Tänään olisi raskausviikkoja kasassa 18+0.
(neuvolan laskujen mukaan 17+9 mut väliäkö hällä)
Eilen aamulla olin tosi huolissani kun vauva ei oikein liikkunut masussa, tai en ollut tuntenut liikkeitä pariin päivään. Yritin muistuttaa itselleni, että on ihan normaalia että näillä viikoilla vielä voi mennä välissä parikin päivää ilman liiketuntemuksia, ja silti kaikki on ihan kunnossa.
No sain sitten varastettua itselleni aikaa hetken ja pötköttelin rauhassa sängyllä niin jopas ne tuli sieltä. Huh. Helpotus.
Tänään alkoi töissä lounaan jälkeen päätä särkemään ja päätin kipaista happea haukkaamassa ja kävelin sokokselle hakemaan mun lempiripsiväriä (Sensai 38, separating and lenghtening) ja samalla söin jätskin. nams. Kyllä tykkäsi tämä elokuun eloveenakin kun alkoi sellainen potkusarja sen jälkeen.
Ihanaa tuntea kunnollisia potkuja!
rv 18+0
Reilu viikko rakenneultraan. puuh. jännittää.
maanantai 12. maaliskuuta 2012
perjantai 9. maaliskuuta 2012
keskiviikko 7. maaliskuuta 2012
Suruja, pelkoja ja onnea
Blogimaailman pysäyttänyt yhden bloggaajan traaginen menehtyminen lapsensa syntymään on mietityttänyt minuakin. Miten hauras ja arvaamaton elämä onkaan. Miten onnellinen olenkaan, että olen tässä ja nyt, elossa lapselleni ja tälle tulevalle myös. Mutta koskaan ei tiedä, mitä elämä tuo eteen. En voi käsittää sitä surun määrää, jonka tuo perhe nyt kokee. Lähetän virtuaalisesti syvimmät osanottoni perheelle.
Mieleeni on pujahtanut tämän myötä typeriä pelkoja; mitä jos minulle käy jotain kun ollaan kahdestaan tytön kanssa kotona. Miten paniikissa se pieni olisikaan jos vaikka äiti ei herääkkään. Hyi sentään. Ajatuskin saa itkemään. Ja kun tyttö on vielä niin pieni, niin hänelle ei voi vielä opettaa että mistä ja miten saa apua. Sitä kun ei oikeasti koskaan tiedä mitä voi sattua!
Ei pitäisi ajatella mitään sellaista, mutta minkäs voi kun ajatukset risteilee.
Olen miettinyt turvapuhelinta, naapureita, mutta miten osaisin selittää asian kolmevuotiaalle siten, ettei hän pelästy? Ei noin pienen vielä tarvitsisi tietää ja osata mitään sellaista. Kai minun olisi vaan luotettava tähän maailmaan ja siihen, että kaikki menee hyvin. Kaiken suhteen.
*huoh*
Menehtymistä synnytykseen en kuitenkaan osaa pelätä. Eihän nykyään enää kukaan äiti kuole synnytykseen, ainakaan Suomessa. Mutta tietenkin, aina voi sattua jotain, mitä ei osattukaan aavistaa, mitä ei osattu ennakoida. Sen vuoksi en pelkää sitä synnyttämistä. Koska sitä ei vaan tiedä, mitä elämällä on varastossa vielä meitä varten.
Pitää vaan toivoa, että saa elää elämänsä onnellisena ja pitkään, seurata lastensa kasvua ja vanheta yhdessä miehensä kanssa.
Kuinka kiitollinen olenkaan siitä ,että olen tässä ja nyt. Pienen tyttäreni äitinä ja toivottavasti saan olla äiti myös tälle tulevalle lapselle. Nyt on hyvä.
Mieleeni on pujahtanut tämän myötä typeriä pelkoja; mitä jos minulle käy jotain kun ollaan kahdestaan tytön kanssa kotona. Miten paniikissa se pieni olisikaan jos vaikka äiti ei herääkkään. Hyi sentään. Ajatuskin saa itkemään. Ja kun tyttö on vielä niin pieni, niin hänelle ei voi vielä opettaa että mistä ja miten saa apua. Sitä kun ei oikeasti koskaan tiedä mitä voi sattua!
Ei pitäisi ajatella mitään sellaista, mutta minkäs voi kun ajatukset risteilee.
Olen miettinyt turvapuhelinta, naapureita, mutta miten osaisin selittää asian kolmevuotiaalle siten, ettei hän pelästy? Ei noin pienen vielä tarvitsisi tietää ja osata mitään sellaista. Kai minun olisi vaan luotettava tähän maailmaan ja siihen, että kaikki menee hyvin. Kaiken suhteen.
*huoh*
Menehtymistä synnytykseen en kuitenkaan osaa pelätä. Eihän nykyään enää kukaan äiti kuole synnytykseen, ainakaan Suomessa. Mutta tietenkin, aina voi sattua jotain, mitä ei osattukaan aavistaa, mitä ei osattu ennakoida. Sen vuoksi en pelkää sitä synnyttämistä. Koska sitä ei vaan tiedä, mitä elämällä on varastossa vielä meitä varten.
Pitää vaan toivoa, että saa elää elämänsä onnellisena ja pitkään, seurata lastensa kasvua ja vanheta yhdessä miehensä kanssa.
Kuinka kiitollinen olenkaan siitä ,että olen tässä ja nyt. Pienen tyttäreni äitinä ja toivottavasti saan olla äiti myös tälle tulevalle lapselle. Nyt on hyvä.
tiistai 6. maaliskuuta 2012
maanantai 5. maaliskuuta 2012
No voi kiitos! :)
1) Kerro linkin kera blogissasi, kuka lahjoitti sinulle tämän awardin.
2) Kirjoita seitsemän random faktaa itsestäsi.
3) Lahjoita tämä sama award 15 blogille/bloggaajalle.
Sain tämän ihanan tunnustuksen sekä Ainulta Miksette hanki koiraa -blogista sekä NP:ltä Negatiivinen plussa -blogista. Kiitos! :)
Seitsemän randomia faktaa:
1) Minulla on hyvin herkkä oksennusrefleksi. Mikä tahansa paidankaulus, kaulaliina tai joskus jopa helmet kaulassa aiheuttavat inhottavan tukehtumisen tunteen ja alan yökkäilemään. Hammastahanan valuminen kurkkuun tai paha haju aiheuttaa saman. En kuitenkaan koskaan oksenna. Yökin vain. Äidilläni on tämä sama vaiva ja olen havainnut jotain samaa nyt myös tyttäressäni: "Äiti ei kiinni asti - ahlistaa" sanoo hän kun vetoketjua vedetään kiinni. :D
2) Rakastan lukemista! Se lukemisinto menee kausittain ja kun on aktiivinen kausi päällä, saatan lukea 2-3 kirjaa viikossa. 500 sivuinen opus menee hetkessä jos se on mielenkiintoinen. Perhe-elämä ja työ ovat vähentäneet tätä kyllä radikaalisti. Luen fiktiivistä kirjallisuutta: seikkailukirjoja, rakkausromaaneja, historialliset rakkausromaanit on ihan huippuja. Pidän myös Agatha Christien kirjoista ja Hercule Poirot on yksi suosikkihahmoistani. Luen myös fantasiakirjallisuutta paljon, tosin en enää nykyään niin paljon kuin ennen. Lempipuuhaani kesällä on viskata viltti takapihalle ja pesiytyä siihen kirjojen ja karkkien kanssa bikinit päällä.
3) Näen hyvin villejä unia. Varsinkin nyt raskausaikana uneni ovat entistä sekopäisempiä! Öisin olen aina sankaritar, seikkailija. Voitan pahikset ja seikkailen milloin merirosvolaivan kannella, milloin lentelen vamppyyrinä metsissä. Koskaan minua ei satu näissä unissani vaan minä pelastun aina, ja usein vielä pelastan muutkin. :D Mikään hyppy ei ole liian suuri kun hyppelen kerrostalojen katoilta toisille, mikään vuorenrinne ei ole liian korkea kun liu'un sieltä kepeästi alas. Viime yönä olin Florence Welchin kanssa tekemässä sellaista muotinäytöksen ja tanssishown välimuotoa. Otettiin kaverikuvakin. Joskus kyllä näen myös maailmanloppu-unia; tulta sataa taivaalta ja myrskyt riepottelevat, mutta niistäkin unissani aina selviän!
4) En vieläkään tiedä mitä haluan tehdä isona. Haluaisin tehdä jotain, millä on jotain merkitystä. Tässä nykyisessä työssäni lähinnä kirjoittelen pöytäkirjoja kokouksista joissa suunnitellaan linjauksia. Huoh. Unelmani olisi ehkä tehdä joku hyväntekeväisyystapahtuma. Tai en tiedä. Haluan luoda jotain uutta, jotain, mikä parantaisi toimintatapoja ja saisi ihmiset voimaan paremmin.
5) Haluan talon. Haaveenani on pieni puutalo, ehkä rintamamiestalo. Sen ei tarvitse olla uusi, mielestäni vanhoissa taloissa on henkeä. Haaveilen siitä, että minulla olisi pieni talo, jonka pihalla olisi omenapuita ja lasten keinu, hiukan metsää ympärillä mutta ei liian kaukana palveluista. Tämä haave joutunee odottamaan vielä muutaman vuoden. Huoh.
6) Olen wannabe-ekoilija. Kierrätän, mutta haluan käyttää autoa. Pyrin sammuttamaan vesihanan valumasta turhan päiten, mutta rrrrrakastan pitkiä, kuumia suihkuja. Keräämme sienet ja marjat metsistä, mutta ostamme broileria mikä on moraalisesti hyvin arveluttavaa. (suljen vain silmäni siltä ahdistukselta). Viemme paljon tavaraa kierrätyksen, mutta silti nautin uusista vimpaimista ja tavaroista. Ostan muovipussit kaupasta enkä käytä ekokassia, mutta kierrätämme pahvin, paperin, metallin, lasin, energiajätteen, biojätteen, kaatopaikkajätteen. Ja ongelmajätteen vielä erikseen. Emme käytä kestovaippoja. Haluaisin ostaa luomua ja lähellä tuotettua, mutta se on kallista.
7) Sain perjantaina elämäni ensimmäisen pysäköintivirhemaksun. Pöh.
Olen tylsä ja stoppaan palkinnon jakamisen tähän, mutta haastan jokaista nappaamaan tämän piristämään omaa blogiaan, jos ei sitä ole vielä saanut! =)
sunnuntai 4. maaliskuuta 2012
mahakuva
Masu rv 16+6
Siinähän se kasvaa... olin muutaman päivän tosi huolissani kun en tuntenut liikkeitä kunnolla, niin eikös eilen illalla ennen nukkumaanmenoa tämä elokuun eloveena pisti kunnon potkusarjat kehiin. Olipas ihanaa tuntea kunnon potkuja ja möyrintää. Toivottavasti näitä tulee enemmänkin, se kuitenkin helpottaa pelkoja kun tuntee pienet potkut. :) <3
Ihme vuoristorataa, toisina päivinä mikään ei huolestuta ja toisina päivinä olen pelosta mykkyrällä. No, sitähän se on muillakin se raskaanaoleminen... pelkoja ja iloja vuorotellen.
Ps. kaameet kalsarit mut juu got the point. ;D
Siinähän se kasvaa... olin muutaman päivän tosi huolissani kun en tuntenut liikkeitä kunnolla, niin eikös eilen illalla ennen nukkumaanmenoa tämä elokuun eloveena pisti kunnon potkusarjat kehiin. Olipas ihanaa tuntea kunnon potkuja ja möyrintää. Toivottavasti näitä tulee enemmänkin, se kuitenkin helpottaa pelkoja kun tuntee pienet potkut. :) <3
Ihme vuoristorataa, toisina päivinä mikään ei huolestuta ja toisina päivinä olen pelosta mykkyrällä. No, sitähän se on muillakin se raskaanaoleminen... pelkoja ja iloja vuorotellen.
Ps. kaameet kalsarit mut juu got the point. ;D
torstai 1. maaliskuuta 2012
Pakkohoitoa
Päihdeäitien pakkohoito on ollut nyt ajankohtainen aihe mediassa. Mitä enemmän luen tämän kaltaisia uutisia, sitä enemmän kannatan pakkohoitoa. Syntymätön lapsi on viaton, eikä lapsen pitäisi joutua kärsimään äitinsä valinnoista tai elämäntilanteesta ennen syntymäänsä. Tuossa linkittämässäni tapauksessa lapselle ei ilmeisesti tullut mitään pysyvää vahinkoa, mutta valitettavan paljon syntyy äitinsä päihteidenkäytön vuoksi pahoin vammautuneita lapsia. Wikipedian näkemys fetaalialkoholisyndroomasta tässä.
Päihteiden käyttäminen raskaana on vastuutonta ja mielestäni pitäisi olla laitonta. En sano, että jokainen nainen joka raskaana ollessaan juo lasin viiniä aterian yhteydessä pitäisi pistää putkaan tai lätkäistä sakkolappu kouraan, vaan puhun ihan oikeista päihderiippuvaisista naisista. Mutta kuka nämä rajat vetää ja määrittelee, kuka sitä voisi valvoa, sitä en tiedä.
Alan olla kohta sitä mieltä että vaikka kahleissa putkaan siihen saakka kunnes lapsi syntyy, ja jos osoittaa halua jatkaa lapsen syntymän jälkeen vieroitushoidossa, tuettaisiin äidin ja lapsen yhteistä elämää. Mutta pahasti vammautuneet lapset äidin valintojen ja riippuvuuksien vuoksi eivät saa mitään mahdollisuutta terveeseen elämään!
Tulen niin vihaiseksi tietäessäni, että maailmassa on hirveän paljon pariskuntia, jotka tekisivät mitä vaan saadakseen lapsen. Ja sitten viinaa kiskovat, itseään piikittävät narkkarit saavat kantaa lapsen kohdussaan ilman mitään vastuuta tai rankaisua.
Tiedän, ettei kaikki ole niin yksiselitteistä. En osaa kuvitella, että kuinka pahat syyllisyydentuskat päihdeäideillä on ollessaan niin raskaassa tilanteessa. Varmasti monella olisi halu lopettaa ja varmasti monet tiedostavat tekevänsä väärin... Saataisiinko pakkohoidolla apua myös äideille, ei vain syntymättömille lapsille? Mutta kyllähän tässä on isot moraaliset ongelmat myös - meillä kun on kaikilla se vapaus olla ja elää valitsemallamme tavalla. En haluaisi elää sellaisessakaan poliisivaltiossa, jossa kansalaisen vapaus vietäisiin. Jos päihteiden käytöstä raskausaikana tehtäisiin laitonta, niin katoaisivatko moraaliset ongelmat? En tiedä. Mutta jotain pitäisi tehdä. Jonkun pitäisi tehdä jotain!
Onhan se yhteiskunnan velvollisuus suojella kaikkia lapsia ja antaa heille mahdollisuus hyvään elämään.
Päihteiden käyttäminen raskaana on vastuutonta ja mielestäni pitäisi olla laitonta. En sano, että jokainen nainen joka raskaana ollessaan juo lasin viiniä aterian yhteydessä pitäisi pistää putkaan tai lätkäistä sakkolappu kouraan, vaan puhun ihan oikeista päihderiippuvaisista naisista. Mutta kuka nämä rajat vetää ja määrittelee, kuka sitä voisi valvoa, sitä en tiedä.
Alan olla kohta sitä mieltä että vaikka kahleissa putkaan siihen saakka kunnes lapsi syntyy, ja jos osoittaa halua jatkaa lapsen syntymän jälkeen vieroitushoidossa, tuettaisiin äidin ja lapsen yhteistä elämää. Mutta pahasti vammautuneet lapset äidin valintojen ja riippuvuuksien vuoksi eivät saa mitään mahdollisuutta terveeseen elämään!
Tulen niin vihaiseksi tietäessäni, että maailmassa on hirveän paljon pariskuntia, jotka tekisivät mitä vaan saadakseen lapsen. Ja sitten viinaa kiskovat, itseään piikittävät narkkarit saavat kantaa lapsen kohdussaan ilman mitään vastuuta tai rankaisua.
Tiedän, ettei kaikki ole niin yksiselitteistä. En osaa kuvitella, että kuinka pahat syyllisyydentuskat päihdeäideillä on ollessaan niin raskaassa tilanteessa. Varmasti monella olisi halu lopettaa ja varmasti monet tiedostavat tekevänsä väärin... Saataisiinko pakkohoidolla apua myös äideille, ei vain syntymättömille lapsille? Mutta kyllähän tässä on isot moraaliset ongelmat myös - meillä kun on kaikilla se vapaus olla ja elää valitsemallamme tavalla. En haluaisi elää sellaisessakaan poliisivaltiossa, jossa kansalaisen vapaus vietäisiin. Jos päihteiden käytöstä raskausaikana tehtäisiin laitonta, niin katoaisivatko moraaliset ongelmat? En tiedä. Mutta jotain pitäisi tehdä. Jonkun pitäisi tehdä jotain!
Onhan se yhteiskunnan velvollisuus suojella kaikkia lapsia ja antaa heille mahdollisuus hyvään elämään.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)