Ajatuksia tulevasta ja kipuja

Jännittää tuleva. Ei niinkään synnytys vaan se vauva-arki. Mitenhän sitä pärjää? Mitenhän sen imetyksen kanssa tulee sujumaan? Osaanko ottaa lunkisti vai tuleeko siitä taas sellainen stressin ja paskaäiti-fiiliksen lähde? Ei kyllä tarttis tulla... kovasti puhutaan siitä, että rintamaidolla kasvaa terveitä lapsia. No, meidän tyttö sai just hikeen kolme kuukautta tissimaitoa ja on ihan tosi terveenä ollut. Viime talvena vissiin kaks flunssaa ja vesirokko. Ei mitään muuta. Ei korvatulehduksia, ei allergoita, ei astmaa, ei tautikierteitä. Kun taas olen huomannut, että monella pitkään imetetyllä lapsella taas on joka hemmetin korvatulehduskierre ja vaikka mitä. Että kuinkahan suuri todenperäisyys sillä on, että väitetään rintamaidon vaikuttavan lasten terveyteen... no, meillä ainakin on terve tyttö vaikka imetys ei ollutkaan kovin onnistunut. Ja älykäs ja kaikkea. Eli sen puoleen ei tarvitsisi sitä stressata. Mutta kuitenkin se on mielessä kun se oli silloin NIIN iso asia meillä. Huoh. Ja sehän selviää vasta sitten kun lapsi on maailmassa!

Njoo... selkäkivut on kadonneet mutta tilalla on JÄRKYTTÄVÄT liitoskivut. Se voi olla että ensi viikolla lähtee soittoa työterveyteen ja mä sanon että tästä ei vaan tuu mitään. Viime viikolla kun työnsin tyttöä rattailla päiväkodista kotiin iltapäivällä meinasin oikeasti vain itkeä. Sattui niin paljon! Ja oli miehen iltavuoroviikko, ja mun piti pärjätä kotona ihan yksin ja SATTUI. Jokainen kyykistyminen ja kyljenkääntö ynnä muu sattuu hirmusti. Toivottavasti loppuu vielä jossain kohtaa!!

Keskiviikkona kävin neuvolassa, kaikki hyvin! Hb edelleen alhainen, eli 104, mut ei ollut ainakaan laskenut. Painoa oli tullut taas (miksi neuvolan vaaka näyttää aina enemmän kuin kotona?!). Kurkattiin ultralla ja vauva oli poikittain! Kiva. Sehän on oikein hyvä tarjonta... prkl. No tilaahan siellä on vielä kääntyillä, että toivotaan kaverin tajuavan kiepsahtaa oikein päin. Ja pojalta se edelleen näytti. Hyvin selvästi. :D

Kuvia ja tunnelmia

Puuh.

Töissä taas:

Iltapäivän supistelut.
Kaatosade.
Paskat rattaat.
Palelu.
Risa sateenvarjo.
Litimärkä.
Kiukutteleva uhmis.
Väsy.
Puuh.

Saapi nähdä kauan mä jaksan.
Tänään raskausviikkoja 29+0!

Kolmas kolmannes

Ihan jotenkin uskomatonta että nyt ollaan raskauden kolmannen kolmanneksen kynnyksellä. Tänään raskausviikkoja on kasassa 28+0. Mihin ihmeeseen tämä aika katoaa? Ihan pian meistä tulee nelihenkinen perhe, enkä jotenkin osaa yhtään kuvitella sitä mielessäni. :D

Selkä on just nyt aika hyvässä kuosissa, yritän miettiä mikä olisi paras lähestymistapa että se myös pysyisi hyvässä kuosissa... lepo vai jumppa? Nyt kun siihen ei kovasti enää satu, meinaan. Ehkä vähän molempia? Jospa ensi maanantaina pääsisin takaisin töihin... ainakin jos pari viikkoa jaksaisi siellä olla laittamassa pillit pussiin niin sanotusti. :)

Mä olen päässyt alkuun näiden vauvahankintojen kanssa. Ostin kaverilta tärisevän sitterin (Fisher Price) ja sellaisen söpön leikkimaton. Vaunut pitäisi vielä jostain hommata, enkä yhtään nyt tiedä että hommaisko yhdistelmät vai ihan rehelliset koppavaunut. Vai myydäänköhän missään enää koppavaunuja? Jos panostaisi kunnollisiin rattaisiin kun se vaunuvaihe on kuitenkin melko lyhyt... mutta ei me mitään kalliita haluta ostaa. Käytettynä jos löytäis jotkut hyvät... Eli jos jollain pyörii tarpeettomana nurkissa käytetyt yhdistelmärattaat niin pistäkää tarjousta sähköpostiin!

Olo on nyt siis melko hyvä. Kumpa tuo selkä nyt pysyisi kunnossa loppuajan! Soitin myös ajan terveyskeskuksen fysioterapiaan että saisin lainaan sellaisen SI-nivelen tukivyön, mikä oli tyttöä odottaessakin mulla lainassa. Se vois auttaa tähän selkään ainakin siten että se tukisi sitä hiukan. Närästys vaivaa aika ajoin ja tietenkin ne ihanat liitoskivut öisin. Mutta silti tämä raskaanaoleminen on niin ihmeellistä. Pieni MacGyver potkuttelee ahkeraan ja joskus melko tuntuvastikin. Yhtään ei tarvitse kuulostella tai tehdä liikelaskentaa, sillä tämä on hyvin aktiivinen tapaus. Voihan se olla, että kohta kun tila yksiössä alkaa vähenemään, muuttuu liikkeetkin erilaisiksi ja joudun kuulostelemaan niitä vielä. Tai sitten en.

Mutta minä olen niin nauttinut näistä muutamasta viikosta kotona sairauslomalla, vaikka kipeän selän vuoksi en ole voinut tehdä mitään. Se on kuitenkin ollut mukavaa olla rauhassa kotona. Olisi mukava palata töihin ja kaupungin vilinään kyllä vielä hetkeksi, jonka jälkeen voisi rauhoittua luvan kanssa sitten kotiin ja alkaa todella odottamaan vauvaa maailmaan. Pitäkää peukkuja että hyvä suunta selkäkivun suhteen jatkuu ja pääsen vielä viikon päästä hetkeksi töihin!

Jumissa

Olisi paljonkin sanottavaa. Siitä, miten hämmästyn nähdessäni peilikuvani nykyään. Miten raskaanaolevalta näytänkään... Pitäisi kirjoittaa siitä, miten en osaa vieläkään täysin luottaa että saamme tämän vauvan ihan oikeasti. Kun naapurit tulevat sanomaan, että teille taitaa olla toinen pieni tulossa niin mieli tekisi jotenkin ohittaa tai sivuuttaa asia. Kun jos sitten joutuisinkin selittämään taas... Että vaikka periaatteessa tiedän kaiken olevan hyvin ja koitan uskoa, että me tosiaan saamme tämän lapsen niin joku se minun takaraivossani kuiskii vastaan.

Tiedän, että monet jo hamstraavat vaatteita ja muita tarvikkeita tässä vaiheessa, mutta minä en jotenkin osaa. Onhan tuolla lipastossa jo vaatteita, mutta muuten jotenkin... vaikeaa. Ehkä se tulee sitten jossain kohtaa vastaan se pesänrakennusvietti.

Maha on iso. Selkään sattuu ja joka paikka on jumissa. Vauva potkii.
Vauva.
Meidän pieni poika.

Ei nyt oikein irtoa tekstiä... vähän olen jumissa. Siltäkin kannalta.
Laitetaan loppuun kuva maanantailta kun viikkoja oli tasan 27+0.

Tunnelmakuvia 3-v synttäreiltä

kyllä minä niin mieleni pahoitin...

Soitin aamulla esimiehelleni, että en pääse tulemaan vielä töihin tällä viikolla koska selkä on niin kipeä. Sanoin, että minulla on aika työterveyteen että ilmoitan mitä lääkäri sanoo. No, esimes vaatii että toimitan sairauslomatodistukset henkilökohtaisesti hänelle tänään.

"Ai tänään?"
"No kyllä, tänään ne pitäisi toimittaa...mielellään."
"No, kai mun sitten täytyy... aamupäivällä pääsen niin saan mieheltä kyydin, muuten menee tämän kipeän selän kanssa hyvin vaikeaksi... "
"Okei, katotaan niitä todistuksia sitten."

Ja esimiehen luona: "ai vielä kaksi viikkoa sairauslomaa. Ompa harmillista... niin, ikävää että sun työparisi jää nyt pulaan kun jäät sairauslomalle."
"Miten sä pystyisit olemaan töissä?"

"Öh? Niin lääkäri kirjoitti mulle kaksi viikkoa sairauslomaa... että aika kipeä on tuo selkä. En valitettavasti voi tälle mitään. Mielummin olisin töissä terveen selkäni kanssa kuin tuskaisena kotona."

"Niin niin, tietysti." *naurahdus*

Kyllä minä niin mieleni pahoitin! Ihan kuin huvikseni olisin sairauslomalla! Muutenkin tunnen jo syyllisyyttä kun joudun olemaan pois, ja ei paljon auta esimiehen vittuilu. Ei pitäisi ottaa itseensä mutta kyllä tulee paha mieli! En minä näitä selkäkipuja keksi päästäni.. :( Tyhmä esimies. Teki mieli sanoa muutama kova sana mutta en sanonut. Ei kai parane polttaa kaikkia siltoja takanaan, vaikka en tosiaan tiedä haluaisinko edes tuollaiseen työpaikkaan koskaan uudestaan töihin, missä henkilöstöä kohdellaan noin.