Kyllä tuo Japanin tilanne on kamala. Kuolleita ihmisiä, menetettyjä koteja ja elämiä. Nyt hurja räjähdys- ja säteilyvaara Fukushimassa. Jokohan nyt saadaan ihmiset heräämään ydinvoiman vaarallisuudesta? Tietenkin on aina tämä onnettomuusriski, mutta mielestäni on vain kertakaikkiaan vastuutonta haudata ydinjätteet maahan tuleville sukupolville ongelmaksi. Poissa silmistä, poissa mielestä? Lapsellista ajattelua!
Mutta vaikka maailman tapahtumat sekä Japanissa että myös Libyassa ja ties missä muualla ovat hurjia ja kamalia, niin en menetä yöuniani niiden takia. Toki koen suurta murhetta ja sympatiaa niiden ihmisten puolesta, jotka siellä pelon ja menetyksen keskellä joutuvat elämään. Mutta onko tämä vaikuttanut minuun jotenkin? Eipä juuri. Ensinnäkin, jos maa tärähtelee niin voimakkaasti, että Japani siirtyi muutaman sentin ja koko maapallo muuttaa kallistuskulmaansa, niin mitä ihmettä minä voin tehdä asialle? Ei paljon auta ottaa joditablettia ja piiloutua pöydän alle jos maailma kulkee kohti omaa tuhoaan. Jos maailma tuhoutuu niin me mennään sen mukana. So long and thak you for the fish.
Paras on siis keskittyä omaan elämäänsä. Elää sitä kunnolla ja pyrkiä toimimaan oikein. Minusta ei koskaan tule maailmanparantajaa. En jaksa kampanjoida, hurmostella enkä olla ekologinen kaikessa. Siksi keskityn tekemään pieniä juttuja omassa elämässäni: kierrätän ja lajittelen, pyrin syömään ruuantähteet enkä halua heittää ruokaa pois, en osta paljon tavaraa ja koitan pitää kuluttamiseni kohtuuden rajoissa. No, perheemme talouspoliittinen tilanne vaikuttaa myös tähän. ;)
Jos maailma on matkalla kohti omaa tuhoaan niin paras käyttää oma elämänsä siten, että siihen voi olla tyytyväinen. Ai että, hienon kuuloinen ohje. Harmi vain, että olen hyvä antamaan neuvoja ja elämänohjeita mutta surkea toteuttamaan niitä omassa elämässäni...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti