Pahoittelen että täällä tulee nyt vaan raskausaiheisia postauksia, lupasin kyllä laittaa muutakin mutta tämä on nyt niin sanotusti aika iso juttu...
Olen käynyt nyt kahdessa työhaastattelussa. Miksi minusta tuntuu, että minä huijaan ihmisiä kun menen raskaana ollessa työhaastatteluun? Vaikka siinä ei pitäisi olla mitään moraalitonta tai väärää, niin silti tunnen oloni jotenkin rikolliseksi. Hienosti se yhteiskunta saa meidät tuntemaan että raskaana olevat eivät kuulu joukkoon. Hmph. Eipä tämän ikäisellä lapsia haluavalla naisella ole muuta vaihtoehtoa kuin mennä työelämään tulee sitten raskaaksi tai ei, eihän sillä pitäisi olla mitään merkitystä?
Olo on oksettava. Väsynyt. Yh. Selvästi raskaana ollaan. Eipähän tarvitse murehtia, että onko tuolla masussa oikeasti joku. Ainakin olo on niin kaamee. Mikä on tietysti hyvä juttu! Niin kauan kun se on siedettävä enkä oksenna, voin sanoa että nautin tästä olotilasta. Mutta tietenkin samalla pelkään että kärsin sen turhaan. :/
Jostain olisi kaivettava se lasikupu taas esiin. Se kupu, jonka alle voisin piiloutua kaikelta pahalta ja leikkiä että kaikki on hyvin. Silloin pystyisin nauttimaan tästä vielä enemmän.
Nyt ei kykene enempää. Tipunen on unilla. Mä meen kans.... zzzz.
rv 6+0
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti