Olen pari päivää ollut jostain syystä kuin perseeseen ammuttu karhu. Taitaa olla PMS-oireita, sillä menkat olis tulossa tässä lähipäivinä. Kiitos häiden, en ole juurikaan jaksanut ajatella vauvantekopuuhia. Tauko siitä tekee ihan hyvää, mutta turhahan mun on valehdella että ne ajatukset kokonaan olisi pois...
Tämä on niin ristiriitaista. Toisaalta nautin hirveän paljon tästä hetkestä kun tipunen on jo niin isopieni ja osaa niin paljon kaikkea itse, meidän arki tuntuu aika helpolta tällä hetkellä. (lukuunottamatta uhmaa joka nostelee aina silloin tällöin päätään). Mutta sitten kun kuulen ystävien vauvauutisia, hyviä ultrauutisia ja muuta, tulee taas mieleen se sama vanha virsi: kaipaan vauvaa, kaipaan raskaanaolemista ja kaipaan lisää onnellisia asioita elämääni.
Häiden jälkeen annetaan vauvalle lupa tulla. Ja se pelottaa. Pelottaa ihan helvetisti. Pelkään sitä, että joudun kuukaudesta toiseen kyttäämään tuleeko ne menkat vai ei, pelkään että en tule raskaaksi helposti, pelkään että tulen raskaaksi helposti. Pelkään että miten selviän, jos seuraavakin raskaus joudutaan keskeyttämään.
Kukaan ei koskaan luvannut että elämä olisi helppoa. Mun elämän alkupuolisko vähän antoi kyllä vihjettä siihen, että mun elämä olisi helppoa ja kivaa. Mutta kai minä maksan nyt niitä huolivapaita vuosia takaisin. Mitähän häiden jälkeen tapahtuu? Iskeekö post-festival-disorder ja huomaan ettei elämässä ole menossa mitään?
No niin, taas on purettu samat vanhat jutut sydämestä tänne.
Häihin on enää reilu viikko.
Ja mitä sitten? Niin kamalasti tuhlataan aikaa, rahaa ja energiaa yhteen päivään.... sen on paras olla hyvä päivä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti