Olen saanut nyt hyvän työpaikan. Tässä työssä olisi etenemismahdollisuuksia, haasteita ja työ on mielenkiintoinen ja kuin minua varten tehty. Ja olen myös raskaana.
Miksi tunnen niin suurta syyllisyyttä?
Miksi tunnen niin suurta syyllisyyttä?
Olisiko minun pitänyt kieltäytyä hienosta ja hyvästä työpaikasta vain siksi, että olin juuri saanut kaksi viivaa testiin? Ei tietenkään. En usko itsekään sellaiseen. Minulta vain odotetaan täällä kovin paljon. Odotetaan, että minä olen pysyvä ja pitkäaikainen henkilö tässä tehtävässä. Minulle suunnitellaan koulutuksia ja vastuualueita. Minun odotetaan korjaavan minua edeltäneen työntekijän aiheuttamat tuhot ja vaikka mitä. Jos en olisi raskaana, olisin innoissani siitä kaikesta, mitä tämä työ voisi minulle tulevina vuosina tarjota.
Tähän työhön haki noin 140 henkilöä laidasta laitaan; oli suihkumaalareita, yhteisöpedagogeja, tradenomeja, yksi pappi ja jopa filosofian tohtori. Ja sitten tähän valittiin minut. Monta henkilöä haastateltiin ennen minua ja kukaan ei kuulemma ollut sopiva. Onko sitten reilua, että juuri kun he ovat löytäneet henkilön, jolle työ sopii kuin nenä päähän, tämä ilmoittaakin muutaman kuukauden kuluttua että jää pian äitiyslomalle! Olisipa tämä työ ollut vakituinen paikka niin voisin palata tähän myöhemmin. Mutta kun ei ole. Minulla on vuoden sopimus.
Eihän elämää voi laittaa odottamaan. Elämää ei voi aikatauluttaa. Sen olen oppinut viimeisinä vuosina, että mikään ei mene suunnitelmien mukaan. Jos minun pitäisi valita työn ja perheen perustamisen väliltä, valinta olisi helppo. Toivon kyllä, ettei sellaista valintaa tarvitsisi tehdä. Haluaisin niin kovasti olla luottamuksen arvoinen tässä työssä. Onko se väärin, että minua harmittaa, että tämä työmahdollisuus tuli juuri nyt?
Miksi perheen perustamisen ja työelämän yhdistäminen on edelleen Suomessa näin vaikeaa? Jos nuorille naisille myönnettäisiin enemmän vakituisia paikkoja, ei tarvitsisi kokea syyllisyyttä jäädessään lyhyestä työstä äitiyslomalle eikä tarvitsisi pitkittää lasten hankintaa taloudellisen epävarmuuden takia. Tästähän osittain johtuu tämä kohonnut ensisynnyttäjien ikä Suomessa, joka taas puhuttaa.
No, ainakin minulla on sitten työpaikka johon palata jos tässä raskaudessa käy huonosti ja joudun sairauslomalle. Olisi, voisi, pitäisi. Jossittelua kaikki tyynni.
Tätähän minä halusin – hyvän työpaikan ja raskauden. Miksi siis valitan?
Eihän elämää voi laittaa odottamaan. Elämää ei voi aikatauluttaa. Sen olen oppinut viimeisinä vuosina, että mikään ei mene suunnitelmien mukaan. Jos minun pitäisi valita työn ja perheen perustamisen väliltä, valinta olisi helppo. Toivon kyllä, ettei sellaista valintaa tarvitsisi tehdä. Haluaisin niin kovasti olla luottamuksen arvoinen tässä työssä. Onko se väärin, että minua harmittaa, että tämä työmahdollisuus tuli juuri nyt?
Miksi perheen perustamisen ja työelämän yhdistäminen on edelleen Suomessa näin vaikeaa? Jos nuorille naisille myönnettäisiin enemmän vakituisia paikkoja, ei tarvitsisi kokea syyllisyyttä jäädessään lyhyestä työstä äitiyslomalle eikä tarvitsisi pitkittää lasten hankintaa taloudellisen epävarmuuden takia. Tästähän osittain johtuu tämä kohonnut ensisynnyttäjien ikä Suomessa, joka taas puhuttaa.
No, ainakin minulla on sitten työpaikka johon palata jos tässä raskaudessa käy huonosti ja joudun sairauslomalle. Olisi, voisi, pitäisi. Jossittelua kaikki tyynni.
Tätähän minä halusin – hyvän työpaikan ja raskauden. Miksi siis valitan?
