Hengissä ollaan. Lapset kasvaa, no, toinen kasvaa ja toinen vähän vähemmän. Mutta kovasti mietin että onko tämä blogi tullut tiensä päähän? Onko aika jättää hyvästit tälle? Ehkä kipuiluni tarvitsi tämän väylän purkaantuakseen, mutta sen aika on nyt takana. Nyt on aika etsiä uusia haasteita ja katsoa eteenpäin kohti toisia reittejä.
Kerron pikaiset kuulumiset kuitenkin, jos täällä vielä joku käy lukemassa.
Pikku Oo siis kävi kontrolliverikokeissa pienuutensa suhteen. Ensi maanantaina on lääkäri jonka kanssa katsotaan verikokeiden tulokset. Hänestä tutkitaan mm. kilpirauhasarvoja ja keliakian vasta-aineita tms. Toivon totisesti, että hänellä ei ole keliakiaa... Pikku Oo siis kasvaa kyllä mutta hyvin hitaasti. Tietääkseni vielä ei ole edes 80cm rikki vaikka 2-v syntymäpäivä kolkuttelee ovella... ainakin pääsee halvalla kun ei tarvii uusia vaatteita ostaa.
Isosisko taas kasvaa ja voi hyvin. Kenkkuilee kuten viisivuotias vain osaa. Leikkii mielikuvituskaverinsa kanssa ja piirtelee ja opettelee kirjoittamaan... on fiksu ja kiltti ja herkkä.
Lapset lähtee tutustumaan päiväkotiin elokuussa. Minulla ei vieläkään ole töitä ja hitto että on hiljaista työrintamalla.... ei sitten mitään mitä vois hakea. Hohhoijaa. No, ehkä tässä syksyn aikana vähän vilkastuu ja löytyis joku paikka mullekin jostain.
No, joka tapauksessa päiväkotiin mennään tutustumaan ja lapset aloittaa siellä. Itse koitan saada mahdollisimman pian töitä. Haikeaa on. Niin hirveän haikeaa. Tämä on mun viimeinen kotiäitikuukausi siten että lapset ovat kotona! Tuntuu jotenkin jännälle mut samalla surulliselle. Tässäkö ne mun vuodet kotona sitten oli? Nautinko mä niistä nyt tarpeeks? Mitä jos mä en halua lopettaa mut on pakko.... yyh.
Toisaalta ajatus uusista haasteista ja oman itsensä haltuunottamisesta tuntuu kivalta. Oma työ, oma aika, itsensä kehittäminen... ei sekään huono juttu oo. Kunhan vaan löytyis se oikea paikka mulle.
maanantai 14. heinäkuuta 2014
perjantai 24. tammikuuta 2014
pikkuinen pikkuinen
Meidän pikku Oo on aika pikkuinen. Se ei tunnu kasvavan ei sitten millään. Pituutta siis. Yritin sitä äsken vähän mittailla ja tulos oli vain sentti enemmän kuin marraskuussa... mut millä mä sitä venyttäisin? Se syö ihan tavallista ruokaa kuten me muutkin, joskus se syö enemmän ja joskus vähemmän. Mut ei se nälässä oo ja muutenkin pitäis kaikki ravintoaineasiat olla kunnossa. Huoh.
Mut mä itse olen myös ollut melko lyhkäinen tappi. 1v neuvolassa olen itse ollut vain 70,5 cm ja vasta 2-vuotiaana 84cm. Ehkä pikku Oo on vaan saanut mun pituusgeenit? ressukka.
Mut helmikuussa ois 1,5-v neuvola ja lääkäri. Millä mä venyttäisin tuota lasta vähän ennen neuvolaa... en millään. Pah. Tappi mikä tappi. Mut suloinen sellainen. :)
Mut mä itse olen myös ollut melko lyhkäinen tappi. 1v neuvolassa olen itse ollut vain 70,5 cm ja vasta 2-vuotiaana 84cm. Ehkä pikku Oo on vaan saanut mun pituusgeenit? ressukka.
Mut helmikuussa ois 1,5-v neuvola ja lääkäri. Millä mä venyttäisin tuota lasta vähän ennen neuvolaa... en millään. Pah. Tappi mikä tappi. Mut suloinen sellainen. :)
maanantai 20. tammikuuta 2014
Lievä ahdistus
Syksyyn mennessä pitäis olla jotain selvillä. Mitä mä haluan tehdä isona? Tai siis seuraavaksi? Ja onko se mitä mä haluan tehdä mitenkään päin järkevää tai mahdollista? Pitääkö mun lopettaa haluaminen ja haahuilu ja ottaa vastuu elämästäni menemällä vaan johonkin töihin. Tekemään jotain mitä en halua. Äh.
Aina on tullut vastaan jotain. Vielä en ole ihan tyjän päälle jäänyt kovin pitkäksi aikaa. Aina jotain on tullut eteen. Voinko mä luottaa siihen että niin käy nytkin? Voisko joku ennustaja kertoa mulle mitä mun tulevaisuus pitää sisällään niin ei tarttis ahdistua siitä?!
Mut masentavaa on lukea työkkärin nettisivuja kun siellä ei mitään haettavaa mulle oo. Huoh. Kai mä sitten juon kahvia ja luen vanhoja kodin kuvalehtiä kun ei musta näemmä muuhunkaan ole. Pah.
Aina on tullut vastaan jotain. Vielä en ole ihan tyjän päälle jäänyt kovin pitkäksi aikaa. Aina jotain on tullut eteen. Voinko mä luottaa siihen että niin käy nytkin? Voisko joku ennustaja kertoa mulle mitä mun tulevaisuus pitää sisällään niin ei tarttis ahdistua siitä?!
Mut masentavaa on lukea työkkärin nettisivuja kun siellä ei mitään haettavaa mulle oo. Huoh. Kai mä sitten juon kahvia ja luen vanhoja kodin kuvalehtiä kun ei musta näemmä muuhunkaan ole. Pah.
lauantai 11. tammikuuta 2014
Uuden vuoden alussa
Mitä tämä vuosi tuo tullessaan? Työpaikan minulle, kaiketi. Tai oikeastaan pakosti. Mutta onko pakko poistua tästä kotikolosta todelliseen maailmaan? Entä jos en tahdo?
Päiväkoti, kiireiset aamut, työmatkat, vanhempia ikävöivät lapset, lapsia ikävöivä äiti, liian lyhyet illat kun lasten kanssa ei ehdi tehdä mitään.... kiire, väsymys. Miksi työelämään siirtyminen tuo mulle negatiivisia mielikuvia ensin? Toki ajatus lounaasta kaupungilla ja siitä ,että saisi tehdä jotain missä olisi hyvä, kutkuttelee mieltä kun tuolla hiekkalaatikon reunalla ei paljon itseä kehitetä...
Mutta työelämään ois pakko palata. Vaikka kun tuo pikkuinen apinamarakatti kiipeää syliin ja kietoo kätensä kaulan ympärille, tulee sellainen olo, että haluaisin sen hetken jatkuvan ikuisesti. Että se mun pieni poika olis vaan aina siinä sylissä pienenä ja suloisena. huoh.
Ja onko tämä niiden kahden menetetyn lapsen syytä, että en tunne perheen olevan vielä lukumäärältään valmis? Tuleeko mun perheestä AINA puuttumaan joku? Nimittäin tuttavapiirissä on taas tullut raskausuutisia ja tämä naisena olemisen kirous- kun kuulee että joku odottaa vauvaa niin tulee heti sellainen olo että minäkin haluan. Raskauden ja vauvan. Vielä kerran haluan. Ne ensimmäiset hetket sairaalassa. sen pienen kippuravarpaan kainaloon.... Ja kuinka hullua olis kuvitella, että meille muka vielä suotaisiin terve lapsi? Oisko mulla muka lupa pyytää sellaista enää? Mut aina välillä iskee se vauvakuume. Etenkin kun joku tuttava raskautuu!
No, sydän sanoo toista ja järki toista. Pitää vaan muistuttaa itselleen että mistä siinä meidän kohdalla on oikeasti kyse. Ja pitää muistuttaa myös itseään niistä unettomista öistä ja siitä väsymyksestä.... raskausajan kivuista ja säryistä. synnytyksestä. Ehkä shokkiterapia auttais...
Nyt olis oikeasti mun aika siirtyä työelämään. Mutta mihin? Ei mitään hajua...Suunta on hukassa eikä mitään ole tiedossa. En tiedä yhtään mitä haluaisin tehdä ja mitä voisin tehdä. Toivon saavani apuja eräältä life coachilta asian selkeyttämiseen. Ehkä se tänä vuonna löytyy, se seuraava mikä haluan olla isona.
Tämä blogin tulevaisuus myös on hämärä. Mitähän tälle tekis?
Päiväkoti, kiireiset aamut, työmatkat, vanhempia ikävöivät lapset, lapsia ikävöivä äiti, liian lyhyet illat kun lasten kanssa ei ehdi tehdä mitään.... kiire, väsymys. Miksi työelämään siirtyminen tuo mulle negatiivisia mielikuvia ensin? Toki ajatus lounaasta kaupungilla ja siitä ,että saisi tehdä jotain missä olisi hyvä, kutkuttelee mieltä kun tuolla hiekkalaatikon reunalla ei paljon itseä kehitetä...
Mutta työelämään ois pakko palata. Vaikka kun tuo pikkuinen apinamarakatti kiipeää syliin ja kietoo kätensä kaulan ympärille, tulee sellainen olo, että haluaisin sen hetken jatkuvan ikuisesti. Että se mun pieni poika olis vaan aina siinä sylissä pienenä ja suloisena. huoh.
Ja onko tämä niiden kahden menetetyn lapsen syytä, että en tunne perheen olevan vielä lukumäärältään valmis? Tuleeko mun perheestä AINA puuttumaan joku? Nimittäin tuttavapiirissä on taas tullut raskausuutisia ja tämä naisena olemisen kirous- kun kuulee että joku odottaa vauvaa niin tulee heti sellainen olo että minäkin haluan. Raskauden ja vauvan. Vielä kerran haluan. Ne ensimmäiset hetket sairaalassa. sen pienen kippuravarpaan kainaloon.... Ja kuinka hullua olis kuvitella, että meille muka vielä suotaisiin terve lapsi? Oisko mulla muka lupa pyytää sellaista enää? Mut aina välillä iskee se vauvakuume. Etenkin kun joku tuttava raskautuu!
No, sydän sanoo toista ja järki toista. Pitää vaan muistuttaa itselleen että mistä siinä meidän kohdalla on oikeasti kyse. Ja pitää muistuttaa myös itseään niistä unettomista öistä ja siitä väsymyksestä.... raskausajan kivuista ja säryistä. synnytyksestä. Ehkä shokkiterapia auttais...
Nyt olis oikeasti mun aika siirtyä työelämään. Mutta mihin? Ei mitään hajua...Suunta on hukassa eikä mitään ole tiedossa. En tiedä yhtään mitä haluaisin tehdä ja mitä voisin tehdä. Toivon saavani apuja eräältä life coachilta asian selkeyttämiseen. Ehkä se tänä vuonna löytyy, se seuraava mikä haluan olla isona.
Tämä blogin tulevaisuus myös on hämärä. Mitähän tälle tekis?
lauantai 30. marraskuuta 2013
maanantai 4. marraskuuta 2013
sunnuntai 27. lokakuuta 2013
suunta hakusessa
Jotenkin mä luulin, että tässä äitiysloman ja hoitovapaan aikana mulle selviäis kuin salama kirkkaalta kirkkaalta taivaalta se, mitä haluan tehdä isona. Ei selvinnyt ei. Nyt tässä ollaan kolmekymppisenä ja pitäis olla vissiinkin aikuinen. Ja se, että mä vielä kolmekymppisenäkään en tiedä mitä haluan tehdä, on vähän ahdistavaa. Tai kun periaatteessa mä tiedän mitä haluan tehdä, mutta sen saavuttaminen näillä leveysasteilla on hyvin haastavaa. Suorastaan mahdotonta. Olen pohdiskellut yrittäjäksi ryhtymistä mutta kaikki yrittäjät joita tunnen, kiroavat sen homman ihan suoraan. Sitä ois sitten aina töissä. Mutta jos mä löytäisin sopivan porukan, jonka kanssa yhdessä vois perustaa yrityksen. Yksin en uskaltaisi.
Mutta nyt mulle on tullut mieleen, että mitäs sitten kun lapset menee kouluun? Iltapäivät, kesälomat, syyslomat... kuka niiden lasten kanssa on? Joutuuko sitä aina pitämään lomansa miehen kanssa eri aikaan, että lapset eivät joudu viettämään päiviään yksin?! Oisko mahdollista löytää sellainen työ, mitä voisin tehdä kotona? Voisin ottaa lapset vastaan kun he tulevat koulusta, voitaisiin viettää kesälomia yhdessä koko perhe... mutta mikä sellainen työ olisi? Kirjoitustyö? Ehkä ei minun lahjoillani. Rakennekynsien/ ripsien/ hiusten kanssa mua ei uskalla kukaan päästää tekemisiin koska minä olen luonteeltani niin suurpiirteinen etten ikinä kykenisi niin pikkutarkkaan käsityöhön. Vai pitäisikö sitä kouluttautua ihan uuteen ammattiin? Mikä se olisi? Huoh. Ja se pitäisi myös olla sellainen, mistä itse pidän. Minkä tekemisestä saisin mielihyvää ja mikä toisi perheeseen myös jonkun verran rahaa.
Voi kun voittaisin lotossa paljon rahaa. Sitten voisin perustaa haluamani yrityksen ja voisin palkata tyyppejä töihin, jotta voisi itsekin pitää vapaata. Koska se mua eniten pelottaa ajatuksessa yrittäjäksi ryhtymisessä - se että sitä olisi koko ajan töissä.
No, tässä olisi vielä päiviä jäljellä pohtia tulevia uria. Mihin ne mut oikein vie?
Mutta nyt mulle on tullut mieleen, että mitäs sitten kun lapset menee kouluun? Iltapäivät, kesälomat, syyslomat... kuka niiden lasten kanssa on? Joutuuko sitä aina pitämään lomansa miehen kanssa eri aikaan, että lapset eivät joudu viettämään päiviään yksin?! Oisko mahdollista löytää sellainen työ, mitä voisin tehdä kotona? Voisin ottaa lapset vastaan kun he tulevat koulusta, voitaisiin viettää kesälomia yhdessä koko perhe... mutta mikä sellainen työ olisi? Kirjoitustyö? Ehkä ei minun lahjoillani. Rakennekynsien/ ripsien/ hiusten kanssa mua ei uskalla kukaan päästää tekemisiin koska minä olen luonteeltani niin suurpiirteinen etten ikinä kykenisi niin pikkutarkkaan käsityöhön. Vai pitäisikö sitä kouluttautua ihan uuteen ammattiin? Mikä se olisi? Huoh. Ja se pitäisi myös olla sellainen, mistä itse pidän. Minkä tekemisestä saisin mielihyvää ja mikä toisi perheeseen myös jonkun verran rahaa.
Voi kun voittaisin lotossa paljon rahaa. Sitten voisin perustaa haluamani yrityksen ja voisin palkata tyyppejä töihin, jotta voisi itsekin pitää vapaata. Koska se mua eniten pelottaa ajatuksessa yrittäjäksi ryhtymisessä - se että sitä olisi koko ajan töissä.
No, tässä olisi vielä päiviä jäljellä pohtia tulevia uria. Mihin ne mut oikein vie?
keskiviikko 23. lokakuuta 2013
Mukavaa eloa ja oloa
No kappas! Meinaa vähän jäädä tämä kirjoittelu... pistetääs vähän kuulumisia!
Elo lasten kanssa on melko mukavaa tällä hetkellä. isosisko on ihana ja raivostuttava neljävuotias, joka aloittaa jokaisen lauseensa sanoilla: "eikä ku äiti mä ensin..." Se vitkuttelee, valittaa ja vikisee. On kranttu ruokapöydässä ja puhuu taukoamatta vessajuttuja. Läpsii kun kiukku iskee ja istuu sen jälkeen jäähyllä. Huoh. No, vaihevaihevaihe vaan.... joka alkoi viime keväänä! Varsinaista uhmaahan isosiskolla ei oikeastaan koskaan ollut, joten tämä on nyt kai sitten se uhma... joinain päivinä älyttömän raskasta!
Pikku Oo taasen. Hurmaava pikku vekkuli! Voi jestas että yksivuotiaat osaavat olla ihania. :) Se juoksee kovaa, kikattaa ja menee piiloon omien käsiensä taa. Osoittele lamppua ja napaa "pamppu" "papa" ja tunnistaa monen monta eläintä ja niiden ääntä. Pikku Oo on myös valloittava pikku riiviö, kiskoo verhoja alas ja levittää kamaa ympäri kämppää. Siis se sotkee, voi hyvänen aika sentään se sotkee! Yksivuotiaissa on paljon työtä mutta ne on vaan jotenkin niin hurmaavia, jopa kiukutellessaan. Ehkä niiden kiukku on niin kovin suoraviivaista, eikä samaa luokkaa kuin isosiskonsa: "äiti sinä olet kakka! minä en enää ikinä leiki jennan kanssa ja minä varmasti lyön neaa! No sitten minä varmasti kiusaan ainakin pikkuveljeä!" huokausssss...
Sisko käy kerhossa kolme kertaa viikossa (mikä alkaa tuntua vähän tämän äidin kunnossa, kolme kertaa viikossa on aika paljon). Kerho on kahden kilsan päässä, jonne pitkälti olen kulkenut kävellen, rattaita työtäen joissa sisko on seisomalaudalla. Parhaimpina päivinä siis kävelyä rattaiden kera tulee 8 km! Sinne, takaisin, sinne ja takaisin.... no, mikäs sen parempaa kuntoilua! Mutta muuten meinaa kolme lähtöä viikossa käydä voimille, täytyy katsoa, että jätänkö yhden kerran pois kokonaan....
Lisäksi sisko käy tanhuissa . Keskiviikkoisin 45 min ajan. Se on mukavaa ja hän tykkää kovasti! :)
Mulla on menossa "hoitovapaa". Siksi lainausmerkeissä koska nostan ansiosidonnaista työttömyskorvausta näiltä päiviltä. Onneksi on näin haastava ammatti - se mahdollistaa mun jäämisen kotiin vielä ensi kevään ajaksi. Koska ammattiani vastaavia töitä ei ole tarjolla niin olen kotona lapsia hoitamassa. Tosissani ajattelin alkaa ensi keväänä sitten katselemaan työpaikkaa. Koitan nauttia nyt tästä kotonaolosta ja vielä olen siitä nauttinutkin. Toki tulee päiviä kun kaikki tuntuu kaameelta ja seinät kaatuu päälle, mutta ei mulla ole mikään kiire työelämään. Ei vielä.
Tämän vuoksi sitten tietysti mun talohaaveet on jäissä! Koska lainanhakuun on turha lähteä jos mulla ei ole työpaikkaa... mutta taas sen työn mihin mä pääsen pitäisi sitten olla niin hyvällä palkalla, että lasten päiväkotimaksujen (500e/kk) ja työmatkakulujen ym. jälkeen rahaa jäisi enemmän käteen kuin nyt... Eli niin kauan kun mulla on mahdollisuus tähän työttömyyskorvaukseen, aion sen ottaa. Ja hoitaa lapsia kotona. Vaikka välillä seinät kaatuu niskaan.
(ihan salaa haaveilen, että joskus meillä voisi olla kolmas lapsi. Mutta se on niin kaukana järjen tuolla puolen että en sitä vielä sen kummemmin aio pohdiskella. Se ois ihanaa. Ja kamalaa. Ja taloudellinen itsemurha. Ja ihan hullua. Mut.....huoh. vielä yksi vauva. joskus? en tiedä...)
Pikku Oo on melko aikainen poika. Pitkään se heräili viiden aikaan aamulla, mikä on onneksi nyt vaihtunut kello kuuden aamuihin. Päivärytmihän menee suurin piirtein näin:
6.00 herätys
7.00 aamupala
9.00 ulos
10.30-11 lounas
11.30-15 päikkärit kestoltaan 2-3h
16-17 maissa ruoka
19.00 puuro
20.00 nukkumaan.
Sisko menee samalla rytmillä, paitsi herää yleensä seiskalta ja ei nuku päikkäreitä. Paitsi jos herää ennen seiskaa, sitten laitan sen nukkumaan. Siskolla on aina joku lepohetki päivässä vaikka ei nukkuiskaan unia.
Sillä tavalla elo on helppoa, koska Siskolla on tässä naapurissa kaksi leikkikaveria. Voin avata oven ja Isosisko juoksee joko naapuriin leikkimään tai ulos leikkimään tyttöjen kanssa. Tai sitten jompi kumpi tytöistä on meillä leikkimässä. Miten HELPPOA onkaan kun toinen ei koko ajan napise tekemisen puutetta vieressä. :) Ja isosiskokin saa paljon ulkoilua ja oppii paljon reippautta.
Siskohan on melko etevä kaikissa näpertelyjutuissa. Se kirjoittaa jo kaikki kirjaimet melko hienosti ja veikkaan, että vuoden sisään se oppii lukemaan. Mut eihän sillä kiire ole. Oppii kun oppii. Kiipeilyjutuissa ja muissa liikunnallisissa jutuissa se ei oo niin kauheen hyvä, joten niihin me kannustetaan. Siksi en kiellä hyppimästä säkkituoliin arkun päältä enkä kiellä juoksemasta ulkona vaikka ois vähän liukasta, enkä sano että pitäis ajaa pyörällä hiljempaa. Vähän rohkeutta noihin juttuhin tarvittaisiin. Mut sisko laulaa tosi hienosti, keksii loruja ja riimejä, keksii satuja ja piirtää ja askartelee ja haluais jo kovasti kirjoittaa. Se käyttää tablettia sujuvasti ja osaa myös käsitellä tietokoneen hiirtä. Etevä tyttö.
Mutta elo on melko mukavaa tällä hetkellä. Parisuhteelle ois kiva saada enemmän aikaa ja ois mahtavaa jos ois vähän enemmän rahaa. Nimimerkki matti kukkarossa. Mies piti kuuden viikon isäkuukauden elo-syyskuussa ja se pisti meidän talouden ihan sekaisin. :( No, veronpalautuksia ootellessa...
Jos täällä vielä joku käy, niin pistäkää vaikka HEP kommenttilootaan niin näen että onko täällä enää kukaan muu kuin minä! :)
Elo lasten kanssa on melko mukavaa tällä hetkellä. isosisko on ihana ja raivostuttava neljävuotias, joka aloittaa jokaisen lauseensa sanoilla: "eikä ku äiti mä ensin..." Se vitkuttelee, valittaa ja vikisee. On kranttu ruokapöydässä ja puhuu taukoamatta vessajuttuja. Läpsii kun kiukku iskee ja istuu sen jälkeen jäähyllä. Huoh. No, vaihevaihevaihe vaan.... joka alkoi viime keväänä! Varsinaista uhmaahan isosiskolla ei oikeastaan koskaan ollut, joten tämä on nyt kai sitten se uhma... joinain päivinä älyttömän raskasta!
Pikku Oo taasen. Hurmaava pikku vekkuli! Voi jestas että yksivuotiaat osaavat olla ihania. :) Se juoksee kovaa, kikattaa ja menee piiloon omien käsiensä taa. Osoittele lamppua ja napaa "pamppu" "papa" ja tunnistaa monen monta eläintä ja niiden ääntä. Pikku Oo on myös valloittava pikku riiviö, kiskoo verhoja alas ja levittää kamaa ympäri kämppää. Siis se sotkee, voi hyvänen aika sentään se sotkee! Yksivuotiaissa on paljon työtä mutta ne on vaan jotenkin niin hurmaavia, jopa kiukutellessaan. Ehkä niiden kiukku on niin kovin suoraviivaista, eikä samaa luokkaa kuin isosiskonsa: "äiti sinä olet kakka! minä en enää ikinä leiki jennan kanssa ja minä varmasti lyön neaa! No sitten minä varmasti kiusaan ainakin pikkuveljeä!" huokausssss...
Sisko käy kerhossa kolme kertaa viikossa (mikä alkaa tuntua vähän tämän äidin kunnossa, kolme kertaa viikossa on aika paljon). Kerho on kahden kilsan päässä, jonne pitkälti olen kulkenut kävellen, rattaita työtäen joissa sisko on seisomalaudalla. Parhaimpina päivinä siis kävelyä rattaiden kera tulee 8 km! Sinne, takaisin, sinne ja takaisin.... no, mikäs sen parempaa kuntoilua! Mutta muuten meinaa kolme lähtöä viikossa käydä voimille, täytyy katsoa, että jätänkö yhden kerran pois kokonaan....
Lisäksi sisko käy tanhuissa . Keskiviikkoisin 45 min ajan. Se on mukavaa ja hän tykkää kovasti! :)
Mulla on menossa "hoitovapaa". Siksi lainausmerkeissä koska nostan ansiosidonnaista työttömyskorvausta näiltä päiviltä. Onneksi on näin haastava ammatti - se mahdollistaa mun jäämisen kotiin vielä ensi kevään ajaksi. Koska ammattiani vastaavia töitä ei ole tarjolla niin olen kotona lapsia hoitamassa. Tosissani ajattelin alkaa ensi keväänä sitten katselemaan työpaikkaa. Koitan nauttia nyt tästä kotonaolosta ja vielä olen siitä nauttinutkin. Toki tulee päiviä kun kaikki tuntuu kaameelta ja seinät kaatuu päälle, mutta ei mulla ole mikään kiire työelämään. Ei vielä.
Tämän vuoksi sitten tietysti mun talohaaveet on jäissä! Koska lainanhakuun on turha lähteä jos mulla ei ole työpaikkaa... mutta taas sen työn mihin mä pääsen pitäisi sitten olla niin hyvällä palkalla, että lasten päiväkotimaksujen (500e/kk) ja työmatkakulujen ym. jälkeen rahaa jäisi enemmän käteen kuin nyt... Eli niin kauan kun mulla on mahdollisuus tähän työttömyyskorvaukseen, aion sen ottaa. Ja hoitaa lapsia kotona. Vaikka välillä seinät kaatuu niskaan.
(ihan salaa haaveilen, että joskus meillä voisi olla kolmas lapsi. Mutta se on niin kaukana järjen tuolla puolen että en sitä vielä sen kummemmin aio pohdiskella. Se ois ihanaa. Ja kamalaa. Ja taloudellinen itsemurha. Ja ihan hullua. Mut.....huoh. vielä yksi vauva. joskus? en tiedä...)
Pikku Oo on melko aikainen poika. Pitkään se heräili viiden aikaan aamulla, mikä on onneksi nyt vaihtunut kello kuuden aamuihin. Päivärytmihän menee suurin piirtein näin:
6.00 herätys
7.00 aamupala
9.00 ulos
10.30-11 lounas
11.30-15 päikkärit kestoltaan 2-3h
16-17 maissa ruoka
19.00 puuro
20.00 nukkumaan.
Sisko menee samalla rytmillä, paitsi herää yleensä seiskalta ja ei nuku päikkäreitä. Paitsi jos herää ennen seiskaa, sitten laitan sen nukkumaan. Siskolla on aina joku lepohetki päivässä vaikka ei nukkuiskaan unia.
Sillä tavalla elo on helppoa, koska Siskolla on tässä naapurissa kaksi leikkikaveria. Voin avata oven ja Isosisko juoksee joko naapuriin leikkimään tai ulos leikkimään tyttöjen kanssa. Tai sitten jompi kumpi tytöistä on meillä leikkimässä. Miten HELPPOA onkaan kun toinen ei koko ajan napise tekemisen puutetta vieressä. :) Ja isosiskokin saa paljon ulkoilua ja oppii paljon reippautta.
Siskohan on melko etevä kaikissa näpertelyjutuissa. Se kirjoittaa jo kaikki kirjaimet melko hienosti ja veikkaan, että vuoden sisään se oppii lukemaan. Mut eihän sillä kiire ole. Oppii kun oppii. Kiipeilyjutuissa ja muissa liikunnallisissa jutuissa se ei oo niin kauheen hyvä, joten niihin me kannustetaan. Siksi en kiellä hyppimästä säkkituoliin arkun päältä enkä kiellä juoksemasta ulkona vaikka ois vähän liukasta, enkä sano että pitäis ajaa pyörällä hiljempaa. Vähän rohkeutta noihin juttuhin tarvittaisiin. Mut sisko laulaa tosi hienosti, keksii loruja ja riimejä, keksii satuja ja piirtää ja askartelee ja haluais jo kovasti kirjoittaa. Se käyttää tablettia sujuvasti ja osaa myös käsitellä tietokoneen hiirtä. Etevä tyttö.
Mutta elo on melko mukavaa tällä hetkellä. Parisuhteelle ois kiva saada enemmän aikaa ja ois mahtavaa jos ois vähän enemmän rahaa. Nimimerkki matti kukkarossa. Mies piti kuuden viikon isäkuukauden elo-syyskuussa ja se pisti meidän talouden ihan sekaisin. :( No, veronpalautuksia ootellessa...
Jos täällä vielä joku käy, niin pistäkää vaikka HEP kommenttilootaan niin näen että onko täällä enää kukaan muu kuin minä! :)
keskiviikko 7. elokuuta 2013
Yksivuotias pieni!
Yksivuotias pieni O on ihan hulvaton tapaus. Juoksee pitkin kämppää käkättäen ja tehden milloin mitäkin kolttosia! Roikkuu telkkarissa tai hakkaa sitä leluvasaralla, kiskoo siskoaan tukasta, rynkyttää patteria aamuseitsemältä, kolistaa tuolia hirveellä raivolla, roikkuu uuninluukussa.... vie tavaroita siskonsa kädestä... :D Aikamoinen poika! Huhhuh!
Mutta se on myös kova poika halaamaan kaikkia perheenjäseniä. Aaaaiiii.... se sanoo ja halaa siskoaan. Se jos mikä on hellyyttävää! Pikku Oon tämänhetken lempileikkeihin kuuluu piilosleikki, se menee nurkan taakse piiloon ja sieltä vaivihkaa kurkkaa ja siitä repeää iloinen hekotus. Mun rakas ihana poika! Se myös soittaa nokkahuilua (heh) ja rumpuja ja pianoa, ajaa päristää leikkiautoilla ja leikkii dublolegoilla.
Yksivuotias Pikku Oo rakastaa lukemista. Luukkukirjat on parhaimpia mutta ihme kyllä, se jaksaa myös kuunnella ja katsoa vähän pidempääkin kirjaa. Pelkät vauvojen kuvakirjat alkaa olemaan jo liian nähtyjä! Meillä luetaan monen monta kirjaa joka päivä! Oo katsoo myös telkkaria. Jep. Bad mommy.... :D Katsotaan sellaisia ohjelmia kuin Ruohonjuuritasolla. Kesto viisi minuuttia eli juuri sopivasti tuollaiselle tapille. Ihan innoissaan katselee kun ötökät seikkailee. :)
Oo osaa sanoa muutamia sanoja. Se sanoo äiti, isi, tekka-i, tökkää (ötökkä), ukee (lukee)... ja kun näkee kissan niin se alkaa vinkumaan hirveän kovaäänisesti! Se on ihan kissafani meidän Oo. Muitakin sanoja se toistelee ja niitä tulee mutta ei koskaan pyytäessä.
Se käy illalla nukkumaan kahdeksalta ja herää aamulla puoli kuusi. Tai jossain vaiheessa viiden ja kuuden välillä. Huoh. Ei auta, kunhan päästään yksiin päikkäreihin niin ehkä se siitä sitten... Mut ihan hirveen aikaisin! Sit me annetaan sen ottaa tunnin unet aamulla kasin-ysin aikaan ja toisille pidemmille unille se menee siinä klo 13 kieppeillä. Ne kestää pari tuntia.
Viikko sitten Oo alkoi toistuvasti kieltäytymään lusikalla syötetystä purkkisapuskasta niin päätin että jassoo. Sitten syödään samaa ruokaa. Nyt se vetelee muusia ja kanaa ja kalapuikkoja tuosta noin vaan. Mun iso poika! Ihan yhtäkkiä siitä on tullut tuollainen pieni poika joka ei ole enää ollenkaan vauva. Kävelemään oppiminen oli ensimmäinen mikä sai aikaan sen muutoksen. :) Kun maailma avartuu muuttuu lapsen luonnekin ihan kokonaan.
Mutta se on niin vekkuli pieni poika! Tulisieluinen mutta helposti leppyvä, ihan kuin siskonsa. Käy nukkumaan itse omaan sänkyynsä, siskon kanssa samaan huoneeseen. Illalla se tarvitsee vaan kipata sinne. Joskus pari kertaa. ;) Yöt se alkoi nukkumaan kokonaan kun se lähti kävelemään. Joko se liikkumattomuus vaivasti sitä yölläkin tai sitten se vaan nyt kuluttaa energiaa melko paljon enemmän niin sen on pakko nukkua yöt. :) No kai nyt energiaa kuluu: aamu kuudesta kun se herää se kävelee ja juoksee KOKO ajan siihen asti kunnes se laitetaan nukkumaan. Malttaa leikkiä lelulla ehkä minuutin kunnes se taas kapuaa pystyyn ja lähtee kipittelemään johonkin.
Ihana, pieni pellavapäinen poika. Suloinen. Halaa niin että äidin sydän tikahtuu rakkaudesta. Itkee niin lohduttomasti että äidin sydän käpertyy kasaan. Ja hymyilee niin että äiti on valmis vaikka siirtämään vuoria sen saadakseen näkyviin. Ja nauraa niin että se saa onnen kyyneleet äidin silmiin. Meidän rakas pieni, kikattava, käkättävä, jekutteleva poika!!!!
ONNEA PIKKU O 1 vuotta!!!
Rakas murunen!
Sinä tulit ensikertaa syliini
Mutta se on myös kova poika halaamaan kaikkia perheenjäseniä. Aaaaiiii.... se sanoo ja halaa siskoaan. Se jos mikä on hellyyttävää! Pikku Oon tämänhetken lempileikkeihin kuuluu piilosleikki, se menee nurkan taakse piiloon ja sieltä vaivihkaa kurkkaa ja siitä repeää iloinen hekotus. Mun rakas ihana poika! Se myös soittaa nokkahuilua (heh) ja rumpuja ja pianoa, ajaa päristää leikkiautoilla ja leikkii dublolegoilla.
Yksivuotias Pikku Oo rakastaa lukemista. Luukkukirjat on parhaimpia mutta ihme kyllä, se jaksaa myös kuunnella ja katsoa vähän pidempääkin kirjaa. Pelkät vauvojen kuvakirjat alkaa olemaan jo liian nähtyjä! Meillä luetaan monen monta kirjaa joka päivä! Oo katsoo myös telkkaria. Jep. Bad mommy.... :D Katsotaan sellaisia ohjelmia kuin Ruohonjuuritasolla. Kesto viisi minuuttia eli juuri sopivasti tuollaiselle tapille. Ihan innoissaan katselee kun ötökät seikkailee. :)
Oo osaa sanoa muutamia sanoja. Se sanoo äiti, isi, tekka-i, tökkää (ötökkä), ukee (lukee)... ja kun näkee kissan niin se alkaa vinkumaan hirveän kovaäänisesti! Se on ihan kissafani meidän Oo. Muitakin sanoja se toistelee ja niitä tulee mutta ei koskaan pyytäessä.
Se käy illalla nukkumaan kahdeksalta ja herää aamulla puoli kuusi. Tai jossain vaiheessa viiden ja kuuden välillä. Huoh. Ei auta, kunhan päästään yksiin päikkäreihin niin ehkä se siitä sitten... Mut ihan hirveen aikaisin! Sit me annetaan sen ottaa tunnin unet aamulla kasin-ysin aikaan ja toisille pidemmille unille se menee siinä klo 13 kieppeillä. Ne kestää pari tuntia.
Viikko sitten Oo alkoi toistuvasti kieltäytymään lusikalla syötetystä purkkisapuskasta niin päätin että jassoo. Sitten syödään samaa ruokaa. Nyt se vetelee muusia ja kanaa ja kalapuikkoja tuosta noin vaan. Mun iso poika! Ihan yhtäkkiä siitä on tullut tuollainen pieni poika joka ei ole enää ollenkaan vauva. Kävelemään oppiminen oli ensimmäinen mikä sai aikaan sen muutoksen. :) Kun maailma avartuu muuttuu lapsen luonnekin ihan kokonaan.
Mutta se on niin vekkuli pieni poika! Tulisieluinen mutta helposti leppyvä, ihan kuin siskonsa. Käy nukkumaan itse omaan sänkyynsä, siskon kanssa samaan huoneeseen. Illalla se tarvitsee vaan kipata sinne. Joskus pari kertaa. ;) Yöt se alkoi nukkumaan kokonaan kun se lähti kävelemään. Joko se liikkumattomuus vaivasti sitä yölläkin tai sitten se vaan nyt kuluttaa energiaa melko paljon enemmän niin sen on pakko nukkua yöt. :) No kai nyt energiaa kuluu: aamu kuudesta kun se herää se kävelee ja juoksee KOKO ajan siihen asti kunnes se laitetaan nukkumaan. Malttaa leikkiä lelulla ehkä minuutin kunnes se taas kapuaa pystyyn ja lähtee kipittelemään johonkin.
Ihana, pieni pellavapäinen poika. Suloinen. Halaa niin että äidin sydän tikahtuu rakkaudesta. Itkee niin lohduttomasti että äidin sydän käpertyy kasaan. Ja hymyilee niin että äiti on valmis vaikka siirtämään vuoria sen saadakseen näkyviin. Ja nauraa niin että se saa onnen kyyneleet äidin silmiin. Meidän rakas pieni, kikattava, käkättävä, jekutteleva poika!!!!
ONNEA PIKKU O 1 vuotta!!!
Rakas murunen!
Sinä tulit ensikertaa syliini
tiistai 9. heinäkuuta 2013
Se kävelee
Vielä tänään
sinä painat varovasti jalkasi lattialle
ja tunnustelet
kestääkö se askeliesi painon
Vielä tänään
tarraat kiinni käteeni
ja liikut hitaasti samaan tahtiin kanssani.
Mutta riemastuneessa ilmeessäsi on
jo lupaus huomisesta:
Minä menen, minä juoksen,
minä lennän eteenpäin!
Pysy perässä äiti,
olen matkalla seikkailuun!
sinä painat varovasti jalkasi lattialle
ja tunnustelet
kestääkö se askeliesi painon
Vielä tänään
tarraat kiinni käteeni
ja liikut hitaasti samaan tahtiin kanssani.
Mutta riemastuneessa ilmeessäsi on
jo lupaus huomisesta:
Minä menen, minä juoksen,
minä lennän eteenpäin!
Pysy perässä äiti,
olen matkalla seikkailuun!
perjantai 5. heinäkuuta 2013
huhhuh
Pikku Oo nousee tukea vasten seisomaan.
Ja samantien lähtee kävelemään melko holtittomasti.
Kaatuilee naama edellä paikkoihin.
En saa mitään hommia tehtyä kun se ukkeli on ihan hasardi! Pakko vahtia koko ajan!
No, ehkä se pian oppii kaatumaan vähän fiksummin kuin pää edellä...
että kiirettä pitää. :D
Ja samantien lähtee kävelemään melko holtittomasti.
Kaatuilee naama edellä paikkoihin.
En saa mitään hommia tehtyä kun se ukkeli on ihan hasardi! Pakko vahtia koko ajan!
No, ehkä se pian oppii kaatumaan vähän fiksummin kuin pää edellä...
että kiirettä pitää. :D
torstai 20. kesäkuuta 2013
Yö oli valkea
Yö oli valkea ja Juhannus
ja pihlajoiden tuoksu kaupungilla.
Ja taivahalla illan kajastus
se aamun koittoon suli.
Hopeisilla se säteillänsä leikki ikkunoissa
ja talon seinillä ja puistikoissa.
ja pihlajoiden tuoksu kaupungilla.
Ja taivahalla illan kajastus
se aamun koittoon suli.
Hopeisilla se säteillänsä leikki ikkunoissa
ja talon seinillä ja puistikoissa.
Ei ollut ilta, yö, ei aamukaan.
Niin oli ihmeen valkeata vaan.
V.A. Koskenniemi
Niin oli ihmeen valkeata vaan.
V.A. Koskenniemi
Ihanaa Juhannusta kaikille lukijoilleni!
maanantai 17. kesäkuuta 2013
10kk ja rapiat
Niin se vaan menee aika nopsaan. Pikku Oo on jo yli 10 kk!
Pikku Oo osaa 10,5kk iässä:
- vilkuttaa kun joku sanoo hei-hei!
- Kontata tai mennä tuollaista peppukiidon ja konttauksen välimuotoa
.- kävellä pitäen yhdestä kädestä kiinni
- seistä ilman tukea joitain aikoja
- kävellä ilman tukea viitisen askelta
- toistella sanoja: kissa "issa", äiti "äti/ täti", isi "iisssh", ankka "kaakkaa" jne.
- suuttua ja heittää selän kaarelle kun äiti ei suostu kävelyttämään vaan pistää lattialle konttaamaan.
- syödä leipää, mansikoita, herneitä, makaronia, lihapullaa jne. itse sormin.
- huitoa lusikkaruokaa aika ajoin kauemmas. tosin nyt taas pari päivää on ruoka maistunut...
- juoda nokkamukista ihan itse
- nousta tukea vasten korkeaan polviseisontaan
- tanssia hytkyen kuullessaan musiikkia
- laulaa! se jos mikä on suloista!
- kiskoa tukasta. vaikka kuinka kieltää niin se kiskoo mua ja isosiskoaan tukasta.... huoh.
- levittää kaikki tavarat
- syödä murusia pöydän alta
- kikattaa ja käkättää kaikelle!
Mutta se osaa myös olla toooodella rasittava. Komentaa minkä kerkiää kun ei löydy ketään joka suostuisi kävelyttämään! Ja suuttuu kun ei pääse itse nousemaan seisomaan. Herättelee vieläkin öisin vaikka kuinka ja syö vielä kerran yöllä. Viime yönä joi viideltä maitoa ja sillä saatiin se nukahtamaan uudelleen ja nukkuikin seitsemään saakka! Ja sitten menikin päivä vain yksillä päikyillä! :) Mutta millä sen maidon jättäis pois... ja milloin ja millä energialla... :p
Mutta tosiaan, pikku O lähti konttaamaan viikko sitten, mun ollessa pilateksessa se oli isosiskon huoneessa leikkimässä ja sitten yhtäkkiä se lähti! Ja nyt se viilettää jo pitkin kämppää hassunhauskalla tyylillään. :) Ja voi että tuon liikkumisen myötä se kasvoi viikossa ihan hurjasti! Se ei ole enää semmoinen pikkuvauva vaan touhukas pieni tutkimusmatkailija! Sitä on niin ihana seurata! :) Ja kova hinku on ulos ja maailmalle - kotiseinät ei aina jaksa enää kiinnostaa. kävyt, lätäköt, hiekka, kivet, kukat, muurahaiset, koppakuoriaiset.... niin mielenkiintoinen maailma!!
En kestä. Kohtahan se on jo 1v. Mun vauva!!!
Pikku Oo osaa 10,5kk iässä:
- vilkuttaa kun joku sanoo hei-hei!
- Kontata tai mennä tuollaista peppukiidon ja konttauksen välimuotoa
.- kävellä pitäen yhdestä kädestä kiinni
- seistä ilman tukea joitain aikoja
- kävellä ilman tukea viitisen askelta
- toistella sanoja: kissa "issa", äiti "äti/ täti", isi "iisssh", ankka "kaakkaa" jne.
- suuttua ja heittää selän kaarelle kun äiti ei suostu kävelyttämään vaan pistää lattialle konttaamaan.
- syödä leipää, mansikoita, herneitä, makaronia, lihapullaa jne. itse sormin.
- huitoa lusikkaruokaa aika ajoin kauemmas. tosin nyt taas pari päivää on ruoka maistunut...
- juoda nokkamukista ihan itse
- nousta tukea vasten korkeaan polviseisontaan
- tanssia hytkyen kuullessaan musiikkia
- laulaa! se jos mikä on suloista!
- kiskoa tukasta. vaikka kuinka kieltää niin se kiskoo mua ja isosiskoaan tukasta.... huoh.
- levittää kaikki tavarat
- syödä murusia pöydän alta
- kikattaa ja käkättää kaikelle!
Mutta se osaa myös olla toooodella rasittava. Komentaa minkä kerkiää kun ei löydy ketään joka suostuisi kävelyttämään! Ja suuttuu kun ei pääse itse nousemaan seisomaan. Herättelee vieläkin öisin vaikka kuinka ja syö vielä kerran yöllä. Viime yönä joi viideltä maitoa ja sillä saatiin se nukahtamaan uudelleen ja nukkuikin seitsemään saakka! Ja sitten menikin päivä vain yksillä päikyillä! :) Mutta millä sen maidon jättäis pois... ja milloin ja millä energialla... :p
Mutta tosiaan, pikku O lähti konttaamaan viikko sitten, mun ollessa pilateksessa se oli isosiskon huoneessa leikkimässä ja sitten yhtäkkiä se lähti! Ja nyt se viilettää jo pitkin kämppää hassunhauskalla tyylillään. :) Ja voi että tuon liikkumisen myötä se kasvoi viikossa ihan hurjasti! Se ei ole enää semmoinen pikkuvauva vaan touhukas pieni tutkimusmatkailija! Sitä on niin ihana seurata! :) Ja kova hinku on ulos ja maailmalle - kotiseinät ei aina jaksa enää kiinnostaa. kävyt, lätäköt, hiekka, kivet, kukat, muurahaiset, koppakuoriaiset.... niin mielenkiintoinen maailma!!
En kestä. Kohtahan se on jo 1v. Mun vauva!!!
torstai 13. kesäkuuta 2013
kolmekymmentä
Joskus on todella vaikeaa tajuta sitä seikkaa, että olen kolmekymmentä ( no ihan parin päivän päästä lauantaina), naimisissa ja kahden lapsen äiti. Missä välissä musta on tullut aikuinen? Mulla on ollut hyvä nuoruus, olen kyllä pitänyt hauskaa ja elänyt nuoruuttani onnellisena. Mutta jotenkin haikeaa luopumista tämä on. Nyt sitä tajuaa jo sen, että tässä elämä on. Tällaiseksi se on nyt muodostunut. Ihana aviomies, kaksi suloista ja ihanaa lasta. Ammattikin löytyy vaikka tällä hetkellä olen työkkärin asiakas.... mutta mielelläni olenkin vielä vähän aikaa kun pikku O on niin pieni. :)
Mutta kolmekymmentä. Kolme kymmentä. Aika menee niin nopeasti! Lapsuus, nuoruus, opiskeluvuodet.... humps vaan! Kolmekymmenvuotiaana koen olevani kuitenkin melko sinut itseni kanssa. Tunnistan jo itsestäni vahvuudet ja heikkoudet, ymmärrän luonteeni pikku koukkuja jo melko hyvin. Mutta silti - lasten kanssa eläessä löydän itsestäni uusia puolia joka päivä! Ja mitä ammatilliseen puoleen tulee, siinähän olen vasta alussa. Hassua, joskus teininä kuvittelin, että kolmekymppisenä olisin jo uraputkessa pitkällä. Mutta tässä sitä vielä ollaan, vähän vielä mietinnässä että mitähän mun sitten seuraavaksi pitäisikään tehdä...
Kolmekymppisen keho. Aijai. Imetysten myötä lupsahtaneet tissit. No, nuoruuden pyöreys on niistä mennyttä. Onneksi on push-uppeja. ;) Löllö vatsanahka, useamman raskauden venyttämä. Jospa se siitä vielä kiinteytyisi joskus... Ryppyjä en ole vielä kasvoista löytänyt, mitä nyt nauraessa muutama viiva näkyy enemmän silmien ympärillä. ;D Eniten mä huomaan iän mun käsistäni. Hassua. Kädet alkaa näyttämään aikuisen naisen käsiltä, ne ei enää ole sellaiset nuoruudenpehmeät ja -sileät. Kai näitä on liotettu lasten pyllypesuissa, siivousaineiden ja rättien kanssa, pyyhitty lasten neniä, rasvailtu atooppista ihoa, silitelty tukkaa, nosteltu syliin.... onhan ne jo tehneet kaikenlaista. Selkävaivat mulla on olleet seurana jo nelisen vuotta, tais isosiskon raskausaikana tulla ekan kerran ja siitä ne on vähän jääneet. Kurjaa. Nyt olen käynyt pilateksessa ja se tuntuu vähän auttavan. Uskon kyllä vakaasti, että kun saan lihakset kuosiin helpottaa sekin vaiva. :) Muuten kehoni on vielä ketterä ja saa luvan sellaisena pysyäkkin! En aio sen löpsähtää iän myötä vaan aion pitää sen vetreänä ja ketteränä niin pitkään kuin mahdollista. Hyvä mittari on kuperkeikat, päälläseisonta, kärrynpyörä... niin kauan kuin ne onnistuu ollaan hyvillä vesillä!
Muuten olen kehooni melko tyytyväinen. Painoa on pudonnut vuoden alusta sen viisi kiloa, ja ihan pelkän ruokavaliomuutoksen myötä. Jätin leivään, pastan, riisin ja perunan minimiin sekä tietenkin herkut. Aamu alkaa vihersmoothiella ja illalla syön rahkaa mehukeitolla. Toki olen käynyt kuntosalilla ja pilateksessa, mutta ne on olleet enemmän sitä kiinteytyspuolta kuin rasvanpolttoa. Mutta kolmekymppisenä kahden lapsen äitinä on todettava tietyt realiteetit - se nuoruuden uuma ei enää samanlaisena palaa, eivätkä muutkaan muodot. Ne on nyt uudenlaiset - äitiyden muokkaamat muodot. Tyttärelläni on tapana painaa poskensa käsivarteeni ja sanoa että ihanan pehmeä äiti. :D Äiti ei ihan ota sitä kuitenkaan kehuna... vois ne käsivarret vähän timmimmät olla! Heh. Vaikka se kertookin paljon siitä mitä lapsi kokee äitiä koskettaessaan ja halatessaan, mikä lapselle on tärkeää - Äidin pehmeä syli. Onneksi en ole ihan luuta ja nahkaa niin on se pehmeä syli tarjolla. ;)
Mutta paljon on tämä keho joutunut kokemaan viimeisten vuosien aikana. Raskauksia, synnytyksiä, yksi leikkauskin (sectio), sairauden puhkeaminen (CU)... että siihen nähden kyllä hyvin menee. :) Ja tietenkin kehoa rasittaa univelka. Annankin itselleni hyvän syntymäpäivälahjan - menen vanhempieni tyhjillään olevaan kämppään (isilläkin on syttärit 60v, ja ne karkasi lomalle viikoksi), juon viiniä, katson telkkaria ja NUKUN KOKO YÖN yksin ilman että kukaan herättää. Olenhan viimeksi nukkunut yli 5h joskus vuosi sitten.
Ei tässä vielä haudassa siis olla, vaikka kolmekymmentä kuulostaakin todella vanhalta. jotenkin aikuiselta. Ei musta tunnu kolmekymppiseltä! Kai mä mielessäni oon aina kaksytviis. :D
torstai 30. toukokuuta 2013
Lintuset
Ensimmäinen tatuointini. Yksi lintu jokaiselle lapselle.
Kuume iski heti - haluan lisää! (Ai miten niin kolmenkympin kriisi lähenee)
Siniset kynnet ovat peruja tiistain PiNKin konsertista! Pitihän mun lakata rokkikynnet rokkikeikalle! Mutta vihdoin peilistä mua alkaa katsomaan sen näköinen nainen, jonka tunnistan! Päätin olla punapää ainakin tämän kesän, tuossa kuvassa se ei näytä niin punaiselta kuin oikeasti on. Ulkona luonnonvalossa se suorastaan säkenöi kirkkaan punaisena! Ah!
Olen myös tammikuun jälkeen saanut neljä kiloa pois ja vyötäröltä yli 10 cm! Kiitos kuntosalin ja pilateksen sekä ruokavaliomuutoksen. Vielä mahalöllö tuossa löllöttää mut ehkä se siitä pikkuhiljaa katoaa. Bikinikuntoon en täksi kesäksi pääse mutta tavoitteena on ensi kesänä olla taas siinä kunnossa että kehtaan olla biksuissa rannalla! :D Nyt siis paino on suurin piirtein sama kuin ennen raskautta. Siitä toiveena ois vielä pudottaa muutama kilo ja kiinteyttää vielä yltympäriinsä.
Kohta se kuuluisa 30 on täällä mut mä oon valmis! Bring it on!
Olen myös tammikuun jälkeen saanut neljä kiloa pois ja vyötäröltä yli 10 cm! Kiitos kuntosalin ja pilateksen sekä ruokavaliomuutoksen. Vielä mahalöllö tuossa löllöttää mut ehkä se siitä pikkuhiljaa katoaa. Bikinikuntoon en täksi kesäksi pääse mutta tavoitteena on ensi kesänä olla taas siinä kunnossa että kehtaan olla biksuissa rannalla! :D Nyt siis paino on suurin piirtein sama kuin ennen raskautta. Siitä toiveena ois vielä pudottaa muutama kilo ja kiinteyttää vielä yltympäriinsä.
Kohta se kuuluisa 30 on täällä mut mä oon valmis! Bring it on!
tiistai 14. toukokuuta 2013
Neljävuotias
Auringon kulta hiuksissaan
tuhannet tarinat kielellä.
Rohkeus polkea edellä
kaipaus käpertyä kainaloon.
Niin kömpelöt jalat,
mustelmia polvissa.
Metrin mittaisessa tukassa takkuja
leikeissä kuvitelmia villejä
- leijona ja seepra ovat aina kavereita.
Hymykuoppa poskella,
riehakas laulu!
naurun pulputus, kikatus!
Sellainen on nelivuotias pieni
Iso ja pieni,
mustelmainen ja mustaripsinen
kiukkuinen ja kultatukkainen.
Hellä ja huumorintajuinen,
täynnä tarinoita ja kuvitelmia.
Kikatusta kainalossa.
Mun rakas. Nelivuotias.
tiistai 9. huhtikuuta 2013
Suolaa, suolaa, enemmän suolaa.
Kylläpä laiskottaa. :D Blogi on vähän hiljaisella tolalla nykyään... koitan parantaa tapani.
Ihan ensiksi kerron, että olemme löytäneet avun pikku Oon atopiaan!!! Eräs hihhulikaveri vinkkasi että kokeilkaa MeineBase mineraalisuolaa. Ja jopas jotakin, sepä toimii! Kutinaa on huomattavasti vähemmän ja iho pysyy paremmassa kunnossa!
Käytämme sitä ihan kylpysuolana sekä sitten aamuin ja illoin pistetään rasvan sekaan että siitä tulee tavallaan tahnaa/ kuorinta-ainetta. Jos iho on auki niin se voi kirvellä hiukan mutta pieni kirvely kestetään jos sillä päästään eroon kortisonivoiteista!
Kokeilin itsellenikin tätä ihmesuolaa kasvoihin ja tein pari kertaa kuorinnan viime viikolla... jopas puskee nyt sitten finniä pihalle. Eli kai ihon epäpuhtaudet sieltä poistuu...
Sitten muihin aiheisiin. Pikku oo on kipeä. Räkää, limaa, rohinaa ja semmoista. Samaan aikaan väsätään hampaita joita alhaalla on jo kaksi ja kolmas on siihen viereen tulossa. Ja Oo kuolaa. PALJON. Paidat on ihan litimärkänä koko ajan. Kuolalappu auttaa sen kymmenen minuuttia kunnes sekin on litimärkä. Huoh.
Viime yönä piti pitää pikku oota nukkumassa sylissä vähän aikaa kun ressukka ei saanut henkeä kunnolla. :( Tänään mennääkin käymään lääkärissä tarkistamassa korvat ja keuhkot!
Nyt ei kerkii taas enempää. Palaillaan!
Ihan ensiksi kerron, että olemme löytäneet avun pikku Oon atopiaan!!! Eräs hihhulikaveri vinkkasi että kokeilkaa MeineBase mineraalisuolaa. Ja jopas jotakin, sepä toimii! Kutinaa on huomattavasti vähemmän ja iho pysyy paremmassa kunnossa!
Käytämme sitä ihan kylpysuolana sekä sitten aamuin ja illoin pistetään rasvan sekaan että siitä tulee tavallaan tahnaa/ kuorinta-ainetta. Jos iho on auki niin se voi kirvellä hiukan mutta pieni kirvely kestetään jos sillä päästään eroon kortisonivoiteista!
Kokeilin itsellenikin tätä ihmesuolaa kasvoihin ja tein pari kertaa kuorinnan viime viikolla... jopas puskee nyt sitten finniä pihalle. Eli kai ihon epäpuhtaudet sieltä poistuu...
Sitten muihin aiheisiin. Pikku oo on kipeä. Räkää, limaa, rohinaa ja semmoista. Samaan aikaan väsätään hampaita joita alhaalla on jo kaksi ja kolmas on siihen viereen tulossa. Ja Oo kuolaa. PALJON. Paidat on ihan litimärkänä koko ajan. Kuolalappu auttaa sen kymmenen minuuttia kunnes sekin on litimärkä. Huoh.
Viime yönä piti pitää pikku oota nukkumassa sylissä vähän aikaa kun ressukka ei saanut henkeä kunnolla. :( Tänään mennääkin käymään lääkärissä tarkistamassa korvat ja keuhkot!
Nyt ei kerkii taas enempää. Palaillaan!
tiistai 19. maaliskuuta 2013
Tasa-arvon päivänä
... on tehtävä niinkuin kuuluu.
Allekirjoita. Jokaisella ihmisellä tulisi olla oikeus avioitua sen henkilön kanssa, jota rakastaa ja jonka kanssa haluaa jakaa elämänsä. Tasa-arvoisessa yhteiskunnassa seksuaalinen suuntautuminen ei saa olla este avioliitolle!
ALLEKIRJOITA KANSALAISALOITE TÄSTÄ
.
Allekirjoita. Jokaisella ihmisellä tulisi olla oikeus avioitua sen henkilön kanssa, jota rakastaa ja jonka kanssa haluaa jakaa elämänsä. Tasa-arvoisessa yhteiskunnassa seksuaalinen suuntautuminen ei saa olla este avioliitolle!
ALLEKIRJOITA KANSALAISALOITE TÄSTÄ
.
maanantai 18. maaliskuuta 2013
Menopeli meidän mukulalle
Haettiin tällainen meidän pikku Oolle. Jospa se auttais vähän tuohon jatkuvaan narinaan ja kiukkuun. Ainakin helpottaisi mun päiviä et saan sen hetkeksi ees viihtymään jossain. ...
torstai 14. maaliskuuta 2013
ohhoh. ompas ollut negatiivista.
Kylläpä nyt on ollutkin negatiivista lähiaikoina! Oo on ihana ihana vauva ja mulla on ihana perhe ja meillä on taloudellinen tilannekkin jotenkin hyvissä kantimissa. Jotenkin tää vaihe vaan vauvan kanssa ja tämä talvi tuottaa nyt kovasti mulle vaikeuksia. Se meinaa perhana selättää mut!
Kun on aamu, kello kuusi ja katson kuinka ulkona tuiskuttaa lunta ja tiedän, että pitää hetken päästä lähteä lykkimään rattaita hankeen kun viedään isosisko päiväkotiin.... niin meinaa itku päästä. Monena aamuna on sellainen voimaton ja uupunut olo. Perhana!
Mä oon ollut ihan mölliäitikin joka ei jaksa mitään kivaa. Mut minkäs teet kun ei saa nukkua.... kele.
MUTTA pikku Oon ekat hampaat tuli läpi! Tai ihan eka tuli jo ja toka tulee varmaan hetkenä minä hyvänsä. Kunhan ne on pihalla niin ehkä sitten ne yöt paranee... tää on yhtä ehkää tää vauvaelämä. :) Mut unikoulua pukkaa toivottavasti ens viikonloppuna!
Ja mun kuntoilupuoli... Paino ei meinaa pudota millään! Olin karppausdietillä mut ei se kestänyt kauaa kun tuli niin kauhee leipäkaipuu et oli pakko alkaa syömään leipääkin. Mut koitan pitää sokerin ja vaaleat nopeat hiilarit minimissään ja tarkkailla annoskokoja ja liikkua ja jättää herkut pois. Mulle taitaa tosiaan sopia parhaiten sellainen normaali ruokavalio. Semmoinen missä ei ole mitään omituista. Mutta kuntosalilla oon käynyt nyt 10 kertaa ja se tuntuu ihan kivalta. Oon jopa lisännyt painoja joihinkin ja ehkä jossain jotain edistystä tapahtuu vaikka varsinaisesti missään se ei näy vielä.
Mut kyllä tää taas tästä iloksi muuttuu. Kunhan lumet sulaa ja pikku Oo lähtee liikkeelle niin kyl se siit sit...
Kun on aamu, kello kuusi ja katson kuinka ulkona tuiskuttaa lunta ja tiedän, että pitää hetken päästä lähteä lykkimään rattaita hankeen kun viedään isosisko päiväkotiin.... niin meinaa itku päästä. Monena aamuna on sellainen voimaton ja uupunut olo. Perhana!
Mä oon ollut ihan mölliäitikin joka ei jaksa mitään kivaa. Mut minkäs teet kun ei saa nukkua.... kele.
MUTTA pikku Oon ekat hampaat tuli läpi! Tai ihan eka tuli jo ja toka tulee varmaan hetkenä minä hyvänsä. Kunhan ne on pihalla niin ehkä sitten ne yöt paranee... tää on yhtä ehkää tää vauvaelämä. :) Mut unikoulua pukkaa toivottavasti ens viikonloppuna!
Ja mun kuntoilupuoli... Paino ei meinaa pudota millään! Olin karppausdietillä mut ei se kestänyt kauaa kun tuli niin kauhee leipäkaipuu et oli pakko alkaa syömään leipääkin. Mut koitan pitää sokerin ja vaaleat nopeat hiilarit minimissään ja tarkkailla annoskokoja ja liikkua ja jättää herkut pois. Mulle taitaa tosiaan sopia parhaiten sellainen normaali ruokavalio. Semmoinen missä ei ole mitään omituista. Mutta kuntosalilla oon käynyt nyt 10 kertaa ja se tuntuu ihan kivalta. Oon jopa lisännyt painoja joihinkin ja ehkä jossain jotain edistystä tapahtuu vaikka varsinaisesti missään se ei näy vielä.
Mut kyllä tää taas tästä iloksi muuttuu. Kunhan lumet sulaa ja pikku Oo lähtee liikkeelle niin kyl se siit sit...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)