Pahin paikka, missä voi tuntea itsensä epäonnistuneeksi tai jotenkin muuten vajavaiseksi ihmiseksi on kyllä sukujuhlat. Olin viime viikonloppuna käymässä sukujuhlissa, jossa oli sitten isän puolen kaikki serkut ja tädit ja muut. En ole koskaan aikaisemmin tuntenut oloani niin.. ulkopuoliseksi siitä joukosta. Tosin emme olleet nähneet serkkutyttöjen kanssa vuosiin, mutta facebookin suosiollisella avustuksella ollaan oltu kuitenkin kartalla siitä mitä kenenkin elämään kuuluu.
Tällä kertaa tosiaan tunsin jotenkin olevani aikamoinen surkimus siinä joukossa. Eräs neljän lapsen äiti odottaa viidettä lastaan, yhdellä on kolme tytärtä, yhdellä juuri talo ostettuna, yksi elää vielä opiskelijaelämää... ja muilla serkuilla onkin sitten urat ja lapset tehty suunnitellusti tietyillä ikäeroilla, hienot autot ja omsitusasunnot pääkaupunkiseudulla. Yksi on näyttelijä. Sitten siellä istun minä ja tunnen olevani niin eri maailmasta kuin kukaan heistä. Mistähän maailmasta sitä ollaan?
Sitä en tiedä, miksi sitä aina pitää verrata itseään ja omaa elämäänsä toisiin ja muiden elämään? Siinä ei kuitenkaan ole mitään järkeä. Kuvittelin mielessäni miten kaikki katsovat minua säälien ja jotenkin alentuvasti, vaikka kukaan ei tosiasiassa tehnytkään niin. Tunsin oloni pieneksi, tylsäksi, turvonneeksi ja erilaiseksi. No, jos jollain voi tuntea olonsa paremmaksi niin ainakin meillä on mitä hurmaavin pieni kaunotar tuo meidän tipunen. Voittaa kaikki puolelleen ihanilla kiharoillaan ja hauskoilla jutuillaan. <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti