Kiltin tytön syndrooma

Haluan kertoa tähän pienen tarinan lastenkasvatuksesta.

Eilen oltiin ravintolassa syömässä ja ruokaa odotellessa meidän tyttö, kohta 3-v,  pelasi sitä sellaista lasten kosketusnäyttöpeliä ihan rauhassa ja nätisti, niin eikös siihen änkeä joku ehkä samanikäinen tai hiukan nuorempi poika joka menee kesken toisen pelin sörkkimään! Typy alkaa itkemään ja harmistuu kun peli menee kesken ja koska pojan vanhemmat ei kiinnitä asiaan mitään huomiota, (ylläri!) niin menen ojentamaan tätä vierasta lasta. Sanon, että anna nyt Typyn pelata loppuun niin sitten on sinun vuoro, voitte vuorotellen pelata. Mutta tää poika ei vaan tajua. Mua niin RISOO lapset joilla ei ole mitään käytöstapoja TAI jos vanhemmat ei viitsi vaivautua edes niitä opettamaan. Jos mun lapsi menee tekemään jotain tuollaista niin kyllä minä komennan ja opastan että miten toimitaan. Hitto kun ärsytti.

Mikä siinä on, että jotkut lapset ei vaan tajua? Kyllä mä ymmärrän että lapsia on eri luonteisia, mutta jos tuollainen käytös on sen niin ihanan "kotikasvatuksen" tulos niin kannustan kyllä kaikkia viemään lapsensa päiväkotiin että oppivat miten ollaan muiden lasten kanssa sosiaalisessa kanssakäymisessä. Sitten niistä kasvaa kotona juuri tuollaisia juntteja, joiden vanhemmat eivät joko viitsi tai osaa opastaa lapsiaan toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Sitten tietysti on vielä se, että meidän tyttö on tosi kiltti ja vaikka itse sanonkin, myös aika fiksu ikäisekseen. Hän on puhunut pitkiä lauseita jo kaksivuotiaasta saakka ja on kielellisesti lahjakas. Hän ehkä joskus vaikuttaa ikäistään vanhemmalta, varsinkin kun verrataan samanikäisiin poikiin, joilla esimerkiksi joskus puheen kehitys tulee vähän hitaammin. Typy hermostuu jos leikkikaveri ei tajua mitä hän sanoo, eikä ymmärrä että miksi joku toinen lapsi ei vastaa hänelle. Tämä pelin keskeyttänyt poika ei osannut vielä paljon puhua. Kun selitin, että miten voitte vuorotellen pelata, poika sanoi vaan että "too" ihan kuin ymmärtäisi, mutta jatkoi vaan pelin sorkkimista eikä tehnyt elettäkään mennäkseen siksi aikaa sivuun, että Typy saisi pelata pelinsä loppuun. En tiedä, ehkä poika oli vaan juntti ja vailla käytöstapoja, tai sitten hänellä oli puheen viivästymän lisäksi joku vaikeus ymmärtää puhetta. Sama se, mutta miksi pojan vanhemmat eivät kiinnittäneet asiaan mitään huomiota? Hmph.

Tällaisissa tilanteissa minussa herää aina vähän sellainen tiikeriäiti. Kukaan junttieinari ei tallo meidän kiltin tytön varpaille vain siksi, että hän on KILTTI ja osaa käyttäytyä nätisti muiden lasten seurassa. Lopputuloshan oli se, että Typy tuli suu mutrussa istumaan meidän kanssa pöytään ja tämä junttieinari sai pelin itselleen kun sen valtasi. Jos mulla ois enemmän pokkaa, oisin napannut poikaa kiinni ja siirtänyt sivuun siksi aikaa että saan selitettyä mitä tarkoittaa pelataan vuorotellen. Koska ilmeisesti pojan vanhemmat eivät sitä ole lapselleen opettaneet. Murh.

En halua, että meidän lapselle tulee se kiltin tytön syndrooma. Mutta rakastan sitä, että meidän tyttö on oikeasti kiltti, sosiaalinen ja osaa käyttäytyä. Miten selittää kiltille tytölle, että kaikki eivät vaan ole kilttejä... ja miten opastaa toimimaan tilanteessa, jossa tulee syrjäytetyksi vain sen vuoksi, että ei ole tarpeeksi agressiivinen vaatiakseen itselleen asioita? En halua opettaa, että agressiivisuudella ja töykeydellä saavutetaan asioita. Miten opettaa lastaan pitämään puolensa ilman, että tarvitsee luopua siitä kiltteydestä?

No, niin kauan kun Typy on vielä pieni, aion käyttää äitinä tätä "tiikeriäiti"-ominaisuuttani reilusti ja pitää lapseni puolia. Aion myös jatkossa pistää muidenkin lapset kuriin jos niiden vanhemmat ei sitä tee.

Kylä kasvattaa ja silleen...

*muoks
Korjaan nyt tännekin vielä että lapset eivät ole juntteja vaan niiden vanhemmat usein on... lapsi on aina lapsi ja niillä on uhmaa ja niillä on vaikka mitä mut vahemmilla ei ole syytä sivuuttaa lastensa huonoa käytöstä.