Haloo haloo, täällä ollaan. Elämä kulkee jotenkin omia uomiaan, vähän laiskanpuoleisesti. Mitään uutta tänne ei kuulu, ei töitä (muutama haku menossa joista saattaa jotain poikia) eikä raskautta. Ei oikein ole ollut mitään kirjoitettavaakaan.
Nyt alan laittamaan kotiin joulua pikkuhiljaa; valoja, kynttilöitä ja tunnelmaa. Lapsi on jo sen ikäinen, että osallistuu mielellään kaikkeen askartelupuuhaan, joten kodin joulusisustus ei varmaan tule näyttämään ihan samalta kuin sisustuslehdissä. Pitäähän lapsenkin kädenjälki näkyä kotona.
Joulukortit ja häiden kiitoskortit pitää saada valmiiksi ja muutaman viikon sisään postiin myös. Meillä menee tänä vuonna kaksi kärpästä yhdellä iskulla - eli joulukortit ja kiitoskortit samoissa kuorissa. (Onkohan niissä joulumerkeissä joku painoraja?)
Sitten pitää suunnitella mitä annetaan päiväkodin tädeille joulumuistamiseksi, suunittelin itse koristeltua paperitötteröä, jossa olisi sitten vaikka itsetehtyjä namusia... jos on hyviä vinkkejä että minkälaisia namusia voisi tehdä niin laittakaa kommenttiboksiin viestiä! Myös tanhuryhmän opeille pitää jotain kivaa keksiä, ehkä saman voisi tehdä kaikille...
Joululahjoja ei ole vielä hankittu yhtään, mutta mielessä on jo että mitä hankitaan. Ainakin suurimmalle osalle. Sitten ne pitää enää hakea ja paketoida. Se onkin ihanaa puuhaa - kun lapsi on nukkumassa niin illan hämyssä ja kynttilän valossa kääriä lahjoja paketteihin.
Sitten voitaisiin typyn kanssa tehdä piparitalo jonka ipana saisi koristella ihan itse, äiti avustaisi vain teknisesti ja lapsi pääsisi käyttämään luovuuttaan. Joulukuu on pimeä ja nähtävästi märkä, onneksi siis on kaikkea puuhaa jota voidaan tytön kanssa touhuilla ettei elo käy tylsäksi. (En nimittäin todellakaan saa mitään intoa lähteä ulos pimeällä ja sateisella kelillä vain siksi kun lapsen kanssa pitää mennä ulos... onneksi päiväkodissa ulkoillaan säännöllisesti.) Kyllä me jonkun verran ulkoillaankin. Mut aina ei vaan huvita.
Vuosi alkaa lähenemään loppuaan. Vielä pitää jaksaa tsempata jonkun aikaa. Odotan, että uusi vuosi toisi tullessaan jotain uutta myös minun ja meidän elämäämme. Toivottavasti lapsen, mutta myös toivottavasti jotain muuta uutta. Kaipaan niin uutta suuntaa elämälleni... sen löytäminen vaan ei ole helppoa.
Kuulumisiin - lupaan aktivoitua taas täällä blogissakin!
tiistai 29. marraskuuta 2011
tiistai 8. marraskuuta 2011
jaadi jaadi
Lapsentekorintamalla ei mitään uutta. Kaksi yrityskiertoa takana ja tänään juuri alkoi koopee ykkönen. No, en ole mitenkään musertunut. Jotenkin ajatuksissa on ollutkin että meille tulisi syysvauva... joten nyt laitetaan taas uudet toiveet uuteen kiertoon. Välillä olo on jotenkin surullinen, muistelen nimittäin paljon sitä että vuosi sitten olin onnellisesti raskaana. Väsynyt ja onnellinen. Miten äkkiä se muuttuikaan...
tämä pimeä vuodenaika myös saa olon sisäänpäinkääntyneeksi. Olen hakenut muutamaa mielenkiintoista työpaikkaa, mihin uskon että minulla voisi olla mahdollisuuksiakin. Mutta en jaksa innostua niistä oikein. Jotenkin on vaikeaa jatkaa elämää normaalisti. Hankkia työpaikka vaikka ainoa mitä haluaisin tällä hetkellä olisi raskaus? Ja kuinka mahdollisissa haastatteluissa mun tekisikään mieleni kovaan ääneen sanoa että hei, mä saatan sit jäädä jossain vaiheessa joko äitiyslomalle tai pitkälle saikulle. Ku me nääs yritetään lasta. Et ei mua oikeestaan kannattais palkata. Mut mä oisin kyllä hyvä tässä hommassa.
Sairauteni (CU) on nyt hienosti kurissa, tulehdus on poissa ja voin oikein hyvin. Lääkkeitä menee aamuin illoin mutta eipä sillä väliä. Tekee mieli huutaa universumille, että HALOO! Nyt ois kaikki kunnossa kropassa ja aikalailla myös tuolla pään sisälläkin: voitaisiin jatkaa meidän haaveilemaa elämää nyt kiitos. Et oltais niinkuin valmiita sille toiselle lapselle. Niin pian kuin vain suinkin sopii.
No kohta on joulu. Mikä sekin vähän masentaa kun mietin vaan että meillä olisi pitänyt olla 5kk ikäinen tyttö tänä jouluna. :/ Mielessä käy että minkälaista meidän elämä ois ollut... Minkälainen joulu olisikaan ollut. *huokaus*.
Jaadi jaadi.
tämä pimeä vuodenaika myös saa olon sisäänpäinkääntyneeksi. Olen hakenut muutamaa mielenkiintoista työpaikkaa, mihin uskon että minulla voisi olla mahdollisuuksiakin. Mutta en jaksa innostua niistä oikein. Jotenkin on vaikeaa jatkaa elämää normaalisti. Hankkia työpaikka vaikka ainoa mitä haluaisin tällä hetkellä olisi raskaus? Ja kuinka mahdollisissa haastatteluissa mun tekisikään mieleni kovaan ääneen sanoa että hei, mä saatan sit jäädä jossain vaiheessa joko äitiyslomalle tai pitkälle saikulle. Ku me nääs yritetään lasta. Et ei mua oikeestaan kannattais palkata. Mut mä oisin kyllä hyvä tässä hommassa.
Sairauteni (CU) on nyt hienosti kurissa, tulehdus on poissa ja voin oikein hyvin. Lääkkeitä menee aamuin illoin mutta eipä sillä väliä. Tekee mieli huutaa universumille, että HALOO! Nyt ois kaikki kunnossa kropassa ja aikalailla myös tuolla pään sisälläkin: voitaisiin jatkaa meidän haaveilemaa elämää nyt kiitos. Et oltais niinkuin valmiita sille toiselle lapselle. Niin pian kuin vain suinkin sopii.
No kohta on joulu. Mikä sekin vähän masentaa kun mietin vaan että meillä olisi pitänyt olla 5kk ikäinen tyttö tänä jouluna. :/ Mielessä käy että minkälaista meidän elämä ois ollut... Minkälainen joulu olisikaan ollut. *huokaus*.
Jaadi jaadi.
perjantai 28. lokakuuta 2011
keskiviikko 26. lokakuuta 2011
toiset ne sikiää kuin siat
Eilen leikkarilla ollessamme samassa talossa asuvan lestadiolaisperheen neljävuotias tytär sanoi että me muutetaan sitten kun äitin vauva syntyy. Suutuin. Perheen viides lapsi. Jumalauta! Eikö nyt vois lopettaa jo? Meillä on jo kaksi vauvaa hyvästelty raskain sydämin, ja jotkut ne vaan posottaa eteenpäin. Kaiken lisäksi tämä äitimuori vetää röökiä suvereenisti samaan aikaan... Mun teki mieli mennä samantien pimpottamaan ovikelloa naapuriin ja kertoa muutama elämän tosiasia. Jostain syystä pidin tätä henkilökohtaisena loukkauksena minulle. Tiedän, on lapsellista ja typerää ajatella niin. Minun reaktioni oli todella turha, mutta minkäs teet...
Mentiin sisälle tipusen kanssa ja eteisessä halasin pientä tytärtäni kyyneleet silmissä. Miten käsittämättömän onnellinen olenkaan tuosta pienestä ihanasta tytöstä! Olen pitänyt aiemmin itsestään selvänä että kun saan toisen lapsen, voin jäädä taas kotiin. Siksi olen ollut töissä ja lapseni päiväkodissa. Mutta mitä jos en koskaan saa toista lasta? Miten olenkin voinut pitää sitä itsestäänselvyytenä? Mitä jos menetin ainoan mahdollisuuteni olla kotona lapsen kanssa seuraamassa hänen kasvuaan?
No, kun olin hetken aikaa ollut kotona niin naureskelin jo itselleni ja omalle reaktiolleni. :) Tiedänhän minä sen, ettei toisten vauvat ole mitenkään minulta pois. Maailma nyt vaan ei ole reilu, se on ihan selvää. Täytyy vaan koittaa pyristellä mukana parhaansa mukaan.
Mentiin sisälle tipusen kanssa ja eteisessä halasin pientä tytärtäni kyyneleet silmissä. Miten käsittämättömän onnellinen olenkaan tuosta pienestä ihanasta tytöstä! Olen pitänyt aiemmin itsestään selvänä että kun saan toisen lapsen, voin jäädä taas kotiin. Siksi olen ollut töissä ja lapseni päiväkodissa. Mutta mitä jos en koskaan saa toista lasta? Miten olenkin voinut pitää sitä itsestäänselvyytenä? Mitä jos menetin ainoan mahdollisuuteni olla kotona lapsen kanssa seuraamassa hänen kasvuaan?
No, kun olin hetken aikaa ollut kotona niin naureskelin jo itselleni ja omalle reaktiolleni. :) Tiedänhän minä sen, ettei toisten vauvat ole mitenkään minulta pois. Maailma nyt vaan ei ole reilu, se on ihan selvää. Täytyy vaan koittaa pyristellä mukana parhaansa mukaan.
keskiviikko 19. lokakuuta 2011
kappale joka sai minut itkemään
Tänään, yllättäen, iski ikävä ja suru taas pintaan. Kuulin tämän kappaleen radiosta ja pysähdyin.
"These wounds just wont seem to heal,
this pain is just too real,
There's too much that time can not erase"
"These wounds just wont seem to heal,
this pain is just too real,
There's too much that time can not erase"
maanantai 10. lokakuuta 2011
piinapäivät & huokailua
Niinpäniin. Kun annoin itselleni luvan olla vauvantekohommissa täysillä mukana, niin sitä ollaan sitten täysillä mukana. Tänään on dpo 10, eli 10 päivää oletetusta ovulaatiosta. Herkimmät testit näyttäisivät jo tuloksen jos olisi raskaana...
Mulla on viikon verran viillellyt nivusia ja ollut kovaa menkkamaista poltetta alamasulla. Mitään muita kuviteltuja oireita en ole havainnut vielä... Noi kivut alavatsalla kun voi liittyä myös tähän sairauteeni. Ne kyllä tuntuu ihan erilaisilta.... Jotkut sanoo että flunssainen olo voi olla oire. No daa. Eihän mulla sit ookkaan orastavaa flunssaa vaan nää onkin NIITÄ oireita. Palelee ihan koko ajan, se on selvä raskausoire. Tai sitten nämä viilenneet ilmat ovat syy paleluun. Haistan palaneen kahvin herkästi ja juoksen laittamaan kahvinkeittimen kiinni. No, se nyt vaan haisee pahalle. Ja lisäksi mua on muutamaan otteeseen huimannut että on pitänyt ottaa tukea jostain.
*huokaus*
Ärsyttävää. Mulla on tänään työnhakupäivä (niin niin ja täällä luuhaan...). Tuntuu niin tyhmältä hakea töitä, kun oikeasti haluaisin olla raskaana. Ja raskaanaollessa on myös ihan tyhjän kanssa alkaa hakemaan töitä. :/ Olishan se kyllä kivaa päästä vähäks aikaa työelämään taas, alkaa tämä kotona oleminen jo vähän tympimään. Mutta tuntuu silti tyhmältä laittaa hakemuksia kun ei vaan inspaa.
*huokaus*
Mulla on viikon verran viillellyt nivusia ja ollut kovaa menkkamaista poltetta alamasulla. Mitään muita kuviteltuja oireita en ole havainnut vielä... Noi kivut alavatsalla kun voi liittyä myös tähän sairauteeni. Ne kyllä tuntuu ihan erilaisilta.... Jotkut sanoo että flunssainen olo voi olla oire. No daa. Eihän mulla sit ookkaan orastavaa flunssaa vaan nää onkin NIITÄ oireita. Palelee ihan koko ajan, se on selvä raskausoire. Tai sitten nämä viilenneet ilmat ovat syy paleluun. Haistan palaneen kahvin herkästi ja juoksen laittamaan kahvinkeittimen kiinni. No, se nyt vaan haisee pahalle. Ja lisäksi mua on muutamaan otteeseen huimannut että on pitänyt ottaa tukea jostain.
*huokaus*
Ärsyttävää. Mulla on tänään työnhakupäivä (niin niin ja täällä luuhaan...). Tuntuu niin tyhmältä hakea töitä, kun oikeasti haluaisin olla raskaana. Ja raskaanaollessa on myös ihan tyhjän kanssa alkaa hakemaan töitä. :/ Olishan se kyllä kivaa päästä vähäks aikaa työelämään taas, alkaa tämä kotona oleminen jo vähän tympimään. Mutta tuntuu silti tyhmältä laittaa hakemuksia kun ei vaan inspaa.
*huokaus*
perjantai 7. lokakuuta 2011
tienristeystä odotellessa
Elämä on nyt jotenkin taas pysähdyksissä. Häistä on selvitty ja nyt pitäisi sitten elämällään tehdä jotain. Tähän saakka olen voinut käyttää häitä tekosyynä kaikkeen... olen alkanut harkitsemaan tosiaan alanvaihtoa, haluaisin saada oppisopimuspaikan jostain ja löytää sitä kautta uuden uran. Vielä on vaan hyvin hakusessa että mikä se voisi olla...
Elämä on taas niin ristiriitaista. Haluaisin tulla raskaaksi ja samalla ajatuskin siitä ahdistaa. Jos tulisin pian raskaaksi, jättäisin työnhaun ja oppisopimusasiat nätisti taka-alalle ja jäisin kotiin tipusen kanssa. Mutta sitä kun ei voi etukäteen tietää, niin kai on mielummin koitettava ajatella eteenpäin kohti tulevaa muusta näkökulmasta.
Olen tämän viikon ollut ihan kamalan laiska. En ole saanut aikaiseksi MITÄÄN. Odottelen, että milloin se uusi tienristeys tulee eteen ja minkälaisia tienviittoja risteyksessä näkyy. Tuleeko se eteen piankin, sen kyllä haluaisin tietää. Kun elämässä ei tapahdu mitään, se saa oloni levottomaksi. Inhoan sitä odottelua, sitä että tiedän että jotain pitäisi tapahtua tai että jotain pitäisi tehdä, mutta ei ole käsitystä että mitä. Jos saisin luvalla olla laiskana kotona murehtimatta työllistymistä tai olemaan ajattelematta tulevaisuutta niin nauttisin tästä enemmän.
En kyllä yhtään tiedä mitä seuraavaksi pitäisi tehdä. Mutta koska en tiedä mitä tehdä, niin pitäisikö vaan nojata taaksepäin ja nauttia matkasta? Olla murehtimatta ja mennä virran mukana sinne minne elämä vie? Toisaalta koen suurta tarvetta tehdä jotain, ja haluaisin löytää taas jonkun asian mistä voisin innostua. Odottaminen ja passiivisuus ei tunnu hyvältä kun sille ei näy loppua. Jos tietäisin varmasti mitä edessä on, en olisi niin malttamaton. Mutta nyt ei auta kuin odottaa ja katsoa, koittaa aktivoitua työnhaussa ja pitää vaan pää kylmänä ja olla mahdollisimman huoleton.
Jep. Sepä vasta onkin helppoa....
Elämä on taas niin ristiriitaista. Haluaisin tulla raskaaksi ja samalla ajatuskin siitä ahdistaa. Jos tulisin pian raskaaksi, jättäisin työnhaun ja oppisopimusasiat nätisti taka-alalle ja jäisin kotiin tipusen kanssa. Mutta sitä kun ei voi etukäteen tietää, niin kai on mielummin koitettava ajatella eteenpäin kohti tulevaa muusta näkökulmasta.
Olen tämän viikon ollut ihan kamalan laiska. En ole saanut aikaiseksi MITÄÄN. Odottelen, että milloin se uusi tienristeys tulee eteen ja minkälaisia tienviittoja risteyksessä näkyy. Tuleeko se eteen piankin, sen kyllä haluaisin tietää. Kun elämässä ei tapahdu mitään, se saa oloni levottomaksi. Inhoan sitä odottelua, sitä että tiedän että jotain pitäisi tapahtua tai että jotain pitäisi tehdä, mutta ei ole käsitystä että mitä. Jos saisin luvalla olla laiskana kotona murehtimatta työllistymistä tai olemaan ajattelematta tulevaisuutta niin nauttisin tästä enemmän.
En kyllä yhtään tiedä mitä seuraavaksi pitäisi tehdä. Mutta koska en tiedä mitä tehdä, niin pitäisikö vaan nojata taaksepäin ja nauttia matkasta? Olla murehtimatta ja mennä virran mukana sinne minne elämä vie? Toisaalta koen suurta tarvetta tehdä jotain, ja haluaisin löytää taas jonkun asian mistä voisin innostua. Odottaminen ja passiivisuus ei tunnu hyvältä kun sille ei näy loppua. Jos tietäisin varmasti mitä edessä on, en olisi niin malttamaton. Mutta nyt ei auta kuin odottaa ja katsoa, koittaa aktivoitua työnhaussa ja pitää vaan pää kylmänä ja olla mahdollisimman huoleton.
Jep. Sepä vasta onkin helppoa....
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)