huomista odotellessa

Viikonloppu on mennyt mukavissa tunnelmissa. Ollaan käyty luistelemassa typyn kanssa ekaa kertaa ja pidetty pyjamabileitä ja syöty herkkuja. Katsottu hömpää telkkarista. Olen saanut pidettyä ajatukset melko hyvin poissa siitä, mikä on huomenna edessä.

Jotenkin olo on  - tyhjä. En oikein osaa ajatella siitä mitään.

Hassua, yksi inhottavimmista asioista tässä on se muille kertominen. Jos tää menee huonosti.  Mietin, että olisiko sittenkin pitänyt pitää tämä TÄYSIN omana tietona? Mutta olisihan aika moni sen huomannut kuitenkin. Mutta se tuntuu tosi ärsyttävältä. Se on yksi iso kynnys, joka on ylitettävä jossain kohtaa. Ja sitten taas ottaa vastaan niitä voivotteluita.*huoh* Vaikka tiedän, että jokainen ihan oikeasti toivoo pelkkää hyvää ja on varmasti surullinen meidän puolesta jos huonosti tässä käy, niin silti se on aika raskas osa myös. Mieluusti kun käsittelen suruani ihan itsekseni esimerkiksi blogissa.

En mene huomenna töihin. Ja tuloksista riippuen, voi olla etten mene pariin viikkoon. Ajattelin kuitenkin, että jos meidät laitetaan vielä odottamaan, niin menen kyllä töihin loppuviikosta. Se voisi tehdä ihan hyvää. Jos tulos on selvä, niin sittenhän paperit laitetaan samantien eteenpäin ja homma rullaamaan. Sitä kyllä epäilen. Viikkoja on huomenna 14+0. Silloinhan ei välttämättä (?) kaikki sellaiset näy, mitä pitäisi näkyä? Itse kyllä ajattelen, että kyllä näillä viikoilla jo munuaiset ja rakko pitää näkyä. Mutta jos lääkärit eivät ole aivan varmoja, niin sehän tarkoittaa piinaavaa odottelua.

Pelottaa mitä tulevaisuus tuo meille.
Huomenna ja vuoden päästä.
Ja viiden vuoden päästä.
Kymmenen vuoden.