Viikon päivitystauko! Tällä välillä nautittiin pääsiäisestä, ulkoilusta ja suklaamunista. Sitten kylään tuli oksennustauti. Yh. Itse alan jo parantua, vaikka vieläkin maha kurluttaa ja kurisee outoon tapaan. Puoliso on nyt hiukan kipeänä ja nyt vaan toivotaan, että ei tartu tuohon Tipuseen.
Saimme kutsun perinnöllisyysneuvontaan vihdoinkin! En oikein tiedä, mitä siitä ajattelisin. Toisaalta se pelottaa aivan hirveästi, toisaalta odotan että olo olisi sen jälkeen taas astetta perempi. Kunhan saamme jotain vastauksia!
Pääsiäinen takanapäin, vappu tulossa. Koivuissa lehtiä... Miksi silti ajoittain olo on kuin olisi marraskuu? Joku ohjelma telkkarista, joku laulu, tuoksu, mikä vaan saattaa saada suuren surun pintaan. Ihmettelen, miksi tämä maailma on niin epäreilu minulle? Mutta eipä siihen mitään vastausta ole. Joidenkin kohdalle vaan sattuu osumaan se kortti, kun pitää kestää murhetta elämässään. Vaikka ei meillä ole kovin suurta murhetta ollut... siis tämän lisäksi. Tämäkin on jo kyllä ihan tarpeeksi yhdelle ihmiselle.
Psykiatrisella sairaanhoitajalla käynnit ovat toistaiseksi ohi, en oikeastaan enää saa sieltä edes mitään irti joten hyvä näin. On tehnyt ihan hyvää käydä purkamassa olojaan ventovieraalle, mutta tämä riittää. Se on jotenkin puhdistavaa. Jos tulee tarvetta niin sitten seuraavaksi oman terveyskeskuksen kautta on mahdollista saada keskustelutukea.
Olo on nyt kovin pysähtynyt. Kaikki asiat tuntuu seisovan paikoillaan ja en oikein jaksa innostua mistään. En koe olevani masentunut kuitenkaan, nyt ei vaan ole mitään mistä innostua. Kohta työt loppuu ja pääsen "lomalle". Uutta työpaikkaa alan kyllä metsästämään heti, mutta en usko että sitä kesällä löytyy. Kuitenkin psyka-käynneiltä käteen on jäänyt se, että minulla ei pitäisi olla mikään kiire. Lapsenteko, työpaikka, oma talo... kaikkeen on aikaa. On vain minulle kovin vaikeaa olla paikoillani, ilman mitään päämäärää edessäpäin. Nyt kuitenkin on sentään tiedossa se perinnöllisyysneuvonta toukokuun puolenvälin jälkeen. Tässä onkin vappu, Tipun synttärit ja muita juhlia vielä edessä ennen perinnöllisyysneuvontaa... että menee varmaan äkkiä tuo aika.
Nyt odotellaan sateista vappua. Eipä siinä että oltaisiin kovasti sitä juhlittukaan kun on tuo pieni tinttana mukana juhlinnassa. Mennään porukalla naapuriin ja katsotaan kuinka kauan siellä viihdytään. Jos Tipunen suostuu jäämään sinne nukkumaan siten, että voimme yhdessä sitten kävellä rattailla kotiin vähän myöhemmin niin voimme istua naapurien juttuseurana vähän pidempään, mutta jos neiti protestoi, tulemme kiltisti kotiin sitten illalla nukkumaan. Lapsen ehdoilla mennään kuten aina. Vähän harmittaa, ettei tänäkään vuonna päästä vappupiknikille. Kolmeen vuoteen ei olla oltu kun ensin olin viimeisilläni raskaana, sitten viime vappu oli sateinen ja kylmä ja samanlainen näyttäisi tulevan tästäkin. No, ehkä joku toinen vuosi.
Otettiin muuten Tipuselta tutti pois maanantaina, ja se on ollut uskomattoman helppoa. Muutama kuukausi ollaan puhuttu siitä, että tutit viedään oravavauvoille kun Tipu ei niitä enää tarvitse. No ne vietiin, nätissä pussissa metsään ja eipä niitä kovasti olla kaivattu! Muutama inahdus saattaa tulla yöllä, mutta ei mitään ihmeellistä. Oli siis täysin oikea aika luopua tuteista.
Joinain päivinä olo on kuin olisi marraskuu. Mutta onneksi myös usein on kevät. On päiviä, kun olo on kevyt ja mieli iloinen. Kyllä se tästä, päivä kerrallaan ja asia kerrallaan. Mutta aikaa tämä vie. Toipuminen ei tapahdu hetkessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti