Jotkut odottavat lasta vuosia. Kulkevat kuukaudesta toiseen pettyen aina uudestaan ja uudestaan. Meillä molemmat keskeytetyt raskaudet ovat alkaneet yllättäen. Ensimmäisen huomasin vasta kun olin viikolla 7, olo oli ollut jo omituinen jonkun aikaa. Siihen aikaan mulla oli kova biletysputki menossa, sattui olemaan sellainen aika että oli juhlia jos jonkinmoista. Olen aina ollut kova juhlimaan ja käyttämään myös alkoholia näissä tilanteissa, ja kun lopulta saimme tietää että menettäisimme lapsen, syytin itseäni. Olin varmaan aiheuttanut sen itse raskauden alkuaikana kun en vielä tiennyt olevani raskaana - olin juopotellut ja polttanut tupakkaa ja juhlinut ihan kunnolla! No sehän selvisi, että näin ei ollut.
Toinen raskaus olikin sitten kovan yrityksen takana, mutta siihen meni vain puoli vuotta. Siitäkin muutama kuukausi meni ihan ohi... eli helposti alkoi sekin raskaus, vaikka silloin puoli vuotta tuntui kovin pitkältä ajalta odottaa sitä positiivista testiä. Tästä suunnitellusta ja yritetystä raskaudesta sitten syntyi meidän pieni Tipunen.
Kolmas raskaus alkoi yllättäen. Meillä ei ollut ehkäisyä käytössä, mutta emme mitenkään aktiivisesti yrittäneet lasta. Olin jopa ajatellut, että pitäisi hankkia joku ehkäisy ja juhlia häät (silloin suunnittelimme vielä keväthäitä) jonka jälkeen annettaisiin lupa toiselle lapselle. No asiat ei tässä elämässä mene koskaan niinkuin suunnittelee! Tulin raskaaksi, siirsimme häitä, menetin lapsen.
Voimmeko päätellä, että sattumalta alkaneet raskaudet päättyvät huonosti? Suunnitellut onnistuvat? Leikitään että se menee niin, jooko? Silloin voisin melkein uskoa, että nyt kun oikein aletaan tekemällä tekemään lasta, voisimme saada vauvan syliin asti elävänä.
Mutta nyt kun minulla on lääkityksiä päällä ja kroppa taitaa olla muutenkin vähän sellaisessa "under construction" -tilassa, niin pelkään miten käy raskauden suhteen. Alkaako raskaus nopeasti? Pitäisikö minun buustata kroppaani alkamalla kiskomaan jotain vitamiineja ja foolihappoa korvaamaan näiden lääkkeiden tuhoja? Mitä sairaudelleni käy kun tulen raskaaksi? Pelkään, että se pahenee. En ole koskaan saanut keskenmenoa, sellainenkin on mahdollista! Mitä jos kroppani ei enää olekaan valmis vastaanottamaan raskautta?
On vaan niin vaikeaa nyt tämä vaihe elämässä. Kun niin moni ystävä on raskaana tai pienen vauvan äiti. Joku, jolla on samanikäinen lapsi kuin meidän Tipunen odottaa jopa kolmatta lastaan jo... tuntuu vaan niin epäreilulta. Joskus sitä on niin kateellinen muille ihmisille heidän elämästään, että tekisi mieli vain huutaa. Mutta kai se pitäisi vaan koittaa löytää joku tarkoitus tästä kaikesta. En ole sitä mieltä että tragedioilla on syynsä, vaan että niistä huolimatta ja niiden takia voi kasvaa ihmisenä. En olisi tämä henkilö, joka olen tänään ilman näitä surullisia tapahtumia ja muita vastoinkäymisiä. Voin sanoa rehellisesti olevani vahva ihminen.
Kun tämä sairaus diagnosoitiin, en musertunut vaikka ahdistuinkin. Krooninen sairaus koko loppuelämäksi - sekin vielä! Mutta mitä se voivottelu auttaa? Ei mitään. Ei auta muu kuin nostaa leuka ylös ja suunnata eteenpäin. En sano että kohti uusia pettymyksiä, sillä en halua uskoa niin. Minun on pakko olla positiivinen. Pakko uskoa, että meidän onnemme kääntyy vielä. Jos en uskoisi niin en jaksaisi pyrkiä eteenpäin.
Kunhan saan revittyä nämä "under construction" -kyltit pois ja häät juhlittua, niin luotan ja toivon, että pääsemme vihdoin ponnistelemaan pois tästä montusta. Nyt olisi jo meidän aika.
2 kommenttia:
Ihailen sun asennetta! Moni muu olisi jo (allekirjoittanut mukaan lukien) antanut periksi ja masentunut jonnekin kotisohvan ja sängynpohjan välimaastoon. Mutta sä jaksat nähdä asioissa niissä piilevät mahdollisuudet ja toivonkipinät!
Usein viljellään kammottavia kliseitä joilla ei ole kyllä mitään todellisuuspohjaa. Ihmiselle toden totta annetaan joskus paljon enemmän kuin jaksaisi kantaa - joillekin toistenkin edestä. Ja kärsimys ei jalosta ketään. Elämästä ei pitäisi joutua oppimaan kantapään kautta, lapsensaamisessa ainakaan.
Omat murheeni jo tiedätkin, ne miten me ollaan näihin raskauksiin päädytty. Pitkän odotuksen myötä. Silti se on jännä juttu: positiivisen raskaustestin jälkeen unohdin/pakotin itseni unohtamaan, että tässä ikinä mitään vaikeeta aikaa olikaan. Vähän niinkuin ois pitänyt itseään väkisin pinnalla ettei hukkuis, ja sitte se positiivinen raskaustesti pöllähtää siihen eteen kuin pelastusrengas. Sitä haluaa vaan tarrautua siihen ja päästä pois siitä pyristelystä. Vaikkei sitä koskaan unohda sitä historiaansa, niin sitä on opeteltava vaan elämään sen kanssa niin ettei se upottais... huokaus.
Mä uskon ja oon ihan varma, että teidän häät on nyt ensimmäinen askel kohti parempia aikoja :) Tästä se lähtee, uusi vaihe ja vaihde elämässä. Katsotaan vaan, niin vuodenvaihteessa kun ollaan, voit hymyillen ihmetellä miten niin vaan syksyn aikana järjestyi mukava duunipaikka ja häät olivat mahtavat! Ja kuka tietää mitä muutakin onnellista. Tämä voi olla kaiken uuden alku, just tää päivä ja tämä hetki ja tämä syksy :)
Halauksia murunen!
Kiitos Anniina! <3
Niin mäkin uskon, että jos mä joskus sen positiivisen testin vielä saan niin loihdin itselleni taas sellaisen mukavan pienen kuplan minkä sisällä elellä raskautta. Pakkohan se on, muuten sitä tulisi hulluksi. Olettaa että kaikki on hyvin kunnes toisin todistetaan... en tiedä onnistuuko se, onko se niin helppoa kuin luulen kuitenkaan.
Kiitos että uskot mun kanssani positiiviseen lähitulevaisuuteen. :) Jos kaikki yhdessä oikein kovasti uskotaan että meidän elon tie olisi nyt jonkun aikaa noususuhdanteinen niin ehkä se uppoaisi tuonne universuminkin kaaliin... joten nyt kaikki suunnataan ajatukset tuonne jonnekin sfääreihin - nyt riittää epäonni kiitos vain!
Sitä sanotaan että pessimisti ei pety, mutta pessimisti ei myöskään oikein pysty elämään ja koskaan nauttimaan elämästään. Et kyllä mä olen enemmän poitiivinen ja luottavainen siihen että tässä vielä joku päivä voin katsoa taaksepäin ja todeta että siitä kaikesta selvittiin.
Lähetä kommentti