Ei, en ole raskaana. Niin sitä vaan se oma pää ja keho käy kaksintaistelua olemattomista oireista, jomotuksista ja nipistelyistä. Täti kurvasi paikalle punaisella ferrarillaan kaksi päivää etuajassa, mokoma. Minä en sitä tänne kutsunut ja nyt se on jo muutaman päivän majaillut täällä meidän nurkissamme. Toivottavasti se pakkaisi pian laukkunsa ja lähtisi vauhdilla muualle. Ja en mielelläni ottaisi tätä tätiä enää meille kyläilemään, ehkä vasta joskus reilun vuoden päästä seuraavan kerran.
Tunnustan, että aloin taas hötkyilemään. Häsläsin, hössötin ja olin suuna päänä ihan varma että olen raskaana. Jepjep. Koitan nyt ottaa jatkossa vähän rauhallisemmin, en halua löytää itseäni siitä maanisesta yrittämisestä tulla raskaaksi kuten viime kerralla. Se on kovin kuluttavaa, ja minulla on kuitenkin perhe joka kaipaa täyden huomioni. Yritän siis nauttia siitä että en ole raskaana. Koitan nautiskella keväästä, liikunnasta, ehkä ystävistä kera punaviinin ja ihanista valostuvista illoista. Pian on Tipusen 2-vuotissyntymäpäivät, ja niiden järjestelyyn saankin sitten suunnata energiani seuraavaksi.
Perinnöllisyyspolilta ei ole kuulunut vielä mitään! Jokohan kohta voisin soitella sinne perään. Olisi nyt kiva jo saada tietää missä mennään ja saada joku päätös tälle asialle. En voi laittaa pistettä ennen kuin tiedän.
Nyt olen lomalla tämän viikon, Tipunen päiväkodissa ja aion tänään pestä ikkunoita, lapioida lunta ja jos aikaa ja energiaa vielä jää: ommella hiukan. (Sain vihdoin, puolen vuoden tauon jälkeen, ompelukoneeni kuntoon ostamalla yhden pienen pienen ruuvin.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti