Nyt mua jäi vaivamaan tuo alempi teksti...
Kyllähän meidänkin tyttö kiukuttelee ja uhmaa kuten tuon ikäisen kuuluukin. Ja joillain lapsilla se uhma on todella voimakasta ja uskon, että vanhemmat eivät aina kaikkeen jaksa puuttuakkaan. Kotioloissa olenkin sitä mieltä, että ihan jokaiseen lasten väliseen kinaan ei tarvitse puuttua vaan lapset saavat opetella itsekin sitä ristiriitatilanteiden ratkomista. Mutta...
Kyllä lapsen töykeään käytökseen pitää puuttua. Tönimiset, kiusaamiset, tavaroiden ottaminen toiselta (tai pelin valtaaminen ) on sellaisia asioita, mihin vanhempien pitää puuttua jos ei lapsi itse osaa toimia sellaisissa tilanteissa.
Ei mekään mitään täydellisiä vanhempia olla mutta osataan sentään opettaa meidän lapselle sosiaalisia taitoja.Nih.
4 kommenttia:
No joo, kuulostaa ärsyttävältä tilanteelta. Juolahti vain mieleeni (kun se poika ei kert puhunutkaan kovin hyvin), että jospa se oli vaan vaikkapa isokokoinen ikäisekseen ja vaan niin pieni ettei osannut käyttäytyä? Silti sen vanhemmat olis voineet sitten vaikka hakea sen pois pelipaikalta tai tehdä edes jotain. Noita laput silmillä kulkevia vanhempia tapaa valitettavan usein myös puistoissa ja hiekkalaatikon reunalla.
Mä olen kasvattanut oman kiltin ja sosiaalisen tyttöni vain kotona, ja siltikään se ei ole junttieinari ;) Että eiköhän se oo monesta asiasta kiinni: omasta viitseliäisyydestä, lapsen ja sen vanhempien luonteesta, iästä, menossa olevasta vaiheesta ja uhman tasosta... Hyväkäytöksisinkin lapsi osaa olla halutessaan ihan hirviö, jos planeetat sattuvat olemaan siinä asennossa. Semmosia ne lapset on. Päiväkodissa oppii toki käytöstapoja, mutta ne voi jäädä lapselle melko ulkokultaisiksi jos ei niiden merkitystä painoteta kotona ollenkaan.
Mä koitan aina kehua tytärtäni jostain muusta kuin kiltteydestä (vaikka aihe olisi juurikin kiltteys), kun jotenkin inhoan koko sanaa. Provosoiduimmillaan kiltteys yhdistyy mun mielessä sellaseen pyhäkoulumeininkiin, ja tulee fiilis että lapsen pitäs osata miellyttää ja olla sellanen elokuvalapsi jotta se ois hyvä. Äh, tiedän että sä et tätä tarkoittanut! Kunhan valitan ;) Mua on molempien meidän lasten kohdalla suoraan sanoen vituttanut ihan suunnattomasti kun varsinkin vanhan kansan edustajat kyselee että onko ne kilttejä. No haloo! Ne on lapsia! Mikä sen kiltin vastakohta on, tuhmako? Ja onko vauvat sitte kilttejä jos ne ei itke? Ja onks ne tuhmia jos ne itkee? Huooohh. Mulla on ehkä vähän liikaa angstia koko kiltteyteen. Mä toivon että oma tyttäreni kasvais hyvätapaiseksi mimmiksi, joka kunnioittaa toisia ja hyväksyy ne (ja itsensä) sellaisina kuin ne on - ja että se osaisi tarpeen vaatiessa myös pistää kampoihin. Olis sopivasti rämäpää ja hyvällä asenteella varustettu, mutta säilyttäisi silti suuren sydämensä :) Kiltin sijaan vaikkapa vaan hitsin hyvä tyyppi.
Joo, vanhemmilla on kuitenkin aina se suurin vastuu lapsen kasvattamisesta, ei päiväkodilla vaikka lapsi sellaisessa oliskin. Ja tämä nyt oli vaan yksittäinen tapaus.. pisti vaan niin kiehuttamaan kun annetaan lapsen käyttäytyä tyhmästi eikä siihen puututa.
Tää on just se kun kokee niin suurta suojelunhalua omaa lastaan kohtaan... en halua, että meidän tytöstä tulee joskus kiusattu vain siksi ettei osaa pitää puoliaan... mutta ehkä se oppii ihan itsekin tässä ajan myötä.
Mulla ei ole mitään kilttiyttä vastaan. Mut ymmärrän sun pointin tuossa, ehkä sitä mäkin kyllä vähän pelkään että jos typystä tulee liiankin kiltti, sellainen, joka miellyttää muita. Jos siitä tulee just sellainen, että luovuttaa paikkansa toiselle vaan siks kun ei osaa pitää puoliaan. Mutta en mä ois tuossakaan tilanteessa halunnut, että typy ois alkanut tönimään sitä poikaa pois. Mut toinen vaan luovutti paikan surullisena. Huoh.
Mä ylikäytän kiltteys -sanan lisäksi myös sanaa reippaasti. Ja se ärsyttää mua itseänikin. :D :D
Tuo on kauhean hankalaa milloin mennä väliin. Omista lapsistani isompi on varsin "kiltti" poika ja antaa juurikin periksi, jos joku tulee vaan tunkemaan ja napaa lelun. Haluaisin kannustaa häntä itsenäisesti selviämään tilanteesta, mutta en voi vaan sivusta seurata, jos joku kauhukakara yrittää kävellä hänen ylitseen. Ja kyllä, lapset ovat lapsia, mutta jokut ovat kasvatuksen (tai kai sen puutteen) tuloksena oikeasti kauhukakaroita. Olisi kiva, jos voisin jotenkin vahvistaa lasta selviämään voittajana tuollaisista tilanteista ilman että hän menettää luonteensa mukaista herkkyyttä.
Mamsen sanoit juuri asian niin kuin ajattelen itsekin. Olen joskus nähnyt että Typy huitaisee kaveria joka on ottanut lelun häneltä, ja sitä en voi hyväksyä. Väkivaltaa ei voi suvaita missään tilanteessa... mutta miten opettaa pitämään puolensa ilman väkivaltaa tai kiusantekoa?
En halua, että lapsestani tulee sellainen, joka antaa toisten kävellä hänen ylitseen. Mutta kyllä Typyltäkin löytyy sitä voimaa ja päättäväisyyttä. Toivon, että iän myötä hän oppii rakastamaan sitä herkkää puolta itsessään, mutta löytää sen voiman itsessään, ettei anna toisten kävellä hänen ylitseen...
Lähetä kommentti