Jostain syystä olen tosi usein kiukkuinen tai kärttyinen. Tuntuu, että kaikessa on jotain pielessä ja kiukuttelen herkästi puolisolle. Ja jos päätän olla hiljaa koska muuten menee mäkätyksen tai kiukuttelun puolelle, ihmettelee puoliso mikä on kun mökötät. No eikö saa olla huonoja päiviä? Eikö saa mököttää? Sitä on ollut nyt kyllä tosi paljon, sitä mökötystä ja hiljaisuutta. Tunnustan.
Uskon, että se johtuu tästä kaikesta mitä on tapahtunut. Ja siitä, kun elämälläni ei tunnu olevan mitään suuntaa. En osaa olla. Työ tuntuu merkityksettömältä ja se ei kiinnosta lainkaan, loman jälkeen sitä on jäljellä enää 5 viikkoa ja siinä se. Mitään uutta töissä ei ehdi tai voi aloittaa, täytyy vaan lopetella hommat siellä. Tulevaisuus on kuin valtava aavikko, missä ei ole mitään merkkiä siitä, mihin pitäisi mennä.
Koitan kovasti nyt tsempata ja olla enemmän läsnä henkisesti. Olen välillä hiukan poissaoleva ja eniten tuo puolisoni saa siitä kärsiä. Ja tuolla puolisollani on tapana keksiä aina kaikkia uusia innostuksen kohteita. Milloin se on uistinten väsäämistä, milloin kirjojen sitomista, milloin yrttien keräämistä ja nyt uusimpana tuli Superfood -innostus. Ja jos en jaksa lähteä innolla mukaan joka kerta, hän ottaa sen itseensä. *huokaus*
Ja kun hän kohtaa minulta poissaolevaa habitusta, mäkätystä kotitöistä ja passiivisuutta näihin hänen innostuksen kohteisiinsa, vaikutan varmasti melko tylyltä. Olen tämän huomannut ja nyt tiedostan sen, joten pystyn ehkä nyt korjaamaan käytöstäni hiukan. Ehkä voisin koittaa olla enemmän innoissani hänen ideoistaan ja ajatuksistaan. Sysätä omat ahdistukset syrjään aina välillä.
Kylsesiit. Kun vaan tapahtuis tässä elämässä nyt jotain... kivaa. Jotain onnekasta ja iloa tuottavaa. Olisin oikeesti sellaisen tarpeessa. Jotain positiivista tänne nyt, jookos?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti