Sain kuulla ettei meillä olekaan vielä ensi viikolla sitä perinnöllisyyspolin käyntiä. Odotin sitä niin paljon. Olisin saanut vihdoin vastauksia ja ehkä saanut vihdoin tämän asian käsiteltyä kunnolla. Mutta ei, perinnöllisyyspolin käynti tulee vasta joskus myöhemmin. Perinnöllisyyspolin käynti oli minulle seuraava tavoite - seuraava etappi jonka jälkeen voisi kenties suruaika loppua.
Tämä tuntuu suhteettoman isolta takaiskulta. Pikkujuttu, voisi joku ajatella. Mutta minulle tämä oli askel taaksepäin toipumisessa. Tuntuu niin pahalta! Haluan saada vastauksia, haluan päästä eteenpäin! Taas tuntuu siltä että mikään ei koskaan mene niinkuin toivon. Aina vain takaiskuja, onnettomuuksia, epäonnea, surua. Ei vaan jaksaisi enempää.
Aurinko paistaa ulkona ja on ihana ilma. Minua ahdistaa. Haluan vaan olla sisällä ja kyyhöttää tietokoneella. En halua kohdata maailmaa tänään mutta on pakko.
Joskus kaipuu vauvaan ja raskauteen tuntuu sellaisena fyysisenä kipuna keskellä kroppaa. Ihan kuin iso reikä olisi lyöty siihen keskelle, missä ennen oli elämää. Tänään on vaikea päivä. Paha olla.
2 kommenttia:
Typerää ja epäreilua että ne laittaa odottamaan vielä lisää :/ Typerää antaa olettaa että aika perinnöllisyyspolille olisi ollut myös nyt. Raskasta odottaa turhaan, ja odottaa sitten vielä lisää.
Tunnistan paskan päivän, tunnistan tuon lapsenkaipuun vaikka eri syystä. Ei toisen lapsen kaipaaminen ole yhtään sen helpompaa kuin ensimmäisen. Tämä sattuu ihan eri lailla.
Voimia!
Kiitos Ninni. Sepä siinä onkin, tämä toisen lapsen kaipuu on niin konkreettista. Väkisin tulee muistot esikoisen ensimmäisistä päivistä mieleen ja niiden myötä kaamea suru siitä kun niitä ei nyt saakkaan... :(
Lähetä kommentti