torstai 23. helmikuuta 2012

Marian Maha

Lukaisin aamupalalla pikaisesti läpi uusimmassa Imagessa olevan Maria Veitolan vauvan odotuksesta tehdyn jutun. Kannen kuvassa Maria poseeraa ylpeän ja itsevarman näköisenä, kuvaa on ehkä hiukan retusoitu, varmasti ainakin vähän siloiteltu mahan kohdalta. Mutta ei siinä, jos minun alastonkuvani lätkäistäisiin lehden kanteen haluaisin että sitä myös hiukan tasoiteltaisiin. :)

En ole koskaan pitänyt Maria Veitolan mediapersoonasta. Se ärsyttää minua, ja sen takia en myöskään koskaan seurannut Maria Maria! -ohjelmaa. Joku siinä aina on minua ärsyttänyt. Kun avasin Imagen ja näin kuka tämän jutun Maria Veitolan odotuksesta oli tehnyt, niin naurahdin. No tietenkin Maria itse. Daa-a.

Sitten luin jutun läpi ja ymmärsin miksi hän halusi kirjoittaa sen itse. Kun vauvamaha on meille taviksillekkin jo sellainen syy udella hämmentävän yksityisiä asioita ja kosketella ja kommentoida mahan kokoa ja muuta yhtä ihanaa, niin kuinka rasittavaa se onkaan julkisuudessa elävälle henkilölle? Helpoimmalla pääsee kun pistää ison kuvan lehden kanteen, kirjoittaa ihan itse sellaisen jutun kuin haluaa ja asia on sitten sillä käsitelty.

Onnea siis vaan loppuodotukseen Marialle.

**

Onnea myös Ruotsi, sinne on syntynyt Vickanille ja Danskulle tyttövauva. Nonni. Nyt koko maa voi henkäistä helpotuksesta.

Ei kommentteja: