tiistai 24. heinäkuuta 2012

Täysiaikainen

Se on 37+0, eli hurraa hurraa! Kuulkaa kaikki kansa: vauva on täysiaikainen! Saat tulla poikaseni maailmaan - tervetuloa vaan!! Äiti ja isi ja hyvin malttamaton isosisko sinua täällä jo odottelee...

Mutta tiedetään.
Vielä kolme viikkoa laskettuun aikaan.
Ja mahdollisesti vielä pari viikkoa yli.

Vaikka synnytys mua jännittää niin täytyy sanoa että just nyt mä alan oikeesti ODOTTAMAAN sitä.

Poika puskee ihan hirveesti tuolla mahassa. Venyttää ja mönkii. Tekee suorastaan ilkeetä ja sattuu... tarkistelen illalla suihkun jälkeen onko mustelmia jossain kun se niin kovaa punkee ulos noita raajojaan.

Positiivista: mönkiminen saa usein aikaiseksi supistuksia. Tänään tullut jo aika tiuhaan niitä, kivuttomia mutta tiukkoja. Jes jes. Hyvä että edes JOTAIN, vaikka juu juu, tiedetään - ne ei välttämättä merkkaa vielä mitään mihinkään suuntaan.

Alapään vuoto-osastokin on muuttunut eilisen ja tämän päivän aikana hiukan normaalia limaisemmaksi ja venyvämmäksi... hyvä merkki sekin. Ainakin jotain tapahtuu, ja ehkä tämä lapsi oikeasti tulee täältä ulos ihan itsekseenkin vielä!

Nyt kun selviän kunnialla torstain sokerirasituksesta ja jospa maanantaina äippäpolin kontrollissa ne runnois vähän kovemmalla kädellä tuon sisätutkimuksen... ensi viikko vois olla oikein hyvä viikko vaikka syntyä.

Kuulitkos poikaseni?

2 kommenttia:

Anniina ★ kirjoitti...

37+0?! Wtf, just muistan kun viikkoja oli 35, mihin hävis pari viikkoa ihan humps vaan taas! :D

Ai että kun mä toivon että hoohetki ois ihan viimeistään parin viikon päästä, homma käynnistyisi itsestään ja poitsu olis pian teidän nuuhkittavana siellä! Mä oon niin täpinöissäni sun/teidän puolesta! Vaikka loppuraskaus on tosi hanurista kaikkine kremppoineen, toi on kuitenkin tosi ainutlaatuista aikaa. En voi sanoa (vielä) kaipaavani noita hetkiä (just niiden kremppojen takia), mutta kyllä niille jo lämmöllä hymyilee. Ilmassa väreilevä odotus ja jännitys on vaan ihan huikeeta, ja kun periaatteessa joka ilta nukkumaan mennessä voi ajatella että ehkä jo ensi yönä... :)

Kiitos muuten kun kirjoitat tätä blogia niin aidosti ja rehellisesti. Vaikka omasta loppuraskaudesta on nyt aikaa se puoli vuotta ja vähän päälle, tuntuu mahtavalta lukea näin aitoa tekstiä. Monesti niistä oloista vaan hyssytellään ja niitä kaunistellaan, vaikka tosiasiassa se raskaana oleminen on yhtä v*tutusta tuossa vaiheessa. Hykertelen ääneen sun kuvauksille! Eikä se yhtään tippaa vähennä kiitollisuutta siitä lapsesta, tietenkään :) Sitä lasta tässä on odotettu ja rakastettu jo valmiiksi, (loppu)raskaus on vaan pakollinen vaihe joka pitää vetää läpi ennen sen vauvan syliin saamista.

Tsemppiä armas! Nyt ei mene enää kauaa joka tapauksessa!

Elina kirjoitti...

No onhan tää ainutlaatuista ja jännittävää!

No tätähän tää tosiaan on... kaikki vituttaa suoraan sanoen. Mikään olotila ja asento ei oo hyvä, aina jostain sattuu tai johonkin vihloo. Että eiks nainen tunne näin just sen takia että se tuleva synnytys ei enää tunnu miltään pelottavalta vaan se tuntuu jo pelastukselta! :D

Just kaverin kanssa puhuttiin että se keskiraskaus. Se on kivaa. Silloin maha on söpö pallo, olo on hyvä ja kaikki on kivaa. Mut sitten PAM! Alkaa loppuraskauden krempat... ja mikään ei ole enää hyvin.

Mut pian se tulee kuitenkin!