken tietää. Ehkä se refluksi tekee sen että ei halua siellä olla. No ei se mitään, pääsee sitä muutenkin liikkeelle.
Pikku O kränää. Istuu lattialla ja komentaa kovaan ääneen. Voi kuvitella mitä se sanoo: "tule äiti tänne! haluan mennä tuonne missä on johto! äiti! äääää! haluan NYT!" Kova olisi halu liikkua mutta ihan vielä ei taidot riitä.
Pikku Oo varmasti lähtee liikkeelle samoin kuin siskonsa aikoinaan, eli istuma-asennosta sitten konttimaan. Nyt jo Oo menee pitkälle eteen kun tavoittelee lelua! Siitä se lähtee kun se alkaa varaamaan painoa enemmän sinne käsille ja joku kerta se ottaa käsillä koko painon vastaan. Siitä se sitten toivottavasti pikkuhiljaa...
Mutta nyt. Suu on turvoksissa. Ja sinne kutittaa ja sattuu. Hampaat tekee kovasti tuloaan mutta vieläkään niitä ei näy! Oolla tuli myös yhtäkkinen ripuli viime keskiviikkona. Se on jatkunut enemmän tai vähemmän näihin päiviin saakka, vatsan toiminta on jotenkin tosi outoa nyt.
Ja koska atopiakaan ei vielä ole helpottanut niin päätettiin VIELÄ KERRAN kokeilla maidotonta diettiä. Ostin apteekista soijamaitokorviketta ja onneksi Oo juo sitä ihan mielellään. Katsotaan onko siitä mitään apua levottomiin öihin ja kutisevaan ihoon tai mihinvaan.
Hiukan rankka vaihe menossa kun Oota saa kantaa ja viihdyttää KOKO AJAN kun se ei viihdy yhtään itsekseen. Huoh. No kylsetästä. :)
maanantai 4. maaliskuuta 2013
perjantai 1. maaliskuuta 2013
Maaliskuun virallinen valitusosio
mä oon taas niin poikki ja uupunut... pikku O valvottaa, päivisin sitä pitää kanniskella tai ttu kävelyttää koko ajan, muuten se itkeä vollottaa vaan niitä hampaitaan. Tai jotain!! Eikä ne oo vieläkään läpi! Isosiskolla on ollu loma ja sekin koettelee mun hermojani... ja nyt aamulla se on kyllä ollut ihan oma herttainen ja puhelias (huoh) itsensä mut mä en nyt jaksa jotenkin sitä jatkuvaa "äiti? Äiti? Äiti!!! Äitiiii!!! Arvaa mitä? -No? - Nyt onki talvi! Äiti, äitiiii onko poikanen sama ku poika? Äiti saanko kattoa telkkariaaaa!! Äiti en syö enää, äiti en tahdo, äiti mulla ei oo tekemistäää....." äiti, äiti, äiti, äiti.
Maailman ihanin sana mut joinain päivinä sitä kuulee vaan ihan liikaa!
Kun sais nukkua, kun sais tehdä muutakin kuin siivota tai kanniskella kitisevää vauvaa niin mulla ois ehkä energiaa tuolle isommallekkin lapselle. se jää nyt niin vähälle huomiolle et oikein hävettää!! Mä niin haluisin olla sellainen energinen ja hyväntuulinen äiti joka keksii kivaa puuhaa ja lähtee lasten kanssa ulos tutkimaan männynkäpyjä tai jotain mut EN JAKSA! ONNEKS mies lupas että mä saan nukkua ens yön ja se hoitaa pikku O:n heräämiset! Ja jos joku tietää miten saan vauvan heräämään normaaliin aikaan eikä perkele viideltä tai PUOLI viideltä niin otan kaikki vinkit vastaan!!
Se siis tekee hampaita. Luulisin. Ruoka ei maistu, pelkkää kitinää ja kyynelsilmää koko sen elo tällä hetkellä, jäystää koko ajan jotain ja kyllä ne ikenet on mun mielestä turvoksissakin. Huoh. Tulis nyt läpi!
Mut pitäis ulkoilla enemmän lasten kanssa. Jotenkin meidän rytmit menee vaan vauvan ja isomman kanssa niin ristiin, että ainut hetki milloin kannattaa lähteä pihalle on iltapäivällä molempien päikkäreitten jälkeen. Ja siinä on siis sitä hereilläoloaikaa pikku Oollakin muutama tunti, mut ei siinäkään paljoo ehdi. Ja eihän se viihdy hereillä kököttämässä rattaissa ulkona ja samalla isosisko kitisee ja narisee kun ulkona ei oo mitään tekemistä! Ei kelpaa mäenlasku tai lumisopan tekeminen. Ei lumikasoille kiipeily.
Sulais nyt toi paska lumi ja tulis kevät. Alkais nyt pikku O viihtymään lattialla ja LIIKKUMAAN niin mun ei koko aikaa tarttis sitä kanniskella tai viihdyttää. Mä tiedän, pari kuukautta niin se liikkuu jo johonkin suuntaan! Mut tää seuraava kuukausi tulee olemaan rankka... mä vaan tiedän sen. Pikku Oo ei liiku ja se kaipais jo hirveesti virikkeitä! Pitäis pitää unikoulukin sille. Huoh.
Onneks on jo maaliskuu!!!!
Maailman ihanin sana mut joinain päivinä sitä kuulee vaan ihan liikaa!
Kun sais nukkua, kun sais tehdä muutakin kuin siivota tai kanniskella kitisevää vauvaa niin mulla ois ehkä energiaa tuolle isommallekkin lapselle. se jää nyt niin vähälle huomiolle et oikein hävettää!! Mä niin haluisin olla sellainen energinen ja hyväntuulinen äiti joka keksii kivaa puuhaa ja lähtee lasten kanssa ulos tutkimaan männynkäpyjä tai jotain mut EN JAKSA! ONNEKS mies lupas että mä saan nukkua ens yön ja se hoitaa pikku O:n heräämiset! Ja jos joku tietää miten saan vauvan heräämään normaaliin aikaan eikä perkele viideltä tai PUOLI viideltä niin otan kaikki vinkit vastaan!!
Se siis tekee hampaita. Luulisin. Ruoka ei maistu, pelkkää kitinää ja kyynelsilmää koko sen elo tällä hetkellä, jäystää koko ajan jotain ja kyllä ne ikenet on mun mielestä turvoksissakin. Huoh. Tulis nyt läpi!
Mut pitäis ulkoilla enemmän lasten kanssa. Jotenkin meidän rytmit menee vaan vauvan ja isomman kanssa niin ristiin, että ainut hetki milloin kannattaa lähteä pihalle on iltapäivällä molempien päikkäreitten jälkeen. Ja siinä on siis sitä hereilläoloaikaa pikku Oollakin muutama tunti, mut ei siinäkään paljoo ehdi. Ja eihän se viihdy hereillä kököttämässä rattaissa ulkona ja samalla isosisko kitisee ja narisee kun ulkona ei oo mitään tekemistä! Ei kelpaa mäenlasku tai lumisopan tekeminen. Ei lumikasoille kiipeily.
Sulais nyt toi paska lumi ja tulis kevät. Alkais nyt pikku O viihtymään lattialla ja LIIKKUMAAN niin mun ei koko aikaa tarttis sitä kanniskella tai viihdyttää. Mä tiedän, pari kuukautta niin se liikkuu jo johonkin suuntaan! Mut tää seuraava kuukausi tulee olemaan rankka... mä vaan tiedän sen. Pikku Oo ei liiku ja se kaipais jo hirveesti virikkeitä! Pitäis pitää unikoulukin sille. Huoh.
Onneks on jo maaliskuu!!!!
keskiviikko 27. helmikuuta 2013
Aikainen mato vai mitensenytmeni
Meidän pikku oo herää joka aamu viiden aikaan. VIIDELTÄ! Voi kiesus!!!! Koitetiin laittaa sitä myöhemmin nukkumaan, ei auta. Pah pah pah. Tämän takia meidän päivän rytmitkin on vielä ihan sekaisin kun ei oikein tiedä että mihin aikaan pitäis nukkua ja milloin syödä ja milloin leikkiä ja tuleeko sillä nyt tarpeeksi unta ja ja ja .
No, meidän päivärytmi menee nyt näin:
klo 5-6 herätys
klo 7 aamupalaa jos maistuu (puuro maitoon tehtynä/jugurtti + maito)
klo 8-9 unille, kesto 1,5-2h
klo 10-11 lounas (sosetta ja tilppa maitoa sen kanssa)
klo 12 unille, kesto 1,5-2h
klo 14 välipalaa (maitoa 150ml ja jotain sormiruokaa ehkä tai jugurttia)
klo 16-16.30 ruoka (sosetta ja tilkkanen maitoa)
klo 17.00 unille, kesto 30-60 min
klo 19 iltapuuro
klo 20 iltamaito (150ml) ja sänkyyn.
klo 20.30 Pikku O nukkuu
Mua ärsyttää noi viimeiset iltatorkut! OIS KIVAA jos pikku O suvaitsis herätä vähän myöhemmin niin päivä vois mennä kaksilla unilla. Et ekat ois jotenkin klo 9.30-11, ja sit tokat joskus 14-16. Sit se varmaan jaksais koko illan. Vois vaikuttaa positiivisesti myös yöuniin.
Mut mä luulen että vasta unikoulu ratkaisee tän ongelman. Ja sitä ei voi pitää vielä kun 9.3. O on menossa yökylään vanhempien lähtiessä humputtelemaan enkä halua viedä mummille hoitoon vauvaa jonka unikoulu saattaa olla ihan vaiheessa! Kun sen maitopullolla saa yleensä melkein aina nukkumaan niin sillä mennään vielä. O syö kaksi kertaa yöllä, klo 00 kieppeillä ja klo 3 kieppeillä. Tai klo 2 ja klo 5. Tai klo 1 ja klo 4.
Huoh. Et ei mulla muuta. Pikkasen vaan väsyttää.
Mitähän ammattiauttajat sanois tähän mun univajeeseen...
http://www.iltalehti.fi/terveys/2013022616719783_tr.shtmlhttp://www.iltalehti.fi/terveys/2013022616719783_tr.shtml
No, meidän päivärytmi menee nyt näin:
klo 5-6 herätys
klo 7 aamupalaa jos maistuu (puuro maitoon tehtynä/jugurtti + maito)
klo 8-9 unille, kesto 1,5-2h
klo 10-11 lounas (sosetta ja tilppa maitoa sen kanssa)
klo 12 unille, kesto 1,5-2h
klo 14 välipalaa (maitoa 150ml ja jotain sormiruokaa ehkä tai jugurttia)
klo 16-16.30 ruoka (sosetta ja tilkkanen maitoa)
klo 17.00 unille, kesto 30-60 min
klo 19 iltapuuro
klo 20 iltamaito (150ml) ja sänkyyn.
klo 20.30 Pikku O nukkuu
Mua ärsyttää noi viimeiset iltatorkut! OIS KIVAA jos pikku O suvaitsis herätä vähän myöhemmin niin päivä vois mennä kaksilla unilla. Et ekat ois jotenkin klo 9.30-11, ja sit tokat joskus 14-16. Sit se varmaan jaksais koko illan. Vois vaikuttaa positiivisesti myös yöuniin.
Mut mä luulen että vasta unikoulu ratkaisee tän ongelman. Ja sitä ei voi pitää vielä kun 9.3. O on menossa yökylään vanhempien lähtiessä humputtelemaan enkä halua viedä mummille hoitoon vauvaa jonka unikoulu saattaa olla ihan vaiheessa! Kun sen maitopullolla saa yleensä melkein aina nukkumaan niin sillä mennään vielä. O syö kaksi kertaa yöllä, klo 00 kieppeillä ja klo 3 kieppeillä. Tai klo 2 ja klo 5. Tai klo 1 ja klo 4.
Huoh. Et ei mulla muuta. Pikkasen vaan väsyttää.
Mitähän ammattiauttajat sanois tähän mun univajeeseen...
http://www.iltalehti.fi/terveys/2013022616719783_tr.shtmlhttp://www.iltalehti.fi/terveys/2013022616719783_tr.shtml
sunnuntai 24. helmikuuta 2013
Suosituksia ja standardilapsia
Suositukset. Kohta tulee jo korvistakin!!!! Meidän pikku O istua tapittaa. Tyynyjä pitää laittaa varoiksi pehmukkeeksi jos kiepsahtaa nurin, mutta harvemmin niin käy! Viralliset suosituksethan kai sanovat niin, että lasta ei saa laittaa istumaan lattialle ennen kuin se itse siihen nousee. No, meillä se ei sitten istuttaisi varmaan ennen kuin yksivuotiaana...
Kun pikku O:lla on sitä refluksia. Sehän ei viihdy mahallaan yhtään. Sen kun laittaa masulleen niin jaksaa olla siinä ehkä minuutin, sen jälkeen alkaa huuto, kiukku ja itku. Oon yrittänyt "siedättää" sitä tekemällä kaiken maailman sirkustemppuja että se malttaisi olla siellä. Mut ei. Ei vaan tuu mitään. Se huuto ja itku on sen verran kovaa että en voi kuunnella sitä. Ei kai siinä viihdy jos koko ajan nousee joku ruoka pitkin ruokatorvea!!
Isosisko oli ihan samanlainen.
Mutta mä tiedän, että jos mä vaan makuuttaisin vauvaa lattialla niin tuo ei liikkuisi piiiiiiiitkään aikaan. Mutta kun se istuu niin se lähtee nopeammin liikkeelle, vaikka se nurinkurista onkin! Jotenkin välillä tulee korvista se saamarin suosituksista pauhaaminen. Ei lapset oo mitään standardeja!!!Siis toki niissä suosituksissa varmaan on kaikki järki ja ne on useimmille lapsille just oikeat, mut vanhempien pitää osata ajatella myös omilla aivoillaan.
Meidän lapset ei oo näitä "oppikirjalapsia". Ne istua tapittaa. Ei makoile masullaan, ei kääntyile, ei ryömi. Minkäs teet. Mielelläni näkisin että pikku O harjoittelisi ryömimään mutta ei se vaan suostu olemaan siellä! Joten meillä istutaan. Mä laitan tyynyn vauvan taakse ja lelukopan viereen ja se viihtyy siinä hetken itsekseen leikkimässä! Ja en suostu tuntemaan nyt huonoa omatuntoa siitä. Isosisko oli samanlainen vauva ja siitä tuli oikein hyvä lapsi. :D
Mä oon muutenkin sellainen tyyppi että kuuntelen kyllä neuvot ja suositukset, mutta silti ajattelen omilla aivoillani ja teen niinkuin juuri tälle lapselle on hyväksi. Suositukset on juuri niitä - suosituksia. Ne eivät ole laki, ne eivät ole ainoa oikea tapa lapsen hoidossa ja kasvattamisessa.
Meidän elämä on helpottunut huomattavasti kun O oppi istumaan. Nyt se viihtyy hetken leikkimässä ilman että koko ajan tarvitsee olla viihdyttämässä. Pystyn nyt tekemään ruokaa tai laittamaan pyykkiä silloinkin kun lapsi on hereillä eikä tarvitse koko ajan kanniskella ympäri kämppää tai esittää jotain sirkustemppuja koko ajan!!!
Isosisko lähti aikoinaan 8kk iässä istuma-asennosta peppukiidolla etenemään. Sitten kuukauden sisällä tämän taidon oppimisesta se oppi konttaamaan, oppi nousemaan istumaan, oppi nousemaan korkeaan polviseisontaan ja oppi nousemaan tukea vasten seisomaan.... 11kk iässä se jo käveli. Ensiaskeleet hän otti 10kk 4pv iässä.
Et kyllä ne lapset voi kehittyä ihan normaalisti vaikka eri reittiä mennäänkin. Joten rakkaat vanhemmat - muistakaa että kaikki lapset eivät ole oppikirjalapsia ja tee asioita standardien mukaan. Mun lapset on tällaisia istuvia härkiä. Kaukana standardilapsista.
Kun pikku O:lla on sitä refluksia. Sehän ei viihdy mahallaan yhtään. Sen kun laittaa masulleen niin jaksaa olla siinä ehkä minuutin, sen jälkeen alkaa huuto, kiukku ja itku. Oon yrittänyt "siedättää" sitä tekemällä kaiken maailman sirkustemppuja että se malttaisi olla siellä. Mut ei. Ei vaan tuu mitään. Se huuto ja itku on sen verran kovaa että en voi kuunnella sitä. Ei kai siinä viihdy jos koko ajan nousee joku ruoka pitkin ruokatorvea!!
Isosisko oli ihan samanlainen.
Mutta mä tiedän, että jos mä vaan makuuttaisin vauvaa lattialla niin tuo ei liikkuisi piiiiiiiitkään aikaan. Mutta kun se istuu niin se lähtee nopeammin liikkeelle, vaikka se nurinkurista onkin! Jotenkin välillä tulee korvista se saamarin suosituksista pauhaaminen. Ei lapset oo mitään standardeja!!!Siis toki niissä suosituksissa varmaan on kaikki järki ja ne on useimmille lapsille just oikeat, mut vanhempien pitää osata ajatella myös omilla aivoillaan.
Meidän lapset ei oo näitä "oppikirjalapsia". Ne istua tapittaa. Ei makoile masullaan, ei kääntyile, ei ryömi. Minkäs teet. Mielelläni näkisin että pikku O harjoittelisi ryömimään mutta ei se vaan suostu olemaan siellä! Joten meillä istutaan. Mä laitan tyynyn vauvan taakse ja lelukopan viereen ja se viihtyy siinä hetken itsekseen leikkimässä! Ja en suostu tuntemaan nyt huonoa omatuntoa siitä. Isosisko oli samanlainen vauva ja siitä tuli oikein hyvä lapsi. :D
Mä oon muutenkin sellainen tyyppi että kuuntelen kyllä neuvot ja suositukset, mutta silti ajattelen omilla aivoillani ja teen niinkuin juuri tälle lapselle on hyväksi. Suositukset on juuri niitä - suosituksia. Ne eivät ole laki, ne eivät ole ainoa oikea tapa lapsen hoidossa ja kasvattamisessa.
Meidän elämä on helpottunut huomattavasti kun O oppi istumaan. Nyt se viihtyy hetken leikkimässä ilman että koko ajan tarvitsee olla viihdyttämässä. Pystyn nyt tekemään ruokaa tai laittamaan pyykkiä silloinkin kun lapsi on hereillä eikä tarvitse koko ajan kanniskella ympäri kämppää tai esittää jotain sirkustemppuja koko ajan!!!
Isosisko lähti aikoinaan 8kk iässä istuma-asennosta peppukiidolla etenemään. Sitten kuukauden sisällä tämän taidon oppimisesta se oppi konttaamaan, oppi nousemaan istumaan, oppi nousemaan korkeaan polviseisontaan ja oppi nousemaan tukea vasten seisomaan.... 11kk iässä se jo käveli. Ensiaskeleet hän otti 10kk 4pv iässä.
Et kyllä ne lapset voi kehittyä ihan normaalisti vaikka eri reittiä mennäänkin. Joten rakkaat vanhemmat - muistakaa että kaikki lapset eivät ole oppikirjalapsia ja tee asioita standardien mukaan. Mun lapset on tällaisia istuvia härkiä. Kaukana standardilapsista.
keskiviikko 20. helmikuuta 2013
sunnuntai 17. helmikuuta 2013
rimpsrempsan palatsi
Näin asuu meidän rimpsrempsa. huoneessa on jatkuva kaaos ja se on hyvin kaukana niistä lehdissä nähdyistä "lastenhuoneista". Vai onko jonkun lapsen huone oikeasti sen näköinen mitä näissä eri sisustus- tai lapsiperheiden lehdissä esitellään? :D Musta ois IHANAA et se näyttäis fiksummalta ja siistimmältä mut meillä on vakavia säilytysongelmia. EI OO TILAA! Pitäis karsia puolet ipanan leluista pois.
Tällä hetkellä suosikkileluja on muuten pikkulegot! Niillä isosisko väkertää pitkään omassa huoneessaan. Tässä alimmassa kuvassa näette erään lastenmusiikkiyhtyeen. Arvaatteko mikä se on? :D
Tällä hetkellä suosikkileluja on muuten pikkulegot! Niillä isosisko väkertää pitkään omassa huoneessaan. Tässä alimmassa kuvassa näette erään lastenmusiikkiyhtyeen. Arvaatteko mikä se on? :D
lauantai 16. helmikuuta 2013
Vauvan ruokarytmit
Meidän pikku O:n päivän rytmit puolivuotiaana menee suurin piirtein näin.
Klo 6-7 huomenta!
klo 7-8 aamupalasose (kasvissosetta tai hedelmää tai jotain)
klo ~9 maitoa ja päiväunille
klo ~11 lounas (lihakasvissose)
klo 12-13 maitoa ja päiväunille
klo 14-15 välipalajugurtti
klo 16-17 maitoa ja unille
klo 16-17 Päivällinen?!?
klo 18.30-19 iltapala
klo 19.45 iltamaito ja unille
Yösyöttöjä 1-2 nykyään. klo 00-13 välillä eka ja 04-05 välillä toka.
Joku tässä mättää, koska musta tuntuu että mä aina tarjoan ruokaa väärään aikaan ja se ei maistu. Ja sit yhtäkkiä sillä onkin kaamee nälkä... pitäiskö meidän jo luopua noista unimaidoista ja antaa vaan se tippa ruuan jälkeen mitä sille maistuu? Koska paljon se ei juo ruuan jälkeen... Päivän aikana menee n. 4-5 purkillista soseita ja noin 4-5 dl maitoa. Lisäksi yöllä menee maitoa 1-2 dl.
Koska maailman rasittavinta on se, kun vauva ei avaa suuta lusikalle kun olet lämmittänyt purkillisen sapuskaa. Hmph. Jos O kiskoo yöllä viiden aikaan desin maitoa, niin mihin aikaan kannattaa tarjota aamupalaa et se maistuu?
No mut joo... ehkä me kokeillaan nyt jättää kaikki nuo unimaidot pois! Annetaan maito ruuan jälkeen ja katsotaan miten käy! Koska musta tuntuu että noi maitoateriat tuolla väleissä (100-150ml kerrallaan) vie sitä nälkää pois ja sit ei maistu....
Klo 6-7 huomenta!
klo 7-8 aamupalasose (kasvissosetta tai hedelmää tai jotain)
klo ~9 maitoa ja päiväunille
klo ~11 lounas (lihakasvissose)
klo 12-13 maitoa ja päiväunille
klo 14-15 välipalajugurtti
klo 16-17 maitoa ja unille
klo 16-17 Päivällinen?!?
klo 18.30-19 iltapala
klo 19.45 iltamaito ja unille
Yösyöttöjä 1-2 nykyään. klo 00-13 välillä eka ja 04-05 välillä toka.
Joku tässä mättää, koska musta tuntuu että mä aina tarjoan ruokaa väärään aikaan ja se ei maistu. Ja sit yhtäkkiä sillä onkin kaamee nälkä... pitäiskö meidän jo luopua noista unimaidoista ja antaa vaan se tippa ruuan jälkeen mitä sille maistuu? Koska paljon se ei juo ruuan jälkeen... Päivän aikana menee n. 4-5 purkillista soseita ja noin 4-5 dl maitoa. Lisäksi yöllä menee maitoa 1-2 dl.
Koska maailman rasittavinta on se, kun vauva ei avaa suuta lusikalle kun olet lämmittänyt purkillisen sapuskaa. Hmph. Jos O kiskoo yöllä viiden aikaan desin maitoa, niin mihin aikaan kannattaa tarjota aamupalaa et se maistuu?
No mut joo... ehkä me kokeillaan nyt jättää kaikki nuo unimaidot pois! Annetaan maito ruuan jälkeen ja katsotaan miten käy! Koska musta tuntuu että noi maitoateriat tuolla väleissä (100-150ml kerrallaan) vie sitä nälkää pois ja sit ei maistu....
torstai 14. helmikuuta 2013
Minulla on ystävä
Minulla on ystävä
rakastettuni.
Hänen sydämensä on myötäni,
hänen unelmansa
vartioivat minua ja rakkauttani.
Minulla on myös paljon tovereita.
He katsovat minuun ja ystävääni,
he tietävät: rakkaus synnyttää
maailman rakentajia.
Minulla on ystävä,
rakkaus,
tovereita.
Minulla on elämä;
tämä päivä
ja tulevaisuus.
- Arto Turtiainen
keskiviikko 13. helmikuuta 2013
Unta!
Pikku O nukkui viime yönä klo 20-05.50 ja heräsi vain yhden kerran syömään. YHDEN KERRAN! Vaikuttaako nukkumiseen se että Nexium -nimisen lääkkeen ansioista se syö vai se lääke ylipäänsä? Eli refluksiko sitä on pitänyt öisin hereillä?
Mutta saa nähdä onko tämä pysyvä muutos vai vain joku päähänpisto. Mutta PLIIS ole pysyvä muutos!!
Ainakin tuo poika on hyvän tuulinen kaveri nyt ollut! Voi kumpa, kumpa nyt jatkuis sama meininki syömisen suhteen ja unien suhteen. Jospa se sitten alkaisi venymään vähän pituuttakin?
Mutta saa nähdä onko tämä pysyvä muutos vai vain joku päähänpisto. Mutta PLIIS ole pysyvä muutos!!
Ainakin tuo poika on hyvän tuulinen kaveri nyt ollut! Voi kumpa, kumpa nyt jatkuis sama meininki syömisen suhteen ja unien suhteen. Jospa se sitten alkaisi venymään vähän pituuttakin?
maanantai 11. helmikuuta 2013
Venytä venytä!
Pikku O kävi 6kk neuvolassa:
Ei pitäisi huolehtia, sanoi terkka. Mutta tottakai mä huolehdin. Milläs mä nyt tuota venyttäisin?!
Mut nyt O on alkanut vasta syömään kun ollaan saatu se nexium-lääke
käyttöön! Tänään se on mättänyt 5 purkillista ruokaa!!! Ennen lääkettä
ruokaa meni päivässä hikeen 3 purkkia. Jospa se pituuskasvukin alkais
nyt kun se alkaa syömään taas?
Ei pitäisi huolehtia, sanoi terkka. Mutta tottakai mä huolehdin. Milläs mä nyt tuota venyttäisin?!
perjantai 8. helmikuuta 2013
Kevät, tule jo!!
Mä en oo juurikaan talvi-ihminen. Lumi on kylmää, märkää ja sitä on aina liikaa. Mä en tykkää hiihtää, luistella enkä laskea pulkkamäkeä. Lumi on aina tiellä. Auto pitää raapata ja putsata. Vaunujen työntäminen auraamattomilla teillä on kamalaa ja ärsyttää kun aura-autot jättää risteyksiin isoja lumivalleja ja vaunut saa taistella niiden yli. En pidä talvesta. Ainoa kiva asia talvessa on Joulu. Ja se kun talvi menee pois ja tulee kevät. Kevään takia mä kestän talven. Kevät on ihanaa aikaa!
Kevät tänä vuonna on myös erityisen ihana. pikku O kasvaa ja alkaa pian liikkumaan. Eilen oli pikku O:n puolivuotispäivä! Kirjoitan erikseen vielä tarkemmin meidän ihanasta puolivuotiaasta nassikasta. On se vaan suloinen ja ihana. Miten kiitollinen olenkaan molemmista lapsistani!
Erään fb kaverin status pysäytti. Pienen tytön leukemia ei talttunut hoidoilla ja nyt heillä on vaan x määrä aikaa lapsen kanssa. En voi ymmärtää maailman julmuutta. Ajatuskin siitä, että jompi kumpi pienistä rakkaistani joutuisi vaikean sairauden vuoksi sairaalahoitoon tai että jopa olisi näin kamala kohtalo on liian hirvittävä edes ajatella. Mutta mistä sitä koskaan tietää tätä maailmaa. Se voi puukottaa selkään milloin vain, kukaan ei voi ennalta tällaisia kohtaloita tietää. Nyt keskitynkin nauttimaan ihanista lapsistani. <3
Kevät tänä vuonna on myös erityisen ihana. pikku O kasvaa ja alkaa pian liikkumaan. Eilen oli pikku O:n puolivuotispäivä! Kirjoitan erikseen vielä tarkemmin meidän ihanasta puolivuotiaasta nassikasta. On se vaan suloinen ja ihana. Miten kiitollinen olenkaan molemmista lapsistani!
Erään fb kaverin status pysäytti. Pienen tytön leukemia ei talttunut hoidoilla ja nyt heillä on vaan x määrä aikaa lapsen kanssa. En voi ymmärtää maailman julmuutta. Ajatuskin siitä, että jompi kumpi pienistä rakkaistani joutuisi vaikean sairauden vuoksi sairaalahoitoon tai että jopa olisi näin kamala kohtalo on liian hirvittävä edes ajatella. Mutta mistä sitä koskaan tietää tätä maailmaa. Se voi puukottaa selkään milloin vain, kukaan ei voi ennalta tällaisia kohtaloita tietää. Nyt keskitynkin nauttimaan ihanista lapsistani. <3
keskiviikko 6. helmikuuta 2013
Tästä lähdetään
Tässä olis nyt semmoinen lähtöpaino. Ennen O:n raskautta mä painoin 58 kiloa. Sinne pitäis päästä ennen kesää! Ja oikeastaan tavoite olis 55 kiloa. :p Vaikka sinänsä mulle on ihan sama mitä toi lukema tuossa näyttää, kunhan nää makkarat tuosta mahasta katoaa ja voin käyttää taas trikoopaitoja ja farkkuja ilman että joka paikasta tursuaa jotakin. Se ällöttää! Tärkeintä ei oo se paino vaan se miltä peilikuva näyttää ja miltä olo tuntuu.
Nythän mä oon käynyt kaksi kertaa viikossa kuntosalilla ja kyllä se lihaksissa tuntuu. Joka treenin lopuksi mä vielä vedän hikeä pintaan crosstrainerilla, ja nyt mä jaksan just ja just sen minimimäärän eli 10 minsaa. Katotaan sitten toukokuussa että joko mä sit jaksaisin kauemmin! Tavoitteena on saada keskivartalon tukilihakset kuntoon ettei mun selkä menisi niin helposti rikki ja tietty samalla muutkin lihakset kuntoon. Olo on ollut niin pullamössölöllö että pakko näin kolmenkympin kriisin kunniaksi kiskaista kroppa kuntoon!
tiistai 5. helmikuuta 2013
manaajakohtaus
Pikku O ei oikein diggaile kaurapuurosta. Sinnikkäästi ollaan sitä kuitenkin yritetty aina antaa koska jotenkin tuo kaurapuuro tuntuu kuuluvan tähän suomalaiseen aamu- ja iltapalameininkiin. No, tänään illalla O söi hiukan kaurapuuroa persikkasoseella ja jo siinä syödessä alkoi vähän puskea tavara ylöspäin kurkusta. No minähän en uskonut että mikään on vialla ja syötin vaan, puoliväkisin.
Ja kuinkas käy?!
Iltapesujen jälkeen rasvailujen ja vaipanlaiton lomassa tulee oksennus. Höntti vauva ei tajua kääntää päätään ja kakoo vaan selällään sitä puuroa kurkustaan. No tästä selvittiin ja sitten 45 min puuron jälkeen annoin iltamaitoa, johon sekoitin kauravelliä ajatellen että kun se kerran oksensi sitä puuroa niin on sit vähän tujumpaa... no O juo silmät ummessa melkein 170ml, nostan sen olkaani vasten ja samantien tyhjenee mahalaukku makkarin lattialle sellaisella manaajameiningillä!!!!
SWOOOOOOSH!!!
Ja tää ei oo eka kerta kun O oksentaa puuroa. Sillä siis on melko lailla refluksia, pulauttelut ja oksentelut on ihan arkipäivää meillä mut ei mitään tällaista oo normaalisti!!! JA MIKS mä taas kokeilin sitä puuroa, en tiiä!!! Ärsyttää! Voisko nyt idioottiäitikin uskoa että se ei taida sopia meidän pikkuisen pojan masulle...
OKEI. Nyt mä tajusin. Vähän käy hitaalla tää mutsi joskus. Kai me aletaan sit kiskomaan kanaa ja makaronia tai jotain muuta tuhtia sapuskaa iltaisin. Aamuunkin pitää keksiä joku sose. Joku kasvissose vois toimia...
Mut joo. Saapi nähdä millainen yö tulee kun kaverin masu on tyhjänä... huoh.
Ja kuinkas käy?!
Iltapesujen jälkeen rasvailujen ja vaipanlaiton lomassa tulee oksennus. Höntti vauva ei tajua kääntää päätään ja kakoo vaan selällään sitä puuroa kurkustaan. No tästä selvittiin ja sitten 45 min puuron jälkeen annoin iltamaitoa, johon sekoitin kauravelliä ajatellen että kun se kerran oksensi sitä puuroa niin on sit vähän tujumpaa... no O juo silmät ummessa melkein 170ml, nostan sen olkaani vasten ja samantien tyhjenee mahalaukku makkarin lattialle sellaisella manaajameiningillä!!!!
SWOOOOOOSH!!!
Ja tää ei oo eka kerta kun O oksentaa puuroa. Sillä siis on melko lailla refluksia, pulauttelut ja oksentelut on ihan arkipäivää meillä mut ei mitään tällaista oo normaalisti!!! JA MIKS mä taas kokeilin sitä puuroa, en tiiä!!! Ärsyttää! Voisko nyt idioottiäitikin uskoa että se ei taida sopia meidän pikkuisen pojan masulle...
OKEI. Nyt mä tajusin. Vähän käy hitaalla tää mutsi joskus. Kai me aletaan sit kiskomaan kanaa ja makaronia tai jotain muuta tuhtia sapuskaa iltaisin. Aamuunkin pitää keksiä joku sose. Joku kasvissose vois toimia...
Mut joo. Saapi nähdä millainen yö tulee kun kaverin masu on tyhjänä... huoh.
maanantai 4. helmikuuta 2013
voihan... voihan... vee!
Voihan vauva ja vauvan rytmit.
Meillä on nyt jotenkin tosi hukassa päivän ruoka ja unirytmit! O herää ihan hirrrrveen aikaisin! Tänäänkin puoli kuudelta heräsi! Se herää KAKKAAMAAN. Ehkä ärsyttävintä ikinä. Maitoa on turha koittaa siinä välissä antaa kun sängystä kuuluu että: "blöblöblöblö hääääää, uguuuu, gyyyy, ba-ba-pu puppa- ppa -pa" ja niin edelleen.
No sit pikku O söi bataatti-maissisosetta aamupalaksi (joku ihmeen puuroangsti sillä menossa) puoli seitsemältä. No sit vielä maitoa ennen ekoja päiväunia mitkä alkoi jo kahdeksan aikaan. Sitten vauveli heräsi puoli kymmeneltä ja vaikutti kärttyiseltä niin päätin kaikessa tyhmydyessäni antaa sille maitovälipalan kun oli niin nälkäisen oloinen. "koska eihän kymmeneltä voi vielä syödä lounasta". Hm. No eihän se ruoka sitten maistunut kunnolla ollenkaan ja sitten taas ennen unia piti juoda melkein pari desiä maitoa.
Mä haluan tuupata tuohon lapseen RUOKAA että se nukkuis!!!
Kattelin just vanhan blogin juttuja siitä minkälainen rytmi isosiskolla aikanaan oli... sepä nukkui joka aamu kahdeksaan saakka! Voi kun tääkin nukkuis siihen seitsemään, ois täydellistä! Mut sen kakkaamisen jälkeen on ihan turha enää yrittää saada sitä nukkumaan.
Eikä näemmä auttanut sekään että laitettiin se vasta ysiltä nukkumaan illalla!.
Voi rytmi! Löytyis nyt!
Voi pikku O, ala syömään ja nukkumaan kunnolla!
Vieläkin tuntuu et elämä on yhtä sekasortoa kun se noronperkele tuli ja sekoitti kaiken! Tai sit tää johtuu vaan siitä et pikku O on vauva. Vauvoilla kun on tapana olla ei-niin-säännönmukaisia kaikissa toiminnoissaan.
Pah. Vauvat.
Nojoo. Vauvat. <3
Meillä on nyt jotenkin tosi hukassa päivän ruoka ja unirytmit! O herää ihan hirrrrveen aikaisin! Tänäänkin puoli kuudelta heräsi! Se herää KAKKAAMAAN. Ehkä ärsyttävintä ikinä. Maitoa on turha koittaa siinä välissä antaa kun sängystä kuuluu että: "blöblöblöblö hääääää, uguuuu, gyyyy, ba-ba-pu puppa- ppa -pa" ja niin edelleen.
No sit pikku O söi bataatti-maissisosetta aamupalaksi (joku ihmeen puuroangsti sillä menossa) puoli seitsemältä. No sit vielä maitoa ennen ekoja päiväunia mitkä alkoi jo kahdeksan aikaan. Sitten vauveli heräsi puoli kymmeneltä ja vaikutti kärttyiseltä niin päätin kaikessa tyhmydyessäni antaa sille maitovälipalan kun oli niin nälkäisen oloinen. "koska eihän kymmeneltä voi vielä syödä lounasta". Hm. No eihän se ruoka sitten maistunut kunnolla ollenkaan ja sitten taas ennen unia piti juoda melkein pari desiä maitoa.
Mä haluan tuupata tuohon lapseen RUOKAA että se nukkuis!!!
Kattelin just vanhan blogin juttuja siitä minkälainen rytmi isosiskolla aikanaan oli... sepä nukkui joka aamu kahdeksaan saakka! Voi kun tääkin nukkuis siihen seitsemään, ois täydellistä! Mut sen kakkaamisen jälkeen on ihan turha enää yrittää saada sitä nukkumaan.
Eikä näemmä auttanut sekään että laitettiin se vasta ysiltä nukkumaan illalla!.
Voi rytmi! Löytyis nyt!
Voi pikku O, ala syömään ja nukkumaan kunnolla!
Vieläkin tuntuu et elämä on yhtä sekasortoa kun se noronperkele tuli ja sekoitti kaiken! Tai sit tää johtuu vaan siitä et pikku O on vauva. Vauvoilla kun on tapana olla ei-niin-säännönmukaisia kaikissa toiminnoissaan.
Pah. Vauvat.
Nojoo. Vauvat. <3
lauantai 2. helmikuuta 2013
Ulkonäkökriisi
Mä haluan laihtua. Mä haluaisin, että voisin vielä käyttää bikinejä! Mun pitäis oikeesti pudottaa 5 kiloa niin oisin samassa painossa ku ennen raskautta, mut todellisuudessa mä haluaisin pudottaa 8 kiloa! Ja haluaisin timmimmän kropan.
Mähän oon nyt aloittanut salitreenin, että käyn kaks kertaa viikossa salilla. Mut se ruokavalio. Nnnnnngggh. Miten ihmeessä mä saisin pidettyä dietin yllä kun muu perhe tarvii sitä makaroonilaatikkoa?
Ja sit iso kysymys:
Miten mä selitän mun dietin tuolle liian fiksulle pian nelivuotiaalle tytölle?! Se kysyy että miksi äiti ei syö meidän kanssa, miksi äiti ei syö samaa ruokaa. En haluaisi puhua laihduttamisesta! Jos jollain ois joku hyvä vinkki niin kuulisin mielelläni!
Mähän oon nyt aloittanut salitreenin, että käyn kaks kertaa viikossa salilla. Mut se ruokavalio. Nnnnnngggh. Miten ihmeessä mä saisin pidettyä dietin yllä kun muu perhe tarvii sitä makaroonilaatikkoa?
Ja sit iso kysymys:
Miten mä selitän mun dietin tuolle liian fiksulle pian nelivuotiaalle tytölle?! Se kysyy että miksi äiti ei syö meidän kanssa, miksi äiti ei syö samaa ruokaa. En haluaisi puhua laihduttamisesta! Jos jollain ois joku hyvä vinkki niin kuulisin mielelläni!
torstai 31. tammikuuta 2013
Kriisistä kriisiin...
Tämä on se vuosi. Se vuosi kun täytän KOLMEKYMMENTÄ. Missä vaiheessa tähän tultiin? Nuoruus meni ohi niin että hujahti! Viimeiset kymmenen vuotta ovat vain vilisseet ohi. No, onhan mulla kyllä ollut hauskaakin. Että ei mun mitään tarvitse katua että voi kun olisin elänyt nuoruuttani siten ja täten. Eletty on. Juopoteltu on. (:D) Opiskeltu ja reissattu. Kaikkea sellaista. Elämää.
Viimeisen kymmenen vuoden aikana olen mm:
Asunut Tampereella, Korpilahdella, Jyväskylässä, Oulussa sekä nyt täällä Päijät-Hämeessä. ( Yhteensä 9 eri osoitteessa!)
Valmistunut ammattikorkeakoulusta
Tehnyt pätkätöitä
Ollut neljä ketaa raskaana, synnyttänyt kaksi lasta
Menettänyt kaksi lasta
Oppinut suremaan
Mennyt naimisiin
Oppinut olemaan äiti
Oppinut vain olemaan (nyt mä osaan sen liiankin hyvin)
Lihonut (hmph. vielä ois 5 kiloa että oisin ennen raskautta -mitoissa!)
Hankkinut auton
Opetellut uudestaan virkkaamaan ja käyttämään ompelukonetta
Vieraantunut toisista ystävistä ja lähentynyt toisten kanssa
Hmm. Mitähän muuta.
Mä oon alkanut miettimään, että mitä mä sitten haluan tehdä kun pitää palata työelämään. Mä tykkään mun ammatista hirveesti, mutta sellaista hyvää ihannetyöpaikkaa on supervaikea löytää. Ei sellaisia ole. Ellei ala yrittäjäksi. Mä olen siis kulttuurituottaja ammatiltani. Tapahtumatuotanto, lastenkulttuuri yms. on ollut mun vahvuusalueitani. Mut häitä suunnitellessani mä huomasin, että sekin oli kivaa. Harmi kun Suomessa ei vissiin oo tarvetta wedding plannereille. Mä oisin huippuhyvä sellainen.
Haluaisin myös sen oman kodin. Mieluiten talon, mutta rivariasuntokin kävis. Samoissa hinnoissa ne kyllä liikkuu täällä päin. Mutta se hanke on riippuvainen pankista. Ja jos mulla ei ole työpaikkaa mihin palata, niin antaako mikään pankki meille lainaa. Hmph.
Ja sitten, jossain tuolla aivojen uumenissa kytee pienen pieni kipuna kolmannesta lapsesta. Hyss. Mä tiedän, että se on hurja ajatuskin meidän historialla. Voisiko sitä kohtaloa uhmata? Voisiko maailmankaikkeus suoda meille muka vielä yhden terveen lapsen? Mulla on jo kaksi ihanaa, voinko mä, kehtaisinko mä haaveilla edes enempää? No, onneksi se ei kuitenkaan ole tämän ajan murhe. Sitten joskus. Ehkä. Mies ei ehkä myöskään ole samaa mieltä.... vielä. Mut sitä sitten harkitaan tarkkaan jos joskus tulee ajankohtaiseksi. Jaksaisiko sen pelon ja paniikin jälleen? Entä jos vastassa olisikin jälleen keskeytys? Miten siitä selviäisi? Alanko mä olemaan liian vanha tällaiseen? Nojaa. Jätetään se kipuna sinne aivojen perukoille ja pysyköön nyt siellä.
Ja koska mulla on lähestyvä kolmenkympin kriisi niin mä aion selättää sen hankkimalla tatuoinnin. Hah. Siitäs saat. Mut sitäpaitsi, vaikka kolmekymmentä tulee tänä vuonna täyteen niin pääni sisällä mä oon edelleen joku 25. Saa nähdä kasvanko mä koskaan.
Viimeisen kymmenen vuoden aikana olen mm:
Asunut Tampereella, Korpilahdella, Jyväskylässä, Oulussa sekä nyt täällä Päijät-Hämeessä. ( Yhteensä 9 eri osoitteessa!)
Valmistunut ammattikorkeakoulusta
Tehnyt pätkätöitä
Ollut neljä ketaa raskaana, synnyttänyt kaksi lasta
Menettänyt kaksi lasta
Oppinut suremaan
Mennyt naimisiin
Oppinut olemaan äiti
Oppinut vain olemaan (nyt mä osaan sen liiankin hyvin)
Lihonut (hmph. vielä ois 5 kiloa että oisin ennen raskautta -mitoissa!)
Hankkinut auton
Opetellut uudestaan virkkaamaan ja käyttämään ompelukonetta
Vieraantunut toisista ystävistä ja lähentynyt toisten kanssa
Hmm. Mitähän muuta.
Mä oon alkanut miettimään, että mitä mä sitten haluan tehdä kun pitää palata työelämään. Mä tykkään mun ammatista hirveesti, mutta sellaista hyvää ihannetyöpaikkaa on supervaikea löytää. Ei sellaisia ole. Ellei ala yrittäjäksi. Mä olen siis kulttuurituottaja ammatiltani. Tapahtumatuotanto, lastenkulttuuri yms. on ollut mun vahvuusalueitani. Mut häitä suunnitellessani mä huomasin, että sekin oli kivaa. Harmi kun Suomessa ei vissiin oo tarvetta wedding plannereille. Mä oisin huippuhyvä sellainen.
Haluaisin myös sen oman kodin. Mieluiten talon, mutta rivariasuntokin kävis. Samoissa hinnoissa ne kyllä liikkuu täällä päin. Mutta se hanke on riippuvainen pankista. Ja jos mulla ei ole työpaikkaa mihin palata, niin antaako mikään pankki meille lainaa. Hmph.
Ja sitten, jossain tuolla aivojen uumenissa kytee pienen pieni kipuna kolmannesta lapsesta. Hyss. Mä tiedän, että se on hurja ajatuskin meidän historialla. Voisiko sitä kohtaloa uhmata? Voisiko maailmankaikkeus suoda meille muka vielä yhden terveen lapsen? Mulla on jo kaksi ihanaa, voinko mä, kehtaisinko mä haaveilla edes enempää? No, onneksi se ei kuitenkaan ole tämän ajan murhe. Sitten joskus. Ehkä. Mies ei ehkä myöskään ole samaa mieltä.... vielä. Mut sitä sitten harkitaan tarkkaan jos joskus tulee ajankohtaiseksi. Jaksaisiko sen pelon ja paniikin jälleen? Entä jos vastassa olisikin jälleen keskeytys? Miten siitä selviäisi? Alanko mä olemaan liian vanha tällaiseen? Nojaa. Jätetään se kipuna sinne aivojen perukoille ja pysyköön nyt siellä.
Ja koska mulla on lähestyvä kolmenkympin kriisi niin mä aion selättää sen hankkimalla tatuoinnin. Hah. Siitäs saat. Mut sitäpaitsi, vaikka kolmekymmentä tulee tänä vuonna täyteen niin pääni sisällä mä oon edelleen joku 25. Saa nähdä kasvanko mä koskaan.
tiistai 29. tammikuuta 2013
Sapuskaa
Pikku O tykkää itsetehdyistä soseista. Tässä kuvassa kattilassa kiehuu bataattia, parsakaalia, naudanlihaa ja pieni pala sipulia. Hyvää tuli.
maanantai 28. tammikuuta 2013
herrrrrrrrrmo!
tänään ennen klo 9 isosisko ehti vetää kilarit seuraavista asioista:
"äiti MINÄ olisin halunnut soittaa päiväkotiin!" BYÄÄÄÄÄÄ--- ÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ! (tästä seurasi se että O alkoi itkeä ja nappasin sen syliin, sitten typy uikuttaa että MINÄ haluan sinun syliiii-IIIIIIN! YÄÄÄ! huoh. )
"Tämä t-paita on äiti liian pieni! Ääääärrr! ääää! ÄÄÄÄÄÄÄ!"
"MINÄ olisin halunnut kaataa maidon puuroon!!!!! YHYYYYYYYY!"
"Tämä voisilmä ei äiti sula tähän ollenkaan. Yääää!!!!"
"Haluan toiset tumput!!!"
"EN pue!"
"oletko sä sitten vauva joka pitää pukea"
" EN ole vauva! YÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ!!!"
Ja sitten, kun kiehun jo ja temmon sille ipanalle kenkiä jalkaan O:n huutaessa vaunuissaan pää punaisena, niin se kysyy loukkaantuneella äänellä, että miksi sinä äiti olet tänään niin kiukkuinen....
NNNNGGGGHHH!
Milloin tämä narinavaihe loppuu?! Haluan takaisin sen 2-vuotiaan suloisen pienen tytön joka ei kiukutellut ja narissut JOKA asiasta! Hermo menee!
"äiti MINÄ olisin halunnut soittaa päiväkotiin!" BYÄÄÄÄÄÄ--- ÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ! (tästä seurasi se että O alkoi itkeä ja nappasin sen syliin, sitten typy uikuttaa että MINÄ haluan sinun syliiii-IIIIIIN! YÄÄÄ! huoh. )
"Tämä t-paita on äiti liian pieni! Ääääärrr! ääää! ÄÄÄÄÄÄÄ!"
"MINÄ olisin halunnut kaataa maidon puuroon!!!!! YHYYYYYYYY!"
"Tämä voisilmä ei äiti sula tähän ollenkaan. Yääää!!!!"
"Haluan toiset tumput!!!"
"EN pue!"
"oletko sä sitten vauva joka pitää pukea"
" EN ole vauva! YÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ!!!"
Ja sitten, kun kiehun jo ja temmon sille ipanalle kenkiä jalkaan O:n huutaessa vaunuissaan pää punaisena, niin se kysyy loukkaantuneella äänellä, että miksi sinä äiti olet tänään niin kiukkuinen....
NNNNGGGGHHH!
Milloin tämä narinavaihe loppuu?! Haluan takaisin sen 2-vuotiaan suloisen pienen tytön joka ei kiukutellut ja narissut JOKA asiasta! Hermo menee!
sunnuntai 27. tammikuuta 2013
Ihania kirjoja
Meidän typy on saanut mummiltaan lahjaksi ihania kirjoja.Näissä seikkailee pienet puunuket, kokeshit. Kirjat on suorastaan herkullisen värisiä ja tarinoissa esitellään hauskasti japanilaista kulttuuria lapsille sopivalla tavalla. Kivat tarinat ja luukkuja ja muita yllätyksiä on kirjoissa!
Suosittelen kyllä ostamaan pienille tytöille jos tulee vastaan. :)
Suosittelen kyllä ostamaan pienille tytöille jos tulee vastaan. :)
lauantai 26. tammikuuta 2013
Viikonloppu
Pikku O on luovuttanut tissibaarin avaimet takaisin. Kaverille syntyi tänään poika. Tarvitseeko sitä enempää syitä?
Nam.
Lasillinen.
perjantai 25. tammikuuta 2013
torstai 24. tammikuuta 2013
Huh
Vähän haastavaa tuo matkustaminen rattaissa yksi lapsi ja pulkassa toinen. No ei muuten mut toi hiekoitushiekka vähän haittaa menoa.
Käytiin neuvolassa, paino laskenut (ei ihme noron ja viikon syömättömyyden jälkeen) pituutta oli tullut onneksi hiukan taas niin ei tarvii huolehtia.
Terkka sanoi että periaatteessa Puolivuotias ei enää tarvitse ruokaa Öisin. Että kohta vois harkita unikoulua.... Jaajaa. Pitää pistää harkintaan. Yksilöitä nää lapset on. Iso U ei enää 7kk iässä syönyt Öisin. Mut katellaan rauhassa et tapahtuuko tässä mitään muutosta parin kuun aikana. Jos ei niin katotaan sitten.
keskiviikko 23. tammikuuta 2013
rytmikello epätahdissa
siis mua niin sapettaa! Tyhmä noro pilasi kaiken! Meillä oli tosi hyvä
rytmi päivässä O:n kanssa ja yötkin alkoi menemään jotenki nätisti
niin nyt se taudin jäljiltä kaikki on ihan sekaisin! Nukkumiset,
syömiset ja kaikki! Ja tuloksena on kiukutteleva ja itkevä vauva. Tai
emmätiiä mitä se nyt kiukkuaa. aina voi tietty syyttää hampaita.
Mut miten vaikeeta taas voikaan olla löytää se rytmi takas?
Ja sit tänään kun tosiaan käytiin shoppailemassa, mentiin bussilla kaupunkiin molempien lasten kanssa ja sit Isosisko jäi mummin luo viettämään päivää ja mä menin o:n kanssa ostoksille. No se meni ihan hyvin, periaatteessa. EIhän tuon kanssa kyllä voi oikeesti olla ostoksilla. Koko ajan on joku tilanne päällänsä ja koko ajan mielessä tikittää rytmikello- ruoka-aika, päikkäriaika, ruoka-aika, päikkäriaika... sit sitä yrittää ajoittaa bussimatkan ja kotimatkan siten että pääsisi kotiin oikeeseen aikaan syöttämään vauvaa ja kuinkas käykään - MÄ MYÖHÄSTYIN siitä bussista mihin olin kuvitellut ehtiväni ja tadaa!!!!! Rytmikello sekaisin.
Se tarkoitti sitä, että koko 15 min kävelymatkan bussipysäkiltä kotiin O huusi kuin syötävä. Kotona sille kelpasi vain maito ja sit ei uni meinannut enää tulla mut tulikin sit huudon kanssa. No sit se heräs kun joku röyhy oli jäänyt masuun pyörimään ja ei enää nukahtanut uudelleen ja sit ois ollu ruoka-aika mut se oli niin väsy et eihän se syönyt ja sit se vaan huusi ja itki ja ei enää suostunut käymään nukkumaankaan ja sit tää äippä niin sanotusti LOST IT ja mä raivoissani viskelin tutteja ja vilttejä ympäri makkaria....
HUOH. No sit mä pakkasin sen vaunuihin ja pistin ulos nukkumaan.
Mut mä en halua enää ikinä lähtee bussilla vauvan kanssa kaupunkiin!!!! Miks ei vois olla vähän hyvätuloisempi ja omistaa kahta autoa?! Mut koska näin ei oo niin se tarkoittaa että mä homehdun sitten lopputalven täällä kotona enkä lähde minnekkään vauvan kanssa. että nähdään sitten vaikka kesällä. Ei ostoksille, ei kahvilaan, ei lounaalle NADA. Koska jos rytminvaihdos tekee tälle lapselle näin hirveen raivon niin ei sitä kukaan jaksa. Tai mä en ainakaan.
AARGH!!!!
Mut miten vaikeeta taas voikaan olla löytää se rytmi takas?
Ja sit tänään kun tosiaan käytiin shoppailemassa, mentiin bussilla kaupunkiin molempien lasten kanssa ja sit Isosisko jäi mummin luo viettämään päivää ja mä menin o:n kanssa ostoksille. No se meni ihan hyvin, periaatteessa. EIhän tuon kanssa kyllä voi oikeesti olla ostoksilla. Koko ajan on joku tilanne päällänsä ja koko ajan mielessä tikittää rytmikello- ruoka-aika, päikkäriaika, ruoka-aika, päikkäriaika... sit sitä yrittää ajoittaa bussimatkan ja kotimatkan siten että pääsisi kotiin oikeeseen aikaan syöttämään vauvaa ja kuinkas käykään - MÄ MYÖHÄSTYIN siitä bussista mihin olin kuvitellut ehtiväni ja tadaa!!!!! Rytmikello sekaisin.
Se tarkoitti sitä, että koko 15 min kävelymatkan bussipysäkiltä kotiin O huusi kuin syötävä. Kotona sille kelpasi vain maito ja sit ei uni meinannut enää tulla mut tulikin sit huudon kanssa. No sit se heräs kun joku röyhy oli jäänyt masuun pyörimään ja ei enää nukahtanut uudelleen ja sit ois ollu ruoka-aika mut se oli niin väsy et eihän se syönyt ja sit se vaan huusi ja itki ja ei enää suostunut käymään nukkumaankaan ja sit tää äippä niin sanotusti LOST IT ja mä raivoissani viskelin tutteja ja vilttejä ympäri makkaria....
HUOH. No sit mä pakkasin sen vaunuihin ja pistin ulos nukkumaan.
Mut mä en halua enää ikinä lähtee bussilla vauvan kanssa kaupunkiin!!!! Miks ei vois olla vähän hyvätuloisempi ja omistaa kahta autoa?! Mut koska näin ei oo niin se tarkoittaa että mä homehdun sitten lopputalven täällä kotona enkä lähde minnekkään vauvan kanssa. että nähdään sitten vaikka kesällä. Ei ostoksille, ei kahvilaan, ei lounaalle NADA. Koska jos rytminvaihdos tekee tälle lapselle näin hirveen raivon niin ei sitä kukaan jaksa. Tai mä en ainakaan.
AARGH!!!!
Mama went shopping
Kävin shoppailemassa! Monet valittaa ettei pojille ole kivoja vaatteita..... Kyllä mun mielestä on! Kattokaa näitäkin!
Ja ostin itselleni jotain myös- uudet arskat kevätaurinkoon!!!!
keskiviikko 16. tammikuuta 2013
Kuukauden päivitystauko!
Aikamoista. Käyköhän täällä enää kukaan edes lukemassa... No, kirjoitan pikaisesti kuulumisia kun lapset nukkuu. Meillä sairastettiin koko perheen voimin juuri Norovirus. Hyhhyh. Pikku O ei vieläkään suostu avaamaan suutaan lusikalle, maitoa onneksi menee pienissä erissä niin ei tarvitse huolestua kuivumisesta.
Pikku O kävi myös allergiatesteissä tässä taannoin. Ihopistokokeissa. Kaikki olivat negatiivisia, jonka jälkeen lääkäri ehdotti meille kahden viikon maidotonta kuuria. On se kumma, se lääkäri ei kuunnellut meitä ollenkaan kun sanottiin että me ollaan jo kaksi kertaa oltu maidottomalla kuurilla ilman mitään tuloksia, silti se meinas että ollaan taas. No ensin meinattiinkin, kunnes huomattiin että O ei suostunut juomaan maidotonta korviketta lainkaan! Ja kun meidän vaisto sanoo että kyseessä ei ole maitoallergia vaan ihan vain atooppinen iho kuten isälläänkin.
No, saapi nyt nähdä. Kortisonikuuri on nyt takanapäin ja iho taas huippukunnossa. Katsotaan miten nyt käy, että lähteekö se taas pahenemaan. Kevättä kohti sen pitäisi helpottaa jos on ihan vain atopiaa eikä mitään allergiaa. O:n ihohan lehahtaa aina silloin tällöin punaiselle ihottumalle, mutta mihinkään tiettyyn ruoka-aineeseen ei olla osattu sitä yhdistää! Jos on atopiaa niin iho voi kuulemma reagoida ihan mihin vaan ja yllättäen.
Tämän blogin kohtalo minua hiukan mietityttää. Mikä tämän tarkoitus on ja mitä tälle tapahtuu nyt jatkossa... Toisaalta pidän siitä, että tämä on olemassa mutta jotenkin aika ja energia ei meinaa riittää päivittämiseen. Jos en innostu taas päivittämään tätä kevään tullen niin sitten sanon blogille hyvästit. Mutta annan vielä vähän armonaikaa!
Hyvää tätä vuotta lukijoilleni, jos täällä vielä sellaisia sattuu olemaan!
Pikku O kävi myös allergiatesteissä tässä taannoin. Ihopistokokeissa. Kaikki olivat negatiivisia, jonka jälkeen lääkäri ehdotti meille kahden viikon maidotonta kuuria. On se kumma, se lääkäri ei kuunnellut meitä ollenkaan kun sanottiin että me ollaan jo kaksi kertaa oltu maidottomalla kuurilla ilman mitään tuloksia, silti se meinas että ollaan taas. No ensin meinattiinkin, kunnes huomattiin että O ei suostunut juomaan maidotonta korviketta lainkaan! Ja kun meidän vaisto sanoo että kyseessä ei ole maitoallergia vaan ihan vain atooppinen iho kuten isälläänkin.
No, saapi nyt nähdä. Kortisonikuuri on nyt takanapäin ja iho taas huippukunnossa. Katsotaan miten nyt käy, että lähteekö se taas pahenemaan. Kevättä kohti sen pitäisi helpottaa jos on ihan vain atopiaa eikä mitään allergiaa. O:n ihohan lehahtaa aina silloin tällöin punaiselle ihottumalle, mutta mihinkään tiettyyn ruoka-aineeseen ei olla osattu sitä yhdistää! Jos on atopiaa niin iho voi kuulemma reagoida ihan mihin vaan ja yllättäen.
Tämän blogin kohtalo minua hiukan mietityttää. Mikä tämän tarkoitus on ja mitä tälle tapahtuu nyt jatkossa... Toisaalta pidän siitä, että tämä on olemassa mutta jotenkin aika ja energia ei meinaa riittää päivittämiseen. Jos en innostu taas päivittämään tätä kevään tullen niin sitten sanon blogille hyvästit. Mutta annan vielä vähän armonaikaa!
Hyvää tätä vuotta lukijoilleni, jos täällä vielä sellaisia sattuu olemaan!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)