Olisi paljonkin sanottavaa. Siitä, miten hämmästyn nähdessäni peilikuvani nykyään. Miten raskaanaolevalta näytänkään... Pitäisi kirjoittaa siitä, miten en osaa vieläkään täysin luottaa että saamme tämän vauvan ihan oikeasti. Kun naapurit tulevat sanomaan, että teille taitaa olla toinen pieni tulossa niin mieli tekisi jotenkin ohittaa tai sivuuttaa asia. Kun jos sitten joutuisinkin selittämään taas... Että vaikka periaatteessa tiedän kaiken olevan hyvin ja koitan uskoa, että me tosiaan saamme tämän lapsen niin joku se minun takaraivossani kuiskii vastaan.
Tiedän, että monet jo hamstraavat vaatteita ja muita tarvikkeita tässä vaiheessa, mutta minä en jotenkin osaa. Onhan tuolla lipastossa jo vaatteita, mutta muuten jotenkin... vaikeaa. Ehkä se tulee sitten jossain kohtaa vastaan se pesänrakennusvietti.
Maha on iso. Selkään sattuu ja joka paikka on jumissa. Vauva potkii.
Vauva.
Meidän pieni poika.
Ei nyt oikein irtoa tekstiä... vähän olen jumissa. Siltäkin kannalta.
Laitetaan loppuun kuva maanantailta kun viikkoja oli tasan 27+0.
2 kommenttia:
Niin kaunis masu!
On aika ymmärrettävää, että kaikki mitä aiemmin on teille käynyt palaa mieleen kummittelemaan kun olo on onnellinen. Kyllä ne kaupat on auki sitten poitsun synnyttyäkin ja vauvathan tuppaa saamaan kasoittain lahjoja ;)
Kyllä itsellänikin oli koko odotus Liinasta yhtä pelkoa vaikka kuinka yritti ajatella kaiken olevan hyvin. Sitä oli yli herkkä myös jo olemassa olevienkin lasten kanssa. Meidän keskimmäinen kun kolautti päänsä kiveen ja tuli reikä (n.3kk jälkeen keskeytyksen) olin ihan hysteerinen ja paniikissa. Ei yhtään itseni tyylistä. Se menetyksen pelko oli niin käsillää juuri silloin.
Toivottavasti selkä ja mieli kevenisi ja saisitte nauttia kesästä ihanan kummun kanssa <3
Kiitos. <3
Niin, ehtiihän sitä sittenkin kauppaan... :)
Lähetä kommentti