perjantai 8. helmikuuta 2013

Kevät, tule jo!!


Mä en oo juurikaan talvi-ihminen. Lumi on kylmää, märkää ja sitä on aina liikaa. Mä en tykkää hiihtää, luistella enkä laskea pulkkamäkeä. Lumi on aina tiellä. Auto pitää raapata ja putsata. Vaunujen työntäminen auraamattomilla teillä on kamalaa ja ärsyttää kun aura-autot jättää risteyksiin isoja lumivalleja ja vaunut saa taistella niiden yli. En pidä talvesta. Ainoa kiva asia talvessa on Joulu. Ja se kun talvi menee pois ja tulee kevät. Kevään takia mä kestän talven. Kevät on ihanaa aikaa! 

Kevät tänä vuonna on myös erityisen ihana. pikku O kasvaa ja alkaa pian liikkumaan. Eilen oli pikku O:n puolivuotispäivä! Kirjoitan erikseen vielä tarkemmin meidän ihanasta puolivuotiaasta nassikasta. On se vaan suloinen ja ihana. Miten kiitollinen olenkaan molemmista lapsistani!

Erään fb kaverin status pysäytti. Pienen tytön leukemia ei talttunut hoidoilla ja nyt heillä on vaan x määrä aikaa lapsen kanssa. En voi ymmärtää maailman julmuutta. Ajatuskin siitä, että jompi kumpi pienistä rakkaistani joutuisi vaikean sairauden vuoksi sairaalahoitoon tai että jopa olisi näin kamala kohtalo on liian hirvittävä edes ajatella. Mutta mistä sitä koskaan tietää tätä maailmaa. Se voi puukottaa selkään milloin vain, kukaan ei voi ennalta tällaisia kohtaloita tietää. Nyt keskitynkin nauttimaan ihanista lapsistani. <3

Ei kommentteja: