noin 10 jäljellä

Viimeinen työpäivä (toivottavasti lääkäri on samaa mieltä),
kymmenen viikkoa laskettuun (tai vähän vähemmän tai ehkä enemmän),
aika päästä tekemään listoja (pitäiskö vauvalle jotain hankkia?)
aika päästä miettimään makuuhuoneen järjestystä (mahtuuko se sänky sinne?)
aika antaa huomiota esikoiselle ("Äiti, äiti! Joko se pikkuveli  huomenna syntyy?")
aika kastella tomaatintaimia takapihalla (meillä on oma pieni kasvihuone!)

Nyt on aika siirtyä taas eteenpäin.
Kotiinpäin.

Ku ei vaan JAKSA

Tämän viikon ensimmäinen työpäivä ohi. Makaan sängyllä. Sohvalla. Makaan. En JAKSA tehdä mitään. Onneksi on miehen aamuvuoroviikko ja hän on ollut typyn kanssa pihalla ja lähti vielä pyöräilemäänkin tytön kanssa.

Minä katselen ympärilleni ja haluaisin laittaa pyykkiä. Keittiön lattia pitäisi pestä. Olkkarissa on roinaa. Tytön vaatekaappi pitäis siivota. Ja oma. Vauvan kamojakin ois kiva jo laittaa. Mulla on nyt vähän raskausmasennus. Haluaisin pystyä tekemään jotain mut kun ei niin ei. :( Sattuu, uuvuttaa, supistaa.

 Ja tunnen olevani laiska paska, vaikka mä en oikeasti pysty just nyt tekemään mitään. Mulla on sellainen olo, et jos mä vielä jatkan tätä töissäkäymistä tää lapsi syntyy takuulla ennen aikojaan. Aikamoisia supistuksia tullut pitkin päivää työtuolissa istuessani... ja vihloo kohdunsuuta ihan sikana. Huoh. Lepoahan se huutaa tämä kroppa.

Huomiselle on varattu aika työterveyslääkärille. Se taitaa olla tässä tämä minun työurani tällä kertaa.
Huoh.

AINIIN!  Tänään on rv 30+0!!!
USKOMATONTA!

(ja mitään ei ole vauvaa varten tehtynä... :p )

Ajatuksia tulevasta ja kipuja

Jännittää tuleva. Ei niinkään synnytys vaan se vauva-arki. Mitenhän sitä pärjää? Mitenhän sen imetyksen kanssa tulee sujumaan? Osaanko ottaa lunkisti vai tuleeko siitä taas sellainen stressin ja paskaäiti-fiiliksen lähde? Ei kyllä tarttis tulla... kovasti puhutaan siitä, että rintamaidolla kasvaa terveitä lapsia. No, meidän tyttö sai just hikeen kolme kuukautta tissimaitoa ja on ihan tosi terveenä ollut. Viime talvena vissiin kaks flunssaa ja vesirokko. Ei mitään muuta. Ei korvatulehduksia, ei allergoita, ei astmaa, ei tautikierteitä. Kun taas olen huomannut, että monella pitkään imetetyllä lapsella taas on joka hemmetin korvatulehduskierre ja vaikka mitä. Että kuinkahan suuri todenperäisyys sillä on, että väitetään rintamaidon vaikuttavan lasten terveyteen... no, meillä ainakin on terve tyttö vaikka imetys ei ollutkaan kovin onnistunut. Ja älykäs ja kaikkea. Eli sen puoleen ei tarvitsisi sitä stressata. Mutta kuitenkin se on mielessä kun se oli silloin NIIN iso asia meillä. Huoh. Ja sehän selviää vasta sitten kun lapsi on maailmassa!

Njoo... selkäkivut on kadonneet mutta tilalla on JÄRKYTTÄVÄT liitoskivut. Se voi olla että ensi viikolla lähtee soittoa työterveyteen ja mä sanon että tästä ei vaan tuu mitään. Viime viikolla kun työnsin tyttöä rattailla päiväkodista kotiin iltapäivällä meinasin oikeasti vain itkeä. Sattui niin paljon! Ja oli miehen iltavuoroviikko, ja mun piti pärjätä kotona ihan yksin ja SATTUI. Jokainen kyykistyminen ja kyljenkääntö ynnä muu sattuu hirmusti. Toivottavasti loppuu vielä jossain kohtaa!!

Keskiviikkona kävin neuvolassa, kaikki hyvin! Hb edelleen alhainen, eli 104, mut ei ollut ainakaan laskenut. Painoa oli tullut taas (miksi neuvolan vaaka näyttää aina enemmän kuin kotona?!). Kurkattiin ultralla ja vauva oli poikittain! Kiva. Sehän on oikein hyvä tarjonta... prkl. No tilaahan siellä on vielä kääntyillä, että toivotaan kaverin tajuavan kiepsahtaa oikein päin. Ja pojalta se edelleen näytti. Hyvin selvästi. :D

Kuvia ja tunnelmia

Puuh.

Töissä taas:

Iltapäivän supistelut.
Kaatosade.
Paskat rattaat.
Palelu.
Risa sateenvarjo.
Litimärkä.
Kiukutteleva uhmis.
Väsy.
Puuh.

Saapi nähdä kauan mä jaksan.
Tänään raskausviikkoja 29+0!

Kolmas kolmannes

Ihan jotenkin uskomatonta että nyt ollaan raskauden kolmannen kolmanneksen kynnyksellä. Tänään raskausviikkoja on kasassa 28+0. Mihin ihmeeseen tämä aika katoaa? Ihan pian meistä tulee nelihenkinen perhe, enkä jotenkin osaa yhtään kuvitella sitä mielessäni. :D

Selkä on just nyt aika hyvässä kuosissa, yritän miettiä mikä olisi paras lähestymistapa että se myös pysyisi hyvässä kuosissa... lepo vai jumppa? Nyt kun siihen ei kovasti enää satu, meinaan. Ehkä vähän molempia? Jospa ensi maanantaina pääsisin takaisin töihin... ainakin jos pari viikkoa jaksaisi siellä olla laittamassa pillit pussiin niin sanotusti. :)

Mä olen päässyt alkuun näiden vauvahankintojen kanssa. Ostin kaverilta tärisevän sitterin (Fisher Price) ja sellaisen söpön leikkimaton. Vaunut pitäisi vielä jostain hommata, enkä yhtään nyt tiedä että hommaisko yhdistelmät vai ihan rehelliset koppavaunut. Vai myydäänköhän missään enää koppavaunuja? Jos panostaisi kunnollisiin rattaisiin kun se vaunuvaihe on kuitenkin melko lyhyt... mutta ei me mitään kalliita haluta ostaa. Käytettynä jos löytäis jotkut hyvät... Eli jos jollain pyörii tarpeettomana nurkissa käytetyt yhdistelmärattaat niin pistäkää tarjousta sähköpostiin!

Olo on nyt siis melko hyvä. Kumpa tuo selkä nyt pysyisi kunnossa loppuajan! Soitin myös ajan terveyskeskuksen fysioterapiaan että saisin lainaan sellaisen SI-nivelen tukivyön, mikä oli tyttöä odottaessakin mulla lainassa. Se vois auttaa tähän selkään ainakin siten että se tukisi sitä hiukan. Närästys vaivaa aika ajoin ja tietenkin ne ihanat liitoskivut öisin. Mutta silti tämä raskaanaoleminen on niin ihmeellistä. Pieni MacGyver potkuttelee ahkeraan ja joskus melko tuntuvastikin. Yhtään ei tarvitse kuulostella tai tehdä liikelaskentaa, sillä tämä on hyvin aktiivinen tapaus. Voihan se olla, että kohta kun tila yksiössä alkaa vähenemään, muuttuu liikkeetkin erilaisiksi ja joudun kuulostelemaan niitä vielä. Tai sitten en.

Mutta minä olen niin nauttinut näistä muutamasta viikosta kotona sairauslomalla, vaikka kipeän selän vuoksi en ole voinut tehdä mitään. Se on kuitenkin ollut mukavaa olla rauhassa kotona. Olisi mukava palata töihin ja kaupungin vilinään kyllä vielä hetkeksi, jonka jälkeen voisi rauhoittua luvan kanssa sitten kotiin ja alkaa todella odottamaan vauvaa maailmaan. Pitäkää peukkuja että hyvä suunta selkäkivun suhteen jatkuu ja pääsen vielä viikon päästä hetkeksi töihin!

Jumissa

Olisi paljonkin sanottavaa. Siitä, miten hämmästyn nähdessäni peilikuvani nykyään. Miten raskaanaolevalta näytänkään... Pitäisi kirjoittaa siitä, miten en osaa vieläkään täysin luottaa että saamme tämän vauvan ihan oikeasti. Kun naapurit tulevat sanomaan, että teille taitaa olla toinen pieni tulossa niin mieli tekisi jotenkin ohittaa tai sivuuttaa asia. Kun jos sitten joutuisinkin selittämään taas... Että vaikka periaatteessa tiedän kaiken olevan hyvin ja koitan uskoa, että me tosiaan saamme tämän lapsen niin joku se minun takaraivossani kuiskii vastaan.

Tiedän, että monet jo hamstraavat vaatteita ja muita tarvikkeita tässä vaiheessa, mutta minä en jotenkin osaa. Onhan tuolla lipastossa jo vaatteita, mutta muuten jotenkin... vaikeaa. Ehkä se tulee sitten jossain kohtaa vastaan se pesänrakennusvietti.

Maha on iso. Selkään sattuu ja joka paikka on jumissa. Vauva potkii.
Vauva.
Meidän pieni poika.

Ei nyt oikein irtoa tekstiä... vähän olen jumissa. Siltäkin kannalta.
Laitetaan loppuun kuva maanantailta kun viikkoja oli tasan 27+0.