Tämä ei vaan ole reilua! Kaikki on innoissaan keväästä, auringosta ja muusta ja minua vaan vituttaa. Joka paikka on täynnä ultrakuvia, raskausuutisia, vauvakuvia, onnellisia perheitä ja iloa. Paitsi ei täällä. Täällä roikkuu musta pilvi pään päällä eikä se tunnu nyt poistuvan millään.
VITUTTAA!
Itkettää.
Tänä keväänä minun piti ostella äitiysvaatteita, vauvalle tarvikkeita ja keskittyä rutistamaan työt loppuun ennen äitiyslomaa ja ihanaa kesää. Ja mitä sain tilalle? Tyhjän olon, roikkuvat tissit, pari ylimääräistä kiloa, pitkän sairausloman ja edessä olevan työttömyyden. Ahdistaa, itkettää, vituttaa.
Haluan elämäni takaisin. Onko reilua riuhtaista se ihmiseltä noin vain? Kun nyt tuntuu että on vaikea nauttia edes ihanan pienen tyttäreni seurasta koska hän muistuttaa minua joka päivä siitä, minkä menetin. Hänestä piti tulla isosisko kesällä.
Tällä kertaa tämä menetys tuntuu pahemmalta kuin ensimmäisellä kerralla. Ehkä se johtuu siitä, että nyt tiedän mitä menetin.
3 kommenttia:
Mullakin se toinen kerta oli pahempi, vaikka olin järkeillyt, että ekan kerran on pakko olla pahin. Ei se ollu niin. Ehkä juuri tuosta nimenomaisesta syystä, mitä kerroit.
Kiitos kommentista. Jostain syystä tällä kertaa on vaikea hyväksyä tätä kaikkea. :/
Uskon, että nyt on paljon vaikeampaa kun tietää sen kaiken mitä romukoppaan lensi. Ja tuntuu, ettei ympäröivä maailma lakkaa muistuttamasta - vaikkei sitä varmasti voisi unohtaa muutenkaan. Ehkä toisesta kerrasta niin raskasta tekee sekin, että se todella tapahtui uudelleen? Ensimmäisen kerran voisi pistää luokattoman huonon tuurin piikkiin, toinen kerta jysäyttää pelon harteille lähtemättömästi. Eikä mihinkään enää uskalla luottaa samalla tavalla kuin ennen.
Tästä keväästä tuli ihan toisenlainen kevät kuin piti, eikä sitä helpota mikään. Toivon kovin, että kevät ja kesä tuovat mukanaan jotain sellaista hyvää ja kaunista mistä ei vielä uskalla haaveillakaan... jotain sellasta, mikä auttais tuntemaan olon ehjemmäksi. Rutistus.
Lähetä kommentti