Mukavaa eloa ja oloa

No kappas! Meinaa vähän jäädä tämä kirjoittelu... pistetääs vähän kuulumisia!

Elo lasten kanssa on melko mukavaa tällä hetkellä. isosisko on ihana ja raivostuttava neljävuotias, joka aloittaa jokaisen lauseensa sanoilla: "eikä ku äiti mä ensin..." Se vitkuttelee, valittaa ja vikisee. On kranttu ruokapöydässä ja puhuu taukoamatta vessajuttuja. Läpsii kun kiukku iskee ja istuu sen jälkeen jäähyllä. Huoh. No, vaihevaihevaihe vaan.... joka alkoi viime keväänä! Varsinaista uhmaahan isosiskolla ei oikeastaan koskaan ollut, joten tämä on nyt kai sitten se uhma... joinain päivinä älyttömän raskasta!

Pikku Oo taasen. Hurmaava pikku vekkuli! Voi jestas että yksivuotiaat osaavat olla ihania. :) Se juoksee kovaa, kikattaa ja menee piiloon omien käsiensä taa. Osoittele lamppua ja napaa "pamppu" "papa" ja tunnistaa monen monta eläintä ja niiden ääntä. Pikku Oo on myös valloittava pikku riiviö, kiskoo verhoja alas ja levittää kamaa ympäri kämppää. Siis se sotkee, voi hyvänen aika sentään se sotkee! Yksivuotiaissa on paljon työtä mutta ne on vaan jotenkin niin hurmaavia, jopa kiukutellessaan. Ehkä niiden kiukku on niin kovin suoraviivaista, eikä samaa luokkaa kuin isosiskonsa: "äiti sinä olet kakka! minä en enää ikinä leiki jennan kanssa ja minä varmasti lyön neaa! No sitten minä varmasti kiusaan ainakin pikkuveljeä!" huokausssss...

Sisko käy kerhossa kolme kertaa viikossa (mikä alkaa tuntua vähän tämän äidin kunnossa, kolme kertaa viikossa on aika paljon). Kerho on kahden kilsan päässä, jonne pitkälti olen kulkenut kävellen, rattaita työtäen joissa sisko on seisomalaudalla. Parhaimpina päivinä siis kävelyä rattaiden kera tulee 8 km! Sinne, takaisin, sinne ja takaisin.... no, mikäs sen parempaa kuntoilua! Mutta muuten meinaa kolme lähtöä viikossa käydä voimille, täytyy katsoa, että jätänkö yhden kerran pois kokonaan....

Lisäksi sisko käy tanhuissa . Keskiviikkoisin 45 min ajan. Se on mukavaa ja hän tykkää kovasti! :)

Mulla on menossa "hoitovapaa". Siksi lainausmerkeissä koska nostan ansiosidonnaista työttömyskorvausta näiltä päiviltä. Onneksi on näin haastava ammatti - se mahdollistaa mun jäämisen kotiin vielä ensi kevään ajaksi. Koska ammattiani vastaavia töitä ei ole tarjolla niin olen kotona lapsia hoitamassa. Tosissani ajattelin alkaa ensi keväänä sitten katselemaan työpaikkaa. Koitan nauttia nyt tästä kotonaolosta ja vielä olen siitä nauttinutkin. Toki tulee päiviä kun kaikki tuntuu kaameelta ja seinät kaatuu päälle, mutta ei mulla ole mikään kiire työelämään. Ei vielä.

Tämän vuoksi sitten tietysti mun talohaaveet on jäissä! Koska lainanhakuun on turha lähteä jos mulla ei ole työpaikkaa... mutta taas sen työn mihin mä pääsen pitäisi sitten olla niin hyvällä palkalla, että lasten päiväkotimaksujen (500e/kk) ja työmatkakulujen ym. jälkeen rahaa jäisi enemmän käteen kuin nyt... Eli niin kauan kun mulla on mahdollisuus tähän työttömyyskorvaukseen, aion sen ottaa. Ja hoitaa lapsia kotona. Vaikka välillä seinät kaatuu niskaan.

(ihan salaa haaveilen, että joskus meillä voisi olla kolmas lapsi. Mutta se on niin kaukana järjen tuolla puolen että en sitä vielä sen kummemmin aio pohdiskella. Se ois ihanaa. Ja kamalaa. Ja taloudellinen itsemurha. Ja ihan hullua. Mut.....huoh. vielä yksi vauva. joskus? en tiedä...)

Pikku Oo on melko aikainen poika. Pitkään se heräili viiden aikaan aamulla, mikä on onneksi nyt vaihtunut kello kuuden aamuihin. Päivärytmihän menee suurin piirtein näin:

6.00 herätys
7.00 aamupala
9.00 ulos
10.30-11 lounas
11.30-15 päikkärit kestoltaan 2-3h
16-17 maissa ruoka
19.00 puuro
20.00 nukkumaan.

Sisko menee samalla rytmillä, paitsi herää yleensä seiskalta ja ei nuku päikkäreitä. Paitsi jos herää ennen seiskaa, sitten laitan sen nukkumaan. Siskolla on aina joku lepohetki päivässä vaikka ei nukkuiskaan unia.

Sillä tavalla elo on helppoa, koska Siskolla on tässä naapurissa kaksi leikkikaveria. Voin avata oven ja Isosisko juoksee joko naapuriin leikkimään tai ulos leikkimään tyttöjen kanssa. Tai sitten jompi kumpi tytöistä on meillä leikkimässä. Miten HELPPOA onkaan kun toinen ei koko ajan napise tekemisen puutetta vieressä. :) Ja isosiskokin saa paljon ulkoilua ja oppii paljon reippautta.

Siskohan on melko etevä kaikissa näpertelyjutuissa. Se kirjoittaa jo kaikki kirjaimet melko hienosti ja veikkaan, että vuoden sisään se oppii lukemaan. Mut eihän sillä kiire ole. Oppii kun oppii. Kiipeilyjutuissa ja muissa liikunnallisissa jutuissa se ei oo niin kauheen hyvä, joten niihin me kannustetaan. Siksi en kiellä hyppimästä säkkituoliin arkun päältä enkä kiellä juoksemasta ulkona vaikka ois vähän liukasta, enkä sano että pitäis ajaa pyörällä hiljempaa. Vähän rohkeutta noihin juttuhin tarvittaisiin. Mut sisko laulaa tosi hienosti, keksii loruja ja riimejä, keksii satuja ja piirtää ja askartelee ja haluais jo kovasti kirjoittaa. Se käyttää tablettia sujuvasti ja osaa myös käsitellä tietokoneen hiirtä. Etevä tyttö.

Mutta elo on melko mukavaa tällä hetkellä. Parisuhteelle ois kiva saada enemmän aikaa ja ois mahtavaa jos ois vähän enemmän rahaa. Nimimerkki matti kukkarossa. Mies piti kuuden viikon isäkuukauden elo-syyskuussa ja se pisti meidän talouden ihan sekaisin. :( No, veronpalautuksia ootellessa...

Jos täällä vielä joku käy, niin pistäkää vaikka HEP kommenttilootaan niin näen että onko täällä enää kukaan muu kuin minä! :)

Yksivuotias pieni!

Yksivuotias pieni O on ihan hulvaton tapaus. Juoksee pitkin kämppää käkättäen ja tehden milloin mitäkin kolttosia! Roikkuu telkkarissa tai hakkaa sitä leluvasaralla, kiskoo siskoaan tukasta, rynkyttää patteria aamuseitsemältä, kolistaa tuolia hirveellä raivolla, roikkuu uuninluukussa.... vie tavaroita siskonsa kädestä... :D Aikamoinen poika! Huhhuh!

Mutta se on myös kova poika halaamaan kaikkia perheenjäseniä. Aaaaiiii.... se sanoo ja halaa siskoaan. Se jos mikä on hellyyttävää! Pikku Oon tämänhetken lempileikkeihin kuuluu piilosleikki, se menee nurkan taakse piiloon ja sieltä vaivihkaa kurkkaa ja siitä repeää iloinen hekotus. Mun rakas ihana poika! Se myös soittaa nokkahuilua (heh) ja rumpuja ja pianoa, ajaa päristää leikkiautoilla ja leikkii dublolegoilla.

Yksivuotias Pikku Oo rakastaa lukemista. Luukkukirjat on parhaimpia mutta ihme kyllä, se jaksaa myös kuunnella ja katsoa vähän pidempääkin kirjaa. Pelkät vauvojen kuvakirjat alkaa olemaan jo liian nähtyjä! Meillä luetaan monen monta kirjaa joka päivä! Oo katsoo myös telkkaria. Jep. Bad mommy.... :D Katsotaan sellaisia ohjelmia kuin Ruohonjuuritasolla. Kesto viisi minuuttia eli juuri sopivasti tuollaiselle tapille. Ihan innoissaan katselee kun ötökät seikkailee. :)

Oo osaa sanoa muutamia sanoja. Se sanoo äiti, isi, tekka-i, tökkää (ötökkä), ukee (lukee)... ja kun näkee kissan niin se alkaa vinkumaan hirveän kovaäänisesti! Se on ihan kissafani meidän Oo. Muitakin sanoja se toistelee ja niitä tulee mutta ei koskaan pyytäessä.

Se käy illalla nukkumaan kahdeksalta ja herää aamulla puoli kuusi. Tai jossain vaiheessa viiden ja kuuden välillä. Huoh. Ei auta, kunhan päästään yksiin päikkäreihin niin ehkä se siitä sitten... Mut ihan hirveen aikaisin! Sit me annetaan sen ottaa tunnin unet aamulla kasin-ysin aikaan ja toisille pidemmille unille se menee siinä klo 13 kieppeillä. Ne kestää pari tuntia.

Viikko sitten Oo alkoi toistuvasti kieltäytymään lusikalla syötetystä purkkisapuskasta niin päätin että jassoo. Sitten syödään samaa ruokaa. Nyt se vetelee muusia ja kanaa ja kalapuikkoja tuosta noin vaan. Mun iso poika! Ihan yhtäkkiä siitä on tullut tuollainen pieni poika joka ei ole enää ollenkaan vauva. Kävelemään oppiminen oli ensimmäinen mikä sai aikaan sen muutoksen. :) Kun maailma avartuu muuttuu lapsen luonnekin ihan kokonaan.

Mutta se on niin vekkuli pieni poika! Tulisieluinen mutta helposti leppyvä, ihan kuin siskonsa. Käy nukkumaan itse omaan sänkyynsä, siskon kanssa samaan huoneeseen. Illalla se tarvitsee vaan kipata sinne. Joskus pari kertaa. ;) Yöt se alkoi nukkumaan kokonaan kun se lähti kävelemään. Joko se liikkumattomuus vaivasti sitä yölläkin tai sitten se vaan nyt kuluttaa energiaa melko paljon enemmän niin sen on pakko nukkua yöt. :) No kai nyt energiaa kuluu: aamu kuudesta kun se herää se kävelee ja juoksee KOKO ajan siihen asti kunnes se laitetaan nukkumaan. Malttaa leikkiä lelulla ehkä minuutin kunnes se taas kapuaa pystyyn ja lähtee kipittelemään johonkin.

Ihana, pieni pellavapäinen poika. Suloinen. Halaa niin että äidin sydän tikahtuu rakkaudesta. Itkee niin lohduttomasti että äidin sydän käpertyy kasaan. Ja hymyilee niin että äiti on valmis vaikka siirtämään vuoria sen saadakseen näkyviin. Ja nauraa niin että se saa onnen kyyneleet äidin silmiin. Meidän rakas pieni, kikattava, käkättävä, jekutteleva poika!!!!




ONNEA PIKKU O 1 vuotta!!!
Rakas murunen!











 Sinä tulit ensikertaa syliini

pienenä ja avuttomana
ja minä tunsin itseni samanlaiseksi.
Miten minä voisin sinusta miehen tehdä,
sinusta pienestä ja avuttomasta
kun itsekin olen samanlainen.

Sinä olit ensikertaa sylissäni
löysit rintani ja jäit kiinni minuun
ikiajoiksi.
Me olimme yhtä, sinä ja minä.
Me kaksi, avutonta.

Sinä olit ensikertaa sylissäni
rinnallani ja nyt tiesin mitä tekisin.
Rakastaisin.
Rakastaisin ja hellisin sinua.
Antaisin ilon silmiisi ja
sismpääsi tunteen siitä,
että me kaksi onnetonta tekisimme
toisistamme voimakkaat.

Sinä siinä ensikertaa lepäsit sylissäni
tyytyväisenä ja kylläisenä minusta.
Sinä tiesit ja minä,
että kyllä me kasvaisimme,
sinä mieheksi ja minä äitiksi.
Kasvaisimme yhdessä
me kaksi avutonta.

- Sirkka Suomi -

Se kävelee

Vielä tänään
sinä painat varovasti jalkasi lattialle
ja tunnustelet
kestääkö se askeliesi painon
Vielä tänään
tarraat kiinni käteeni
ja liikut hitaasti samaan tahtiin kanssani.
Mutta riemastuneessa ilmeessäsi on
jo lupaus huomisesta:
Minä menen, minä juoksen,
minä lennän eteenpäin!
Pysy perässä äiti,
olen matkalla seikkailuun!

huhhuh

Pikku Oo nousee tukea vasten seisomaan.
Ja samantien lähtee kävelemään melko holtittomasti.
Kaatuilee naama edellä paikkoihin.

En saa mitään hommia tehtyä kun se ukkeli on ihan hasardi! Pakko vahtia koko ajan!
No, ehkä se pian oppii kaatumaan vähän fiksummin kuin pää edellä...

että kiirettä pitää. :D

Yö oli valkea

Yö oli valkea ja Juhannus
ja pihlajoiden tuoksu kaupungilla.
Ja taivahalla illan kajastus
se aamun koittoon suli.
Hopeisilla se säteillänsä leikki ikkunoissa
ja talon seinillä ja puistikoissa.

Ei ollut ilta, yö, ei aamukaan.
Niin oli ihmeen valkeata vaan.
V.A. Koskenniemi 

Ihanaa Juhannusta kaikille lukijoilleni!

10kk ja rapiat

Niin se vaan menee aika nopsaan. Pikku Oo on jo yli 10 kk!
Pikku Oo osaa 10,5kk iässä:

- vilkuttaa kun joku sanoo hei-hei!
- Kontata tai mennä tuollaista peppukiidon ja konttauksen välimuotoa
.- kävellä pitäen yhdestä kädestä kiinni
- seistä ilman tukea joitain aikoja
- kävellä ilman tukea viitisen askelta
- toistella sanoja: kissa "issa", äiti "äti/ täti", isi "iisssh", ankka "kaakkaa" jne.
- suuttua ja heittää selän kaarelle kun äiti ei suostu kävelyttämään vaan pistää lattialle konttaamaan.
- syödä leipää, mansikoita, herneitä, makaronia, lihapullaa jne. itse sormin.
- huitoa lusikkaruokaa aika ajoin kauemmas. tosin nyt taas pari päivää on ruoka maistunut...
- juoda nokkamukista ihan itse
- nousta tukea vasten korkeaan polviseisontaan
- tanssia hytkyen kuullessaan musiikkia
- laulaa! se jos mikä on suloista!
- kiskoa tukasta. vaikka kuinka kieltää niin se kiskoo mua ja isosiskoaan tukasta.... huoh.
- levittää kaikki tavarat
- syödä murusia pöydän alta
- kikattaa ja käkättää kaikelle!

Mutta se osaa myös olla toooodella rasittava. Komentaa minkä kerkiää kun ei löydy ketään joka suostuisi kävelyttämään! Ja suuttuu kun ei pääse itse nousemaan seisomaan. Herättelee vieläkin öisin vaikka kuinka ja syö vielä kerran yöllä. Viime yönä joi viideltä maitoa ja sillä saatiin se nukahtamaan uudelleen ja nukkuikin seitsemään saakka! Ja sitten menikin päivä vain yksillä päikyillä! :) Mutta millä sen maidon jättäis pois... ja milloin ja millä energialla... :p

Mutta tosiaan, pikku O lähti konttaamaan viikko sitten, mun ollessa pilateksessa se oli isosiskon huoneessa leikkimässä ja sitten yhtäkkiä se lähti! Ja nyt se viilettää jo pitkin kämppää hassunhauskalla tyylillään. :) Ja voi että tuon liikkumisen myötä se kasvoi viikossa ihan hurjasti! Se ei ole enää semmoinen pikkuvauva vaan touhukas pieni tutkimusmatkailija! Sitä on niin ihana seurata! :) Ja kova hinku on ulos ja maailmalle - kotiseinät ei aina jaksa enää kiinnostaa. kävyt, lätäköt, hiekka, kivet, kukat, muurahaiset, koppakuoriaiset.... niin mielenkiintoinen maailma!!

En kestä. Kohtahan se on jo 1v. Mun vauva!!!

kolmekymmentä

Joskus on todella vaikeaa tajuta sitä seikkaa, että olen kolmekymmentä ( no ihan parin päivän päästä lauantaina), naimisissa ja kahden lapsen äiti. Missä välissä musta on tullut aikuinen? Mulla on ollut hyvä nuoruus, olen kyllä pitänyt hauskaa ja elänyt nuoruuttani onnellisena. Mutta jotenkin haikeaa luopumista tämä on. Nyt sitä tajuaa jo sen, että tässä elämä on. Tällaiseksi se on nyt muodostunut. Ihana aviomies, kaksi suloista ja ihanaa lasta. Ammattikin löytyy vaikka tällä hetkellä olen työkkärin asiakas.... mutta mielelläni olenkin vielä vähän aikaa kun pikku O on niin pieni. :)

Mutta kolmekymmentä. Kolme kymmentä. Aika menee niin nopeasti! Lapsuus, nuoruus, opiskeluvuodet.... humps vaan! Kolmekymmenvuotiaana koen olevani kuitenkin melko sinut itseni kanssa. Tunnistan jo itsestäni vahvuudet ja heikkoudet, ymmärrän luonteeni pikku koukkuja jo melko hyvin. Mutta silti - lasten kanssa eläessä löydän itsestäni uusia puolia joka päivä! Ja mitä ammatilliseen puoleen tulee, siinähän olen vasta alussa. Hassua, joskus teininä kuvittelin, että kolmekymppisenä olisin jo uraputkessa pitkällä. Mutta tässä sitä vielä ollaan, vähän vielä mietinnässä että mitähän mun sitten seuraavaksi pitäisikään tehdä...

Kolmekymppisen keho. Aijai. Imetysten myötä lupsahtaneet tissit. No, nuoruuden pyöreys on niistä mennyttä. Onneksi on push-uppeja. ;) Löllö vatsanahka, useamman raskauden venyttämä. Jospa se siitä vielä kiinteytyisi joskus... Ryppyjä en ole vielä kasvoista löytänyt, mitä nyt nauraessa muutama viiva näkyy enemmän silmien ympärillä. ;D Eniten mä huomaan iän mun käsistäni. Hassua. Kädet alkaa näyttämään aikuisen naisen käsiltä, ne ei enää ole sellaiset nuoruudenpehmeät ja -sileät. Kai näitä on liotettu lasten pyllypesuissa, siivousaineiden ja rättien kanssa, pyyhitty lasten neniä, rasvailtu atooppista ihoa, silitelty tukkaa, nosteltu syliin.... onhan ne jo tehneet kaikenlaista. Selkävaivat mulla on olleet seurana jo nelisen vuotta, tais isosiskon raskausaikana tulla ekan kerran ja siitä ne on vähän jääneet. Kurjaa. Nyt olen käynyt pilateksessa ja se tuntuu vähän auttavan. Uskon kyllä vakaasti, että kun saan lihakset kuosiin helpottaa sekin vaiva. :) Muuten kehoni on vielä ketterä ja saa luvan sellaisena pysyäkkin! En aio sen löpsähtää iän myötä vaan aion pitää sen vetreänä ja ketteränä niin pitkään kuin mahdollista. Hyvä mittari on kuperkeikat, päälläseisonta, kärrynpyörä... niin kauan kuin ne onnistuu ollaan hyvillä vesillä!

Muuten olen kehooni melko tyytyväinen. Painoa on pudonnut vuoden alusta sen viisi kiloa, ja ihan pelkän ruokavaliomuutoksen myötä. Jätin leivään, pastan, riisin ja perunan minimiin sekä tietenkin herkut. Aamu alkaa vihersmoothiella ja illalla syön rahkaa mehukeitolla. Toki olen käynyt kuntosalilla ja pilateksessa, mutta ne on olleet enemmän sitä kiinteytyspuolta kuin rasvanpolttoa. Mutta kolmekymppisenä kahden lapsen äitinä on todettava tietyt realiteetit - se nuoruuden uuma ei enää samanlaisena palaa, eivätkä muutkaan muodot. Ne on nyt uudenlaiset - äitiyden muokkaamat muodot. Tyttärelläni on tapana painaa poskensa käsivarteeni ja sanoa että ihanan pehmeä äiti. :D Äiti ei ihan ota sitä kuitenkaan kehuna... vois ne käsivarret vähän timmimmät olla! Heh. Vaikka se kertookin paljon siitä mitä lapsi kokee äitiä koskettaessaan ja halatessaan, mikä lapselle on tärkeää - Äidin pehmeä syli. Onneksi en ole ihan luuta ja nahkaa niin on se pehmeä syli tarjolla. ;)

Mutta paljon on tämä keho joutunut kokemaan viimeisten vuosien aikana. Raskauksia, synnytyksiä, yksi leikkauskin (sectio), sairauden puhkeaminen (CU)... että siihen nähden kyllä hyvin menee. :) Ja tietenkin kehoa rasittaa univelka. Annankin itselleni hyvän syntymäpäivälahjan - menen vanhempieni tyhjillään olevaan kämppään (isilläkin on syttärit 60v, ja ne karkasi lomalle viikoksi), juon viiniä, katson telkkaria ja NUKUN KOKO YÖN yksin ilman että kukaan herättää. Olenhan viimeksi nukkunut yli 5h joskus vuosi sitten.

Ei tässä vielä haudassa siis olla, vaikka kolmekymmentä kuulostaakin todella vanhalta. jotenkin aikuiselta. Ei musta tunnu kolmekymppiseltä! Kai mä mielessäni oon aina kaksytviis. :D