No taas se karkasi! Motivaatio nimittäin.

Onko se mikään ihme, että ei ole työmotivaatiota? Työsuhde loppuu seitsemän viikon päästä ja jatkoa ei ole tiedossa. Ei oikein jaksa kiinnostua enää näistä asioista, ei oikein huvittaisi olla täällä. Ahdistaa kaikki ihmiset jotka vatvovat samoja kuvioita kuin ennenkin.

Esimiehen pyynnöstä jouduin hajauttamaan vähäiset lomani, joten olen ensi viikon lomalla ja sitten muutamia päiviä ennen työsuhteen päättymistä. *huokaus* mitähän tekisin täällä siihen saakka?

Kesällä harjoitan sitten sitä niin trendikästä kotoilua. Aion olla ulkona, kuokkia kukkapenkkejä, harrastaa liikuntaa ja siivoilla ja somistella kotia. Ja tietenkin tehdä häitä. Siinä on minun kesäsuunnitelmani. Mitään lomaa tuolla miehenpuoliskolla ei ole, joten minnekään lomalle emme pääse. Tipu on hoidossa kesällä 14 pv. kuukaudessa, paitsi päivystysajan hän on kotona. Eli viisi viikkoa juhannuksesta heinäkuun loppuun.

Vähän häiritsee se, kun tulevaisuus on ihan auki. Jos olisi edes vauva tulossa, niin voisi olla kotona ja odottaa vauvan saapumista. Mutta nyt ei ole mitään tietoa siitä, missä olen ensi syksynä. Toivoisin saavani jotain töitä, että haaveemme omasta kodista voisi tulla joskus edes toteen. Ystävät ovat juuri tekemässä tarjousta omasta talosta, toiset ovat juuri saaneet remontoitua omansa ja muuttivat sinne…  Mulla on hirmuinen talokuume mutta eihän me voida harkita mitään asuntolainaa jos mulla ei ole töitä.

Kaikki aikanaan, tiedän.
Mutta se on niin tyhmää.
Haluan haluan haluan haluan!
Vauvan.
Talon.
Töitä.
Kaikkea.

Plaah. Ei ole motivaatiota töissä. Taidan karata lounaalle ulos jonnekin.

politiikkaa

Kuuntelin aamulla työn ohessa Jani Toivolan haastattelua Kaupunkiradiosta. Harmi kun olen väärässä vaalipiirissä, siinä nimittäin on ihanan aito ja tervejärkinen mies, jonka mielelläni näkisin eduskunnassa. Siinä on aidosti vähemmistöjen ja myös ihan tavallisten ihmisten, opiskelijoiden, nuorten ja vähävaraisten edustaja. Omasta vaalipiiristä ei ole löytynyt tarpeeksi kiinnostavaa ehdokasta haluamastani puolueesta, mutta täytyy sitten tyytyä tarpeeksi hyvään.

Kammoksun ajatusta kasvattaa lastani sellaisessa Suomessa, missä esimerkiksi Perussuomalaisten arvomaailma olisi vallalla. Pelkään vain pahoin, että Perussuomalaisilla tulee olemaan suuri äänivyöry. Ihmettelen miksi.

Itse näen asiat niin, että meidän pitäisi olla avoimia ja toimia yhdessä muun maailman kanssa. Omavaraisuus ei aina jokaisessa asiassa ole järkevin vaihtoehto: ennemmin syön marokkolaisen appelsiinin jossa se kasvaa luonnollisessa ympäristössään kuin suurella energialla täällä pohjolassa tuotetun appelsiinin. Lisäksi kammoksun sellaisen puolueen kuin Perussuomalaisten suhatutumista maahanmuuttopolitiikkaan, maaseutupolitiikkaan, ympäristöpolitiikkaan ja kulttuuripolitiikkaan....

No, itse en voi tehdä muuta kuin äänestää sellaista puoluetta, joka edustaa samoja arvoja kuin minä: suvaitsevaisuutta, pehmeitä arvoja, yhteisöllisyyttä, pienituloisten toimeentulon takaamista, lapsiperheiden etuuksia, opiskelijoiden toimeentulon turvaamista ja kestävää kehitystä.

odottavan aika

Se on usein melko pitkä ja piinallinen.

jokotai

Kas noin. Nyt alkoi jo oireilu. Selvästi tuntuu että alamasussa nippailee, turvottaa ja jomottelee selkää ja alamasua. Joko pääni tai kroppani on sekaisin, kuten muistelen että viime kerralla oli kun luulin joka kuukausi olevani raskaana, tai sitten olen.

Sekä Tipusen että edellisen raskauden alkuvaiheet olivat samanlaiset. Joitain päiviä oviksen jälkeen alkoi oireilu, johon liittyi jomotusta ja jossain vaiheessa viiltelyjä nivusissa. Jos nuo viiltelyt tulevat niin olen varma että olen raskaana. Tosin tämä jomotuskin tuntuu tutulta, kuitenkin pelkään että kuvittelen sen olemassaolon.

Samoin nämä nännien nippailut kuuluvat asiaan.
Nekin saattaa kyllä olla minun pienen pääni kehittelemiä.
Tässä olotilassa en kyllä voi luottaa täysin näihin oloihin, vaikka edellisessä raskaudessa tiesin varmasti olevani raskaana jo viikkoa ennen kuukautisten alkua, ja silloin emme yrittäneet aktiivisesti vaan oli vaan Se Olo.


Mutta onhan se tietenkin hyvinkin mahdollista että raskaus alkaisi ensimmäisestä kierroksesta. Hui.


Se pelottaa mutta myös kutkuttaa!

teemapäivät

Tänään saikkupäivällä. Onneksi ihan esimehen luvalla niin ei tarvitse ryntäillä mihinkään työterveyteen. Sain kuitenkin soittoajan hoitajalle, jolta kyselen sitten tarkemmin että pitääkö minun nyt mennä niihin veritesteihin ettei tämä ole sitä mykoplasmaa. Tyttärelläni on ollut pitkittynyt yskä jo monta kuukautta... joko se on tavallista flunssaa tai jotain pölyallergiaa, mutta sehän saattaa olla myös tuo mykoplasma. Toisaalta emme ole olleet kuumeessa... hmm.

Projekti lapsentekohommia on nyt virallisesti käynnissä. Viikonlopun teemapäivien näkyvyyttä hieman hankaloitti tämä inhottava flunssa, mutta alku tämä on kumminkin. Tietysti toivon, ettei tällä kertaa menisi kauaa uuden raskauden alkuunsaattamiseksi, mutta sitä kun ei koskaan tiedä. En toivoisi suurta ikäeroa lasten välille, jos siis sellainen terve vielä saadaan tähän maailmaan, mutta se ei ole minun päätettävissäni.


Mutta teemapäivät ovat takanapäin ja soturit on laitettu jälleen matkaan. Nyt toivotaan että mukana on sellaisia valiojoukkoja, jotka osaavat suunnistaa perille. Olisi ehkä pitänyt varustaa nämä joukot vielä kartalla ja kompassilla...

No me teimme osuutemme, nyt on pikkusotureiden vuoro. Toivotamme vilkasta uintia ja osumatarkkuutta!:D

keväisiä ajatuksia

Köhiti köh köh. Flunssaa pukkaa tänne. Kurkku on tooosi kipeä, yskä sattuu jo vähän keuhkoihinkin... ja syvään hengittäminen tuntuu tuolla jossain keuhkoputkissa... Jouduin tänään lähtemään kesken kaiken töistä pois ja lähtiessäni mulle huikattiin että meillä on töissä ollut liikkeellä mykoplasmaa. Sitkeää bakteeriperäistä tautia. Täytyy huomenna mennä käymään lääkärissä ja sanoa että testaavat tuon mykoplasman. hyh.

Mutta vettä sataa! Ihanaa kun lumet sulaa. Tänään on flunssasta huolimatta ollut yllättävän positiivinen päivä. Kävin vähän aikaa sitten ostamassa muutaman uuden paidankin kaappiin roikkumaan. Sellaisia kukkahepeneitä. Odotan kovasti että saan laittaa kevättakin päälle!

Tekis mieli mennä lenkille ja ehkä kokeilla ottaa muutama juoksuaskelkin, mutta nyt on tämä tauti päällä. No, ehkä ensi viikolla pääsisi juoksemaan kun nuo lumet näköjään sulavat vauhdilla. On se jännä, miten syksyllä tällainen sadeilma masentaisi mutta nyt se ei haittaa ollenkaan! Siksi kun tietää mitä se saapi aikaan...

Juuri nyt on ihan kiva fiilis. Huomenna ehkä toisin, mutta niinhän minun pitääkin elää - tässä päivässä. 

lottoamaan

Miksi, oi miksi ihminen ei osaa olla maltillinen? Tämäkin tilanne on sellainen, että ihan turhaan joka päivä tuskailee samaa asiaa kun ei se miksikään muutu vielä vähään aikaan.

Haluan Kaiken.
Heti.
Nyt.

Vauvan, talon, kivan työpaikan, kesän. Jokainen päivä tuntuu viikolta!  Joka päivä ihmettelen, että onko tosiaan vasta perjantai? Onko tosiaan vasta alle kuusi viikkoa tähtityttöni syntymästä? MIKSI aika menee näin hitaasti. En halua olla tässä vaiheessa elämääni. Haluan sen kauas kauas taakseni, niin että se kipeä punainen arpi olisi jo hoipeinen juova. Arka ja kipeä muisto. Odotan, että aika kuluu eteenpäin ja että olisi jo jotain odotettavaa, jotain mikä saisi tämän olon paranemaan.

Tiedän mikä se on, mikä saa olon paranemaan. Uusi raskaus. Vauva.

Ehkä kyllä myös kesä tuo tullessaan paremman olon... Tuntuu vaan niin turhauttavalta. Puoli vuotta elämästä hukkaan, kaikki suunnitelmat uusiksi, kaikki pitää perua tai muuttaa. Työsuhdekin mitoitettiin äitiyslomaa ajatellen ja jatkoa ei ole tiedossa näillä näkymin. Ärh. Kiukuttaa.

Ainakin taidan lotota. Me osutaan niin nätisti noihin pieniin prosentteihin ja epätodennäköisyyksiin että luulis sen saman osumatarkkuuden toimivan myös lottoamisessa? Jos ei pelaa, ei voi voittaa. Tuo lause pätee myös meidän lapsentekoprojektiin: riskejä on, sen me tiedämme. Mutta halu saada toinen lapsi on suurempi kuin pelko. Vain osallistumalla voi päästä osingoille.